Kiitos "vastauksesta."
"I put up an old interview with Charles by me – from the major Finnish daily, Helsingin Sanomat, January 17, 1993: English, Finnish, Leevi Lehto."
Tämä tyydytti minua erittäin hyvin.
Mutta mutta...
Ehkä meidän "helvettimme" on juuri kielen ja tunteitten ristiriidassa: tunteet ovat "aitoja", kieli keinotekoista. Tässä on jälleen esitetty (hieman polemisoiden) ikiaikainen, empirismin ja rationalismin välinen ristiriita/RR
Mutta hei Bernstein!: miten käsittämätön voi olla "itsetarkoitus?" Silloinhan pitäisi hypätä kielen ulkopuolelle - ja se nyt on kaikkein mahdottomin temppu! Ei mene minun kaaliin.
Ehkä olen lukenut jälleen kerran liikaa filosofiaa. Tai sitten en vain yksinkertaisesti ymmärrä...ehkei minun edes pitäisi yrittää...jospa yritys ymmärtää todellakin on "ymmärtämisen" suurin este?
Vielä kerran ja yhä uudelleen: jos kieli (an sich) on yhtä aikaa sekä ymmärryksen (I) väline että sen suurin este niin...???
Conclusion 1): ”Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.” (Sanoi eräs itävaltalais-englantilainen filosofi nuoruutensa ehdottomuudessa.)
Conclusion 2) Runouden tehtävä ei ole lisätä ymmärrystämme...
Conclusion 3) ???
"Yksi mahdollinen vastaus kysymykseeni löytyikin nopeasti: Cahiers de Corey siteeraa Ann Lauterbachia teoksesta The Night Sky: Writings on the Poetics of Experience. Miia Toivio"
...."If the "I" finds its way out of the egotistical sublime and toward the alterity implied by all imaginative acts, then it will once again initiate paths away from self-absorbed narcissism to a recognition of the linguistic matrix that binds us to each other and to the world. [...]
If a poem is a portrait of how a mind works, a soul is formed, how a heart translates affective response into language, it is also a portrait of how language forms and informs our necessary diversity."
posted by MiiaT @ 12:35 PM
Ergo (by a "heretic" philosopher): Runous on causa sui: itse itsensä syy, itse itsensä selitys, pyhä mantra...?/RR
PS. WNL contents (Philosophy and Poetry )
(I) Mitä on ymmärrys?
(i) Ymmärrys ei ole sama asia kuin selitys/selittäminen, koska selittämisessä liikumme koko ajan metatasolla eli tulkitsemme ilmiötä, havaintoja - ylipäätään kokemuksellisia ilmaisuja (tässä: kielellisiä merkkejä) "pelkästään" toisen (universaalimman /?/) kielityypin avulla.
Selittäminen pyrkii arvo-objektivismiin eli "selittäjä" toimii tietyn "kanonisoidun" metodi/käsitemallin puitteissa, jolloin subjektiivisten ennakko-oletusten katsotaan elimoituvan.
(ii) Ymmärtämisessä subjekti eli "ymmärtäjä" sen sijaan on jatkuvasti mukana ymmärrysprosessissa, koska hermeneutiikan perusperiaatteena ja päämääränä on juuri tutkijan/tulkitsijan ja tutkittavan/tulkittavan ymmärryshorisonttien - mutta (huom!) ei heidän reflektioittensa (tietoisuuksiensa) - yhteensulautuminen!
Kokemuksen kielellinen ilmaisu ei vielä ole ymmärrystä, mutta se on välttämätön edellytys sille. Siten esimerkiksi runous ei vielä sellaisenaan ole ymmärrystä vaan esiymmärrystä, joka antaa varsinaiselle ymmärrykselle täysin välttämättömiä rakennusaineita.
Kuitenkin - ja tämä on runouden suuri paradoksi! - esiymmärryksen ilmaisijana runo on samalla ikäänkuin täysin valmis ja objektiivinen selitys: performatiivisuudessaan itsenäinen tunteen ja kielen yhteensulautuma - kokemuksellisen ja tiedollisen sopuisa kohtaaminen tai raju yhteentörmäys.
Kuitenkin - esittämäni runon kaksoisluonne ("potentiaalinen-aktuaalinen")totetuu runoissa ja runoudessa lopulta aika harvoin. Runo saattaa jo valmistuessaan olla pelkkä loppuun kulutettu ja loppuun selitetty museoartefakti, symbolisesti klisheemäinen ja siten esiymmärrykseltään ("potentialtaan") tyhjä. Tällainen runo on kuin triviaali selitys tai (analyyttinen) tautologia: se ei tuo mitään uutta keskusteluun.
Toisaalta runo saattaa "toteuttaa itseään" pelkästään performatiivisesti (mikä ei siis ole tiedollisesti alempiarvoisempaa ilmaisua, koska ilman sitä ei ymmärrystäkään voisi olla), mikäli lukija ei voi löytää (konstituoida) tai keksiä (konstruoida) tekstille minkäänlaista viestiä, sanomaa tai merkitystä ("aktusta"). Silloin se jää helposti salakirjoitukseksi, jolla tietysti voi olla "salakirjoituksen arvo." Tällöin joudutaan etsimään niin sanotusti "kissojen ja koirien kanssa" pätevää sekä myös pysyvää kriteeriä runon arvioimiseksi ja arvottamiseksi.
Tässä etsinnässä jää lopulta (aina) jäljelle esteettinen elämys (nautinto), joka toki onkin on välttämätöntä ymmärryksen kannalta, mutta ei se ainakaan minun mielestäni (contra Charles Bernstein) ole riittävä ehto/kriteeri runouden olemassaololle tai tekemiselle. Mikäli olisi, ei runoutta voisi periaatteessa erottaa mitenkään mistään muusta nautintoa tuottavasta toiminnasta tai tuotteesta.
Mutta jos tämä peridadaistinen teesi (nautinto maun kriteerinä) on myös Bernsteinin ohjenuora, niin mikäs siinä. Henkilökohtaisesti minä kuitenkin julistan "Runon" ja runouden kuolleeksi heti siitä hetkestä lähtien, jolloin sitä ei voi enää erottaa esimerkiksi syömisestä, juomisesta, seksistä tai muista natinnollisista puuhasteluista.
Jos siis lukija ei löydä tai keksi runolle mitään mielekästä roolia, näyttäytyy teksti hänelle ikäänkuin a) hieroglyfinä, b) skitsofreenisena.
Mutta jos se kuitenkin viihdyttää lukijaa jollain tapaa (ei väliä miten), ja hän katsoo, että tämä riittää runon oikeuttamiseksi runona, kutsun sellaista tekstityyppiä c) 100%:en "nautinnolliseksi."
Tietenkään kyseistä tekstityyppiä ei ole olemassakaan: on vain lukijan - useimmiten luutuneita - mieltymyksiä, mutta jotka pelkästään performatiiviseen tekstiin nähden eivät enää pädekään ja muuttuvat sattumanvaraisiksi - ennakkotapausta kun tällaisen tekstin varalle ei muistikokemuksesta löydy.
Sanokoon näitä tekstejä sitten runoksi ken haluaa. Minä en. "Kirjoituksia" ne kyllä ovat, ja sellaisenaan täysin arvostettavia ja mielenkiintoisia...
*******
PS. Lisää "aivan toisia" kommentteja: 3:46 PM 1 comments
No comments:
Post a Comment