12. 5 Theodor Wiesengrund Adornolle
(*) Natsien - vähän ennen II maailmansodan loppumista teloittama Dietrich Bonhoeffer edusti uskonnotonta kristillisyyttä - Karl Barthin dialektisen teologian linjaa, jonka mukaan/RR /Jumala on jotain niin sanomatonta, ettei edes uskonto voi olla "hänen" suhteensa muuta kuin "torjuntakoneisto", joka lopulta vain "estää uskon toteutumisen."
Mutta eikö Jeesus ollut "mielipuoli" nimenomaan yrittäessään rakentaa Jumala-suhteen, joka ei perustuisi lakiin ja instituutioihin? Eikö sellainen usko haihdu taivaan tuuliin kuin kaikki unelmat utopiasta? Ellei sitten itse suggestiivinen unelma ole varsinainen uskon akti?
Mutta mikä erottaisi silloin taivasten valtakunnan unelman "mielenhäriöstä" - eipä oikeastaan juuri mikään!
Käännyn kuitenkin kohti omaa sisintäni, sillä koen samoin kuin Nietzsche kirjoittaessaan kirkon ja (uskon)opin suhteesta Moraalin Alkuperässä (1887): "...tässä asiassa minulla on paljon vaiettavaa..."
Mutta sanottakoon vielä kerran, jotta se varmasti edes yritettäisiin tajuta, koska kyse on - ei enempää eikä vähempää - sekä teologian ja filosofian että tieteen ja taiteen sisäisestä hajoamisprosessista: filologia ja eksegetiikka on tuhonnut kristinuskon lopullisesti - sisältäpäin!
(Tutki sinä Matti Myllykoski vain tekstejä. Unohda, mitä usko Jumalaan merkitsi/see! Et sinä sillä "tiedolla"/uskolla enää yhtään mitään tee. Sehän on sitäpaitsi vain este tieteelliselle arvo-objektiivisuudelle!)
Sama yleisemmin määriteltynä: luonnotieteellinen, reduktionistinen maailmankuva on hävittänyt vanhan metafysiikan lopullisesti (tarpeettomana ja valheellisena!) ja väittää tutkivansa nyt enää vain tutkimisen/tiedon itsensä takia (mm. Kari Enqvist).
Tietenkin tämä - suorastaan gnostilais-mystistä "puhtautta" huokuva - väite on paitsi contradictio in adjecto/petitio principii/question begging (Humanist.Archives.Vol.12: 12.0366 argumenta ad risum, lexicon) myös karkea valhe , koska luonnontiede on salaliitossa markkinavoimien kanssa, joiden tarkoitus on teettää/tuottaa luonnontieteellä jatkuvasti yhä uusia teknologioita kulutuksen - siis markkinoitten: pääoman ja voiton kasaamisen - tarpeisiin.
Luonnontiede on tuotetiede, ei mitään "jumalallisplatonista" objektiivisen ("pyhän") tiedon tavoittelua, joka jollain ihmeellisellä (" mystisellä") tavalla oikeuttaisi itse itsensä.
Reduktionistinen luonnontiede on totaalisesti markkina-utilitarismin liekanarussa. Mitä arvovapautta sellainen muka on?
(Heideggerin ilkeä letkautus siitä, että "tiedemiehet ovat nykyajan säälittävimpiä orjia", pitää siis paikkansa monella tasolla...)
Ja kun reduktionistis-luonnontieteellinen paradigma teknologisine innovaatioineen saa monopoliaseman tieteen metodologiassa, tulos on karua.
Postmoderni tieteenteoriakaan (ranskalaiset - etenkin Foucault ja Edinburghin tiedon sosiologian koulukunta [PDF] Sociology of Scientific Knowledge (SSK) David Bloor, Barry Barnes ... ja esim. "meidän" Martin Kusch) ei ole muuta kuin reduktionismin kääntöpuoli, sen eräänlainen irvikuva. Sillä - kun objektiiviset arvot "lakkautettiin" epätieteellisinä, seurauksena oli relativistinen kaaos, jonka ilmentymää ovat sekä markkina-utilitarismi (tuo luonnontieteen "ideologia") että dadaismi (taiteen "ideologia" "teknologisen uusinnettavuutensa aikakaudella").
"Kaikki on kaupan." Myös taide on yhtä ja samaa sika-nautajauhelihaa kuin kaikki muutkin kulutustavarat. Ei ole eroa pelikännykän, idioottimaisen iskelmän, sika-nautajauhelihan tai dadaistisen runon välillä - yhtä ja samaa koko sakki: kaikista "nautitaan" jollain tapaa. Ja kun on nautittu, ostetaan lisää...ja sama uusiksi...etc.
Onko meistä todella tulossa "runorobotteja?!" Kulutammeko jo runojakin? Ehkä kohta ostamme niitä valintamyymälän lihatiskiltä? Ehkä Karri Kokkoa saa pian puolen kilon tarjouspaketeissa. (Käytettynä tietysti halvemmalla...)
Ja Leevi Lehdon tulevaa, jatkuvasti päivitettävää suurtyötä: Kaikki maailman tähän mennessä julkaistut sanat myydään 1 €/1000000 sanaa. (Sanoja kyllä riittää: kyse on eksponentiaalisesta kasvusta.) Mutta esim. miljoona kissaa yhdellä eurolla on kohtuullisen halpa hinta...
Lopuksi jatkokysymys, joka pahasti vaivaa mieltäni.
Kenelle dadaistit lopulta nauravat - mikäli he ylipäätään nauravat? Ovatko dadaistit kriittisiä, vai onko kulttuurikritiikki heidän mielestään jo auttamattoman vanhentunutta - järjestelmään sopeutettu diskurssi?
Esimerkkinä siitä, miten haluan juuri nyt perustella nämä kysymykset, esitettäköön seuraava pohdinta.
Mitä meidän on ajateltava Leevi Lehdon http://www.leevilehto.net/ "uudesta runousohjelmasta": ...Now that could be a recipe for writing "news that stays" today: compile poems that are impossible to read through...
Onko tällainen ohjelma kriittinen, onko se tietoisesti naurettava ja mahdoton - onko sillä ylipäätään uutta luovaa, innovatiivista potentiaalia "sika-nauta-yhteiskunnassamme?" Tiedän kyllä, että eräs Leevin peruskritiikeistä on se, että jokin todella uusi sanottava ei ole mahdollista tämän yhteiskunnan legitimoitujen mahtimediavälineitten (Sanoma OY etc. ) kautta. Ja mm. sen vuoksi esim. kirjallisten blogien merkitys on juuri nyt ensiarvoisen tärkeä.
Jos olen edellä ymmärtänyt ja referoinut Leeviä oikein, niin silloin pysyn vielä ainakin tähän asti suht. mukavasti "kärryillä" dadaismin suhteen, koska olen tismalleen samaa mieltä. Blogaajat (hyvät sellaiset) ovat tämän hetken "kuumin" avantgardistinen pioneerijoukko!
Mutta mitä tulee tuohon uuteen "kirjoittamisreseptiin" - huuli pyöreänä aivozuluni (myös aivosoluni) törmäilevät toisiinsa eivätkä löydä järjestyksen tilaa, joka antaisi minulle vastauksen alussa esittämiini kysymyksiin...Tai sitten juuri tuo aivosolujeni zen-buddhistis-kvantti-fysikaalis-(a)pre-post-emergenttinen poukkoilu ON se tila, johon uudella runousohjelmalla pyritään.
En vain pysty oivaltamaan, palveleeko se edelleenkään muuta kuin sika-nauta-yhteiskunnan kulutushysteeristä fragmentoitumista kaikilla - sekä intellektuaalisen, taloudellis-teknologisen että poliittisen elämän - tasoilla.
Ja kaikkein suurin paradoksi on, että tämä "henkinen" fragmentoituminen ja sen yhteiskunnallinen ilmentymä: "holtiton" liberalisoituminen tunnetaan paremmin nimellä globalisaatio ja kontrolliyhteiskunta!
En ymmärrä, en. Mutta dadaisti jaksaa pelata loputtomiin näillä uuden teknologian härveleillä. Ainakaan häntä EI voi syyttää yrityksen puutteesta. Olkoon hänen optimisminsa siis (ainakin tällä erää) vastaus minunkin adornolaiseen "kaunaisuuteeni" teknopositivismin ja kaupallisuuden kaiken ahmivaa Molokia kohtaan.
*
(Loppuaivastus: Perkele - pitääkö minun sittenkin ruveta ajamaan torikauppiaita ulos temppelistä (pyhästä paikasta) niinkuin Jeesus teki? Siinä sitä hommaa piisaa...kunnes saan syytteen yhteiskuntarauhan järkyttämisestä...melko nopeasti - I suppose...
Ehkä on kuitenkin parempi tyytyä toistaiseksi heittelemään pappeja (pappi edustaa minulle tässä legitimoituja vallankäyttäjiä) herneillä jumalanpalveluksen aikana kuten teki Simeon Emesalainen - kristillisen myöhäisantiikin kuuluisin houkka/ilveilijä...KÖYHYYS ORTODOKSISEN KIRKON PERINTEESSÄ)
*
Terv. Rauno Räsänen - teknodeterministi ja teknopessimisti (Theodor W. Adornon kaveri)
Aiemmin olin "Kotkan poikii ilman siipii." Sittemmin minusta tuli Pukinmäen "virallinen pessimisti." The (sceptic) pig of Pyrrho.
Päivitys: Nyt - muuton jälkeen - olen " the fake" of Fallkulla- eräänlainen Karl Kraus, Literary Encyclopedia: Kraus, Karl.
posted by Rauno Rasanen at 6:59 AM
0 Comments:
Post a Comment
<<>
About Me
Name:Rauno Rasanen
View my complete profile (BUT I DON`T HAVE ANY REAL ONE…perhaps I "really" am a kind of fiction - I really mean really a real fiction!)
Previous Posts (before 14. 2)
· Fysikaaliset tieteet: tenttikysymyksiä
· Fysikaalisten tieteitten laitos: uusittu pääsykoe
· Esa Saarisen onnellisuuskurssit tänä vuonna Sumatralla?
· PESSIMISTIN KATEGORIAVIRHE
· L´Infinito
· Die Götter wandelten einst/Once there were gods
· Folkloristiikkaa Itä - Karjalasta
· Hauen laulu, novelli
· Actus Purusen ensimmäinen koe
No comments:
Post a Comment