Kommentti Jussin kommenttiin päreessäni "Tieteen formulakuskit".
*
Sartre oli nisti, mutta produktiivinen nisti.
Saarisen Sartre-kirja "Pelon, inhon ja valinnan filosofia" (-83) on toiminut minulle eräänä Sartren ajattelun perusesittelynä.
En mene arvioimaan sitä sen kummemmin, mutta tiedän kyllä, ettei se akateemisesti ole mikään kovin korkealle arvostettu esitys.
Annie Cohen-Solalin Sartre-elämäkerta keskittyi sen sijaan enemmän juuri yksityiselämään ja juoruihin kuin Sartren ajatteluun (sieltä löytyvät myös kuvaukset huumeiden ja alkoholin liikakäytöstä.)
Saarinen on enemmän 'aikalais-ajattelija' kuin pelkkä akateeminen 'työläinen'.
Toisaalta hyvä niin, joskaan en erityisemmin ole pitänyt hänen 'tykkitulestaan' ja naiveista tunnekuohahteluistaan, koska niiden kriittisyyden aste hipoo banaalisuutta.
"Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle" on innostavasti ja ammattitaidolla kirjoitettu, samoin etenkin "Nykyajan filosofian" 'Fenomenologia ja eksistentialismi' osio.
Valitettavasti vain logiikasta väitöskirjansa kirjoittaneelle Saariselle hänen arvostamansa Nietzschen filosofian tulkinta jää lähinnä murrosikäisen intomielisyyden tasolle.
Saarinen ei ymmärrä Nietzschen persoonallisuutta eikä sitä, mistä tämän filosofia kumpuaa.
Hän ei myöskään tee syvällisiä tulkintoja Nietzschen peruskäsitteistä: 1) 'perspektivismi ja 2) nihilismi' (eli Nietzschen 'tieteellinen metodi', joka johtaa lopulta hänen ontologiseen pessimismiinsä eli arvotyhjiöön, jossa 'Jumala on kuollut'), sekä samoin toisiinsa kytkeytyvästä nihilismin 'vastavoimakäsitteistöstä': '1) vallantahdon, 2) ikuisen paluun, 2a) amor fatin ja 3) yli-ihmisen' toisiinsa kytkeytyvästä 'kolminaisuudesta' nihilismin ylittämään pyrkivänä projektina (eli Nietzschen ontologinen optimismi, jonka hyve-eettisen ja arvofilosofisen kehittelyn hänen henkinen romahduksensa jätti kesken).
Nietzsche oli vakavissaan, ja vaikka vuoden 1888-teksteistä on jo havaittavissa paitsi henkisen vakauden lievää horjuntaa tyylin ja itsekritiikin suhteen, Nietzschen on täytynyt myös kokea tuo tehtävä sen hetkisessä henkisessä tilassaan ja tilanteessaan ilmeisen ylivoimaiseksi - olkoonkin, että hän saattoi ihan aidosti pelätä, että se muodostuisi jo pelkästään moraalifilosofisesti ja uskonnollisesti täysin ylivoimaiseksi.
Selkokielellä: Nietzsche ei kyennyt luomaan uutta uskontoa vallantahdon, ikuisen paluun ja yli-ihmisteeman kolminaisuudesta. Siihen hän joka tapauksessa sisimmässään halusi pyrkiä.
Muun muassa yksityisessä keskustelussaan Lou Salomen kanssa 1882 hän tunnusti nimenomaan tähän 'kutsumuksen' syvimmäksi motiivikseen.
(Pitäisköhän mun todella viimeinkin jossain vaiheessa ryhtyä kirjoittamaan pitkä esseepohdiskelu aiheesta (ideoita kyllä löytyy), varsinkin kun mulla alkaa kohtapuoliin olemaan Nietzschestä kymmenien kirjojen tutkimusmateriaali?)
Täytyy tässä yhteydessä jälleen muistaa, että Sartre, jonka lähtökohdat moraalifilosofisesti olivat myös paljolti Nietzschessä, ei koskaan julkaissut liki 600-sivuista luonnostelmaansa eksistentiaalisesta moraalista.
Situaatioetiikaksi luonnehdittava - ikäänkuin perspektivistis-solipsistinen moraali kun päätyy helposti vulgaariin egoismiin ja kommunikaation (ei logiikan) kannalta täysin ristiriitaiseen relativismiin.
*
Saarisesta löytyy siis sekä hyvää että opportunistisella tavalla banaalia asennetta maailmaan, ihmisiin ja filosofiaan. (Leevi Lehdon banaalisuus puree mutta Saarisen ei).
Jos joku 'tunnepuhkuilee', niin Saarinen. En kyllä tunnista hänessä kovinkaan suurta sukulaisuutta omiin 'tunnepuhkuihini'.
Saarisen kannattama Feyerabendin metodinen pluralismi sekä fenomenologisen eksistentialismin (erotuksena Heideggeriin ja hermeneutiikkaan) ihmis- ja maailmakäsitys on kyllä koherentti yhdistelmä.
Saarinen on kuitenkin business-mies ja kuuluu nimenomaan sarjaan 'party people'. Minulle se merkitsee samaa kuin olla niin sanottu 'pintaliitäjä'...
Markku Eskelisen ja Jyrki Lehtolan julkaisema hillitön "Sianhoito-opas" (1987) teki sarkastis-poleemisen ruumiinavauksen suomalaiselle filosofialle, ja he taisivat määritellä minunkin puolestani kantansa Saariseen.
Parempi sentään murrosikäinen kouhottaja kuin akateemisen, analyyttisen filosofian argumentteja pakkoneuroottisesti toistava 'puupökkelö'.
(Käytän siteerauksessa omia sanojani, mutta itse ajatus on sama kuin alkuperäisessä tekstissä).
2 comments:
Ilo lukea juttujasi. Kirjoita se essee.
Tunnepuhkut ovat virkistäviä toisin kuin vitutus.
Taidanpa siteerata yhtä ja toista juttua.
Rouva Picardin mielestä lapsen tuli antaa lukea kaikkea mahdollista, yksikään kirja ei voinut olla haitallinen jos se oli hyvin kirjoitettu! Tietoisena madame Picardin usein julki tuodusta näkemyksestä poika käyttää hänen läsnäoloaan hyväkseen ja pyytää äidiltä lupaa saada lukea tietyn pahamaineisen romaanin. " Mutta jos minun pikku kultani lukee sellaisia kirjoja jo tuossa iässä ", äiti sanoo, " mitähän mahtaa aikuisena tehdä? " " Minä elän niiden mukaisesti! " poika vastaa. Se oli hänen lapsuutensa nokkelampia sutkauksia; se kulki suvussa suusta suuhun ja sillä hän ansaitsi - niin meidän annetaan ymmärtää - oikeuden lukea romaanin. Poika oli Jean-Paul Sartre. Kirja oli Rouva Bovary.
Flaubert sanoi: " Hyvistä aikeista ei tule hyvää kirjallisuutta".
Bellow kirjoitti: " Ajattelu alkaa tahtomisesta ja tunteen on lämmitettävä ja väritettävä tahtomista ".
Ja vielä: " (Buckminster) Fuller oli sanonut " Jumala on verbi. " Caroline oli ottanut tämän mietiskelynsä mantraksi. Sana oli Jumala. Fuller korosti, ettei Logos voinut olla nomini. Hän mainitsi, että Faustin mukaan alussa oli teko. Eno sanoi: " Mainiota, jos nimittäin tietää, mitä on tekemässä. "
Taitaa olla vaikeata valita runsauden ja välttämättömän välillä.
Käsittämätön viehättää minua eniten. Pystyin nuorempana lukemaan Marxia ja Eric von Dänikeniä rinnakkain. Nykyään ajatus siitä, että Linnunradan tuolla puolen voisi olla vielä meitäkin oudompia olentoja, tuntuu vähintäänkin koomiselta. Silti se viehättää minua.
Vonnegut kuoli keskiviikkona. Minusta hän ansaitsisi hyvän muistokirjoituksen. Joku jo lainasi häntä: " Voi Luoja, minkälaista elämää ihmiset yrittävät elää. Voi Luoja, millaisessa maailmassa he yrittävät sen tehdä."
yhdyn ja allekirjoitan: parasta olisi tietysti, että nietzsche itse tulisi uudelleen maan päälle ja kertoisi mistä hänen kohdallaan on kyse. mutta vielä en ole huomannut, että hän olisi keskuudessamme. sen vuoksi: kaarru sen kirjoituskoneesi ylle ja tee hiotuin sanakääntein selvää jälkeä nietzsche-ilmiöistä. iske tuota armasta asettasi, jolla olet niin monta ansiokasta latausta päästänyt maailmalle. pistä paikat haisemaan niin, että syntyy nietzsche-tottelemattomuuden A-B-C ja Ö. kuumenna meidän sydämemme nietzschelle niin, että myös aivomme ja varpaamme alkavat hiukan sykkiä.
Post a Comment