Ajattelevia koneita ja tunnepuhkujia

Kirjoitettu kommentiksi Terho Pursiaisen päreeseen "John Rawls: Kansojen oikeus (Helsingin Sanomien 4.4.2007 julkaisema arvio oman käsikirjoituksen mukaan.

*
Hei Rauno (kommenttiteksti on hieman päällekkäin, joten olen epävarma, onko kirjoitus sinun kirjoittamasi).

Kun kommentissa puhkut vain tunteitasi mainitsematta argumenttiasi, minun on mahdotonta vastata siihen mitenkään. Tunteita saa tuntea, eikä niitä tarvitse selittää toisille.

Ehkäpä purkauksessa on kuitenkin yksi argumentin kantasolu. Sen mukaan mahdollisesti uskot, että New Yorkin rikollisuus jotenkin saattaa Rawlsin eroperiaatteen (difference principle) kyseenalaiseksi.

Argumentti on huono (kantasolunsa ominaisuuksista päätellen). Kukaan ei ole väittänytkään, että USA:ssa (tai New Yorkissa) sovelletaan eroperiaatetta. New Yorkin rikollisuuden korkea taso voi johtua nimenomaan siitä, että niin ei tehdä.

Jos taas ajattelet, että rikollisuuden kukoistaminen New Yorkissa osoittaa että liberalismi ylipäänsä on väärä aate, argumentti ei sovellu Rawlsiin. Rawls ei ole liberaali ylipäänsä. Hän on -- kuten kirjoituksessani sanon -- niin ankarasti punainen liberaali, että häntä täällä kutsuttaisiin sosialidemokraatiksi, ja jos hän toteuttaisi argumenttiaan johdonmukaisesti, hän kuuluisi meikäläisen demaripuolueen vasempaan laitaan.

En kuitenkaan usko, että Rawls poliittisena toimijana toteuttaisi argumenttiaan johdonmukaisesti. On ilmeistä, että hän monien profeettojen tavoin on aika tietämätön siitä, mitä oikeastaan on tullut sanoneeksi.

Kunnioittaen sinun ja kaikkien ihmisten tunteita

Terho
*
RR

Kirjoitus on minun ja se löytyy kuten monet muutkin kommenttini otsikoituna ja ehkä hiukan editoituna omasta blogistani.

Alun sitaatti kuten huomannet on suoraan sinulta tai osa sinun lainauksestasi.

Minusta on kuitenkin aika hienoa jo se, että tässä pikku hiljaa päästään keskinäisen kommentoinnin tasolle, koska on pakko tunnustaa, että vaikka kritisoinkin analyyttisen filosofian proseduuri- ja metodikeskeisyyttä (joskus ehkä harhaanjohtavasti tai väärinymmärtäen), niin otan kyllä vakavasti ja kunnioittaen argumentatiivisen pohdiskelutapasi, koska siinä mulla lienee vielä paljon oppimista - samoin kuin ystävältäni Markus Lammenrannalta, jota pidän huippulahjakkuutena, mitä tulee analyyttisen dialektiikan hienouksiin tietoteorian alueella.

Itse olen kasvanut toisenlaisesta juuresta - eksistentialismista ja kriittisestä teoriasta - ja kaiken lisäksi ennenkuin omasin edes minkäänlaisia skolaarisia valmiuksia, joita on tullut hankittua vasta keväästä 1994 lähtien - tosin suurimmaksi osaksi Helsingin yliopiston vaatimuksilla, mikä on aiheuttanut minulle muun muassa kauan sitten alkaneen Nietzsche-"projektini" kannalta vähintäinkin ambivalentin tilanteen tieteenfilosofisesti, joskin Nietzsche toki itsessään on melko hankala tapaus sijoittaa mihinkään filosofiseen traditioon.

Trasymakhoksen ja Kallikleen "valta-etiikka" ei todellakaan tyhjennä Nietzschen ajattelun moniulotteisuutta ja sen hetkittäistä "kairos-tunnelmaa" - lähinnä käsitteen heideggerilaiseen kontekstiin viitaten.

Onneksi Hesassa on tapahtunut - kuten Petri Järveläisen kanssa on ollut puhetta - murtumista ja monipuolistumista, mitä tulee analyyttiseen "mafiaan" tai monopoliin, joka hallitsi sitä laitosta kymmeniä vuosia ja hallitsee osittain vieläkin tiukemmin kuin missään muussa yliopistossa koko Euroopassa.

*
Ennekuin eksplikoin "ennakkoluuloiset" (pitää lukea "aforistiset"), kirjoittamaani rukoukseen liittyvät argumentin aihiot, pidän kiinni ehdottomasti myös siitä, että aforististyyppiseen ilmaisuun sisältyvät tyylillis-emootionaaliset ilmaisut voivat itsessään sisältää argumentin (tai useita), mutta se argumentti pitää vain osata etsiä ja löytää.

Miksi en sitten esittänyt sitä lakonisen selkeällä, argmentaation kursseilla päähän paukutettujen sääntöjen sapluunassa?

Siitä en kerta kaikkiaan jaksa tässä (joku toinen kerta, joskin asia on tärkeä!) perustella analyyttisen metodin kyllästämälle filosofian "ammattilaiselle" muuta kuin, että en kerta kaikkiaan viitsinyt, sillä koen usein tuon tyylisen keskustelun tavalla, jota voisi kuvailla sanonnalla "boring as Hell!"

Sitäpaitsi aforistinen ilmaisu emotionaalisine tyyleineen todellakin sisältää väitteen ja vielä enemmän: se saaattaa tuoda väitteen tyylillisesti jopa paremmin saavutettavaksi ja ruodittavaksi kuin, jos se juntattaisiin "tunteettomasti" ja "tyylittömästi" loogiseen Prokrusteen vuoteeseen...

*
A) Missä valtiossa nimenomaan Rawlsin innoittamaa ja ehdottamaa eroperiaatetta noudatetaan poliittisena käytäntönä, ja mikä ylipäätään on tuon teorian saama suosio akateemisen maailman ulkopuolella?

Vai onko kyseessä lopultakin vain akateemisen diskurssin "piiri pieni pyörii"?

B) Olen ehkä tulkinnut Rawlsia liikaa juuri pragmatismin ja sitä kautta liberalismin edustajaksi, mutta onhan selvää, että eroperiaatteen suurin ongelma on, ettei siinä määritellä tuloerojen suuruutta - oleellista on vain se, etteivät firmojen voitot kohoa niin suuriksi, että ne heikentävät palkansaajien asemaa.

Yhdentekevää siis on, vaikka vain 1% kansakunnasta omistaisi 99% valtion kaikista tuloista ja omaisuudesta, kunhan kyseinen 1% ei huononna tuon 99%:n asemaa.

Miten tämä "ihannetila" on osoitettavissa laskennallisesti - ilman, että siihen implikoituu arvo-oletuksia siitä, mitä on olla keskiluokkainen palkansaaja - ja vielä enemmän - ilman, että siinä pidetään edes tarpeellisena puuttua USA:ssa -70-luvulta asti kiristyneeseen ongelmaan, jonka mukaan keskiluokkaiset palkansaajat joutuvat tekemään yhä enemmän työtä pitääkseen yllä elintasonsa.

Pääasia että teoreettiset laskelmat pätevät.

Kenen laskelmat? Ketä varten tehdyt? Rawls ei puutu näihin kysymyksiin, koska tietää silloin iskevänsä kätensä "paskaan", mitä tulee teorian uskottavuuteen.

Rawlsilta siis puuttuu arvoteoria - ontologia.

Hän on kehittänyt "vain" pomminvarman proseduurin - itseään säätelevän reflektiivisen tasapainon "termostaatin", joka on säädetty reagoimaan tiettyihin suhdanteiden muutoksiin tiettyä taloudellista arvomaailmaa ilmentävässä yhteiskunnassa (keskiluokan USA:ssa), mutta ei arvioimaan kykeneekö tuo termostaatti havainnoimaan yleisessä mielipiteessä ja muussa arvomaailmassa tapahtuvien muutosten sisäistä voimaa ja niiden ilmaisemaa muutosprosessia/-painetta.

Eroperiaate ilmaisee siis yhteiskunnallis-ekonomisessa muutosprosessissa tapahtuvia laskennallisia vaihteluja, ja on aivan sama tapahtuuko tuo eroperiaatteen toteutuminen reflektiivisen tasapainon periaatteella yhteisössä, jossa tuloerot ovat valtavia tai yhteiskunnassa, jossa tuloerot ovat pienempiä, mutta jossa ne kuitenkin kasvavat, jos tuo kasvu ei ole ristiriidassa itse eroperiaatteen teorian kanssa.

Mutta kuten sanoin - on totta vieköön olemassa muitakin indikaattoreita kuin tuo Rawlsin ekonominen termostaatti, joka ei toimiakseen voi puuttua yhteiskunnan ehkä olennaisimpiin ongelmiin eli arvokysymyksiin.

*
Oikeudenmukaisuus ja vapaus eivät elä rauhanomaista rinnakkaiseloa suurkaupungeissa, ja jos Rawlsin teorian tarkoitus on olla erityisesti amerikkalaiseen kaupunkiyhteiskuntaan sopiva, se tuskin on vähentänyt pätkän vertaa väkivaltarikollisuutta.

Eikä se näytä myöskään vähentäneen USA:n demokraattisissa? vaaleissa valitun johtoklikin tarvetta levittää globaalia vapautta ja oikeudenmukaisuutta juuri USA:lle ominaisena - ikäänkuin nationalistis-imperialistisena "vientituotteena".

Eikö tällainen ole kaikkea muuta kuin rawlsilaisuutta vai onko hänen(kin) kantansa piilevästi nationalistinen...
Valistakaa minua!

Kaikkea edellä mainittua sisältyy "Ei-analyyttisen epäilijän rukoukseen".
Se halusi siis alunperinkin herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa selkeitä ja teoreettisesti johdonmukaisia vastauksia.

Pelkästä tunteitten puhkumisesta ei kuitenkaan ollut kyse.

Toki tarvittiin tällainen "rukouksen eksegeesi" ennenkuin kävi edes osittain ymmärrettäväksi, mitä väitteitä ja mahdollisia väärinkäsityksiä aforismiin liittyi - eikä asia välttämättä jää vielä tähänkään.

Mutta vielä kerran. Tyyli on oma psykologiansa. Taisi olla Friedell, joka totesi tällä tavoin Nietzschen teksteistä.

Luulenpa myös, että teologi-filosofi Petri Järveläinen ja toinen kognitiivisen tunneteorian spesialisti Martha C. Nussbaum ovat hiukan eri mieltä kanssasi sen suhteen, miten tällaisiin "tunnepuhkuihin" sisältyviin merkityksiin ja propositioihin tulisi suhtautua...

Ihminen kun ei ole ajatteleva kone - Terho Pursiaisesta en kuitenkaan aina ole varma...