Lankalauantain logiikka

Kirjoitettu kommentiksi Terho Pursiaisen päiväkirjan päreen Untitled kommentteihin.

*
Ajattelen - ehkä perin naivisti - seuraavalla tavalla.

Ontologia on oppi olevasta. Siinä siis oletetaan jonkin olevan olemassaolo (heideggerilainen jako olevan olemassaoloon ja olemiseen ei tässä ole olennaista).

Epistemologia tutkii sitä, miten voimme tietää jotain jostain eli olevasta.

Mutta jos oletetaan, että on olemassa jotain, vaikuttaisi jotakuinkin absurdilta pohtia enää, onko sitä vai ei.

Aivan sama pätee tapauksen nihilistisessä versiossa, jossa oletetaan, että mitään ei ole (Gorgias).

Kun pohditaan, miten voimme tietää jotain olevasta, peruskysymys lienee yleensä, mikä on tietämisen kriteeri.

Riippumatta siitä, olemmeko internalisteja tai eksternalisteja tuo kriteeri liittyy aina jollain tavalla kompetenssiin.

Eksternalisteilla - etenkin reliabilisteilla - se kuitenkin on oletettujen, "normaalien" tiedollisten kykyjen luotettavaa käyttöä.
Internalistit taas vetoavat johonkin "sisäsyntyiseen", ihmisen kielellis-kognitiivisiin valmiuksiin alunperinkin kuuluvaa perustaa - eräänlaista "cogitoa" tai "anamnesista", joka mahdollistaa ymmärryksemme adekvaatin toimivuuden.

Internalismissa ei kuitenkaan yleensä oleteta itse olevan olevan tajunnasta riippumaton ja ikuinen, mutta jos meillä kerran on synnynäinen rationaalinen kyky/perusta tajuta todellisuus "oikein", niin eikö silloin ontologisen ja epistemologisen välinen erottelu ole pelkkää teknistä saivartelua?

Eksternalisti-reliabilistin perusongelma on sekin tiedollisen kompetenssin määrittämisessä.
Jos oletetaan, että me kykenemme saavuttamaan luotettavien menetelmien avulla luotettavaa tietoa todellisuudesta, tämä mahdollistuu vain ja ainoastaan jos tiedolliset kykymme ovat riittävät tuota tehtävää varten.

Mutta reliabilisti joutuu olettamaan liikaa ja ottamaan käyttöön jatkuvasti lisäehtoja/-määritelmiä luotettavuuden käsitteensä tueksi ja ajautuu siten premissien regressioon, mikä merkitsee, ettei itse todistaminen pääse koskaan edes alkamaan.

Jos hän sitten pysähtyy johonkin kohtaan ja väittää, että nämä ja nämä perusteet riittävät luotettavan tiedon ehdoiksi, hän joutuu - induktiivisen päättelyn välttämättömien rajoitusten vuoksi - tekemään oletuksen, jonka luotettavuus ei ole 100%:nen tai jonka luotettavuus on todistettu kehäisesti eli uskon avulla.

Reliabilisti saa "varmaa" tietoa maailmasta vain, mikäli hän jo alunperin uskoo oman tiedollisen kompetenssinsa pätevyyteen (="paha") kehä).

Mutta juuri tämä piti (ensin) todistaa. Vasta sen jälkeen voidaan puhua varmuudesta.

Summa: Se, mikä minua siis niin kovin huvittaa (yhtä hyvin se voisi tietysti itkettää) ontologian ja epistemologian suhteessa, on se, ettei kumpaakaan voi erottaa toisistaan, ja jos joku väittää pystyvänsä sen ihan varmasti tekemään, niin argumentaation ja logiikan lakeihin vetoamalla voidaan osoittaa, että hän valehtelee niin sanotusti silmät päästään.

En puhu tässä todennäköisestä tiedosta enkä myöskään hermeneuttisesta kehästä, joka sekin on lopulta perimmältään samaa muotoa kuin hypoteettis-deduktiivinen menetelmä, jota reliabilistikin noudattaa.

Lopputulema on skeptinen, ja skeptisismistä selvitään vain höllentämällä tiedon kriteereitä, mikä taas on eräänlainen "slippery slide", jonka toisesta päästä löytyy Nietzsche ja hänen ranskalaitten apinoijiensa verbalismia "sairastava" kööri.

*
Entä matemaatikot? Eikö muka heillä ole varmaa tietoa todellisuudesta?

No - minulle matemaatikot ovat vähän niinkuin juristit siinä mielessä, että he osaavat kaavoineen, malleineen ja teorioineen kääntää kaiken juuri sellaiseksi kuin haluavat - eikä "tuomiosta" voi valittaa -lähinnä sen takia, että kukaan ei ymmärrä sitä.

Matemaatikkoja ja fyysikkoja pidetään nykyään puolijumalina, koska lähes 100% ihmisistä ei ymmärrä esim. kvanttimatematiikasta yhtään mitään.

*
Mitä tulee kysymykseen Pascalin vetoargumentista ja sen vaikutuksesta siihen, miten ihminen suhtautuu Jumalan olemassaoloon, muistan Timo Airaksisen artikkelin, jossa hän analysoi ko. mallin eri vaihtoehtojen odotusarvojen todennäköisyyksiä tvs.

Lopuksi hän totesi lakonisesti, että uskonto ei välttämättä liity millään tavoin Pascalin teoriaan.
Ja näin varmaan onkin. Pascal vain itse käytti (uhka-)peliteoriansa kontekstina Jumalan olemassaoloon uskomisesta ja ei-uskomisesta seuraavia todennäköisyyksiä ja niiden seurauksia.

Yhtä hyvin - teorian logiikan kannalta - Pascal olisi voinut puhua erisuuruisista rahasummista.
Itse olen taipuvainen kuittaamaan (uhka-)peliteoriat yhdellä ainoalla ja lopullisella pelillä - venäläisellä ruletilla.

Sen lopputulema ilmaisee definitiivisesti, mistä peliteorioissa on kyse: sofistikoituneesta pyrkimyksestä tuhota vastustaja ja saada päävoitto itselle ja vielä siten että "winner takes it all".

Vai onko joku muukin kuin John Rawls ihan vakavissaan kehittänyt nollasummapeleille haastajan - niin sanotun "winwin-pelin"?

(Jätän sinänsä erittäin kiinnostavan kommunitarismi-keskustelun tässä käsittelemättä.)

Mutta koska matemaatikkomme ja analyyttiset filosofimme ovat niin teräväpäistä porukkaa, suotakoon heille se ilo, että saavat näyttää taitojaan tässä lajissa sen hienostuneempia muotoja esitellen.

Ihmettelen vain, ettei esimerkiksi Terho (anteeksi sinutteluni), jolla on tutkinto myös 'London School of Economics'ista valinnut teologian, politiikan ja filosofian sijasta jonkinlaista finanssi- tai pörssianalyytikon uraa.
Sielläpäinhän nällä taidoilla on kysyntää.

Sitäpaitsi olen pitänyt John Rawlsiakin enemmän talous- ja peliteoreetikkona kuin kantilais-rousseaulaisena moraalifilosofina.

Pelkästään "tietämättömyyden verho" kun ei kaikesta heuristisuudestaan huolimatta jaksa vakuuttaa minua Rawlsin teorian deontologisuudesta...

Peli- ja talousteorioilla taas ei ole mitään tekemistä Kantin kanssa. Kant olisi pikemminkin tuominnut ne utilitaristisina pyrkimyksinä käyttää ihmisiä välineinä eikä päämäärinä.

Kant oli kaiken lisäksi aika ehdoton tässä asiassa, minkä osoittaakseni siteeraan vielä muistinvaraisesti erästä Kantin lausuntoa, jonka mukaan edes tasa-arvoa ja ihmisyyttä kunnioittava utilitaristi ei ole lopulta muuta kuin hyvin kasvatettu Saatana.

Hyvää Lankalauantaita