Kielimafia on tehnyt lisäyksen loppuun 23.1.
Matka ei ollut pitkä. Jo parin minuutin ajon jälkeen auto kääntyi -50-luvulla rakennetun, idyllisen omakotitalon pihaan. Pathos ja Ernest kävelivät omenapuitten ympäröimää pientä kujaa rappusia kohti. Ulko-ovi aukeni vähän ennenkuin he ehtivät rappusille asti, ja kuistille käveli lyhyehkö, kypsää ikää lähestyvä, punaisia sukkahousuja käyttävä, vakavan mutta silti hieman iloluonteisen näköinen ja oloinen nainen.
Te tulitte. Minä jo odotin.
Doris Häkkinen - tuo kummankin rakastuneen pöhkön mielestä niin hemaiseva himppuhamppu ja minimummo viittasi heitä tulemaan sisälle.
Minä olen tehnyt teille jo drinkit. Pathos juo skottilaista whiskyä ja Ernest japanilaista sakea. Tiedänhän minä teidän makutottumuksenne.
Doris tiesi kyllä muutakin. Pathoksen mielestä hän tiesi liikaa.
Nykyisessä mielentilassani minä joisin mieluummin venäläistä votkaa, Pathos sanoi Dorikselle, mutta olkoon - skottiwiski sopii erinomaisesti.
Pathos jätti pitkän talvitakkinsa naulakkoon ja asetti sen etumuksen hyvin varovasti seinää vasten. Tähän varovaisuuteen hänellä oli varsin pätevä syy.
Kolmikko käveli olohuoneeseen ja Doris näytti herroille heidän istumapaikkansa.
Hän on suunnitellut kaiken etukäteen - ihan kaiken, ajatteli Pathos. Minun ei olisi pitänyt milloinkaan rakastua tähän syöjättäreen. Hänhän tekee aivan mitä haluaa ja saa sormeaan napsauttamalla meidät nuolemaan vaikka - varpaitaan.
Ja nyt te kaksi teette sovinnon, huudahti Doris, ettekä kyräile toisianne! Tämä on käsky ja koskee etenkin sinua, Pathos, joka olet niin älytön noitten tunteittesi kanssa. Et hallitse itseäsi joskus lainkaan vaan uhoat kuin olisit menossa tappamaan jonkun.
Miten oikeassa sinä oletkaan hani, ajatteli Pathos ja yritti hymyillä niin, ettei hänen suupielistään ja silmistään olisi voinut nähdä, mitä hän todella sisimmässään oli jo päättänyt tehdä - siitä hetkestä lähtien, kun hän kehotti Ernestiä viemään heidät Doriksen luo.
Ernest, joka vaikutti helpottuneemmalta kuin pubissa, Pathoksen kanssa keskustellessaan, huudahti katsoen ensin Dorista:
Miksi emme olisi sovussa! Mitä pahaa siinä on, jos sinä rakastat meitä molempia ja me sinua?
Sitten hän kääntyi Pathokseen päin pilke silmäkulmassaan:
Itse asiassa meillä voi olla jopa hauskempaa kolmistaan.
Sinä typerys, synkisteli Pathos sanomatta sanaakaan ja käänsi oudon katseensa hitaasti Dorikseen, joka oli tullut Ernestin letkautuksesta entistä paremmalle tuulelle ja hymyili ihastuttavasti hänelle.
Pathos rykäisi kurkkuaan, sillä viimeistään nyt hänen oli sanottava kaikki se, mitä hänellä oli mielessään. Tai ehkei sentään kaikkea, koska ihan kaikkea sitä, mitä hän todella sisimmässään ajatteli, ei voinut pukea sanoiksi vaan teoiksi.
Pathos yritti hillitä tunteitaan, jotta olisi pystynyt ilmaisemaan itsensä asiallisesti ja vakuuttavasti. Hän tiesi, koska oli sen itse päättänyt, että heidän kolmen romanttinen pikku draama alkoi lähestyä loppuratkaisuaan.
Doris, jyräytti Pathos matalalla baritonillaan, sinä olet lutka! Et sinä ketään rakasta tai jos rakastatkin, niin olet valmis antamaan ja ottamaan sitä - muka rakkautta - vastaan keneltä tahansa ja melkein milloin tahansa. Olen puhunut kanssasi myös tästä - ja niin monesta muusta - asiasta sekä kahden kesken että skypessä kymmeniä tunteja, eikä minun tarvitse toistaa enää, mitä olen sanonut.
Kuulit viimeksi kolme tuntia sitten pienellä näyttämöllä - siellä inva-wc:ssä - kaiken sen, mitä minulla on enää sanottavaa ja jätettävää sinulle.
Minä halusin sinut itselleni, mutta en saanut. Olen käyttäytynyt kuin hölmöin narri ja häpäissyt itseni sanoillani ja teoillani sinun takiasi. Luuletko sinä aivan tosissasi vielä, että minä annan sinulle anteeksi sitä, että olen joutunut ostamaan rakkauteni sinuun paljastamalla sinulle sisimmästä luonteestani ja elämästäni enemmän kuin kenellekään muulle ihmiselle.
Luuletko sinä, että minä annan anteeksi sen, että sinä - saamalla minut rakastumaan itseesi, tiedät liikaa minusta ja minun tunteistani. Olet tehnyt minusta heikon tai oikeastaan henkisesti ramman. Sinusta on tullut niin voimakas, että kykenet parilla sanalla nostamaan minun mielialani taivaisiin tai pudottamaan sen helvettiin!
Minä olen tullut hulluksi sinun takiasi entisen - normaalin puolihulluuteni tilasta, mutta yhä sinä katsot oikeudeksesi olla vapaa kuin taivaan lintu, perhonen tai mikä lie Ernestin japanilainen haiku! Kävellä keikistelet ilman korkokenkiäsi ikäänkuin sinulla olisi sellaiset koko ajan jalassasi.
Tiedätkö mitä se on? Se on silkkaa flirttiä - jokaiselle, joka ainoalle miehelle! Sellainen sekoittaa heidän päänsä ennenpitkää, ja sinä kyllä tiedät sen.
Sinulla on miehiin sellaista valtaa, jonka rinnalla Napoleonin, Hitlerin ja Stalin diktatuuri oli lasten leikkiä. Karismaattisuudestaan huolimatta nuo tyrannit pakottivat ihmiset tottelemaan ja alistumaan, mutta sinun ei tarvitse muuta kuin kävellä persettäsi heiluttaen kadulla, ja mies kuin mies alkaa käyttäytyä sinun edessäsi opetetun koiran tavoin!
Napoleon - Doris Häkkinen - olisi kadehtinut sinun kykyäsi manipuloida himonsa ja aggressioittensa typeriksi tekemiä, kiimaisia miehiä.
Muistat varmaan vanhan kuvauksen siitä, miten nainen heittää nenäliinansa kadulle - hyvin tarkoituksellisesti - ja sitä nenäliinaa sitten orjamaisten palvelijoitten lailla kiiruhtavat toistensa kanssa kilpaillen nostamaan häntä ihailevat kaksi miestä.
Minä ja Ernest olemme ne kaksi miestä. Ne kaksi orjamaista narria, jotka taistelevat sinusta.
Mutta sinun mielestäsi koko juttu on pelkästään hauskaa leikkiä näitten mukavien ja lahjakkaitten herrojen kanssa. Olet jopa vaatimassa, että heidän pitäisi yhä vain jatkaa tätä sinun nenäliinaheittopeliäsi ja kilpailla vaikka loppuikänsä keskenään, kumpi ehtii ensin saadakseen sinun suosiosi.
Sanokoon vaikka itse evoluutio minulle mitä tahansa tällaisen käytöksen luonnollisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta lajinsäilymisen ja ihmisen lisääntymisen kannalta, niin minä aion nyt kuitenkin haistattaa evoluutiolle selkokielellä sanottuna paskat!
Minä rakastan sinua Doris. Ja Ernest - sinua minä arvostan suuresti - mutta vihaan. Tuon naisen takia. Hän ei voi saada anteeksi sitä, mitä on minulle tehnyt. Mutta jos hän ei saa anteeksi, et voi saada sinäkään. Olet elävä muistutus Doriksesta ja hänen rakkaudestaan sinuun.
Odottakaa hetki - minun on näytettävä teille yksi juttu ennenkuin lopetamme.
Doris ja Ernest katsoivat hämmästyksestä ja ehkä pelostakin jähmettyneinä, kun Pathos käveli eteiseen ja tarttui talvitakkinsa liepeeseen.
Hänen katseessaan on päättäväistä epätoivoa.
*
Tämä teksti on jatkoa päreelle Keskustelu.
January 22, 2009
January 21, 2009
Vastaa mulle Iines
Kommentti Iinekselle päreessään Tutkimus: Rikas rakastelee parhaiten.*
Iines
Kirjoitin moniakin eri luonnoksia kommentiksi, mutta hylkäsin ne. Kyseessä on todella 'ankara' ongelma tieteellisen selittämisen näkökulmasta.
Se liittyy taas kerran teknisesti jonkin ilmiön syy-seuraussuhteitten osoittamiseen, mikä on totisesti aina vaikeaa loppupeleissä. Niin myös tässä.
Mutta on ilmeisen todennäköistä, että naisen kyky kokea nautintoa samassa mielessä kuin mies - siis orgastista nautintoa - on varsin myöhäistä perua evoluutiossa. Silti myös orgasmiin kykenemättömät eläinnaaraat ovat synnyttäneet jälkeläisiä ja taanneet lajin jatkumisen.
Miksi tällaiselle 'esinaaraalle' ei tullut mieleen sanoa 'esimiehelle', että enhän minä tästä hommasta saa mitään muuta kuin kipua ja tuskaa, joten suksi suolle vonkaamasta!
Naiselle jää tähän paikkaan kaksi vaihtoehtoa, jotka molemmat pätevät usein yhtäaikaa: täysin vaistonvarainen toiminta ja raiskatuksi tuleminen.
Sitähän aiemman metsästyskulttuurin 'aviosuhteet' ovat olleet. Naisnäkökulma on taatusti puuttunut, mutta laji on säilytetty.
Kädellisten kehittyessä seksuaalisuuteen kuitenkin vähitellen tuli mukaan naisnäkökulma eli naisen nautinto.
Ja juuri tähän kohtaan täytyy asettaa se painava tieteellistä selitystä vaativa ongelma, jossa kysytään: miksi?
Miksi naisen piti jossain vaiheessa evoluution kehitystä voida/saada ryhtyä kokemaan nautintoa, jos se ei lajin säilymisen kannalta ollut tarpeen aiemminkaan?
Miehellehän tässä ei ollut ongelmaa, koska orgasmi ja siittäminen menevät periaatteessa yksiin.
Toisaalta siis - ongelmaa ei olisi pitänyt olla myöskään naisella, koska suvunjatkaminen oli täysin vaistonvaraista toimintaa.
Esimerkiksi ymmärrys siitä, että miehen ejakuloima sperma aiheuttaa naisen raskauden on varsin myöhäistä perua ihmisen evoluutiossa.
Mutta about juuri silloin esi-ihmisessä alkoi tapahtua jokin merkillinen muutos: - tietoisuus/kieli alkoi kehittyä. Samanaikaisesti tämän kehityksen kanssa nainen alkoi saada orgasmeja.
Aiemmin esittämääni viitaten kysyn: miksi? (*)
Enpä jatka nyt pitempään, sillä olisi Iines hauska tietää, mikä on sinun mielipiteesi/vastauksesi tuohon kysymykseen, joka ei todellakaan ole niitä vähäisimpiä evoluutioselitysten pätevyyden kannalta - ihmisen kulttuurisen ja yksilöllisen luonteen ymmärtämisen kannalta puhumattakaan.
(*) Kohdennan tätä kysymystäni vielä hieman. Biologien iloksi. Miksi naiselle siis kehittyi clitoris?
http://www.african-safari-journals.com/lions-mating-in-the-ngorongoro-crater-overseas-adventure-travel-review.html
January 20, 2009
Keskustelu
Kielimafia teki jälleen hyvää työtä neljänneksi viimeisen kappaleen kanssa. Tulos on tyylikkäämpi kuin ensimmäinen versio - 21.1.
*
Jätettyään dramaattisen kohtauksen jälkeen estetiikan opiskelija, himphamppu ja honeybee Doris Häkkisen Malmitalon inva-wc:hen käsilaukkunsa ja miestenpokauspäiväkirjansa kanssa, Pathos käveli haikein mielin Pickwick Pubiin vilkaistakseen olivatko Athos ja Typhus vielä paikalla. Kumpaakaan ei näkynyt.
Baarimikko sanoi, että he olivat lähteneet varttitunti aiemmin taksilla ilmeisesti keskustaan. Synkkyys valtasi Pathoksen mielen. Hän tilasi kaksi tuplaviskyä jäillä ja tempaisi lasit viidessä minuutissa tyhjiksi. Baarimikko kysyi, oliko murheita, johon Pathos nyökkäsi myöntävästi ja sanoi: Se sama vanha tarina - ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. Bartender mutristi huuliaan ja kommentoi: No - älä nyt kuitenkaan masennu liikaa. Naisia on maailma täynnään. Valitettavasti, heitti Pathos takaisin.
Pubin ovi kävi, ja kylmä tuulahdus huokui Pathoksen jalkoihin. Tulija oli kirjallisuustieteen professori Ernest Sikanova. Doris Häkkisen rakastaja.
Kappas vain, huudahti Ernest hieman ylipirteästi, itse Fallkullan kuningas, Pohjois-Helsingin äly ja Tapanilan absurdin huumorin ruhtinas on täällä! Pathos yllättyi melkoisesti. Mistä sinä tulet, hän kysyi. Doris on tuolla Malmitalon invavessassa. Mene sinne, sinä haikurunouden huoripukki! Hän varmaan odottaa sinua siellä vieläkin.
Minä tulen sieltä juuri, sanoi Ernest. Doris on häipynyt. Vahtimestari sanoi juuri äsken löytäneensä wc:stä päiväkirjan viedessään vessapaperia eräälle rouvalle jonkun partaniekan pyynnöstä. Arvasin, että se tyyppi olit sinä. Mutta ei siellä kuulemma enää ollut ketään, kun vaxi lopulta aukaisi oven monien koputusten jälkeen. Dorikselle on tullut kiire, sillä hän ei juuri tuota päiväkirjaansa kovin herkästi hukkaa. Olet tainnut järkyttää häntä karpaasi?
Entäs sitten? Mutta etkö sinä ole tänään muka nähnyt Dorista aiemmin päivällä? Kyllä näin ja me sovimme, että tapaan häntä illalla pienellä näyttämöllä - you know. Mutta sinä taisit ehtiä ensin ja yllättää hänet.
Miten sitten on mahdollista, että Doris odotti minua siellä wc:ssä?, ihmetteli Pathos. Miten hän ylipäätään tiesi, että minä olen tulossa kirjastoon ja juuri pienen näyttämön kautta? Hänen on täytynyt seurata sinun liikkeitäsi tarkkaan iltapäivän mittaan, arvioi Ernest.
Pathos ei ihan heti ostanut moista väitettä. Kyllähän minä nyt Doriksen olisin jossain vaiheessa nähnyt, mikäli hän minua seurasi. Hitto - minä olisin vaikka haistanut hänen merkillisen hajuvetensä tuoksun! Ernestoa nauratti. Oletko sinä poloinen noin helvetin rakastunut siihen naiseen? Että ihan hajuvetensä hän haistaa sadan metrin päähän?
Ei - en minä voi uskoa tuota sinun selitystäsi. Ja vaikka se olisikin totta, niin miksi Doris odotti meitä molempia yhtä aikaa?
Kas - nyt alkaa karpaasilla jo hiukan säteillä, veisteli Ernest. Hän on kai halunnut, että me tapaamme kolmistaan siellä vessassa. Saiskos hieman kuulla motiivipuolta, kysyi Pathos sarkastisesti. Minä luulen, että Doris on toivonut meidän - varsinkin sinun - tekevän rauhan keskenämme, pohti Ernest.
Pathokselle alkoi valjeta. Hän sanoi Ernestille päin naamaa: Sinä tiedät enemmän kuin on mahdollista tämän iltapäivän ja illan asioista. Olet itse mukana Doriksen juonessa. Olet itse seurannut minua tämän iltapäivän aikana ja nähnyt minut täällä Athoksen ja Typhuksen kanssa. Tai paremminkin niin, että te molemmat olette tämän kohtauksen takana.
Ernest hymyili hiukan väkinäisesti ja oli pitkään vaiti. Lopulta hän käänsi katseensa Pathokseen päin ja alkoi puhua rauhallisen myöntyvällä äänellä: Ei - kyllä tämä juttu on kokonaan Doriksen ideoima, mutta olen minä sinua seurannut ja soitin Dorikselle heti, kun näin sinun lähtevän täältä, minkä jälkeen hän meni invavessaan odottamaan sinua. En viitsi valehedella, koska näköjään tajusit yhtäkkiä koko jutun olennaisen juonen. Tai ainakin olisit pystynyt sen päättelemään hyvin nopeasti loppuun saakka.
Mutta en vieläkään tajua motiivia, ähkäisi Pathos. Motiivi todellakin on rauhansopimus, ja idea täysin Doriksen omasta päästä - minä sen vain lopulta hyväksyin, koska ymmärsin, että muussa tapauksessa tämä kolmiodraama räjähtää käsiin. Me joko tapamme toisemme, tai sitten Doris vain jättää meidät riitelemään keskenämme ja häipyy lopullisesti kummankin elämästä. Erneston ääni kuulosti hieman kiihtyneeltä.
Jaha, Pathos hymyili sarkastisesti. Oikeinko Doriksella oli rauhansopimuspaperit valmiina? Vain allekirjoitukset puuttuivat? Se helvetin hupakko! Luuleeko Doris Häkkinen tosissaan, että minä teen hänestä sinun kanssasi minkäänlaista sopimusta. Me olemme verivihollisia niin kauan kuin minä sitä naista rakastan. Pidä se mielessäsi Sikanova! Minä en jaa häntä sinun kanssasi koskaan.
Rauhoitus nyt hieman Pathos, tyynnytteli Ernest. Ei tämä minullekaan ole helppoa. Doris rakastaa sinua. Mutta niin hän rakastaa minuakin. Minkäs teemme? Ernest katsoi Pathosta suoraan silmiin - tiukasti mutta samalla miltei anovasti.
Tuossa katseessa ei ollut valhetta, ajatteli Pathos. Kirottu tilanne. Pitääkö minun suostua tähän hemmetin sopupeliin ja jakaa se nainen tuon lipevän kirjallisuus-spesialistin ja naistennaurattajan kanssa? Ei - ei onnistu. Ja sittenkin. Sittenkin. Onko minulle annettu muita vaihtoehtoja? Tuskin. Olen umpikujassa. Tämä on patti. Emme voi Ernestin kanssa tehdä yhtään ainutta siirtoa enää. Doris hallitsee tämän tilanteen täysin.
Pathos katsoi pitkään ja syvän tuskan vallassa pubin ikkunasta ulos katuvalojen kellertävään hämyyn. Hänen sieluunsa koski. Mutta kipuaan enemmän tuo sielu rakasti Dorista. - - Ja kuitenkin juuri silloin siihen sattui entistä enemmän ja yhä syvemmältä. Sielu parka.
Ernest odotti - pitkään - ainakin viisi minuuttia. Sitten hän ei enää jaksanut vaan joi tuoppinsa tyhjäksi ja sanoi kysyvästi - korottaen ääntään niin, että puolityhjän pubin muut asiakkaat käänsivät päätään miesten suuntaan: Pathos!?
Pathos nielaisi tuskasta, huokaisi ja hengitti syvään. Viimein hän sai sanotuksi: Hyvä on. Vie minut hänen luokseen. Sinä kyllä tiedät missä Doris nyt on.
Ernest nyökkäsi helpottuneena, soitti taksin pubin ovelle, ja niin he lähtivät. Tekemään rauhansopimusta yhteisestä naisestaan. Rakastuneet narrit.
*
Kyseessä on jatko-osa päreelle: Pathoksen ja Doriksen viimeinen tapaaminen.
*
Jätettyään dramaattisen kohtauksen jälkeen estetiikan opiskelija, himphamppu ja honeybee Doris Häkkisen Malmitalon inva-wc:hen käsilaukkunsa ja miestenpokauspäiväkirjansa kanssa, Pathos käveli haikein mielin Pickwick Pubiin vilkaistakseen olivatko Athos ja Typhus vielä paikalla. Kumpaakaan ei näkynyt.
Baarimikko sanoi, että he olivat lähteneet varttitunti aiemmin taksilla ilmeisesti keskustaan. Synkkyys valtasi Pathoksen mielen. Hän tilasi kaksi tuplaviskyä jäillä ja tempaisi lasit viidessä minuutissa tyhjiksi. Baarimikko kysyi, oliko murheita, johon Pathos nyökkäsi myöntävästi ja sanoi: Se sama vanha tarina - ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. Bartender mutristi huuliaan ja kommentoi: No - älä nyt kuitenkaan masennu liikaa. Naisia on maailma täynnään. Valitettavasti, heitti Pathos takaisin.
Pubin ovi kävi, ja kylmä tuulahdus huokui Pathoksen jalkoihin. Tulija oli kirjallisuustieteen professori Ernest Sikanova. Doris Häkkisen rakastaja.
Kappas vain, huudahti Ernest hieman ylipirteästi, itse Fallkullan kuningas, Pohjois-Helsingin äly ja Tapanilan absurdin huumorin ruhtinas on täällä! Pathos yllättyi melkoisesti. Mistä sinä tulet, hän kysyi. Doris on tuolla Malmitalon invavessassa. Mene sinne, sinä haikurunouden huoripukki! Hän varmaan odottaa sinua siellä vieläkin.
Minä tulen sieltä juuri, sanoi Ernest. Doris on häipynyt. Vahtimestari sanoi juuri äsken löytäneensä wc:stä päiväkirjan viedessään vessapaperia eräälle rouvalle jonkun partaniekan pyynnöstä. Arvasin, että se tyyppi olit sinä. Mutta ei siellä kuulemma enää ollut ketään, kun vaxi lopulta aukaisi oven monien koputusten jälkeen. Dorikselle on tullut kiire, sillä hän ei juuri tuota päiväkirjaansa kovin herkästi hukkaa. Olet tainnut järkyttää häntä karpaasi?
Entäs sitten? Mutta etkö sinä ole tänään muka nähnyt Dorista aiemmin päivällä? Kyllä näin ja me sovimme, että tapaan häntä illalla pienellä näyttämöllä - you know. Mutta sinä taisit ehtiä ensin ja yllättää hänet.
Miten sitten on mahdollista, että Doris odotti minua siellä wc:ssä?, ihmetteli Pathos. Miten hän ylipäätään tiesi, että minä olen tulossa kirjastoon ja juuri pienen näyttämön kautta? Hänen on täytynyt seurata sinun liikkeitäsi tarkkaan iltapäivän mittaan, arvioi Ernest.
Pathos ei ihan heti ostanut moista väitettä. Kyllähän minä nyt Doriksen olisin jossain vaiheessa nähnyt, mikäli hän minua seurasi. Hitto - minä olisin vaikka haistanut hänen merkillisen hajuvetensä tuoksun! Ernestoa nauratti. Oletko sinä poloinen noin helvetin rakastunut siihen naiseen? Että ihan hajuvetensä hän haistaa sadan metrin päähän?
Ei - en minä voi uskoa tuota sinun selitystäsi. Ja vaikka se olisikin totta, niin miksi Doris odotti meitä molempia yhtä aikaa?
Kas - nyt alkaa karpaasilla jo hiukan säteillä, veisteli Ernest. Hän on kai halunnut, että me tapaamme kolmistaan siellä vessassa. Saiskos hieman kuulla motiivipuolta, kysyi Pathos sarkastisesti. Minä luulen, että Doris on toivonut meidän - varsinkin sinun - tekevän rauhan keskenämme, pohti Ernest.
Pathokselle alkoi valjeta. Hän sanoi Ernestille päin naamaa: Sinä tiedät enemmän kuin on mahdollista tämän iltapäivän ja illan asioista. Olet itse mukana Doriksen juonessa. Olet itse seurannut minua tämän iltapäivän aikana ja nähnyt minut täällä Athoksen ja Typhuksen kanssa. Tai paremminkin niin, että te molemmat olette tämän kohtauksen takana.
Ernest hymyili hiukan väkinäisesti ja oli pitkään vaiti. Lopulta hän käänsi katseensa Pathokseen päin ja alkoi puhua rauhallisen myöntyvällä äänellä: Ei - kyllä tämä juttu on kokonaan Doriksen ideoima, mutta olen minä sinua seurannut ja soitin Dorikselle heti, kun näin sinun lähtevän täältä, minkä jälkeen hän meni invavessaan odottamaan sinua. En viitsi valehedella, koska näköjään tajusit yhtäkkiä koko jutun olennaisen juonen. Tai ainakin olisit pystynyt sen päättelemään hyvin nopeasti loppuun saakka.
Mutta en vieläkään tajua motiivia, ähkäisi Pathos. Motiivi todellakin on rauhansopimus, ja idea täysin Doriksen omasta päästä - minä sen vain lopulta hyväksyin, koska ymmärsin, että muussa tapauksessa tämä kolmiodraama räjähtää käsiin. Me joko tapamme toisemme, tai sitten Doris vain jättää meidät riitelemään keskenämme ja häipyy lopullisesti kummankin elämästä. Erneston ääni kuulosti hieman kiihtyneeltä.
Jaha, Pathos hymyili sarkastisesti. Oikeinko Doriksella oli rauhansopimuspaperit valmiina? Vain allekirjoitukset puuttuivat? Se helvetin hupakko! Luuleeko Doris Häkkinen tosissaan, että minä teen hänestä sinun kanssasi minkäänlaista sopimusta. Me olemme verivihollisia niin kauan kuin minä sitä naista rakastan. Pidä se mielessäsi Sikanova! Minä en jaa häntä sinun kanssasi koskaan.
Rauhoitus nyt hieman Pathos, tyynnytteli Ernest. Ei tämä minullekaan ole helppoa. Doris rakastaa sinua. Mutta niin hän rakastaa minuakin. Minkäs teemme? Ernest katsoi Pathosta suoraan silmiin - tiukasti mutta samalla miltei anovasti.
Tuossa katseessa ei ollut valhetta, ajatteli Pathos. Kirottu tilanne. Pitääkö minun suostua tähän hemmetin sopupeliin ja jakaa se nainen tuon lipevän kirjallisuus-spesialistin ja naistennaurattajan kanssa? Ei - ei onnistu. Ja sittenkin. Sittenkin. Onko minulle annettu muita vaihtoehtoja? Tuskin. Olen umpikujassa. Tämä on patti. Emme voi Ernestin kanssa tehdä yhtään ainutta siirtoa enää. Doris hallitsee tämän tilanteen täysin.
Pathos katsoi pitkään ja syvän tuskan vallassa pubin ikkunasta ulos katuvalojen kellertävään hämyyn. Hänen sieluunsa koski. Mutta kipuaan enemmän tuo sielu rakasti Dorista. - - Ja kuitenkin juuri silloin siihen sattui entistä enemmän ja yhä syvemmältä. Sielu parka.
Ernest odotti - pitkään - ainakin viisi minuuttia. Sitten hän ei enää jaksanut vaan joi tuoppinsa tyhjäksi ja sanoi kysyvästi - korottaen ääntään niin, että puolityhjän pubin muut asiakkaat käänsivät päätään miesten suuntaan: Pathos!?
Pathos nielaisi tuskasta, huokaisi ja hengitti syvään. Viimein hän sai sanotuksi: Hyvä on. Vie minut hänen luokseen. Sinä kyllä tiedät missä Doris nyt on.
Ernest nyökkäsi helpottuneena, soitti taksin pubin ovelle, ja niin he lähtivät. Tekemään rauhansopimusta yhteisestä naisestaan. Rakastuneet narrit.
*
Kyseessä on jatko-osa päreelle: Pathoksen ja Doriksen viimeinen tapaaminen.
January 19, 2009
Kuka pelkää pornoa?
Kuva: Sodoman ja Gomorran tuho. Etualalla Loot perheineen pakenee Sodomasta. *
(Kielimafia tiiraili pornoilujani ja odottelee vielä saavansa parit kupit iltakaffetta. Viimeisin korjaus klo: 23.55)
*
Pornosta tai itse pornon semantiikkaa, psykososiaalista kumouksellisuutta, moraalista vaarallisuutta ja absoluuttista vapautta eufemistisemmin, latteammin ja etenkin kaupallisesti hyväksyttävämmin kuvaavasta aikuisviihteestä - on kiistelty niin pitkään kuin jonkilaista uskonnollista yhteisöllisyyttä (kaikki yhteisöllisyys on alunperin ja vielä pitkään 'senkin jälkeen' uskonnollista/Durkheim) on ollut olemassa.
Ehkä voisin evoluutioteorian kautta koukaten - koska evoluutioteoreetikot eivät ymmärtääkseni vielä ole löytäneet ihmisen käyttäytymiseen, sen moraalista kumpuaviin sanktioihin verrattavaa pornografista käytöstä eläinpopulaatioista - piruuttani kärjistäen väittää, että jopa sarvikuonolaumassa alfauroksen mielestä kaikki nuoremmat kilpailijat, jotka yrittävät paritella sen haaremin naaraitten kanssa, harjoittavat pornoseksiä.
Vai väittääkö joku nyt, että kyse olisi nuorten kilpailijoiden aikuisviihdeajanvietteestä? Hmm.
Suurimmaksi osaksi monogaamisissa - joskin vain virallisesti monogaamisissa, sillä todellisuus on käytännössä kaikkea muuta - sivilisaatioissamme tilanne näyttäytyy täysin päinvastaiselta: juuri moniavioista tai sellaista henkilöä, jolla on useita - jopa kymmenittäin ellei enemmän - seksuaalipartnereita elämänsä aikana, pidetään pornon pappina tai papittarena ja sen vuoksi moraalisesti joko halveksittavana tai ihailtavana - lähinnä sukupuolesta riippuen.
On kuitenkin aivan pakko lisätä, että sukupuolesta riippumatta näihin pornon pappeihin/papittariin suhtaudutaan monesti myös salaa yhtäaikaisesti sekä halveksuen että ihaillen.
Kautta historian on ollut yleensä niin, että viriilejä miehiä - casanovia - ihaillaan - ainakin ikäänkuin salaa julkisesti, kun taas 'liian iloisiin tyttöihin'/naisiin suhtaudutaan halveksuvasti, joskin miesten taholla samalla jumaloivan himoitsevasti, koska heihin ei joko prostituoituina tai vapaamielisinä ja voittoa tavoittelemattomina huorina liity samoja moraalisia ja perhesuhteeseen sekä yhteisölliseen maineeseen ja kunniaan liittyviä velvoitteita kuin avo- tai aviovaimoon.
Naiset puolestaan ovat yleensä salaa äärimmäisen kateellisia tällaisille miehiä 'kalastaville' - käytän mieluusti sanaa 'iloisille tytöille', jolla sanaleikillä ilotytöstä aikoinaan nimittelin tiukkamoraalista S:a saaden hänet puolivakavasti muka suuttumaan, tarkoituksenani tietenkin sitten 'vietellen' lepytellä häntä.
Myös pornon katselua pidetään jotenkin perversioon taipuvan ja moraaliltaan 'heikentyneen' luonteen hiukan kyseenalaisena toimintana, vaikka asenteet ovat höltyneet - niiden on ollut pakko hölletä - hyvä tai ei: en tiedä - tietotekniikan mahdollistaessa meille rajattomat mahdollisuudet pornon/aikuisviihteen seuraamiseen lähes milloin vain se meille sopii.
Mutta mikä pornossa sitten on vaarallista ja jopa vallankumouksellista järjestyneen, oikeisto-sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan kannalta?
Siteeraan tähän valitsemani, melko pitkän pätkän, tänään löytämästäni linkistä, joka kannattaa ehdottomasti lukea tarkoin ja ajatuksella myös kokonaan.
Sen päähenkilönä on Pier Paolo Pasolini ja hänen viimeinen elokuvakäsikirjoituksensa Porno-Teo-Colossal: SODOMA JA GOMORRA
Kyseessä on mielestäni sekä yhteiskunta- että yksilömoraalin kannalta tulen- ja pomminarkaa tekstiä - aivan varmasti. Siksi tästä Pasolinin projektista lieneekin vaiettu niin visusti muualla kuin ehkä elokuva-alan ja tiettyjen taiteilijaryhmien piireissä. Myös eräät filosofit ja psykoanalyytikot ovat pohtineet aihetta tykönänsä.
Lue ja kauhistele, jos siltä tuntuu. Mutta jos luet - joudut väistämättä myös ajattelemaan, jotta ymmärtäisit. Sillä pelkällä moralistisella kauhistelulla et kykene ymmärtämään tästä yhtään mitään!
*
Jos katsomme historiaamme, siellä on vain vähän kertomuksia, jotka hämmästyttävät meitä yksittäisellä, joissa ihmisten käyttäytyminen on todella arvaamatonta, joissa ei ole moraalia, jonka vuoksi kertomukset ovat olemassa. Kun tällaisen kertomuksen löytää, sitä kannattaa lukea tarkasti. MR palautti mieleeni pari viikkoa sitten ihmeellisen kertomuksen Sodomasta ja Gomorrasta. Tarinassa on opetus, mutta sen moraali on epäselvempi: kauniina nuorukaisina maan päälle tulee enkeleitä, jotka majoittuvat hurskaan miehen taloon. Kaupunkilaiset haluavat näitä enkeleitä, naidakseen heidän kanssaan. Isäntä tarjoaa tyttäriään pelastaakseen enkelit. Kertomus kuitenkin päättyy vielä oudommin: eräs toinen isä ja kaksi hänen tytärtään pelastuvat Sodoman ja Gomorran tuhosta. Tyttäret juottavat isän humalaan voidakseen naida hänen kanssaan. Ja sama on jatkunut aina tähän päivään: me haluamme enkeleitä, mutta meille annetaan tyttäriä ja he ovat irstaimpia kaikista.
Pasolinin elokuvasuunnitelmassa ovat mukana molemmat kaupungit sekä muitakin kaupunkeja, sillä pahe on suuresti lisääntynyt noista ajoista. Sodoma, Gomorra, Numanzia, Ur. Ne ovat oudolla metaforisella tavallaan Rooma, Milano, Pariisi ja jokin neljäs. Kaupungit ovat utopioita, ne eivät ole missään, ja ne tyypittävät toisiaan, eivät maailmaa tai ihmisten kokemustapoja. Elokuvan kaksi vaeltajaa päätyvät niihin, kuhunkin vuorollaan, koska seuraavat komeettaa, joka ilmoittaa, että jotain uutta on syntynyt. Komeetta seisoa törröttää kunkin kaupungin yllä, siirtyäkseen sitten seuraavaan. Kaupunkien sarja voidaan ymmärtää myös aikasarjana, ihmisen ja kulttuurin metamorfoosin merkkinä: suhde seksuaalisuuteen muuttuu komeetan osoittamissa kaupungeissa selkeästä ja julmasta alkutilasta yhä oudommaksi, yhä etäämmäksi ruumiista ja yhä ahdistavammaksi ihmiselle. Pasolinille kulttuurin muuttama seksi kuvasi erityisesti ajan kulua, jota ei saa käännetyksi takaisin sinne, mistä se alkoi. Alkutila on jokaisessa ihmisessä, mutta tuskin kukaan tunnistaa sitä panssaroitumisensa vuoksi. Jokainen on kasvatuksensa sisällä oppinut panssaroimaan seksuaalisuuttaan, kieltämään ilon ja spontaaniuden ja vaihtamaan sen ahdistavaan odotukseen "oikeanlaisen" kimmokkeen tulemisesta. Kun mikään tai kukaan ei ole "oikea", panssarointi kasvaa koko elämän läpi omaksi nahaksi, jonka vierautta ei enää huomaa. Mutta aina se estää ilon ja nautinnon.
Sodoma on suoran toiminnan kaupunki: elämänmuodot eivät ole vielä muuttuneet rituaalisiksi vaan ihmiset haluavat ja toimivat halunsa mukaan. Heillä ei ole ongelmaa sen kanssa, että heillä on haluja. He eivät kammoa toistensa halua vaan vastaavat siihen, usein juuri niin suoraan kuin Vanhan Testamentin kertomus osoittaa. Halu ei ole muuta varten, sitä ei pidä pidätellä, ei muuntaa muuksi. Kontakti ja päämäärä ovat samassa, teko ja ilmaisu ovat yhtä. Sodomassa voidaan keskustella siitä, mitä halu on, tai siitä, kuinka yksilö valitsee. Miehet haluavat miehiä ja naiset naisia, kuten Vanha Testamentti todistaa. Kyse on seksuaalisuudesta, jota ei ole valjastettu yhteiskunnan välineeksi, joko tuottamaan lisää väkeä tai synnyttämään häpeää, jonka avulla ihmisiä voi alistaa loputtomasti, kuten Michel Foucault on meille opettanut. Sodoman seksuaalisuus on välitöntä reaktiota, joka ei ota huomioon tilaa ja tilannetta; Sodomassa ei voi sanoa ei, jollei tahdo tulla otetuksi väkisin. "Ei" on lähtöisin yksilön tahdosta, järjen toimintaa; järki ja tahto eivät täällä toimi, on vain halu.
Pasolinin elokuvasarja Elämän Trilogia pyrki osoittamaan, että on olemassa seksuaalisuutta, joka on lihan spontaania iloa. Vastaanotossa elokuva kuitenkin leimautui pornografiaksi, koska siinä maailmassa, johon se tarjottiin, Sodoma oli jo menettänyt halunsa: vastaanottaja katseli haluaan ja tunnisti sen naapurin haluksi, joka koko ajan etääntyi ja lipesi siitä, minkä itse saattoi kokea. Katsottuna toisten (näyttelijöiden, roolihenkilöiden) ilo ja spontaanius oli loukkaavaa, koska siitä ei päässyt osalliseksi. Trilogia sai murhaavat arviot, niin taiteellisesti kuin moraalisestikin. Trilogian ajatus, että seksuaalisuutta voisi kuvata ja käsitellä niin, ettei se ole tirkistelevää, pornografista tai esineellistävää kilpistyi ahdistukseen siitä, ettei katsoja kuitenkaan koskaan pääse osalliseksi samasta ilosta.
Gomorra on moderni kaupunki, jossa halu on etäännytetty toimista. Ihmiset toimivat sen mukaan kuin on muodikasta: he oppivat tahtomaan sitä, mitä kaikki haluavat, ja sen mukaan, kuinka kulloinkin on syytä haluta. Gomorrassa keskustellaan mekanismista, jolla keskustelu halusta ja toiminnasta pidetään käynnissä. Suhde itseen ja toiseen on väkivaltainen, koska jokaisen on muokkauduttava tähän keskusteluun ja toimittava tämän mukaan. Seksuaalisuus on väline: lisääntymisen, vallan, häpeän väline, joka sääntelee työvoimaa, hyvinvointia, turvallisuutta ja tarpeiden syntymistä. Gomorra on heteroseksismin kaupunki: "hetero" tarkoittaa erilaisten, toisiinsa sopimattomien vetoa toisiinsa, josta syntyy toisaalta uusia ihmisiä, toisaalta jatkuvaa tyytymättömyyttä aikuisten elämässä, jota määrää käsittämätön ja kommunikoimattomissa oleva suhde toiseen sukupuoleen ja jälkikasvulla kiristäminen. Väkivalta on henkistä ja se räjähtelee fyysiseksi silloin tällöin, kun sopivia sublimaatioon muotoja ei ole tarjolla.
Heteroseksismi on kulttuurimuotona väkivaltainen, koska se edellyttää, että kaikki ihmisen kiintymys, rakkaus, halu ja nautinto on jo etukäteen määrätty suhteessa jälkipolviin. Seksuaalisuus on jälkipolvia. Niinpä oidipaalinen oireyhtymä, insestikielto, raskas säätely ihmisen ulkoa ja sisältä ovat osa Gomorraa. Uskonnollakaan ei ole muuta todellista sisältöä kuin ladata ihminen pienestä pitäen tuntemaan pelkoa (isää, jumalaa kohtaan), kokemaan häpeää siitä, mitä tekee yksin, ja pelkäämään, että joku saa selville, mitä tämä ihminen todella haluaa. Kaikki on piilotettava, säädeltävä, ehdollistettava, jotta jälkipolvi voisi….mitä?
Gomorra on sosiaalidemokraattinen helvetti, jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Kaikki ihmiset ovat jonkin nimettömän sairauden leimaamia, sairauden, joka ei tapa kokonaan vaan jättää eloon mutta vailla syytä elää. Ihmiset voivat huonosti, ovat onnettomia, elävät keskellä yhteisöllistä paskaa, mutta melkein jokainen osaa ilmentää, ettei juuri hänellä ole mitään hätää. "Tämä on normaalia, onhan elämässä vastoinkäymisiä, mutta niitä ei pidä liioitella!" "Eihän kukaan elä kuten kirjoissa!" Tämän argumentoinnin keskellä jokainen spontaani ilon, halun, kiintymyksen tai nautinnon lähde määritellään pahaksi, koska ne saattavat haastaa sen sairauden, jota jokainen potee: vallan, kateuden, keskinkertaisuuden ja ilottomuuden keskellä.
Gomorra on pornografian paratiisi, sillä sen avulla valta sääntelee häpeää ja halua.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Sodom_and_Gomorrah
http://itkumuuri.blogspot.com/2006/01/sodoma-ja-gomorra.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Pier_Paolo_Pasolini
http://www.misterico.com/misterios3.html
January 18, 2009
Pathoksen ja Doriksen viimeinen tapaaminen
Viimeisin muutos ja lisäys on tehty Doriksen ensimmäiseen, pitkään vastausrepliikkiin Pathokselle 25.1.
*
Pathos oli harmissaan. Athos ja Typhus eivät olleet innostuneet hänen 'doriksenpelastusretkestään' vaan olivat lähteneet jatkamaan 'kuran', joksi Pathos terävien ystävänä kutsui oluita, juomista inhottavaan Pickwick Pubiin Ala-Malmintorin laidalla.
Malmitalo oli vielä auki kellon näyttäessä vasta puolta kuutta illansuussa. Pathos päätti mennä käymään kirjastossa ja koukkasi matkallaan sinne Malmitalon inva-wc:n kautta. Vahtimestarilta avainta pyytäessään hän koki yllätyksen.
'Ovi on auki, teitä odotetaan'. 'Mitä ihmettä' P. ähkäisi, ja merkillisen sävähdyttävä aavistus täytti hänen mielensä.
Pathos koputti inva-wc:n ovea, ja kun se avautui, hän näki - aivan oikein! - edessään kadonneen Doris Häkkisen, tuon estetiikkaa opiskelevan naapurin himphamppuhempukan, jota 'kimppakiva-kaverien' oli ollut määrä lähteä etsimään.
'Miten ihmeessä sinä olet täällä? Mistä sinä tiesit, että minä tulen kirjastoon juuri näihin aikoihin? - - Ja mistä olet saanut nuo mustelmat tai mitkä lie fritsut kaulaasi? Ernestin kanssako te olette olleet paneskelemassa ja nyt sinä lutka yrität pokata minut?!'
Doris katsoi Pathosta syvälle silmiin.
'Sinä pöhkö ja hölmö mies. Pitääkö sinun aina olla niin fanaattisen mustasukkainen, vaikka me emme oikeastaan edes seurustele. Sinä vain olet kehitellyt päässäsi epärealistisia ja seksipitoisia fantasioita minun suhteeni, vaikka me emme ole muuta kuin jutelleet blogeissa, lähetelleet sähköposteja, puhuneet muutaman kerran skypessä, nähneet täällä kahviossa ja käyneet sitten pari kolme kertaa sinun luonasi. Ei sellainen ole vielä mikään parisuhde vaan deittailua - sinä neuroottinen, ihmisarka, viettielämältäsi ambivalentti, estynyt ja puolittain sadomasokistinen, äitisymbioosistasi kärsivä naistenvihaaja!'
Pathokselta loksahti konkreettisesti monttu auki.
'Että mitäkö? - - Mutta jos tuo, mitä sanot, pitää paikkansa, ja se pitää, niin sitä suuremmalla syyllä voin kysyä uudestaan, että minkä ihmeen takia sinä odotat minua täällä inva-wc:ssä, jossa tosin olen kerran lausunut sinulle yhtä Larin-Kyöstin runoa - ja sitäkin mielestäsi ihan pieleen? Ethän sinä minusta välitä - rakastamisesta nyt puhumattakaan. Sinä jakorasia!
Doris rypisti otsaansa muka miettiväisesti, mutta hänen vinkeä kasvonilmeensä ja suunsa mutruisuus paljasti jonkin aivan muunlaisen tunteen tuon fasadin takaa.
'Entäpä jos minä tykkään sinusta - ihan oikeasti - mutta en halua sitoutua sinuun - ainakaan vielä. Eikä tarvitse sinunkaan sitoutua minuun. Joten voimme molemmat säilyttää vapautemme ja silti elää jonkinlaista yhteistäkin elämää - silloin tällöin - kunhan vain pääsemme molemminpuoliseen yksimielisyyteen siitä milloin ja missä. Ainakin minä haluaisin sellaisen suhteen sinun kanssasi.'
Pathos nieleskeli ääneen ja änkytti:
'Ai että niinkuin sellaista Sartren-Beauvoirin suhteen vapauttako tarkoitat? Ollaan yhdessä, mutta tehdään kukin tahoillamme, mitä halutaan. Mikä se sellainen suhde on? Seksuaalista pätkätyöläisyyttä. Muodostaisimme ikäänkuin vapaaehtoisen huoraprekariaatin, mitä intiimiin yhteiselämään tulee.
Entä jos minä olenkin rakastunut sinuun ihan oikeasti? Entä jos minä en voi sietää, että sinä käyt nussimassa Ernestin kanssa joka torstai-ilta ja palaat pillu ja huulet turvoksissa katselemaan kympin uutisia - raukeasti hymyillen - selvästikin pari kolme järisyttävää orkkua saaneena - sinä toisen miehen mulkun jatke!'
Doris Häkkinen - tuo Pathoksen märkien unien ja mustasukkaisten aggressioitten kohde ei hätkähtänyt miehen uhoilua:
'Mutta sinulla on aivan sama vapaus naisten - ja miksei myös miesten suhteen. Minä en ole mustasukkainen. Olen vapaamielinen, vapautunut ja sen vuoksi myös iloinen ihminen. Toisin kuin sinä - suurisuinen peikko ja mörkki!'
Vihainen mörkki katseli Dorista hänen kommenttinsa jälkeen. Käytyä keskustelua pohdiskellen Pathoksen suupielet kääntyivät kuitenkin lopulta sarkastiseen virneeseen. Sitten hän lausui itseironisen kohtalokkaalla äänellä käyttäen kaikkea sitä dramaattista mimiikkaa, jota oli yksin ollessaan ajankulukseen ja itseään hauskuuttaakseen kaksiossaan harjoitellut naureskellen monesti ääneen performatiiviselle pelilleen:
"Hyvästi Doris. On toki totta, että sinä et ole ainut nainen minulle tässä maailmassa, kuten en minä ole ainut mies sinulle. Mutta sitä en ymmärrä, miksi haluat meidän jatkavan sellaisessa suhteessa, joka aiheuttaa minulle tuskaa. Sadisti sinä olet. Pidä perseesi! Minä en aio jakaa sitä kenenkään muun kanssa.
Sillä jos minä nyt annan itseni rakastua sinuun todella syvästi ja ikäänkuin lopullisesti, niin minulla on oikeus vaatia sinulta tiettyä lojaalisuutta, sitoutumista ja uskollisuutta minua kohtaan - kuten sinäkin voit vaatia minulta sinua kohtaan, vaikka et sitä muka omien sanojesi haluakaan.
Tämä on meidän viimeinen tapaamisemme, ja sanon suoraan, että ainoa hyvä asia siinä on ollut se, että nyt minulle valkeni lopullisesti, kuka ja mikä sinä oikein olet. Ehdin sentään vielä kääntyä pois kuilun reunalta ja etsiä tasaista, tukevaa maata tunteilleni. Se, mitä sinä teet, on minulle enää yhdentekevää. Yhdentekevää, vaikka sieluni itkisi verta sen aikaa, kunnes unohdan sinut.
Palautan lainaamasi DVD:n vahtimestarille niin pian kuin ehdin. Hae se sitten, kun sinulle sopii. Mutta minä lähden nyt. Tämä näytös on lopussa, eikä se tule enää toistumaan. Eikä näissä sanoissa ole mitään pateettista ja dramaattista vaan silkkaa asiaa, sillä enhän minä ole sinulle kuin se yksi niiden muiden joukossa.
Hyvästi Doris. Ja onnea. Eroamme ystävinä. Tai ainakin minä yritän ajatella sinut ystävänä. Tunnustan, että se ei ole helppoa, koska minä rakastan sinua. Silti tämä on ainut vaihtoehto. Darling - jos joskus muistat minua, niin muista samalla, että kerrankin joku mies sanoi sinulle suoraan ja sisimmästään sen totuuden, minkä sinä ansaitsitkin kuulla. Ja totuus - rakas haikuni - eikö se ole aina hyvä asia - - - ?"
*
Doris Häkkinen jäi katse ja koko olemus jähmettyneenä seisomaan inva-wc:n ovelle ehtimättä sanoa edes hei, kun Pathos jo kääntyi, avasi oven ja paiskasi sen ulos mennessään kiinni paljon lujempaa ja kovaäänisemmin kuin olisi ollut asiallista.
Vahtimestari alkoi tuijottaa häntä ihmetellen. Pathos totesi miehelle lakonisen kylmästi ja välinpitämättömästi:
'Viekää rouvalle vessapaperia. Se on päässyt kuulemma loppumaan. Muuten kaikki on hyvin. Ja tulee myös olemaan. Mitä nyt vähän vatsavaivoista kärsitään...'
Tämän sanottuaan Pathos kaivoi povitaskustaan Doriksen hänelle lainaamaan DVD:n: Salò eli Sodoman 120 päivää (Pasolini), mulkaisi vielä alahuultaan puraisten wc:n ovelle päin, rykäisi ja sanoi hämmästyneelle vahtimestarille hitaasti ja arvokkaasti ikäänkuin tämä olisi ollut hänen henkilökohtainen palvelijansa:
'Antakaa tämä rouvalle, kun viette sen vessapaperirullan. Se kuuluu hänelle. Se on hänen omaisuuttaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.'
Sitten Pathos alkoi klenkata kohti ulko-ovea, katuvalojen valaisemalle torille ja päätti lähteä vetämään kunnon kännit. Yksin. Hänen silmissään oli surullinen ja ikävöivä katse.
*
Pathos oli harmissaan. Athos ja Typhus eivät olleet innostuneet hänen 'doriksenpelastusretkestään' vaan olivat lähteneet jatkamaan 'kuran', joksi Pathos terävien ystävänä kutsui oluita, juomista inhottavaan Pickwick Pubiin Ala-Malmintorin laidalla.
Malmitalo oli vielä auki kellon näyttäessä vasta puolta kuutta illansuussa. Pathos päätti mennä käymään kirjastossa ja koukkasi matkallaan sinne Malmitalon inva-wc:n kautta. Vahtimestarilta avainta pyytäessään hän koki yllätyksen.
'Ovi on auki, teitä odotetaan'. 'Mitä ihmettä' P. ähkäisi, ja merkillisen sävähdyttävä aavistus täytti hänen mielensä.
Pathos koputti inva-wc:n ovea, ja kun se avautui, hän näki - aivan oikein! - edessään kadonneen Doris Häkkisen, tuon estetiikkaa opiskelevan naapurin himphamppuhempukan, jota 'kimppakiva-kaverien' oli ollut määrä lähteä etsimään.
'Miten ihmeessä sinä olet täällä? Mistä sinä tiesit, että minä tulen kirjastoon juuri näihin aikoihin? - - Ja mistä olet saanut nuo mustelmat tai mitkä lie fritsut kaulaasi? Ernestin kanssako te olette olleet paneskelemassa ja nyt sinä lutka yrität pokata minut?!'
Doris katsoi Pathosta syvälle silmiin.
'Sinä pöhkö ja hölmö mies. Pitääkö sinun aina olla niin fanaattisen mustasukkainen, vaikka me emme oikeastaan edes seurustele. Sinä vain olet kehitellyt päässäsi epärealistisia ja seksipitoisia fantasioita minun suhteeni, vaikka me emme ole muuta kuin jutelleet blogeissa, lähetelleet sähköposteja, puhuneet muutaman kerran skypessä, nähneet täällä kahviossa ja käyneet sitten pari kolme kertaa sinun luonasi. Ei sellainen ole vielä mikään parisuhde vaan deittailua - sinä neuroottinen, ihmisarka, viettielämältäsi ambivalentti, estynyt ja puolittain sadomasokistinen, äitisymbioosistasi kärsivä naistenvihaaja!'
Pathokselta loksahti konkreettisesti monttu auki.
'Että mitäkö? - - Mutta jos tuo, mitä sanot, pitää paikkansa, ja se pitää, niin sitä suuremmalla syyllä voin kysyä uudestaan, että minkä ihmeen takia sinä odotat minua täällä inva-wc:ssä, jossa tosin olen kerran lausunut sinulle yhtä Larin-Kyöstin runoa - ja sitäkin mielestäsi ihan pieleen? Ethän sinä minusta välitä - rakastamisesta nyt puhumattakaan. Sinä jakorasia!
Doris rypisti otsaansa muka miettiväisesti, mutta hänen vinkeä kasvonilmeensä ja suunsa mutruisuus paljasti jonkin aivan muunlaisen tunteen tuon fasadin takaa.
'Entäpä jos minä tykkään sinusta - ihan oikeasti - mutta en halua sitoutua sinuun - ainakaan vielä. Eikä tarvitse sinunkaan sitoutua minuun. Joten voimme molemmat säilyttää vapautemme ja silti elää jonkinlaista yhteistäkin elämää - silloin tällöin - kunhan vain pääsemme molemminpuoliseen yksimielisyyteen siitä milloin ja missä. Ainakin minä haluaisin sellaisen suhteen sinun kanssasi.'
Pathos nieleskeli ääneen ja änkytti:
'Ai että niinkuin sellaista Sartren-Beauvoirin suhteen vapauttako tarkoitat? Ollaan yhdessä, mutta tehdään kukin tahoillamme, mitä halutaan. Mikä se sellainen suhde on? Seksuaalista pätkätyöläisyyttä. Muodostaisimme ikäänkuin vapaaehtoisen huoraprekariaatin, mitä intiimiin yhteiselämään tulee.
Entä jos minä olenkin rakastunut sinuun ihan oikeasti? Entä jos minä en voi sietää, että sinä käyt nussimassa Ernestin kanssa joka torstai-ilta ja palaat pillu ja huulet turvoksissa katselemaan kympin uutisia - raukeasti hymyillen - selvästikin pari kolme järisyttävää orkkua saaneena - sinä toisen miehen mulkun jatke!'
Doris Häkkinen - tuo Pathoksen märkien unien ja mustasukkaisten aggressioitten kohde ei hätkähtänyt miehen uhoilua:
'Mutta sinulla on aivan sama vapaus naisten - ja miksei myös miesten suhteen. Minä en ole mustasukkainen. Olen vapaamielinen, vapautunut ja sen vuoksi myös iloinen ihminen. Toisin kuin sinä - suurisuinen peikko ja mörkki!'
Vihainen mörkki katseli Dorista hänen kommenttinsa jälkeen. Käytyä keskustelua pohdiskellen Pathoksen suupielet kääntyivät kuitenkin lopulta sarkastiseen virneeseen. Sitten hän lausui itseironisen kohtalokkaalla äänellä käyttäen kaikkea sitä dramaattista mimiikkaa, jota oli yksin ollessaan ajankulukseen ja itseään hauskuuttaakseen kaksiossaan harjoitellut naureskellen monesti ääneen performatiiviselle pelilleen:
"Hyvästi Doris. On toki totta, että sinä et ole ainut nainen minulle tässä maailmassa, kuten en minä ole ainut mies sinulle. Mutta sitä en ymmärrä, miksi haluat meidän jatkavan sellaisessa suhteessa, joka aiheuttaa minulle tuskaa. Sadisti sinä olet. Pidä perseesi! Minä en aio jakaa sitä kenenkään muun kanssa.
Sillä jos minä nyt annan itseni rakastua sinuun todella syvästi ja ikäänkuin lopullisesti, niin minulla on oikeus vaatia sinulta tiettyä lojaalisuutta, sitoutumista ja uskollisuutta minua kohtaan - kuten sinäkin voit vaatia minulta sinua kohtaan, vaikka et sitä muka omien sanojesi haluakaan.
Tämä on meidän viimeinen tapaamisemme, ja sanon suoraan, että ainoa hyvä asia siinä on ollut se, että nyt minulle valkeni lopullisesti, kuka ja mikä sinä oikein olet. Ehdin sentään vielä kääntyä pois kuilun reunalta ja etsiä tasaista, tukevaa maata tunteilleni. Se, mitä sinä teet, on minulle enää yhdentekevää. Yhdentekevää, vaikka sieluni itkisi verta sen aikaa, kunnes unohdan sinut.
Palautan lainaamasi DVD:n vahtimestarille niin pian kuin ehdin. Hae se sitten, kun sinulle sopii. Mutta minä lähden nyt. Tämä näytös on lopussa, eikä se tule enää toistumaan. Eikä näissä sanoissa ole mitään pateettista ja dramaattista vaan silkkaa asiaa, sillä enhän minä ole sinulle kuin se yksi niiden muiden joukossa.
Hyvästi Doris. Ja onnea. Eroamme ystävinä. Tai ainakin minä yritän ajatella sinut ystävänä. Tunnustan, että se ei ole helppoa, koska minä rakastan sinua. Silti tämä on ainut vaihtoehto. Darling - jos joskus muistat minua, niin muista samalla, että kerrankin joku mies sanoi sinulle suoraan ja sisimmästään sen totuuden, minkä sinä ansaitsitkin kuulla. Ja totuus - rakas haikuni - eikö se ole aina hyvä asia - - - ?"
*
Doris Häkkinen jäi katse ja koko olemus jähmettyneenä seisomaan inva-wc:n ovelle ehtimättä sanoa edes hei, kun Pathos jo kääntyi, avasi oven ja paiskasi sen ulos mennessään kiinni paljon lujempaa ja kovaäänisemmin kuin olisi ollut asiallista.
Vahtimestari alkoi tuijottaa häntä ihmetellen. Pathos totesi miehelle lakonisen kylmästi ja välinpitämättömästi:
'Viekää rouvalle vessapaperia. Se on päässyt kuulemma loppumaan. Muuten kaikki on hyvin. Ja tulee myös olemaan. Mitä nyt vähän vatsavaivoista kärsitään...'
Tämän sanottuaan Pathos kaivoi povitaskustaan Doriksen hänelle lainaamaan DVD:n: Salò eli Sodoman 120 päivää (Pasolini), mulkaisi vielä alahuultaan puraisten wc:n ovelle päin, rykäisi ja sanoi hämmästyneelle vahtimestarille hitaasti ja arvokkaasti ikäänkuin tämä olisi ollut hänen henkilökohtainen palvelijansa:
'Antakaa tämä rouvalle, kun viette sen vessapaperirullan. Se kuuluu hänelle. Se on hänen omaisuuttaan. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.'
Sitten Pathos alkoi klenkata kohti ulko-ovea, katuvalojen valaisemalle torille ja päätti lähteä vetämään kunnon kännit. Yksin. Hänen silmissään oli surullinen ja ikävöivä katse.
January 17, 2009
Päreentekijän puolustuspuhe
Kielimafia tarkisti ja muutti kolmen kappaleen sisäisiä rakenteita - klo: 16.35
2005 syksyllä julkaistiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä artikkeli blogeista ja bloggaamisesta, mikä - silloin vielä journalistien taholla jopa halveksuttu 'muoti-ilmiö' oli juuri lyömässä itseään todella voimallisesti läpi myös Suomessa - noin 3-4 vuotta myöhässä - ainakin angloamerikkalaiseen maailmaan verrattuna.
Vielä nykyäänkin - yli kolme vuotta myöhemmin, kun blogien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vuoden 2005 vajaasta 3000:sta yli 30000:een, kuulee närkästyneitä kannanottoja bloggaamisen luonteesta ja sen kirjallisesta alempiarvoisuudesta 'viralliseen' journalismiin ja lehtikirjoitteluun verrattuna - kirjallisuudesta nyt puhumattakaan.
Minua ei tämä kritiikki huoleta pätkääkään. Eikä huolettanut oikeastaan edes syksyllä 2005. Tutkainta vastaan on turha taistella - tässäkään asiassa - olkoonkin, että koko net-verkoston mahdollistama virtuaalimaailma sisältää ennennäkemättömät sisällöt ja mahdollisuudet myös silkan roskan ja väkivallan (erotuksena pornosta seksinä) esittämiseen.
Me emme enää voi sanoa ei tekniikan kehitykselle. Emme ole koskaan voineet - ainakaan höyrykoneen keksimisen jälkeen. Onko tämä hyvä vai huono asia - sen aika näyttää. Itse suhtaudun tulevaisuuteen 'luottavaisen' pessimistisesti. Kaikki mikä on syntynyt, on omiaan häviöön - myös ihminen ja ihmiskunta, jos saan hieman laajentaa Goethen Faustissa esittämää visiota.
Mutta se, mikä minua tässä yhteydessä varsinaisesti kiinnostaa, on bloggaamisen ja etenkin blogipostausten - päreitten, joiksi niitä itse kutsun - määritteleminen. Kysyn siis: Mitä on bloggaaminen? Mitä sen pitäisi olla? Ja miksi - jos sen muka pitäisi jotain tietynlaista luonteeltaan olla?
Vastaan ykskantaan kaikkiin noihin kysymyksiin periaatteessa samalla tavalla kuin kommentissani Hesarin toimittajalle vuonna 2005.
Bloggaamiselle ei ole olemassa mitään muita kuin journalismin etiikkaan ja tuota etiikkaa kontrolloiviin juridisiin sääntöhin liittyviä rajoituksia. Ilmaisullisesti kyseessä on täysin vapaa maailma. Jokainen bloggaaja voi ja saa luoda oman blogiprofiilinsa niin itsenäisesti ja luovasti kuin vain haluaa ja pystyy.
Tämä onkin bloggaamisessa minulle kaikkein kiihottavinta: täydellinen vapaus ilmaista ja siten myös 'muunnella/manipuloida' itseään/tunteitaan blogipostauksissa eli päreissä niin sanojen, kuvien kuin äänenkin (lähinnä youtube-linkit) erilaisten kombinaatioitten muodossa.
Päre on uusi ja aivan oma 'taiteen' lajinsa, jos sitä vertaa esimerkiksi vielä 15 vuotta sitten vallinneeseen informaatioteknologiseen tilanteeseen, jolloin sana- kuva- ja äänikollaashien tekeminen kuului vielä harvojen ja valittujen - lähinnä niin sanottujen taiteilijoiden - 'etuoikeuksiin' ja työmuotoihin. Nyt sitä voi harjoittaa kuka tahansa - on voinut itse asiassa jo yli kymmenisen vuotta.
Mutta kysyn edelleen: Mitä on päre? Mikä siinä todella on niin vallankumouksellista, kuin haluan olettaa?
Ensimmäinen syy on jo mainittu. Päreen tekeminen on kaikkien ulottuvilla. Tarvitaan vain tietokone ja tietty - ei edes välttämättä kovin monipuolinen - tekninen hallintavalmius, jotta päretys mahdollistuisi.
Toiseen syyhyn, joka kytkeytyy kiinteästi ensimmäiseen, on myös jo viitattu. Kollaasiteknisten mahdollisuuksien helppo käyttö.
Kolmas syy on sitten monimutkaisempi, ja vaikka siihenkin on edellä viitattu: itseilmaisun ja oman profiilin luomisen lähes rajattomat mahdollisuudet ja vapaudet, pitää vielä kysyä olennaisin: mihin päreen tekijä pyrkii?
Kysymys on itse asiassa ikivanha. Se on periaatteessa aivan sama kuin kysyä: mihin taiteentekijä pyrkii? Mihin ihminen lopulta pyrkii elämässään ja elämällään?
Huomataan, että erotan tässä päreen sekä pelkästään journalistis-esseistisen ja päiväkirjamaisen ilmaisun toisistaan. Toistan yhä uudestaan, että päreen kautta bloggaaja ensisijaisesti ilmaisee ja luo itseään. Vasta toissijaisesti hän informoi ja siirtää mielipiteitään sekä mahdollista tietoaan eteenpäin muiden saataville.
Päre on identiteetin muokkaamisväline ja -muoto. Siis esteettis-psykologinen prosessi - ikäänkuin minuutta camp-tyyppisenä taideteoksena. Tai ainakin minulle se on sitä. Niin sanottujen asiablogien pitäjät lienevät melko lailla eri mieltä, mutta en nyt puhukaan heistä vaan nimenomaan ihmisestä, joka elää päreensä kautta ja jopa 'päreessään' kuten taiteilija taiteessaan ja sen luomisessa.
Päre on sekä ilmaisun tulos että sen väline - kuin maalarin sivellin, jolla tekijä hahmottelee jotain kuvaa kankaalle. Tai kuin pianonkosketin tai kitarankieli, josta etsitään tietynlaisia ääniä ilmaisemaan omia tunnetiloja - vaikutelmia ja elämyksiä - ja saatetaan ne sitten kaikkien ulottuville virtuaalitodellisuudessa.
Päre on kuitenkin välineellisyytensä ohella perimmältään kommunikaatiota - siis nimenomaan pikemminkin kommentointia kuin informointia.
Kun nyt pohdin asiaa pitemmälle käsitteellisesti, huomaan päätyneeni äärimmäisen syvälle estetiikan, taiteen ja ylipäätään itseilmaisun ongelmien syvyyksiin, jotka ovat lopulta - niin pahalta kuin se eräitten korvaan kalskahtaakin - perin filosofisia luonteeltaan. Tai ainakin niiden ajatuksellinen selvittely sitä on, vaikka koko itseilmaisun kenttä ja ulottuvuudet kuuluvatkin - tai eivät pelkästään kuulu - ne ovat elämää eivätkä 'mitään sen kummempaa'.
Sikäli kuin elämä ei muka perimmältään olisi jotenkin kummallista - ainakin ihmisen elämä - tietoisuuksineen, teknologioineen ja ratkeamattomine eettisine ongelmineen.
Joka tapauksessa päreen tekemisestä - en siis puhu kirjoittamisesta! - on muodostunut minulle ikäänkuin pakkomielle - addiktio, johon olen jämähtänyt kuin jokainen, joka kokee tietyn itseilmaisun tavan itselleen täysin välttämättömäksi.
Minun täytyy vain hyväksyä tämä 'riippuvaisuuteni' pärettämisestä - antaa periksi sille ja väsätä näitä monien mielestä joskus täysin typeriä ja jopa itseäni häpäiseviä ja naurunalaiseksi tekeviä 'epämuodostumia' välittämättä ehkä tippaakaan kritiikistä, jonka kohteena tiedän olevani niin sanottujen oppineitten ja tietoa jakavien, vakavasti keskustelevien, kirjallisesti suuntautuneitten, moraalisesti valveutuneitten - ja ketä/mitä heitä sitten lieneekään tässä bourdieulaisen habitus-distinktio-dynamiikan ja -dialektiikan - todellisuudessa.
Viis minä heistä. Kuljen missä kuljen kirjoitti eräs toinen juoppo skribentti lähes 45 vuotta sitten. Niin teen minäkin. Ja päretän. Niin paljon kuin sielu sietää, päästä lähtee ja kiveksistä irtoaa.
Salute!
2005 syksyllä julkaistiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä artikkeli blogeista ja bloggaamisesta, mikä - silloin vielä journalistien taholla jopa halveksuttu 'muoti-ilmiö' oli juuri lyömässä itseään todella voimallisesti läpi myös Suomessa - noin 3-4 vuotta myöhässä - ainakin angloamerikkalaiseen maailmaan verrattuna.
Vielä nykyäänkin - yli kolme vuotta myöhemmin, kun blogien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vuoden 2005 vajaasta 3000:sta yli 30000:een, kuulee närkästyneitä kannanottoja bloggaamisen luonteesta ja sen kirjallisesta alempiarvoisuudesta 'viralliseen' journalismiin ja lehtikirjoitteluun verrattuna - kirjallisuudesta nyt puhumattakaan.
Minua ei tämä kritiikki huoleta pätkääkään. Eikä huolettanut oikeastaan edes syksyllä 2005. Tutkainta vastaan on turha taistella - tässäkään asiassa - olkoonkin, että koko net-verkoston mahdollistama virtuaalimaailma sisältää ennennäkemättömät sisällöt ja mahdollisuudet myös silkan roskan ja väkivallan (erotuksena pornosta seksinä) esittämiseen.
Me emme enää voi sanoa ei tekniikan kehitykselle. Emme ole koskaan voineet - ainakaan höyrykoneen keksimisen jälkeen. Onko tämä hyvä vai huono asia - sen aika näyttää. Itse suhtaudun tulevaisuuteen 'luottavaisen' pessimistisesti. Kaikki mikä on syntynyt, on omiaan häviöön - myös ihminen ja ihmiskunta, jos saan hieman laajentaa Goethen Faustissa esittämää visiota.
Mutta se, mikä minua tässä yhteydessä varsinaisesti kiinnostaa, on bloggaamisen ja etenkin blogipostausten - päreitten, joiksi niitä itse kutsun - määritteleminen. Kysyn siis: Mitä on bloggaaminen? Mitä sen pitäisi olla? Ja miksi - jos sen muka pitäisi jotain tietynlaista luonteeltaan olla?
Vastaan ykskantaan kaikkiin noihin kysymyksiin periaatteessa samalla tavalla kuin kommentissani Hesarin toimittajalle vuonna 2005.
Bloggaamiselle ei ole olemassa mitään muita kuin journalismin etiikkaan ja tuota etiikkaa kontrolloiviin juridisiin sääntöhin liittyviä rajoituksia. Ilmaisullisesti kyseessä on täysin vapaa maailma. Jokainen bloggaaja voi ja saa luoda oman blogiprofiilinsa niin itsenäisesti ja luovasti kuin vain haluaa ja pystyy.
Tämä onkin bloggaamisessa minulle kaikkein kiihottavinta: täydellinen vapaus ilmaista ja siten myös 'muunnella/manipuloida' itseään/tunteitaan blogipostauksissa eli päreissä niin sanojen, kuvien kuin äänenkin (lähinnä youtube-linkit) erilaisten kombinaatioitten muodossa.
Päre on uusi ja aivan oma 'taiteen' lajinsa, jos sitä vertaa esimerkiksi vielä 15 vuotta sitten vallinneeseen informaatioteknologiseen tilanteeseen, jolloin sana- kuva- ja äänikollaashien tekeminen kuului vielä harvojen ja valittujen - lähinnä niin sanottujen taiteilijoiden - 'etuoikeuksiin' ja työmuotoihin. Nyt sitä voi harjoittaa kuka tahansa - on voinut itse asiassa jo yli kymmenisen vuotta.
Mutta kysyn edelleen: Mitä on päre? Mikä siinä todella on niin vallankumouksellista, kuin haluan olettaa?
Ensimmäinen syy on jo mainittu. Päreen tekeminen on kaikkien ulottuvilla. Tarvitaan vain tietokone ja tietty - ei edes välttämättä kovin monipuolinen - tekninen hallintavalmius, jotta päretys mahdollistuisi.
Toiseen syyhyn, joka kytkeytyy kiinteästi ensimmäiseen, on myös jo viitattu. Kollaasiteknisten mahdollisuuksien helppo käyttö.
Kolmas syy on sitten monimutkaisempi, ja vaikka siihenkin on edellä viitattu: itseilmaisun ja oman profiilin luomisen lähes rajattomat mahdollisuudet ja vapaudet, pitää vielä kysyä olennaisin: mihin päreen tekijä pyrkii?
Kysymys on itse asiassa ikivanha. Se on periaatteessa aivan sama kuin kysyä: mihin taiteentekijä pyrkii? Mihin ihminen lopulta pyrkii elämässään ja elämällään?
Huomataan, että erotan tässä päreen sekä pelkästään journalistis-esseistisen ja päiväkirjamaisen ilmaisun toisistaan. Toistan yhä uudestaan, että päreen kautta bloggaaja ensisijaisesti ilmaisee ja luo itseään. Vasta toissijaisesti hän informoi ja siirtää mielipiteitään sekä mahdollista tietoaan eteenpäin muiden saataville.
Päre on identiteetin muokkaamisväline ja -muoto. Siis esteettis-psykologinen prosessi - ikäänkuin minuutta camp-tyyppisenä taideteoksena. Tai ainakin minulle se on sitä. Niin sanottujen asiablogien pitäjät lienevät melko lailla eri mieltä, mutta en nyt puhukaan heistä vaan nimenomaan ihmisestä, joka elää päreensä kautta ja jopa 'päreessään' kuten taiteilija taiteessaan ja sen luomisessa.
Päre on sekä ilmaisun tulos että sen väline - kuin maalarin sivellin, jolla tekijä hahmottelee jotain kuvaa kankaalle. Tai kuin pianonkosketin tai kitarankieli, josta etsitään tietynlaisia ääniä ilmaisemaan omia tunnetiloja - vaikutelmia ja elämyksiä - ja saatetaan ne sitten kaikkien ulottuville virtuaalitodellisuudessa.
Päre on kuitenkin välineellisyytensä ohella perimmältään kommunikaatiota - siis nimenomaan pikemminkin kommentointia kuin informointia.
Kun nyt pohdin asiaa pitemmälle käsitteellisesti, huomaan päätyneeni äärimmäisen syvälle estetiikan, taiteen ja ylipäätään itseilmaisun ongelmien syvyyksiin, jotka ovat lopulta - niin pahalta kuin se eräitten korvaan kalskahtaakin - perin filosofisia luonteeltaan. Tai ainakin niiden ajatuksellinen selvittely sitä on, vaikka koko itseilmaisun kenttä ja ulottuvuudet kuuluvatkin - tai eivät pelkästään kuulu - ne ovat elämää eivätkä 'mitään sen kummempaa'.
Sikäli kuin elämä ei muka perimmältään olisi jotenkin kummallista - ainakin ihmisen elämä - tietoisuuksineen, teknologioineen ja ratkeamattomine eettisine ongelmineen.
Joka tapauksessa päreen tekemisestä - en siis puhu kirjoittamisesta! - on muodostunut minulle ikäänkuin pakkomielle - addiktio, johon olen jämähtänyt kuin jokainen, joka kokee tietyn itseilmaisun tavan itselleen täysin välttämättömäksi.
Minun täytyy vain hyväksyä tämä 'riippuvaisuuteni' pärettämisestä - antaa periksi sille ja väsätä näitä monien mielestä joskus täysin typeriä ja jopa itseäni häpäiseviä ja naurunalaiseksi tekeviä 'epämuodostumia' välittämättä ehkä tippaakaan kritiikistä, jonka kohteena tiedän olevani niin sanottujen oppineitten ja tietoa jakavien, vakavasti keskustelevien, kirjallisesti suuntautuneitten, moraalisesti valveutuneitten - ja ketä/mitä heitä sitten lieneekään tässä bourdieulaisen habitus-distinktio-dynamiikan ja -dialektiikan - todellisuudessa.
Viis minä heistä. Kuljen missä kuljen kirjoitti eräs toinen juoppo skribentti lähes 45 vuotta sitten. Niin teen minäkin. Ja päretän. Niin paljon kuin sielu sietää, päästä lähtee ja kiveksistä irtoaa.
Salute!
January 16, 2009
Mä en saa susta tarpeekseni
Kuvassa Bad Company - Paul Rogers etualalla.Jaa-a. Jos tämä mies - Paul Rodgers - ei ollut ainakin nuoruudessaan (Free, Bad Company) seksikäs pakkaus, niin sitten minä en ymmärrä naisten miesmausta mitään. Hyvä laulaja hän on edelleen - tällä hetkellä Queen-yhtyeen laulusolisti.
*
http://www.youtube.com/watch?v=z4sKdiWlLR8
Bad Company - Can't Get Enough (of your love) - live 1973 or -74 'In Concert' Special
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Free (band)
http://www.cathedralstone.net/Pages/BadCompany.htm
*
http://www.youtube.com/watch?v=z4sKdiWlLR8
Bad Company - Can't Get Enough (of your love) - live 1973 or -74 'In Concert' Special
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Free (band)
http://www.cathedralstone.net/Pages/BadCompany.htm
And nothing pains me so - - - Why my heart suffers so
Like city's rain, my heart . . .The rain falls gently on the town. Arthur Rimbaud
Like city's rain, my heart
Rains teardrops too. What now,
This languorous ache, this smart
That pierces, wounds my heart?
Gentle, the sound of rain
Pattering roof and ground!
Ah, for the heart in pain,
Sweet is the sound of rain!
Tears rain-but who knows why?-
And fill my heartsick heart.
No faithless lover's lie? . . .
It mourns, and who knows why?
And nothing pains me so--
With neither love nor hate--
A simply not to know
Why my heart suffers so.
*
Rains teardrops too. What now,
This languorous ache, this smart
That pierces, wounds my heart?
Gentle, the sound of rain
Pattering roof and ground!
Ah, for the heart in pain,
Sweet is the sound of rain!
Tears rain-but who knows why?-
And fill my heartsick heart.
No faithless lover's lie? . . .
It mourns, and who knows why?
And nothing pains me so--
With neither love nor hate--
A simply not to know
Why my heart suffers so.
*
*
Il pleure dans mon coeur . . .
II pleut doucement sur la ville. Arthur Rimbaud
Il pleure dans mon coeur
Comme il pleut sur la ville;
Quelle est cette langueur
Qui pénètre mon coeur?
Ô bruit doux de la pluie
Par terre et sur les toits!
Pour un coeur qui s'ennuie
Ô le chant de la pluie!
Il pleure sans raison
Dans ce coeur qui s'écoeure.
Quoi! nulle trahison? . . .
Ce deuil est sans raison.
C'est bien la pire peine
De ne savoir pourquoi
Sans amour et sans haine
Mon coeur a tant de peine!
*
http://www.press.uchicago.edu/Misc/Chicago/853446.html
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Paul_Verlaine.jpg
http://blog.seniorennet.be/clementine/archief.php?startdatum=1196463600&stopdatum=1199142000
http://flickr.com/photos/11694202@N00/533055545/
http://www.johnelkington.com/weblog/2006_01_01_arc.html
II pleut doucement sur la ville. Arthur Rimbaud
Il pleure dans mon coeur
Comme il pleut sur la ville;
Quelle est cette langueur
Qui pénètre mon coeur?
Ô bruit doux de la pluie
Par terre et sur les toits!
Pour un coeur qui s'ennuie
Ô le chant de la pluie!
Il pleure sans raison
Dans ce coeur qui s'écoeure.
Quoi! nulle trahison? . . .
Ce deuil est sans raison.
C'est bien la pire peine
De ne savoir pourquoi
Sans amour et sans haine
Mon coeur a tant de peine!
*
http://www.press.uchicago.edu/Misc/Chicago/853446.html
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Paul_Verlaine.jpg
http://blog.seniorennet.be/clementine/archief.php?startdatum=1196463600&stopdatum=1199142000
http://flickr.com/photos/11694202@N00/533055545/
http://www.johnelkington.com/weblog/2006_01_01_arc.html
January 15, 2009
January 14, 2009
Teksas tulvii
Ihan näin rankkaan bluesiin ei superlahjakkuutemme päätynyt, vaikka lähellä se oli (huumekausi), ja kuolemansa helikopterionnettomuudessa ikäänkuin kohtalon sanelema 'päätös'.*
(Kielimafia teki lisäyksiä 15.12)
Tässä yhdeksän minuuttia pitkässä live-versiossa ei ole yhtään turhaa tai tyhjää sekuntia. Stevie on minun mielestäni paras valkoinen blues-kitaristi. Eric Clapton jää hänen rinnallaan pekäksi, loistavan ammattitaitoiseksi 'stuntmaniksi'.
Valkoihoisista blueskitaran taitajista ehkä vain Peter Green on pystynyt -60-luvun lopulla esittämään sellaista live-esitys-intensiteettiä, joka Stevien esitykset vielä pystyy ajoittain ylittämään. Mutta se on sitten jo makuasia.
(Jimi Hendrix - Steve Rayn kaikkein suurin ihanne ja imitoinninkin kohde - myös soittotemppujen suhteen - on tietysti luku sinänsä).
Stevien ja Peterin - niin erityyppisiä kuin he soittajina olivatkin - taimaus ja tatsi on kuitenkin jotain aivan kertakaikkisen ja ehdottoman vakuuttaavaa - päähän jysähtävää, etten voi sitä vastustaa.
Jos taide parhaimmillaan on äärimmäisen viettelevää, niin sitä on myös tämä esitys. Se riisuu aseista. Se saa sinut antautumaan - täysin!
*
Tämäkin mies meiltä otettiin pois liian varhain. Ehkä ne kaikkein parhaimmat lähtevät aina liian varhain.
*
http://www.youtube.com/watch?v=tWLw7nozO_U&feature=related
Stevie Ray Vaughan - Texas Flood (Long version!)
*
Well theres floodin down in texas....all of the telephone lines are down
Well theres floodin down in texas....all of the telephone lines are down
And Ive been tryin to call my baby....lord and I cant get a single sound
Well dark clouds are rollin in....man Im standin out in the rain
Well dark clouds are rollin in....man Im standin out in the rain
Yeah flood water keep a rollin....man its about to drive poor me insane
Well Im leavin you baby....lord and Im goin back home to stay
Well Im leavin you baby....lord and Im goin back home to stay
Well back home I know floods and tornados....baby the sun shines every day
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Stevie_Ray_Vaughan
http://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Green_(musician)
http://www.cartoonstock.com/directory/f/feeling_blue_gifts.asp
January 13, 2009
Himomurha
(Ks. PS.)Kielimafian naisjuristi kohdisti minuun julman katseen ja sanoi: Rauno - sinä olet perverssi psykopaatti! Johon minä: I love love Irene (mik on hänen nimensä). You know - this is humor. Mitä tuo supernainen tosin pahoin epäili, joskin pääsimme lopulta yhteiseen ymmärrykseen ja hörppäsimme lattea - klo: 12.10.
*
Kuvassa hirtetään naisia. Noitina. Hmm...Ei mun mielest pitäis hirttää vaan - en nyt sano tässä ääneen...
*
Syytetty kertoo:
....Kuristin häntä niin pitkään, että näin kauhusta kankean - tuon niin kauniin ihmisen kasvot - muuttuvan silmiltään miltei pulloavaksi ähkäisyksi - ja huusin:
Sinä huorra - tänään sinä et minua enää petä!
Eikä hän koskaan pettänyt. Enää.
Hän kuoli. Pois. Minun käsiini...
*
http://www.suomalaiset.org/cgi-bin/kieligenetiikka/sivu.pl?nayta=noitavainot&linkit=muinaishistorialinkit
*
PS.
Himomurha on juridisesti eri asia kuin murha. Tästä lisää myöhemmin.
January 12, 2009
'Paha' opettaja
Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Ensimmäiset ja viimeiset sanat sekä sitä kautta Kemppisen päreeseen Kasvit II.
*
Motto 1:
Are you not ashamed that you give your attention to acquiring as much money as possible, and similarly with reputation and honour, and give no attention or thought to truth and understanding and the perfection of your soul?
~ Socrates ~
*
Motto 2:
'Se, joka on syvimmästään opettaja, ottaa kaikki asiat vakavalta kannalta vain suhteessa oppilaisiinsa - itsensäkin.'
Kirjoitti puolestaan Nietzche. Tosin hyvin (itse-)ironinen pilke silmäkulmassaan.
Onko näin kuten Nietzsche yrittää vakuuttaa? Jos on, niin siinä tapauksessa minä en ole sisimmästäni opettaja. En ota täysin loppuun asti vakavasti ketään tai mitään. Maailma ja elämä ei ole niin arvokas juttu, että sen voisi ottaa ihan vakavasti...
Kiero ja paradoksaalinen korollaari edellisestä olkoon tämä:
Tulitteko ajatelleeksi, että Sokrates - Kemppistä hiukan muunnellen - oli opettajana sekä loistava että kauhea yhtä aikaa.
Hän osasi ja halusi - kuten sanoi - olla tiedon 'kätilö' eli auttaa oppilasta synnyttämään itse tietonsa, koska tämän kuitenkin piti itsensä asiat lopulta oivaltaa.
Ulkoluku ei auta kuin välineellisesti ja vain hetken aikaa.
Mutta sitten kun oli päästy 'loppuun' asti, tuo vanha prankster jättikin oppilaansa yksin - ilman vastausta - 'huutelemaan' peräänsä ja miltei itkemään omien harhaluulojensa (aiemman tietonsa) murtumista ja totuuden kohtaamista vailla mitään tukea.
Kyllä - Sokrates oli hirviömäinen tyyppi tässä mielessä. Mutta sellaiseksi tulee, jos haluaa opettaa nimenomaan 'Totuutta ja kasvattaa Hyveeseen'.
Toisin sanoen opettaa oppilasta itsenäiseksi ihmiseksi (kreik. moraalinen autarkia ja integriteetti lienevät tässä oikeat termit).
Ja juuri tämän vuoksi sofistit - nuo Ateenan 'viralliset' pedagogit ja didaktikot eivät Sokrateen mielestä opettaneetkaan Totuutta ja Hyvettä vaan toisten huijaamiseeen tarkoitettuja älyllisiä temppuja - kaiken lisäksi rahasta - nuo muka tietävät huorat...
Sokrates oli siis todella 'paha' mies (hymiö) ylettömässä intohimossaan rehellisyyteen. Siksi hänet tapettiinkin.
*
Sitäpaitsi amatöörejähän me kaikki Totuuden suhteen olemme - paitsi esim. 'asiantuntija-tieteisuskovainen' Richard Dawkins ja hänen 'julistaja-hengenheimolaisensa', joihin Zizek osaltaan ironisesti viittaa 'Google-luentonsa' alussa (Zizek käyttää termiä poet).
He kun lukevat ja esittelevät tekstejään ikäänkuin kuin ne olisivat jo nyt suuria klassikkoja, ja he itse miltei 'Pyhiä miehiä/naisia'.
Noin omahyväisille ihmisille sopiikin nauraa paskainen nauru päin naamaa. Ei tosin välttämättä ääneen vaan siistin mutta viiltävän ironisesti. Sellainen ironikko ja homeerisen naurun taitaja
on kuin onkin opettaja par excellence! Hän ei pelkää totuutta.
Ehkä minusta sittenkin olisi tullut 'paha/hyvä' opettaja...
*
http://www.entelechy-magazine.com/socrates.htm
Hiukan kaikkea vailla
Voiko kaipauksen kuva enää konkreettisemmin hahmottua sanoiksi kuin tässä Edu Kettusen säkeessä?
*
Minä toivoisin niin,
että sinut näkisin vielä
aivan yllättäin jossakin kaukana täältä,
jonkun hotellin aulassa haikean kauniina,
hiukan kaikkea vailla.
(“Minä toivoisin niin” 1994, säv. Petri Laaksonen, san. Edu Kettunen)
*
http://www.elvisry.fi/uutiset/junnutiedote2006.html
*
Minä toivoisin niin,
että sinut näkisin vielä
aivan yllättäin jossakin kaukana täältä,
jonkun hotellin aulassa haikean kauniina,
hiukan kaikkea vailla.
(“Minä toivoisin niin” 1994, säv. Petri Laaksonen, san. Edu Kettunen)
*
http://www.elvisry.fi/uutiset/junnutiedote2006.html
January 11, 2009
Treffit Kuoleman kanssa
Kielimafia pohtii sanajärjestyksiä ja ilmaisun metaforisuuden sekä luontevuuden yhdistämistä - 12.1.
*
Kuolemasta ja Kuoleman rakastamisesta
*
Hiljaa - aivan hiljaa - minä katoan pois tästä maailmasta.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä liukenen ikuisuuden kaikkivaltiaaseen syliin. Pois kaikesta tuskasta ja intohimosta, pois ikävästä ja kaipauksesta - kohti kuoleman hellyyttä, joka armahtaa minut eikä tuomitse - joka on kuin äidin turvallinen käsi ja isän vahva ote.
Hiljaa - aivan hiljaa - olen matkalla maan syvyyteen, mullan pehmeyteen ja sen uudeksi synnyttävään kaiken ikuiseen paluuseen.
Tiedän, että kuolema on armoa - ainutta armoa, joka minulle on suotu.
Mutta ehkä kuolema on vielä enemmän - vielä paljon suurempi armo kuin kenenkään yksityinen tie. Ehkä kuolema on sekä ensimmäinen että viimeisin pelastus, minkä todellisuus koskaan voi kenellekään suoda.
Miksi siis olisin enää levoton? Miksi sydämeni enää kaipaisikaan toista ihmistä - ystävää tai rakastettua, koska kaikkein suurin odottaa minua - joka hetki yhä lähemmäksi tullen ja kutsuen minua luokseen kuin toveriaan, joka on minulle alusta lähtien annettu, jotta kestäisin tämän elämän, koska tiedän, ettei sitä voi heittää hukkaan - en edes minä - äärimmäinen nihilisti.
Kääri minut siis lämpimään huopaan, vie minut pois ja anna minulle ikuinen tyyneys ja mielen tasapaino.
Sillä minä rakastan sinua - Kuolema - niinkuin sinäkin minua. Me kaksi, jotka kohtasimme jo silloin, kun parkaisin tuskasta ensimmäisen kerran tänne maailmaan joutuessani.
Pyhä sinä olet - Kuolema, joka annat minulle ikuisen elämän.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä sulan pois - valun valtamereen ja aavikon hiekanjyvien miljardeihin. Ja sitten kun minua ei enää ole - olen enemmän kuin koskaan!
Olen Maailmankaikkeus yhdessä ainoassa kaaoksen triljoonasosassa, jota yksikään ihminen - ei edes fyysikko - pysty mittaamaan, todistamaan tai edes ymmärtämään!
Minut voi enää vain kuvitella, sillä olen muuttunut osaksi ajatuksen mytologista todellisuutta.
*
Kuolemasta ja Kuoleman rakastamisesta
*
Hiljaa - aivan hiljaa - minä katoan pois tästä maailmasta.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä liukenen ikuisuuden kaikkivaltiaaseen syliin. Pois kaikesta tuskasta ja intohimosta, pois ikävästä ja kaipauksesta - kohti kuoleman hellyyttä, joka armahtaa minut eikä tuomitse - joka on kuin äidin turvallinen käsi ja isän vahva ote.
Hiljaa - aivan hiljaa - olen matkalla maan syvyyteen, mullan pehmeyteen ja sen uudeksi synnyttävään kaiken ikuiseen paluuseen.
Tiedän, että kuolema on armoa - ainutta armoa, joka minulle on suotu.
Mutta ehkä kuolema on vielä enemmän - vielä paljon suurempi armo kuin kenenkään yksityinen tie. Ehkä kuolema on sekä ensimmäinen että viimeisin pelastus, minkä todellisuus koskaan voi kenellekään suoda.
Miksi siis olisin enää levoton? Miksi sydämeni enää kaipaisikaan toista ihmistä - ystävää tai rakastettua, koska kaikkein suurin odottaa minua - joka hetki yhä lähemmäksi tullen ja kutsuen minua luokseen kuin toveriaan, joka on minulle alusta lähtien annettu, jotta kestäisin tämän elämän, koska tiedän, ettei sitä voi heittää hukkaan - en edes minä - äärimmäinen nihilisti.
Kääri minut siis lämpimään huopaan, vie minut pois ja anna minulle ikuinen tyyneys ja mielen tasapaino.
Sillä minä rakastan sinua - Kuolema - niinkuin sinäkin minua. Me kaksi, jotka kohtasimme jo silloin, kun parkaisin tuskasta ensimmäisen kerran tänne maailmaan joutuessani.
Pyhä sinä olet - Kuolema, joka annat minulle ikuisen elämän.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä sulan pois - valun valtamereen ja aavikon hiekanjyvien miljardeihin. Ja sitten kun minua ei enää ole - olen enemmän kuin koskaan!
Olen Maailmankaikkeus yhdessä ainoassa kaaoksen triljoonasosassa, jota yksikään ihminen - ei edes fyysikko - pysty mittaamaan, todistamaan tai edes ymmärtämään!
Minut voi enää vain kuvitella, sillä olen muuttunut osaksi ajatuksen mytologista todellisuutta.
January 10, 2009
'Koneelleni'
Edu Kettunen tässä puhuu - hmm - kenelle?
*
Suru radiossa soittaa kitisevin kielin,
Minä mielin ankein vaihteita vaihdan.
Minä hoputan elämää raiteilleen,
Kiroan kuin mies, sanon:
Saatanan kone, älä hyydy, älä hyydy nyt.
Minuun on osunut elämän luoti.
Olen syntynyt vasten tahtoain.
Sain sielukseni vain käytetyn auton ja kiireen pois.
Sinä saatanan kone, älä hyydy, älä hyydy nyt.
Olin polttanut miljoona sätkää synkkää,
Kitkerää kipinää maantiellä lyönyt.
Olen syönyt sen, minkä ansaitsen.
Olet kalleimpani, sinä saatanan kone, älä hyydy.
*
http://www.elvisry.fi/uutiset/junnutiedote2006.html
*
Valitettavasti Yuotubesta ei löytynyt asiallista versiota. Ja asiattomistha mie en tykkää (hahhah!)
*
Suru radiossa soittaa kitisevin kielin,
Minä mielin ankein vaihteita vaihdan.
Minä hoputan elämää raiteilleen,
Kiroan kuin mies, sanon:
Saatanan kone, älä hyydy, älä hyydy nyt.
Minuun on osunut elämän luoti.
Olen syntynyt vasten tahtoain.
Sain sielukseni vain käytetyn auton ja kiireen pois.
Sinä saatanan kone, älä hyydy, älä hyydy nyt.
Olin polttanut miljoona sätkää synkkää,
Kitkerää kipinää maantiellä lyönyt.
Olen syönyt sen, minkä ansaitsen.
Olet kalleimpani, sinä saatanan kone, älä hyydy.
*
http://www.elvisry.fi/uutiset/junnutiedote2006.html
*
Valitettavasti Yuotubesta ei löytynyt asiallista versiota. Ja asiattomistha mie en tykkää (hahhah!)
Hän
Kuvan hänellä ja J. Karjalaisen Youtuben hänellä on jotain tekemistä keskenään, mutta en tiedä mitä (ks. linkki).
*
http://www.youtube.com/watch?v=nB7jr40AlXo&feature=related
J Karjalainen - Hän
Hän, sai mut uskomaan, hän,
sai mut toivomaan, hän,
ja vielä enemmän
Hän, sai mut nauramaan, hän,
sai mut laulamaan, hän,
antoi mulle sävelmän
Hän, hyvä haltiatar, hän,
yön kuningatar, hän,
on enää nimi iskelmän
Hän, kun kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän
Tunnen saman ikävän, kun poissa on hän
Hän, sai mut nauramaan, hän,
sai mut laulamaan, hän,
antoi mulle sävelmän
Hän, taas kitarani viritän
Ja kuulen tutun helinän,
kuin luonani ois hän
J Karjalainen - Hän
Hän, sai mut uskomaan, hän,
sai mut toivomaan, hän,
ja vielä enemmän
Hän, sai mut nauramaan, hän,
sai mut laulamaan, hän,
antoi mulle sävelmän
Hän, hyvä haltiatar, hän,
yön kuningatar, hän,
on enää nimi iskelmän
Hän, kun kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän
Tunnen saman ikävän, kun poissa on hän
Hän, sai mut nauramaan, hän,
sai mut laulamaan, hän,
antoi mulle sävelmän
Hän, taas kitarani viritän
Ja kuulen tutun helinän,
kuin luonani ois hän
*
January 8, 2009
Parhaimpia blogikommentteja 1
Kuvassa Mummon ja minun yhteiset sukkikset. Minä pidän niitä parillisina ja Mummo parittomina päivinä. Meillä on näitä 134 kpl. Käytämme niitä yhteisesti sen vuoksi, että suhteemme pysysisi 'kiinteänä'. Viikonloppuisin saatamme innostua ja olla lötkytellä niissä jopa yhtä aikaa - siis yhdessä ja samassa sukkiksessa. *
Kommenttien alkuperäiset, suppeammat versiot löytyvät Mummon päreestä Tunnustuksia.
*
Kielimaffiin tsuhnat pani lisäyksii, ko niil oli siihe tarve - klo: 19.05
Mummo kirjoitti:
Rauno, tuota henkilöiden yksityisyyden mahdollista loukkaamista (blogi)tekstissä olen miettinyt paljonkin. Palaan aiheeseen myöhemmin. Miten DVD-asia etenee?
*
Rauno Rasanen sanoi:
Mummo
Tämä on kirjoitettu hieman suutuskissa; - se onkin joskus aika paha kissa - ellei sen suu ole tuskissa.
*
Ja hitto. Miehän en tunnusta ennää mittää. Kenellekkää.
Mie vaa syön sultsinoi ja juon kahvii.
Mie kun oon saanu taas kuulla kunniain ja häpiän nyt tääl nurkassain!
Hyvä ettei miult itku pääse - tai pieru.
*
DVD?
Mie Mummo siulle miun dvd:täin anna. Senki sie tietyst veisit miult - sillai henkisest. Halvatu rysäpöksy. Amarit lötköttää akal nilkois ast, mut hää ei ko juoksoo ympär katuloi. Pillu paljaan. Kuupperin testii.
Sanonko mie halavata, mikä se siu testis oikee on? Kyl se on se testis - iha ite.
No - nyt mie nappaan viel yhe sultsinan ja rauhotun.
Mut minnuu ette kyl uhkaile - rysäpöksytissit. Miulki on ihmisoikeuvet! Minnuu pittää kunnioittaa ninku ihmist eikä potkiskella ninku rantapalloo Kiasmas....
Mrr...joku on käyny syömäs miun puurokupistain. Ettei se vain olis ollu itse Kultakutri?
*
Mummo sanoi:
Herraisä, sie taijatkii olla meit karjalaisii, Pikku Karhu? Miu mau mukkaa siu puurois on pikkuse liika kuumaa. Ja sie kuule oot ite rysäpöksytissi. Eläkä sie miu sukkiksii käy haukkua natostammaa. Suuttuut viel, sukkikset.
*
http://www.iileskotti.fi/index.php?page=list&c=5
January 7, 2009
...tanan köhnöt!
Saatanan kusipäät! Minuahan te ette köhnötä. Mä oon mikä oon, enkä muutu tästä. Mä menen Mummon kanssa naimisiin ja me saadaan 16 lasta, joista suurin osa on poikia ja tyttöjä. Ah - ihanaa kun tietää, miten elämässä menee hyvin. Te ette perkeleen tavalliset pulliaiset tiedä siitä mitään! Kunhan olette vain kateellisia. Ja köyhiä. Puutteessa. Kaikin tavoin. Mutta minulla ei ole puutetta. Kaikkea saan jatkuvasti. Mummokin antaa minulle heti, kun vain sormea napsauttelen. Vitut - niin turhaa on puhua teille - te älyllinen/-tön pikkuväki. Lähden tästä tapaamaan Augustinusta, Dantea ja itse Shakespearea. Sanon teiltä terveisiä - te pienet ja mitättömät ihmisraukat, joiden ainoa elon lähde on kateus ja kauna. - - - Saatana soikoon - te idiootit. Pelätkää edes, jos ette saata ymmärtää!
Loppuun kirjoitan tämänhetkisen favorite-aakkoseni x ?
*
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
Loppuun kirjoitan tämänhetkisen favorite-aakkoseni x ?
*
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
January 6, 2009
Tarpeeton osa 2
Tämä 'anonyymi' on osallistunut Mummon 'raittiuskilpakirjoitukseen' Tarpeeton osa, jossa puhutaan naamioitten takaa.(Joitain muutoksia alkuperäiseen on tehty ja ilmeisesti tullaan vielä tekemään)
*
Valitsimme X:n kanssa ensin toisemme - jopa kahteen - ehkä jopa kolmeen kertaan.
Jos ensi rakkautta nyt voi sanoa valitsemiseksi - mieluumminkin kosmiseksi katastrofiksi - 'hormonihäiriöksi' - jolle ei voi yhtään mitään.
Menin hänestä - ja hän minusta - tuon ensimmäisen kerran niin totaalisti sekaisin, että en enää ikinä lakkaa rakastamasta tätä kilttiä, iloista, kaunaista ja uskonnollista pihtaria, joka oli kuitenkin emotionaalisesti varsin eläväinen sängyssä.
Olit/et ihanan kummallinen yhdistelmä - pihtari ja orkkukone samassa persoonassa.
Enää en kuitenkaan elä kanssasi.
Kolusin läpi muutamia täysin merkillisiä ja kipeitäkin ihmissuhteita ensimmäisen ja toisen kohtaamisemme välillä (20 vuoden aikana vuoteen 1994).
Niissä ei ollut aina tolkun häivää, mutta opin niistä sellaisia asioita mm. seksistä, etten ulota moraalia sellaisiin touhuihin enää koskaan - ellen sitten luule todella rakastavani.
Minusta on kuitenkin tullut taas desperado, joka pakeni sinua X - jälleen - nyt ehkä lopullisesti.
Sitten elin selibaatissa, kunnes Y tunkeutui yksityiseen elämääni lähes lupaa kysymättä - ja onnistui murtamaan yksityiselämäni muurin.
Menin totaalisti sijoiltani psyykkisesti - mutta niin meni kyllä hänkin.
Valitettavasti lyhyt mutta dantemainen ja äärimmäisen inspiroiva syväsukelluksemme toistemme persoonallisuuksiin päätyi miltei katastrofiin.
Y:n ympärille oli kertynyt lähes yhtäkkiä - vajaan vuoden aikana - tummien pilvien lailla liikaa häiriötekijöitä. Toisin kuin hänen miltei kymmenenä aiempana - selibaattivuonnaan.
Y ei kuitenkaan ollut nuorempana ollut mikään nunna - kuten X avioliittonsa (kaksi lasta), joka päättyi eroon jo 1978, jälkeen - kevääseen 1994 asti, jolloin RR tuli ja 'iski' myös kaiken kirjallisen luovuutensa voimalla, koska vanha suola janotti häntä - ja viimein myös X:ää aivan armottomasti!
En kestänyt Y:tä ympäröiviä häiriötekijöitä. Ei kestänyt hänkään.
Lopulta räjähdin ja pelästytin hänet täysin - tuon ylifoobisen sangviinikon!? - mustasukkaisilla uhkailuillani - - - - - - - - mutta viimein hän antoi anteeksi - kaiken - ainakin omien sanojensa mukaan.
Lopetin 'rauhansopimus- ja ripityspuhelumme näin: "Haluan sanoa sinulle Y - Älä nyt loukkaannu tästä - 'Kulta - kiitos".
Muistaakseni Y vastasi - pystyin aistimaan ja kuulemaan ihastuttavan hymynkareen hänen huulillaan ja puheessaan: 'Kiitos itsellesi' - tai jotain sen kaltaista.
Näin me erosimme lopulta - ystävinä ja tarkoituksena aloittaa kaikki uudestaan täysin puhtaalta pöydältä - ilman kaunaa ja vihaa.
Mutta vain ystävinä. Hyvin etäisinä ystävinä.
Kaipaan häntä.
Hän ei ole tarpeeton osa. Hän on se nivel, joka sitoo minut tähän elämään - kuoleman enkeli - ja elämän.
Y sanoi useasti, että elän nykyään aivan liian yksin. Avaudu - pyri luomaan suhteita blogien kautta. Yksinäisyytesi syö sinut tyhjäksi ja katkeraksi kalvaen päivä päivältä psyykkistä tasapainoasi aina vain enemmän.
Hän on oikeassa. Hänellä on ihmistuntemusta - enemmän kuin X:llä.
Mutta - vielä kerran - hän on se tarpeellinen osa, jota minä kaipaan nyt - jopa enemmän kuin X:ää.
Toisaalta - ehkei ihmissuhteissa ole edes olemassakaan tarpeettomia osia. Jokainen on sen kuuluisan laulun arvoinen. Jokainen voi olla rakas - omalla tavallaan.
Tämä asia minun täytyisi oivaltaa eikä halveksua niin monia ihmisiä käpertymällä omaan solipsistiseen ylpeyteeni ja muuttumalla sillä tavoin itse tarpeettomaksi osaksi, jolla ei ole käyttöä kenellekään kuin ehkä erikoisena eläimenä, jota tullaan ihmettelemään ja töllistelemään Blogistanin eläintarhaan.
Minä olen kahlittu - itseni kahlitsema - tarpeeton, ilveilevä pantteri, jota pelätään, jolle nauretaan, joka uhittelee, joka joskus jopa nauraa, mutta jota kukaan ei ota enää vakavasti eikä rakasta.
Sanalla sanoen: olen itse se tarpeeton osa tätä elämää. Tosin ehkä pitkälti omaa syytäni.
*
http://blogs.smh.com.au/lifestyle/asksam/archives/2007/03/
January 5, 2009
Mankeli ja Kissanainen - kaksi synopsista hulluuteen
Kuvassa vagina dentata ilman burkhaa - ja burkhalla.Kirjoitettu muka kommentiksi Mummon päreeseen Verkon takaa.
*
Jotain kaunista haluaisin taas sinulle sanoa Mummo. Ihana teksti. Yhdyn Annikkiin - - tässä asiassa.
Sinä olet todellisempi kuin (jopa] minä. Mutta olenkohan vain kateellinen? Jos olen, niin siihen löytyy täysi syy. Positiivinen ja hyväntahtoinen syy. Voiko sellaista kateutta olla olemassa?
Huom! - et toki ole ainut naiskirjoittaja, jolle olen tällä tavoin kateellinen, mutta sieltä kateutta herättävimmästä päästä kyllä.
Miehet (olkoon vaikka Tapsa P ja Vaari poikkeuksia - joskus jopa penseä Kemppinen) eivät ainakaan blogimaailmassa osaa/halua yleensä kirjoittaa elämästä ja ihmisistä - aikuisista ja lapsista - näin koskettavasti muttei kuitenkaan tylsän analyyttisesti tai liian paatoksellisesti (kuten minä).
Olen tosin siinä mielessä naivin lapsellinen 'viettelijä', että haluaisin saada sinut(kin) nauramaan tai itkemään. Kuin se pikku poika (5v.), joka sai äidin, isän, sukulaistädit ja enon nauramaan.
Mutta sinua on aika vaikea naurattaa - ja silti et ole ainakaan kovin pahasti tosikko.
Taidat olla maailman suloisin mankeli. Oikea vagina dentata. Mun sormet jäi jo sun väliin. Sattuu. Pipi.
Etsin sinulle kaipaamasi burkhan. Löytyisiköhän sellaisia Ala- tai Ylä-Malmin torilta? Sinusta tulisi maailman ainoa kävelevä mankeli, joka käyttää burkhaa. Kuljettaisin sinua ympäri Malmia kehuen:
Tiedätteks te äijät, että mulla on tässä maailman paras hampailla varustettu mankeli.
Ja ne äijät olisivat aivan helvetin kateellisia. Vähän jo puukkoa väläyteltäisiin. Mutta me ajaisimme taksilla hotelli Inter-Contitentaliin ja eläisimme reteesti. Portierille antasimme tiedot: Räsänen ja Mankeli.
Asuisimme morsiussviitissä. Käyttäisimme ecstasya ja kävisimme muutaman kerran Kaukametsässä eli siellä Taivaan maassa kyläilemässä. Siellä Pilvessä.
*
Hmm. Nyt lienee vapaaehtoisesti syytä lopettaa mieli(ku)vituksen lento (pariksi minuutiksi).
Ajattelin piruuttani ensin kirjoittaa tästä burkhastasi uuden 'Tarpeettoman osan' kirjoituskilpailuumme, mutta kuten jo aiemmin perustelin, ei anonymiteetti pysty minun hulluuttani kätkemään.
Joten se siitä - vaikka hieman kyllä kihisyttäisi vääntäytyä johonkin käsittämättömään rooliin ja ladata tulemaan 'Malmisarjaan' jatkoa otsikolla: 'Elämäni kissanaisena'.
Siitähän ei mua tunnistaa voi kenkään.
Hitto - 'Elämäni kissanaisena' on loistava idea! Taidan nimittäin olla sisimmältäni hiukan naismainen. Hmm x 6. Kukahan olis Batman? - - Vaari? - - Ja sinä Mummo - sinä olet Robin?
Alkusynopsis:
Kissanainen yrittää Malmitalon kahviossa (ns. suuri näyttämö) iskeä Batmanin, mutta päätyykin (koska himon kohtalot ovat tuntemattomia) Robinin kanssa pienelle näyttämölle muhinoimaan.
Pieni näyttämö - kuten hyvin jo tiedetään - on Malmitalon inva-wc - tuo klassisen kiihkeiden kohtausten tunnelmallisen tuoksuva n(t)urkkateatteri - näyttämökolo - joskaan ei vailla verta.
(to be or not to be continued)
*
http://eijatellervo.blogspot.com/2005/06/vagina-dentata.html
http://www.healthcentral.com/drdean/408/13198.html
January 4, 2009
Anteeksi suo nämä oikkuni mun
Tämä on aivan must tälle - kummallista kummallisemmalle - päivälle, joka on saanut mieleni sekä sijoiltaan että helpottumaan ja vapautumaan enemmän kuin ehkä koko syksynä ja alkutalvesta. Eikä kuitenkaan ilman pientä - positiivisen jekkuilevaa - hymynhäivää suupielessä.*
http://www.youtube.com/watch?v=NSf3mThrbJA
Katri Helena: Anteeksi suo (with lyrics)
*
http://www.kidsskills.org/fin/vastuunportaat/sovittaminen.htm
Päivän repliikit
Kuvassa: Samuel Beckett
We all are born mad. Some remain so.
(Samuel Beckett: Waiting for Godot).
###
So things may change
No answer
End
No answer
I may choke
No answer
Sink
No answer
Sully the mud no more
No answer
The dark
No answer
Trouble the peace no more
No answer
The silence
No answer
Die
No answer
DIE screams I MAY DIE screams I SHALL DIE screams
Good
How It Is (1961)
com/samuel_beckett/samuel_beckett_grave.html
*
http://www.kirjasto.sci.fi/beckett.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Beckett
http://michaelgreenwell.wordpress.com/2007/05/
(Samuel Beckett: Waiting for Godot).
###
So things may change
No answer
End
No answer
I may choke
No answer
Sink
No answer
Sully the mud no more
No answer
The dark
No answer
Trouble the peace no more
No answer
The silence
No answer
Die
No answer
DIE screams I MAY DIE screams I SHALL DIE screams
Good
How It Is (1961)
com/samuel_beckett/samuel_beckett_grave.html
*
http://www.kirjasto.sci.fi/beckett.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Beckett
http://michaelgreenwell.wordpress.com/2007/05/
Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään
Kuva: Earth and Venus compared Tämä päre on väsätty mm. Iineksen päreen Venus taivaalla vaikutuksen alaisena.
*
Kyllä meillä 'tavallisilla' miehillä on sitten tylsää. Meille ei koskaan tapahdu mitään. Meille Venus on maasta katsottuna aina jotenkin merkillisesti vinksallaan ja kuumissaan - ikäänkuin se ei koskaan muuttuisi miksikään, koska siinä tapahtuu jatkuvasti jotain.
http://www.youtube.com/watch?v=WeJ2TrWXSig
J Karjalainen - Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään
Pyhää vihaa ja
Suurta rakkautta
Joo mä kaiken nään
Liput liehuu ja
Ihmiset riehuu ja
Mä kaiken nään
refrain:
Mä olen mies
Mä olen mies
Jolle ei koskaan tapahdu mitään
(2x)
Lennetään kitaralla
Texasin taivaan alla
Joo mä kaiken nään
Ja Paula tanssii taas
Kissan kanssa ja
Mä kaiken nään
refrain (2x)
Kun mä tulen kotiin
Avaan telkkarin
Ja sitä katselemaan jään
Korttitalo nousee
Yössä taivaaseen
Mä sieltä kaiken nään
Jossain on kuumempaa ja
Jossain on suurempaa ja
Ei tartte selittää
Mitä vikaa on mun
Pienessä maailmassa
Joo mä kaiken nään
refrain (2x)
*
http://www.arcadiastreet.com/cgvistas/venus_002.htm
*
Kyllä meillä 'tavallisilla' miehillä on sitten tylsää. Meille ei koskaan tapahdu mitään. Meille Venus on maasta katsottuna aina jotenkin merkillisesti vinksallaan ja kuumissaan - ikäänkuin se ei koskaan muuttuisi miksikään, koska siinä tapahtuu jatkuvasti jotain.
http://www.youtube.com/watch?v=WeJ2TrWXSig
J Karjalainen - Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään
Pyhää vihaa ja
Suurta rakkautta
Joo mä kaiken nään
Liput liehuu ja
Ihmiset riehuu ja
Mä kaiken nään
refrain:
Mä olen mies
Mä olen mies
Jolle ei koskaan tapahdu mitään
(2x)
Lennetään kitaralla
Texasin taivaan alla
Joo mä kaiken nään
Ja Paula tanssii taas
Kissan kanssa ja
Mä kaiken nään
refrain (2x)
Kun mä tulen kotiin
Avaan telkkarin
Ja sitä katselemaan jään
Korttitalo nousee
Yössä taivaaseen
Mä sieltä kaiken nään
Jossain on kuumempaa ja
Jossain on suurempaa ja
Ei tartte selittää
Mitä vikaa on mun
Pienessä maailmassa
Joo mä kaiken nään
refrain (2x)
*
http://www.arcadiastreet.com/cgvistas/venus_002.htm
January 2, 2009
Tarpeeton osa
Tarkkaan katsottuna kuvassa erottuu myös Origeneen anatomian 'tarpeeton osa' - kivekset - hieman ennen kastrointi-operaatiota - ks. linkkiKirjoitettu Mummon blogissa julistetun kirjoituskilpailun Suuret naamiohuvit johdosta - tosin hieman sääntöjen vastaisesti, mutta väliäkö hällä.
Kielimafialta jäi niin sanotusti haavi auki - varsinkin naissihteeriltäni. Noh - tehtiin kuitenkin useita muutoksia ja lisäyksiä. Hmm...mikä ihme noita mafialaisia tänään taas riivaa, kun ne tirskuu ja supattaa toisilleen? Tuossa on aamukahvia - juokaa orjat! Viimeisin muutos - klo: 19.40.
*
TARPEETON OSA (kirjoittanut Anonyymi)
Antiikin ajan suuri kristillinen teologi Origenes kastroi itse itsensä noin 20-vuotiaana. Kivekset olivat hänelle tarpeeton osa miehen fysiologiaa.
Ne aiheuttivat Origeneen mielestä vain silkkaa harmia. Kuten himoa, keskittymiskyvyttömyyttä, tahattomia ejakulaatioita ja kuolan valumista suupielistä.
Kuohittuaan itsensä hän pystyi keskittymään vain olennaiseen eli filosofiseen raamatuntutkimukseen ja eksgetiikkaan.
Tämän jälkeen ei ollut enää väliä, vaikka Aleksandrian kaduilla olisi kävellyt vastaan itse Kleopatra nenineen, tisseineen ja perseineen. Se ei O:ta hetkauttanut emotionaalisesti millään tavoin.
Origenes se vain luennoi teologiasta ja kirjoitti tutkimuksiaan - seestyneesti joskin itsevarmasti kuten androgyyneilla on tapana.
Yllättävä legenda kertoo, että Aleksandrian ylipormestarin vaimo, joka oli käynyt kuuntelemassa Origeneen luennointia ja häikäistynyt tämän älykkyydestä ja puhelahjoista, halusi kuitenkin löytää O:n kivekset - nuo tarpeettomat pallukat.
Emme tiedä motiivia tähän pakkomielteeseen, mutta tarinan mukaan O:n heitettyä irtileikatut kiveksensä Niiliin, joku perverssi, O:n aikeista vihiä saanut keräilijä, oli kenenkään huomaamatta sukeltanut niiden perään ja onnistunutkin nappaamaan ne, ennenkuin virta oli ehtinyt kuljettaa niitä Niilin suistoa pitkin Välimereen saakka lopullisesti kalojen ruuaksi.
Tuo ylhäinen nainen - nimeltään Nevernevernevernevernevernever - kuuuli kyseisen tarinan 'kokeneelta' palvelijattareltaan, innostui siitä aivan kiihkoon asti ja pyysi palvelijatyttöä opastamaan hänet mainitun keräilijä-eksentrikon - itse asiassa aleksandrialaisen pornoantikvariaatin pitäjän - luokse.
Pitkällisten neuvottelujen tuloksena - myös kiristystä pyrittiin harjoittamaan molemmin puolin - Never x 6 sai ostettua Origeneen kivekset kuudellasadalla kultarahalla, jotka hän oli 'lainannut' ylipormestarimiehensä säästöholvista.
Hektis-seksuaalisen riemun vallassa hän vei O:n kivekset salaiseen piilopaikkaan huvimajaansa ja ryhtyi palvomaan niitä - tarpeettomia pallukoita - joka päivä klo: 22.15 Egyptin aikaa illalla.
Miehelleen, joka ei ymmärtänyt lainkaan asian todellista luonnetta, Never sanoi aina menevänsä sytyttämään tuikun Isikselle, Osirikselle ja Horukselle.
Mutta todellisuudessa Never oli kehittänyt itselleen mitä merkillisimmän - joku sanoisi (en minä) perverssin - rituaalin.
Hän oli asettanut O:n kivekset killumaan huvimajan katosta ohuella narulla, läimäytti niitä hellästi pyhällä kepukalla, jolloin ne alkoivat tehdä kohta jo lähes hypnoottiseen transsiin vajonneen naisen mielestä ihanaa heiluriliikettä, mikä sai hänet kokemaan ihmeellistä sisäistä paloa ja värinää varsinkin alavatsassa.
Onnesta sekopäisenä Never poistui huvimajasta yleensä klo: 23:00 aikaan, ja tätä rituaalia hänen kerrotaan harjoittaneen 38 vuotta kuolemaansa saakka joka ilta.
Neverin aviomies - Aleksandrian ylipormestari siis - tosin ihmetteli usein, mistä pikku-vaimo oli löytänyt aiemmin niin häilyvälle ja oikukkaalle sielulleen tasapainon ja rauhan, mikä ei kuitenkaan tarkoittanut, että tämä olisi muuttunut miestään kohtaan seksuaalisesti passiivisemmaksi - päinvastoin.
Arkeologien viime vuonna löytämistä papyruksista saamme lukea totuuden.
Syynä olivat juuri O:n irtileikatut kivekset. Tuo tarpeeton osa miehestä, jonka neroutta ja ajatuksenjuoksua - rahvaanomaisesti sanottuna: munat - olivat ennen irtileikkaamistaan niin suunnattomasti häirinneet aiheuttamalla asiaankuulumattomia viboja hormonitoiminnassa, ja sitä kautta estäneet hänen älykkyytensä ja luovuutensa ilmaisukyvyn täydellistymistä.
Varmaa kuitenkin on, että nämä tarpeettomat kivekset olivat täyttäneet tehtävänsä Never x 6:n elämässä, ja kerrotaan, että hän kuoli hymy huulillaan, O:n pallukat muumioonsa - peräti omaan vaginaansa kätkettyinä - ja mitä ilmeisimmin erittäin onnellisen kuoleman.
Toistan vielä, että koska osaamme nykyään lukea papyruksia sujuvasti, ei meillä ole enää mitään syytä epäillä tämän merkillisen mutta omalla tavallaan viehättävän ja kiehtovan legendan todenperäisyyttä.
*
http://www.tohtori.fi/?page=6218196&id=5052551
January 1, 2009
Nähnyt olen taivaan maan
Koko elämäni on ollut pelkkä kuvitelma. Fiktio. Fantasia. Se on ollut kuin veden kalvo, joka särkyy aina kosketettaessa. Sen vuoksi olenkin usein tyytynyt vain katselemaan tuota kalvoa ja sen heijastuksia. Näkemään siinä itseni ja muut - pilvien kulun ja hajoamisen erilaisiksi kuvioiksi, rannalla kasvavien puiden lehtien kahisevan liikkeen ja pienten ahventen leikin pintaan tarttuneitten hyönteisten nappaamiseksi.Minusta on yli 50-vuotiaana tullut uudestaan se 5-vuotias pikku-Rauno, joka katselee mummolan rantalaiturin reunalta veden maagista 'valkokangasta', kuuntelee aaltojen liplatusta ja unelmoi vaikka siitä 'taivaan maasta', minkä Aleksis Kiven 'Kaukametsä'-runon poika kertoo äidilleen nähneensä.
Se oli ehkä jopa onnellinen mutta - jo silloin - haikean yksinäinen pikku poika. Nyt se on enää vain haikean yksinäinen - joskus sentään iloinenkin.
Se ajattelee kuin Eino Leino:
'.......
'En mä iloitse, en sure huokaa,
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen mi nukkuu
tuoksut vanamon ja varjot veen,
niistä sydämeni laulun teen.'
Elämä on vielä mahdollista kestää taiteen, kauneuden ja syvien - joskin perimmältään illusoristen ja valheellisten - tunteitten kautta. Olkoonkin siis, että kaikkea tätä voidaan pitää ikäänkuin turhana lemmen touhuna ja/tai muurahaismaisen tarkoituksettomana hääräämisenä jonkun - muka paremman tulevaisuuden eteen.
Sillä mikä voisi olla parempaa kuin unelma, joka myös pysyy unelmana? Ikuinen lupaus, joka ei koskaan täyty.
Jos tosiaan saavuttaisin uudestaan sen vakavuuden, mikä minulla oli lapsena leikkiessäni, elämä saisi takaisin arvoituksellisen tai pikemminkin mysteerisen luonteensa ja merkityksensä. Hiekkalaatikossa rakensin ja hävitin elämäni ja maailmani kerta toisensa jälkeen uudestaan. Kaikki oli mahdollista.
Jokainen lapsi on synnynnäinen taiteilija. Ja lapsi minä olen. En mikään 'järkevän tylsä' aikuinen...
*
Kaukametsä
Alas kalliolta lapsi riensi
Äitins luoksi riensi hän,
Lausui loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
»Mitä haastelet, mun pienoseni,
Mitä taivaan kaukamaast'?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain.»
Vuoren harjanteella kauan seisoin,
Katsahdellen koilliseen,
Siellä näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin,
Armas päivä paistoi siell',
Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.
Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
»Ei, mun lapsein; sineydess' ylhääll'
Taivaan korkee sali on,
Siellä lamput, kultakruunut loistaa,
Siell' on istuin Jumalan.»
Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall
'Kaukametsä haamottaa,
Siellä ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.
*
http://www.compopus.fi/kivi.htm
http://www.nieppi.com/n/?m=200709
Subscribe to:
Posts (Atom)