('Paljastaja' kävi täällä, kts. linkki ja kommenttiloota)
Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.
Ymmärtänette vihjauksen. Rakkaus on tie Danten Helvettiin - Beatricen tähden...
***
Todellinen rakkaus ei ole saamista vaan luopumista. Älkää kysykö, mitä tarkoitan. En tiedä sitä oikein itsekään. Mutta sen tiedän, että rakkaus ei ole ilo vaan suru, joka on naamioitunut typerän onnellisen ilmeen taakse, joka aika ajoin muuttuu tuskaksi sen vapauden vuoksi, jota 'todellinen' rakkaus elääkseen vaatii. Mutta jos vapaus on rakkauden perimmäinen ehto, niin se tuhoaa kaikki muut, kilpailevat perspektiivit - säilyttääkseen rakkauden vain itsellään. Sen vuoksi ihmettelenkin suuresti, miksi tällaista asetelmaa ihannoidaan ylevänä, vaikka se mitä ilmeisimmin implikoi psykologisen egoismin.
Tästä seuraa myös, että vapauden ja rakkauden yhdistelmä on kuin neutronipommi, joka tuhoaa ihmisen, mutta jättää kaiken muun koskemattomaksi - paitsi sen, joka julisti rakkauden ja vapauden olevan sama asia.
Jeesus oli tällainen ihminen. Ja miten hänelle sitten kävikään? Hidas itsemurha se oli, jos minulta kysytte.
Jäljelle jää kysymys. Jos/kun olet kaiken edellisen viimein - oman helvettisi kautta tajunnut, niin oletko enää koskaan valmis rakastamaan? Jos vastaat ei, en voi soimata sinua, sillä enhän itsekään tiedä, mitä vastaisin.
Vielä hetken olen olemassa ja hämmästelen rakkauden julmuutta sen kaikessa loistossa, ihanuudessa - - - ja vapaudessa.
***
Johdantoni tahtoo olla ikäänkuin tekstianalyysi 'The Rose'en sisältyvästä symboliikasta, joka on vain esoteerisen tiedon ja siihen vihkiyteneitten 'hallussa'.
***
http://www.youtube.com/watch?v=EB9pfgHdW9A&feature=related (The Rose)
Janis Joplin harvinaisimmillaan ja ehkä parhaimmillaan. Laulajana Bette Midler. (Kiitos anonyymille 'paljastajalle' panttaamastani tiedosta.)
some say love, it is a river
that drowns the tender reed
some say love, it is a razor
that leaves your soul to bleed
some say love, it is a hunger
an endless, aching need
i say love, it is a flower
and you, it's only seed
it's the heart, afraid of breaking
that never learns to dance
it's the dream, afraid of waking
that never takes the chance
it's the one who won't be taken
who cannot seem to give
and the soul afraid of dyin'
that never learns to live
when the night has been too lonely
and the road has been too long
and you think that love is only
for the lucky and the strong
just remember, in the winter
far beneath the bitter snows
lie the seed, that with the sun's love
in the spring, becomes the rose
9 comments:
joo joo
Jag kom för att ge dig en blomma, men du önskade hela trädgården till skänks.
Den är din.
Tagore, eldflugor (melkein torakka-osasto sekin) numero 129
ei mikaan voi ihmista tuhota koska ihminen elaa
ikuisesti... on ikuinen.. idealismi vain pysayttaa ajatukset. jeesus uhrasi jotain. ei kaikki oo sellasia. mutta sulla on hyvia juttuja
HG
Kaikki tai ei mitään on periaatteeni.
Kaikki on allt. Mallas on Malt. Du är salt.
Tuossahan ei laula Joplin vaan Bette Midler. Biisi on kai elokuvasta, joka persutuu jotenkin Janisin elämään. Mutta hieno biisi kaiken kaikkiaan.
anonymous
'Tuossahan ei laula Joplin vaan Bette Midler.'
Kiitos, että paljastit julman valheeni - jopa itselleni.
Kärsin valehtelustani koko illan, joskin koin siitä samalla salaista nautintoa - sellaista, jonka vain viettelijä voi tuntea viettelyn kohdetta kohtaan.
Oletko mies vai nainen? Sama se. Genitaalit ne on kummallakin.
(Ja nyt napsitaan yölääkkeet naamariin...)
https://www.dartmouth.edu/~karamazo/sheehan.html
Kuuntelin radiota siitä, miten kulkukoirien kotiuttaminen on lisääntynyt Suomessa. On siis yhä suureneva määrä ihmisiä, joiden halu on ottaa mm Eestistä tulleita kulkukoiria kasvaa. (Nämä koirat, joiden syntyperä on usein joko tietämätön tai ovat kasvaneet laitoksissa muiden rakkien kanssa mistä seuraa myös alienoiminen sitoutumissuhteessa eli ellei koira ole saanut sitoutua yhteen perheeseen se ei sitä luultavasti kykene tekemään myöhemminkään vaan pitää ns. ihmiset vain ns. ihmisinä eikä erota omaa perhettään yhtään sen tärkeämpänä).
Kuuntelin tätä ja mietin minkälainen "rakki" minä olen koska minulla on genitaaleissa vitaliteettiä (tämä on tietysti vain metafoora tahdolle ja sen voimakkuudelle) mutta en ole silti sillä lailla välinpitämätön missä tai kenen kanssa asun tai kenen perheeseen katson kuuluvani. Olen siis lojaali "dogi" mutta miksi nämä, jotka ottivat kulkukoiran (=minut) eivät silti välitäkään. Missä siis kulkee vastavuoroisuuden raja? Miten paljon minun tulee kyykkiä heidän näkökulmista ja ylläpitää heidän myös minulle vahingollisia mielipiteitä, jos se ei ole ketään palvelevaa? Miksi minun pitää suorastaan rikkoutua sisältä, että muut saavat ylläpitää jotain vääristynyttä ja vanhentunutta mielikuvaa maailmasta ja omista mielikuvistaan? Miksei kukaan siinä tapauksessa sano, että kulkukoira tai sekarotunen rakki (joka on älykäs veijari) olisi ollut aidon tuen väärtti ? Miksi siis heitetään koira junan alle vain sen takia, että on valtaa siihen eikä katsota ns. peiliin ennen sitä? Missä kulkee raja, mikä on normaalia ja mikä on liian paljon vaadittua?
Olen rakki (sekarotu) mutta en olekaan kulkukoira vaikka olen Chaplin metafoorallisesti. En ole kulkuri vaan olen kapitalismin kritisoija (Modern times; mekanismiin joutuminen). En edusta helppoa nakkia, en typerää viihdetaiteilijaa enkä Ruusua - vailla kiinnekohtaa.
Edustan ruusua sillä lailla kun se symbolisoi kauneutta, piikkejä, sosiaalista oikeutta ja syvää intohimoa. Kiinnekohta on olemassa ja luoja yksin ymmärtää miten sitä kaipaan.
Minä olen vain roikkunut väärissä kostyymeissä:
"Blomma, sök ej ditt paradis i en dumdoms knapphål"
ja se on nyt ongelmani. En Krisse Salmista ihannoi enkä ole ollenkaan sanavalmis: minähän päden netin kautta: käytän toisten mielikuvia; en heidän korviaan. Olen tylsä jos kysyt keneltä vaan: tylsä mutta silti ketterä (ymmärtämään tiedon suuntaa).
Mutta kouluttajana olen sillä lailla suurempi tai osaavampi (omasta mielestä!) kuin useammat: näen nimittäin pidemmälle ja siksi olen edellä. Olen syvemmällä kun he, ja nopeammin takaisin pinnalla.
Näen milloin strategiat ovat huipussaan ja milloin taite alkaa. Näen nousut ja laskut. Minun pitäisi olla pankissa töissä tai meklari. Mutta raha ei kiinnosta; politiikka ja pedagogiikka on paljon hauskempaa kun niiden suuntaa voi muuttaa (naisten arvojen kannalta mieleiseksi ja silloin miellän omat arvoni syvältä nimenomaan NAISEN arvoiksi missä sodat/kontrollit ovat vaihdettu pikemminkin rauhaan/avoimuuteen).
Mutta ei maailma voisi toimia pelkästään (!) minunlaisilla. On pakko olla myös kontrolleja ja jopa sotavalmiutta koska maailma on täynnä tolloja. Tosi tolloja.
Kaikki tai ei mitään RR ei ole siksi hyvä pyyntö: et voi kontrolloida: sinun pitää vain nähdä, toivoa ja sitten uskaltaa. Dagarna mörkna minut för minut..jne
Post a Comment