April 29, 2007

Kirjallisuutta vai filosofiaa? Nietzsche-tutkimuksen mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta

Kommentti catuluxelle.
*
catulux

"Mutta kuten alussa viittasin, vaikka Nietzscheä, jotta häntä voisi edes jotenkin ymmärtää 'oikein', pitää myös opiskella paljon, niin välttämättä hän ei avaudu, vaikka miten opiskelisi.
Nietzsche on elettävä itse. Muuten hän jää vieraaksi."

Olen hieman ymmällä. N on elettävä itse?? Onko kyseessä kirjailija jonka fiktiivisiin teoksiin voi samaistua löytäen niistä kappaleen omaa itseään?
Vai onko kyseessä filosofi, jonka täsmälliselle opille tästä olevaisuudesta voi nyökätä hyväksyvästi?
Oiskohan N:n tekstien perusta rakennettu täysin hiekalle ja onkomiehen käsitys todellisuudesta haparointia täydellisessä pimeydessä??

*
RR

Onko Nietzsche kirjailija vai filosofi? Vastaus: sekä että.

*
Nietzsche on ollut minulle kohtalo - juuri niinkuin hän itse hieman ennen romahdustaan kirjoitti itsestään 'Ecce Homo'ssa.

En voi sille mitään, että jokin minussa resonoi äärimmäisen voimakkaasti siihen kärsimykseen ja iloon, pessimismiin ja optimismiin, mikä Nietzschen teksteistä välittyy, joskaan en ole enää pitkään aikaan voinut välttyä lievältä turhautumiselta hänen joitain ylilyöntejään kohtaan - esim. tietyt sotametaforat.

Nykyään pystyn 'riitelemään' Nietzschen kanssa ihan omaksi ilokseni. Mielessäni voin sanoa hänelle jotain rankapuoleista tekstikohtaa kommentoiden: 'Et sinä itse lopultakaan noin ajattele!'

Ei ole vain yhtä Nietzscheä. Siten on aivan relevanttia kysyä Nietzscheä lukiessa: kuka nyt puhuu?
Aivan kuten on relevanttia kysyä, milloin Platonin teoksissa äänessä on Sokrates, Sokrateen keskustelukumppanit tai milloin itse Platon puhuu muitten suulla.

Tällä tavoin - eri perspektiivien tiivistymänä - Nietzsche on muodostunut minulle myös ikäänkuin ajattelun strategiaksi tai eräänlaiseksi tähtäyspisteeksi, josta tarkastelen maailmaa.

Ehkä kuulostan äärimmäisen eksklusiiviselta, mutta ihminen, jota Nietzschen kirjoitukset eivät koskaan liikuta sisäisesti - enintään ehkä vain hämmentävät ja ärsyttävät, koska niistä on hankala löytää selkeitä argumentteja, joiden totuusarvoa sitten voisi pohtia analyyttisesti; - tällainen ihminen ei ehkä koskaan tule ymmärtämään Nietzschestä mitään olennaista.

Minulla on tuossa pöydällä viime viikolla tullut Brian Leiterin kirja 'Nietzsche on Morality' (2002)(Routledge Philosophy Guide Book-sarjasta).

Olen sitä selaillut ja löysin sen perusargumenttiin (Nietzsche metodologisena naturalistina) pientä kritiikkiä todella kovan luokan Kant, Schopenhauer- ja myös Nietzsche-spesialistilta Christopher Janawaylta Nietzsche-skolaariuden uusimmasta 'Raamatusta' - 'A Blackwell Companion to Nietzsche' (2006 - isokokoinen, 600 sivuinen artikkelikokoelma).

Angloamerikkalainen, analyyttinen filosofia on löytänyt Nietzschen lopullisesti vasta 15 vuotta sitten ja tutkii innokkaasti Nietzscheä propositio, premmissit, johtopäätökset, argumentti-periaatteella.

Mikäs siinä. Jotenkin minusta vain ajoittain tuntuu lukiessani näitä sinällään ihan selventäviäkin episteemistyyppisiä analyyseja siltä, että 'todellisesta' Nietzschestä ei jää niissä mitään jäljelle, tai että hänen ideansa banalisoituvat täysin naiville tasolle, kun tekstit analysoidaan loogisella mikroskoopilla pienimpiin osatekijöihinsä.

Ikäänkuin nämä 'propositio-argumentti-analyytikot' eivät koskaan olisi tunteneet Nietzscheä lukiessaan mitään muuta kuin viehtymystä rakentaa hänen filosofiastaan argumentti-rakennelma, jota voi sitten testata loogisesti suhteessa muihin vastaaviin rakennekonstruktioihin.

Minä puolestani väitän, että nämä analyytikot ovat ymmärtäneet Nietzschestä enintään vain 'puolet' - ei yhtään enempää.

Vain se, joka pystyy suhteuttamaan Nietzschen omiin kokemuksiinsa ja elämyksiinsä, omaan uskonnon ja uskon kaipuuseensa, omaan skeptisimiinsä ja kyynisyyteensä, omaan pessimismiinsä ja optimismiinsa, omiin ekspressioihinsa kärsimyksestä ja ilosta - vain sellaisella ihmisellä on mahdollisuus ymmärtää häntä kokonaisvaltaisesti.

Kun olen tutustunut tähänastiseen Nietzsche-tutkimukseen, minun on pakko sanoa, että tällaisia, varsin kokonaisvaltaisia ja syvästi myös itse elettyjä Nietzsche-tarkasteluja näyttäisi löytyvän yllätävän vähän.

Nietzsche (kuten Schopenhauer) onkin vaikuttanut kaikkein eniten taiteilijoihin - etenkin kirjailijoihin ja muusikoihin.
Heidän jälkeensä tulevat ranskalaiset filosofit - etenkin niin sanotun postmodernin filosofian edustajat: Deleuze, Quattari, Foucault, Derrida, Lyotard, Baudrillard
(Kyllä - Baudrillardin tunnettu simulacrum-teoria on minun mielestäni versio Nietzschen loistavasta 'mini-filosofianhistoriasta' 'Miten tosi maailma muuttui taruksi'.)

Ranskalaiset ovat parhaimmillaan ja pahimmillaan loistavia verbaalikkoja, mutta heidän Nietzsche-pohdinnoistaan (kuten heidän relativistis-nihilistisestä filosofiastaankin) puuttuu liian usein 'intuitiivisesti järkevä substanssi'.

Toki Nietzscheä voi Deleuzen tavoin pitää uusien käsitteiden (kts. PS.) ja käsitteellisten henkilöiden (Zarathustra) luojana, mutta Nietzschestä löytyy ranskalaisiin verrattuna enemmän metafyysista (ja uskonnollista) 'tarvetta', eräänlaista Faustin kaltaista, elämän ja kuoleman kanssa 'pelaavaa' uhkarohkeutta kuin ranskalaisista, jotka minun mielestäni ovat pahimmillaan pelkkiä käsitteillä ja sanoilla pelleileviä 'irstailijoita' - esim. markiisi de Sade, joskin Saden psykologinen egoismi on selvästi vaikuttanut sekä Nietzscheen että jopa Dostojevskiin!

(N. kyllä arvosti etenkin ranskalaista kirjallisuutta ja 1600-luvun moralisti-aforistikkoja: esim. Montaigne, Rochelfoucault sekä eksistentialismin varhainen 'pioneeri', uskonnollinen matemaatikko Pascal.)

Englantilaiset ovat perinteisesti pitäneet Nietzscheä outona tai jopa vastenmielisenä hänen epäargumentatiivisen ja ajoittain ekstreemin kirjoitustapansa sekä hänen vääristeltyjen natsikytköstensä vuoksi, - harha joka eli filosofipiireissäkin (mm. J. P. Stern, 1978) pitkään, koska Nietzscheä ei yksinkertaisesti luettu kunnolla.
(Bertrand Russellin filosofian historiassa esitelty Nietzsche on Russellilta hieman tyylitajuton versio. Russell yrittää nokittaa Nietzschen tämän omimmalla aseella - tehoavalla retoriikalla: lopputulos säälittää ainakin meikäläistä...)

Nietzsche itse on pahentanut asiaa pilkkaamalla englantilaista utilitarismia: 'Ei ihminen etsi onnea. Vain englantilainen tekee niin.' (Humea ja tämän skeptisimiä Nietzsche kyllä arvosti - alunperin Schopenhauerin vaikutuksesta; Schopenhauer olisi jopa ollut valmis kääntämään Humea saksaksi).

Suuri poikkeus 1900-luvun englantilaisen filosofian piirissä on ollut 2003 kuollut merkittävä - antiikin filosofian tuntemuksestaan ja ennenkaikkea moraalifilosofiastaan tunnettu Bernard Williams, joka arvosti Nietzscheä niin paljon, että olisi halunnut siteerata tätä vaikka jokaisella kirjoittamallaan sivulla.
"Williams was 'described as an "analytic philosopher with the soul of a humanist,' and 'the most important British moral philosopher of his time.' " (wikipedia)

*
Yksi on varmaa: Nietzsche ajattelu ei ole rakennettu hiekalle, jos tämä metafora merkitsee sitä, että hiekalle rakennettu tarkoittaa 'pelkkää' esteettistä tai käsitteellis-abstraktia fiktiota.

Pikemminkin on päinvastoin: Nietzschen filosofian vaarana on toimia luojansa psykofyysisten kärsimysten pohjalta kumpuavana projektiona, mikä merkitsisi, että Nietzsche yleistää pelkästään oman elämänsä konkretian kirjalliseen muotoon (mikä pitää vain osittain paikkansa).

Esimerkiksi Kantin filosofian käsiteapparaatistoa voisi paljon suuremmalla syyllä väittää 'hiekalle rakennetuksi', puolimetafyysiseksi konstruktioksi kuin Nietzschen ja hänen sukulaissielunsa Kierkegaardin elämänfilosofisia tarkasteluja.

Tietenkin Nietzschen 'naturalistisen metafysiikan' eli nihilismin perusongelma: vallanatahdon ja ikuisen paluun keskinäinen 'dialektiikka' (ei pidä sekoittaa Hegeliin!) tuntuu äärimmäisen abstraktilta, mutta kyllä se sisältää molemmat tasot: sekä käsitteellis-abstraktin että konkreettis-havainnollisen.

*
Koen itse kaikkein vaikeimmaksi asiaksi Nietzsche-tulkinnoissa hänen moraalifilosofiaansa sisältyvän oletuksen reaktiivisesta moraalista, jota edustaa ressentimenttinen kristinusko, jonka myötä myös nihilismi ilmaantui länsimaiseen ajatteluun käytännössä - ei ainoastaan teoreettisissa pohdiskeluissa (esim. Platonin Gorgias-dialogi).

Voisi nimittäin perustellusti huomauttaa, että juuri stoalaisen kosmologian 'ekpyrosis'-oppi (maailmanpalo) edustaa äärimäistä nihilismiä siinä mielessä, että se implikoi ikuisen paluun. Todellisuus, maailma ei edisty vaan toistaa itseään ikuisesti.

Miten juuri juutalaiskristillinen, lineaarinen käsitys ajasta ja maailman tulevaisuudesta olisi nihilismiä par excellence, jos Nietzschen aivan varmasti nihilismin äärimuotona pitämä ikuinen paluu (syklinen aikakäsitys) on sitä myös?

Nietzsche vain kääntää kosmologisen äärinihilismin (siis ikuisen paluun) eksistentiaalisesti äärimmäisen motivoivaksi tekijäksi elämän ja todellisuuden hyväksymisen kannalta.

Tämän voisi ymmärtää siten, että kristinusko rakentuu maailmanhistorian suurimmalle valheelle (Jumala), jonka vuoksi se on myös kaikkein nihilistisin oppi.

Stoalainen (ylipäätään itämainen) oppi ikuisesta paluusta sen sijaan on faktaa, ja mikä Nietzschelle on empiiristä faktaa, se pitää myös hyväksyä, ja siitä pitää jopa iloita.

Nietzschen aika omalaatuinen naturalismi kiteytyy tässä väitteessä joskin erittäin yksinkertaistetussa muodossa.

*
Mutta päinvastoin kuin Brian Leiter - minä en ole kiinnostunut Nietzschestä epistemologisista vaan metafyysis-ontologisista syistä.

En siis - huolimatta siitä, että Nietzsche arvosti moraalissa enemmän 'faktaa' kuin abstrakteja periaatteita (esim. kategorinen imperatiivi) - ole mitenkään vakuuttunut siitä, että Nietzschen ajattelu tulee heuristisesti yhtään sen selkeämmäksi tietoteoreettisen - siis puoliväkisin propositionaaliseksi ja argumentatiiviseksi väännetyn tarkastelun kautta, jossa argumentti osoitetaan oikeaksi tai vääräksi todistekielipelin puitteissa ('Prokrusteen vuoteessa').

Metafyysis-ontologinen näkökulma todellisuuteen on väistämättä kirjallisempi ja käsitteellisempi kuin episteeminen lähtökohta, joka painottaa aina metodia tai proseduuria - ikäänkuin metodi voisi olla irrallaan totuudesta (metafysiikasta, ontologiasta), jota se tutkii...

*
PS. Jarkko S. Tuusvuori on tehnyt Nietzschestä väitöskirjan Nietzsche and Nihilism - Exploring a Revolutionary Conception of Philosophical Conceptuality (2000).
Löytyy tai ainakin kolme vuotta sitten löytyi netistä. Olen tallentanut tämän yli 750 sivuisen järkäleen PC:lleni.

3 comments:

catulux said...

Nöyrästi on todettava, että en pysty syvälliseen keskusteluun näillä vähäisillä tiedoilla ja taidoillani Ännästä ja yleensä filosofiasta.

On siis opiskeltava enemmän. Tuossa edessäni on R. Haymannin kirja Nietzschestä. Lyhyt ja ytimekäs opus. Hiljentynen siihen.

"Tällä tavoin - eri perspektiivien tiivistymänä - Nietzsche on muodostunut minulle myös ikäänkuin ajattelun strategiaksi tai eräänlaiseksi tähtäyspisteeksi, josta tarkastelen maailmaa"

Tästä pätkästä huokuu tunnepitoinen suhtautuminen N:een, mikä samalla muuttaa miehen enemmän kirjailijaksi kuin filosofiksi.

Aivan samalla tavalla kuin itselläni on mielikirjoja, jotka merkitsevät minulle paljon ja joiden ajatuksiin törmää elävässä elämässä; ehkä ennen kaikkea myös elämän karikoissa.

Esim. tällaisia kirjoja itelleni ovat mm. Sinuhe, Saatana saapuu Moskovaan, Rikos ja rangaistus ja Kärpästen herra...

Poistun lukemaan siis. Ja palannen taas.

Rauno Rasanen said...

Hayman on kirjoittanut erinomaisen Nietzsche-elämäkerran 'Nietzche - A Critical Life', mutta mahdollisesti sulla on Haymanin essee 'Nietzschen äänet' tai sitten joku yleisesittely.

'Nietzsche äänet' on mielestäni varsin timanginen Nietzsche-katsaus, jota suosittelen kaikille Nietzschestä kiinnostuneille.

Ylipäätään Hayman 'tuntee' Nietzschen, vaikka ehkä ajoittain painottaa hiukan liikaa Nietzschen sairauden ja hänen kirjoitustensa välistä yhteyttä.

Sitä kyllä sopii ja jopa pitää painottaa, mutta pelkäksi sairauskertomukseksi Nietzschen ajattelu on aivan liian omintakeista ja samalla universaalia.

Anonymous said...

mää yritin kuuklella kääntää tota ku luulin sitä ulukomaan kiäleks ja se vastas jotta "Mental illnesses are medical conditions that disrupt a person's thinking, feeling, mood, ability to relate to others and daily functioning. ...seek help immediately!" ...ja sain pami respan.

niiku tollekin pitäis:
http://1baltic1bullet.wordpress.com/