'Rescueing' (not saving) Nietzsche (once again)

Tämä päre jatkaa edellisen päreen teemaa.

*
Nietzschelle voisi heittää 'pelastusrenkaaksi' transsendentaaliargumentoinnin periaatteen ja todeta, että mikäli kukaan haluaa ottaa hänet vakavasti nimenomaan rakentavana ajattelijana ja hyve-etiikan edustajana, hänen on välttämätöntä hyväksyä kielen ja yhteisön sidos, mikä tarkoittaa, että ihminen on yhteisössä eläessään väistämättä sidoksissa sen kieleen ja niihin arvoihin, joita kieli suurimpanana 'instituutiona' ylläpitää.

Väitämme siis, että edes perspektivismin (Nietzschen 'havainnointimetodi') edustaja ei pääse irti kielipelien säännöistä, vaikka miten yrittäisi, koska hänen kritiikkinsäkin rakentuu kielen asettamien arvo- ja päättelyehtojen varaan.

Nietzsche ei tästä yllättyisi vaan vastaisi: 'we cease to think when we refuse to do so under the constraint of language...(but/RR)...Rational thought is interpretation according to a scheme we cannot jettison.
Ja mitä yhteisöllisyyden, kielen, uskonnon ja moraalin kytkökseen tulee: '(Nietzsche) saw Christianity as a debilitating malady with a firm grip on a European civilitation and he compared the impossibility of refuting Christianity with the impossibility of refuting a disease of the eye.' (Hayman,1982, p. 356)

Mutta eikö tällainen kritiikki, jossa kieli ymmärretään hyödylliseksi fiktioksi ja kristinuskonto liki parantumattomaksi 'silmäsairaudeksi', lopultakin ole jo alunperin hyväksynyt kantilaisen käsityksen kielestä sekä kielen ja ajattelun suhteesta (I Kritiikki) ja käsityksen kristinuskosta deontologisen moraalin perusinstituutiona (II Kritiikki)?

Nietzsche on Schopenhauerin kautta kantilainen, joskin tekee Kantista vielä äärimmäisempiä johtopäätelmiä kuin tämä.

Voisi jopa väittää, että Nietzschen perspektivismi on kantilaisten universaalien 'ymmärryksen muotojen' pluralisoitu versio - vähän samalla tavoin kuin Wittgensteinin kielipelikäsitys on pluralisoitu, konstruktivistinen versio hänen Tractatuksensa kantilaistyyppisestä, 'monistisesta' positivismista.

Joka tapauksessa Nietzsche yritti päästä irti länsimaisesta metafysiikasta, joka on yleensä sidoksissa käsityksiin totuudesta ja valheesta, hyvästä ja pahasta sekä tahdon vapaudesta.

Siinä missä Schopenhauer, Nietzsche, Husserl, Wittgenstein ja Heidegger muodostavat erään pääketjun, joka palautuu Kantiin (tietysti myös paljon kauemmas), Hegel, Dilthey, Cassirer, Horkheimer, Adorno ja Habermas muodostavat toisen ketjun, joka myös palautuu Kantiin.

Foucault halusi ennen kuolemaansa lähentyä Kantin antropologiaa (jonka hän oli nuorempana kääntänyt eräänä lopputyönään ranskaksi), mutta hänen strategisen toiminnan ajatteluaan on silti perin vaikea kytkeä enää Kantiin, joka Habermasille merkitsee kommunikatiivisen toiminnan teorian transsendentaalista lähtökohtaa, vaikka Habermas itse ei varsinaisesti tietoteoreetikko-Kantia enää tarvitsekaan sosiaalifilosofiansa tueksi.

Foucault väittää olevansa nietzscheläinen, mutta todellisuudessa hän on vain ottanut Nietzscheltä yhden perspektiivin - vallantahdon ja vienyt sen tulkinnan äärimmilleen. Nietzschen ajattelu ei tyhjene Foucault`n tulkintoihin.
Foucault`n vallan- ja tiedontahto on vain yksi osa Nietzschen 'kolminaisuudesta': vallantahto, yli-ihminen ja ikuinen paluu.

Tämä ristiriitaiselta vaikuttava kolminaisuus on kuitenkin koko Nietzschen perspektivismissään (pluralisoidut ja relativoidut 'ymmärryksen muodot') nihilismiin ajautuneen ja samalla nihilismistä irti kurottavan filosofian erottamaton 'ykseys'.

Se on paljon rikkaampi ja monisyisempi kudos, paljon suuremmassa määrin kytköksissä niihin perustoihin, joista se on lähtenyt: Schopenhauerin Kant-tulkinta (Tahto oliona sinänsä) ja kristinusko, jotka se haluaa viedä äärirajoilleen osoittaakseen, että ymmärryksen muodot, kategorinen imperatiivi ja kristinusko ovat pelkkää 'pintakerrosta', jonka alla kytee täysin toisenlainen luonto: yhtä kauhistuttava ja ihastuttava kuin Rudolf Otton Jumala!

Nietzschellä tuon jumalan nimi on muuttunut Jeesuksesta Dionysokseksi, joka on myös juutalaisen 'stoalais-saarnaajan' - Messias-Jeesuksen - mytologinen 'alkuperä' Orfeuksen ja Mithran ohella.