Miten kohdata kärsimys?

Alla olevasta linkistä löytyy Schubertin ehkä kuuluisimman liedin: Der Erlkönigin traditionaalinen, klassinen tulkinta - ehkä paras sellainen - Dietrich Fischer-Dieskaun laulamana.
Se moderni tulkinta on tietenkin Anne Sofie von Otterin ja Claudio Abbadon versio vuodelta 2003 -"Schubert-Goethe- von Otter: Erlkönig".

Haluan painottaa joitain eroja näiden kahden mestarillisen tulkinnan välillä - eroja, jotka eivät koske niinkään teknisiä tai musiikillisia seikkoja kuin asennetta tämän runon ja liedin 'henkeen''.
Toisin sanoen siihen, miten tulkita uhkan, tuskan, kuoleman ja kärsimyksen luonnetta, kun kyseessä on oman lapsen menetys.

Fischer-Dieskau tekee sen mestarillisen lyyrisesti, jopa karun pidättyväisesti ja stoalaisen tyynesti - mutta kuitenkin yhä äärettömän runollisesti.

Anne Sofie von Otter tulkitsee kärsimyksen juuri kuin nainen sen tekee. Sillä voimmeko edes kuvitella naista, joka lapsen kuoleman uhatessa ja tämän viimein kuollessa vanhemman käsivarsille, voisi laulaa näin hirvittävästä tapahtahtumasta lyyrisesti, pidättyvästi ja tyynesti?

Ei missään tapauksessa! Nainen kohtaa äärimmäisen kärsimyksen aina positiivisella tavalla hysteerisesti: hän purkaa sen ulos, hän huutaa, parkuu ja itkee.
Näin hän myös kykenee elämään kärsimyksen kanssa paljon sitkeämmin kuin mies, koska kykenee kohtaamaan sen välittömästi psykosomaattisena kokemuksena eikä jonain etäännytettynä tunne-elämyksenä, jota voi tutkia ja hoitaa kuin 'atooppista' ihottumaa (jota siis ei voi/osata tutkia).

Näin ollen - vaikka Fischer-Dieskaun Erlkönig onkin teknisesti ja lyyrisesti mestarillinen esitys, se jää lopulta romanttisen ajan maskuliiniseksi ja klassilliseksi (piano, laulu) versioksi tästä elämää suuremmasta liedistä.

Kyse ei ole siitä, että asettaisin nämä kaksi esitystä jotenkin paremmuusjärjestykseen vaan siitä, että miehinen ja naisellinen suhde kärsimyksen kohtaamiseen saattaa olla niin kovin erilainen.

Väittäisin jopa edelleen, että mies on kykenemätön todelliseen optimismiin juuri sen vuoksi, että hän ei elä kärsimystä kokonaisvaltaisena sielullis-fyysisenä prosessina vaan etäännyttää sen, rationalisoi sen, tekee siitä mahdollisesti loistavaa runoutta muttei kykene huutamaan sitä julki kuten nainen.

Nämä ideat ovat sekä omiani, että saatu osittain Nietzschen esikoisteoksesta 'Tragedian synty - musiikin hengestä'.

***
Fischer-Dieskau sings Schubert -- "Der Erlkönig"
04:13

Dietrich Fischer-Dieskau, baritone, Gerald Moore, piano, Filmed in London, May 14, 1959.

He talks easily and frankly of the great musicians he has known, of Brendel and Beecham, Karajan, Kleiber and Klemperer. His own favourite singer, he sa Dietrich Fischer-Dieskau, baritone, Gerald Moore, piano, Filmed in London, May 14, 1959.
He talks easily and frankly of the great musicians he has known, of Brendel and Beecham, Karajan, Kleiber and Klemperer.

His own favourite singer, he says without a moment's hesitation, was "the young Hans Hotter". His best partnership was with Gerald Moore, "the perfect accompanist, with such a rhythmic character to his playing of Schubert."
But his greatest influence, Fischer-Dieskau makes clear, was the conductor Wilhelm Furtwängler.
"He once said to me that the most important thing for a performing artist was to build up a community of love for the music with the audience, to create one fellow feeling among so many people who have come from so many different places and feelings. I have lived with that ideal all my life as a performer."

--from an interview with Martin Kettle on his 80th birthday, at Guardian Unlimited Arts.

Compare this "Der Erlkönig" to one by Anne Sofie von Otter with an orchestra:http://www.youtube.com/watch?v=VdhRYMY6IEc

Text by by Johann Wolfgang von Goethe.Wiki article on it herehttp://en.wikipedia.org/wiki/Erlkonig