May 15, 2005

PÄIVITYKSISTÄ, kirjoista ja kirjoittamisesta ym. (päivitetty. 25.5)

Kuten ne, jotka tekstejäni ovat systemaattisemmin lukeneet, ovat varmasti huomanneet, tapani kirjoittaa on siinä mielessä ärsyttävä, että en juuri koskaan tee/saa ainakaan pitemmäksi muodostuvaa esseetä kerralla valmiiksi vaan kirjoitan sitä bloggerissa ikäänkuin livenä - tehden siihen huomattaviakin korjauksia ja lisäyksiä ensimmäisen version jälkeen.

Suurin osa päivityksistä tapahtuu 3-4 päivän aikana blogin aloituksesta, mutta niitä saattaa tulla vielä paljon myöhemminkin - varsinkin, jos koen esseen itselleni erittäin merkittäväksi - esim. Päivitys blogiin "Kirje Matti Myllykoskelle" - klo: 07.18 .

Tapani kirjoittaa on melko anarkistinen. Esimerkiksi Erich Auerbachia lukiessa syntyi alunperin pelkästään ajatuksesta kopioida blogiin vain nuo kaksi sitaattia kirjasta Mimesis. Halusin kuitenkin omistaa sitaatit jollekulle, ja sen tehtyäni ajauduinkin väistämättä perustelemaan ja kommentoimaan omistuskirjoitukstani. "Ameeba" (esseetekniikalleni antama nimitys) alkoi rönsytä.

Tämä proseduuri näyttää muodostuneen minulle tällä hetkellä 3-4 kuukauden aktiivisemman blogaamisen jälkeen (essee-) kirjoittamisen perusstrategiaksi tai paradigmaksi, jos näin "suuria" käsitteitä on tässä yhteydessä asiallista käyttää.

Joskus muisti pettää pahastikin. Viittaan blogiini Filosofian lohduttomuus (päivitys 15. 5 - jatkuu). Olin ostanut erinomaisen viihdyttävän ja samalla tiedollisesti antoisan kirjan "Filosofin kuolema" Granum :: Kirjantiedot, mutta huomasin kirjoittaessani, etten yksinkertaisesti muistanut, mistä nuo filosofien kuolemakuvaukset oikein putkahtivat tietoisuuteeni, vaikka olin lukenut kyseisen kirjan vain kolme kuukautta aikaisemmin (alkavaa dementiaa?).

Toki sen sitten muistin, kun mielessäni velloi epäilys, ettei kuvaus Senecan ja hänen vaimonsa itsemurhasta mennyt ihan kohdalleen. Niinpä tarkistin ja korjasin virheeni. Lähdeteos sekä sen esittely löytyy nyt myös viitteistä.

Tunnustan tässä silti avoimesti, etten vieläkään voi muistaa, vaikka olen kovasti pinnistellyt, mistä olen alunperin lukenut Boethiuksen todella karmivasta teloitustavasta. Boethiusta nimittäin ei käsitellä mainitsemassani kirjassa Filosofin kuolema.
Kyse on jostain Boethiusta sivuavasta nettisivusta, mutten ole lähtenyt kahlaamaan niitä systemaattisesti.

*
Netissä on niin mieletön määrä tietoa, että joudun miltei taistelemaan koordinoidakseni jotakuinkin oikean tiedon oikeaan kohtaan esseetä. En sitäpaitsi ole läheskään aina varma, mistä olen mitäkin lukenut vuosikymmenien aikana, mutta asianhan voi toki - ainakin teoriassa - tarkistaa nyt melko nopeastikin, mikäli vain muistaa riittävän oikeaan suuntaan johtavat linkkisanat.

Olen kyllä osannut/yrittänyt jopa ennakoida laajakaistayhteyksien mahdollistamaa kehitystä jo noin 3 vuotta sitten, jolloin en tosin omistanut vielä edes netillä varustettua PC:tä! (Wordit sun muut silloisessa 1, 2 G:n 486:ani kyllä oli, mutta nettiä kolusin vielä kirjastoissa sekä silloisessa töpaikassani - yövuoroissa.)

Sanoin ihan piruuttani H:gin yliopiston teoreettisen filosofian laitoksen dosentti Sami Pihlströmille Sami Pihlström, että tietokoneitten koko ajan laajenevat, jo nyt valtavat tietokannat tulevat muuttamaan entisen tyyppiset kirjastot museoiksi. Hän hiukan epäili asiaa - ei nyt sentään.

No - esitetty väite oli silloin vain epämääräinen provokaatio, mutta ilman muuta kirjastolaitos on nykyään radikaalin muutoksen tilassa kuten moni muukin kirja-, ääni- ja kuvatallennepalvelu/-media.

Tämä - humanistin kannalta surullinen - kehitys johtuu sekä yhä massiivisemmasta uuden teknologian invaasiosta että sen eräänlaisesta korrelaatista - yhteiskunnallisesta ja tieteellisestä antihumanismisoitumisesta.
Tehokkuus ja erikoistuminen ei ole humanismin ihanne, mutta sen sijaan jo teknologiaan itseensä sisältyy juuri tehokkuuden ja erikoistumisen vaatimus, eikä sille kukaan mitään voi.

Olemme kuitenkin teknologisen antihumanisoitumisen vallatessa alaa ajautumassa samalla yhteiskuntapoliittiseen kriisiin, minkä kriisin ilolla ennustan tässä ja nyt.
Se ei siis johdu pelkästään väestötieteellisistä tosiasioista vaan juuri jatkuvasti uudistuvan teknologian sisäisestä luonteesta, jota voisi psykiatrisen analogian avulla nimittää tuotannolliseksi pakkoneuroosiksi ja elämismaailman fragmentoitumiseksi - hajoamiseksi, mikä prosessi ilmenee ihmisessä mm. persoonallisena/henkisenä tylsistymisenä.

Ei liene myöskään vaikea päätellä, että juuri tällä teknologiaan luontaisesti implikoituvalla "robotisoitumis - ja fragmentoitumiseetoksella markkinavoimien (työnantajien) edustajat pyrkivät oikeuttamaan tuotannon jatkuvan maksimoinnin, koska vain se takaa markkinamonetaristien (Monetaristinen taloustiede , Monetarism) mukaan bruttokansantuotteen=elintason kasvun.
Selkokielellä sanottuna kyse on edelleen - kuten kautta aikain - pääoman etujen turvaamisesta työvoiman etujen kustannuksella.

Juha Siltala (Hetki Juha Siltalan seurassa, Suomen Opinto-ohjaajien yhdistys ) ei ole turhaan tutkinut näitä asioita kriittisesti, kun puolestaan Jussi Vähämäen (YLE Teema Tiede, Jussi Vähämäki:) kaltainen postmodernin politiikan ideologi edustaa mielestäni linjaa, joka myötäilee pääoman hallitsemaa teknologista eetosta, johon edellä viittasin.

Henkilökohtaisesti haluan sanoa, että jos jollain tässä maassa on eräänlainen Foucault-syndrooma, niin se on Vähämäki, koska mistään ei käy selväksi, mitkä hänen moraaliset motiivinsa työmarkkinoilla lopulta ovat.
Vähämäki on terminologisesti ja argumentatiivisesti sekava postmoderni nihilisti - ikäänkuin poliittinen "kaksoisagentti."
(Kun nykyään kuulen tai näen nimen Jussi Vähämäki, poistan heti varmistimen pistoolistani!) (1)

*
Itseironisesti on tunnustettava, että minä joka olen suhtautunut tekniikkaan ja teknologiaan varsin kyynisesti, ja jopa ihan vain piruuttani flirttaillut (huom!) ajatuksissani ludditismin EKO.FI: Makasiini - Luddiitit (äärivihreitten) kanssa, olen reilun vuoden aikana mennyt rähmälleni kotimikron edessä. Ei olisi uskonut vielä pari vuotta sitten.

Taitoni ovat tosin edelleen surkeat, mitä tulee esim. eri kuva- ja äänimahdollisuuksien käyttöön blogeissa , mutta eiköhän nekin tässä ajan mittaan kehity, koska suppeasta tuttavapiiristäni löytyy tietotekniikan asiantuntijoitakin.
Pitäisi vain itse ottaa aktiivisempi asenne tekniseen opetteluun eikä heittäytyä "avuttomaksi" ja pyytää aina passiivisesti konsultointiapua.

Tama tasta talla eraa. (ä- kirjain tulee kai poistumaan suomenkielestä pikkuhiljaa? - anglismi)

PS. Varautukaa siis siihen, että tähänkin tekstiin tulee myöhemmin lisäpäivityksiä. Ja niitä tulee jo HETI ensimmäisen "publiseerauksen" jälkeen.

Ongelmallisintahan tässä lukijan kannalta on se, että mikäli kirjoittaja ei ole merkinnyt tarkasti päivitettyjä kohtia, jutun aiemmin lukeneenkin pitäisi käydä koko teksti läpi uudestaan, mikä tietysti voi olla melko turhauttavaa.
Yritänkin siis parhaani mukaan merkitä tekstiin tehdyt korjaukset päivämäärillä - sen ohella, että jo blogiotsikosta ilmenee, että tähän juttuun on tehty merkittäviä muutoksia.

Kaikkein pienimpiä korjauksia: oikeinkirjoitusvirheitten oikaisuja, kirjainten ja sanojen manipulaatiota tai kappalejaon muutoksia en yleensä ole pitänyt päivityshuomautuksen arvoisina.
Linkkien lisäysten suhteen olen jonkun verran tarkempi, koska ne tuovat monesti niin paljon lisää perusteluja, viitteitä ja lisämateriaalia, että päivityshuomautus on paikallaan.

Pyrin siis edelleen kehittelemään päivitysmerkintöjäni sellaisiksi, että ne helpottavat lukijan "matkaa" "ameebamaisen" tekstini seuraamisessa. Vinkkejä aiheesta voi lähettää, koska niistä saattaa hyvinkin olla apua.
Ylipäätään lukijoitten jopa pitäisi puuttua ainakin selviin faktavirheisiin, koska esseeni pyrkivät - kuten on varmasti havaittu - välittämään polemiikin ja provokatiivisten kommenttien ohella myös nimenomaan käyttökelpoista, asianmukaista ja relevanttia tietoa käsitellystä aihepiiristä.

*
Ihka ensimmäinen blogini Actus Purusen ensimmäinen koe onkin eräänlainen esseetyylini arkkityyppi, koska siihen sisältyy aineksia sekä parodiasta/satiirista, fiktiivisestä kerronnasta että artikkeli-esseestä, joka operoi faktatiedoilla.

Poikkeuksia ovat sitten novellityyppiset jutut (esim. Hauen laulu, novelli ), joita en vielä ole kovinkaan paljon harrastanut sekä myös satiiris-parodiset pakinapätkät, joita niitäkään ei "puhtaassa muodossa" vielä montaa löydy (esim. Folkloristiikkaa Itä - Karjalasta).

Runoja en juurikaan kirjoittele. Olen vain lähinnä siteerannut tiettyjä mielirunojani, joista sitten olen saanut inspiraatioita essee-tutkielmiin. Toistaiseksi paras esimerkki tästä aihepiiristä lienee ONTOT MIEHET JA TUHKAKESKIVIIKKO .

Ainoa itse kirjoittamani (aforistinen) runo (runorobottia/- generaattoria ja - palapeliä on toki tullut kokeiltua, mutta ovatko ne runoja vai pikemminkin viihdyttäviä (ja samalla toki hyödyllisiä ja opettavaisia) pelejä?) lienee PESSIMISTIN KATEGORIAVIRHE .

*
Itse asiassa huomaan näin jälkeenpäin luoneeni jo kuudessa ensimmäisessä blogissani ne tekstityypit, joiden pohjalta (kuukauden blogaamistauon jälkeen: /tammikuu/, mikä ei suinkaan merkinnyt totaalia kirjoittamistaukoa) ryhdyin sittemmin blogejani muokkaamaan.

Nietzschen rooli on ollut tärkeä, koska olen vuosien mittaan oppinut tarkastelemaan todellisuutta ja maailman menoa etenkin hänen tekstiensä ja ajatustensa kautta - olematta kuitenkaan samaa mieltä hänen kanssaan kaikessa.
Joka tapauksessa Nietzsche on ollut hedelmällinen ideaali kirjoittamiselleni ja tavalleni pohtia kirjallisesti filosofian, teologian/uskonnon, politiikan, taiteen ja tieteen diskursseja.
Nietzschen kanssa on opettavaista ja hauskaa käydä kriittistäkin "keskustelua."
"Hyvä riita" on aina luova prosessi. Parempi kuin huono sopu.
Jo antiikin kreikkalainen ajattelu myönsi eristiikan ajattelua kirvoittavan voiman (eristic - definition of eristic by the Free Online Dictionary ....)

Jos pitäisi mainita minuun voimakkaimmin vaikuttaneet kulttuuripersoonat, niin tässä tulee lista: Fyodor Dostoevsky (tuli ensimmäisenä: (22.5) Karamazovin veljekset, Full text and plot summary of The Brothers Karamazov by Fyodor ...on maailman historian paras romaani!), heti perään Friedrich Nietzsche, sitten epämääräisessä järjestyksessä Sigmund Freud , Karl Marx, 1818-1883, Marx, Karl, Albert Camus - Biography, Albert Camus, Sartre, Jean-Paul.
Luetteloa voisi jatkaa, joskin riittäköön tuo tällä erää. Joka tapauksessa nämä kulttuurivaikuttajat tulivat tietoisuuteeni ensimmäiseksi, mutta ovat merkittäviä edelleen. Vain Sartren "sijoitus listalla" on hieman laskenut.

(17.5) Arthur Schopenhauer , Martin Heidegger (1889-1976), Heidegger, Soren Kierkegaard ja Foucault, Michel nousivat suosikkilistoilleni lopullisesti vasta -80-luvun lopulla ja -90-luvun alkupuolella, mutta ovat siellä sitten kyllä pysyneet - ja varsin hyvin sijoittuneina.
(22.5) Etenkin Schopenhauer on argumentatiivisista ristiriitaisuuksistaan huolimatta noussut vuosien mittaan "arvoon arvaamattomaan" ja yhdeksi "suurimmista."
Toki tämä on ollut myös Nietzschen Schopenhauer-vaikutteiden ja - kritiikin ansiota, mutta ei ainoastaan sitä, sillä Schopenhauerin suoraa vaikutusta (puhumattakaan epäsuorasta: juuri Nietzschen kautta) Freudin ajatteluun ei voi ohittaa eikä kieltää kieltämättä samalla sekä biografista dokumenttiaineistoa Freudin elämästä että Freudin lähes suoria lainauksia (ainakin "suoria" analogioita) Schopenherin ajatteluun.
(25.5) Analyyttisen filosofian puolelta ehdoton suosikkini on Ludwig Wittgenstein , mutta häntä opin ymmärtämään perusteellisesti vasta -90-luvun lopulla, varsinkin FT dos. Heikki Kanniston Kannisto, Heikki perustavaa laatua olleen Wittgenstein kurssin yhteydessä, vaikka olinkin Wittgensteinin ajatteluun ehtinyt jo aiemmin tutustua mm. Nykyajan filosofian tentteihin lukiessani.

En listaa tähän runovaikutteitani tai vaikutuksen tehneitä runoilijoita, koska en oikein osaa sijoittaa heitä ajatteluni linjojen kehittymiseen. Joka tapauksessa - runoilijoitten merkitys oli suuri jo -70-luvun alussa, ja niin se on yhä, kuten blogejani lukeneet ovat varmasti havainneet.

Huomataan, ettei edellisestä - nuoruuden vaikuttajien - listasta löydy ainuttakaan analyyttista tai antiikin aikaista filosofia. Heihin olen tutustunut paremmin - kuten Wittgensteinin yhteydessä totean - vasta opiskeluvaiheessani - 1994 lähtien (aluksi avoin yliopisto Helsingin yliopiston vaatimuksilla ja Helsingin yliopiston luennoitsijoilla). (2)

(18.5) Huomataan myös, että olen eksistentialismin ja Frankfurtin ("vanhan") koulukunnan eli Kriittisen teorian (lähinnä Adornon Theodor Adorno, Horkheimerin
en.wikipedia.org/wiki/Max_Horkheimer
, Marcusen Marcuse, Herbert - Biography ja Benjaminin Walter Benjamin- en niinkään Habermasin Jürgen Habermas ) perillinen (hieman ristiriitaista jo sekin).

Teesi 1: Modernisaatio sulkeutuneena projektina ... (Hyvä tiivistelmä etenkin Horkheimerin ja Adornon kriittis-pessimistisestä yhteiskuntafilosofiasta.)

Tässä on ongelmaa ihan tarpeeksi, koska olen kuitenkin opiskellut pääainettani käytännöllistä filosofiaa (valt. tk.) yhdessä analyyttisen filosofian eurooppalaisista keskuspaikoista (Helsingin yliopisto)! (3),(4)

Muistutettakoon, että - nyt jo entinen - "porvarillinen" ammattini: mielisairaanhoitaja viestii osaltaan kiinnostuksestani Freudiin ja myös sitä kautta mainittuun Kriittiseen teoriaan.

PPS. Typot ovat kerta kaikkiaan raivostuttavia, mutta joku kummallinen perfektionismi vaatii minua korjaamaan ne aina, kun niitä havaitsen. Sven Laaksolla (Sven Laakso) on tässä suhteessa helpompaa, koska hän näyttää - käytännöllistä kyllä - ajattelevan, etteivät pikkumokat oikeinkirjoituksessa pilaa koko tekstiä, ja näinhän asia on. Säästyy samalla vaivaa ja hermoja...

***
(1) Kärjistetty antiutopia.
Jos lähes kaikista palkansaajista tulee lopulta prekariaattia= "pätkätyöläisiä" (fi.wikipedia.org/wiki/Prekariaatti) eli työnteko, politiikka ja vapaa-aika eivät enää ole erotettavissa toisistaan kuin määrätyillä palvelu- ja teollisuusaloilla, kuten Vähämäki näyttää ajattelevan, olemme totisesti lähestymässä tilannetta, jota voinee kärjistäen kutsua anarkiaksi.
Herää kysymys, kuka/mikä silloin pystyy pitämään sekä vallan käsissään (ja miten) että säilyttämään kuitenkin samalla yhteiskuntarauhan.

Mutta juuri tämä on se kriisi, jonka aiemmin julistin "ilolla" tulevaksi - toinen "sisällissota!" Hobbesin Thomas Hobbes "luonnontila", jossa kaikki metsästävät toisiaan "vapaasti." Luonnontilassa prekariaatti oli ainoa yhteiskuntaluokka, mikä merkitsi käytännössä, että kaikki ihmiset olivat yhtä aikaa sekä äärimmäisen vapaita että äärimmäisen uhattuja.

En siis ehkä ole kovinkaan paljon eri mieltä kuin Vähämäki, mutta poistan silti varmistimen pistoolistani, koska hänen yhteiskunnassaan - eli tulevaisuuden robotti-media-prekariaatti-yhteiskunnassa - kukaan ei voi enää luottaa kehenkään.
Palaamme takaisin klaani-yhteisön aikaan, mikä tietysti on "kehitystä" sekin - (Hobbesin) luonnontilaan verrattuna.

Tai - sitten me "palaamme" Rousseaun Jean-Jacques Rousseau luonnontilaan ja elämme ikäänkuin paratiisissa kuin "jalot villit" (olemme "pelastetut!"). Ei! - sitä minä en usko kuin yhdellä - melko ilkeällä - ehdolla, ja se ehto on seuraavanlainen.

Ainoa "pelastus" teknologian eetoksen synnyttämään tuotannollisen pakkoneuroosin ja elämismaailman fragmentoitumisen tilaan/tilanteeseen on - paradoksaalista kyllä - ihmisten persoonallis-henkinen tylsistyminen, johon myös jo edellä viittasin.

Se on kapitalistin (kuten kaikkien oligarkkien - myös aatteellis-ideologis-valtiollisten) ainoa toivo: tehdä prekariaatista sopeutuva ja tylsämielinen massa, jota voi käsitellä lähestulkoon miten vain; - se tyytyy pätkätöihin, leipään ja sirkushuveihin, joita kaikkia onkin uuden teknologian avulla entistä helpompi järjestää.

Sinänsä tässä prosessissa ei ole mitään muuta uutta kuin, että uusi teknologia vain mahdollistaa kehityksen huomattavasti nopeamman kulun kohti "Uljasta uutta maailmaa" Aldous Huxley : Brave New World, Aldous Huxley , jossa ainoat todella vapaat ihmiset ovat luultavasti niitä, joilla vielä on oma ("sala-")kieli. Muut elävät orwellilaisen (George Orwell ) uuskielen monotoniassa" ("nautinnollisessa idiotiassa/RR"), jota markkinavoimat jatkuvasti uusintavat mainostuutistaan...

Joten - Mr. Vähämäki - don´t you worry, "everything´s gonna be allright..." kuten laulussa lauletaan...(ei tosin John Fogertyn lauluissa).

(2)
Singer/songwriter/guitarist/producer John Fogertyn John Fogerty (ent. CCR Creedence Clearwater Revival, en.wikipedia.org/wiki/John_Fogerty) merkitystä pidän erittäin tärkeänä, joskin se kuuluu paljolti kirjallisuuden ulkopuolelle. Joka tapauksessa väitän, ettei - nyt jo paljossa hiipunut - rock-harrastukseni ole ollut vähäistä! Hyödynsinhän sitä mm. kulttuurihistorian opinnoissani. (Sähkökitaraa rämpytän edelleen silloin tällöin).

(3) Helsingin yliopistossa filosofian laitokset - käytännöllinen ja teoreettinen - sijaitsevat tällä hetkellä ja luultavasti pitkään samassa rakennuksessa ja samassa kerroksessa, mutta ovat eri tiedekuntaa. Käytännöllinen filosofia valtiotieteellistä ja teoreettinen humanistista. Kyse on yliopistohistoriallisesta jaottelusta.
Käytännöllisen filosofian laitos perustettiin myöhemmin kuin teoreettinen ja kytkettiin 194o-luvulla perustettuun valtiotieteelliseen tiedekuntaan, jonka opetus painottuu yhteiskuntatieteellisemmin kuin humanistisen tiedekunnan perinteiset kieli- ja historiapainotteiset linjat.

Tosiasia kuitenkin on, että sille, joka opiskelee filosofiaa pääaineenaan, kyseinen jaottelu on täysin keinotekoinen. Moraali- ja yhteiskuntafilosofin on ymmärrettävä tieteenfilosofian ongelmia siinä missä tieteenfilosofin käytännöllisen moraalifilosofian ja yhteiskuntatieteen filosofian ongelmia.
Toinen tosiasia on sitten se, että suurin osa filosofeistakin on nykyään jo niin erikoistuneita, etteivät he ymmärrä kuin omaa suppeata erityisaluettaan. Se on sitä nykytehokkuutta, jota mitataan yksinomaan tutkintojen määrällä - ei niinkään yleissivistyksellä!

(4) Onneksi olen kuitenkin saanut kuunnella ja suorittaa muutaman kerran dosentti Heikki Kanniston Heikki Kannisto, luentokurssit, sillä Kannisto lienee koko Helsingin yliopiston pedagogisesti että didaktisesti parhaimpia ellei paras ja kaunokirjallinen sivistys huomioiden laaja-alaisin filosofian luennoitsija.
Tuskin liioittelen yhtään, jos väitän jo kokemuksenkin perusteella, että erittäin kehutun (von Wright Georg Henrik von Wright) väitöskirjan Wittgensteinista Ludwig Wittgenstein (*) tehnyt Kannisto on varmasti paras vaihtoehto syventävien opintojen Wittgenstein-luentojen pitäjäksi. Mutta luonnistuupa häneltä Schopenhauer, Nietzsche ja jopa Heidegger!)

(*) Kannisto, Heikki (1986) Thoughts and Their Subject: A Study of Wittgenstein's Tractatus, Acta Philosophica Fennica 40, The Philosophical Society of Finland, Helsinki.

*
Filosofian linkit (nopeasti monia perspektiivejä filosofiaan)

Katselija (mielenkiintoinen blogi työelämästä ja maailmanpolitiikasta - teksteistä löytää myös Juha Siltalan)

No comments: