Severi Suhosen jenkka
*
Showing posts with label ihmissuhteet. Show all posts
Showing posts with label ihmissuhteet. Show all posts
August 27, 2012
July 16, 2012
August 31, 2009
Ota neuvosta van Vaari
Matkalla kohtaa mukavia yllätyksiä. - Ota nyt ilo irti irtosuhteista - ikään katsomatta.*
Kirjoitettu kommentiksi van Vaarille Iineksen päreessä Miksi en löydä miestä?
(Kielimafia teki jo muutoksiaan alkuperäiseen verrattuna - klo: 22.50.)
*
Sinä voisit van Vaari lyödä rahoiksi parisuhdeterapeuttina. Sillä niin kovin helppoja näyttävät nais- ja ihmmissuhteet ylipäätään sinulle elämäsi aikana olleen/olevan.
Ja jottei jäisi mitään epäilystä asiantuntemuksestasi, höystät 'oppejasi' kunnon pedagogin tavoin itse koetuilla käytännön esimerkeillä - vaikkapa viimeisimmältä Siperian juna-reissultasi.
Kas näin Vaari kertoo:
"Baikal-järven kohdalla sinnikkäästi piirittämäni naapurihytin kanssamatkustaja, kypsä ranskalainen kaunotar, Yvonne, suli (kuten olin suunnitellutkin) kuin vaha ja antoi viimein periksi ehdotukselleni opettaa hänelle esperantoa yksityisesti.
Olin nimittäin juuri käynyt ostamassa Yvonnelle viimeisimmältä pysähdyspaikaltamme Irkutskista 29 ruusua, joiden selitin ilmaisevan sekä hänen ikävuosiensa lukumäärää että hänen luonteensa ihastuttavuutta.
Itse asiassa tuo viinaan menevä nainen näytti jo ainakin 55-vuotiaalta ja oli luonteeltaan varsin pinnallinen ja kauan sitten taakse jääneitä menestyksen aikojaan narsistisesti muisteleva uneksija (entinen näyttelijätär).
Sitäpaitsi hän muuttui lähes sietämättömäksi narisijaksi jos samppanja tai votka sattuivat loppumaan (mutta niin ei minun kanssani tietenkään päässyt käymään).
Harkittu imartelu auttaa aina näissä asioissa, ja niin sainkin ylisanojen siivittelemänä lahjoittamieni ruusujen tekemän vaikutuksen ansiosta viettää pari seuraavaa yötä tuon charmanttiin persoonaani hetkellisesti hurmaantuneen rouvan hytissä.
Puhuimme kiihkeää ruumiin kieltä (esperanto oli minulle tietysti pelkkä tekosyy) lähinnä ranskan murteella: 'Qui, je't aime mon amour!'
Loppumatkalla yritin sitten päästä Yvonnesta puoliväkisin eroon, koska hän oli menettänyt mielenkiintoaan meikäläiseen ja ruvennut oikein urakalla ryyppäämään (hän osoittautui pahimman luokan alkoholistiksi) junan votkavarastoa tyhjäksi - minun rahoillani! - - Mitä lopulta tapahtui - sitä en tässä voi kertoa..."
*
Miksi siis jättää moinen kyky hyödyntämättä kaupallisesti? Olethan sitäpaitsi mainosmiehiä. Ja saisi Dr. Phil myös samalla vakavasti otettavan kilpailijan - Dr. Grandpa'sta
*
Sinä voisit van Vaari lyödä rahoiksi parisuhdeterapeuttina. Sillä niin kovin helppoja näyttävät nais- ja ihmmissuhteet ylipäätään sinulle elämäsi aikana olleen/olevan.
Ja jottei jäisi mitään epäilystä asiantuntemuksestasi, höystät 'oppejasi' kunnon pedagogin tavoin itse koetuilla käytännön esimerkeillä - vaikkapa viimeisimmältä Siperian juna-reissultasi.
Kas näin Vaari kertoo:
"Baikal-järven kohdalla sinnikkäästi piirittämäni naapurihytin kanssamatkustaja, kypsä ranskalainen kaunotar, Yvonne, suli (kuten olin suunnitellutkin) kuin vaha ja antoi viimein periksi ehdotukselleni opettaa hänelle esperantoa yksityisesti.
Olin nimittäin juuri käynyt ostamassa Yvonnelle viimeisimmältä pysähdyspaikaltamme Irkutskista 29 ruusua, joiden selitin ilmaisevan sekä hänen ikävuosiensa lukumäärää että hänen luonteensa ihastuttavuutta.
Itse asiassa tuo viinaan menevä nainen näytti jo ainakin 55-vuotiaalta ja oli luonteeltaan varsin pinnallinen ja kauan sitten taakse jääneitä menestyksen aikojaan narsistisesti muisteleva uneksija (entinen näyttelijätär).
Sitäpaitsi hän muuttui lähes sietämättömäksi narisijaksi jos samppanja tai votka sattuivat loppumaan (mutta niin ei minun kanssani tietenkään päässyt käymään).
Harkittu imartelu auttaa aina näissä asioissa, ja niin sainkin ylisanojen siivittelemänä lahjoittamieni ruusujen tekemän vaikutuksen ansiosta viettää pari seuraavaa yötä tuon charmanttiin persoonaani hetkellisesti hurmaantuneen rouvan hytissä.
Puhuimme kiihkeää ruumiin kieltä (esperanto oli minulle tietysti pelkkä tekosyy) lähinnä ranskan murteella: 'Qui, je't aime mon amour!'
Loppumatkalla yritin sitten päästä Yvonnesta puoliväkisin eroon, koska hän oli menettänyt mielenkiintoaan meikäläiseen ja ruvennut oikein urakalla ryyppäämään (hän osoittautui pahimman luokan alkoholistiksi) junan votkavarastoa tyhjäksi - minun rahoillani! - - Mitä lopulta tapahtui - sitä en tässä voi kertoa..."
*
Miksi siis jättää moinen kyky hyödyntämättä kaupallisesti? Olethan sitäpaitsi mainosmiehiä. Ja saisi Dr. Phil myös samalla vakavasti otettavan kilpailijan - Dr. Grandpa'sta
February 12, 2009
Parinmuodostusrituaalit ja tikkatauluseksi
Kirjoitettu kommentiksi Iinekselle (sekä ohimennen myös HG:lle) Iineksen päreessä Yksin oon mä vain.*
Kielimafia moittii kirjoittajaa. Hänen tekstinsä ei kulje, se kuulostaa teennäisen hauskalta ja sivistyssanamaneereihin jämähäneeltä toistolta. - - ja mitäpäs tähän meikäläinen mitään lisäämään. Annan kielenhallinnan poliiseille täydet valtuudet: 'Jos jotain on tehtävissä tekstin sujuvuuden parantamiseksi, niin tehkää se'. He pudistelevat päitään, mutta korjaavat sentään joitain yksittäisiä, pikku kohtia - klo: 14.20.
*
- En ole kovin hyvin perillä, Iines, päreesi kirjailija Timo Hännikäisen 'agendasta' (en ole kirjaansa Ilman. Esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä lukenut), mutta onneksi minun ei tarvitse enää itseäni noitten asioitten kanssa riivata (hymiö).
- Ohi on, sanoi entinen varusmieskin.
Toisaalta - eihän mulla itselläni tietenkään mitään hätää ole. Pistän kottaraiset (niitä pyörii parvekkeellani jopa talvisin) jonoon ja rupean raakkaamaan, kuten Herra 47 aikoinaan pragmaattisesti totesi.
Ei silti, etteikö joillain olisi vaikeata (minulla on ollut). Mitäpäs minä heistä (ja entisestä itsestäni). Ja mitäpäs sinäkään Iines heistä.
Toivoo ihailijasi ja empaattis-nihilistinen riitakumppanisi.
*
Mitäs sanot Iines, jos pistämme HG:n lentorahtina Kiinaan räksyttämästä? Siellä HG saattaa löytää itsensä Hänet, eikä hänen tarvitsisi jatkaa enää täällä kitumassa mustasukkaisuuttaan ja riivaamassa sillä muita.
Minähän en sen sijaan tunnetusti ole kenellekään mustasukkainen...
Mitä? Väittääkö joku, että minä muka olisin mustasukkainen? Onko moista ilkeyttä ennen kuultu?
On paljon perustellumpaa puolustaa itseään sekä esittää 'lennokkaasti' asiallista kritiikkiä kuin puukottaa ihmisiä kuoliaaksi itsekkäitten ja sairaalloisten, kontrolloimattomien, täyttymättömien ja siten turhautumista aiheuttavien, toiseen ihmiseen kohdistuvien seksuaalisten halujensa (puutteensa) vuoksi.
Tarkoitan selventäen, että toki sentään kirjoittamalla saa tappaa toisen. Se ei ainakaan vielä ole julistettu rikokseksi. Ja sellaista olen kyllä harjoittanut niin, että veri tirskahtelee Moran terästä.
Taitaapa semmoinen kaiken lisäksi olla suosituinta kirjallisuutta nykymailmassa. Vaikken minä esimerkiksi Ilkka Remeksen kaupallis-teollisia liukuhihna-dekkareita kovin korkealle arvostakaan.
*
Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että Hännikäinen näkee omassa peilissään luultavasti väärän miehen. Lukisi helvetti soikoon paremmin Aristofaneensa, Rabelais'nsa, Molierensa, Gogolinsa ja etenkin Kafkansa.
Voin paljastaa, että minä näen omassa peilissäni joka päivä hyönteisen ja sorkkaeläimen hybridin. Porsaskuoriaisen. Sittisonniaisen (joka todella on hyönteinen ja sorkkaeläin!). Sikalukin. Lehmänpaskokärpäsen (joka tosin on pikemminkin sorkkaeläimen ulostus kuin itse alkuperäinen hoofbug).
*
Ei naisia tarvitse iskeä. Itse asiassa kenenkään ei tarvitse iskeä ketään.
Koko iskemispakkomielle on silkkaa mielikuvituksen puutteesta kärsivien keskinkertaisuuksien ajanhaaskausta.
Ei nimittäin tarvitse itse asiassa muuta kuin antaa heteromiehenä huhu, luulo ja/tai vaikutelma siitä, että on homo ja käyttäytyä sitten sosiaalisessa elämässä niinkuin heterona yleensä käyttäytyy (mieluummin ehkä yksin eläen, vaikkei silläkään niin väliä ole, asuuko miehen vai naisen kanssa), niin kenekään naisen luontainen uteliaisuus ei jätä tällaista tyyppiä lopullisesti rauhaan, ennenkuin hän jotain kautta - mieluummin tietysti itse - 'saa' todistaa kyseiselle homolle, ettei tämä todellisuudessa mikään homo ollutkaan.
Evoluutiopeli on näissä asioissa mennyt naisten emansipoiduttua niin kovaksi, että miehen suorastaan kannattaa tehdä itsestään saavuttamaton.
Silloin hänestä tulee samalla tavalla kiinnostava kuin naisesta, joka, vastikään urbanisoituneessa suomalaisesa taajamassa (esim. 1960-luvun alun Helsinki), ehkäisypillerien 'vaikutuksen alaisuudessa' elävänä, toteutti kirjaimellisesti ja käytännössä moralistisen 'pidä housut jalassa ja Jumala mielessä'- asenteensa - saaden siten nuorilta uroksilta heitä kiihottavasti ärsyttävän totaalipihtarin maineen.
Miesten ja naisten luonto - kuten sanottu - on mielestäni tässä asiassa tietoisuuden tasolla hyvin samankaltainen (vietin psykosomatiikan fysiologinen sisältö ja siten vietin fantasiafiksaatiot/-traumat toki ovat erityyppisiä), ja saatamme havaita kyseisen asiaintilan jälleen kerran helpommin juuri autonomis-universaalin moraalisen vakaumuksen, laissez-faire-liberaalilla, henkilökohtaisilla sopimuksilla ja pelisäännöillä, korvanneissa yhteiskunnissa, joiden yhä korkeampana käytännön ideaalina on tasa-arvo - etenkin sukupuolten välinen tasa-arvo, mikä siis käytännön feministisissä tulkinnoissa tarkoittaa naisten oikeuksien preferoimista miesten vastaavien suhteen - kaikissa asioissa.
Tällaista tasa-arvo-ideaalia ei vielä ole saavutettu, mutta sinne päin ollaan matkalla, ja se myös aiheuttaa joitain muka uusia ongelmia 'parinmuodostusrituaaliemme' käytännöissä.
Viitaten yhä miesten ja naisten tiettyyn, perimmäiseen samankaltaisuuteen, egoa omalta 'suunnaltaan' dominoivan sukupuolisen narsismin ilmenemismuotojen suhteen, niin eihän mikään loukkaa 'keskimääräisen' ihmisen itsetuntoa seksuaalisen viettelevyyden kilpakentillä niin paljon kuin se, että joku antaa piupaut koko tälle kilpailulle ja päättää elää selibaatissa.
Että hän toisin sanoen ryhtyy itsekkäimmäksi olioksi 'dogmaattisen' tasa-arvon ja yhdenmukaisen käyttäytymisasenteen = konformismin ja opportunismin arvopohjakseen valinneessa yhteiskunnassa. Tämä on ikäänkuin kapinaa, koska myös viettelypeliin osallistumattomuus tulkitaan tasa-arvoaikanamme kansalaisvelvollisuuden törkeäksi laiminlyönniksi.
Karismaattis-eroottisen viehätysvoiman erot vaihtelevat yksilöllisesti, mutta eivät niin paljon, etteikö tässä tapauksessa juuri emansipoitunut nainen kokisi miltei loukkaukseksi, jos joku mies ei halua huomioida ja noteerata hänen edustamaansa sukupuolta seksuaalisesti vaan toteaa jopa/peräti julkisesti, että sorry - ohi meni - olet väärää sukupuolta - ja että - sitäpaitsi - mä elän selibaatissa - erittäin luotettavassa ja uskollisessa, autoeroottisessa suhteessa itseni kanssa.
Kuvatunlaisen asenteen säilyttäminen ja käyttäminen iskukeinona saattaa kyllä vaatia melkoista itsensä hallintaa ja pokkaa joissain asioissa.
Esimerkiksi sen, että pitää pystyä olemaan täysin totuudellinen - jopa niin totuudellinen, ettei kukaan enää usko, mitä tulet kulloinkin äärimmäisessä rehellisyydessäsi sanoneeksi.
Homous ja absoluuttinen selibaatti ovat tietysti strategisia asenteita, mutta muuten voi ladata elämästään ulos julkisuuteen silkkaa totta - joskin tietysti retoriikalla dramatisoiden ja höystettynä.
*
Lopetan tämän alkavaa seniilyttäni totuudenmukaisesti raottavan tunnustuskommentti-genreen kuuluvan vuodatuksen huokaisemalla - kuten kommentin alkupuolella - helpotuksesta, sen vuoksi, että olen kohta jo 55 ja ½-vuotias, seksuaalis-sukupuolisesti 'täysin palvellut', ruma(?), rampa, ylipainoinen - joskin silti helvetin karismaattisen ja hurmaavan oloinen, erittäin lahjakas, erittäin fiksu ja luova - luomakunnan kruunu-nimistä sukupuolta edustava, evoluution ihmisjalostuskehityksen hämmästyttävimpään huippukastiin kuuluva alfauros, jolle naisten iskeminen on nykyään vähän samaa kuin heittäisi tikkaa:
- Aina osuu tauluun; - ja jos ei osu heti, pitänee mennä heittämään lähempää sitä tikkaa - - jollei - kuten monesti käy - taulu itse kävele lähemmäs tikattavaksi.
January 6, 2009
Tarpeeton osa 2
Tämä 'anonyymi' on osallistunut Mummon 'raittiuskilpakirjoitukseen' Tarpeeton osa, jossa puhutaan naamioitten takaa.(Joitain muutoksia alkuperäiseen on tehty ja ilmeisesti tullaan vielä tekemään)
*
Valitsimme X:n kanssa ensin toisemme - jopa kahteen - ehkä jopa kolmeen kertaan.
Jos ensi rakkautta nyt voi sanoa valitsemiseksi - mieluumminkin kosmiseksi katastrofiksi - 'hormonihäiriöksi' - jolle ei voi yhtään mitään.
Menin hänestä - ja hän minusta - tuon ensimmäisen kerran niin totaalisti sekaisin, että en enää ikinä lakkaa rakastamasta tätä kilttiä, iloista, kaunaista ja uskonnollista pihtaria, joka oli kuitenkin emotionaalisesti varsin eläväinen sängyssä.
Olit/et ihanan kummallinen yhdistelmä - pihtari ja orkkukone samassa persoonassa.
Enää en kuitenkaan elä kanssasi.
Kolusin läpi muutamia täysin merkillisiä ja kipeitäkin ihmissuhteita ensimmäisen ja toisen kohtaamisemme välillä (20 vuoden aikana vuoteen 1994).
Niissä ei ollut aina tolkun häivää, mutta opin niistä sellaisia asioita mm. seksistä, etten ulota moraalia sellaisiin touhuihin enää koskaan - ellen sitten luule todella rakastavani.
Minusta on kuitenkin tullut taas desperado, joka pakeni sinua X - jälleen - nyt ehkä lopullisesti.
Sitten elin selibaatissa, kunnes Y tunkeutui yksityiseen elämääni lähes lupaa kysymättä - ja onnistui murtamaan yksityiselämäni muurin.
Menin totaalisti sijoiltani psyykkisesti - mutta niin meni kyllä hänkin.
Valitettavasti lyhyt mutta dantemainen ja äärimmäisen inspiroiva syväsukelluksemme toistemme persoonallisuuksiin päätyi miltei katastrofiin.
Y:n ympärille oli kertynyt lähes yhtäkkiä - vajaan vuoden aikana - tummien pilvien lailla liikaa häiriötekijöitä. Toisin kuin hänen miltei kymmenenä aiempana - selibaattivuonnaan.
Y ei kuitenkaan ollut nuorempana ollut mikään nunna - kuten X avioliittonsa (kaksi lasta), joka päättyi eroon jo 1978, jälkeen - kevääseen 1994 asti, jolloin RR tuli ja 'iski' myös kaiken kirjallisen luovuutensa voimalla, koska vanha suola janotti häntä - ja viimein myös X:ää aivan armottomasti!
En kestänyt Y:tä ympäröiviä häiriötekijöitä. Ei kestänyt hänkään.
Lopulta räjähdin ja pelästytin hänet täysin - tuon ylifoobisen sangviinikon!? - mustasukkaisilla uhkailuillani - - - - - - - - mutta viimein hän antoi anteeksi - kaiken - ainakin omien sanojensa mukaan.
Lopetin 'rauhansopimus- ja ripityspuhelumme näin: "Haluan sanoa sinulle Y - Älä nyt loukkaannu tästä - 'Kulta - kiitos".
Muistaakseni Y vastasi - pystyin aistimaan ja kuulemaan ihastuttavan hymynkareen hänen huulillaan ja puheessaan: 'Kiitos itsellesi' - tai jotain sen kaltaista.
Näin me erosimme lopulta - ystävinä ja tarkoituksena aloittaa kaikki uudestaan täysin puhtaalta pöydältä - ilman kaunaa ja vihaa.
Mutta vain ystävinä. Hyvin etäisinä ystävinä.
Kaipaan häntä.
Hän ei ole tarpeeton osa. Hän on se nivel, joka sitoo minut tähän elämään - kuoleman enkeli - ja elämän.
Y sanoi useasti, että elän nykyään aivan liian yksin. Avaudu - pyri luomaan suhteita blogien kautta. Yksinäisyytesi syö sinut tyhjäksi ja katkeraksi kalvaen päivä päivältä psyykkistä tasapainoasi aina vain enemmän.
Hän on oikeassa. Hänellä on ihmistuntemusta - enemmän kuin X:llä.
Mutta - vielä kerran - hän on se tarpeellinen osa, jota minä kaipaan nyt - jopa enemmän kuin X:ää.
Toisaalta - ehkei ihmissuhteissa ole edes olemassakaan tarpeettomia osia. Jokainen on sen kuuluisan laulun arvoinen. Jokainen voi olla rakas - omalla tavallaan.
Tämä asia minun täytyisi oivaltaa eikä halveksua niin monia ihmisiä käpertymällä omaan solipsistiseen ylpeyteeni ja muuttumalla sillä tavoin itse tarpeettomaksi osaksi, jolla ei ole käyttöä kenellekään kuin ehkä erikoisena eläimenä, jota tullaan ihmettelemään ja töllistelemään Blogistanin eläintarhaan.
Minä olen kahlittu - itseni kahlitsema - tarpeeton, ilveilevä pantteri, jota pelätään, jolle nauretaan, joka uhittelee, joka joskus jopa nauraa, mutta jota kukaan ei ota enää vakavasti eikä rakasta.
Sanalla sanoen: olen itse se tarpeeton osa tätä elämää. Tosin ehkä pitkälti omaa syytäni.
*
http://blogs.smh.com.au/lifestyle/asksam/archives/2007/03/
December 24, 2008
Kylmää tarjousmummoa lisäaineilla
Kuvassa esiintyvä tuntematon mies on ostanut samantyyppisen tarjousmummon kuin minä viime torstaina Malmin Novan City-Marketista. Hän(kin) vaikuttaa tyytyväiseltä - toistaiseksi. Mutta yllätys odottaa kotona.*
Tämä päre on kommentti Vaarin kommenttiin päreessäni Mut onni konsanaan ei kestä kauan.
(Kielimafialaisten yöpartio varoittaa minua hyvän maun rajojen ylittämisestä. Väittävät minun vielä tätä menoa joutuvan raastupaan nimittelystä. Lisäyksiä ja korjauksia 24.12)
*
Vaari kirjoitti:
'Enhän minä Mummoa tavoittele. Siis silleen. Suhteemme on täysin platoninen. Enkä yritä tunkeutua treffeillenne.'
*
Minä kerron sinulle Vaari nyt luottamuksellisesti - kavereita kun olemme - totuuden minun ja Mummon välisestä suhteesta (tätä ei sitten pidä levitellä ympäri Blogistania).
Me olemme jo tavanneet Mummon kanssa ja retkahdimmekin toisiimme aika pahasti. Mutta sitten petyimme katkerasti, koska luonteemme eivät pitemmän päälle sopineet yhteen (tai ainakin minä petyin).
Kaikki on siis jo tapahtunut yhden kerran. En tiedä tuleeko toista. Elän kyllä toivossa, mutta se edellyttää, että etenkin minä muuttuisin - ja näin tuskin tulee käymään...
Anteeksi vain Mummo, koska minä olen niin kovin itsekäs ja joskus myös hieman ilkeä ihminen.
Mutta olithan toki myös sinä - helkkarin himphamppu - yks varsinainen lihatiskin erikoistarjous - 2,99/kg/potkalla (ostin sinua yli 7 kilon pötikän - halvalla kun sain...)
Olit kuitenkin aluksi niin kylmä, että sinua piti ensin lämmittää päiväkausia, jotta olisit edes hiukan pehmentynyt.
Sitten sinulle piti panna mittari kainaloon ja kypsentää tuntikaupalla sopivassa hehkussa - etkä tämänkään jälkeen maistunut aidolta ilman tulista sinappia ja hyvää mielikuvitusta.
*
Että näin siinä kävi Vaari. Kun itsekäs, paha ja helvetin nälkäinen mies ryhtyy syömään tarjouskinkkua, se hermostuu, jos siinä kinkussa maistuvat pikemminkin vieraat lisäaineet kuin aito liha.
*
Vaari kirjoitti:
'Enhän minä Mummoa tavoittele. Siis silleen. Suhteemme on täysin platoninen. Enkä yritä tunkeutua treffeillenne.'
*
Minä kerron sinulle Vaari nyt luottamuksellisesti - kavereita kun olemme - totuuden minun ja Mummon välisestä suhteesta (tätä ei sitten pidä levitellä ympäri Blogistania).
Me olemme jo tavanneet Mummon kanssa ja retkahdimmekin toisiimme aika pahasti. Mutta sitten petyimme katkerasti, koska luonteemme eivät pitemmän päälle sopineet yhteen (tai ainakin minä petyin).
Kaikki on siis jo tapahtunut yhden kerran. En tiedä tuleeko toista. Elän kyllä toivossa, mutta se edellyttää, että etenkin minä muuttuisin - ja näin tuskin tulee käymään...
Anteeksi vain Mummo, koska minä olen niin kovin itsekäs ja joskus myös hieman ilkeä ihminen.
Mutta olithan toki myös sinä - helkkarin himphamppu - yks varsinainen lihatiskin erikoistarjous - 2,99/kg/potkalla (ostin sinua yli 7 kilon pötikän - halvalla kun sain...)
Olit kuitenkin aluksi niin kylmä, että sinua piti ensin lämmittää päiväkausia, jotta olisit edes hiukan pehmentynyt.
Sitten sinulle piti panna mittari kainaloon ja kypsentää tuntikaupalla sopivassa hehkussa - etkä tämänkään jälkeen maistunut aidolta ilman tulista sinappia ja hyvää mielikuvitusta.
*
Että näin siinä kävi Vaari. Kun itsekäs, paha ja helvetin nälkäinen mies ryhtyy syömään tarjouskinkkua, se hermostuu, jos siinä kinkussa maistuvat pikemminkin vieraat lisäaineet kuin aito liha.
Mutta koska minulla on hyvä mielikuvitus, söin Tarjousmummon kokonaan ja mietin jopa, josko hankkisin Uudeksi Vuodeksi samanlaisen. Veikkaan, että saan sellaisen Joulun jälkeen vielä halvemmalla kuin viime torstaina.
Ja luuthan voi aina heittää naapurin koiralle.
(to be interpreted some day by Sigmund Freud)
*
mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/1999/12/8020
(to be interpreted some day by Sigmund Freud)
*
mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/1999/12/8020
November 26, 2008
Diogeneen matka netin ihmeelliseen maailmaan
(Kielimafian yövalvoja ilmaisi tyytyväisyytensä aihevalintaani ja sen näppärään käsittelyyn - myös tiedollisella tasolla. Kiitän itseä..- siis häntä klo: joskus aamuyöllä.)I
Törmäsin matkallani portinvartijaan.
*
Tämä blogi on vain kutsuttujen lukijoiden käytettävissä http://hotanenkale.blogspot.com/
Näyttää siltä, että sinua ei ole kutsuttu lukemaan tätä blogia. Jos arvelet, että on tapahtunut virhe, ota yhteyttä blogin kirjoittajaan ja pyydä kutsu.
Olet kirjautunut sisään nimellä rauno.rasanen@pp8.inet.fi
*
Vastaan esitettyyn arveluun. Mitään virhettä ei ole tapahtunut. Kaikki on juuri niinkuin sen pitääkin olla. Tosiasia - ja niistähän meidän ei tarvitse vaieta, jos ne ilmaisevat nimenomaan pelkän kuvailevan, siis deskriptiivisen, tosiasian, jolla ei ole mitään preskriptiivistä, käskevää tai normatiivisesti määrittelevää luonnetta - on tässä tapauksessa kuitenkin se - ehkä valitettavasti, ehkä ei, että noin 9 kuukautta sitten minut olisi kutsuttu automaattisesti lukemaan tätä kyseistä blogia.
Näin muuttuu maailma Eskoseni. Näin muuttuvat konstellaatiot ihmissuhteissa. Ja yhä edelleen joillain - viisaina ja tietävinä itseään pitävillä, on otsaa väittää, että tässä maailmassa asiat kiistelevät keskenään - eivät suinkaan ihmiset. Ja että ad hominem-päättely on päättelyistä alkeellisinta, pahamaineisinta ja rasistisinta.
Voi veikkoset - minä olen joko ymmärtänyt kaiken väärin tai sitten minulle on valehdeltu systemaattisesti sekä tieteenfilosofian että logiikan ja retoriikan opinnoissani.
Asia on nimittäin - mitä minun vajavaiseen havaintokykyyni ja ymmärrykseeni on luottaminen - ollut ja on edelleen liian monta kertaa juuri päinvastoin, jotta enää suhtautuisin vakavasti niihin ihmisiin, jotka eivät näe ihmisten välisiä ja keskinäisiä valta- ja arvovaltaristiriitoja niin sanottujen asiakysymysten taustalla - jopa kaikkien ajattelujärjestelmien (kielipelien, diskurssien jne.) perimmäisinä primus motoreina, joiden energeettinen ja intressisidonnainen voima pitää poliittisen ja ylipäätään ihnhimillisen keskustelun pyörät pyörimässä ja konfliktit elävinä.
Mitään virhettä ei siis ole tapahtunut. Mutta kysymys ei ole siitä, että tosiasiat - tässä blogitekstit, niiden taso tai vastaavat, ikäänkuin objektiiviset, tekijät olisivat määrittämässä sitä, onko kutsun suhteen tapahtunut jokin niin sanottu virhe vai ei, koska sitä ei ole lähetetty automaattisesti.
Kyse on puhtaasti arvovaltakiistoista, joiden rinnalla kaikki kirjoittamiseen liittyvät sisällölliset ja tyyllilliset arvot osoittautu(i)vat toissijaisiksi.
Ja siihen on tyytyminen etenkin - mutta vain silloin, kun tajuaa, että kannattaa tyytyä mieluummin huonoon rauhaan kuin inspiroivaan sotaan (pun intended).
II
Odotan mielenkiinnolla, milloin joku sosiologian, sosiaalipsykologian, väestötieteen tai ylipäätään kulttuuriantropologian tutkija tarttuu aiheeseen oikein laajamittaisesti ja ryhtyy tutkimaan, minkälaisia yhteisen intressipiirin jakavia (ja tällä tavoin 'ei-paikallisesti paikallisia') pienyhteisöjä yhä pluralisoituvassa Blogistan-nimisessä fiktiivis-globaalisessa kommunikaatioverkostossa on jo syntynyt ja koko ajan syntyy tulevaisuudessa.
Näyttäisi siltä, että noiden ei-paikallisesti sitoutumattomien intressipiirien tai intressiyhteisöjen määrä lisääntyisi koko ajan valtavasti niiden jäseniä yhdistävien tekijöiden ollessa entistä ohuempia. Tämän voi päätellä tilastollisesti jo siitä, että blogien lisääntyessä yhden blogin lukijakunta tulee yleensä aina olemaan hieman pienempi kuin esimerkiksi vuosi pari sitten perustettujen blogien.
Blogeista - 'blogiperheistä tai -klaaneista' tulee eräänlaisia 'deleuze-maffesolimaisia', nomadimaisia mutta samalla vuorovaikutuksellisia uusyhteisöjä (neotribalism), jotka toimivat toisaalta hyvin itsenäisesti ja avoimesti, toisaalta myös hyvin eristäytyneesti.
Toisaalta on muutamia eli hyvin harvoja yksittäisiä blogeja, joiden lukijamäärä on valtava, joskin tuo lukijahuippu on aina hyvin kapea, jolloin esimerkiksi 100 tilatuimman ja luetuimman blogin jälkeen tapahtuu valtava hajaannus, jonka tunnusmerkkinä on siis etenkin tuo lukijakunnan radikaali pieneneminen, vaikka itse aihepiirit eivät välttämättä muuttuisi suppeammiksi.
Juuri luetuimpien blogien joukosta saattaa löytyä joitain Blogistanin 'tähtiä' kuten vaikka Jukka Kemppinen, mutta missä määrin blogeja luetaan nimenomaan sen kirjoittajan saaman henkilökohtaisen, persoonallisen statuksen perusteella - siis hänen kirjallisen tai käsittelemäänsä teemaan liittyvän kiinnostavuutensa vuoksi?
Hypoteettisena väitteenä esittäisin tiivistetysti, että samalla, kun melkein kaikkia kirjoittajia yhdistävät nykyään tietyt ympäristön muutokseen, teknologiaan sekä tätä kautta yleisesti ottaen poliittiseen päätöksentekoon liittyvät ongelmat, niin samalla ne erilaiset pienyhteisöt, jotka ovat jatkuvasti yhä nopeutuvassa syntymisen tilassa (en kutsu tätä prosessia monien evoluutiobiologien tavoin memeettiseksi, koska pärjään (toistaiseksi) aivan hyvin muillakin käsitteillä ;), kiinnittyvät toisiinsa mitä merkillisimpien kiinnostuksen kohteitten perusteella - olipa siten kyseessä vaikka pitsinnypläys, tiibettiläinen ruokakulttuuri, vanhat moottoripyörät, mausteet, postimerkit, eri aikakausien alusvaatetus, lukemattomat, kummalliset harrastukset jne. jne.).
Virtuaalimaailma tulee olemaan se maailma, jossa ihmiset jo nykyään ensimmäiseksi kohtaavat toisensa, ja jonka perusteella heidän ystävyyssuhteensa ja ystäväpiirinsä tulee muodostumaan ainakin niiltä osin kuin ollaan ja eletään saman kielialueen ja osoittain maantieteellisten mahdollisuuksien rajamaastossa ja sen sisällä.
Tietenkään nämä edellytykset eivät pitemmän päälle rajoita enää juuri ketään (paitsi köyhimpiä kuten aina), mutta käytänkin nyt esimerkkilähtökohtana pientä Suomeamme.
Netti antaa ennenäkemättömät mahdollisuudet luoda kontakteja, ja koska liikkuvuusmahdollisuudet lisääntyvät, myös ainakin tapaamismahdollisuuksien todennäköisyys lisääntyy aivan toisessa mittaluokassa kuin pelkän lankapuhelimen aikoina.
Tietenkin myös sellaisessa yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kontakteihin esimerkiksi skypen ja tulevan 'näköpuhelimen' kautta vähentää pelkän sähköpostin ja kännykän varaan rakentuvien ensitapaamisten 'riskejä' - mikäli käytän oikeaa termiä, tulee olemaan ihmisiä, jotka lopulta asuvat - Diogeneen tavoin - mieluummin siellä omassa tynnyrissään - omassa turvallisessa kaksiossaan.
Tosin heilläkin on kohta kaikilla käytössään läppäri uusimpine tekniikoineen, mutta heidän asennoitumisensa ulkomaailmaan ja etenkin siihen valtavaan ylitarjontaan, jonka netin ihmissuhde- ynnä muut markkinat mahdollistavat, ei - tästä olen melkein varma - juuri paljonkaan muutu siitä, mitä se on ollut jo aikojen alusta eli sanokaamme antiikin kyynikoista lähtien.
Diogeneen tavoin he pysyttelevät tarkkailijoina ja käyttävät nettiä hieman kuin tekisivät retkiä ihmiseläintarhaan, jonka blogit, face-bookit sun muut kommunikaatio- ja kontaktipalstat mahdollistavat.
Siinä missä antiikin kyynikoita tai kristillisiä askeetteja ja pylväspyhimyksiä tultiin kaukaakin katselemaan kuin kummajaisia ikään, siinä nämä nykyajan kyynikot siis katselevat tämän maailman menoa - toisaalta samaan tapaan kun aiemmatkin 'kollegansa'- ironisen ja moralisoivan etäisyyden päästä.
Heille ei todellakaan muodostu ongelmaksi, onko heitä kutsuttu jonnekin partyyn, biletyksiin tai seuroihin vai ei. He kyllä löytävät 'arvoistaan' seuraa aina. Jos ei muualta ja muuten niin vaikkapa kirjoittamalla itselleen. Purkamalla omaa päätään tekstikokeiluihinsa ja ajatellen vähän samaan tapaan kuin heitä sinänsä huomattavan paljon sosiaalisempi pyhä Augustinus, että totuus (Jumala) on meidän sydämessämme - ei ole tarvis matkustaa mihinkään pidemmälle sen/Hänet löytääkseen.
Tuohon voin - näin nettiajan Diogeneksena, jolle hyve löytyy vain ihmisen omasta sisimmästä (ja Toiseen kohdistuvasta fantasiasta) lisätä vain, että tietokone ja nettikin on tuon Augustinuksen ajatuksen mielessä pitäen yhä edelleen pelkkä väline.
Ja vastoin Marshall McLuhania väitän ihan pokkana, että juuri tässä mielessä väline ei ole eikä tule koskaan olemaankaan viesti - ei ainakaan filosofille ja 'kunnon' teologille, joka ei tee Jumalastaan Idolia - siis palvonnan 'välinettä'.
Totuus on tässä ja nyt. Aina.
*
http://www.kookas.fi/articles/read/5839
October 18, 2008
Syystunnelma - yritys itsekritiikiksi
(Yllättävää kyllä, mutta kielimafian veijareilta taisi tippua pari kyyneltä silmänurkasta. Hah! Säälikää nyt minua hieman - perhanan pilkunviilaajat. Vai olinko näkevinäni hymynhäivän. - Ja kyllä siihen taisi sisältyä myös lievä säälinkaltainen päänpudistus: voi sinua miesparka - noinko alasti sinun täytyy sisimpäsi riisua toisten nähtäväksi - houkka! Viimeinen korjaus - näitä nyt riittää näköjään klo: 22.40)
I
Ajatukseni on raskas. Yksinäinen. Melankolinen. Surullinen. Täynnä pettymystä ja ahdistusta.
Kunpa voisit vaihtaa sydämiä kanssani, niin tietäisit, miltä tuntuu vastaamaton rakkaus, sanoo tankarunoilija. Ja vaikkeivät asiani aivan tällä tavoin, romanttispateettisesti kuvattuna, olekaan, niin tuo säe osuu kohdalleen.
Tämän syksyisen aamupäivän harmaa ankeus ja emotionaalinen autiuteni resonoivat keskenään.
Puhun tyhjille seinille, kirjoitan jonnekin virtuaalimaailman blancolle ruudulle, kuin se olisi kuka tahansa, jota en tunne enkä saavuta. Jota en edes halua saavuttaa. Jonka läsnäolosta viime kädessä kieltäydyn, koska se/hän ei ole minulle todellinen ihminen.
Ehkä kukaan ei voi olla minulle todellinen. Ehkä teen kaikista tapaamistani henkilöistä, kaikista joiden kanssa olen keskustellut - jopa harvoista hyvistä ystävistäni - vain jonkin keksityn hahmon itselleni, koska en kai itse kykene milloinkaan olemaan aito minäni vaan jotain roolia vetävä, teeskentelevä narri.
Paras ystäväni sanoi minulle toissailtana juuri tämän saman: Rauno - mistä minä voin tietää, ettetkö sinä vedä minunkin suhteeni jotain roolia. Tarkoittaa sanoa, etten ole oma itseni vaan manipuloiva, arvaamaton ja mielialojeni vietävissä - ehkä jopa petollinen.
Olin pyytänyt, että hän sanoo suoraan, mitä ajattelee minusta erään kuluneen syksyn aikana tapahtuneen episodin johdosta, mikä tapaus oli häntä minun suhteeni ehkä jopa järkyttänyt. Vastaus hieman yllätti, vaikka toisaalta osasin sitä odottaa.
Sanoin hänelle: Kiitos, kun olit noin rehellinen - ja lisäsin heti hämmentyneenä joskin huumorilla: mutta hei - tämä ei sitten ollut mikään roolirepliikki. Joopa joo, hän vastasi naurahtaen.
Keskustelimme yli tunnin verran kahvilassa ennenkuin hän lähti vaimonsa ja perheensä luo, ja tajusin jälleen syvästi, että H. todella on kaikkein läheisin ystäväni ja minä eräs hänen tärkeimmistään.
Ihmisellä tätyy olla elämässään edes yksi todella hyvä ystävä. Ystävä, jota ei rakasta muuna kuin pelkkänä ystävänä - ilman rahan, vallan, seksuaalisuuden ja mustasukkaisuuden aiheuttamia pyyteitä, jotka aivan varmasti pilaavat joissain vaiheessa kaikkein vilpittömimmänkin ihmissuhteen.
En usko sukupuoliseen rakkauteen - en ainakaan sen pysyvyyteen, vaikka kaipaan sitä. En usko siihen senkään vuoksi, että olen liian ongelmallinen ihminen - ainakin naisten suhteen - vaikka onkin totta se, miten vaikeita niin monet naiset saattavat olla - salaisuuksineen, kiukutteluineen, mielenmuutoksineen, vihjailuineen, merkillisesti peiteltyine kaksoisviesteineen - lyhyesti: käsittämättömine oikkuineen.
KutenTorsti Lehtinen kerran totesi: Laskin eräänä päivänä vaimoni käyttäneen ainakin noin kymmenen kertaa Ei-kieltosanaa, joka tarkemmin pohtien osoittautui intentioltaan päinvastaiseksi - Kyllä-viestiksi.
Ota tästä nyt tolkku.
Mutta kun naisen vastapeluriksi, 'tanssijaksi tai 'miekkailijaksi' tulee minunkaltaiseni mies, jonka päässä mitä ilmeisimmin viiraa jokin maanisdepressiivinen mielialojen vaihtelu ajoittain koleeriseen temperamenttiin yhdistyneenä, niin prognoosi ei voi olla kovin positiivinen. Ennenpitkää sukset menevät ristiin ja lopputulos on ero - yleensä kerrasta poikki, vaikka se sielua raastaisikin. Eikä tästä tilanteesta ole paluuta pelkkään ystävyyteen.
Vai onko?
Ainakin minun mielestäni ystävyys rakastetun ja sittemmin torjutun ja hylätyn ihmisen kanssa (olipa hylätty sitten itse tai tuo toinen), johon välit on pantu lopullisesti poikki, merkitsee yhtä absurdia tilannetta kuin jos kaksi pyöveliä, jotka ovat haastaneet toisensa kaksintaisteluun alkaisivat veljeillä ennen H-hetkeä tunnustaen suurta arvostusta ja jopa rakkautta toistensa persoonallisuudelle.
Ja kuitenkaan mitään ei heidän kesken ole enää tehtävissä - jompikumpi tai kumpikin kuolee, ja näin ollen suhde on jo käytännössä tuhottu/tuhoutunut. Loppuveljeily on pelkkää irvokasta Juudasten välistä kuoleman suudelmaa.
II
Leinon runon ensimmäinen säkeistö raastaa mieltäni. Olen kovin pettynyt itseeni ja omaan luonteeseeni. Elän lähes erakkomaista elämää, mutta kaipaan läheisyyttä - jopa rakkautta. En kuitenkaan etsi sitä - vaan pikemminkin kammoksun ja pelkään.
Koen läheisiksi Jeesuksen sanat hänen ilmestyttyään kuolemansa jälkeen Maria Magdaleenalle: Noli me tangere - älä koske minuun (better represented in translation: cease holding on to me or stop clinging to me), ja sittenkään en lausu tätä 'erojulistusta' ilman tuskaa. Minun vain on elettävä kuin erakko - minä en pysty rakastamaan.
Rakkaus satuttaa minua liikaa. Kärsin aivan helvetisti niistä äärimmäisen läheisyyden tunteista, joita niin halajan ja kaipaan toiselta, koska koen hänen läsnäolonsa äärimmillään siten, että hän olisi kuin omaa itseäni, omaa tahtoani, jotain, joka häneen rakastuttuani on muuttunut kuin omaksi ruumiikseni, omaksi persoonallisuudekseni, jota ilman en voi enää koskaan elää.
Kyseessä on neuroottinen regressio - jopa hetkellisen psyykosin kaltainen tila. Jo alunperin symbioottisesta äitisuhteesta(ni) epäonnistunut irtautuminen toistuu aina rakastuessani - ja minä pelkään tuon uuden symbioosin voimaa ja kaikkivaltaa, joka ikäänkuin ylittää koko persoonallisuuteni. (Psykoanalyyttisessa terminologiassa puhutaan separaatio-individuaatio-ahdistuksesta.)
Siksi: Noli me tangere. I would prefer not to love eli mieluummin en rakastaisi - Bartlebytä vapaasti siteeraten. Olen mies, joka rakastaa vasten tahtoaan - yhä silti haluten rakastaa - ja yhä silti tiedosten, että: sun rintasi nuori ja lämmin, mun rinnalla jäätynyt ois.
III
Katselen tietokoneen oikealle puolelle, ulos ikkunasta ja näen etäiset, kohta jo lehdettömät koivut. Olen aina pitänyt syksystä enemmän kuin muista vuodenajoista. Synkkämielisyyteni ja luonnon syksyinen kuolema ovat kuin yksi ja sama luonnonilmiö.
Syksyn ja mieleni kulku noudattavat samaa kaavaa tai sykliä. Ensin mitä kauneimmissa ja kirkkaimmissa väreissä, viimein lehtipuiden runkojen, oksastojen ja oksien tylyssä alastomuudessa, jotka paljastavat koko sen totuuden ja karuuden, minkä ne sisältävät ilman keväistä ja kesäistä elämänvoimaansa, joka pakonomaisen kiihkeästi saa synnyttämään maailmaan uutta kasvustoa ja uusia siemeniä - siis uutta elämää.
Lopuksi jää jäljelle tuo Eino Leinon maantien kalpea kukka, joka nostaa lumipälvestä päänsä, vaikka sen on jo aika painua kuolemaan.
Teen tälle kuihtuneelle kukalle kuin omalle kuihtuneelle rakkaudelleni: luon lunta sen peitoksi. Peitän sen jäiseen hautaan - ikäänkuin suorittaen armomurhan ihmiselle - omalle emootiolleni, jota on turhaa ja toivotonta yrittää pitää hengissä, koska sillä ei enää ole pienintäkään eloonjäämisen mahdollisuutta.
Jään odottamaan uutta kevättä. Uutta rönsyilevän kasvun ja kiihkon hetkellistä harhaa, joka päättyy jälleen uuteen syksyisen kauniiseen kuolemaan ja talven kylmään horrokseen, jonne tunteitteni hetkisen kestänyt palo voi sammua vaivaamatta minua ja saattamatta mieltäni tuskaisen hehkun kaltaiseen emotionaaliseen kaaokseen.
*
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=47&t=325&a=2556
Toivo Kuulan yksinlaulun "Syystunnelma op.2/1" Eino Leinon sanoihin Ture Ara levytti Rytmi-levymerkille vuonna 1950. Jouko Tolonen johtaa Rytmin Konserttiorkesteria.
Syystunnelma
Teit oikein ystävä ainoo,
kun luotani läksit pois,
sun rintasi nuori ja lämmin
mun rinnalla jäätynyt ois.
Kas maantiellä kalpea kukka
lumipälvestä nostavi pään.
Mitä vuottelet kukkani vielä,
on aika jo painua pään.
Tuhat aatosta sieluni tunsi,
sen vaan minä muistaa voin:
oli tielläni kuihtunut kukka
ja sen peitoksi lunta mä loin.
*
palaga.vuodatus.net/blog/category/Yleinen.
Ajatukseni on raskas. Yksinäinen. Melankolinen. Surullinen. Täynnä pettymystä ja ahdistusta.
Kunpa voisit vaihtaa sydämiä kanssani, niin tietäisit, miltä tuntuu vastaamaton rakkaus, sanoo tankarunoilija. Ja vaikkeivät asiani aivan tällä tavoin, romanttispateettisesti kuvattuna, olekaan, niin tuo säe osuu kohdalleen.
Tämän syksyisen aamupäivän harmaa ankeus ja emotionaalinen autiuteni resonoivat keskenään.
Puhun tyhjille seinille, kirjoitan jonnekin virtuaalimaailman blancolle ruudulle, kuin se olisi kuka tahansa, jota en tunne enkä saavuta. Jota en edes halua saavuttaa. Jonka läsnäolosta viime kädessä kieltäydyn, koska se/hän ei ole minulle todellinen ihminen.
Ehkä kukaan ei voi olla minulle todellinen. Ehkä teen kaikista tapaamistani henkilöistä, kaikista joiden kanssa olen keskustellut - jopa harvoista hyvistä ystävistäni - vain jonkin keksityn hahmon itselleni, koska en kai itse kykene milloinkaan olemaan aito minäni vaan jotain roolia vetävä, teeskentelevä narri.
Paras ystäväni sanoi minulle toissailtana juuri tämän saman: Rauno - mistä minä voin tietää, ettetkö sinä vedä minunkin suhteeni jotain roolia. Tarkoittaa sanoa, etten ole oma itseni vaan manipuloiva, arvaamaton ja mielialojeni vietävissä - ehkä jopa petollinen.
Olin pyytänyt, että hän sanoo suoraan, mitä ajattelee minusta erään kuluneen syksyn aikana tapahtuneen episodin johdosta, mikä tapaus oli häntä minun suhteeni ehkä jopa järkyttänyt. Vastaus hieman yllätti, vaikka toisaalta osasin sitä odottaa.
Sanoin hänelle: Kiitos, kun olit noin rehellinen - ja lisäsin heti hämmentyneenä joskin huumorilla: mutta hei - tämä ei sitten ollut mikään roolirepliikki. Joopa joo, hän vastasi naurahtaen.
Keskustelimme yli tunnin verran kahvilassa ennenkuin hän lähti vaimonsa ja perheensä luo, ja tajusin jälleen syvästi, että H. todella on kaikkein läheisin ystäväni ja minä eräs hänen tärkeimmistään.
Ihmisellä tätyy olla elämässään edes yksi todella hyvä ystävä. Ystävä, jota ei rakasta muuna kuin pelkkänä ystävänä - ilman rahan, vallan, seksuaalisuuden ja mustasukkaisuuden aiheuttamia pyyteitä, jotka aivan varmasti pilaavat joissain vaiheessa kaikkein vilpittömimmänkin ihmissuhteen.
En usko sukupuoliseen rakkauteen - en ainakaan sen pysyvyyteen, vaikka kaipaan sitä. En usko siihen senkään vuoksi, että olen liian ongelmallinen ihminen - ainakin naisten suhteen - vaikka onkin totta se, miten vaikeita niin monet naiset saattavat olla - salaisuuksineen, kiukutteluineen, mielenmuutoksineen, vihjailuineen, merkillisesti peiteltyine kaksoisviesteineen - lyhyesti: käsittämättömine oikkuineen.
KutenTorsti Lehtinen kerran totesi: Laskin eräänä päivänä vaimoni käyttäneen ainakin noin kymmenen kertaa Ei-kieltosanaa, joka tarkemmin pohtien osoittautui intentioltaan päinvastaiseksi - Kyllä-viestiksi.
Ota tästä nyt tolkku.
Mutta kun naisen vastapeluriksi, 'tanssijaksi tai 'miekkailijaksi' tulee minunkaltaiseni mies, jonka päässä mitä ilmeisimmin viiraa jokin maanisdepressiivinen mielialojen vaihtelu ajoittain koleeriseen temperamenttiin yhdistyneenä, niin prognoosi ei voi olla kovin positiivinen. Ennenpitkää sukset menevät ristiin ja lopputulos on ero - yleensä kerrasta poikki, vaikka se sielua raastaisikin. Eikä tästä tilanteesta ole paluuta pelkkään ystävyyteen.
Vai onko?
Ainakin minun mielestäni ystävyys rakastetun ja sittemmin torjutun ja hylätyn ihmisen kanssa (olipa hylätty sitten itse tai tuo toinen), johon välit on pantu lopullisesti poikki, merkitsee yhtä absurdia tilannetta kuin jos kaksi pyöveliä, jotka ovat haastaneet toisensa kaksintaisteluun alkaisivat veljeillä ennen H-hetkeä tunnustaen suurta arvostusta ja jopa rakkautta toistensa persoonallisuudelle.
Ja kuitenkaan mitään ei heidän kesken ole enää tehtävissä - jompikumpi tai kumpikin kuolee, ja näin ollen suhde on jo käytännössä tuhottu/tuhoutunut. Loppuveljeily on pelkkää irvokasta Juudasten välistä kuoleman suudelmaa.
II
Leinon runon ensimmäinen säkeistö raastaa mieltäni. Olen kovin pettynyt itseeni ja omaan luonteeseeni. Elän lähes erakkomaista elämää, mutta kaipaan läheisyyttä - jopa rakkautta. En kuitenkaan etsi sitä - vaan pikemminkin kammoksun ja pelkään.
Koen läheisiksi Jeesuksen sanat hänen ilmestyttyään kuolemansa jälkeen Maria Magdaleenalle: Noli me tangere - älä koske minuun (better represented in translation: cease holding on to me or stop clinging to me), ja sittenkään en lausu tätä 'erojulistusta' ilman tuskaa. Minun vain on elettävä kuin erakko - minä en pysty rakastamaan.
Rakkaus satuttaa minua liikaa. Kärsin aivan helvetisti niistä äärimmäisen läheisyyden tunteista, joita niin halajan ja kaipaan toiselta, koska koen hänen läsnäolonsa äärimmillään siten, että hän olisi kuin omaa itseäni, omaa tahtoani, jotain, joka häneen rakastuttuani on muuttunut kuin omaksi ruumiikseni, omaksi persoonallisuudekseni, jota ilman en voi enää koskaan elää.
Kyseessä on neuroottinen regressio - jopa hetkellisen psyykosin kaltainen tila. Jo alunperin symbioottisesta äitisuhteesta(ni) epäonnistunut irtautuminen toistuu aina rakastuessani - ja minä pelkään tuon uuden symbioosin voimaa ja kaikkivaltaa, joka ikäänkuin ylittää koko persoonallisuuteni. (Psykoanalyyttisessa terminologiassa puhutaan separaatio-individuaatio-ahdistuksesta.)
Siksi: Noli me tangere. I would prefer not to love eli mieluummin en rakastaisi - Bartlebytä vapaasti siteeraten. Olen mies, joka rakastaa vasten tahtoaan - yhä silti haluten rakastaa - ja yhä silti tiedosten, että: sun rintasi nuori ja lämmin, mun rinnalla jäätynyt ois.
III
Katselen tietokoneen oikealle puolelle, ulos ikkunasta ja näen etäiset, kohta jo lehdettömät koivut. Olen aina pitänyt syksystä enemmän kuin muista vuodenajoista. Synkkämielisyyteni ja luonnon syksyinen kuolema ovat kuin yksi ja sama luonnonilmiö.
Syksyn ja mieleni kulku noudattavat samaa kaavaa tai sykliä. Ensin mitä kauneimmissa ja kirkkaimmissa väreissä, viimein lehtipuiden runkojen, oksastojen ja oksien tylyssä alastomuudessa, jotka paljastavat koko sen totuuden ja karuuden, minkä ne sisältävät ilman keväistä ja kesäistä elämänvoimaansa, joka pakonomaisen kiihkeästi saa synnyttämään maailmaan uutta kasvustoa ja uusia siemeniä - siis uutta elämää.
Lopuksi jää jäljelle tuo Eino Leinon maantien kalpea kukka, joka nostaa lumipälvestä päänsä, vaikka sen on jo aika painua kuolemaan.
Teen tälle kuihtuneelle kukalle kuin omalle kuihtuneelle rakkaudelleni: luon lunta sen peitoksi. Peitän sen jäiseen hautaan - ikäänkuin suorittaen armomurhan ihmiselle - omalle emootiolleni, jota on turhaa ja toivotonta yrittää pitää hengissä, koska sillä ei enää ole pienintäkään eloonjäämisen mahdollisuutta.
Jään odottamaan uutta kevättä. Uutta rönsyilevän kasvun ja kiihkon hetkellistä harhaa, joka päättyy jälleen uuteen syksyisen kauniiseen kuolemaan ja talven kylmään horrokseen, jonne tunteitteni hetkisen kestänyt palo voi sammua vaivaamatta minua ja saattamatta mieltäni tuskaisen hehkun kaltaiseen emotionaaliseen kaaokseen.
*
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=47&t=325&a=2556
Toivo Kuulan yksinlaulun "Syystunnelma op.2/1" Eino Leinon sanoihin Ture Ara levytti Rytmi-levymerkille vuonna 1950. Jouko Tolonen johtaa Rytmin Konserttiorkesteria.
Syystunnelma
Teit oikein ystävä ainoo,
kun luotani läksit pois,
sun rintasi nuori ja lämmin
mun rinnalla jäätynyt ois.
Kas maantiellä kalpea kukka
lumipälvestä nostavi pään.
Mitä vuottelet kukkani vielä,
on aika jo painua pään.
Tuhat aatosta sieluni tunsi,
sen vaan minä muistaa voin:
oli tielläni kuihtunut kukka
ja sen peitoksi lunta mä loin.
*
palaga.vuodatus.net/blog/category/Yleinen.
August 23, 2008
Tositarkoituksella
Henkilökohtaista-palsta
(Linkkilisäys klo: 23.20)
Olen moderni, miehen ja naisen tasa-arvoa kannattava, ihmissuhdekoulutuksen saanut herra 55 ja etsin itsensä sopivan ikäiseksi kokemiaan naaraspuolisia henkilöitä tositarkoituksella.
Olisitko niin hyvä, että jättäisit jäljen tärkeimmistä tiedoistasi (mm. ikä, ammatti, puh.num.), harrastuksistasi ja ominaisuuksistasi (esim. luonne, hiusten ym. väri) blogini kommenttilaatikkoon, niin otan sinuun yhteyttä kännykälläni arki-iltaisin klo: 22-23 tai viikonloppuisin klo: 23-24, jos olet läpäissyt ensimmäisen testivaiheeni kriteerit.
Toisessa testivaiheessa voit jo lähettää minulle kuvasi/kuviasi (kaikista näkökulmista), ja jos valkkaan sinut yhä vielä jatkoon, niin voimme ehkä tavata Fallbölen kasvisruokaravintolassa yhteisen illallisen merkeissä. Lähempiä tietoja saat viikkoa ennen valintaasi skypen kautta. (Onhan sulla skype?)
Viimeisessä testivaiheessa voitkin jo tulla käymään luonani, mikäli katson sinut sopivaksi suunnittelemaan makuuhuoneeni sisustusta ja puuhastelemaan kanssani muuta mukavaa.
Luottamuksellisesti Sinun Herra 55, Fallböle, Helsingfors
*
Alta löydät esittelyvideoni.
http://www.youtube.com/watch?v=joFYfHYCE9o
Herra 55 esittäytyy
http://www.youtube.com/watch?v=_wixPHTmGr4
Herra 55:n ehdotuksia
http://www.youtube.com/watch?v=uEfhOWtUfWY&feature=related
Herra 55 käy kuumana
http://www.youtube.com/watch?v=xK7A6imoDc4&feature=related
Herra 55 iskemässä
(Linkkilisäys klo: 23.20)
Olen moderni, miehen ja naisen tasa-arvoa kannattava, ihmissuhdekoulutuksen saanut herra 55 ja etsin itsensä sopivan ikäiseksi kokemiaan naaraspuolisia henkilöitä tositarkoituksella.
Olisitko niin hyvä, että jättäisit jäljen tärkeimmistä tiedoistasi (mm. ikä, ammatti, puh.num.), harrastuksistasi ja ominaisuuksistasi (esim. luonne, hiusten ym. väri) blogini kommenttilaatikkoon, niin otan sinuun yhteyttä kännykälläni arki-iltaisin klo: 22-23 tai viikonloppuisin klo: 23-24, jos olet läpäissyt ensimmäisen testivaiheeni kriteerit.
Toisessa testivaiheessa voit jo lähettää minulle kuvasi/kuviasi (kaikista näkökulmista), ja jos valkkaan sinut yhä vielä jatkoon, niin voimme ehkä tavata Fallbölen kasvisruokaravintolassa yhteisen illallisen merkeissä. Lähempiä tietoja saat viikkoa ennen valintaasi skypen kautta. (Onhan sulla skype?)
Viimeisessä testivaiheessa voitkin jo tulla käymään luonani, mikäli katson sinut sopivaksi suunnittelemaan makuuhuoneeni sisustusta ja puuhastelemaan kanssani muuta mukavaa.
Luottamuksellisesti Sinun Herra 55, Fallböle, Helsingfors
*
Alta löydät esittelyvideoni.
http://www.youtube.com/watch?v=joFYfHYCE9o
Herra 55 esittäytyy
http://www.youtube.com/watch?v=_wixPHTmGr4
Herra 55:n ehdotuksia
http://www.youtube.com/watch?v=uEfhOWtUfWY&feature=related
Herra 55 käy kuumana
http://www.youtube.com/watch?v=xK7A6imoDc4&feature=related
Herra 55 iskemässä
August 4, 2008
Avioero: Kohta olen terve
IHMISSUHDEPALSTALLA KERROTAAN NAISEN SISÄMAAILMASTA.
(Jälleen kerran - hyvä lukijani - tämä ei ole minun tekstiäni, vaikka niin saattaisi helposti luullakin.)
*
Rapsutan aamulla sängyssä lapaani. Sinne on noussut luomi. Entisessä elämässä mies olisi voinut saman tien vilkaista sitä ja kertoa, näyttääkö se epäilyttävältä. Nyt pohdin toden teolla kenelle näyttäisin sitä. Äidille viikonloppuna, kun menen kylään? Ystävättärelle kahvilassa? Terveyskeskuslääkärille kahden viikon päästä, jos satun saamaan ajan? Päädyn tiirailemaan luomea eteisen peilin edessä käsipeilin kanssa.
Kun ryhtyy asumaan yksin, ymmärtää, kuinka riippuvainen on muista ihmisistä. Moni apu, joka lankesi automaattisesti osakseni kun asuin miehen kanssa, on nyt hankittava kodin ulkopuolelta. Useimmiten siitä on myös maksettava.
Asumuseron myötä olen tarvinnut kiinteistövälittäjän, lakimiehen ja psykologin apua. Olen tarvinnut naapuria poraamaan seinään reiät hyllyille sekä autoliikkeen nuorta miestä vaihtamaan autoon kesärenkaat.
Kuuntelevat korvat ovat olleet ainakin osin ilmaisia. Niitä ovat tarjonneet omat vanhempani, appivanhempani, mummo, sisarukset, ystävät, terveyskeskuslääkäri, työnantaja, kollegat, lasten päiväkodin hoitajat, perheterapeutti sekä Kelan ystävällinen Sirkka-Liisa.
Viime vuonna 26 000 suomalaisen avioliitto päättyi eroon. Se yhtä paljon kuin jos otetaan yksi Hartwall Areenallinen miehiä ja toinen samanlainen naisia.
Jos minä olen osatyöllistänyt jalkapallojoukkueen verran ihmisiä oman eroni takia, kuinka suuria ihmismassoja eroon päätyvät kokonaisuudessaan liikuttelevat? Kuinka suuri lasku lankeaa yhteiskunnalle yhden avioliiton päättymisestä, jos vaikka vain toinen osapuolista joutuu ravaamaan terapiassa?
***
Eroavan pariskunnan lapset työllistävät myös ammattilaisia, etenkin, jos ero on riitaisa. Tarvitaan perhesovittelua, lasten eroryhmiä, koulun terveydenhoitajaa, perheneuvolaa, lastenvalvojaa. Kaikkein likaisimmissa tapauksessa nämä eivät vielä riitä, vaan tarvitaan lastensuojelua, sijaisperheitä, sosiaalityötekijää, lääkäriä, poliisia, psykologia ja lastenpsykiatria.
Ja vaikka kaikki nämä tahot yhdistäisivät voimansa, lapsen paras ei siltikään toteudu, jos kaksi hänelle kaikkein rakkainta ihmistä riitelee siitä, kumman pussista otetaan raha lapsen uuteen takkiin ja kumpi maksaa päivähoitomaksun. Kumman kasvatusmetodit ovat hanurista, niin kuin ovat aina olleetkin, ja kyllä minä tiedän, mikä sika sinä olet, ja pysy kaukana näiltä nurkilta tai hankin lähestymiskiellon, ja anna olla viimeinen kerta, kun haukut minua tuon lapsen kuullen.
Kalliiksi tulee, perin kalliiksi.
***
Tänään ajattelin näin: voi olla, että en ollut paras mahdollinen vaimo miehelleni. Siksi yritän olla paras mahdollinen ex-vaimo.
Minulle se merkitsee sitä, että en halua tehdä miehen elämää vaikeaksi, en liioin omaani. Haluan, että välimme pysyvät niin hyvinä kuin se eron jälkeen on mahdollista. Neutraalitkin välit tulevat palvelemaan meitä molempia ja loppukädessä myös lapsia, kun heidän ei tarvitse valita puolia äidin ja isän välillä.
Toivon, että voin sanoa lapsille niin kauan kuin elän: teillä on hieno isä, ja me olimme hyvin onnellisia, että saimme teidät. Vaikka meidän välimme ovat saaneet uuden muodon, teidän ja meidän välit saavat tästä eteenpäinkin kasvaa ja syventyä. Kun saatte rakastaa kumpaakin meistä ilman pelkoa, että toinen aikuinen tuntee siitä närää, se ei ole keneltäkään pois vaan kaikille lisää.
***
Olen kulkenut pitkän henkisen matkan siitä, kun tein päätöksen muuttaa miehestä erilleen.
Kun asumusero oli vielä tuore asia, paha olo saattoi syöksyä päälle koska tahansa. Yhdessä vaiheessa jokainen hyvä sanakin sai minut itkemään: kun ystävä lausui nimeni ääneen ja silitti minua käsivarresta, tai kun äiti toi mustikkapuuroa ja sanoi, että kyllä sinun olisi hyvä syödä välillä.
Itkin, koska surin mennyttä ja pelkäsin tulevaa, koska ikävöin lapsia ja kärsin yksinäisyydestä ja epäonnistumisen tunteesta.
Kun itku tunki päälle kaupassa tai kesken ajomatkan, vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi: palata kotiin itkemään, tai sadatella puoliääneen: nyt et kyllä itke perhana soikoon, tunge ne kyyneleet takaisin sinne silmäkuoppiin, pysykää siellä, nyt minä ajattelen vaikka pesäpalloa, mutta en kyllä ala itkeä.
Välillä onnistuin paremmin ja välillä huonommin.
Ero pisti myös fysiikan koville. Vajaan vuoden mittaisen kriisin aikana olen kokenut kaikkea tätä: lievää masennusta. Jatkuva palan tunne kurkussa. Kipeä vatsa. Laihtumista. Nukahtamisvaikeuksia. Kroonista heräilyä keskellä yötä. Oksettavaa oloa. Huuliherpestä. Finnejä. Harmaita hiuksia.
Välillä tunsin olevani kuin lingossa, joka pyöritti minut sekaisin ja sitten pysähtyi hetkeksi aloittaakseen taas uudelleen juuri kun aloin tajuta koordinaattini.
Alan olla vahvempi jo. Pääni alkaa olla selvä.
***
Luen lehdestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan naisilla, jotka keräävät sisäänsä paljon patoutunutta vihaa, on suuri riski sairastua sydänsairauksiin.
En vihaa ketään. Siksi uskon, että elämä voittaa.
*
http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/avioero-kohta-olen-terve
(Jälleen kerran - hyvä lukijani - tämä ei ole minun tekstiäni, vaikka niin saattaisi helposti luullakin.)
*
Rapsutan aamulla sängyssä lapaani. Sinne on noussut luomi. Entisessä elämässä mies olisi voinut saman tien vilkaista sitä ja kertoa, näyttääkö se epäilyttävältä. Nyt pohdin toden teolla kenelle näyttäisin sitä. Äidille viikonloppuna, kun menen kylään? Ystävättärelle kahvilassa? Terveyskeskuslääkärille kahden viikon päästä, jos satun saamaan ajan? Päädyn tiirailemaan luomea eteisen peilin edessä käsipeilin kanssa.
Kun ryhtyy asumaan yksin, ymmärtää, kuinka riippuvainen on muista ihmisistä. Moni apu, joka lankesi automaattisesti osakseni kun asuin miehen kanssa, on nyt hankittava kodin ulkopuolelta. Useimmiten siitä on myös maksettava.
Asumuseron myötä olen tarvinnut kiinteistövälittäjän, lakimiehen ja psykologin apua. Olen tarvinnut naapuria poraamaan seinään reiät hyllyille sekä autoliikkeen nuorta miestä vaihtamaan autoon kesärenkaat.
Kuuntelevat korvat ovat olleet ainakin osin ilmaisia. Niitä ovat tarjonneet omat vanhempani, appivanhempani, mummo, sisarukset, ystävät, terveyskeskuslääkäri, työnantaja, kollegat, lasten päiväkodin hoitajat, perheterapeutti sekä Kelan ystävällinen Sirkka-Liisa.
Viime vuonna 26 000 suomalaisen avioliitto päättyi eroon. Se yhtä paljon kuin jos otetaan yksi Hartwall Areenallinen miehiä ja toinen samanlainen naisia.
Jos minä olen osatyöllistänyt jalkapallojoukkueen verran ihmisiä oman eroni takia, kuinka suuria ihmismassoja eroon päätyvät kokonaisuudessaan liikuttelevat? Kuinka suuri lasku lankeaa yhteiskunnalle yhden avioliiton päättymisestä, jos vaikka vain toinen osapuolista joutuu ravaamaan terapiassa?
***
Eroavan pariskunnan lapset työllistävät myös ammattilaisia, etenkin, jos ero on riitaisa. Tarvitaan perhesovittelua, lasten eroryhmiä, koulun terveydenhoitajaa, perheneuvolaa, lastenvalvojaa. Kaikkein likaisimmissa tapauksessa nämä eivät vielä riitä, vaan tarvitaan lastensuojelua, sijaisperheitä, sosiaalityötekijää, lääkäriä, poliisia, psykologia ja lastenpsykiatria.
Ja vaikka kaikki nämä tahot yhdistäisivät voimansa, lapsen paras ei siltikään toteudu, jos kaksi hänelle kaikkein rakkainta ihmistä riitelee siitä, kumman pussista otetaan raha lapsen uuteen takkiin ja kumpi maksaa päivähoitomaksun. Kumman kasvatusmetodit ovat hanurista, niin kuin ovat aina olleetkin, ja kyllä minä tiedän, mikä sika sinä olet, ja pysy kaukana näiltä nurkilta tai hankin lähestymiskiellon, ja anna olla viimeinen kerta, kun haukut minua tuon lapsen kuullen.
Kalliiksi tulee, perin kalliiksi.
***
Tänään ajattelin näin: voi olla, että en ollut paras mahdollinen vaimo miehelleni. Siksi yritän olla paras mahdollinen ex-vaimo.
Minulle se merkitsee sitä, että en halua tehdä miehen elämää vaikeaksi, en liioin omaani. Haluan, että välimme pysyvät niin hyvinä kuin se eron jälkeen on mahdollista. Neutraalitkin välit tulevat palvelemaan meitä molempia ja loppukädessä myös lapsia, kun heidän ei tarvitse valita puolia äidin ja isän välillä.
Toivon, että voin sanoa lapsille niin kauan kuin elän: teillä on hieno isä, ja me olimme hyvin onnellisia, että saimme teidät. Vaikka meidän välimme ovat saaneet uuden muodon, teidän ja meidän välit saavat tästä eteenpäinkin kasvaa ja syventyä. Kun saatte rakastaa kumpaakin meistä ilman pelkoa, että toinen aikuinen tuntee siitä närää, se ei ole keneltäkään pois vaan kaikille lisää.
***
Olen kulkenut pitkän henkisen matkan siitä, kun tein päätöksen muuttaa miehestä erilleen.
Kun asumusero oli vielä tuore asia, paha olo saattoi syöksyä päälle koska tahansa. Yhdessä vaiheessa jokainen hyvä sanakin sai minut itkemään: kun ystävä lausui nimeni ääneen ja silitti minua käsivarresta, tai kun äiti toi mustikkapuuroa ja sanoi, että kyllä sinun olisi hyvä syödä välillä.
Itkin, koska surin mennyttä ja pelkäsin tulevaa, koska ikävöin lapsia ja kärsin yksinäisyydestä ja epäonnistumisen tunteesta.
Kun itku tunki päälle kaupassa tai kesken ajomatkan, vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi: palata kotiin itkemään, tai sadatella puoliääneen: nyt et kyllä itke perhana soikoon, tunge ne kyyneleet takaisin sinne silmäkuoppiin, pysykää siellä, nyt minä ajattelen vaikka pesäpalloa, mutta en kyllä ala itkeä.
Välillä onnistuin paremmin ja välillä huonommin.
Ero pisti myös fysiikan koville. Vajaan vuoden mittaisen kriisin aikana olen kokenut kaikkea tätä: lievää masennusta. Jatkuva palan tunne kurkussa. Kipeä vatsa. Laihtumista. Nukahtamisvaikeuksia. Kroonista heräilyä keskellä yötä. Oksettavaa oloa. Huuliherpestä. Finnejä. Harmaita hiuksia.
Välillä tunsin olevani kuin lingossa, joka pyöritti minut sekaisin ja sitten pysähtyi hetkeksi aloittaakseen taas uudelleen juuri kun aloin tajuta koordinaattini.
Alan olla vahvempi jo. Pääni alkaa olla selvä.
***
Luen lehdestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan naisilla, jotka keräävät sisäänsä paljon patoutunutta vihaa, on suuri riski sairastua sydänsairauksiin.
En vihaa ketään. Siksi uskon, että elämä voittaa.
*
http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/avioero-kohta-olen-terve
March 12, 2007
Wagner Nietzschen kasvattajana ja hyväksikäyttäjänä
Kirjoitettu alunperin kommentiksi edellisessä päreessäni olleeseen "anonyymin" provosoivaan ja mauttomaan kommenttiin.
Tekstiin on tehty joitain kielellisiä korjauksia ja laajahko lisäys koskien Wagnerin oletettua vaikutusta Nietzschen ajatteluun.
(Kieliasua editoitu viimeksi 15.3)
Anonymous said...
Wagner tiesi, että nietsscheläisyys perustuu liialliseen itsetyydytkseen. Oletko samaa mieltä Suomen johtavana nietzscheläisenä.
- Kun ukkonen lyö
RR
Anonymous
(Huumorintajuttomuus on synnynäinen lahja...)
Yritäs ensin lopettaa se oma itsetyydytyksesi ennenkuin kirjoitat mitään siitä, mitä Wagner - tuo vanha narsistinen juorukello - väitti tietävänsä Nietzscheä vaivanneitten hermostollisten oireitten syystä.
Ilmeisesti Richardia otti niin raskaasti pannuun se, että hänen ehkä kaikkein eniten arvostamansa intellektuelli "oppilaansa" ja "lakeijansa" jätti mestarin ilmoittamatta koskaan mitään selvää syytä vetäytymiseensä - lukuunottamatta vetoamista noihin - ajoittain todella vakaviin ja pitkäkestoisiin hermostollis-fyysisen sairauden oireisiinsa, että hänen piti ilmoittaa Nietzscheä hoitaneelle lääkärille oma kantansa asiasta.
Nyt on kuitenkin syytä muistaa, että masturbaatiota pidettiin vielä 1800-luvun lopulla yleisesti - varsinkin kristillisissä piireissä mutta myös Wagnerin edustamissa "mystis"-antisemitistis-nationalistis-vegetariaanis- jne.-piireissä - paitsi syntinä myös ties mitä "hivutustauteja" aiheuttavana harrastuksena.
Ei ole kuitenkaan aivan selvää, olivatko Wagnerin motiivit pelkästään pahansuopeat vai halusiko hän todella tämän ennakkoluuloisen ja hyvin intiimin paljastuksen tekemällä vilpittömästi auttaa ajoittain hyvin sairasta Nietzscheä, joka oli kuitenkin jo tässä vaiheessa katkaissut ystävyytensä Wagneriin.
Sen verran olen Wagnerin narsistiseen persoonaan elämänkertojen kautta tutustunut, että voisin olettaa taustalta löytyvän vaikka molempia vaikuttimia.
Mutta epäilen silti vahvasti, että ensisijaisesti kyseessä on ollut Wagnerin oma halu levittää juoruja.
Wagner nimittäin oli - kuten alussa mainitsin - varsinainen juoruakka.Ylipäätään ihmiset olivat hänelle lopulta pelkkiä välineitä, joita hän käytti oman taiteellisen luovuutensa ja suureellisen elämänsä edistämiseksi.
Erään kapellimestarin vaimo näki Wagnerin läpi muutamassa hetkessä ja totesi miehelleen: "tuo itsekäs ja sydämetön, taskukokoinen miehenkuvatus!" (Wagner oli 167cm pitkä).
Mutta Wagnerin ja Nietzschen välinen ystävyys on monimutkainen juttu. Nietzsche nimittäin merkitsi Wagnerille paljon enemmän kuin pelkkää omien intressien välinettä - omaa poikaa ja "luotto-oppilasta" ja Wagner taas Nietzschelle sekä isähahmoa että aikakauden suurinta neroa, jonka lahjakkuutta ja energiaa hän ihaili loputtomiin.
"Koskaan elämässäni en ole nauranut niin paljon", kirjoitti Nietzsche myöhemmin käynneistään Wagnereilla.
Wagner oli 30 vuotta Nietzscheä vanhempi eli täsmälleen samanikäinen kuin Nietzschen isä - jopa hieman samannäköinen, ja on osoitettu, että nämä herrat olivat kaiken lisäksi äitiensä puolelta kaukaista sukua toisilleen!
Avointa välirikkoa ei koskaan tullut, mutta niin koville Nietzschen vetäytyminen ystävyydestä sekä hänen ajattelunsa samanaikainen täyskäännös eli luopuminen molempien arvostamasta Schopenhauerista ja romantiikan perinnöstä Wagnerille otti, että kun joku oli 1882 maininnut Nietzschen julkaisseen uuden kirjan: Die Fröchliche Wissenschaft (La Gaya Scienza) eli "Iloinen tiede", oli Wagner kävellyt heti ulos salista ja huutanut, että "sen miehen nimeä ei tässä talossa ääneen lausuta..."
***
Lisäys
Suutuksissaan Wagner jopa väitti, että Nietzsche oli saanut kaikki merkittävimmät ideansa häneltä.
Se on täysin yliampuva väite siinäkin mielessä, että Nietzsche esitteli eräät perustavimmat ideansa luonnosmaisesti vasta Iloisessa tieteessä (1882 + II painokseen kirjoitettu hieno esipuhe ja vähintäin yhtä hieno 5. kirja - yht. 55 sivua, 1887) ja julkaisi kaikkein kuuluisimmat teoksensa Zarathustran, Hyvän ja pahan tuolla puolen sekä Moraalin alkuperästä Wagnerin kuoleman (1883) jälkeen.
On myös hyvin todennäköistä, että Wagner ei itse lukenut Iloista tiedettä eikä edes eron jälkeen julkaistua aiempia neljää teosta, joista ainakin ensimmäisestä (luultavasti myös muista) Nietzsche lähetti omistuskappaleen Wagnereille ilmoittaen Cosimalle kirjeessä, että hän oli nyt luopunut Schopenhauerista ja romantiikasta.
Cosima kuitenkin ilmeisesti luki myös tuon ensimmäisen kirjan (Inhimillistä, liian inhimillistä, 1878) ja referoi sitä Wagnerille, jonka kanssa hän oli jotakuinkin samaa mieltä lähes kaikista asioista - myös antisemistismistä ja nationalismista, joten Wagner lienee saanut kirjan sisällöstä "oikean"suuntaisen tulkinnan.
Niin yllättävä Fritzin ajattelun volte face (täyskäännös) kuitenkin oli, että kyseistä kirjaa lukiessaan Cosima kirjoitti muistiinpanoihinsa "pahan hengen liikkuneen täällä".
Mutta siinä on kyllä perää, että Wagnerilla oli vaikutusta Nietzschen esikoisteokseen Tragdian synty (1871/-72).
Ei tosin aivan sen perusideoihin, mutta kylläkin niihin ajatuksiin, joissa Nietzsche ilmoittaa pitävänsä Wagnerin "yhtenäistaideteosta" eli hänen oopperakäsitystään ja -muotoaan nykyaikaisena, uudistettuna versiona antiikin Kreikan tragedioiden muodosta kuoroineen kaikkineen - väite, jota hän teoksen toisen painoksen itsekriittisessä esipuheessa (1886) monen muun seikan (kirjan kompositio ja logiikka ylipäätään) ohella piti epäjohdonmukaisena ja sekavana.
Wagner yllytti Nietzscheä kirjoittamaan myös ensimmäisen Epäajanmukaisen tarkastelunsa polemiikiksi teologi David Straussia vastaan - tämä kun oli viimeisimmässä kirjassaan Uuusi ja vanha usko (1872) kritisoinut Wagnerin vapaamielisiä ja tuhlailevia elämäntapoja.
Nietzsche teki työtä käskettyä mutta vain osittain innostuneena; olihan hän sentään arvostanut Straussin nuoruudenteosta Jeesuksen elämä (1835), joka aloitti Hegelin hengessä (mutta Hegelin intentioiden vastaisesti) sittemmin Rudolf Bultmanin kautta kuuluisaksi tulleen Raamatun myytinpurkuprojektin (Entmythologisierung).
Tuo kirja oli aikoinaan vaikuttanut ehkä kaikkein eniten Nietzschen uskosta luopumiseen.
Strauss oli 1873 jo vanha mies ja kuoli muutama kuukausi Nietzschen polemiikin julkaisun jälkeen.
Jälkeenpäin Nietzsche koki ilmeisesti omantunnon tuskia voimakkaan satiirisen ironiansa vuoksi, jota hänen kulttuuriporvariksi haukkumansa Strauss ei ymmärtänyt lainkaan - varsinkin kun nämä herrat eivät koskaan olleet tavanneet - ja toivoi eräässä kirjeessä opiskelijatoverilleen, ettei kirjan aiheuttama hämmennys olisi vaikuttanut siihen, että Strauss kuoli niin nopeasti sen julkaisun jälkeen.
Myös Iloisesta tieteestä löytyy katkelma, joka on tulkittavissa hieman katuvaksi tunnustukseksi nuoren ja taistelunhaluisen miehen/mielen eräästä ylilyönnistä, johon tämä ajautui halutessaan astua parnassolle. (Nietzsche ei kuitenkaan käytä minä- vaan me-muotoa ja passiivia.).
Mutta huom! - kirja oli siis Wagnerin "tilaama" teksti, ja Nietzsche oli noihin aikoihin vielä täysin hänen lumoissaan.
Viimeinen eli neljäs "Epäajanmukaisista" otsikoitui Richard Wagner Bayreuthissa. Sen luonnos oli valmis jo 1874 lopulla, mutta sittemmin Nietzsche korjaili esseen alunperin kriittistä asennetta Wagneriin, ja niinpä kirja julkaistiin vasta 1876 kesällä ensimmäisten Bayreuth-juhlien yhteydessä, eikä Wagner havainnut sen rivien välissä piilevää kritiikkiä, jonka "neutraalina" ideana oli, että Wagner on nero menneisyyden myyttien musiikillisena uudistajana, ei niinkään tulevaisuuden musiikin edustajana - tai jos oli, niin tuo suunta on väärä /esim. antisemitismi ja nationalismi/, mutta tätä Nietzsche ei tietenkään sanonut suoraan.
Wagner lähetti kiitoskirjeen, jossa totesi: "Miten oletkaan oppinut tuntemaan minut näin hyvin?". Oikein kysytty joskin vääristä syistä. Nähtävästi edes Cosima ei ollut oivaltanut Fritzin perimmäistä sanomaa.
Huomataan, että Nietzsche oli valmistautunut irtautumaan suhteesta jo parin vuoden ajan mm. kieltäytyessään Wagnerin suureksi harmiksi vierailemasta kovinkaan usein perheen uudessa asuinpaikassa Bayreuthissa vedoten lähinnä huonoon terveydentilaansa, jolle Bayreuthin usein kovin sateinen ja kostea sää ei tehnyt hyvää.
Myös Wagner itse kärsi ajoittain Bayreuthin ilmastosta ja lomaili esim. Italiassa.
Wagner ei siis ollut juuri lainkaan tietoinen Nietzschen ajattelun kehittymisestä vuosien 1874-1878 välillä, joten Inhimillistä, liian inhimillistä vaikutti kuin pommi.
Ne lukemattomat keskustelut, joita Nietzsche ja Wagner (toki myös Cosima!) olivat tapaamistensa aikana käyneet toki muokkasivat Friedrichin ajattelua, ja ystävyyden huippuaikoina hän varmasti koki saavansa ja saaneensa paljon Richardin ajattelusta sekä etenkin tämän musiikista (ei niinkään tämän sekavahkoista pamfleteista - lukuunottamatta ehkä kirjaa oopperan uudistamisesta), mutta irtautuminen merkitsi välttämätöntä ja väistämätöntä askelta, mikäli mieli uudistua.
Toisin sanoen irtiotto oli askel kohti oman, itsenäisen identiteetin ja ajattelun kehittymistä.
Ja sellaista elettä Wagner - kuten kaikki läheisimmät opetuslapsensa "omiksi pojikseen" korottaneet narsistiset taiteilijat ja ehkä myös tiedemiehet (esim. Freud jos häntä voi "enää" tiedemiehenä pitää) - eivät koskaan voi ainakaan ilman tuskaa ja vihantunteita sallia.
Mutta toisaalta - Nietzscheä on ajattelunsa luonteeseen ja mentaliteettiin vedoten nimitetty jopa Wagnerin neliosaisen mammuttioopperan Ringin kolmannen osan henkilöitymäksi - Siegfridiksi.
Tätä epiteettiä voinee pitää pikemminkin esteettisenä kuin filosofisena analogiana, mutta toki se kertoo jotain myös Nietzschen ajattelijan laadusta, jossa hyveellisyys yksilöityy ennenkaikkea sankarillisissa teoissa ja uhrauksissa - ja joita moderni, mukavuudenhaluinen ihminen pystyy enää vain "simuloimaan ja stimuloimaan" joko ennenkaikkea kilpaurheilun tai sen seuraamisen kautta...
Idols-kisailu lienee pohjanoteeraus Nietzschen tähän aiheeseen liittyvästä, psykologisesti hienosta aforismista: "Luoda tyyliä luonteeseensa - suuri ja harvinainen taide! (Iloinen tiede)"
Imago- ja identiteettitekniikat, joihin idols-kilpailut osaltaan osallistujiaan nöyryyttäen"valmistavat", ja joita "mediatalous" kehittää mainos-ja markkinapsykologien toimesta koko ajan (siis muoti ja ylipäätään kaikki apinoitavat trendit), ovat nietzscheläisen - luovan, itsekasvatuksellisen estetiikan pohjanoteeraus - itse asiassa sen absoluuttinen negaatio!
***
Että sellaista "masturbaatiota"...
Ja kun minut on nyt saatu ärsytettyä kirjoittamaan tästä asiasta, niin en malta olla lopettamatta luullakseni varsin todenperäiseen olettamukseen, jonka mukaan Nietzsche olisi ollut rakastunut - paitsi itse Wagneriin myös Wagnerin silloiseen, toiseen - Nietzscheä vain 7 vuotta vanhempaan vaimoon Cosimaan (Franz Lisztin tytär).
Kun Nietzsche ensimmäisen kerran kävi Wagnereilla hän oli 24-vuotias ja Cosima 31.
Tiedetään, että Nietzsche - aina kutsuttuna ja tervetulleena - kävi 3 vuoden aikana ainakin 25 kertaa Wagnereilla (häntä pyydettiin käymään jopa useammin, mutta pitihän hänen toki hoitaa professuurinsa ja käydä tapaamassa äitäänkin!) ja vietti heillä usein monia päiviä, ja kun Cosima synnytti Wagnerille kolmannen lapsen - pojan - Nietzsche sattui silloinkin olemaan paikan päällä.
Jotenkin en siis ihmettele tippaakaan, jos jo lapsena pappis-isänsä menettänyt, viiden jotakuinkin hurskaan naisen säntillisyyteen, kohteliaisuuteen ja suoranaiseen siveyteen kasvattama huippulahjakas nuori mies on kokenut vapaamielisillä Wagnereilla hieman enemmänkin kuin pelkkiä kiitollisuuden tunteita - varsinkin Cosimaa kohtaan.
Vähemmästäkin tunnekuohusta saa petivaatteensa sotkettua...mutta ei kai nyt sentään helvetillistä migreeniä...
Tekstiin on tehty joitain kielellisiä korjauksia ja laajahko lisäys koskien Wagnerin oletettua vaikutusta Nietzschen ajatteluun.
(Kieliasua editoitu viimeksi 15.3)
Anonymous said...
Wagner tiesi, että nietsscheläisyys perustuu liialliseen itsetyydytkseen. Oletko samaa mieltä Suomen johtavana nietzscheläisenä.
- Kun ukkonen lyö
RR
Anonymous
(Huumorintajuttomuus on synnynäinen lahja...)
Yritäs ensin lopettaa se oma itsetyydytyksesi ennenkuin kirjoitat mitään siitä, mitä Wagner - tuo vanha narsistinen juorukello - väitti tietävänsä Nietzscheä vaivanneitten hermostollisten oireitten syystä.
Ilmeisesti Richardia otti niin raskaasti pannuun se, että hänen ehkä kaikkein eniten arvostamansa intellektuelli "oppilaansa" ja "lakeijansa" jätti mestarin ilmoittamatta koskaan mitään selvää syytä vetäytymiseensä - lukuunottamatta vetoamista noihin - ajoittain todella vakaviin ja pitkäkestoisiin hermostollis-fyysisen sairauden oireisiinsa, että hänen piti ilmoittaa Nietzscheä hoitaneelle lääkärille oma kantansa asiasta.
Nyt on kuitenkin syytä muistaa, että masturbaatiota pidettiin vielä 1800-luvun lopulla yleisesti - varsinkin kristillisissä piireissä mutta myös Wagnerin edustamissa "mystis"-antisemitistis-nationalistis-vegetariaanis- jne.-piireissä - paitsi syntinä myös ties mitä "hivutustauteja" aiheuttavana harrastuksena.
Ei ole kuitenkaan aivan selvää, olivatko Wagnerin motiivit pelkästään pahansuopeat vai halusiko hän todella tämän ennakkoluuloisen ja hyvin intiimin paljastuksen tekemällä vilpittömästi auttaa ajoittain hyvin sairasta Nietzscheä, joka oli kuitenkin jo tässä vaiheessa katkaissut ystävyytensä Wagneriin.
Sen verran olen Wagnerin narsistiseen persoonaan elämänkertojen kautta tutustunut, että voisin olettaa taustalta löytyvän vaikka molempia vaikuttimia.
Mutta epäilen silti vahvasti, että ensisijaisesti kyseessä on ollut Wagnerin oma halu levittää juoruja.
Wagner nimittäin oli - kuten alussa mainitsin - varsinainen juoruakka.Ylipäätään ihmiset olivat hänelle lopulta pelkkiä välineitä, joita hän käytti oman taiteellisen luovuutensa ja suureellisen elämänsä edistämiseksi.
Erään kapellimestarin vaimo näki Wagnerin läpi muutamassa hetkessä ja totesi miehelleen: "tuo itsekäs ja sydämetön, taskukokoinen miehenkuvatus!" (Wagner oli 167cm pitkä).
Mutta Wagnerin ja Nietzschen välinen ystävyys on monimutkainen juttu. Nietzsche nimittäin merkitsi Wagnerille paljon enemmän kuin pelkkää omien intressien välinettä - omaa poikaa ja "luotto-oppilasta" ja Wagner taas Nietzschelle sekä isähahmoa että aikakauden suurinta neroa, jonka lahjakkuutta ja energiaa hän ihaili loputtomiin.
"Koskaan elämässäni en ole nauranut niin paljon", kirjoitti Nietzsche myöhemmin käynneistään Wagnereilla.
Wagner oli 30 vuotta Nietzscheä vanhempi eli täsmälleen samanikäinen kuin Nietzschen isä - jopa hieman samannäköinen, ja on osoitettu, että nämä herrat olivat kaiken lisäksi äitiensä puolelta kaukaista sukua toisilleen!
Avointa välirikkoa ei koskaan tullut, mutta niin koville Nietzschen vetäytyminen ystävyydestä sekä hänen ajattelunsa samanaikainen täyskäännös eli luopuminen molempien arvostamasta Schopenhauerista ja romantiikan perinnöstä Wagnerille otti, että kun joku oli 1882 maininnut Nietzschen julkaisseen uuden kirjan: Die Fröchliche Wissenschaft (La Gaya Scienza) eli "Iloinen tiede", oli Wagner kävellyt heti ulos salista ja huutanut, että "sen miehen nimeä ei tässä talossa ääneen lausuta..."
***
Lisäys
Suutuksissaan Wagner jopa väitti, että Nietzsche oli saanut kaikki merkittävimmät ideansa häneltä.
Se on täysin yliampuva väite siinäkin mielessä, että Nietzsche esitteli eräät perustavimmat ideansa luonnosmaisesti vasta Iloisessa tieteessä (1882 + II painokseen kirjoitettu hieno esipuhe ja vähintäin yhtä hieno 5. kirja - yht. 55 sivua, 1887) ja julkaisi kaikkein kuuluisimmat teoksensa Zarathustran, Hyvän ja pahan tuolla puolen sekä Moraalin alkuperästä Wagnerin kuoleman (1883) jälkeen.
On myös hyvin todennäköistä, että Wagner ei itse lukenut Iloista tiedettä eikä edes eron jälkeen julkaistua aiempia neljää teosta, joista ainakin ensimmäisestä (luultavasti myös muista) Nietzsche lähetti omistuskappaleen Wagnereille ilmoittaen Cosimalle kirjeessä, että hän oli nyt luopunut Schopenhauerista ja romantiikasta.
Cosima kuitenkin ilmeisesti luki myös tuon ensimmäisen kirjan (Inhimillistä, liian inhimillistä, 1878) ja referoi sitä Wagnerille, jonka kanssa hän oli jotakuinkin samaa mieltä lähes kaikista asioista - myös antisemistismistä ja nationalismista, joten Wagner lienee saanut kirjan sisällöstä "oikean"suuntaisen tulkinnan.
Niin yllättävä Fritzin ajattelun volte face (täyskäännös) kuitenkin oli, että kyseistä kirjaa lukiessaan Cosima kirjoitti muistiinpanoihinsa "pahan hengen liikkuneen täällä".
Mutta siinä on kyllä perää, että Wagnerilla oli vaikutusta Nietzschen esikoisteokseen Tragdian synty (1871/-72).
Ei tosin aivan sen perusideoihin, mutta kylläkin niihin ajatuksiin, joissa Nietzsche ilmoittaa pitävänsä Wagnerin "yhtenäistaideteosta" eli hänen oopperakäsitystään ja -muotoaan nykyaikaisena, uudistettuna versiona antiikin Kreikan tragedioiden muodosta kuoroineen kaikkineen - väite, jota hän teoksen toisen painoksen itsekriittisessä esipuheessa (1886) monen muun seikan (kirjan kompositio ja logiikka ylipäätään) ohella piti epäjohdonmukaisena ja sekavana.
Wagner yllytti Nietzscheä kirjoittamaan myös ensimmäisen Epäajanmukaisen tarkastelunsa polemiikiksi teologi David Straussia vastaan - tämä kun oli viimeisimmässä kirjassaan Uuusi ja vanha usko (1872) kritisoinut Wagnerin vapaamielisiä ja tuhlailevia elämäntapoja.
Nietzsche teki työtä käskettyä mutta vain osittain innostuneena; olihan hän sentään arvostanut Straussin nuoruudenteosta Jeesuksen elämä (1835), joka aloitti Hegelin hengessä (mutta Hegelin intentioiden vastaisesti) sittemmin Rudolf Bultmanin kautta kuuluisaksi tulleen Raamatun myytinpurkuprojektin (Entmythologisierung).
Tuo kirja oli aikoinaan vaikuttanut ehkä kaikkein eniten Nietzschen uskosta luopumiseen.
Strauss oli 1873 jo vanha mies ja kuoli muutama kuukausi Nietzschen polemiikin julkaisun jälkeen.
Jälkeenpäin Nietzsche koki ilmeisesti omantunnon tuskia voimakkaan satiirisen ironiansa vuoksi, jota hänen kulttuuriporvariksi haukkumansa Strauss ei ymmärtänyt lainkaan - varsinkin kun nämä herrat eivät koskaan olleet tavanneet - ja toivoi eräässä kirjeessä opiskelijatoverilleen, ettei kirjan aiheuttama hämmennys olisi vaikuttanut siihen, että Strauss kuoli niin nopeasti sen julkaisun jälkeen.
Myös Iloisesta tieteestä löytyy katkelma, joka on tulkittavissa hieman katuvaksi tunnustukseksi nuoren ja taistelunhaluisen miehen/mielen eräästä ylilyönnistä, johon tämä ajautui halutessaan astua parnassolle. (Nietzsche ei kuitenkaan käytä minä- vaan me-muotoa ja passiivia.).
Mutta huom! - kirja oli siis Wagnerin "tilaama" teksti, ja Nietzsche oli noihin aikoihin vielä täysin hänen lumoissaan.
Viimeinen eli neljäs "Epäajanmukaisista" otsikoitui Richard Wagner Bayreuthissa. Sen luonnos oli valmis jo 1874 lopulla, mutta sittemmin Nietzsche korjaili esseen alunperin kriittistä asennetta Wagneriin, ja niinpä kirja julkaistiin vasta 1876 kesällä ensimmäisten Bayreuth-juhlien yhteydessä, eikä Wagner havainnut sen rivien välissä piilevää kritiikkiä, jonka "neutraalina" ideana oli, että Wagner on nero menneisyyden myyttien musiikillisena uudistajana, ei niinkään tulevaisuuden musiikin edustajana - tai jos oli, niin tuo suunta on väärä /esim. antisemitismi ja nationalismi/, mutta tätä Nietzsche ei tietenkään sanonut suoraan.
Wagner lähetti kiitoskirjeen, jossa totesi: "Miten oletkaan oppinut tuntemaan minut näin hyvin?". Oikein kysytty joskin vääristä syistä. Nähtävästi edes Cosima ei ollut oivaltanut Fritzin perimmäistä sanomaa.
Huomataan, että Nietzsche oli valmistautunut irtautumaan suhteesta jo parin vuoden ajan mm. kieltäytyessään Wagnerin suureksi harmiksi vierailemasta kovinkaan usein perheen uudessa asuinpaikassa Bayreuthissa vedoten lähinnä huonoon terveydentilaansa, jolle Bayreuthin usein kovin sateinen ja kostea sää ei tehnyt hyvää.
Myös Wagner itse kärsi ajoittain Bayreuthin ilmastosta ja lomaili esim. Italiassa.
Wagner ei siis ollut juuri lainkaan tietoinen Nietzschen ajattelun kehittymisestä vuosien 1874-1878 välillä, joten Inhimillistä, liian inhimillistä vaikutti kuin pommi.
Ne lukemattomat keskustelut, joita Nietzsche ja Wagner (toki myös Cosima!) olivat tapaamistensa aikana käyneet toki muokkasivat Friedrichin ajattelua, ja ystävyyden huippuaikoina hän varmasti koki saavansa ja saaneensa paljon Richardin ajattelusta sekä etenkin tämän musiikista (ei niinkään tämän sekavahkoista pamfleteista - lukuunottamatta ehkä kirjaa oopperan uudistamisesta), mutta irtautuminen merkitsi välttämätöntä ja väistämätöntä askelta, mikäli mieli uudistua.
Toisin sanoen irtiotto oli askel kohti oman, itsenäisen identiteetin ja ajattelun kehittymistä.
Ja sellaista elettä Wagner - kuten kaikki läheisimmät opetuslapsensa "omiksi pojikseen" korottaneet narsistiset taiteilijat ja ehkä myös tiedemiehet (esim. Freud jos häntä voi "enää" tiedemiehenä pitää) - eivät koskaan voi ainakaan ilman tuskaa ja vihantunteita sallia.
Mutta toisaalta - Nietzscheä on ajattelunsa luonteeseen ja mentaliteettiin vedoten nimitetty jopa Wagnerin neliosaisen mammuttioopperan Ringin kolmannen osan henkilöitymäksi - Siegfridiksi.
Tätä epiteettiä voinee pitää pikemminkin esteettisenä kuin filosofisena analogiana, mutta toki se kertoo jotain myös Nietzschen ajattelijan laadusta, jossa hyveellisyys yksilöityy ennenkaikkea sankarillisissa teoissa ja uhrauksissa - ja joita moderni, mukavuudenhaluinen ihminen pystyy enää vain "simuloimaan ja stimuloimaan" joko ennenkaikkea kilpaurheilun tai sen seuraamisen kautta...
Idols-kisailu lienee pohjanoteeraus Nietzschen tähän aiheeseen liittyvästä, psykologisesti hienosta aforismista: "Luoda tyyliä luonteeseensa - suuri ja harvinainen taide! (Iloinen tiede)"
Imago- ja identiteettitekniikat, joihin idols-kilpailut osaltaan osallistujiaan nöyryyttäen"valmistavat", ja joita "mediatalous" kehittää mainos-ja markkinapsykologien toimesta koko ajan (siis muoti ja ylipäätään kaikki apinoitavat trendit), ovat nietzscheläisen - luovan, itsekasvatuksellisen estetiikan pohjanoteeraus - itse asiassa sen absoluuttinen negaatio!
***
Että sellaista "masturbaatiota"...
Ja kun minut on nyt saatu ärsytettyä kirjoittamaan tästä asiasta, niin en malta olla lopettamatta luullakseni varsin todenperäiseen olettamukseen, jonka mukaan Nietzsche olisi ollut rakastunut - paitsi itse Wagneriin myös Wagnerin silloiseen, toiseen - Nietzscheä vain 7 vuotta vanhempaan vaimoon Cosimaan (Franz Lisztin tytär).
Kun Nietzsche ensimmäisen kerran kävi Wagnereilla hän oli 24-vuotias ja Cosima 31.
Tiedetään, että Nietzsche - aina kutsuttuna ja tervetulleena - kävi 3 vuoden aikana ainakin 25 kertaa Wagnereilla (häntä pyydettiin käymään jopa useammin, mutta pitihän hänen toki hoitaa professuurinsa ja käydä tapaamassa äitäänkin!) ja vietti heillä usein monia päiviä, ja kun Cosima synnytti Wagnerille kolmannen lapsen - pojan - Nietzsche sattui silloinkin olemaan paikan päällä.
Jotenkin en siis ihmettele tippaakaan, jos jo lapsena pappis-isänsä menettänyt, viiden jotakuinkin hurskaan naisen säntillisyyteen, kohteliaisuuteen ja suoranaiseen siveyteen kasvattama huippulahjakas nuori mies on kokenut vapaamielisillä Wagnereilla hieman enemmänkin kuin pelkkiä kiitollisuuden tunteita - varsinkin Cosimaa kohtaan.
Vähemmästäkin tunnekuohusta saa petivaatteensa sotkettua...mutta ei kai nyt sentään helvetillistä migreeniä...
February 20, 2007
"Susan maistui paremmalta kuin uuniperuna..."
Kirjoitettu kommentiksi Plaza.fi:n Ajassa-palstalle Päivän lööpit syynissä otsikolla "”Per…kele tulee aina kun näen sinut!” (20.2)http://plaza.fi/ajassa/polttopisteessa/perkele-tulee-aina-kun-naen-sinut
(Otsikosta käy ilmi, että Matti Vanhanen arvosti Susan Kurosta jopa enemmän kuin suurta herkkuruokaansa uuniperunoita...)
*
Arvatkaas ketkä tässä Kuroskan ah niin ihanan raivostuttavassa mediapelleilyssä tai - laskelmoinnissa lopulta niitä suurimpia idiootteja ovat?
ME KOMMENTOIJAT ITSE. Siis minäkin, joka en malta olla ottamatta kantaa asiaan edes tällä Susanin ja Masan "uuniperunaseksin" halveksijoita mollaavalla kommentillani.
Olisit Räsänen siis sinäkin vaiti ja kommentoimatta, jos kyseinen mediashow ei mielestäsi ole edes yhden sylkäisyn arvoinen juttu, sillä juuri vaikeneminen osittaisi sinun noudattavan johdonmukaista linjaa, mitä tulee omaan mielipiteeseesi.
Mutta kun ei. Pitää päästä nyrpistelemään nokkaansa ja haukkumaan tätä yksinkertaista ellei peräti hävyttömällä(?) tavalla tyhmää "luonnonlasta", josta ei tiedä toimiiko hän enemmän oman kostonhalunsa ja business-vaistonsa kuin omien edusmiestensä/-naistensa talutusnuorassa, jotka (hekin) haluavat "lypsää niin kauan kuin lehmässä maitoa piisaa".
*
Eettisesti tämä projekti on kyseenalaistettu vähän joka suunnalla, ja kieltämättä ainakin Jacob Södermanin huomautus siitä, että Vanhanen voi haastaa "uuniperunaa paremmalta maistuvan Susanin"/RR/ kylmästi oikeuteen, mikäli tämä sallii kirjassa julkaistavan juridisesti kirjesalaisuuteen rinnastettavia, hyvin henkilökohtaisia tekstiviestejä.
Mutta suurin osa kritiikistä onkin sitten ollut kaikkea muuta kuin kirjan julkaisun kyseenalaistamista täysin asiallisiin perusteisiin vedoten.
Esitetyn julkisen kritiikin perustelut ovat mielestäni - kuten alussa pyrin osoittamaan - tuoneet esiin pikemminkin kriitikoitten henkilökohtaisia epäjohdonmukaisuuksia ja epävarmuuksia kuin jämerän objektiivisen, pohditun ja yksiselitteisen linjan suhtautumisessa tähän ilmiöön.
Vaikeneminen olisi varmasti ollut johdonmukaisin kannanotto ja keino torpetoida kirjan menestys tai ehkä jopa julkaisu, mutta juuri tästä strategiasta on ajauduttu äärimmäisen kauas.
Iltapäivälehtien toimitus on kyllä oivaltanut, että ihmisiltä löytyy niin merkillisen kiinnostava "viha-rakkaus"- suhde Susan Kurosen tapaan puolustaa itseään "maailman-Matin" yhtäkkiä ja yksipuolisesti sanelemaa eropäätöstä vastaan, että häntä voidaan jopa arvostella lööpeissä kuten Iltasanomat tänään teki.
Tuo ambivalentti viha/rakkaus-syndrooma on todellakin niin monimutkainen, ristiriitainen ja samalla kuitenkin jopa empaattisessa mielessä syvällinen tunnelataus, että sen psyykkistä vaikutusta ei otsikoiden kriittisempi ilmiasu enää miksikään muuta.
Sitäpaitsi media on jo pitkään ollut vähintäinkin korviaan myöten sotkeutunut tähän "Love Storyyn", josta luultavasti tullaan lähitulevaisuudessa tekemään myös elokuva!
Vaalien jälkeen "Saunamajuri" Vanhanen tulee nimittäin jatkamaan pääministerinä ennenkaikkea "Morsiameltaan" saamiensa äänien turvin, joten totta kai pitää takoa lisää, kun rauta on vielä tarpeksi kuumaa...
(Paljastan, että edellisen ennustuksen kuulin poliittisten toimittajien, valtio-oppineitten, vaalimatemaatikkojen sekä vaalikoneteknikkojen jalostamalta "digitaaliselta sammakolta".)
***
Panun Plaza. fi. blogilla 11.2 ilmestyneen jutun "Tahdikas kuin Susan Kuronen" - http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/tahdikas-kuin-susan-kuronen - kommentissa kirjoitin muun muassa seuraavaa.
(Sitä sopii siteerata tässäkin, koska haluamme intohimoisesti kuulla sellaisia "tosi"-tarinoita, joiden päähenkilöihin pystymme helposti samaistumaan mielikuvituksessamme.)
"Mutta varsinkin Tolstoin Anna Kareninan lukenut ymmärtää, mikä voima tällaisilla tapauksilla ja ”tarinoilla” on ihmisiin. He tunnistavat niissä itsensä, vaikkeivät sitä välttämättä tule ajatelleeksi.
Myös Susanin ja Matti V:n ”jutussa” on niin paljon jokaiselle ihmiselle emotionaalisesti ja sosiaalisesti tuttuja aineksia, että ne koskettavat jokaista, ja tämän vuoksi jokainen voi myös pitää itseään asiantuntijana sen kommentoinnissa."
Eräät Iltalehtien esittämiin "Kuronen-Vanhanen-tapauksen" kysymyksiin vastanneet eduskunnan naispäättäjät edustavat "moraalista närkästystä tietysti jo pelkästään viran puolesta. Suoraan sanottuna olen kuitenkin hieman huvittunut.
Päivi Räsäsen ja Suvi Lindenin kommentit ovat mielestäni protokollaa, josta saattaa aistia pikemminkin lievän kateuden kuin vakavan ja aidon huolen sananvapauden väärinkäytöstä.
He lienevät vaistonneet aivan oikein, että "Riippakivi-Susanista" - kuten jo edellä ehdin hieman vihjata - saattaakin nyt olla tulossa "Maailman-Matin" eräs vahvimpia vaalivaltteja...
*
Subscribe to:
Posts (Atom)