Ensi silmäyksellä - vastoin tahtoaan

Kielimafian porukka vierailee täällä aika ajoin, tekee lisäyksiä, korjauksia ja bongailee typoja. Viimeksi 23.8.
*
Tunsin kerran miehen, joka teki kaiken vastoin tahtoaan.

Mies kävi töissä vastoin tahtoaan. Hän söi vastoin tahtoaan. Hän ryyppäsi itsensä humalaan vastoin tahtoaan. Hän nukkui vastoin tahtoaan. Hän oli hereillä vastoin tahtoaan. Hän oli ystävällinen ihmisille vastoin tahtoaan. Hän hakkui naapureita vastoin tahtoaan. Hän jopa rakasteli vastoin tahtoaan - intohimoisesti mutta yhä silti vastoin tahtoaan. Hän nyt vain kerta kaikkiaan eli koko elämäänsä vastoin tahtoaan. Sillä olihan hän syntynyt vastoin tahtoaan ja tulisi kuolemaankin vastoin tahtoaan.
*
Kerron tarkemmin siitä, miten tämä merkillinen ihminen - kutsukaamme häntä herra P:ksi - sattumalta rakastui vastoin tahtoaan.

Mies oli ollut sähköpostiyhteydessä erään naisen kanssa jonkin aikaa - vastoin tahtoaan. Viimein hän alkoi keskustella tämän femme fatalen kanssa skypessä - jopa tuntikausia/vrk - vastoin tahtoaan. Vastentahtoisesti hän olikin sitten rakastunut ko. femmeen maanisen tulisieluisesti, koska depressioon taipuvaisena sairasti vastoin tahtoaan mielialan bipolaarista oireyhtymää kuten kaukainen sukulaissielunsa Stephen Fry.

Viimein lähestyi kohtalon päivä, jolloin hän ja hänen skype-rakkautensa kohtasivat toisensa. Mies tapasi naisen tietenkin vastoin tahtoaan - tasan päinvastoin kuin nainen, joka teki kaikki asiat vain omasta tahdostaan (ks. PS.).
............
Tässä tapauksessa kävi niin, että nainen saapui sovitusti miehen luo, ja silloin molemmat tietenkin katsahtivat ensimmäisen kerran livenä toisiaan silmiin ulko-ovella. Mies vastentahtoisesti ja nainen omasta halustaan.

Mutta jo ensimmäisen katsekontaktin ja ensimmäisten halausten jälkeen kummankin osapuolen emotionaalis-kokemuksellisesta aivolokerosta kuului äänettömästi joskin lujaa: bang ja vielä kerran bang! Kolmannen kerran kuului sitten lopullinen Big Bang!

Big Bangin jälkeen kiihkeitten sähköpostien ja vieläkin kiihkeämpien skypettelyjen aikaansaama rakkauslumous haihtui heti ensi katseessa! Jäljelle jäi vain kasa romuttuneita unelmia ja toiveita. Tämän ekspressiivisen maanjäristyksen seurauksena kumpikin - sekä mies että nainen - menivät joksikin aikaa psyykeltään täysin rikki. Mies vastentahtoisesti ja nainen omasta halustaan, koska hän tajusi, miten vastentahtoisesti mies häntä syleili ja katseli.

Tämä vastentahtoinen kokemus oli miehelle kuitenkin tuttua, sillä hän vastusti kaikkea - jopa omia, syvimpiä rakkauden tunteitaan. Mutta viimeinkin hän oli elämässään tullut tilanteeseen, jossa hän pystyi olemaan vastentahtoisesti vastentahtoinen. Sehän tarkoittaa, että hän oli lopulta päässyt siihen myöntämisen ja myöntymisen tilaan, jota niin kovasti oli haikaillut, koska ei aina tullut itsekään toimeen oman vastentahtoisuutensa kanssa, vaikka rakastikin suhtautua kaikkeen vasten tahtoaan.

Mies havaitsi, ettei nainen täyttänyt hänen - herra P:n - kuvitelmia aiemmasta skypenaaraasta, jolloin nainen, joka oli näissä asioissa pikemminkin huipputerävä kuin tervejärkinen, tajusi silmänräpäyksessä, että vaikka mies vastasikin melko hyvin hänen kuvitelmiaan, tämä suhtautui vastentahtoisesti häneen.

Nainen ei nimittäin vielä ymmärtänyt, vaikka oli tuosta miehen ominaislaadusta jo hieman perillä, että tämä suhtautuisi vastentahtoisesti aivan kaikkeen, mitä teki ja koki. Kyseisestä asiaintilasta siis seuraa, että kokemalla vastentahtoisesti naisen epämiellyttäväksi mies itse asiassa piti hänestä varsin paljon.

Huolimatta ensi tapaamisella koetusta iskusta parimme ei kuitenkaan lopullisesti eronnut heti sen jälkeen, kun nainen sulki ulko-oven. Jostain syystä kummallekin oli jäänyt jo eletystä suhteesta hedelmäisen kirpeä jälkimaku - miehelle tietenkin vastentahtoisesti.

Nainen muisti, miten mies oli yrittänyt vastentahtoisesti mutta sitkeästi olla kohtelias ja tarjonnut omasta lasistaan jopa vissyä, jota nainen itse oli tuonut miehelle tämän pyynnöstä. Kyseinen teko oli ollut miehelle vastentahtoinen, mutta toki jo tiedämme, että mies kykeni ilmaisemaan rakkauttaan vain sillä tavoin.

Kesti tarkkaan laskien jonkin aikaa (aika on rakastavaisten tapauksessa täysin suhteellinen käsite), ennenkuin nainen alkoi ymmärtää, että mies rakasti häntä, joskin yhä edelleen jollain erittäin kummallisella ja kieroutuneella tavalla.

Nainen ryhtyi suunnittelemaan miehen kouluttamista myönteisemmin asioihin suhtautuvaksi, koska hän oivalsi, että tähän projektiin saattoi löytyä oivallinen metodi Hegelin logiikasta, jota mies itsekin filosofisina hetkinään vastentahtoisesti pohti.

Projekti ei kuitenkaan ollut helppo, ja sen suunnittelu vei melkoisesti aikaa, mutta naisen kannatti yrittää, sillä Hegelin negaatio-dialektiikka paradoksaalisuuksineen alkoi kuin alkoikin lopulta tehota miehen vastentahtoisuuteen ihmeellisellä tavalla.

Nainen laati miehelle päivittäin toistettavaksi määrättyjä harjoituksia, jotka olivat paradoksaalisella tavalla välittömästi itsensä kumoavia. Niinpä mies yhä useammin huomasi olevansa tilanteessa, jolloin hän kieltäessään vastentahtoisesti jonkin asian tuli itse asiassa myöntäneeksi sen. Kyseessä on niin sanottu vitsiefekti, jolle analogisena voi pitää kaksoissidoksen vapauttavaa vaikutusta erotuksena sen yleisemmälle lamaannuttavuudelle (ks. PPS.).

Aikaa (suhteellista aikaa) kului ja mies oppi naisen harjoitusten avulla myöntämään kieltämällä kahdesti eli kieltämällä vastentahtoisiksi kokemiaan asioita vastentahtoisesti. Ja kas - eräänä päivänä, paradoksinegaatioharjoitusten loppuvaiheessa mies totesi yllättäen naiselle jämerän bassoisella baritonillaan, iloisesti ja onnellisena, ilman vastentahtoisuuden häivääkään: Kulta, minä rakastan sinua.

Silloin nainen uskoi, että mies oli nyt viimeinkin rehellisen avoin ja myönteinen eikä kertonut omia juttujaan vastoin tahtoaan. Tai ainakin melkein uskoi. Mutta se riitti luottamukseen, ja tämän jälkeen pari eli elämänsä loppuun saakka onnellisena menemättä kuitenkaan naimisiin ja asuen herttaisen paritalon eri päädyissä keskellä ihanimman synkkää korpea jossain Huitsin Nevadassa.

Sen pituinen se.
*
Kas näin on käännetty Hegel taas kolme kertaa ylösalaisin sekä heitetty vielä kahdesti noppaa sen päälle. Ja hyvä tuli. Ymmärrämme jo paljon paremmin?, miksi rakkaus on niin saatanallisen vaikea asia!
*
PS.
Määrällisen tutkimuksen kannattajien piirissä kyseisen virtuaaliparin suhteen 'hengissäselviämisprognoosi' on joko nolla tai 100 - riippuen siitä, pidetäänkö heidän vastakohtaisuuttaan toisensa poissulkevina vai symmetrisenä eli toisiaan täydentävinä ominaisuuksina.

Tämä metodinen tulkintakiista hiertää yhä edelleen määrällisen ja laadullisen ihmistiedetutkimuksen kengässä. Laadullisen metodin kannattajat nimittäin väittävät, että parin suhdeprognoosin selittäminen vastakkaisilla muuttujilla on pelkkä tilastomatemaatikkojen maaginen uskomus, joka on yhtä luotettavaa ja validia kuin horoskooppien numerologia, kun taas pehmeitten 'metodistien' mukaan parin suhdetta tulisi pohtia syväsurvey-haastattelu-analyysilla, jossa otetaan huomioon jopa miehen ja naisen välisen kommunikaation lauseopilliset nyanssit lausutun viestin intonaatioita myöten.

En puutu oppineitten tiedemiesten kiistoihin tämän enempää, koska olen niin tyhmä ja oppimaton.

PPS.
Uskoon tuloa voisi pitää vapauttavana kaksoissidoksena, kun taas lamaannuttavassa tapauksessa vitsi tai kaksoissidos ei laukea vaan jähmettää ihmisen ikäänkuin kahden eri motiivin ja intention väliin kuolemaan nälkään kuin Buridanin aasin, joka ei osannut päättää, kumpi heinäpaali on herkullisempi valita syödäkseen.

Buridanin aasin valintatilanne on kuitenkin hieman erilainen kuin kaksoissidoksen logiikka. Lamaannuttava kaksoissidos - toisin kuin aasin tapauksessa - estää jo valinnan mahdollisuudenkin olemassaolon lamauttaen ihmisen tällä tavoin toiminnallisesti ja psyykkisesti juuri toiminnan aktin 'lähtökuopissa'.

Mahdottomuus valita kahden vaihtoehdon välillä kun ei ole kaksoissidoksessa tahdonalainen asia. Samassa mielessä kaksoissidoksen vapauttavuus esimerkiksi uskoon tulossa ja osaltaan myös rakastumisessa ei ole tahdonalainen asia vaan jotain oman tahdon ulkopuolisen voiman aktivoimaa affektiprosessia. Tästä johtuen uskoon tulo ja rakastuminen koetaankin niin hallitsemattomiksi, itsekontrollia perusteellisesti horjuttaviksi asioiksi.

Rakkauden paradoksaalisuus piilee osaltaan mm. siinä, että parhaimmillaan se merkillistä kyllä vahvistaa yksilön autarkiaa horjuttaessaan sitä yksilön joutuessa toisen tahdon 'kaukovaikutuksen' alaisuuteen - ikäänkuin rakastajalla olisi kaukosäädin, joka voi muuttaa rakastetun tahdon liikkeitä. Samalla rakastavat kuitenkin tulevat voimakkaammiksi ainakin silloin, kun kaksi tahtoa toimii sovinnossa yhteiseen päämäärään tähdäten.