Taivaallisia ja saatanallisia hyveitä

Kirjoitettu kommentiksi järveläisen päreeseen "Globaalietiikkaa".

*
Pitäisköhän tuo Sihvolan kirja ostaa? Olen häneltä aiemmin lukenut muistaakseni 3-4 kirjaa ja artikkeleita. Alkaako mies jo toistaa itseään? Yrjönsuuren analyysi oli mielestäni oivallinen.

Jännittävää olisi pohtia, miten Nietzschen edustama kosmopoliittinen idea 'hyvästä eurooppalaisesta' (vastakohtana Saksan silloiselle nationalismin nousulle ja jo sikiävälle antisemitismille) natsaa Sihvolan 'idealismin' kanssa.

Nietzschellehän yksilön hyveellisyys ei ollut yhteisöön sidottua, mutta kylläkin globaalia samalla kun se oli individualistista - nykytermein ilmaistuna: glokaalia.

Ongelmaksi muodostuu se, miten voi toteuttaa nietzscheläisiä hyveitä, jotka ääri-individualismissaan kuitenkin ovat lopulta enemmän rakentavia kuin tuhoavia, koska Nietzsche nimenomaan EI kytke niitä yhteisöön vaan 'maailmaan' ja toisiin yksilöihin.

Glokaali individualisti ei julista sotaa toisia valtioita tai yhteisöjä vastaan. Hän taistelee itsensä ja toisten yksilöiden edustamien ajatusten kanssa.

McIntyrelle Nietzschen irtautuminen yhteisöllisyydestä on tietenkin myrkkyä, ja hän katsoo, että se myös tekee täysin tyhjäksi Nietzschen oman, varsin korostetun pyrkimyksen, henkilökohtaiseen hyveellisyyteen ja sen positiiviseen merkitykseen juuri yhteisön kannalta.

Mutta McIntyre ei ehkä tarpeeksi ajattele sitä, että kaikki sodat ovat syntyneet siitä, kun yksi yksilö demagogisoi yhteisön puolelleen ja alkaa lietsoa rasistisia aatteita.

Tällainen oli Nietzschelle henkilökohtaisesti täysin vierasta. Yli-ihminen poliittisena demagogina - se on täydellinen Nietzschen oppien väärinkäsitys!

Kun Nietzsche kuvaa sitä, miten sotaisa ja väkivaltainen olio ihminen (ja ihmisyhteisö) on, hän ei itse sitoudu tuohon sotaisuuteen, vaikka tällaiseen tulkintaan on usein houkutus langeta johtuen hänen käyttämästään retoriikasta.

Yksilöt voivat tietenkin tappaa toisiaan, mutta niin kauan kuin he eivät universalisoi ja projisoi oppejaan yhteisön ominaisuuksiksi, massiivisia sotia ei synny.

Tietysti McIntyre nyt toteaa, että juuri tuollaisten, 'saatanallisen' yksilöitten joukosta joku aina saa manipuloitua yhteisön puolelleen, eli tärkeintä olisi tukea 'oikean' moraalin/hyveellisyyden kasvattamista (=sosiaalistaminen) yhteisöllisesti taattujen ja turvattujen käytäntöjen, siis moraalia ylläpitävien instituutioitten kautta.

McIntyrelle tuo instituutio on vahva kirkko ja vahva dogma, Sihvolalle universaali, transsendentaalinen moraali - eräänlainen kristinuskon rationaalinen versio - ei tosin niin tiukan deontologisessa mielessä kuin Kantilla.

Ajatus on järkevä ja perin houkutteleva, mutta Nietzschestä puhuttaessa se edustaa periaatteessa samaa ratkaisumallia kuin nationalismi ja antisemitismi - kirkon hyveet vain ovat sisällöltään erilaisia kuin natsien, kun taas Kantin moraalilaki tarvitsee myös Nietzschen (kuten Schopenhauerin ja eräitten muitten) mielestä tuekseen jumallista (tai yhteisöllistä) auktoriteettia, jotta se voisi olla uskottava.

Mutta jos moraalilaki joutuu toteutuakseen tukeutumaan kirkkoon ja Jumalaan, se menettää autonomiansa, ja Kantille tämä tarkoittaa moraalin alistamista 'vieraan' vallan alle, jolloin se menettää ylivertaisuutensa.

Mikäli moraali ei ole autonomista ja ylivertaista, se ajautuu kontingenssiin eli sattumanvaraisten halujen ja taipumusten tai sattumanvaraisten yhteisöllisten auktoriteettien 'leikkikaluksi'.

Stoalaiset, Kant, ilmeisesti myös Sihvola ja Nietzsche ajattelevat kaikki kuitenkin samaan tapaan siinä suhteessa, että moraali yksilöllisesti omaksuttuna on pikemminkin autonomisen järjen/ajattelun tulosta kuin yhteisön sanelemaa, joskin Kantin ja stoalaisten mielestä hyvässä yhteiskunnassa valtion ja yksilön moraali yhdistyvät.
Tosin Nietzsche pitäisi yksilön ja yhteisön moraalien yhtenevyyttä jo sinällään oireena esim. nationalismista.

Lisättäköön, että kristilliset hyveet ovat Nietzschen mielestä dekadentteja (rappeutuneita) ja johtavat nihilismiin, joka kieltää tämänpuolisen (materian, aistit ja 'lihan') tuonpuoleisen kustannuksella (tämä on platoninen tulkinta kritinuskosta) - olkoonkin, että Nietzsche tunnusti, ettei hän ole missään tavannut niin hyveellisiä ihmisiä kuin kunnon kristittyjen piirissä.

Olennaista on muistaa, että Nietzsche itse näkee myös itsensä nihilistinä ja dekadenttina - kristillisen uskon lopullisena 'päätepisteenä', jossa omantunnon rehellisyys on kumonnut luomansa valheen eli Jumalan.

Nyt tämä alunperin kristillisen omantunnon ihminen on päätynyt 'viimeiselle rajalle' - olemassaoloon vailla lähtökohtaa, päämärää tai merkitystä.

Miten joku stoalainen kosmopoliitti ja 'kaikkien hyvien asioitten kannattaja' Juha Sihvola tai vankan, lähes totalitaris-fasistisen (katolisen) kirkon kannattaja Alasdair McIntyre voisivat 'pelastaa' tällaisen ihmisen oman rehellisyytensä kurimuksesta?

Kysyn vain. Nietzsche kun ei itse kyennyt pelastamaan itseään, vaikka hänen korkein tavoitteensa oli juuri nihilismin voittaminen.