Kooma, kiima tai molemmat

 I

Useimmiten käy, että mies ja nainen ovat ottaneet kantaakseen velvollisuuden elää yhdessä koko ikänsä ja vihaavat toisiaan jo kuukauden kuluttua, haluavat erota, mutta eivät eroa, ja silloin syntyy se kammottava helvetti, jonka takia ihmiset sortuvat viinaan, ampuvat, puukottavat tai myrkyttävät toisensa.

Leo Tolstoi: Kreutzer-sonaatti

1

Seksuaalisuus on pidäkkeetöntä himoa ja itsekkyyttä, joka tuhoaa kaikki jatkuvuuden, luottamuksen ja velvollisuuden varaan rakentuvat parisuhteet – myös ja etenkin avioliiton. Näin ajatteli Kreutzer-sonaatin vähän yli 60:n Tolstoi – seksuaalista askeesia avioliitossa saarnannut instituutioiden vastainen anarkisti, jonka vaimo kuitenkin synnytti ‘seksuaali-askeettiselle’ kirjailijallemme 13 lasta [!]'

Jo pelkästään mainittu kyseinen tosiasia kaikessa naivissa yksinkertaisuudessaan mielestäni todistaa, että vaikka Tolstoi varmasti oli jossain määrin oikeassa seksuaalisuuden ‘turmiollisuuden’ suhteen, niin askeettisen anarkisminsa toteuttamisen mahdollisuuksia hän kyllä liioitteli niinkuin vain [vanhemmiten] myrskyisässä avioliitossaan elävä moralistinen jäärä vain voi liioitella.

Tolstoi on esimerkki siitä, miten instituutioita vastustavat anarkistit [askeetit ja mutatis mutandis myös libertiinit] ovat repressiivisen systeemin moraalista korruptoivuutta ihmisen vapauden toteutumisen kannalta syyttäessään ajautuneet argumentatiiviseen kehään. He väittävät esim. mustasukkaisuutensa johtuvan siitä, että [avioliitto-instituutio ja instituutiot yleensä] tukahduttavat ja vääristävät seksuaalisuuden harjoittamista ja sen autenttista ilmentämistä, mistä seuraa pahoja psyykkisiä oireita.

Erotuksena libertiineihin pitää kuitenkin muistaa, että Kreutzer-sonaatin kertojan patologinen mustasukkaisuus johtuu vähintään yhtä paljon seksuaalisesta halusta itsestään [haluta jotakin halunsa välineelliseksi kohteeksi] kuin siitä, että mies ja nainen joutuvat sitoutumaan avioliitto-instituutioon, joka viimeistään muuttaa sukupuolisen halun pikemminkin nautinnollisen vallankäytön muodoksi kuin Jumalan lahjaksi ihmiselle. 

Mutta pidättäytymisellä ei tässä pyritä ratkaisemaan niinkään seksuaalisuuden kuin sukupuolisen sitoutuneisuuden eli parisuhteen tukahduttavaksi instituutioksi muodostumisen ongelma. Huomautettakoon, että niin sanottu ’finnsanityläinen bonoboteoria’ pyrkii ratkaisemaan saman ongelman täysin vastakkaisella tavalla eli libertiinisyydellä [seksuaalinen promiskuiteetti ja polyamoria]. Toisin sanoen siinä missä Tolstoi pyrkii tekemään parisuhteista ikäänkuin luostareita, joissa seksiä harjoitetaan [jos on aivan pakko] enintään naisen raskaaksi saattamistarkoituksessa, siinä libertiinit naivat kaikkea elävää, mikä himon hetkellä eteen sattuu.

Tolstoin parisuhde on askeettista sadomasokismia, kun taas libertiinit palaavat mielestään eläimelliseen ideaali-luonnontilaan, jossa ei ole vapautta rajoittavia instituutioita [kuten avioliittoa ja monogamiaa] eikä velvollisuusetiikkaa, sillä anarko-bonobolandiassahan kenenkään ei tarvitse luvata mitään, koska kukaan ei ole sitoutunut mihinkään tai kehenkään eikä kukaan omista toista muttei myöskään itseään, mikä merkitsee, että julkisuuden ja yksityisyyden raja on hämärtynyt [käytännössä tuon rajan kuitenkin vetävät bonobolassakin ne, joilla on eniten poliittista valtaa – eivät tavalliset yksityiset ihmiset].

2

Tolstoin instituutioiden vastainen anarkismi ja seksuaalinen ‘puhtaus’ perustuu Jeesuksen elämän [hieman gnostilaisesti tulkittuun] esimerkkiin. Tolstoi on saanut vaikutteita myös Schopenhauerin tahto-filosofiasta ja siihen sisältyvästä wanna-bee-buddhalaisuudesta.

Anarko-libertiinien ymmärrys yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta ja yksilöllisestä vapaudesta sen sijaan palautuu olennaisilta osiltaan jo tässä maailmassa toteutuvaan gnostilais-tyyppiseen pelastuskäsitykseen eli ihmisen täydelliseen vapautumiseen kaikista itsensä toteuttamista estävistä repressioista – lopulta jopa omasta minuudesta [ek – stasis].

Konventionaalisemman aatehistorian kannalta yhteiskuntapoliittinen anarkismi ja sen libertiinisyys eli minun sanastossani maallinen gnostilaisuus on epikurolaisuuden ja antiikin demokratian äpärälapsi, joka kulki tietään kristillisten ääriliikkeiden kautta maallisempaan ritariromantiikkaan palaten viimein imaginaarisena utopiana tämänpuoleiseen maailmaan Rousseaun ‘luonnossa’, josta ei enää ollutkaan pitkä matka vallankumous- ja muuhun romantiikkaan, joka alkoi palvoa yhtä aikaa sekä yksilön, massojen että kansojen vapautumista.

3

Anarkismia on siis kahta tyyppiä: askeettis-sadomasokistista ja libertiinis-promiskuiteettista. Pidättyvä, rauhanomainen ja luonnonläheinen tolstoilaisuus on ollut yksi viher-humanistisen pasifismin suuria lähtökohtia, kun taas radikaalimmat libertiini-marxilaiset tunnetaan pomminheittäjinä, terroristeina ja ylipäätään vallankumouksellisina utopisteina, jotka eivät usko poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin ihmisen vapauttamisessa sekä kapitalistisista sortajistaan että sisäisistä estoistaan, jotka institutionaalinen repressio [etenkin kapitalismi] on luonut ja joita se ylläpitää. 

Valitettavasti radikaalit anarkistit eivät tunne myöskään sellaista asiaa kuin kuri ja kurinalaisuus. Luis Bunuelin mielestä vasemmisto-anarkisteista ei Espanjan sisällissodassa ollut itse asiassa muuta kuin haittaa tasavaltalaisten pyrkimyksille pitää saavutettu poliittinen valta itsellään.

4

Kaikesta eksentrisyydestään ja huvittavuudestaankin huolimatta Tolstoi edustaa tässä ihan järjellistä ajattelutapaa, mikäli ajattelemme, että tolstoilaisen ihmisen tulisi käyttäytyä väkivallattomasti, säädyllisesti, olla kiltti kaikille ihmisille, tuntea sääliksi nimitettyä myötätuntoa varsinkin vähäosaisempia kohtaan, tehdä hyväntekeväisyyttä jne. 

Mutta voimmeko pitää totuudenmukaisena Tolstoin väitettä siitä, että etenkin aviollinen seksi seksuaalisuuden eri ‘järjestelymuodoista’ kaikkein vulgaareimmin ilmentää parisuhteen sisäistä vallankäyttöä puolisojen [tai ylipäätään ihmisten] välillä?

En menisi suoralta kädeltä sanomaan ei, vaikka avioerojen määrän kasvusta ja perhesurmista saattaisi äkkiseltään päätellä, että avioliitto, avoliitto ja jopa totutuilla rutiineilla toimiva parisuhde näyttäisi nopeastikin kasvattavan vihaa kumppanien välillä. Poikkeuksia eli pitkään yhdessä eläneitä, onnellisia? pareja löytyy aina, mutta ne eivät kiinnosta tällä kertaa. Kiinnostavaa on se, miten avio- ja avopuolisot käyttävät seksiä omien intressiensä ja ylipäätään valtapyrkimystensä saavuttamiseksi. 

Varmaa on, että avioliitoissa näin tapahtuu [antamalla ja saamalla seksiä ‘sopimusta vastaan’], mutta onko silloin kyseessä äärimmäinen vai tavanomainen konsti kääntää puolison mielipide suuntaan, jota itse edustaa? Tällaista peliä voi hyvällä syyllä kutsua kaupankäynniksi, joka näiden asioiden kyseessä ollen alkaa tietenkin helposti muistuttaa pikemminkin prostituutiota kuin spontaanin rakkauden synnyttämää intohimoa.

Tolstoin Kreutzer-sonaatin kertojan saatana on kuitenkin mustasukkainen seksuaalinen halu '[halu-mieli'], joka aiheuttaa lopulta sen, että aviomies ajautuu mustasukkaisuus-kuvitelmissaan puukottamaan vaimonsa kuoliaaksi ilman, että hänellä olisi [tai tulisi edes olemaan] varmoja todisteita uskottomuudesta. 

Seksuaalisuus rakkaussuhteena [erotuksena prostituutiosta], mustasukkaisuus, omistamisenhalu. Kas siinä ketju, joka perustelee ja oikeuttaa kapitalistisen omistusoikeuden - [?] Mutta jos näin on, niin miten ihmeessä voimme muuttaa epäoikeudenmukaisena pitämäämme yhteiskunnallista systeemiä, koska se perustuu ja rakentuu rakkauden varaan? Hmm.

Ehkäpä anarko-bonobolandian tiedemiehet vielä keksivät katumuspilleriäkin paremman omantunnon-putsauslääkkeen. Se poistaa myös yksilökohtaisen rakkaudentunteen, joka on mahdollisesti päässyt syntymään parittelupartneria kohtaan. Tuosta kun otat kaksi tablettia Love-Antabusta kolmena päivänä peräkkäin, et enää koe rakkautta ihanaa panomiestäsi tai pehmeää pimppalooraasi kohtaan. 

Enää et myöskään koe lainkaan niin voimakasta tarvetta omistaa ylipäätään mitään, kuten halusit rakastuneena ollessasi. Olet palannut aitoon paratiisimaiseen luonnontilaan, jossa kaikki ovat veljiä ja siskoja keskenään, jossa lähimmäisenrakkaus on sosiaalista oikeudenmukaisuutta, jossa kukaan ei taistele naisista, miehistä, vallasta, omaisuudesta tai yhtään mistään, jossa vallitsee  - - niin mikä? 

Vastaus: a] joko syvä tiedottomuuden tila, kooma tai b] syvä orgiastinen tila, kiima. Tai molemmat.

II

The Kreutzer Sonata, Leo Tolstoy

The following entry presents criticism of Tolstoy's novella Kreitserova sonata (1890; The Kreutzer Sonata). See also Leo Tolstoy Literary Criticism, Khozyain I rabotnik Criticism, and Smert Ivana Ilyicha Criticism.

 

Indtroduction

The Kreutzer Sonata, a novella written during the closing years of the 1880s, issues from the later period of Tolstoy's literary career, which followed his moral and spiritual crisis of the late 1870s and culminated in works of fiction largely defined by his moral preoccupations. The Kreutzer Sonata emphasizes Tolstoy's controversial view on sexuality, which asserts that physical desire is an obstacle to relations between men and women and may result in tragedy. Although the moral stance on sexual relations presented in The Kreutzer Sonata has been criticized as simplistic or severe, the novella also has been recognized as among the best examples of Tolstoy's art of storytelling. Russian dramatist and contemporary Anton Chekhov wrote: "You will hardly find anything as powerful in seriousness of conception and beauty of execution."

 

Plot and Major Characters

The Kreutzer Sonata opens as a third-person narrative by an anonymous gentleman making his way across Russia by train. When the conversation among the passengers turns to the subjects of sex, love, and marriage, a lawyer claims that many couples live long, content married lives. But Pozdnyshev, another passenger, violently contradicts his statement and announces that he has murdered his wife in a jealous rage, a crime of which a jury has acquitted him. Citing that the deterioration of their marriage began on their honeymoon when they first began a sexual relationship, Pozdnyshev reveals himself as a man with an insane sexual obsession—he links sex with guilt, regards it as a 'fall' from an ideal purity, and describes sexual intercourse as a perverted thing. He tries to persuade his captive audience that all marriages are obscene shams, and that most cases of adultery are occasioned by music, the infamous aphrodisiac. This latter idea explains the title of the story, which is also a musical composition by Ludwig von Beethoven. Pozdnyshev explains the circumstances that led to his tragedy: after marrying a pretty woman who bore him children, he came to hate but lust for his wife. One day a musician named Trukachevsky, accepting Pozdnyzhev's invitation to visit their house, accompanied Pozdnyshev's wife on the violin while she played the piano. Convinced that the pair were having an affair, Pozdnyshev went into the country to attend the meeting of the local council, often recalling the look on their faces as they played the "Kreutzer Sonata." He returned home early, thinking that he would find the lovers in bed and consequently kill them; instead he found them sitting in the drawing room after they had played some music. Enraged nevertheless, Pozdnyshev killed his wife after Trukachevsky had escaped.

 

Major Themes

Critics observe that The Kreutzer Sonata presents Tolstoy's moral ideals through the medium of an artistic narrative, and that its principal theme is the corrupting power of sex and attendant jealousy. The novella summarizes Tolstoy's disgusted attitude toward sex, which he completely denounces, and reflects his new faith in celibacy and chastity after his conversion to a radical Christianity. The narrative is also said to manifest Tolstoy's belief that since Christ was not and could not be married, total chastity is the ideal state. The Kreutzer Sonata rests on the premise that carnal love is selfish and that unselfish love needs no physical consummation. For Pozdnyshev and Tolstoy alike sex is repulsive and destructive, even in marriage. Pozdnyshev's story highlights this premise by suggesting that sexual love degrades a human being and results in hostility to others and to one's self.
Pozdnyshev also dismisses love, or what the world calls love as distinct from sensuality, as non-existent between the sexes. To him traditional marriage has lost meaning and represents a cover for vice, fostering misunderstanding, jealousy, lies, and criminal passions. Finally, the title suggests that music provokes lechery, especially in the context of Beethoven's sonatas, which are often characterized by their intensity of feeling and violent contrasts of mood and emotion. Overall, commentators find that The Kreutzer Sonata represents Tolstoy's iconoclastic renunciation of social institutions, accepted conventions, and the lifestyle of the cultured class.

 

Critical Reception

The initial reception of The Kreutzer Sonata generated a great deal of controversy, especially since some readers perceived Pozdnyshev's story as advocating free love. Censored by government and church officials, Tolstoy's novella circulated widely in manuscript, both in Russia and abroad, before it was published. Since then The Kreutzer Sonata has become one of Tolstoy's most read works, sometimes referred to as his "crowning achievement." However, many commentators have criticized the novella for its unrealistic plot, inconsistent method, and the unsound principles espoused by Pozdnyshev ("How would the human race survive?" they have asked), and others have criticized its aesthetic imperfections, noting Tolstoy's failure to connect diverse points and direct contradictions in Pozdnyshev's arguments. Attempts by such critics as Dorothy Green and Bettina L. Knapp to relate the structure of the story to the structure of Beethoven's sonata have been successful, and such critics as Ruth Crego Benson and John M. Kopper have approached the various aspects of sexuality in the novella, including the relations between men and women and the position of women in modern society. Above all, The Kreutzer Sonata is often discussed in terms of the author's personal life. R. F. Christian has described the appeal of Tolstoy's novella: "Few other novelists could have made compelling reading out of sentiments and arguments which are irritating and manifestly unjust. Few other novelists could have given pathos and poignancy to the ending of a story whose limits appear to be laid down by the advice proffered in its opening chapters: 'Do not trust your horse in the field, or your wife in the house'."
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoi
http://en.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoy

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tolstoilaisuus

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Kreutzer_Sonata
http://www.enotes.com/kreutzer-sonata-criticism/kreutzer-sonata-leo-tolstoy
http://www.youtube.com/watch?v=mixnMzHUYxA

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/07/ma-sulle-uuden-luonteen-rakennan-vaikka.html

http://justwilliamsluck.blogspot.fi/2010/03/kreutzer-sonata.html

Vihtorin villasukat [mikrohistoriaa sukututkijoille]

Nämä eivät ole ne alkuperäiset Vihtorin villasukat, mutta tarvittavin muutoksin ne voisivat olla. Huomatkaa etenkin valkeat raidat, joita tässä mallissa on kuitenkin enemmän kuin Alman täsmävaikutteisissa magia-sukissa.


Opetusteksti Ironmistressille

1
Ironmistress kirjoitti Kybele ja Outsider-päreeni kommentissaan:
Niin. Noihin "Early Origins of Easter"-satuihin päästään, kun ei kertakaikkiaan tunneta judaismia eikä tunneta juutalaista kulttuuria ja juutalaista historiaa. - Kristityt tuntevat judaismia todella huonosti ja ateistit vielä huonommin. Siksi molemmat ovat täysin pallohukkaisia.
*
Ensimmäinen ja toinen väittämäsi taitavat noin yleisesti ottaen pitää paikkansa. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että ihmettelin itsekin, mistä hatusta tuo 'pääsiäis-kybele' oikein on vedetty, koska eihän se natsaa juutalaiseen [uskonto-]historiaan.

Käytin kyseistä linkkiä [kuten useimmiten teen] pelkästään kuvan takia - joskin kieltämättä myös provosoidakseni sinua oudolla otsikko-väitteellä pääsiäisen äiti-mytologiasta. Ja sinähän tartuit syöttiin. Kiitos siitä.

Joten contra kolmas väittämäsi: ei tässä täysin pallohukkaisia sentään olla.

Silti kannattaa muistuttaa, että Suuren Äidin myytti oli antiikin aikoina kovaa valuuttaa ympäri Lähi-Itää ja Pohjois-Afrikkaa. Muistakaamme esimerkiksi Isiksen palvonta, josta juutalaisetkin aivan varmasti ottivat vaikutteita Egyptin orjuudessaan.

Joten Isiksen [josta Kybele oli paljon rajumpi dionyysinen versio] edustama myytti on osaltaan varmasti vaikuttanut juutalaiseen käsitykseen Jumalasta [en siis puhu pääsiäisestä].

Aatehistoriaa pitää ymmärtää tarpeeksi laajasti ja näkemyksellisesti eikä lukea nenä näyttöpäätteessä/monitorissa ja/tai suurennuslasi kourassa pelkkiä sukututkimus-luetteloita ;§\.

Annan sinulle näytteen siitä, miten mikro- ja makrohistoria yhdistetään toisiinsa. Kas näin.

[En voi välttää faktan ja fiktion sekoittumista, mutta sellaista se historian kirjoittaminen aina on - vähän niinkuin elämä]

2
Kenenkään itseymmärrys ei lisäänny merkittävästi siitä, että hän tietää pelkästään sen yksittäisen tosiasian, minkä värisiä villasukkia Vihtori-pappa käytti sunnuntaisin kirkossa, ellei hän samalla tiedä sitä yllättävää ja faktisesti monitasoista seikkaa, että sukat ryssän kauppalopolta valikoinut ja ostanut isoisän vaimo Alma tunsi vahvaa vetoa pakanallisiin riitteihin ja maagisiin uskomuksiin, joiden mukaan eräs taikavoimia sisältävä merkki oli harmaan, mustan ja valkoisen 'trikolori' [harras luonnon tutkija löytää ko. symbolin varsinkin koivun rungoista].

Juuri samanlainen kolmivärijako oli neulottu isoisän sunnuntaisukkien varteen. Ei mitenkään erityisen näkyvästi mutta kuitenkin.

Mutta - ja tämä on tärkeää huomata sekä ymmärtää - tarkemman tutkimisen jälkeen havaitaan, että kolmas eli valkoinen väriraita [jo sellaisenaan maaginen väri] on liitetty sukkiin jälkikäteen. Mitä ilmeisimmin isoäiti taitavana neulojana/kutojana itse lisäsi sukkien varteen tuon kolmannen osan, joka siis muodosti pelkkää yhtä väriä taikavoimaisemman kolmiraidan.

[Kulkukauppiaan villasukilla täytyi alunperinkin olla Almalle jokin erityinen merkitys ja tarkoitus, sillä kutoihan hän sukkia vuosittain monta paria itsekin, mutta jostain syystä ne eivät hänen mielestään kelvanneet Vihtorin sunnuntaisaapas-sukiksi].

Oletan, että Vihtori-pappa oli huomannut sukkiin kudotut tuskin näkyvät raidat ja kysynyt vaimoltaan, mitä ne siinä tekivät. Varsinkin se valkoinen, joka oli harvinainen väri villasukissa siihen aikaan.

Tietenkään Alma ei paljastanut, että pakanalliseen uskomukseenhan se valkoinen viittasi, koska ukko oli ajoittain kiivaskin kalvinisti-pietisti-puritaani, joka ei palvonut kuin jumalaa ja Rahaa [jumala hieman pienemmällä alkukirjaimella kuin Raha].

Vihtori-ukko oli puoliksi maamies ja puoliksi metsäkauppias. Hän teki pirusti töitä, osti halvalla ja myi kalliilla - piilotti sitten kysynnän ja tarjonnan moraalitonta oikeutusta hyväksi käyttämällä eli ylihintaa [vaikkei kysynnän ja tarjonnan laki ylihintaa tunnekaan] kiskomalla saamansa lisäarvon tammiseen arkkuun, lukitsi sen härän kivesten kokoisella munalukolla ja säilytti avainta varastoaitassa - seinähirteen sorvaamassaan salalokerossa, jonka oli peittänyt vanhalla haisevalla hirventaljalla [jota Alma vihasi].

Vihtori luki aina säntillisesti aamu-, päivä- ja iltarukouksen, kävi kirkossa sunnuntaisin [toki salapakana Alma mukanaan] ja noudatti vakaata kristillistä elämänjärjestystä, jonka ytimessä oli kalvinismin myötä uudessa muodossa kierrättynyt ja kieroutunut ane-filosofia: kun raha arkkuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa [mitähän mieltä Jeesus olisi ollut näistä 'judaismeista'?].

Almalla sen sijaan oli vakavia taipumuksia langeta vanhojen [silloin jo kiellettyjen] pakanallisten tapojen lumoihin kuten naisilla pelkästään jo biologisen luontonsa vuoksi niin monesti on tapana.

Niinpä Alma mieluusti hurahteli ekstaasiin varsinkin kesälauantaisin [nimenomaan lauantaisin, joka oli hänelle pakanallinen manauspäivä ennen sunnuntain kirkonmenoja] saunan löylyjen välissä heinäpellolla alasti kieriskellessään [heinänkorret pistelivät mukavan kiihottavasti joka puolelta].

Vuodenajat eivät Almaa kuitenkaan näissä asioissa rajoittaneet. Talvisin hän otti tavallista hurjemmat löylyt ja kieriskeli sen jälkeen umpihangessa niin kauan, kunnes genitaalit jäätyivät tunnottomiksi eikä ekstaasi muutenkaan enää tuntunut oikein missään.

Moinen käytös oli Vihtorin mielestä vallan hävytöntä jumalanpilkkaa. Senkään vuoksi pari ei ollut enää moneen vuoteen saunonut lauantaisin yhdessä. Saatamme tästä päätellä, ettei Vihtorin ja Alman interaktiivinen hormoni-fysiologia ollut toiminut parhaalla mahdollisella tavalla enää pitkiin aikoihin.

Vaikka myös Alma oli jo nuorena vieraannutettu pakanallisuudesta ja kasvatettu kristillisyyteen körttiläisen pietismi-kalvinismin voimalla [jätän tässä erottelematta näiden kahden suuntauksen erityispiirteet], oli lopulta käynyt niin, että hän löysi pakanalliset tavat ja ekstaasit [körttihurmos kun ei häneen tehonnut] ikäänkuin uudestaan lisääntyneen yksinäisyytensä korvikkeeksi [mikä vain pahensi tilannetta suhteessa Vihtoriin].

Vihtori puolestaan ryhtyi tämän seurauksena yksinäistä puurtamistaan ja ansaintaansa entistä jääräpäisemmin lisäämällä panttaamaan rahaa [ja vähän muutakin] kuin saituri. Parin välit viilenivät.

Himon herätessä ja tullessa ylivoimaiseksi hallita he kuitenkin useimmiten löysivät toisensa hetkeksi aikaa, mutta emme lähde tässä arvailemaan missä merkeissä.

[Aitan salavaraston eräästä nyytistä oli kuitenkin löydetty ohut kevytruoska, hauen neulahampainen leukaluu sekä kaksi karvaista pienois-obeliskia. Niiden käyttötarkoitusta ei tunneta vielä tänäkään päivänä[?].

3
Palatkaamme Vihtorin sukkiin.

Pakana-Alma halusi nimenomaan ja ehdottomasti, että penni-Vihtori kirkossa käydessään piti noita mikro-aatehistoriallisesti tärkeitä sukkia jalassaan.

Eiväthän ne sieltä kiiltävien nahkasaappaitten alta näkyneet [ja niin oli Alman mielestä hyvä], mutta tällä tavalla Alma koki ikäänkuin maagisesti kykenevänsä vaikuttamaan Vihtorinsa ajatteluun myös liian maallisina pitämiensä kristillisen kirkon menojen aikana, joista hän oli taikauskoisuuksissaan peräti mustasukkainen Vihtorille, josta oli pariskunnan osittaisen toisistaan irtautumisen aikana tullut innokas kirkossa kävijä.

Ellei sitten todellinen syy mustasukkaisuuteen ollut siinä, että kirkon vakavaraisten penkissä istui myös paikallisen suurmyllytilan nuorehko leski Anelma Öky-Patola, joka Alman mielestä aivan liian usein vilkuili hänen Vihtoriaan - ja ilmeisesti vielä sillä silmällä, joka ei ollut muitten katseitten tavoitettavissa.

Edellisestä kuvauksesta voimme hahmotella ja tiivistää seuraavanlaisen johtopäätöksen.

Villasukkien valkoisten raitojen avulla Alma siis kuvitteli voivansa estää tai tehdä tyhjäksi Anelma Öky-Patolan Vihtoriin kohdistaman katseen vaarallisen säteilyvaikutuksen ja ikäänkuin turruttaa Vihtorin mielen suhteessa myllytilan vamppi-leskeen.

Vihtorin sukat - niiden trikolori [kielikuvaa vapaasti käyttääksemme] - oli Almalle maagisen hallinnan väline - eräänlainen suoja sekä eksorkismi pahoja henkiä eli tässä - körttiläistä joukkohurmailua vastaan yleisesti [Almahan sen sijaan oli  pakanallinen sauna-sinkku-ekstaatikko] ja Vihtorin maallistuneen raha-asketismin [eli ahneuden] tuottaman rikkauden toisissa naisissa herättämää [Vihtoriin kohdistuvaa] yletöntä kiinnostusta vastaan erityisesti.

[Alman käyttäytymistä ymmärtääksemme muistutan vielä tiivistäen kertauksen vuoksi, että Vihtorin ja Alman suhde ei enää toiminut niin hyvin kuin nuorempana, mutta mitä ilmeisimmin he yhä rakastivat toisiaan - siitäkin huolimatta, että Alma otti saunalöylyjen välillä lauantai-ekstaaseja heinäpellossa tai lumihangessa ja että Vihtori panttasi rahaa eläen aika ajoin muutenkin askeettisesti kuin munkki.]

Sukkiin kudottu trikolori kertoi näin ollen - ei enempää eikä vähempää - kahden uskonnollis-mytologisen aatemaailman yhteentörnäyksestä, sukupuolten välisistä mentaalis-fysiologista eroista ja kiistoista, markkinatalouden synnystä ane-kalvinismin hengessä ja ihmisten ikiaikaisesta viettymyksestä hallita toisiaan - tässä tapauksessa etenkin pakana-Alman kiihkeästä pyrkimyksestä olla päästämättä penni-Vihtoriaan oman halunsa ja tahtonsa vallasta.

4
Kas näin - Vihtorin sukista löytyneitten raitojen perusteella - aatehistorian tutkija pystyy hahmottamaan tämän keskisessä Suomessa asuneen parin mentaalisia taustoja oivallisen selkeällä ja kuitenkin elävällä tavalla.

Sukulainen, joka nuo [isoisoisänsä] sukat hetken mielijohteesta oli mikrohistorioitsijalle tuonut [ja kertonut sen vähän, mitä niiden omistajasta tiesi], yllättyikin suuresti, kuinka tuo akateemista pölyä ja kuivakkuutta aluksi huokunut aatehistorioitsija kykeni paljastamaan hänelle isoisovanhempiensa ennen niin salatusta maailmasta sekä jotain aivan erityistä että jotain niin yleistä, että sen avulla pystyi ymmärtämään jopa Suomen kansan aatteellis-sosiaalista historiaa ellei peräti koko ihmisluontoa ja Jumalan mahdollisia tarkoitusperiä tässä rajattomassa universumissa.

Vihtorin sukat olivat kuin olivatkin todiste maailmankaikkeuteen sisältyvästä voimasta, jossa itsesäilytyksen tarve, seksuaalisuus, rakkaus, vallanhalu ja ahneus kietoutuivat kiehtovalla ja dramaattisella [jossain määrin ehkä myös koomisella] tavalla toisiinsa. Ei enempää eikä vähempää.

Sukulainen teettikin Vihtorin sukille oman vitriinin, jossa niitä voi nyt ihailla jokainen kyläilijä hänen itse kertoessaan uskomatonta tarinaa, jota ne symboloivat. Siinä jää isoisän olkihattukin melkein toiseksi.

5
http://www.youtube.com/watch?v=tNqwERjEXlM
Tapio Rautavaara - Isoisän olkihattu
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/12/kybele-ja-outsider.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Isis
http://en.wikipedia.org/wiki/Isis
http://fi.wikipedia.org/wiki/Obeliski
https://neulenurkka.fi/villasukkia-aikuisille/208-vaaleanbeiget-villasukat.html
http://jaanan-kasityot.info/2009/09/23/petajaista/

Mummosta ja Iineksestä

Tämä juttu on muokattu merkityksiltään, intentioiltaan ja sisällöltään radikaalisti toisenlaiseksi kuin alkuperäinen, mallina käytetty, alla olevasta linkistä löytyvän opiskelijatytön asenteisiin ja suhtautumistapoihin liittyvä, neuvoja antava arviointi omasta mummostaan ja mummoista yleensä.
*
Muistan Mummoa ja Iinestä

Olen ehdoton Mummon ja Iineksen kannattaja ja uskon, että jokaisen tulisi tuntea vähintään yksi mummo, joko biologinen tai muu - tosin pitäen samalla mielessään, että puheena olevat Mummo ja Iines eivät kuulu kenellekään muille kuin heidän lapsilleen - M. O:lle sekä I. X:lle - ja molemmat tietysti minulle. Mutta ei muille - kuin ehkä ihan vähän vaan.

Mummo ja Iines ovat monelle muulle etäisiä (sopii kyllä mulle) ja väärinkäsitettyinä joskus jopa tylsiä sukujuhlahahmoja, välttämättömiä rasitteita tai sitten vaivaantuneitta "kyl mun pitäis"-tunteita herättäviä henkilöitä, kun puhutaan perhesuhteista. Mutta oikeasti Mummo ja Iines ovat hienoja juttuja.

Uskon, että Mummossa ja Iineksessä lepää yhteiskunnankin kannalta suuri potentiaali, ja heillä on ainutlaatuista viisautta, josta he eivät vaatimattomina joskin vilpittöminä ja luonnollisen avoimina ihmisinä kovin paljon meteliä pidä.

Jos omaa mummoaan ja/tai iinestään ei oikein tunne, kannattaa häneen tutustua jos mahdollista.
Monelle Mummo ja Iines edustavat lapsuutta ja mennyttä hyvää aikaa, mutta näiden hymyilevien kahvia, pullaa ja välillä yksityistä opintotukeakin tarjoavien muorien takaa voi löytyä oikea persoona, upea ihminen iloineen ja suruineen.

Mummoon ja Iinekseen tutustuminen on rohkea teko, koska tutustuminen muuttaa omia myyttisiä mielikuvia, mutta Mummo ja Iines antavat paljon...

Mummon ja Iineksen kanssa hengaaminen ei ole pelkkää hyväntekeväisyyttä, vaan parhaimmillaan tasa-arvoista seuranpitoa, jossa keskustellaan aidosti samalla aaltopituudella.

Ei Mummon ja Iineksen tietenkään tarvitse olla erityisen yksinäisiä kaivatakseen Ranea. He vain ovat ihan aitoja ihmisiä, joilta Rane saa hellän ja vilpittömän sanan - ehkä jopa jopa pusun - lohdutukseksi silloin tällöin, kun hänellä on paha mieli - toisin sanoen pipi sielussa.

Näin ollen minulle Mummo ja Iines edustavat pelkällä olemuksellaan rauhallisuutta ja viisasta kiireettömyyttä, oikeaa elämänasennetta, joka parhaimmillaan tarttuu.

Miehet! Älkää siis liian usein soittako Mummolle ja Iinekselle ja kysykö, mitä kuuluu! Minä nimittäin tulen sellaisesta pirun mustasukkaiseksi.

Rauno Räsänen, valt. yo.
*
Tässä linkissä luuraa alkuperäinen juttu, josta väänsin edeltä luettavan - vähintäinkin subjektiivisen ellei peräti narsistis-lapsenomaisen version:

http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=06/2007&id=aabe927

Välisoitto

I
Tässä kohtaa lukijan on hyvä kerrata, mitä tähän mennessä on tapahtunut, koska pahaenteinen tarinamme lähestyy loppuratkaisuaan.

Kertaamme ensin henkilöt:

Doris Häkkinen:
Entinen estetiikan opiskelija, joka erikoistui eroottisesta kirjallisuudesta tekemänsä opinnäytteen jälkeen seksuaaliterapeutiksi mutta vaihtoi alaa ja ryhtyi opettamaan peruskoulun yläasteella poikien tarkkailuluokkaa. Yksikään poika ei ole hänen tunneiltaan koskaan poissa.

Kirjoittaa esikoisromaaniaan, jonka työnimenä on: Runopojan kanssa - ja vähän muidenkin.

Asuu suurimmaksi osaksi yksin omissa oloissaan 'työasunnollaan' Malmilla Omenapuunkuja 7:ssä, joskin on jo vuosia elänyt 'toista elämää' avomielisessä parisuhteessa X:nsä kanssa, jonka luona myös heidän kaksi lastaan asuvat. Strange enough.

Doris tapailee silloin tällöin kirjallisuuden harrastajia - etenkin entistä yliopisto-opettajaansa ja erästä kirjallisuuskolmikkoa. Hän on tosikko, joka saa ajoittain kontrolloimattoman hysteerisiä naurukohtauksia.

Athos:
Parnasson erikoisjulkaisupäällikkö ja kirjoittamisen professionaali yleisammattilainen. Runospesialisti. Realistinen humanisti.

Pathos:
Entinen mielisairaanhoitaja, ikuinen filosofian opiskelija sekä skribentti. Itse hän sanoo olevansa 'diletantta'. Omissa fantasiamaailmoissaan elävä riivattu puolihullu (Kellariloukon mies), joka päättää niin sanotusti haistattaa evoluutiolle paskat.

Typhus:
Kosmopoliitti monitoimikone, joka on erikoistunut tietokirjallisuuteen ja salapoliisiromaaneihin mutta harrastaa myös runoutta. Elää 'etäavoliitossa' tyttäriensä kanssa. Suoraluonteinen ja pragmaattinen romantikko sekä huumorintajuinen kyynikko.

Ernest Sikanova:
Kirjallisuustieteen professori. Tunnettu kolumnisti. Saanut Doriksen ihastumaan itseensä erikoistumalla alkukielellä japanilaiseen haiku-runouteen. Pathoksen mielestä Ernest on myös huijari ja panomies eli Giacomo Casanovan jälkeläinen, koska tapailee Dorista yli 'sallitun määrän'. Syvimmältään Ernest on sovinnollinen, kohtuullinen ja mallikelpoinen ihminen. Pathoksen vastakohta.

II
Kohtalokas tarinamme alkoi siitä, kun entiseen estetiikan opiskelija, himphamppuhempukka Doris Häkkiseen ihastunut kirjallisuusritarikolmikko - Athos, Pathos ja Typhus - tajusi suureksi hämmästyksekseen, että heidän nöpötiaisensa ja honeybeensä oli yhtäkkiä kadonnut jollain järkyttävällä tavalla tietymättömiin.

Tai itse asiassa tämän ylitulkinnan teki Dorikseen tulisen sekopäisesti rakastunut Pathos, joka oli sopinut hänen kanssaan treffit Malmitalon suurelle näyttämölle eli kahvioon puoli neljäksi, jolloin Doris oli jo ehtinyt palata koulusta, mutta Pathos joutuikin odottamaan turhaan. Ja mikä merkillisintä - Doriksen kännykkä ei vastannut, vaikka se olikin päällä. Myöskään ääniviesteihin ei kuulunut vastausta.

Pathos, joka on mustasukkaisempi luonne kuin kolmen paviaanilauman johtavat alfaurokset yhteensä, päätyi sieluaan riipovaan loppupäätelmään: Doriksen entinen opettaja sekä hyvä ystävä yliopistolta - kirjallisuustieteen professori Ernest Sikanova oli - jos ei nyt vallan kidnapannut rouvaa, niin ainakin suostutellut hänet mukaansa lausumalla japaniksi haiku-runoja, joita kuunnellessaan Doris vaipui miltei transsiin.

Puoli tuntia turhaan odotettuaan Pathos kävi yksin Doriksen asunnolla, mutta ovi oli lukossa, eikä ketään siis ilmeisesti ollut kotona. Mutkat suoriksi oikoen Pathos päätteli tästä, että Ernest on vokotellut hänen naisensa. Vienyt kotiinsa ja - - ryhtynyt harjoittamaan japanilaisia haikurituaaleja tämän kanssa. Mikä merkitsi Pathokselle vain sitä yhtä asiaa, mitä Sikanovaan tuli.

Sellainen teko vaati Pathoksen mielestä kostoa ja vähintäinkin kaksintaistelun. Mutta ensin piti selvittää, missä Doris ja Ernest majailivat juuri sillä hetkellä.

Typhus innostui aluksi Pathoksen pateettisesta uhosta, mutta molempien yllätykseksi - hämmästyksensä nopeasti laannuttua - Athos totesi lakonisesti:

- Tämä juttu on Pathos sinun mustasukkaisen mielikuvituksesi kehittämä versio. Sitäpaitsi on täysin Doriksen omassa päätäntävallassa, mitä hän sinun ja Ernestin suhteen tekee. Etkä sinä voi sille asialle yhtään mitään (Itse asiassa Athos tiesi tilanteesta enemmän kuin halusi kertoa).

Nopeasti Typhus asettui tukemaan Athoksen realistista tilannearviota. Pathos tyrmistyi ja häipyi miltei niskojaan nakellen Ala-Malmintorin Pickwick Pubista, jossa kolmikko istui. Masentuneena hän päätti lähteä Malmitalon kirjastoon mutta - toista jalkaansa hieman klenkaten - koukkasi matkallaan pienen näyttämön eli Malmitalon inva-wc:n kautta.

Suuri oli Pathoksen yllätys, kun vahtimestari, joka tunsi hänet, Doriksen ja muut tarinamme henkilöt sekä heidän hassuttelunsa, ilmoitti, että häntä odotetaan inva-wc:ssä. Pathos aavisti heti, kuka häntä odotti heidän yhteisessä runonlausuntapaikassaan.

Mutta Pathos ei ollut suinkaan iloinen löytäessään Doris Häkkisen pieneltä näyttämöltä, koska hänen mustasukkaisuuden sumentamassa päässään jyskytti monomaanisesti vain ajatus siitä, että Doris oli tavannut kyseisessä paikassa sinä iltapäivänä jo aiemmin Ernest Sikanovan, ja että nyt hän vain halusi vokotella myös Pathoksen - ikäänkuin lohdutuspalkinnon antaakseen.

Käytiin kiivas dialogi, jonka Pathos lopetti sen verran perusteellisesti, että Doris ei ehtinyt hämmästykseltään sanoa mitään, kun Pathos jo oli läimäyttänyt vessan oven kiinni perässään.

Pathosta vitutti niin rankasti, että hän päätti vetää pään täyteen - yksin, mutta halusi kuitenkin ensin käydä Pickwick Pubissa ilmoittamassa Athokselle ja Typhukselle, mitä oli tapahtunut ja ihmettelemässä, miten tämä kaikki oikein oli ollut mahdollista.

Pathoksen häivyttyä Malmitalosta torille ja Pickwick Pubiin, josta A. ja T. olivat vähän ennen hänen tuloaan poistuneet, Doris onnistui livahtamaan ulos vahtimestarin huomaamatta. Tämä oli nimittäin mennyt Pathoksen tahallaan esittämästä ironisesta pyynnöstä hakemaan rouvalle vessapaperia - se kun oli päässyt muka loppumaan.

Niin kiire Dorikselle kuitenkin tuli, että hän pudotti huomaamattaan kaoottisesta käsilaukustaan pienen paiväkirjansa, josta löytyi kymmenittäin etenkin miesten nimiä, puhelinnumeroita ja osoitteita mutta myös hänen itsensä kirjoittamaa eroottista Hertta-sarja-proosaa. Tuon muistivihkon vahtimestari löysi vessanpöntön vierestä ja vei päivystyskoppiinsa talteen.

Doris käveli Ala-Malmitorin laitaa nopeasti linja-autopysäkille, tapasi siellä ilmeisen sovitusti Ernest Sikanovan, vaihtoi tämän kanssa kiireisesti ja levoton ilme kasvoillaan muutaman sanan ja lähti kotiinsa Omenakuja 7:ään.

Ernest käveli Doriksen luota suoraan Pickwick Pubiin, jossa hän ja Pathos kävivät tiukan keskustelun siitä, mikä oikein oli heidän suhteensa Dorikseen.

Ernest - Pathoksen arvatessa että hänen selkänsä takana juoniteltiin - tunnusti, miten Doris oli suunnitellut inva-wc-tapaamisen, ja että miten Ernest oli seurannut Pathosta siitä lähtien, kun tämä oli tullut kaveriensa kanssa pubiin - soittanut Dorikselle tämän lähtiessä pubista Malmitalolle ja ylipäätään ollut yhteistyössä Doriksen kanssa, jotta Pathos saataisiin hyväksymään Doriksen ehdotus.

Tuon ehdotuksen mukaan Pathos ja Ernest kirjaimellisesti jakaisivat Doriksen. Pathos tyrmistyi aluksi täysin tästä ajatuksesta, mutta pitkän ja tuskallisen miettimisen jälkeen - tajuttuaan miten taitavasti Doris oli asian junaillut vetämällä itse kaikkia naruja tässä ihmissuhdepelissä, Pathos näytti myöntyvän ja pyysi Ernestiä viemään heidät Doriksen luo.

Doris ja Ernest toistavat Doriksen olohuoneessa Pathokselle saman, minkä Ernest jo aiemmin pubissa. Mutta Pathos on päättänyt toisin. Itse asiassa hän oli päättänyt toisin - vaikkei täysin varma ollutkaan päätöksestään - jo lähtiessään Fallkullasta Malmille ja tunkiessaan nahkatuppisen puukon talvitakkinsa povitaskuun.

Pathos pitää jyrisevän monologin kohdistaen armotonta kritiikkiä Doriksen - ja lopulta ylipäätään kaikkien naisten - petolliseen flirttailuun ja miltei kiusaamistarkoituksessa harjoitettuun miesten kilpailuttamiseen, joka saa miehet joko ihastumaan korviaan myöten, masentumaan epätoivoon asti tai sitten kerta kaikkisen raivon valtaan.

Pathos on ajautunut lopullisesti viimeisen vaihtoehdon kurimukseen. Hänelle on käynyt selväksi, että Doriksen olohuoneesta ei poistu enää elävänä kuin yksi ihminen.

Tällä välin ystävykset Athos ja Typhus käyvät Athoksen saaman puhelinsoiton jälkeen rautatieasemalla tapaamassa tuttua englantilaista venäläisen kirjallisuuden tutkijaa tämän ollessa läpikulkumatkalla Pietariin. Sieltä poistuessaan he päättävät yllättäen lähteä käymään Doriksen luona.

Athos, joka siis tiesi Doriksen työsuunnitelmista ja viikkomenoista, ei epäillyt, etteikö Doris olisi ollut kotona. Sitä hän tosin ei tiennyt, mitä Doris oli suunnitellut Ernestin kanssa Pathoksen suhteen, ja että kyseinen kolmikko tapaisi toisensa Doriksen asunnolla myöhään illalla.

Mutta ei hän myöskään tiennyt, miten karmeaan ratkaisuun Pathos lopulta sinä iltana päätyi selvittääkseen sydäntään viiltävän kolmiodraaman kahdella - voimakkaalla ja nopealla kädenliikkeellä - lopullisesti ja ikuisesti.
*
Tämä kirjoitus on jatkoa päreeseen Hiljaisuus.

Keskustelu

Kielimafia teki jälleen hyvää työtä neljänneksi viimeisen kappaleen kanssa. Tulos on tyylikkäämpi kuin ensimmäinen versio - 21.1.
*
Jätettyään dramaattisen kohtauksen jälkeen estetiikan opiskelija, himphamppu ja honeybee Doris Häkkisen Malmitalon inva-wc:hen käsilaukkunsa ja miestenpokauspäiväkirjansa kanssa, Pathos käveli haikein mielin Pickwick Pubiin vilkaistakseen olivatko Athos ja Typhus vielä paikalla. Kumpaakaan ei näkynyt.

Baarimikko sanoi, että he olivat lähteneet varttitunti aiemmin taksilla ilmeisesti keskustaan. Synkkyys valtasi Pathoksen mielen. Hän tilasi kaksi tuplaviskyä jäillä ja tempaisi lasit viidessä minuutissa tyhjiksi. Baarimikko kysyi, oliko murheita, johon Pathos nyökkäsi myöntävästi ja sanoi: Se sama vanha tarina - ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan. Bartender mutristi huuliaan ja kommentoi: No - älä nyt kuitenkaan masennu liikaa. Naisia on maailma täynnään. Valitettavasti, heitti Pathos takaisin.

Pubin ovi kävi, ja kylmä tuulahdus huokui Pathoksen jalkoihin. Tulija oli kirjallisuustieteen professori Ernest Sikanova. Doris Häkkisen rakastaja.

Kappas vain, huudahti Ernest hieman ylipirteästi, itse Fallkullan kuningas, Pohjois-Helsingin äly ja Tapanilan absurdin huumorin ruhtinas on täällä! Pathos yllättyi melkoisesti. Mistä sinä tulet, hän kysyi. Doris on tuolla Malmitalon invavessassa. Mene sinne, sinä haikurunouden huoripukki! Hän varmaan odottaa sinua siellä vieläkin.

Minä tulen sieltä juuri, sanoi Ernest. Doris on häipynyt. Vahtimestari sanoi juuri äsken löytäneensä wc:stä päiväkirjan viedessään vessapaperia eräälle rouvalle jonkun partaniekan pyynnöstä. Arvasin, että se tyyppi olit sinä. Mutta ei siellä kuulemma enää ollut ketään, kun vaxi lopulta aukaisi oven monien koputusten jälkeen. Dorikselle on tullut kiire, sillä hän ei juuri tuota päiväkirjaansa kovin herkästi hukkaa. Olet tainnut järkyttää häntä karpaasi?

Entäs sitten? Mutta etkö sinä ole tänään muka nähnyt Dorista aiemmin päivällä? Kyllä näin ja me sovimme, että tapaan häntä illalla pienellä näyttämöllä - you know. Mutta sinä taisit ehtiä ensin ja yllättää hänet.

Miten sitten on mahdollista, että Doris odotti minua siellä wc:ssä?, ihmetteli Pathos. Miten hän ylipäätään tiesi, että minä olen tulossa kirjastoon ja juuri pienen näyttämön kautta? Hänen on täytynyt seurata sinun liikkeitäsi tarkkaan iltapäivän mittaan, arvioi Ernest.

Pathos ei ihan heti ostanut moista väitettä. Kyllähän minä nyt Doriksen olisin jossain vaiheessa nähnyt, mikäli hän minua seurasi. Hitto - minä olisin vaikka haistanut hänen merkillisen hajuvetensä tuoksun! Ernestoa nauratti. Oletko sinä poloinen noin helvetin rakastunut siihen naiseen? Että ihan hajuvetensä hän haistaa sadan metrin päähän?

Ei - en minä voi uskoa tuota sinun selitystäsi. Ja vaikka se olisikin totta, niin miksi Doris odotti meitä molempia yhtä aikaa?

Kas - nyt alkaa karpaasilla jo hiukan säteillä, veisteli Ernest. Hän on kai halunnut, että me tapaamme kolmistaan siellä vessassa. Saiskos hieman kuulla motiivipuolta, kysyi Pathos sarkastisesti. Minä luulen, että Doris on toivonut meidän - varsinkin sinun - tekevän rauhan keskenämme, pohti Ernest.

Pathokselle alkoi valjeta. Hän sanoi Ernestille päin naamaa: Sinä tiedät enemmän kuin on mahdollista tämän iltapäivän ja illan asioista. Olet itse mukana Doriksen juonessa. Olet itse seurannut minua tämän iltapäivän aikana ja nähnyt minut täällä Athoksen ja Typhuksen kanssa. Tai paremminkin niin, että te molemmat olette tämän kohtauksen takana.

Ernest hymyili hiukan väkinäisesti ja oli pitkään vaiti. Lopulta hän käänsi katseensa Pathokseen päin ja alkoi puhua rauhallisen myöntyvällä äänellä: Ei - kyllä tämä juttu on kokonaan Doriksen ideoima, mutta olen minä sinua seurannut ja soitin Dorikselle heti, kun näin sinun lähtevän täältä, minkä jälkeen hän meni invavessaan odottamaan sinua. En viitsi valehedella, koska näköjään tajusit yhtäkkiä koko jutun olennaisen juonen. Tai ainakin olisit pystynyt sen päättelemään hyvin nopeasti loppuun saakka.

Mutta en vieläkään tajua motiivia, ähkäisi Pathos. Motiivi todellakin on rauhansopimus, ja idea täysin Doriksen omasta päästä - minä sen vain lopulta hyväksyin, koska ymmärsin, että muussa tapauksessa tämä kolmiodraama räjähtää käsiin. Me joko tapamme toisemme, tai sitten Doris vain jättää meidät riitelemään keskenämme ja häipyy lopullisesti kummankin elämästä. Erneston ääni kuulosti hieman kiihtyneeltä.

Jaha, Pathos hymyili sarkastisesti. Oikeinko Doriksella oli rauhansopimuspaperit valmiina? Vain allekirjoitukset puuttuivat? Se helvetin hupakko! Luuleeko Doris Häkkinen tosissaan, että minä teen hänestä sinun kanssasi minkäänlaista sopimusta. Me olemme verivihollisia niin kauan kuin minä sitä naista rakastan. Pidä se mielessäsi Sikanova! Minä en jaa häntä sinun kanssasi koskaan.

Rauhoitus nyt hieman Pathos, tyynnytteli Ernest. Ei tämä minullekaan ole helppoa. Doris rakastaa sinua. Mutta niin hän rakastaa minuakin. Minkäs teemme? Ernest katsoi Pathosta suoraan silmiin - tiukasti mutta samalla miltei anovasti.

Tuossa katseessa ei ollut valhetta, ajatteli Pathos. Kirottu tilanne. Pitääkö minun suostua tähän hemmetin sopupeliin ja jakaa se nainen tuon lipevän kirjallisuus-spesialistin ja naistennaurattajan kanssa? Ei - ei onnistu. Ja sittenkin. Sittenkin. Onko minulle annettu muita vaihtoehtoja? Tuskin. Olen umpikujassa. Tämä on patti. Emme voi Ernestin kanssa tehdä yhtään ainutta siirtoa enää. Doris hallitsee tämän tilanteen täysin.

Pathos katsoi pitkään ja syvän tuskan vallassa pubin ikkunasta ulos katuvalojen kellertävään hämyyn. Hänen sieluunsa koski. Mutta kipuaan enemmän tuo sielu rakasti Dorista. - - Ja kuitenkin juuri silloin siihen sattui entistä enemmän ja yhä syvemmältä. Sielu parka.

Ernest odotti - pitkään - ainakin viisi minuuttia. Sitten hän ei enää jaksanut vaan joi tuoppinsa tyhjäksi ja sanoi kysyvästi - korottaen ääntään niin, että puolityhjän pubin muut asiakkaat käänsivät päätään miesten suuntaan: Pathos!?

Pathos nielaisi tuskasta, huokaisi ja hengitti syvään. Viimein hän sai sanotuksi: Hyvä on. Vie minut hänen luokseen. Sinä kyllä tiedät missä Doris nyt on.

Ernest nyökkäsi helpottuneena, soitti taksin pubin ovelle, ja niin he lähtivät. Tekemään rauhansopimusta yhteisestä naisestaan. Rakastuneet narrit.
*
Kyseessä on jatko-osa päreelle: Pathoksen ja Doriksen viimeinen tapaaminen.

Sä tunnet minut kulta

Mä olen nii-in mustasukkainen susta. Vituttaa kuitenkin sen verran nuo temppusi, että lähden poikiin kansa vetämään kännit. Pidä perseesi. Mä en ole sun orjasi - - - - hei minne sä menet? Tule takaisin!

http://www.youtube.com/watch?v=3ZYYNfRacq4&feature=related
Tarja Ylitalo - Mustankippee