Poliisi/Politiikka

Kuvion erilaiset ja ristiriitaiset ajatelmat ja määritykset osoittavat hyvin, kuinka vellovaa politiikkakeskustelu on. Jotkut korostavat politiikan ilmiön harkinnanvaraisuutta, sopimuksellisuutta ja rauhallisuutta, jotkut taas pitävät sitä taisteluna. Mediayhteiskunnassa politiikka määrittyy usein likaisena pelinä tai välttämättönä pahana, kun taas idealistisina aikakausina politiikka voi olla kansalaishyve ja maailmanparantamisen mahdollisuus. Myös politiikan toimijat voivat vaihdella: joskus vain valtion instituutiot hoitavat yhteisiä asioita; radikaalifeministit taas uskovat vain henkilökohtaisten tekojen ja tasa-arvon merkitykseen maailman muuttamisessa. Voidaan perustellen esittää määritelmiä, jotka lyövät toisiaan korville. Politiikan tutkijoidenkin keskuudessa uskotaan hyvin erilaisiin politiikan määrityksiin. Kansalaiskeskustelusta poiketen tutkijat ovat kuitenkin tietoisia omista perinteistään ja perspektiiveistään politiikkaan [Berndtson 1991,17-23.]

I
1
Sitaatti kirjasta Yhteiskuntateorioiden oikeus - luku Tasa-arvon demokratia - Jacques Rancière, erimielisyyden ajattelija [Ari Hirvonen].
*
Teksti kiteyttää erinomaisesti myös oman kritiikkini Jürgen Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaa kohtaan. Rancierelle Habermasin poliittinen diskurssi on aina jo etukäteen määriteltyä teknistä argumentointia ja siten eräänlaista poliisitoimen harjoittamista eikä tee mahdolliseksi avoimen ja ehkä silloittamattomankin erimielisyyden autenttista ilmentymistä, joka on kaiken todellisen politiikan ytimessä.
*
'Politiikka ei ole parlamentarismia ja edustuksellisuutta, vaaleja ja puoluepolitiikkaa ja kommunikatiivista tai deliberatiivista toimintaa. Myöskään se, että jossain on kyse vallasta ja valtasuhteesta ei tee asiasta politiikkaa. Se, mitä yleensä käsitämme politiikalla, kuuluu Rancieren käsitteistössä pääsääntöisesti poliisin toimialaan. Sen sijaan politiikan 'olemus' on erimielisyys, mikä on skandaali, jota poliittinen filosofia on aina pyrkinyt vähentämään, rauhoittamaan tai siirtämään pois politiikan alueelta vaikkapa talouteen.

Erimielisyys ei ole tietämättömyyttä, väärinymmärrystä, intressien ja mielipiteiden yhteenottoa tai asioista puhumista vaan kiistaa siitä, mitä puhe tarkoittaa ja mitä kielen ymmärtäminen merkitsee. Jos Jürgen Habermasin kommunikatiivisen rationalisuuden mallissa keskustelun säännöt, aiheet, osapuolet sekä heidän asemansa ovat jo ennakolta annettuja, niin politiikassa juuri nämä ovat kiistan kohteita.'

2
Jacques Rancière jakaa yhteis- ja yhteiskuntaelämän kahteen osaan, poliisijärjestykseen ja politiikkaan. Siinä missä poliisi järjestää yhteiskuntaa, jakaa aistittavaa ja perustuu näennäiseen konsensukseen, siinä politiikka kyseenalaistaa aistittavan jakoja ja yhteiskuntaa perustuen erimielisyydelle, konfliktille.

Poliisi ei tarkoita samaa kuin valtiokoneisto, vaan siinä on kysymys 'nähtävissä ja sanottavissa olevan järjestyksestä, jonka myötä tietty toiminta on näkyvää ja toinen ei ja tietyt sanat ymmärretään puheena ja toiset meluna'. Politiikaksi Rancière puolestaan kutsuu yhteiskunnallista toimintaa, joka on vastakkaista poliisitoiminnalle: politiikka 'murtaa osapuolten ja osien tai niiden puuttumisen määrittävän aistisen kokoonpanon tekemällä oletuksen, jolla ei voi määritelmän mukaan olla siinä paikkaa: osattomien osan oletuksen'. Näin hän antaa etusijan politiikkaan osattomille, heidän mahdollisuuksilleen elää ja kapinoida väittäen, 'ettei politiikkaa ole ilman kaikkien tasa-arvoa, joka ei kuitenkaan ole politiikan tavoite, vaan sen lähtökohta'.

Rancièreläisittäin sanoen politiikkaa on vasta kun poliisitoimen keskeyttää sille vieras 'oletus kenen tahansa tasa-arvosta kenen tahansa kanssa tai, loppujen lopuksi, kaiken järjestyksen puhtaan satunnaisuuden paradoksaalinen todellisuus' - [wiki].

3
Poliisi/Politiikka
[....]
Poliisi ei ole pelkästään poliisi- ja järjestysvoimat tai repressiivisten instituutoiden ja käytäntöjen muodostelma. Termin taustana voidaan pitää Foucault'n analyysia poliisista hyvinvoinnin ja terveydentuottamisen ja turvaamisen tekniikkojen kokonaisuutena. Poliisiin kuuluu yhtä hyvin hallinto- ja lainkäyttö kuin terveydenhuolto, sosiaaliturva ja kulttuuri. Se ei ole kuitenkaan sama kuin valtiokoneiston käsite, johon sisältyy erottelu [pahan] valtion ja [hyvän] kansalaisyhteiskunnan välillä.

Poliisi on ruumiiden organisointi. Se laskee yhteiskunnan osat yhteen sekä jakaa yhteiskunnan niin, että sen kaikki osat on otettu huomioon ja niille annettu omat roolinsa, paikkansa, tehtävänsä ja arvonsa. Poliisi määrittelee eri ryhmille ja yksilöille soveliaat tehtävät ja olemistavat sekä näille toiminnoille ja tavoille sopivat ajat ja paikat. Se määrittää, ketkä ovat osallisia ja ilmenevät yhteiskunnassa tehdessään jaon näkyvään ja näkymättömään, kuuluvaan ja kuulumattomaan, sanottuun ja sanomattomaan.

Poliisi on 'implisiittinen laki, joka määrittää osapuolen osan tai sen puuttumisen'. Tämä jako täyttää yhteiskunnan eikä tyhjälle tilalle ole tilaa, sillä se mikä 'ei ole', suljetaan ulos. Poliisin olemuksena ei ole siten repressio tai kurinpito vaan aistittavan jako.

Politiikka, la politique, on ratkeamattomassa konflkitissa poliisin kanssa. Näiden yhteenoton alueesta, jossa tasa-arvon todentaminen kohtaa vallitsevan järjestyksen, Ranciere käyttää maskuliinimuotoa le politique, joskaan ei aivan johdonmukaisesti. Seuraavassa politiikka ymmärretään pääsääntöisesti merkityksessä la politique. Kun kyse on nimenomaisesti kohtaamisesta, käytän termiä poliittinen ja suluissa le politique.

Politiikka ei ole parlamentarismia ja edustuksellisuutta, vaaleja ja puoluepolitiikkaa ja kommunikatiivista tai deliberatiivista toimintaa. Myöskään se, että jossain on kyse vallasta ja valtasuhteesta ei tee asiasta politiikkaa. Se, mitä yleensä käsitämme politiikalla, kuuluu Rancieren käsitteistössä pääsääntöisestä poliisin toimialaan. Sen sijaan politiikan 'olemus' on erimielisyys, mikä on skandaali, jota poliittinen filosofia on aina pyrkinyt vähentämään, rauhoittamaan tai siirtämään pois politiikan alueelta vaikkapa talouteen.

Erimielisyys ei ole tietämättömyyttä, väärinymmärrystä, intressien ja mielipiteiden yhteenottoa tai asioista puhumista vaan kiistaa siitä, mitä puhe tarkoittaa ja mitä kielen ymmärtäminen merkitsee. Jos Jürgen Habermasin kommunikatiivisen rationalisuuden mallissa keskustelun säännöt, aiheet, osapuolet sekä heidän asemansa ovat jo ennakolta annettuja, niin politiikassa juuri nämä ovat kiistan kohteita.

Poliittinen näyttämö on joka kerta ja joka asiassa luotava uudelleen rikkomalla juuri niitä diskurssin pelisääntöjä, jotka määrittävä sen, kenellä on kelpoisuus määritellä rationaalista poliittista konsensusta sovittelevan deliberaation yhteiset aiheet ja pätevöittää puhujat. Erimielisyyden kohteéna on aistittavan esittäminen ja kiistelijöiden asema sen esittämisessä, itse keskustelutilanne, jossa kielipelit ja - säännöstöt ovat aina sekoittuneet. Tämä on syytä pitää erillään Lyotardin erottavasta kiistasta, jossa kyse on kielipelien ja -säännöstöjen yhteensopimattomuudesta .
[....]

II
http://www.youtube.com/watch?v=lY_zxL8roDc
Simo - Politiikkalaulu - [Simo järjestää kunnallisvaaleissa]
*
http://www.booky.fi/kirja/toomas_kotkas/yhteiskuntateorioiden_oikeus/9789525169751
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jacques_Ranci%C3%A8re
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Ranci%C3%A8re
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/09/kaikki-ihmiset-ovat-alyllisesti-tasa.html
http://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%BCrgen_Habermas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Fran%C3%A7ois_Lyotard
http://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/valtiooppi/avoin/osa1.htm

Kuka pelkää pornoa?

Kuva: Sodoman ja Gomorran tuho. Etualalla Loot perheineen pakenee Sodomasta.
*
(Kielimafia tiiraili pornoilujani ja odottelee vielä saavansa parit kupit iltakaffetta. Viimeisin korjaus klo: 23.55)
*
Pornosta tai itse pornon semantiikkaa, psykososiaalista kumouksellisuutta, moraalista vaarallisuutta ja absoluuttista vapautta eufemistisemmin, latteammin ja etenkin kaupallisesti hyväksyttävämmin kuvaavasta aikuisviihteestä - on kiistelty niin pitkään kuin jonkilaista uskonnollista yhteisöllisyyttä (kaikki yhteisöllisyys on alunperin ja vielä pitkään 'senkin jälkeen' uskonnollista/Durkheim) on ollut olemassa.

Ehkä voisin evoluutioteorian kautta koukaten - koska evoluutioteoreetikot eivät ymmärtääkseni vielä ole löytäneet ihmisen käyttäytymiseen, sen moraalista kumpuaviin sanktioihin verrattavaa pornografista käytöstä eläinpopulaatioista - piruuttani kärjistäen väittää, että jopa sarvikuonolaumassa alfauroksen mielestä kaikki nuoremmat kilpailijat, jotka yrittävät paritella sen haaremin naaraitten kanssa, harjoittavat pornoseksiä.

Vai väittääkö joku nyt, että kyse olisi nuorten kilpailijoiden aikuisviihdeajanvietteestä? Hmm.

Suurimmaksi osaksi monogaamisissa - joskin vain virallisesti monogaamisissa, sillä todellisuus on käytännössä kaikkea muuta - sivilisaatioissamme tilanne näyttäytyy täysin päinvastaiselta: juuri moniavioista tai sellaista henkilöä, jolla on useita - jopa kymmenittäin ellei enemmän - seksuaalipartnereita elämänsä aikana, pidetään pornon pappina tai papittarena ja sen vuoksi moraalisesti joko halveksittavana tai ihailtavana - lähinnä sukupuolesta riippuen.

On kuitenkin aivan pakko lisätä, että sukupuolesta riippumatta näihin pornon pappeihin/papittariin suhtaudutaan monesti myös salaa yhtäaikaisesti sekä halveksuen että ihaillen.

Kautta historian on ollut yleensä niin, että viriilejä miehiä - casanovia - ihaillaan - ainakin ikäänkuin salaa julkisesti, kun taas 'liian iloisiin tyttöihin'/naisiin suhtaudutaan halveksuvasti, joskin miesten taholla samalla jumaloivan himoitsevasti, koska heihin ei joko prostituoituina tai vapaamielisinä ja voittoa tavoittelemattomina huorina liity samoja moraalisia ja perhesuhteeseen sekä yhteisölliseen maineeseen ja kunniaan liittyviä velvoitteita kuin avo- tai aviovaimoon.

Naiset puolestaan ovat yleensä salaa äärimmäisen kateellisia tällaisille miehiä 'kalastaville' - käytän mieluusti sanaa 'iloisille tytöille', jolla sanaleikillä ilotytöstä aikoinaan nimittelin tiukkamoraalista S:a saaden hänet puolivakavasti muka suuttumaan, tarkoituksenani tietenkin sitten 'vietellen' lepytellä häntä.

Myös pornon katselua pidetään jotenkin perversioon taipuvan ja moraaliltaan 'heikentyneen' luonteen hiukan kyseenalaisena toimintana, vaikka asenteet ovat höltyneet - niiden on ollut pakko hölletä - hyvä tai ei: en tiedä - tietotekniikan mahdollistaessa meille rajattomat mahdollisuudet pornon/aikuisviihteen seuraamiseen lähes milloin vain se meille sopii.

Mutta mikä pornossa sitten on vaarallista ja jopa vallankumouksellista järjestyneen, oikeisto-sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan kannalta?

Siteeraan tähän valitsemani, melko pitkän pätkän, tänään löytämästäni linkistä, joka kannattaa ehdottomasti lukea tarkoin ja ajatuksella myös kokonaan.

Sen päähenkilönä on Pier Paolo Pasolini ja hänen viimeinen elokuvakäsikirjoituksensa Porno-Teo-Colossal: SODOMA JA GOMORRA

Kyseessä on mielestäni sekä yhteiskunta- että yksilömoraalin kannalta tulen- ja pomminarkaa tekstiä - aivan varmasti. Siksi tästä Pasolinin projektista lieneekin vaiettu niin visusti muualla kuin ehkä elokuva-alan ja tiettyjen taiteilijaryhmien piireissä. Myös eräät filosofit ja psykoanalyytikot ovat pohtineet aihetta tykönänsä.

Lue ja kauhistele, jos siltä tuntuu. Mutta jos luet - joudut väistämättä myös ajattelemaan, jotta ymmärtäisit. Sillä pelkällä moralistisella kauhistelulla et kykene ymmärtämään tästä yhtään mitään!
*
Jos katsomme historiaamme, siellä on vain vähän kertomuksia, jotka hämmästyttävät meitä yksittäisellä, joissa ihmisten käyttäytyminen on todella arvaamatonta, joissa ei ole moraalia, jonka vuoksi kertomukset ovat olemassa. Kun tällaisen kertomuksen löytää, sitä kannattaa lukea tarkasti. MR palautti mieleeni pari viikkoa sitten ihmeellisen kertomuksen Sodomasta ja Gomorrasta. Tarinassa on opetus, mutta sen moraali on epäselvempi: kauniina nuorukaisina maan päälle tulee enkeleitä, jotka majoittuvat hurskaan miehen taloon. Kaupunkilaiset haluavat näitä enkeleitä, naidakseen heidän kanssaan. Isäntä tarjoaa tyttäriään pelastaakseen enkelit. Kertomus kuitenkin päättyy vielä oudommin: eräs toinen isä ja kaksi hänen tytärtään pelastuvat Sodoman ja Gomorran tuhosta. Tyttäret juottavat isän humalaan voidakseen naida hänen kanssaan. Ja sama on jatkunut aina tähän päivään: me haluamme enkeleitä, mutta meille annetaan tyttäriä ja he ovat irstaimpia kaikista.

Pasolinin elokuvasuunnitelmassa ovat mukana molemmat kaupungit sekä muitakin kaupunkeja, sillä pahe on suuresti lisääntynyt noista ajoista. Sodoma, Gomorra, Numanzia, Ur. Ne ovat oudolla metaforisella tavallaan Rooma, Milano, Pariisi ja jokin neljäs. Kaupungit ovat utopioita, ne eivät ole missään, ja ne tyypittävät toisiaan, eivät maailmaa tai ihmisten kokemustapoja. Elokuvan kaksi vaeltajaa päätyvät niihin, kuhunkin vuorollaan, koska seuraavat komeettaa, joka ilmoittaa, että jotain uutta on syntynyt. Komeetta seisoa törröttää kunkin kaupungin yllä, siirtyäkseen sitten seuraavaan. Kaupunkien sarja voidaan ymmärtää myös aikasarjana, ihmisen ja kulttuurin metamorfoosin merkkinä: suhde seksuaalisuuteen muuttuu komeetan osoittamissa kaupungeissa selkeästä ja julmasta alkutilasta yhä oudommaksi, yhä etäämmäksi ruumiista ja yhä ahdistavammaksi ihmiselle. Pasolinille kulttuurin muuttama seksi kuvasi erityisesti ajan kulua, jota ei saa käännetyksi takaisin sinne, mistä se alkoi. Alkutila on jokaisessa ihmisessä, mutta tuskin kukaan tunnistaa sitä panssaroitumisensa vuoksi. Jokainen on kasvatuksensa sisällä oppinut panssaroimaan seksuaalisuuttaan, kieltämään ilon ja spontaaniuden ja vaihtamaan sen ahdistavaan odotukseen "oikeanlaisen" kimmokkeen tulemisesta. Kun mikään tai kukaan ei ole "oikea", panssarointi kasvaa koko elämän läpi omaksi nahaksi, jonka vierautta ei enää huomaa. Mutta aina se estää ilon ja nautinnon.

Sodoma on suoran toiminnan kaupunki: elämänmuodot eivät ole vielä muuttuneet rituaalisiksi vaan ihmiset haluavat ja toimivat halunsa mukaan. Heillä ei ole ongelmaa sen kanssa, että heillä on haluja. He eivät kammoa toistensa halua vaan vastaavat siihen, usein juuri niin suoraan kuin Vanhan Testamentin kertomus osoittaa. Halu ei ole muuta varten, sitä ei pidä pidätellä, ei muuntaa muuksi. Kontakti ja päämäärä ovat samassa, teko ja ilmaisu ovat yhtä. Sodomassa voidaan keskustella siitä, mitä halu on, tai siitä, kuinka yksilö valitsee. Miehet haluavat miehiä ja naiset naisia, kuten Vanha Testamentti todistaa. Kyse on seksuaalisuudesta, jota ei ole valjastettu yhteiskunnan välineeksi, joko tuottamaan lisää väkeä tai synnyttämään häpeää, jonka avulla ihmisiä voi alistaa loputtomasti, kuten Michel Foucault on meille opettanut. Sodoman seksuaalisuus on välitöntä reaktiota, joka ei ota huomioon tilaa ja tilannetta; Sodomassa ei voi sanoa ei, jollei tahdo tulla otetuksi väkisin. "Ei" on lähtöisin yksilön tahdosta, järjen toimintaa; järki ja tahto eivät täällä toimi, on vain halu.

Pasolinin elokuvasarja Elämän Trilogia pyrki osoittamaan, että on olemassa seksuaalisuutta, joka on lihan spontaania iloa. Vastaanotossa elokuva kuitenkin leimautui pornografiaksi, koska siinä maailmassa, johon se tarjottiin, Sodoma oli jo menettänyt halunsa: vastaanottaja katseli haluaan ja tunnisti sen naapurin haluksi, joka koko ajan etääntyi ja lipesi siitä, minkä itse saattoi kokea. Katsottuna toisten (näyttelijöiden, roolihenkilöiden) ilo ja spontaanius oli loukkaavaa, koska siitä ei päässyt osalliseksi. Trilogia sai murhaavat arviot, niin taiteellisesti kuin moraalisestikin. Trilogian ajatus, että seksuaalisuutta voisi kuvata ja käsitellä niin, ettei se ole tirkistelevää, pornografista tai esineellistävää kilpistyi ahdistukseen siitä, ettei katsoja kuitenkaan koskaan pääse osalliseksi samasta ilosta.

Gomorra on moderni kaupunki, jossa halu on etäännytetty toimista. Ihmiset toimivat sen mukaan kuin on muodikasta: he oppivat tahtomaan sitä, mitä kaikki haluavat, ja sen mukaan, kuinka kulloinkin on syytä haluta. Gomorrassa keskustellaan mekanismista, jolla keskustelu halusta ja toiminnasta pidetään käynnissä. Suhde itseen ja toiseen on väkivaltainen, koska jokaisen on muokkauduttava tähän keskusteluun ja toimittava tämän mukaan. Seksuaalisuus on väline: lisääntymisen, vallan, häpeän väline, joka sääntelee työvoimaa, hyvinvointia, turvallisuutta ja tarpeiden syntymistä. Gomorra on heteroseksismin kaupunki: "hetero" tarkoittaa erilaisten, toisiinsa sopimattomien vetoa toisiinsa, josta syntyy toisaalta uusia ihmisiä, toisaalta jatkuvaa tyytymättömyyttä aikuisten elämässä, jota määrää käsittämätön ja kommunikoimattomissa oleva suhde toiseen sukupuoleen ja jälkikasvulla kiristäminen. Väkivalta on henkistä ja se räjähtelee fyysiseksi silloin tällöin, kun sopivia sublimaatioon muotoja ei ole tarjolla.

Heteroseksismi on kulttuurimuotona väkivaltainen, koska se edellyttää, että kaikki ihmisen kiintymys, rakkaus, halu ja nautinto on jo etukäteen määrätty suhteessa jälkipolviin. Seksuaalisuus on jälkipolvia. Niinpä oidipaalinen oireyhtymä, insestikielto, raskas säätely ihmisen ulkoa ja sisältä ovat osa Gomorraa. Uskonnollakaan ei ole muuta todellista sisältöä kuin ladata ihminen pienestä pitäen tuntemaan pelkoa (isää, jumalaa kohtaan), kokemaan häpeää siitä, mitä tekee yksin, ja pelkäämään, että joku saa selville, mitä tämä ihminen todella haluaa. Kaikki on piilotettava, säädeltävä, ehdollistettava, jotta jälkipolvi voisi….mitä?

Gomorra on sosiaalidemokraattinen helvetti, jossa mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Kaikki ihmiset ovat jonkin nimettömän sairauden leimaamia, sairauden, joka ei tapa kokonaan vaan jättää eloon mutta vailla syytä elää. Ihmiset voivat huonosti, ovat onnettomia, elävät keskellä yhteisöllistä paskaa, mutta melkein jokainen osaa ilmentää, ettei juuri hänellä ole mitään hätää. "Tämä on normaalia, onhan elämässä vastoinkäymisiä, mutta niitä ei pidä liioitella!" "Eihän kukaan elä kuten kirjoissa!" Tämän argumentoinnin keskellä jokainen spontaani ilon, halun, kiintymyksen tai nautinnon lähde määritellään pahaksi, koska ne saattavat haastaa sen sairauden, jota jokainen potee: vallan, kateuden, keskinkertaisuuden ja ilottomuuden keskellä.

Gomorra on pornografian paratiisi, sillä sen avulla valta sääntelee häpeää ja halua.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Sodom_and_Gomorrah

http://itkumuuri.blogspot.com/2006/01/sodoma-ja-gomorra.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Pier_Paolo_Pasolini

http://www.misterico.com/misterios3.html

Biovalta ja 'epäillyttävä' geeni

Kirjoitettu kommentiksi ripsalle hänen päreessään Joskus seitkytäluvulla.
*
ripsa kirjoitti:

Sanoit (A-K.H) ettei Pohjanmaan lakeuksilla niin kamalaa köyhyyttä ole että epätoivo saisi ihmiset juomaan ja tappelemaan, vaan syyt ovat geeneissä. Sitähän sinun täytyy tarkoittaa tuolla että joku ei alkoholisoidu yrittämälläkään?
Luulen kumminkin että suomalaiset ovat aika perussynkkää väkeä ja että alkoholi on lääke siihen. Lisänä - tai osasyynä - tämä tolkuton ilmasto.
Valoreseptorit tekevät kaikenmoista aivojen hormonitoiminnalle. Että yhtä lailla on pakko juoda kun aina vain paistaa eikä hyttysten ininä lopu ikinä, kuin silloin kun pimeys on läpitunkevaa.

*
Ovatko päivät 2000-luvulla muuttuneet pimeämmiksi vai valoisemmiksi, sillä suomalaiset juovat nyt huomattavasti enemmän kuin 20 vuotta sitten?

Silti alkoholin suurkulutus tai alkoholismi ei ymmärtääkseni ole maan kiertoliikkeen, sään vaihteluiden tai vain yhden geenin aiheuttama himo (vaikka reseptorimme toimivatkin) vaan kokonaispersoonallisuuteen kytkeytyvä taipumus ja siten polygeneettinen.

Eli kuinkahan monta kymmentä tai sataa geeniä pitäisi poistaa, että alkoholin himo katoaisi ja ilman, että siinä samalla ei sitten katoaisi vähän muitakin, huomattavasti 'käyttökelpoisempia himoja'?

Mutta minua ei kiinnosta niinkään se, onko alkoholismigeeniä olemassa vai ei, vaan se, miksi eräät niin intohimoisesti haluavat sellaisen löytää.

Ehkä heistä itsestään aletaan joskus (mikä tosin on epätodennäköistä) etsiä geeniä, joka selittää tämän 'taipumuksen', joka niin vahvasti joskin epäsuoraan viittaa haluun kontrolloida poikkeavuuksia ikäänkuin ne eivät olisi vahingollisia ainoastaan uhreilleen ja heidän läheisilleen vaan sekä yhteiskuntarauhalle että lopulta koko ihmiskunnalle.

Väitän, että kyseessä on 'totalitaristinen' ja 'fasistinen' geeni.

Entäpä jos esittämieni 'arveluttavien' mielipiteitten ja kysymysten jälkeen normalisoivan biovallan edustajien mielestä pikemminkin minusta kuin heistä olisi syytä etsiä niin sanottua 'yhteisöllisesti epäillyttävää' geeniä?

Veikkaan tosin, että tuon yhteisöllisen epäillyttävyys-taipumuksen eliminoimiseksi minun geeneistäni pitäisi poistaa ainakin puolet...

Mitä se merkitsee? Vastaus: Nykyaikasta lobotomiaa hyvät tiedemiehet ja - naiset - ei yhtään sen enempää eikä vähempää! Toisin sanoen - kyse on kasvottomasta rasismista eli normalisoimistavoitteesta, jonka biovalta oikeuttaa.