Koko elämäni on ollut pelkkä kuvitelma. Fiktio. Fantasia. Se on ollut kuin veden kalvo, joka särkyy aina kosketettaessa. Sen vuoksi olenkin usein tyytynyt vain katselemaan tuota kalvoa ja sen heijastuksia. Näkemään siinä itseni ja muut - pilvien kulun ja hajoamisen erilaisiksi kuvioiksi, rannalla kasvavien puiden lehtien kahisevan liikkeen ja pienten ahventen leikin pintaan tarttuneitten hyönteisten nappaamiseksi.Minusta on yli 50-vuotiaana tullut uudestaan se 5-vuotias pikku-Rauno, joka katselee mummolan rantalaiturin reunalta veden maagista 'valkokangasta', kuuntelee aaltojen liplatusta ja unelmoi vaikka siitä 'taivaan maasta', minkä Aleksis Kiven 'Kaukametsä'-runon poika kertoo äidilleen nähneensä.
Se oli ehkä jopa onnellinen mutta - jo silloin - haikean yksinäinen pikku poika. Nyt se on enää vain haikean yksinäinen - joskus sentään iloinenkin.
Se ajattelee kuin Eino Leino:
'.......
'En mä iloitse, en sure huokaa,
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen mi nukkuu
tuoksut vanamon ja varjot veen,
niistä sydämeni laulun teen.'
Elämä on vielä mahdollista kestää taiteen, kauneuden ja syvien - joskin perimmältään illusoristen ja valheellisten - tunteitten kautta. Olkoonkin siis, että kaikkea tätä voidaan pitää ikäänkuin turhana lemmen touhuna ja/tai muurahaismaisen tarkoituksettomana hääräämisenä jonkun - muka paremman tulevaisuuden eteen.
Sillä mikä voisi olla parempaa kuin unelma, joka myös pysyy unelmana? Ikuinen lupaus, joka ei koskaan täyty.
Jos tosiaan saavuttaisin uudestaan sen vakavuuden, mikä minulla oli lapsena leikkiessäni, elämä saisi takaisin arvoituksellisen tai pikemminkin mysteerisen luonteensa ja merkityksensä. Hiekkalaatikossa rakensin ja hävitin elämäni ja maailmani kerta toisensa jälkeen uudestaan. Kaikki oli mahdollista.
Jokainen lapsi on synnynnäinen taiteilija. Ja lapsi minä olen. En mikään 'järkevän tylsä' aikuinen...
*
Kaukametsä
Alas kalliolta lapsi riensi
Äitins luoksi riensi hän,
Lausui loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
»Mitä haastelet, mun pienoseni,
Mitä taivaan kaukamaast'?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain.»
Vuoren harjanteella kauan seisoin,
Katsahdellen koilliseen,
Siellä näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin,
Armas päivä paistoi siell',
Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.
Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
»Ei, mun lapsein; sineydess' ylhääll'
Taivaan korkee sali on,
Siellä lamput, kultakruunut loistaa,
Siell' on istuin Jumalan.»
Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall
'Kaukametsä haamottaa,
Siellä ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.
*
http://www.compopus.fi/kivi.htm
http://www.nieppi.com/n/?m=200709
13 comments:
Suurenmoinen kuva, tein siitä pdf:n itselleni. Käytän jossain ehkä jos näin voi pölliä. Pöllitään vaan jos se on ideoiden kannalta oikea tapa: toisaalta teknisesti kameran käyttäjä voi vedota siihen, että oli paikalla. Entäs ne kaikki köyhät, joiden käteen ei ikinä tule kamera eikä tietokone. Ketä he inspiroivat sitten kun huomiotaloudessa kiinnitetään jopa fonttien muodikkuuteen katse? Jos heillä on vain vanhat Timesit käytössä ja niissäkin hapuilevat välit? Ei mitään kuvia eikä mitään.
Miten nämä ihmiset sitten vetoavat ns. tietoon kun heidän sanojaan halveksitaan jo lähtökohtaisesti koska heidän fontit ikäänkuin oli viitteenä sille, että sai sanoa: no katsos itse. Onpa tyyppi, katsos mitä fonttia se käyttää. Voi herja.
Oikeutetaan toisarvoisia asioita ja pyydetään ns. katsomaan.
Katsominen on kyllä liikutettu pahasti ulospäin vetoamalla sairaisiin pikkuasioihin ja niiden avulla ylläpidetty oma imago. Ja minunlaiset ideanikkarit: meistä halutaan tehdä runoilijoita:
Hallelujaa aasini
lujaa
kohti itsenielaisua
pikkutarkkuudella
osaamisella
nautinnolla
Via Dolorosa
ylös kohti taivasta
jättäen elämään liat
siat
viat
ja muuta sairasta
Jumaluuden astuttua maalle
maasta tuli taivas
ja elämä taivaissa ON
Mutta ennen sitä RR - let's get a ife?
Hyvää uudenlaista vuotta hoogee
luin uutispäivä demarista että kreikkalaiset pitivät tunteita jumalan rangasituksena ja sairautena, ärr ärr. niin varmaan suomalaisetkin? puhut valheellisita tunteista. ei kai sillä nyt tassa ole niin merkitystä?
Sillä mikä voisi olla parempaa kuin unelma, joka myös pysyy unelmana? Ikuinen lupaus, joka ei koskaan täyty.
ovatko tunteet tosiaan sairautta, ainakin ne kannattelevat elämää. silloin elämä on sairautta.
Voi voi Rauno, kun kieltäydyit osallistumasta Mummon raittiuskilpakirjoitukseen, mutta sitten heti kirjoitat samasta aiheesta koskettavan tarinan.
Tarpeeton osa: Pikku-Raunon osa elämän liplattavalla valkokankaalla, haikean tarpeeton, siis ilman tarpeita.
Sarkia sanoo tuo veden kalvosi näin Unen kaivon alkusäkeissä:
Elämäni kaiken yllä
päilyt, unen kaivo syvä.
Pohjastas en ylös yllä.
sielulleni tuutu hyvä.
onkin kultahiekkas kyllä.
Päily raunioni yllä!
Pohjaan unen syvän lähteen
painuin, rikkinäinen leili.
Nukun veden syvän alla
avosilmin, puolin valvon
tuijotellen Pohjantähteen.
Korkealla, korkealla,
lailla toisen vedenkalvon
säihkyy avaruuden peili.
(Tänä yönä eteläisellä taivaalla säihkyvä tähti ei ole Pohjantähti, vaan sisarplaneettamme Venus, ei siis tähtikään.)
if you understand, things are as they are. if you do not understand, things are as they are." venukselle terveisi'
Oletko RR joskus vaikuttanut Turussa, tai kenties Kotkassa? Suurena kirjojen ystävänä ja ahkerana lukijana?
Mielikuvitusystävät kuuluvat lasten mielikuvitusmaailmaan. Mielikuvitusystävät ovat lasten leikkeikeissä usein olennaisena osana..ne saattavat seurata lasta aina murrosikään ja joskus aikuisuuteen. Mielikuvitusystävillä on usein korostettuja persoonallisia piirteitä ja tapoja.
Tapsa P
Tämä päre on kirjoitettu monta tuntia ennen Mummon ehdotusta.
Huomaan kyllä olevani taas jonkinlaisessa ristiriidassa sanomisieni kanssa, mutta en kerta kaikkiaan pysty sisäistämään Mummon ideaa.
Teinpä mitä tahansa, kirjoitinpa mitä tahansa, parodioinpa mitä tahansa, vedinpä mitä roolia tahansa, niin se olen Minä, joka eksistoi ja performoi.
Ei minulla ole tarvetta naamioitua anonymiteetin taakse.
En osaa enkä edes halua itselleni sellaista taitoa.
*
anonymous
Olen syntyperäinen kotkalainen.
Paul Churchland (s. 1942) on yhdysvaltalainen filosofi, joka työskentelee Kalifornian yliopistossa San Diegossa. Hänet tunnetaan eliminatiivisen materialismin puolestapuhujana: hän katsoo, että sellaiset jokapäiväiset käsitteet kuin uskomukset, tunteet ja halut ovat teoreettisia rakennelmia
Monet mielen toimintaan liittyvät asiat, kuten tietoisuus, ovat olleet kauan filosofien yksinoikeutena. Eräs syy on se, että aivojen toimintaa on vaikea tutkia. Neurofilosofia perustuu neurotieteiden edistykseen erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana.
anonyymit
Churchland on minulle kirosana. Ei siksi, ettenkö arvostaisi neurotieteitä vaan siksi, että Churchland ei ymmärrä mitään fantasian dialektiikasta - päinvastoin kuin esim. Slavoj Zizek.
Hep Rauno,
(mainitsit tuossa itse Zizekin, joten käytän tätä syynä kysellä seuraavaa)
Tosiaan, kun tuo mainion vekkuli mies on nyt noitunut minut sätkynukkemaisella (loistavaa!) lavakarismallaan, niin olen aloittelemassa pientä Zizek-projektia, ja yritän selvittää, että kuinka pitkälle sanottaa Zetalla riittää. Siispä: mihin filosofeihin pitäisi tutustua Hegelin ja Lacanin lisäksi, jos Zizekki kiinnostaa, ja missä järjestyksessä suosittelisit kirjoja lukemaan? Suomennetut teokset olen lukenut jo, mutta ainakin Sublime Objektin taidan lukea uudestaan.
Muutkin vinkit tervetulleita.
Nimim. "epätietoinen"
anonymous
Hegelin ja Lacanin (jotka ovat vaikeita!) lisäksi lue Kantia ja ylipäätään saksalaista idealismia (ja ota rajusti mukaan kärsivällisyyttä ja 'keskittymisdopingia').
Itse asiassa kannattaa tutustua koko uuden ajan - etenkin manner-eurooppalaisen filosofian historiaan. Zizekin skaala on melko laaja tässä suhteessa.
Mutta etenkin: Marx, Adorno, Horkheimer, Althusser, Heidegger, ranskalaiset strukturalistit ja poststrukturalistit on syytä tsekata (difficult enough - I know).
Viime vuosina Zizek on lähestynyt ranskalaisen Alain Badioun (s. -37) ajattelua.
*
En osaa neuvoa kirjojen lukemisjärjestystä. En ole mikään Zizek-dosentti. Yliopistoväki on asia erikseen. Mutta ei Suomesta löydy montaa pätevää Zizek-tuntijaa.
Tuomas Nevanlinna sekä Janne Kurki ovat Zizek-spesialisteja. Ja kyllä Jukka Relanderkin asiaa harrastaa.
Käy nyt kuitenkin läpi vaikka Tarrying with the Negative, The Ticklish Subject ja The Parallax View, niin saat näkemystä Zizekin filosofisesta linjasta. Kyseessä ovat juuri hänen filosofiset pääteoksensa The Sublime Objectin lisäksi.
Nämä kirjat on julkaistu luettelemassani järjestyksessä noin kuuden vuoden välein.
En tosin tunne kyseisiä teoksia itsekään systemaattisesti tarpeeksi hyvin.
Mutta Zizekhän on kirjoittanut lähes raivostuttavan paljon ja toistaa kirjoissan aika pitkälti samoja perusteemoja - tosin runsaasti varioiden ja myös uusin esimerkein - mutta yhä silti 'Ideologian ylevä objekti' on perusteos ja ikäänkuin johdanto hänen teoreettiseen ajatteluunsa samalla kun se on hyvä johdanto Lacanin ajatteluun.
Post a Comment