Kielimafia tarkisti ja muutti kolmen kappaleen sisäisiä rakenteita - klo: 16.35
2005 syksyllä julkaistiin Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä artikkeli blogeista ja bloggaamisesta, mikä - silloin vielä journalistien taholla jopa halveksuttu 'muoti-ilmiö' oli juuri lyömässä itseään todella voimallisesti läpi myös Suomessa - noin 3-4 vuotta myöhässä - ainakin angloamerikkalaiseen maailmaan verrattuna.
Vielä nykyäänkin - yli kolme vuotta myöhemmin, kun blogien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vuoden 2005 vajaasta 3000:sta yli 30000:een, kuulee närkästyneitä kannanottoja bloggaamisen luonteesta ja sen kirjallisesta alempiarvoisuudesta 'viralliseen' journalismiin ja lehtikirjoitteluun verrattuna - kirjallisuudesta nyt puhumattakaan.
Minua ei tämä kritiikki huoleta pätkääkään. Eikä huolettanut oikeastaan edes syksyllä 2005. Tutkainta vastaan on turha taistella - tässäkään asiassa - olkoonkin, että koko net-verkoston mahdollistama virtuaalimaailma sisältää ennennäkemättömät sisällöt ja mahdollisuudet myös silkan roskan ja väkivallan (erotuksena pornosta seksinä) esittämiseen.
Me emme enää voi sanoa ei tekniikan kehitykselle. Emme ole koskaan voineet - ainakaan höyrykoneen keksimisen jälkeen. Onko tämä hyvä vai huono asia - sen aika näyttää. Itse suhtaudun tulevaisuuteen 'luottavaisen' pessimistisesti. Kaikki mikä on syntynyt, on omiaan häviöön - myös ihminen ja ihmiskunta, jos saan hieman laajentaa Goethen Faustissa esittämää visiota.
Mutta se, mikä minua tässä yhteydessä varsinaisesti kiinnostaa, on bloggaamisen ja etenkin blogipostausten - päreitten, joiksi niitä itse kutsun - määritteleminen. Kysyn siis: Mitä on bloggaaminen? Mitä sen pitäisi olla? Ja miksi - jos sen muka pitäisi jotain tietynlaista luonteeltaan olla?
Vastaan ykskantaan kaikkiin noihin kysymyksiin periaatteessa samalla tavalla kuin kommentissani Hesarin toimittajalle vuonna 2005.
Bloggaamiselle ei ole olemassa mitään muita kuin journalismin etiikkaan ja tuota etiikkaa kontrolloiviin juridisiin sääntöhin liittyviä rajoituksia. Ilmaisullisesti kyseessä on täysin vapaa maailma. Jokainen bloggaaja voi ja saa luoda oman blogiprofiilinsa niin itsenäisesti ja luovasti kuin vain haluaa ja pystyy.
Tämä onkin bloggaamisessa minulle kaikkein kiihottavinta: täydellinen vapaus ilmaista ja siten myös 'muunnella/manipuloida' itseään/tunteitaan blogipostauksissa eli päreissä niin sanojen, kuvien kuin äänenkin (lähinnä youtube-linkit) erilaisten kombinaatioitten muodossa.
Päre on uusi ja aivan oma 'taiteen' lajinsa, jos sitä vertaa esimerkiksi vielä 15 vuotta sitten vallinneeseen informaatioteknologiseen tilanteeseen, jolloin sana- kuva- ja äänikollaashien tekeminen kuului vielä harvojen ja valittujen - lähinnä niin sanottujen taiteilijoiden - 'etuoikeuksiin' ja työmuotoihin. Nyt sitä voi harjoittaa kuka tahansa - on voinut itse asiassa jo yli kymmenisen vuotta.
Mutta kysyn edelleen: Mitä on päre? Mikä siinä todella on niin vallankumouksellista, kuin haluan olettaa?
Ensimmäinen syy on jo mainittu. Päreen tekeminen on kaikkien ulottuvilla. Tarvitaan vain tietokone ja tietty - ei edes välttämättä kovin monipuolinen - tekninen hallintavalmius, jotta päretys mahdollistuisi.
Toiseen syyhyn, joka kytkeytyy kiinteästi ensimmäiseen, on myös jo viitattu. Kollaasiteknisten mahdollisuuksien helppo käyttö.
Kolmas syy on sitten monimutkaisempi, ja vaikka siihenkin on edellä viitattu: itseilmaisun ja oman profiilin luomisen lähes rajattomat mahdollisuudet ja vapaudet, pitää vielä kysyä olennaisin: mihin päreen tekijä pyrkii?
Kysymys on itse asiassa ikivanha. Se on periaatteessa aivan sama kuin kysyä: mihin taiteentekijä pyrkii? Mihin ihminen lopulta pyrkii elämässään ja elämällään?
Huomataan, että erotan tässä päreen sekä pelkästään journalistis-esseistisen ja päiväkirjamaisen ilmaisun toisistaan. Toistan yhä uudestaan, että päreen kautta bloggaaja ensisijaisesti ilmaisee ja luo itseään. Vasta toissijaisesti hän informoi ja siirtää mielipiteitään sekä mahdollista tietoaan eteenpäin muiden saataville.
Päre on identiteetin muokkaamisväline ja -muoto. Siis esteettis-psykologinen prosessi - ikäänkuin minuutta camp-tyyppisenä taideteoksena. Tai ainakin minulle se on sitä. Niin sanottujen asiablogien pitäjät lienevät melko lailla eri mieltä, mutta en nyt puhukaan heistä vaan nimenomaan ihmisestä, joka elää päreensä kautta ja jopa 'päreessään' kuten taiteilija taiteessaan ja sen luomisessa.
Päre on sekä ilmaisun tulos että sen väline - kuin maalarin sivellin, jolla tekijä hahmottelee jotain kuvaa kankaalle. Tai kuin pianonkosketin tai kitarankieli, josta etsitään tietynlaisia ääniä ilmaisemaan omia tunnetiloja - vaikutelmia ja elämyksiä - ja saatetaan ne sitten kaikkien ulottuville virtuaalitodellisuudessa.
Päre on kuitenkin välineellisyytensä ohella perimmältään kommunikaatiota - siis nimenomaan pikemminkin kommentointia kuin informointia.
Kun nyt pohdin asiaa pitemmälle käsitteellisesti, huomaan päätyneeni äärimmäisen syvälle estetiikan, taiteen ja ylipäätään itseilmaisun ongelmien syvyyksiin, jotka ovat lopulta - niin pahalta kuin se eräitten korvaan kalskahtaakin - perin filosofisia luonteeltaan. Tai ainakin niiden ajatuksellinen selvittely sitä on, vaikka koko itseilmaisun kenttä ja ulottuvuudet kuuluvatkin - tai eivät pelkästään kuulu - ne ovat elämää eivätkä 'mitään sen kummempaa'.
Sikäli kuin elämä ei muka perimmältään olisi jotenkin kummallista - ainakin ihmisen elämä - tietoisuuksineen, teknologioineen ja ratkeamattomine eettisine ongelmineen.
Joka tapauksessa päreen tekemisestä - en siis puhu kirjoittamisesta! - on muodostunut minulle ikäänkuin pakkomielle - addiktio, johon olen jämähtänyt kuin jokainen, joka kokee tietyn itseilmaisun tavan itselleen täysin välttämättömäksi.
Minun täytyy vain hyväksyä tämä 'riippuvaisuuteni' pärettämisestä - antaa periksi sille ja väsätä näitä monien mielestä joskus täysin typeriä ja jopa itseäni häpäiseviä ja naurunalaiseksi tekeviä 'epämuodostumia' välittämättä ehkä tippaakaan kritiikistä, jonka kohteena tiedän olevani niin sanottujen oppineitten ja tietoa jakavien, vakavasti keskustelevien, kirjallisesti suuntautuneitten, moraalisesti valveutuneitten - ja ketä/mitä heitä sitten lieneekään tässä bourdieulaisen habitus-distinktio-dynamiikan ja -dialektiikan - todellisuudessa.
Viis minä heistä. Kuljen missä kuljen kirjoitti eräs toinen juoppo skribentti lähes 45 vuotta sitten. Niin teen minäkin. Ja päretän. Niin paljon kuin sielu sietää, päästä lähtee ja kiveksistä irtoaa.
Salute!
22 comments:
jopas kysymyksen asetit. eilen luin kirjaa natosta ja kamaluus siellä oli lause suoraan niitseltä ..kansainväliset suhteet ovat syvimmiltään valtaa ja valtakamppailua..olin ajatellut että on muuutakin, tutkimussuhteita, taidetta vähän..rakkaussuhteita, kauppasuhteita
saan syyttää kirjoittajaa, suoraan maahpuolustuskorkeakoulun sivuilta. ei sellaista saa sanoa, sillä sana muuttuu lihaksi
Päre on identiteetin muokkaamisväline ja -muoto kenties, muttei onko se välttämätön
jos on nuin niin silloin Sinun identiteettisi on äärimmäisen kihetova!!
Ilman sinua ei netissä kai olsi makua?
Mielenkiintoista pohdintaa, piti lukea kahteen kertaan, joka on minulta harvinainen kunnianosoitus kirjoittajalle.
Sanoit, Rane: "Toistan yhä uudestaan, että päreen kautta bloggaaja ensisijaisesti ilmaisee ja luo itseään. Vasta toissijaisesti hän informoi ja siirtää mielipiteitään sekä mahdollista tietoaan eteenpäin muiden saataville."
Näin varmaan on. Puhdas informointi on todella harvinaista. Nekin, jotka sitä harrastavat, ilmaisevat tietenkin samalla itseään.
Itse seuraan bloggailua sivusta ja osallistun vain kommentoijana. Mielestäni bloggaajat kaiken muun ohella rakentavat ja tarkkailevat minäkuvaansa toisten avulla. He haluavat kuulla, mitä mieltä muut ovat heistä. Monet heittävät ilmaan täkyjä, joihin kaltaiseni vaeltajat tarttuvat ja reagoivat. Arvelen, että jokainen bloggaaja haluaisi kommentteja ja keskustelua. Kaikilta se ei vaan onnistu.
Muutamat pärettäjät etsivät selvästi vain hyväksyntää, paijaamista ja kiitosta. He esittävät mielipiteen, joka muka on avoin myös arvostelulle. Mutta jos kommentoija onkin perustellusti eri mieltä, hän saa kuulla olevansa vilpillinen, politiikan pilaama, kalvaja tms.
Minulla ei ole omaa blogia, enkä taida sellaista perustaakaan. Siteeraan minäkin Saarikoskea: "Kuljen missä kuljen". Minua viehättää kielellinen iloittelu ja irroittelu. Pysähdyn sinne, missä näen aitoa huumorintajua ja pyrkimystä elää joskus edes kuvitelmissa ja edes hetken arjen ulkopuolella. Eräänlaista henkistä huumetta siis.
Aivan oman lukunsa ansaitsisi seksualinen värinä, joka maustaa monia blogeja. En ole ajatellut tätä asiaa loppuun, mutta jos joku on sen tehnyt, kuulisin mielelläni pohdinnan tulokset.
the novelist expects others to live dramatic moments for him.
Ihan asiaa.
Nämä yleistykset varmaan pätevät isoon osaan blogeja, mutta eivät niihin jotka ovat mielestäni mielenkiintoisimpia. Suomessa mielenkiintoisia ja radikaaleja blogeja on joitakin, maailmalla enemmän.
Muutos ei ole vielä loppunut. 83-vuotias isoäitini on kertonut haluavansa ensimmäisen tietokoneen, jotta pääsee blogaamaan.
Blogaaja saattaa "ensisijaisesti" ilmaista ja luoda itseään, mutta eikö sama päde lähes mihin tahansa ei-triviaaliin tekoon ihmisyhteisössä? Onko se siis paras tapa kuvailla esimerkiksi sitä missä Kemppisen blogissa on kyse?
Kemppisellä on kai lukijoita pienehkön sanomalehden verran. Osa lukijoista auttaa sisällön tuottamisessa. Satunnaiset käsityöblogit eivät juuri kilpaile perinteisen median kanssa. Suurin uhka perinteiselle medialle on, että Kemppisen esimerkki yleistyy.
Ei voi kilpailla hinnalla, kun Kemppisen blogi on ilmainen. Ei voi kilpailla kustannuksilla, koska Kemppisen blogi ei maksa tekijälleen mitään. Ei voi kilpailla "rakkaudella", koska rakkautta ei voi ostaa rahalla. Ei voi kilpailla laadulla, koska Kemppisen kaliiberin kavereita ei voi ostaa. Ei voi kilpailla asiaan perehtymisellä, koska koko ikänsä johonkin perehtynyt amatööri on aina perehtyneempi asiaansa kuin jopa tutkiva journalisti, puhumattakaan tavallisesta toimittajasta.
Laadukkaalla toimitustyöllä voisi vielä kilpailla, koska kaikki joilla on sanottavaa eivät osaa ilmaista sitä napakasti. Mutta sekään ei ole pysyvä kilpailuetu, koska toimitustyötä voi hyvinkin ostaa. Eivätkä sanomalehdet edes yritä kilpailla sillä. Toimittajat kuvittelevat nykyään olevansa joko kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita, tai sitten suoltavat sisältöä STT:n tuubista kuin makkaraa.
Anonymous: taidat olla jossain tekemisissä lehdistön kanssa? Kommenttisi oli niin laadukas, että sen soisi kulkeutuvan jokaiseen suomalaiseen toimitukseen. Niissä rimpuillaan nyt säälittävästi paperin ja nettiavaruuden välisessä vaikeassa maastossa.
Laadukkaalla toimitustyöllä voisi tosiaan vielä kilpailla, mutta sen sijaan esitellään tissejä, tussuja ja Tuksuja. Joskus tuntuu, että koko sana "laatu" on kiellettyjen listalla lehdissä.
Kemppisen blogilla on lukijoita 470 kun kärkiblogeilla on yli 12.000 viikossa. Tiedot ovat blogilistan kautta tulleista lukijoista, mutta tuo suhde tässä onkin tärkeämpi kuin yksittäiset määrät.
Kemppisen kommentoijakunta tuntuu paikoilleen jämähtäneeltä ja ukkoutuneelta. Voisi luetella kymmentä sormea apuna käyttäen.
'Ihan asiaa'- anonymous
En ilmeisesti ymmärtänyt kommenttisi syvintä pointtia, mutta vikahan on täällä päässä - ei siellä.
Ihan kiinnostavaa asiaa toki pakiset sinäkin. Kiitti vain kommentista.
Mitä omaan mielipiteeseeni Kemppisestä tulee, niin sanottakoon se nyt virallisesti tässä uudestaan.
Tunnustan avoimesti, että Kemppinen on Blogistanin kingi, mutta asia nyt vain sattuu olemaan niin, että minä en tarvitse Kemppistä (vaikka seuraankin häntä vielä jossain määrin), eikä Kemppinen tarvitse minua, joten sujut ollaan.
Minulla ja hänellä on hieman erilainen peruslähtökohta ja motiivi bloggaamiseen, vaikka kyllähän JK aika ajoin yllättää minut todella positiivisesti myös taiteellisella ja filosofisella lahjakkuudellaan.
Olenkin sitä mieltä, että vaikka luonteeltaan noin omahyväistä ja penseää miestä pitäisikin vetää porukalla turpaan, niin on hän kuitenkin aivan liian oppinut, lukenut ja lahjakas, että emme hanno tehdä sitä.
Kemppisen hyveet painavat vaakakupissa enemmän kuin hänen vittumainen luonteensa.
Mitä taas mielenkiintoisimpiin blogeihin tulee, niin toistan, että päre on - tai ainakin se usein pyrkii olemaan - radikaalisti eri juttu kuin tavanomainen, kirjallis-informatiivinen blogipostaus.
Se on ameeba, joka voi muovautua koko ajan mahdollisimman moniin suuntiin - etenkin 'syvyyssuuntaan'.
Päre ei kilpaile esimerkiksi informatiivisten 'kemppisten' kanssa vaan toimii täysin omavaltaisesti ja egoistisesti omaan napaansa tuijottaen, joskin toki palautteita odottaen.
PS.
Minä en blogaa vaan bloggaan. Kielipoliisi kertoi, että se on oikeampaa suomen kieltä kuin blogaaminen. Mutta tämä ongelma on totta kai epäolennainen sisältöihin verrattuna.
Vaari
'Aivan oman lukunsa ansaitsisi seksualinen värinä, joka maustaa monia blogeja.'
*
Juuri tätä värinää minä(kin) pyrin ajoittain päreissäni aikaan saamaan omalla - joittenkin mielestä ehkä kyseenalaisella - tavallani - myös ja etenkin sekä kommentoidessani että 'riidellessäni' eräitten kunnianarvoisten, bloggaavien, keski-ikää lähestyvien naisten (naisethan eivät elä yli keski-iän) kanssa.
van Vaari: En ole itse alalla, mutta olen seurannut sitä aika läheltä ja yrittänyt ratkoa vastaavia sopeutumisongelmia muissa ympäristöissä.
Muissa ympäristöissä näkemäni pohjalta ennustan kyynisesti, että nykyisillä isoilla mediataloilla ei ole pitkällä tähtäimellä tulevaisuutta riippumatta siitä sattuvatko ne lukemaan huomioni vai eivät.
Avainsana on disruptiivinen teknologia. Käytännössä ainoa tapa "selvitä" tällaisesta tilanteesta olisi kannibalisoida omaa ydinbisnestä ennenkuin kilpailijat tekevät sen. Harva iso yritys käytännössä kykene siihen, koska yritysen koko ja muoto on usein tarkoituksenmukainen aivan eri kokoluokan toimintaan. Muutos on vain yksinkertaisesti liian suuri.
Esimerkiksi HS ei voisi erottaa 95% henkilöstöstään jos tarve sitä vaatii, eikä tietenkään yrityksen talous sitä myöskään kestäisi.
Siksi Sanoma Oy:n teot (Vartti, Taloussanomat, hs.fi, blogilista.fi:n osto jne.), kertovat puolustussodasta, jossa kilpailijoita ostetaan pois markkinoilta. Ei se ole mistään strategisesta tulevaisuudenvisiosta lähtevää toimintaa. Mitä olen korvia auki pitänyt, siellä maksetaan jatkuvasti visiottomuudesta erilaisille ulkopuolisille konsulteille aika hyvin.
Mutta minulle näiden valtamedioiden kuolema sopii mainiosti. Olen läpikotaisin kyllästynyt niiden monopoliin tiedonvälityksessä.
muuan: Puhut nyt eri asiasta kuin minä. Kyllä, viihde on suositumpaa kuin asia. Sanomalehden ydin on toistaiseksi ollut asiassa. Luullakseni viihteellä ne pystyvät kilpailemaan vielä vähemmän blogien kanssa, mutta tästä asiasta en tiedä tarpeeksi enkä siksi sano mitään.
RR: Okei, ymmärsin selvästi väärin termisi päre.
Kyyllä mediataloilla on tulevaisuus..huh huh, mutta blogit ja erilaiset uutiset tulevat saamaan palstoja
väkisinkin joku valtavirta on kohteissa
jos visiottomuus sattuu olemaan valtavirta niin sehän muuttuu
minusta tieto ja viihde elävät yhdessä
tuomiojan blogista on tullut uutisia. ennusteita.
ja yk:kin penää nyt koulunsa pommitusta
se puhemies sauli, luistelee jossain ja se on uutinen, eiks oohyvä
Minä olen elänyt yli keski-iän senkin räsä naisten nielijä - älä viitsi.
Tosin tuntuu, että henki loppuu tai ainakin tila. Mistäs se sit johtuu?
Anonymous, RR & Co.
Kemppinen on tosiaan omaa luokkansa blogistanian sana-aavikolla. Käyn hänen sivuillaan joka päivä lukemassa päivän epistolan.
Hänen kommentoijansa saattavat olla vanhoja horisevia ukkoja, kuten muuan arveli, mutta se ei vähennä Kemppisen juttujen arvoa.
Toinen, jota seuraan jatkuvasti on Maalainen. Hän kokoaa iloksemme hyödyllistä faktaa verkosta ja tarjoilee ne meille hyvästä sydämestä aivan ilmaiseksi. Hänellä ei ole (vielä?) taitoa herättää vilkasta keskustelua, mutta monista kiitoksista päätellen sivulla on paljon lukijoita.
Lehtitaloille tulee todella kova paikka eteen kun sukupolvet, jotka ovat tottuneet aloittamaan aamunsa lukemalla lehden, poistuvat. Nuoret eivät enää lehteä kaipaa, he avaavat ruudun ja katsovat, onko tullut viestejä.
Ja se on aivan oikein! Miksi kenenkään pitäisi pahoittaa mielensä heti aamusta jollain turruttavalla ja turhalla Israel-uutisella, kun toisesta tuutista saa viehkeän, hiukan lupailevan vastauksen tärkeään kysymykseen, jonka on eilen illalla myöhään tehnyt.
Kerta kaikkiaan mielenkiintoinen kirjoitus ja mielenkiintoiset kommentit, etenkin kun niitä lukee ihminen joka on kirjoittanut koko ikänsä.
Tai siis siitä asti, kun kirjoittamaan oppi - ja joka sitä ennen kirjoitti piirtämällä.
Blogejahan kutsutaan usein myös verkkopäiväkirjoiksi, mutta toisin kuin päiväkirjat blogit ovat myös avoimesti ja tietoisesti julkisuuteen tarkoitettuja.
Siinä mielessä Raunon analyysi oli hyvä ja osuva. Luultavasti blogit tulevat eriytymään ja lajiutumaan aika tavalla. Joissakin keskitään asiaan, joissakin informaatioon. Joissakin johonkin muuhun.
Minäkin siirryin Kemppisen klaaniin, kun sekä skeptinen että kirjallinen vakiblogini alkoivat tuntua hieman vierailta. Blogin vieraistahan se johtuukin.
Elämme keskellä tiedonvälityksen murrosta, mutta taistelun tiimellyksessä ei ehkä näe mikä on lopputulos.
Ainakin sitä mieltä olen, että Hesarin ja muiden sanomalehtien vastaus tähän haasteeseen on väärä: ei pitäisi lisätä ja lyhentää, vaan syventää.
Tapsa P sanoi: "Luultavasti blogit tulevat eriytymään ja lajiutumaan aika tavalla. Joissakin keskitytään asiaan, joissakin informaatioon. Joissakin johonkin muuhun."
Eriytyminen näkyy jo nyt. Meidän pikku Dominamme Mummon blogi on aivan eri kategoriassa kuin Kemppinen. Kuvitelkaapa kolme muskettisoturia riehumassa Kemppisellä...
Mielenkiintoisen alalajinsa muodostavat myös vihablogit. Yhdysvalloissa niitä lienee pilvin pimein, meillä sattuu silmiin harvemmin.
Kemppinen tuossa tanoin kertoi lehdissäkin, että netissä solvaaminen saattaa tulla kalliiksi. "Jos joku sanoo minua tyhmäksi se on vielä mielipide, mutta jos minua sanotaan pedofiiliksi, se on lain tarkoittama solvaus," jotenkin näin, aivan muistinvaraisesti Kemppinen taisi kirjoittaa.
Mielenkiintoinen juttu on sitten se, voiko nimimerkkiä solvata ja voiko siitä vaatia rangaistusta? Tästä aiheesta ovat ainakin Ikkunaiines ja hänen ystävänsä keskustelleet, tuloksetta.
Tuntuu aika kaukaa haetulta tapaukselta, että nimimerkki tuomittaisiin toisen nimimerkin solvauksesta.
Mutta toisaalta - onko esim. "Rauno Räsänen" nimimerkki?
Ja mitä pitää niissä taajaan havaitsemissani tapauksissa, joissa nimimerkki "Rauno Räsänen" solvaa henkilö Rauno Räsästä!?
Tapsa P
Olen jo haastanut nimimerkki 'Rauno Räsäsen' oikeuteen.
Mutta hitto soikoon. Asianajajani pahoin pelkää,että tulen häviämään jutun.
Ymmärrän huolesi.
Ja minkäänlainen sopiminenhan on ihan täysin mahdotonta. Sellaisen tyypin kanssa ei voi sopia!
Ai että tarkoitanko nyt "Raunoa" vai Raunoa? Tarkoitan.
Post a Comment