KIRJE KOUVOLAAN

HELSINKI 26.5.05
*
Hei!
*
Muistin äsken, että olin unohtanut printata ja lähettää yhden – ainakin minulle – tärkeimmistä Jumalan olemassaolon ongelmaa käsittelevistä blogeistani sinulle.
Käyn viemässä sen postilaatikkoon aamupäivällä, joten se toivon mukaan ehtii Kouvolaan huomenna, perjantaina.

*
Huomannet tästä jutusta (Erich Auerbachia lukiessa), että vien agnostismini äärimmäisyyksiin asti, jossa se lopulta tekee täyskäännöksen (volte-face) ja alkaa paradoksaalisesti toimia kaiken tiedon ”pseudofundamentaalisena perustana.”

Se, etten tiedä esim. Jumalan olemassaoloa tai sitä, mikä on ns. Kaiken teoria fysiikassa, on ainakin täysin varmaa. Rohkenen jopa väittää, että tietämättömyyteni kummankin suhteen johtuu samoista syistä - siitä, että tietämättömyyteni on jotain aitoa - siten myös fundamentaalista...

Fyysikot testailevat yhä tarkemmilla koehärveileillä havaintojaan, mutta tämä on loputon jobi. Jo senkin vuoksi pidän Kaiken teorian mahdollisuutta väärinkäsityksenä, koska emme voi asettua yhtäaikaisesti kaikkiin niihin asemiin, joista käsin tuollainen teoria voitaisiin kokeellisesti todentaa.

Kaiken teoria on semanttisesti yhtä tyhjä määritelmä niinkuin Jumalakin – johtuen paitsi sen argumentatiivisesta mielettömyydestä myös havaintojen äärettömyydestä tai tyhjentymättömyydestä, mikä merkitsee minulle samaa kuin Immanuel Kantille (fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant) ”olion sinänsä” (=empiirinen maailma totaliteettina) tuntemattomuus.

Todellisuuden tyhjentymättömyys ei lisää tietoamme lainkaan. Vain informaatio lisääntyy – ja sellaisiin mittoihin asti, ettemme pysty sitä enää käsittelemään edes tietokoneilla – ainakaan piisiruun perustuvalla – nykyisellä - kompuuterilla.

Tietokoneitten maksimikapasiteetti saavutetaan ilmeisesti noin 15 vuoden kuluessa, mutta jo nyt kaiken informaation määrää on mahdoton päivittää niin, ettei oltaisi samalla jo yhä enenevässä määrin myöhässä, mitä tulee havaintoinformaation eksponentiaaliseen kasvuun.

Ogelma ei siis ole ainoastaan piisiruun mahtuvan kapasiteetin rajallisuudessa, koska periaatteessa voimme/osaamme laskea kaiken, mutta emme ehdi, jos asia sanotaan selkokielisesti.
Ja jos emme ehdi, niin emme voi tietää kuin todennäköisyyksien tarkkuudella, ja tässä – kvanttimatemaattisesti – miljardien ja taas miljardien muutosten pelissä pienikin virhe tai havaintoon liittyvä moka/puute saattaa vinouttaa teoreettisia päätelmiämme ratkaisevasti.
Kvanttifysikaalinen teknologia on tarkin ja nopein mittaustapa, mutta auttamattoman hidas verrattuna avaruudessa tapahtuvaan muutokseen...

Kognitiivinen kapasiteettimme ei yksinkertaisesti riitä kaiken informaation hallitsemiseen. On pakko yleistää todennäköisyyksistä, mikä on aina enemmän tai vähemmän arvauksen varaista. Ja sehän taas merkitsee, että ainoa varmuus, joka meillä voi olla on likiarvo. Toimiva sekin tiettyyn rajaan asti, mutta ei mikään ”totuus.”

Todennäköisyyksien pohjalta teorisointi on ainoa vaihtoehtomme, mutta varmaa on, että sen perusteellakaan me emme koskaan tule tietämään – me vain kehitämme todennäköisiä malleja – loputtomiin...

Fyysikkojen mielestä saivartelen kuten filosofit (ja matemaatikot) aina, mutta olen mielestäni ainakin käsitteellisesti kyennyt sanomaan väitteeni varsin definitiivisesti mainitsemassani blogissa ”Erich Auerbachia lukiessa”...

*
Mitä tulee Jumalaan – usko tällaiseen ”henkiolioon” vaatii erikoislaatuista asennetta. Usko on kaksiluonteista: on jotain, mikä uskotaan todeksi, mutta tämähän ei vielä riitä, sillä vaikka joku todistaisi minulle sataprosenttisella varmuudella Jumalan olemassaolon, ei kyseinen todistus vielä itsessään "aiheuta" uskoa.
Tarvitaan samalla – totena pitämisen ohella – uskoa, jolla uskotaan eli uskoa, joka samalla kun uskomme jotain todeksi myös muuttaa meitä sisäisesti.

Ja tämä akti ei ole ihan niitä yksinkertaisimmin selitettäviä aatteellis-psykologisia prosesseja. Varmasti se on yhtä lailla hankalaa ymmärtää kuin kvanttifysiikankin ”totuudet”, jotka tosin pyrkivät eliminoimaan kaiken ”jolla uskomisen” minimiin vedoten vain ”objektiivisiin todennäköisyyksiin.”

Mutta Jumala ei ole objektiivinen todennäköisyys vaan ihmisen sisäisyydessä vaikuttava ”absurdum”, jolla – merkillistä kyllä – on uskovalle (yleensä) hänen elämänuskoaan/- optimismiaan ja itsetuntoaan voimistava vaikutus.

Entä kenen elämänuskoa tai vakaumusta kvanttifysiikka on voimistanut? Jos tällaisia on, he elävät hirvittävän väärinkäsityksen vallassa – skientismissä, joka on kvasiuskonto, eli siinä toimivat samat psykologiset motivaatiotekijät kuin jumala-uskossakin, vaikka fyysikko pyrkiikin tasan päinvastaiseen kuin Jumala-usko: irtautumaan subjektivismista: ”jolla-uskosta.”
Minun mielestäni ei ole olemassa mitään ”fysikaalista maailmakatsomusta” ikäänkuin perimmäisenä elämänkatsomuksena. Kyseessä on pelkästään tieteelliseen metodiin sisältyvä reduktionistinen selitysmalli – ei mitään sen kummempaa.

Metodi method: tarkoittaa alunperin tietä (kreik. hodos), mutta fyysikolle tämä tie on vain välineellinen – ei itsetarkoituksellinen kuten se taas on Jumalaansa etsivälle. (Jeesuskin sanoi olevansa ”tie, totuus ja elämä”...(kaiken muun ohella).
Fyysikon ainoa maailmankatsomus on (tieteellinen) uteliaisuus...ja sen oikeutus...

Uskominen sen sijaan on mielestäni eräänlaista – hyvin hyvin sisäistynyttä – roolinottoa. Uskominen on Danten sanoin La Divina commedia – Jumalainen näytelmä. Tuo Divina muuten lisättiin tekstin otsikkoon myöhemmin. Alunperin Dante kirjoitti nimenomaan commediaa, joka tarkoitti siis vielä keskiajan latinassa ja italiassa kirjaimellisesti näytelmää.

Ajatellaan nyt vaikka ortodoksista (myös katolista) kirkkoa: sen vuosikierto on konkreettisesti yhtä maailmanhistoriallista tai pikemminkin pelastushistoriallista näytelmää. Joka päivälle on pyhimyksensä, kaikelle ajalle ja tapahtumiselle on annettu merkitys ja tehtävä.

Joka tämän uskon sisäistää ja sen mukaan elää, se ei vaivu koskaan lopulliseen epätoivoon, sillä ylösnousemus odottaa meitä – paradoksaalisesti juuri kuolemassa...Kuolemalla kuoleman voitti, toistetaan ortodoksisessa Pääsiäispalveluksessa lukemattomia kertoja.

Mutta - ylösnousemus ei ole mikään automaatti, joka toteutuu tuosta vaan. Pitää uskoa...you know...and that`s the (last) "temptation", mikäli annetaan ironisen agnostikon (jälleen) sanoa viimeinen sana tässä asiassa...

Seuraavassa alku tuosta maailmankirjallisuuden yhdestä suurimmista...Siihen on komeata päättää tämä kirje....

Dante Alighieri kirjoitti Jumalaisen näytelmän (La divina commedia) 1300-luvulla. Näytelmä kertoo Danten tekemästä matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen.
Eino Leino suomensi kirjan vuonna 1912 (4. painos, ISBN 951-0-21562-7, 2000) (tekijänoikeus vanhentunut).

Kolme ensimmäistä säettä ovat:

Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.

Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.

Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
kuvata muutkin tahdon tapaamani.

Terv. Rauno