Kyynikko katselemassa tynnyristään kauas ulos - omaan sisimpäänsä

Kirjoitettu Kalevi Hotasen päreeseen Mierovassa maisemassa.
*
meri, ripsa, kalevi

Luin mainiot kommenttinne kahteen kertaan ja tulin hieman surulliseksi (minäkin).

En ole koskaan ollut idealisti vaan pikemminkin anarkisti sekä yksilötaistelija. Vaikka en millään tavoin palvokaan Che Guevaraa preferoin häntä silti suhteessa lippua kantaviin kommunistipioneereihin.

Ja tässä piilee kohtalokas ristiriita. Sillä juuri minunkaltaisestani olisi saattanut tulla 'hyvä', stalinistinen diktaattori, joka juoksuttaa aatteen nimissä ryhmäsidonnaisia ja hienopersehumanistisia vasemmistopieruja ympäri kauppatoria niin pitkään, että he saavat ekstaattisen elämyksen, joka taatusti kolahtaa.

Toisin sanoen - mitä idealistisempi aate, sitä fanaattisempi hullu sen johtoon yleensä pääsee. Vetäkää siitä päätöksiä ja johtoja.
*
Linkolan Toisinajattelijan päiväkirja on ollut minulle 'niitä kirjoja'. Liikutuksetta en sitä kyennyt lukemaan.

Mitä Linkolan 'ohjelmaan' tulee, niin minun katsannossani hän on oikeassa. Meitä ei pelasta enää mikään. Teknologia syö omat lapsensa.

Niin kauan kuin takkiraudan kaltaiset ihmiset haluavat rakentaa sivilisaatiota suunnittelemattomasti - vailla eräänlaista Global Governmentia - pelkästään vapaan markkinatalouden ja teknologian ehdoilla, mikä implikoi psykologisen egoismin hyväksymisen ihmisen perimmäisenä motiivina ja siten rasistis-fasistisen yhteiskunnan, lopputulos on globaalisti selvä - täystuho.

Ensin tuhoutuvat heikoimmat, useimmat eläinlajit ja köyhimmät ihmiset, viimein lopulta hyvinvoivat ja 'vartiotorneissaan' asuvat rikkaat.

Tuho tapahtuu kahdella tavalla: ekosfäärin 'surkastumisena' ja ihmisen teknologisena manipuloimisena kyborgiksi, joka on yhtä aikaa sekä terveempi ja pitkäikäisempi että alttiimpi uusille, täysin tuntemattomille taudeille, koska hänen luontainen vastuskykynsä heikkenee sitä mukaa kuin ruoka, lääkkeet ja geenimanipulaatio muuntavat häntä yksipuolisen idealisoituun suuntaan, markkinatalouden tarpeita vastaavaksi kuluttajarobotiksi.

Kun takkirauta aiemmin kirjoitti erään englantilaisen sosiologin artikkelin pohjalta varteenotettavan päreen ihmis- ja teknologiavihasta tehden omavaltaisesti johtopäätelmän, että juuri teknologiavastaiset ihmiset sairastavat ihmisvihaa ja tuhoavat edellytykset nykyisen, länsimaitten teknologisen hyvinvoinnin ja korkean elintason synnyttämien ongelmien ratkaisemiseksi, hän osoitti olevansa fanaatikko - teknofundamentalisti jos kuka.

Takkirauta uskoo, että teknologia kykenee ratkaisemaan teknologian itsensä synnyttämät, koko ajan kasvavat ongelmat.

Tämä on uskovaisuutta sanan kieroimmassa mielessä, koska se implikoi demokratian ja vapaan markkinatalouden nimissä toisten ihmisten alistamisen ja piilorasismin - pitkälti samassa mielessä kuin islam pyrkii jihadin poliittisessa versiossa levittämään aatettaan muuhun maailmaan, joskin päinvastoin kuin länsimainen konservatiivi-liberaali-demokratia-fundamentalismi: avoimesti ja suoraan - ilman kaiken maailman analyyttisen argumentatiivista ja 'faktoihin' vetoavaa 'pakkopullaa', joka itse asiassa rationaalisuuteen kätkiessään tulee paradoksaalisesti juuri paljastaneeksi reaalisen voimapolitiikan - siis fasismin ja jonkinasteisen rasismin - olevan kaikkien pyrkimystensä taustalla.

Entä onko meillä vaihtoehtoja? Ja mikä paradoksaalisinta - olenko tavallaan itsekin epäsuorasti hyväksynyt takkiraudan logiikan, vaikka teen teknologiasta (niin hyvä asia kuin se monesti onkin esimerkiksi IT-sovellutuksissaan) ja sen välineellisestä itseisarvoisuudesa (lukekaa esim. Tuomas Nevanlinnan Nurin oikein) täysin pessimistiset johtopäätökset?

Mutta kuten sanottu - minä en usko teknologian pelastavan meidät. Tehköön tämä asenne minusta sitten vaikka ihmisvihaajan, mutta näköpiirissäni ei ole muutakaan 'aukeamaa' käyttääkseni Heideggerin Lichtung-käsitettä (ks. PS.) metaforana vallitsevan todellisuuden näköalan aukenemisesta nykyisten faktojen pohjalta, jotka siis tulkitsen lähes tasan päinvastoin kuin takkirauta.

Ei voi mitään. Ontologinen ero, joka konstituoi maailmankatsomukselliset eromme, ei voi koskaan poistua väliltämme. Jää 'vain' lopullinen antagonismi - kaikkien ihmisten kesken.

Mutta juuri tämä antagonismi on kapitalismin ydin. Siinä ihmisten välinen kateus ja peer pressure (girardilainen, mimeettinen kilpailu, jota jättifirmat ohjailevat) muuttuu aina ihmisten väliseksi, lähes konkreettiseksi taisteluksi, ja viimein tuo taistelu - ekologisen katastrofin, sivilisaation rakenteiden ja ihmiskäsityksen kohtalokkaan muuttumisen (hallitsevat kyborgit määrittelevät hallittujen/alistettujen työtötekevien ihmisyyden ehdot kafkalais-orwellilais-huxleymaiseen tapaan) takia koko skenario ilmenee saatanallisena - mystifikaation ja manipulaation verkkona, jossa eräänlainen Matrix 'rulettaa' lähes koko ihmiskuntaa.

Loppu on nähtävissä Mad Max-elokuvista.
*
En ole kuitenkaan Linkolan tavoin 'huolestunut' maailman tilasta, jos kohta hänkään ei ole, koska kaikki on hänellekin jo selvää.

Ajattelen, että tässä maailmassa ja sen yhä toistensa kaltaisiksi muuttuvissa sivilisaatioissa voi elää ihmisarvoista elää vain palaamalla antiikin kyynikon elämäntapaan - tynnyriin, jossa voi mietiskellä omia hyveitään (ja paheitaan), pitää jopa kaikkea yhteiskunnallista 'osallistumista' adiaforana (yhdentekevänä) suhteessa ja verrattuna ihmisten universaaliin, perimmäiseen tasa-arvoon maailmakansalaisina.

Kyse ei ole ideologisesta vaan ikäänkuin eksistentiaalis-rationaalisesta ajattelutavasta. Ihmisen ei pidä olla sidottu mihinkään.

Kyynikkojen vastaisesti ajattelen tosin yhä, että ainoan poikkeuksen perimmäiseen siotutumattomuuteen tekee rakkaus - eikä sekään saisi olla sitovaa kuin ehkä siinä väistämättömässä mielessä, miten rakkaus itsessään vetää kahta ihmistä toisiinsa - joskus jopa heidän omasta tahdostaan vähääkään piittaamatta.
*
Ymmärtänette, ettei tällaisen 'vakaumuksen' omaksuneella ole enää mitään paluuta minkäänlaiseen idealismiin, ellei sitten henkilökohtaisen hyveen kehittämistä kaikkien ihmisten perimmäisen tasa-arvon ideaan yhdistyneenä sellaiseksi kutsuta.

Joka tapauksessa kyseisestä asenteesta puuttuu kaiken idealismin kannalta olennaisin: sen pyrkimys löytää ja rakentaa ihanteittensa ja utopioittensa näköinen sivilisaatio ja 'superyhteiskunta'.

Antiikin kyynikkona tiedän tosin olevani hieman lähempänä kapitalismin individualismia kuin hegeliläis-marxilaista ideaa ihmisestä kollektiivin arvojen ja kommunikatiivisen toiminnan 'yksikkönä', mutta tämä asiaintila ei suinkaan ole tehnyt minusta oikeistolaista. Päinvastoin - olen nykyään vasemmistolaisempi kuin koskaan elämässäni.

Mutta se on sitten jo toisen jutun aihe. Vastarinta Foucault'n ja Camus'n konteksteissa.
*
PS.
Lisäys Lichtung-käsitteen analyysiin uskojarukous.net-kommenttipalstalta. Hieno teksti. Olen hieman kateellinen, sillä olisin halunnut itse kirjoittaa tuon.

Heideggerin käsitys ihmisen ja eläimen erosta lähtee siitä, että eläin on "avoimessa" (clearing, Lichtung) näkemättä sitä, kun taas ihmisellä on maailma edessään. Ihminen ei mene paljaaseen tilaan, ulkopuoliseen, kuten eläin. Eläin liikkuu tuossa avoimessa, joka on "a nowhere without a no". Tällä lailla on kiva ajatella, että Jumala on tarkoittanut ihmisen myös vähän eläimen kaltaiseksi, huolettomaksi liikkujaksi ympäristössään. Heideggerin humanistinen ajattelu nostaa ihmisen eläimen yläpuolelle toisella tavalla kuin Raamattu. Tästä hallitsemisen harjoittamisesta mystikko epäilemättä irrottautuu. Silloinkin voi sanoa, että hän asettuu luotuisuuden ulkopuolelle eli ei haluakaan olla se, joka "autenttisella katseellaan etsii kaikelle merkityksen ja etsii salatun". Se on Fransiscus Assisilaisen esimerkillinen piirre ( olla köyhä kuin lintu) ja mielestäni raamatullista, mutta vaikeaa.

http://www.uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?p=34600