Derridasta (päivitys 29.5)

Kommentti Panulle Plöki + kommentaattoreille blogista poniedziałek, maj 23, 2005

Pidän Jacques Derridaa hyvin hyvin ranskalaistyyppisenä nihilistinä, varsinaisena hyperrationalistina. Ranskalaiset filosofithan yleensä keksivät "väkisin" oman kielensä ja omat käsitteensä - ikäänkuin ne nyt mitään uutta toisivat filosofiselle peliareenalle.

Strukturalismi ja poststrukturalismi (dekonstruktio) eivät nimittäin ole nimenomaan ranskalaisten keksintöä vaan pohjaavat ennen muita Nietzscheen, Husserliin, Edmund Husserl, Edmund Husserl [Internet Encyclopedia of Philosophy], Heideggeriin ja Saussureen Saussure, Ferdinand de, en.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_de_Saussure, miksei toki myös Hegeliin ja Freudiin.
Joku onkin lohkaissut, että koko 1900-luvun ranskalainen filosofia on modifioitu saksalaisesta ajattelusta.
Eli - kuten kommenttisitaateissakin viitattiin, Derrida seisoo eräitten "isompiensa" olkapäillä, ja näiden kautta häntä tulisikin tulkita, jos hänestä ylipäätään saa mitään tolkkua.

Itse olen "analysoinut epäkäsitettä "Differance" omalla tavallani, jossa saattaa(?) piillä jotain järkeäkin (huom! se siis piileskelee!) , mutta en suinkaan osaa sanoa, olenko linjassa Derridan näkemyksen kanssa (kts. esim. hänen artikkeliansa Différànce.)

*
Differancea ei ole ranskan kielessä olemassakaan, mutta se lausutaan kuin difference - sen kuitenkaan olematta tuo käsite.
Differance itsessään ei Derridan mukaan ole käsite lainkaan, vaan yhden ja saman käsitteen erilaisten tulkintojen (esim. pharmakon=sekä lääke että myrkky) tulkinnallisen sattumanvaraisuuden "tapahtuminen."

Toisin sanoen - differance on käsitteen tulkinnallisuuden ilmaisevien erojen "liike" - eräänlainen lykkäys tai viive, jota ei voi verifioida tai konstituoida suoraan kontekstista.

Jos esimerkiksi otan liikaa lääkettä, saatan myrkyttää itseni, mutta tätä itse käsite pharmakon ei kerro, vaikka sisältääkin kyseisen mahdollisuuden.

Heideggerilaisittain: differance voisi olla myös olemisen ja olemassaolon väliin jäävä ero, jota ei voi ilmaista kielessä. (Toistan: differanceahan ei käsitteenä ole olemassa).

Näin ajateltuna differance on tietysti etenkin runoilijoiden (jo vaistomaisesti) tuntema ja käyttämä "strategia."

*
Seuraavassa pari muistinvaraista lainausta Derridan kommenteista. Niiden "nihilistinen rehellisyys" on ollut minulle mieleen, vaikken muutoin Derridasta erityisemmin välitä. Hänen ajattelunsa on liian "idiosynkraattista", hämärää ja jopa tekofilosofista...
Mutta binaarioppositioitten analyysi ja dekonstruktio ovat kyllä tärkeitä ("uudelleen-") oivalluksia.

Ollessaan ensimmäisen kerran käymässä USA:ssa (- 66) ranskalaisen (post)strukturalisti-delegaation kanssa, Derrida piti esitelmän, jonka jälkeen - olisko ollut Jean Hippolyte,en.wikipedia.org/wiki/Jean_Hyppolite, - totesi, että "hyvä puhe, mutta en vieläkään oikein ymmärrä, mihin olet pyrkimässä." Derrida vastasi, että "jos sen tietäisin, vaihtaisin heti suuntaa."

Toinen lainaus menee jotenkin näin - olisko ollut "Positioita" nimellä suomeksi julkaistussa haastattelussa. Siinä Derrida itseironisen (tai sitten ei) "varmasti" toteaa, ettei hän itse asiassa halua "sanoa yhtään mitään."

Kolmas muistuma liittyy Gadameriin, Hans-Georg Gadamer, en.wikipedia.org/wiki/Hans-Georg_Gadamer joka olisi halunnut keskustella Derridan kanssa heidän teorioittensa yhtäläisyyksistä, sillä Gadamerin mielestä niitä oli sittenkin olemassa.Derrida sen sijaan lienee ollut eri mieltä (muistakaamme esim. Gadamerin hermeneuttisen tulkinnan traditio-painotteisuus), koska hän vastasi: "en halua keskustella, mutta voin kyllä neuvotella." (hahhah...)

Mutta jos joku etsii Derridalta "pätevää" metodia humanistiselle tutkimukselle, se saa kaiken toivon heittää. Lukekaamme mieluummin vaikka Alan Sokalin Alan Sokal, kuuluisaa "huuhaata": "Transgressing the Boundaries: Toward a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity", en.wikipedia.org/wiki/Sokal_affair
Se oli vuosisadan nerokkain huijaus postmodernististen" humanisti"-filosofien ja kirjallisuusgurujen "kotikentällä!"

Sokalin karvas opetus: postmodernistakin filosofiasta täytyy löytyä sellaista johdonmukaisuutta, joka ainakin osittain perustuu (luonnon)tieteellisten faktojen tuntemukseen ja tunnustamiseen.

Sanon minäkin, joka en ole mikään luonnontieteilijä!