HULLU IHMINEN - 'nietzscheläinen rukous'

Lankalauantain "ateistinen rukous" Friedrich Nietzschen kirjoittamana.

***
- Ettekö ole kuulleet siitä hullusta ihmisestä, joka sytytti lyhdyn kirkkaana aamupäivän, juoksi torille ja huusi huutamistaan: 'Minä etsin Jumalaa! Minä etsin Jumalaa!' - Koska siellä sattui olemaan suuri joukko niitä, jotka eivät uskoneet Jumalaan, hänen sanansa aiheuttivat naurunremakan.

Onko hän siis kadonnut? kysyi eräs. Onko hän juossut eksyksiin kuin lapsi? kysyi toinen. Vai pysytteleekö hän piilossa? Pelkääkö hän meitä? Onko hän astunut laivaan? muuttanut maasta? - näin he kilvan huusivat ja nauroivat.
Hullu ihminen hyppäsi heidän keskelleen ja lävisti heidät katseellaan.

'Minne Jumala on joutunut?' hän huusi, 'minä sanon sen teille! Me olemme tappaneet hänet - te ja minä! Me kaikki olemme hänen murhaajiansa! Mutta miten me olemme sen tehneet? Kuinka olemme kyenneet juomaan meren kuiviin?
Kuka antoi meille sienen, jolla pyyhimme pois koko taivaanrannan? Mitä teimmekään, kun irrotimme kahleen, joka sitoo tätä Maata sen aurinkoon? Minne se on nyt menossa? Minne olemme menossa me? Pois kaikkien aurinkojen luota? Emmekö syöksy lakkaamatta? Ja taaksepäin, sivulle, eteenpäin, joka puolelle?

Onko vielä suunta ylös ja suunta alas? Emmekö harhaile äärettömässä olemattomuudessa? Eikö kasvoihimme tunnu huokuvan tyhjä avaruus? Eikö ole kylmempi kuin ennen? Eikö tule yhä yö ja enemmän yötä? Eikö täydy sytyttää lyhtyjä aamupäivällä? Emmekö vielä kuule hälinää, joka syntyy, kun haudankaivajat hautaavat Jumalan? Emmekö vielä tunne mätänevän Jumalan hajua? - Jumalatkin mätänevät!

Jumala on kuollut! Jumala on ja pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet! Kuinka me lohduttaudumme, me kaikkien murhaajien murhaajat?

Pyhin ja mahtavin, mitä maailma on tähän saakka omistanut, on vuodattanut verensä meidän veitsemme alla, - kuka pyyhkii meistä tämän veren? Millä voimme pestä itsemme puhtaiksi? Mitä sovintojuhlia, mitä pyhiä kisoja meidän täytyykään keksiä?

Eikö tämän teon suuruus ole liian suuri meille? Eikö meidän itsemme täydy tulla jumaliksi, vain näyttääksemme heidän arvoisiltaan?

Ei ole ollut milloinkaan suurempaa tekoa - ja kuka ikinä syntyykään meidän jälkeemme, hän kuuluu tämän teon vuoksi korkeampaan historiaan kuin mikään historia on toistaiseksi ollut!'

-Nyt hullu mies vaikeni ja katseli jälleen kuulijoitaan: hekin katselivat häntä ihmeissään.. Viimein hän viskasi lyhtynsä maahan, niin että se särkyi pirstoiksi ja sammui.

'Minä tulen liian varhain', sanoi hän sitten, 'aikani ei ole vielä tullut. Tämä valtava tapahtuma on vielä matkalla ja vaeltaa - se ei ole vielä ennättänyt ihmisten korviin. Salama ja jyrinä tarvitsevat aikaa, tähtien valo tarvitsee aikaa, teot tarvitsevat aikaa vielä sen jälkeen, kun ne on tehty tullakseen nähdyiksi ja kuulluiksi.

Tämä teko on yhä vielä heistä kauempana kuin kaukaisimmat tähdet - ja kuitenkin he ovat sen tehneet!'

Kerrotaan, etä hullu mies tunkeutui samana päivänä eri kirkkoihin ja alkoi niissä veisata sepittämäänsä virttä Requiem aeternam deo (ikuinen rauha jumalalle).
Kun hänet vietiin ulos ja vaadittiin tilille, hän vastasi aina vain: 'Mitä nämä kirkot sitten vielä ovat, elleivät ne ole Jumalan hautoja ja hautapatsaita?'

*
Iloinen tiede (§125) - Die Fröhliche Wissenschaft - La Gaya Scienza - suomentanut J. A. Hollo
1. painos 1882; 2. painos 1887, johon on lisätty laaja alkulause sekä 5. kirja - noin 55 sivua - sittemmin Heideggerin (ja Nietzschen itsensäkin) mielestä ehkä parasta asiaproosaa, jota Nietzsche koskaan oli siihen mennessä kirjoittanut.
Eli täysin yli ½ vuotta myöhemmin kirjoitetun Moraalin alkuperästä-pamletin veroista ellei sitten aiheen- ja tekstinrajausten kannalta mahdollisesti jopa parempaakin esseistiikkaa.