Showing posts with label absurdi huumori. Show all posts
Showing posts with label absurdi huumori. Show all posts

November 4, 2011

Me kaikki kadehdimme sinua ihaillen ja arvostaen Nalle. Olet hieno, fiksu ja vitsikäs mies. Toivon sinulle pitkää ikää, paljon korko- ja osinkotuloja sekä vipuveivattavilla johdannaisilla keinoteltuja finanssi-voittoja. Olet ansainnut ne laillisesti - joka sentin.

Entä jos onkin niin, että Björn Wahlroos [kuvassa] haluaa lausunnoillaan ilmaista vitsikkäästi juuri päinvastaista kuin, mitä sanoo. Siinä tapauksessa hän on helvetin viisas mies koiranpaskaksi.

I
Wahlroos hämmentää lausunnoillaan Ruotsissa

[HS.fi. 3.11.2011]
 
Nordean hallituksen suomalainen puheenjohtaja Björn Wahlroos kuumensi torstaina ruotsalaista keskustelua Nordean toimitusjohtajan huimista eduista.

Ruotsissa nousi kohu, kun Svenska Dagbladet -lehti kertoi keskiviikkona, että Nordea oli ostanut tanskalaiselle toimitusjohtajalleen Christian Clausenille runsaan kahden miljoonan euron hintaisen, 250 neliömetrin kokoisen asunnon arvokkaasta osoitteesta Tukholman Narvavägeniltä.

Torstaina Ruotsin televisio SVT kertoi vielä Clausenin eläkesopimuksesta, joka takaa hänelle noin sata miljoonaa kruunua eli noin 11 miljoonaa kruunua, kun hän aikanaan jää eläkkeelle.

Samaan aikaan Nordealla on meneillään säästöohjelma, jolla se aikoo vähentää noin 2 000 työpaikkaa neljässä maassa.

Wahlroos kommentoi toimitusjohtajan etuja SVT:lle sanomalla, että Clausenin pitäisi oikeastaan saada vielä enemmän.

"Ihmistenhän pitää asua. 250 neliömetriä saattaa kuulostaa paljolta toimittajalle, mutta Christian itse asiassa johtaa Euroopan viidenneksi suurinta pankkia", Wahlroos sanoi.

Wahlroos ei katso, että Clausenin olisi pitänyt ostaa asunto omalla palkallaan.

"Korottaisin mielelläni hänen palkkaansa, jotta hän voisi ostaa enemmän asuntoja Tukholmasta jos hän haluaa", Wahlroos laukoi SVT:lle.

II
http://www.youtube.com/watch?v=dlPjxz4LGak
Dire Straits - Money For Nothing - from Live At Knebworth - 1990 - [mukana myös Eric Clapton].
*
I want my, I want my M.T.V.
Now look at them yo-yo's, that's the way you do it
You play the guitar on the M.T.V.
That ain't working, that's the way you do it
Money for nothing and your chicks for free

Now that ain't working, that's the way you do it
Let me tell you them guys ain't dumb
Maybe get a blister on your little finger
Maybe get a blister on your thumb

We got to install microwave ovens
Custom kitchen deliveries
We got to move these refrigerators
We got to move these colour T.V.'s

The little faggot with the earring and the makeup
Yeah buddy, that's his own hair
That little faggot got his own jet airplane
That little faggot he's a millionaire

We got to install microwave ovens
Custom kitchen deliveries
We got to move these refrigerators
We got to move these colour T.V.'s

We got to install microwave ovens
Custom kitchen deliveries
We got to move these refrigerators
We got to move these colour T.V.'s

Look at that, look at that
I should have learned to play the guitar
I should have learned to play them drums
Look at that mama, she got it sticking in the camera

Man we can have some
And he's up there, what's that? Hawaiian noises?
Banging on the bongos like a chimpanzee
Oh, that ain't working, that's the way you do it
Get your money for nothing get your chicks for free

We got to install microwave ovens
Custom kitchen deliveries
We got to move these refrigerators
We got to move these colour T.V.'s

Listen here
Now that ain't working, that's the way you do it
You play the guitar on the M.T.V.
That ain't working, that's the way you do it
Money for nothing and your chicks for free
Money for nothing and chicks for free
Get your money for nothing, get your chicks for free
Money for nothing, chicks for free

Look at that, look at that
Get your money for nothing, get your chicks for free (I
want my, I want my, I want my M.T.V.)
Money for nothing and chicks for free
Easy, easy

That ain't working
*
http://www.hs.fi/talous/Wahlroos+h%C3%A4mment%C3%A4%C3%A4+lausunnoillaan+Ruotsissa/a1305548669937.
http://en.wikipedia.org/wiki/Bj%C3%B6rn_Wahlroos
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bj%C3%B6rn_Wahlroos
http://hiki.pedia.ws/wiki/Bj%C3%B6rn_Wahlroos
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=580120&page=7

March 22, 2011

Siviilikohteisiin ei saa iskeä - paitsi vahingossa ja erityisluvalla

Antautukaa Mrs. Libya! Olemme ranskalais-amerikkalaisia vapauttajia. Meillä on YK:n lupa iskeä teidät - eh teihin eli tehtävämme on pelastaa arvon Rouva diktaattori Gaddaffin seksiorjuudesta. 

[to be continued]

September 30, 2010

Mistä on kaikki rakkauslaulut tehty? No tästä tietenkin - [On aika nautinnon osa 2 ;\]

Mimosa Palen 'veistos' ja M. A. Nummisen 'laulu' ilmentävät nasevasti, mitä jää jäljelle, kun erotiikasta poistetaan romantiikka 100%:sti. Lopputulos ei silti ole pornoa vaan 'pelkkää pudendaa' [viatonta hävyttömyyttä].
*
http://www.youtube.com/watch?v=XwLDEnJm6y4&feature=related
MA Numminen - Ulkosynnytinjenkka.

Uploadaaja tuubissa kirjoittaa ulkkosynnytin, mutta se tuskin lienee yleisesti hyväksytty versio anatomian asiantuntijoiden piirissä. - Miksei sitten yhtä hyvin voisi kirjoittaa vaikka ulkosyntimet  vastakohtana sisäsyntimille, niin saataisiin vähän tiukkapipo-teologiaakin mukaan tähän semanttiseen peliin.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/M._A._Numminen
http://fi.wiktionary.org/wiki/ulkosynnyttimet
http://www.thefreedictionary.com/pudenda
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/09/on-aaika-naaautiinnoon.html
http://www.ylioppilaslehti.fi/2000/03/31/mies-joka-ei-koskaan-valmistunut/
http://tuuritapio.blogspot.com/2007/12/pillua-ympri-kaupunkia.html
http://lowerhalf.blogspot.com/2008/12/mimosa-pale.html

September 17, 2010

Gröna-Lundian tarinoita osa 1

- Yläkuvissa limittäin rucubiki [moottoripää-kääpiö] heittämässä gröna-lundialaisia noidan masuuniin sekä itse ruukimatruuna ja noita Sylva Maria Lukki.
- Alakuvassa ritari Raymond Braveheart matkalla pelastamaan gröna-lundialaisia hybridi-Zizekillään.

[K-mafian viimeisin viilaus noidan irti singahtaneen pään kuvaukseen (vielä kerran) klo: 19.30]

Tämän tyyppisen naivisti inhorealistisen ja makaaberin satuparodian kirjoittaminen Grimmin veljesten 'kauhusatujen' hengessä oli käynyt mielessäni jo pari kertaa aiemmin, mutta kuultuani Radio Suomesta Kaija Pakarisen lausumia Suomen kansan satuja ja tarinoita 'Päivän pätkässä' ja luettuani Takkiraudan päreen 'Konservatismin viisaus osa II' sain viimein kipinän jatkaa kirjoittamista pelkkää Hannu ja Kerttu-tyyppisen luonnostelmaparodian aloitusta pitemmälle - joskin melko kauas alkuperäisestä ideasta poiketen.

Lopputulos on luultavasti sekä outo että tuttu, mutta niin sen on tarkoituskin olla. Ja mitä ruukinmatruunan noitamaiseen satuhahmoon tulee, niin mikään tässä irvokkaassa revittelyssä ei tietenkään[?] ole henkilökohtaista kritiikkiä hänen maailmankuvaansa kohtaan vaan fiktiota, jonka inspiraatiosta esitän kiitoksen Grimmin veljesten ja Kaija Pakarisen ohella myös Takkiraudalle itselleen [uskokaa tai älkää ;\].

1
Olipa kerran paha noita eli ruukinmatruuna nimeltään Sylva Maria Lukki, joka oli petollisen viettelyjuonen avulla kaapannut vallan viherhumaaneista radikaaleistaan kuuluisassa Gröna-Lundiassa ja teljennyt sen kuninkaan Lauri I Hyvän internointileiriin aivopestäväksi.

Noita Sylva hallitsi nyt uudelleen nimeämässään maassa eli Derivaatta-Landiassa yksinvaltiaana yrittäen tehdä Landian asukkaista konservatiivisesti ja nationalistis-populistisesti ajattelevan insinööriheimon.

Ilkeä noita-matruuna oli kehittänyt matemaattisissa ruukkiaivoissaan kaamean juonen ja ryhtynyt ruukkitehdasta vartioivien moottoripäisten kääpiöittensä [rucubikit] avustamana heittämään kaikki monikulturalistiset vihervasemmistolaiset, huuhaa-kommunistit, näzi-fasistit, lespo-vouhka-feministit, liian liberaalit ei-nationalistit ja ylipäätään kaikki tyhmät ei-opportunistiset ei-konservatiivit rautaruukkinsa masuuniin.

Masuunin uumenissa kiltit joskin radikaalit grönalaiset tulisivat hankkimaan [eivät kuitenkaan vapaaehtoisesti] uutta, noidan itse sekoittamaa karmaa joutuessaan vaihtamaan orgaanista ja epäorgaanista olomuotoaan 1500-asteisesti kipunoivan ruukkivellin tulisessa alkuliemessä.

Niinpä ruukki sitten pulppusi infernaalisesti yötä päivää saatanallisen hehkuvaa massaa imaisten sisäänsä grönalundialaisen peräjälkeen. Heistä kaikista [mä en siis kestä tätä!] oli määrä tulla insinöörejä.

Ovatko aiemmin niin iloisen, ystävällisen, vieraanvaraisen, turvallisen ja humaanin [joskin radikaalin] Gröna-Lundian päivät nyt ikuisesti luetut?

2
Mutta kas kummaa - neljännen sulatuspäivän aamuna alkaa jostain etäämmältä kuulua yhä voimakkaamapaa torven törähtelyä: Tutuututututuuu! - Pian torvet soivat jo Derivaatta-Landian torilla.

Noidan suu loksahtaa hämmästyksestä apposen auki paljastaen orava-talttahampaitten lisäksi myös neulanterävät ja kristallinkirkkaat raateluhampaat.


Havahduttuaan tajuamaan, että jotain uhkaavaa saattaa olla tulossa, Sylva Maria yrittää nopeasti kaivaa esiin karma-loitsukirjansa, mutta hän on auttamattomasti myöhässä ja ehtii enää kuulla vain yhä nopeammin lähestyvän kopotikopotikop-äänen sekä karmean sotahuudon.

Yhtäkkiä, kuin salamaniskusta, tehtaan pihaan ratsastaa lohikäärmeen ja hevosen hybridillään [nimeltään Zizek] yltiö-kriittinen ja yltiö-oikeudenmukainen ritari Raymond Braveheart [suom. Rauno Rohkea]. Hän on saanut tiedon Gröna-Lundian asukkaiden hirveästä hädästä luopio-kääpiö Juutakselta.

Iskettyään juntalla tehdassalin oven säpäleiksi [nyt lapset silmät kiinni] Braveheart syöksyy Zizekinsä selässä kohti valvomosiltaa heilauttaen teräksensinistä miekkaansa, jonka sivuttaisliike kiskaisee yhdellä iskulla kirkuvalta noidalta pään poikki - rrrpakss! - ssllurrps! - veri purskahtelee ja jänteet vingahtelevat - - .

Noidan kirkuminen loppuu sekunnissa veriseen korahdukseen. Sen pää singahtaa irti hartioista ja lentää kaaressa yli salin. Silmät pullistuvat ulos reistään kuin pingispallot. Hampaitten välistä oksennuksen tavoin esiin tunkeva kieli vaimentaa kurkkuäänet kaameaksi urinaksi ja pihinäksi pään lentäessä suoraan silppuriin, jossa se rusentuu ja pilkkoutuu lukemattomiksi sirpaleiksi.


Noidan tuuheasta tukasta leikkautuneet hiuspätkät pöllähtävät hetken ajan ympäri silppuria pudotakseen hitaasti leijuen tehtaan betonilattialle kuin auringon ruskeiksi polttamat, hauraat ja elottomiksi kuivettuneet korret heinäseipäältä.

Sylva Maria Lukki tai pikemminkin hänen päänsä [numero 1] oli mennyt lopullisesti kaput.

3
Tapettuaan noidan ritari sammutti ruukin, lausui kaksois-agentiksi ryhtyneeltä, noita-matruunan entiseltä luottokääpiö Juutakselta [kääpiöitä varten kehitetyillä kasvuhormoneilla] ostamansa taikasanat, joilla hän vapauttaa luovat ja kiltit gröna-radikaalit Sylva Maria Lukin asettaman Pahan Karman vallasta.

Heti vastaloitsun jälkeen alkavat grönikset putkahdella ruukin in-putkesta takaperin ulos - yksitellen ja vahingoittumattomina, ikäänkuin he eivät koskaan olisi ruukkisulan sekaan hajonneetkaan.

Urotekonsa jälkeen R pistäytyy Gröna-Tavernaan juomaan tuopin olutta ja kaksi skottilaista tupla-viskiä jäillä. [Hybridi-lohikäärme-hepo Zizek jää tavernan ulkokatoksen alle rouskuttamaan ranskalaista Lacalthusser-luomu-apilarehua avopilttuussaan].

R kuitenkin tietää, että noita kuuluu zombie-kissojen sukuun, mikä merkitsee, että hänellä on yhdeksän henkeä, joten vielä kahdeksan kertaa on R. Rohkean katkaistava noita-matruunan kaula, mikäli se/hän aikoo ryhtyä loitsuamaan derivaatoillaan ja rakentamaan uutta insinööri-sulatusuunia hyville viherlaaksolaisille, jotka lukevat mieluummin runoutta kuin yhtälöitä ja karmaa.

Siinä riittääkin hommaa yhdelle ritarille koko loppuelämäksi.

Rankkaa tulevaisuutta miettiessään R ottaa vielä yhden viskin ja lähtee sitten tapaamaan noidan nuorta vamppi-tytärtä Rinna Pamela Lukkia, joka tehtävänä on säilyttää päätöntä äitiään Lukkilinnan kellarin suurimmassa varastokomerossa niin kauan kuin tälle kasvaa uusi kallo hiuksineen.

Uuden pään kehityttyä normaalimittoihin noita-äiti Sylva pääsee pois komerosta, mutta joutuu kuitenkin olemaan kotiarestissa elämänsä loppuun saakka - ellei hän sitten onnistu karkaamaan, mitä mahdollisuutta kaikki grönalaiset pelkäävät kuollakseen.

Niinpä ritari Rohkea aikookin solmia hyvät suhteet Rinna Pamelaan ja liittoutua tämän kanssa estääkseen noita-äidin uudet juonittelut.

Grönalaiset haluaisivat valita R:n kuninkaakseen, mutta tämä sanoo suostuvansa vain, jos Rinna suostuu ensin hänen morsiamekseen.

Mitä Rinna vastaa? Saako ritari noidan tyttären? Miten grönalaisten käy? Onnistuuko R estämään Sylva Marian uudet juonittelut? - Siitä kertoo tulevaisuus.

Se ei siis ollut vielä sen pituinen. Se on pitempi [i.e. to be continued].
*

http://takkirauta.blogspot.com/2010/09/konservativismin-viisaus-osa-ii.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Grimmin_veljekset
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/P%C3%A4%C3%A4n+irrottanut+mies+mielentilatutkimukseen/1135260227288/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset
http://fi.wikipedia.org/wiki/Masuuni
http://www.knightsofavalon.com/toy_knight_index.htm
http://www.johannaimmonen.com/v1/?page_id

August 28, 2010

Yövieras eli hyljätyn kostolaulu

Huuu! Hrrr. Palelee. Älä vie sitä mun peittoa!
*
Omistan tämän hyisen haamu- eli kostolaulun Ruukinmatruunalle [tunnetaan myös nimellä Takkirauta ja Ironmistress]. 
1
Sinä kun petit mun, sitä kestänyt en, narun hankin mä hamppuisen, ja tullessa illan syksyisen tein solmun mä köytehen. Nyt tuuli mun varjoa heiluttaa, mä tanssien tahtia lyön, viima vinkuva nurkissa tuivertaa, kuljen yksin mä haamuna yön.

Varo vain, varo vain sinä petturi, varo vierellä vierahan, minä saavun sun luoksesi haamuna, suon sulle mä suudelman. Niin kylmä ja synkkä on tummuva yö, ei taivaalla tähtiä näy, sormi luiseva iskeepi ikkunaan, kello kahtatoista kun käy.

Siinä vierelläs sitten maatessani minä sinua syleilen, ja kalvenneilla huulillani minä sinua suutelen, saat tuntea kylmä on haamun suu ja kylmä sen luinen käs, ja kun aamulla silmäsi aukaiset, kasa luita on vierelläs.
 
http://www.youtube.com/watch?v=pQd67sXBs6A
Yövieras - Martti Huhaa Innanen
2
http://www.youtube.com/watch?v=wKNddThoEkA&feature=related
Bonusraidassa haamu muistelee haikeasti mennyttä onnea - Paljon sun luonasi sain [ihan kyrvahtaa kyynel silmäkulmaani].
*
http://takkirauta.blogspot.com/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Innanen
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Laulut
http://shopping.aol.com/articles/2009/08/25/halloween-party-supplies/

October 28, 2009

Biologisen etiikan kurssi, osa nöf (neuf), eli miten opettaa tulevalle joulukinkulle kristinuskoa?

Kuvassa innokkaita Biologia ja etiikka-kurssini osanottajia korvat hörössä. Laudatur-tason opiskelijoita kaikki.
*
(Kielimafia kaikessa viisaudessaan tuli, näki ja editoi - viimeksi 29.10 - klo: 01.00)
*
Kirjoitettu kommentiksi Iineksen kommenttiin päreessään Katson Saddamin pään yli.

Iines kirjoitti minun kommenttini luettuaan:

'Asenteessasi on jotain tekopyhää ja itseäsi korottavaa käsienpesumeininkiä.'

Vastaan tähän törkeään syytökseen seuraavasti:

Ei minulla ole varsinaisesti mitään asennetta. Pikemminkin kehittelen jonkinlaista dramaturgiaa. Sillä tavoin otan etäisyyttä asioihin, jottei tulisi vouhkattua (aina) pelkästään emootio-pohjalta.

Mutta juuri tämänkaltainen etäisyydenotto, joka mahdollistaa järkevän empatian käytön, on moraalin välttämätön (vaikkei ehkä riittävä) edellytys - siis edellytys, joka alkaa itsensäkopiomisvietistä ja itsesäilytysvaistosta, mutta ei suoraan perustu niihin, koska välissä on kulttuurinen psyyke fantasia- ja symbolidynamiikkoineen.

Moraalin selittäminen biologisella reduktionismilla tai edes funktionalismilla on käänteisesti samaa kuin yrittäisi opettaa joulukinkuiksi kasvatettaville sianporsaille kristinuskoa - ellei sitten painoteta possuille yksinomaan Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman sovitusuhriluonnetta. - (Mutta eihän possu kärsi. Sitä päinvastoin lihotetaan koko ajan ja se kuolee alta sekunnissa/lat. huom. - - 'Turpa kiinni latoja!'/RR).

Sitäpaitsi eläminen ihmisyhteisössä, myös virtuaaliyhteisössä, on näytelmää. Me esitämme jotain, mitä luulemme olevamme, ajattelevamme ja/tai tuntevamme. Sinäkin Iinu(likka). - - Emme kuitenkaan näyttele lähestulkoon aina samaa näytelmää/samassa näytelmässä. Juuri tässä piilee sekaannusten ja siten myös moraalisten ristiriitojen lähtökohta.

Kuka kirjoittaisi meille uuden suuren näytelmän, jossa jokaiselle löytyy sopva rooli? Ja ennenkaikkea: kuka ohjaisi sen näytelmän, kun Jumala on kuollut, eikä Geeni osaa - muuta kuin kirjoittaa luonnoksia ;]

Kristinuskon Jumala on saanut potkut, Marx ja marxilaisuus on enemmän analyysia (Marxin taloustieteelliset oivallukset Pääomassa) ja polemiikkia (Marxin/Engelsin pamfletti Saksalainen ideologia) kuin funktionaalinen synteesi (Kommunistinen m(f)anifestikin on lähinnä sodanjulistus eikä mikään valtio-opillinen mallinnus).

Uusliberalismi eli libertarismi puolestaan kaivaa omaa hautaansa kaksinaismoralismillaan: ollaan suvaitsevaisia niille, joita käytetään välineinä oman onnen saavuttamiseksi. Haha - siinäpä mainio perustelu suvaitsevaisuudelle: suvaitsen sinua, jos suostut halujeni välineeksi.

Hmm. Miksi minusta tuntuu siltä, kuin tuo libertarismin perusmoraali oikeuttaisi suvaitsevaisuuden lisäksi myös riiston, sorron ja rasismin?

Islamia en pysty omaksumaan, koska pidän itseäni individualistisena kultturianarkistina (haluan olla sisäisesti niin vapaa kuin mahdollista!), vaikka olenkin vakuuttunut siitä, etteivät ihmiset kykene elämään keskenään rauhanomaisesti, toisiinsa luottaen, mikä edellyttäisi ennen kaikkea sitä, että toinen ihminen on minulle päämäärä eikä väline - ja nimenomaan päämäärä sillä tavoin, ettei siihen tarvitsisi pakottaa poliisin, lain ja/tai Allahin tahdosta.

Pidän yhtä vähän Hobbesin Suvereenista kuin Islamin Allahista. Joten Jeesus oli kuin olikin oikeassa: ei pidä vastustaa väkivaltaa uhaten väkivallalla tai olemalla väkivaltainen. Siitä seuraa takuuvarmasti katastrofi.

Mutta Jeesus oli samalla utopistinen puolihullu, koska hänen lähimmäisenrakkaudenmallinsa vaatisi ihmisen lajiolemuksen täydellistä muuttumista oman geneettisen koodistonsa implikoiman moraalin vastaiseksi. Sillä eihän lähimmäisenrakkaus edistä lajinsäilymistä (geenin perimmäinen funktio), koska se ei edistä kilpailuviettiä (agon): kateutta ja ahneutta.

Jeesusta kompaten käännän perspektiivin taas kuitenkin nurinpäin: joka tapauksessa on erittäin kyseenalainen keino kaivaa verta nenästään eli vastata väkivaltaan väkivallalla tai rajoittamattomalla kilpailulla rajoittamattomaan kilpailuun - - tai diskriminoimalla ja boikotoimalla niitä, joista ei pidä. Silti näin luultavasti tapahtuu kaikkialla maailmassa - on aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan.

Me emme pääse rasistisista käytännöistä mihinkään. Ne kytevät meissä kuin tauti ja biologinen itsesäilytysvaistomme. Sitäpaitsi ihmiset ovat sosiaalisia reviirieläimiä. Samanlaiset ajautuvat ja hakeutuvat samanlaisten joukkoon. - - Niinpä minäkin olen ajautunut/hakeutunut oman itseni seuraan.
*
Lähdin kirjoittamaan tätä kommenttia aluperin Vaarille, joka päivitteli Saddamia, Hitleriä ja muita tyranneja.

Dramaturgisesti Vaarin satiirinen vääntö - tyrannit ovat moraalisia - ei kuitenkaan pure. Siitä ei ole myöskään minkäänlaisen keskustelun aloittajaksi muslimien kanssa.

Totta kyllä - kaksinaismoraali ei ole moraalia vaan tyranniaa ja meillä on oikeus - jos ei tappaa niin ainakin tuomita tyranni mitä ankarimmin. - - Tämän verran moraalinen olen minäkin.

Haluan kuitenkin edellä kirjoittamaani viitaten muistuttaa, että esimerkiksi mainosihmisten moraali (vaikka he eivät toki tapa ketään konkreettisesti) on pahimmillaan yhtä lailla kaksinaismoraalia kuten Saddamin ja vastaavien tyrannienkin 'moraali'. Tämä kävi jälleen varsin hyvin ilmi Tuomas Enbusken viimeisimmästä, 'hutkivan journalismin' helmestä Mainokset valehtelevat meille - http://areena.yle.fi/video/508405 (esitysaika loppunut 1.11).
*
'Loppukevennys' (kyseessä lienee uusinta - K-50):

Vaikka Hitler saattoi kammota veren näkemistä (kuten Vaari arvelee), hän katseli useita kertoja erään murhayrityksensä jälkeen pidätettyjen miesten joukkohirttäjäisista tallennettua dokumenttia. Teloitus oli kuvattu nimenomaan Hitlerin toivomuksesta, ja siihen liittyi eräs karmealla tavalla bizarri piirre.
Hirressä roikkuvat oli sijoitettu toinen toistensa viereen. Heidän kätensä oli jätetty vapaiksi ja tuolit, joilla he seisoivat, oli vedetty hitaasti pois alta (kirjaimellisesti tätä merkitsee sanonta 'roikkua löysässä hirressä'), jolloin he jäivät riippumaan kauloistaan. Roikkuessaan ja sätkiessään uhrit tietenkin yrittivät henkensä hädässä saada tukea toisistaan, etteivät tukehtuisi, mutta tulivatkin tällä tavoin vain painaneeksi toinen toisiaan yhä tiukemmin hirteen.

Että sellaista oli Hitlerin moraali.
*
http://yle.fi/kampanjat/joulukalenteri/

March 25, 2009

Aapiskukko tuli

Nyt. Nyt. Nyt. Nyt.....Nyt se tulee! - - - AA-AAA-AA! - pis--pis- pis -pis-kuk-kuk(si)-kuk-kuk-ko-kukko! A-a-p-i-s-ku-ku-ku-kuk-kuk-k-kuuu-kuk-kuk-kuk--kook-ko-koo-kooo-ko-ko-ko-kohhhhhh! - - - Huh - hhuuhhh....Hoh-hoho-hoi-jaaa--aa-aahh...
.....

Lapset.

March 2, 2009

Epäilen - siis uskon: Pascal ja fideismi

Onko kuvassa humalainen Blaise Pascal?
*
Kirjoitettu Mummon kommenttiin päreessään Maatalosta Päätaloon.
(Kielimafia korjaili typoja, joita piru vieköön aina jää tekstiin, ja teki joitain pikku lisäyksiä - oltiin jo 3.3 puolella - klo: 12.22).
*

Motto:
“[P]hilosophy can no more show a man what he should attach importance to than geometry can show a man where he should stand.” — Peter Winch, 1968.
*
Pascalin känni!? Huomisen tekstisi otsikko - niinkö sanoit Mummo?! Blaisen? -Annas tulla. Odotan mielenkiinnollla. En ole aiemmin kuullutkaan...(ellet sitten tarkoita: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pascal_(ohjelmointikieli)
Pascal on minulle tosi merkittävä tyyppi sekä matemaatikkona, ajattelijana että filosofina/teologina.
Ei Pascal kai varsinaisesti mitään ideoita Montaignelta varastanut. Reagoipahan vain tämän skeptisismiin kuten Descarteskin omalla tavallaan. (Jopa itse ironisen kyyninen Shakespeare on kuulemma saattanut saada vaikutteita Montaignelta).

Descartes ei skeptisismiä hyväksynyt vaan yritti kehittää uutta matemaattis-luonnontieteellistä järjestelmää, jonka perustana oli mentaalinen substanssi = cogito = ajattelun kirkkaat ja selkeät ideat ja toisaalla fysikaalinen todellisuus, josta tuo cogito tekisin selkoa (substanssi-dualismia siis).

Pascal sen sijaan ymmärtääkseni hyväksyi Montaignen skeptisismin tiettyyn rajaan asti ja piti matematiikkaa pelkkänä välineenä kuvata maailmankaikkeuden äärettömyyttä ja mekanistista - jos ei nyt mielettömyyttä niin merkityksettömyyttä.

Mutta teologina Pascal ei ollut Descarten tapaan evidentialisti (vaikeaa se oli D:llekin, koska hänellä ei ollut Jumalalle oikeastaan mitään 'virkaa') - vaan fideisti ja mystikko (siis perimmältään mutatis mutandis skeptikko!) eikä hyväksynyt Montaignen diplomaattis-kulttuurirelativistista sekularismia, jossa Jumala oli vain osa kulttuurillista kontekstia.

Pascal sai mystisen elämyksen, jonka dokumentaatio löytyi hänen kuolemansa jälkeen. Lukekaas tuo:

"Blaise Pascal oli kuuluisa 1600-luvulla elänyt ranskalainen matemaatikko ja filosofi. Kun hän kuoli, löydettiin hänen takkinsa vuorista paperilappu, jonka tämä järjen legendaarinen jättiläinen oli ommellut takkiinsa kiinni jatkuvaksi muistutukseksi Jumalan kohtaamisesta, joka kerta heitolla muutti Pascalin elämän.
Paperilapun sanoissa huokuu kokemuksen intensiivisyys sydämen palo, jollaista Pascal ei ollut aikaisemmin tuntenut. Sanat ovat täynnä elämää, joka oli löytänyt tiensä matemaatikon sydämeen:

'Tämä Armon päivä 1654; Noin puoli yhdeltätoista illalla noin puoli yhteen yöllä; polttava tuli! Tuli! Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala, ei filosofien ja viisaitten.

Turvallisuus, turvallisuus, tunne, ilo, rauha. Jeesuksen Kristuksen Jumala.

Sinun Jumalasi on minun Jumalani. Unohtaa maailma ja kaikki paitsi Jumala. Hänet voi löytää vain evankeliumien opettamilla teillä…ilo, ilo, ilo, ilon kyyneleet…'"

Ehkä tämä oli sitten se varsinainen Pascalin 'känni..?'
(Nietzsche lienee ollut sekä kauhusta että kateudesta vihreä/kalpea kyseistä tekstiä lukiessaan. Nietzsche nimittäin arvosti Pascalia ja hänen Mietteitään, joskin myös ikäänkuin surkutteli tämän 'lankeamista kristillisyyden 'orjaksi'. Itse asiassa Nietzsche kritisoi hiukan samoista syistä myös (substanssi-) monistiseen rationalismiin (Jumala eli luonto) hurahtanutta Spinozaa, joka ei taatusti ollut teisti vaan pan-teisti!).

(Edellinen sitaatti löytyy blogista: http://uskonpuolesta.blogspot.com/2009/01/miss-ovat-viisaat-miss-kirjanoppineet.html)
*
Tällä tavalla skeptisismin hyväksyvä uskoo Jumalaan - hänestä tulee fideisti. Toisin sanoen hän ei etsi evidenssiä (näyttöä) eikä esitä argumentteja Jumalan olemassolon puolesta: hän uskoo, jos vain niin kokee - ja totisesti Pascal koki ja uskoi.

Ei Pascal mitään Montaignelta ainakaan tässä asiassa varastanut. Kunhan nyt ratkaisi Jumala-uskon omalla tavallaan skeptikkona.

En puutu tällä kertaa Pascalin kuuluisaan 'todistukseen' Jumalan puolesta (Pascalin vaaka, jonka mukaan Jumalaan uskominen on peliteoreettisesti kannattavaa), koska minun mielestäni, se ei todista lopulta yhtään mitään tai varmemmin kuin tuo hänen mystinen kokemuksensakaan.

Ruletissa ja etenkin pokerissa voi laskea tiettyjä matemaattisia todennäköisyyksiä/odotusarvoja, ja etenkin pokerissa voi kovalla pokalla (eli tietynlaisilla näyttelijänkyvyillä) vaikuttaa jossain määrin vastustajaan psykologisesti, mutta Jumalaan eivät todennäköisyyslaskelmat tehoa, vaikka ne miten näppäriä ja odotusarvolaskelmien kannalta perusteltuja olisivatkin.

Jumalasta me emme tietämällä voi tietää yhtään mitään, emmekä koskaan tule tietämäänkään.
Eri juttu sitten, jos siirrymme, hurahadamme tai 'hyppäämme' (Kierkegaard) mystiikkaan. Siellä kaikki on mahdollista - - - joskaan mitään voida todistaa! Ei edes joku Richard Swinburne.

Joka niin väittää on sekoittanut keskenään järjenkäytön ja matematiikan aksiomaattiset peruslähtökohdat - ikäänkuin nollan ja ykkösen. (En tosin väitä, etteikö todellisuus koostuisi nollan, äärettömän, tyhjän ja ykkösen 'saatanallisen' omalatuisesta pelistä!)

Kokemuksistaan voi toki jokainen puhua mitä tahansa, mutta ollakseen 'uskottava' hänen tulisi pikemminkin vaieta siitä/niistä, kuten teki myös Pascal kuolemaansa saakka kuin julistaa tuntojaan ympäri maailmaa muitten kiusaksi, nauruksi ja siten jopa omaksi häpeäkseen.

Mutta ainahan noita profeettoja on ilmaantunut maailmaan. Pascal tosin ei kuulunut heihin - ei selvin päin eikä edes kännissä. Hän vaikeni, koska tiesi jo silloin wittgensteinilaisittain (joka oli luultavasti fideisti hänkin), että siitä, mistä ei voi puhua, on parempi vaieta. Toisin sanoen: Kel' onni on, se onnen kätkeköön. Ja iloitkoon onnestansa ihan yksin vaan...
*
ttp://fi.wikipedia.org/wiki/Ontologia
ttp://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnonfilosofia
http://plato.stanford.edu/entries/fideism/
http://www.iep.utm.edu/e/evidenti.htm
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=h16&oq=rauno%20räsänen&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=descartes
*
http://www.analphilosopher.com/archives/archive_2005_04.shtml
http://www.ohjelmanaiset.fi/superviinuri.htm

January 7, 2009

...tanan köhnöt!

Saatanan kusipäät! Minuahan te ette köhnötä. Mä oon mikä oon, enkä muutu tästä. Mä menen Mummon kanssa naimisiin ja me saadaan 16 lasta, joista suurin osa on poikia ja tyttöjä. Ah - ihanaa kun tietää, miten elämässä menee hyvin. Te ette perkeleen tavalliset pulliaiset tiedä siitä mitään! Kunhan olette vain kateellisia. Ja köyhiä. Puutteessa. Kaikin tavoin. Mutta minulla ei ole puutetta. Kaikkea saan jatkuvasti. Mummokin antaa minulle heti, kun vain sormea napsauttelen. Vitut - niin turhaa on puhua teille - te älyllinen/-tön pikkuväki. Lähden tästä tapaamaan Augustinusta, Dantea ja itse Shakespearea. Sanon teiltä terveisiä - te pienet ja mitättömät ihmisraukat, joiden ainoa elon lähde on kateus ja kauna. - - - Saatana soikoon - te idiootit. Pelätkää edes, jos ette saata ymmärtää!

Loppuun kirjoitan tämänhetkisen favorite-aakkoseni x ?

*
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

January 5, 2009

Mankeli ja Kissanainen - kaksi synopsista hulluuteen

Kuvassa vagina dentata ilman burkhaa - ja burkhalla.

Kirjoitettu muka kommentiksi Mummon päreeseen Verkon takaa.
*
Jotain kaunista haluaisin taas sinulle sanoa Mummo. Ihana teksti. Yhdyn Annikkiin - - tässä asiassa.

Sinä olet todellisempi kuin (jopa] minä. Mutta olenkohan vain kateellinen? Jos olen, niin siihen löytyy täysi syy. Positiivinen ja hyväntahtoinen syy. Voiko sellaista kateutta olla olemassa?

Huom! - et toki ole ainut naiskirjoittaja, jolle olen tällä tavoin kateellinen, mutta sieltä kateutta herättävimmästä päästä kyllä.

Miehet (olkoon vaikka Tapsa P ja Vaari poikkeuksia - joskus jopa penseä Kemppinen) eivät ainakaan blogimaailmassa osaa/halua yleensä kirjoittaa elämästä ja ihmisistä - aikuisista ja lapsista - näin koskettavasti muttei kuitenkaan tylsän analyyttisesti tai liian paatoksellisesti (kuten minä).

Olen tosin siinä mielessä naivin lapsellinen 'viettelijä', että haluaisin saada sinut(kin) nauramaan tai itkemään. Kuin se pikku poika (5v.), joka sai äidin, isän, sukulaistädit ja enon nauramaan.

Mutta sinua on aika vaikea naurattaa - ja silti et ole ainakaan kovin pahasti tosikko.

Taidat olla maailman suloisin mankeli. Oikea vagina dentata. Mun sormet jäi jo sun väliin. Sattuu. Pipi.

Etsin sinulle kaipaamasi burkhan. Löytyisiköhän sellaisia Ala- tai Ylä-Malmin torilta? Sinusta tulisi maailman ainoa kävelevä mankeli, joka käyttää burkhaa. Kuljettaisin sinua ympäri Malmia kehuen:

Tiedätteks te äijät, että mulla on tässä maailman paras hampailla varustettu mankeli.

Ja ne äijät olisivat aivan helvetin kateellisia. Vähän jo puukkoa väläyteltäisiin. Mutta me ajaisimme taksilla hotelli Inter-Contitentaliin ja eläisimme reteesti. Portierille antasimme tiedot: Räsänen ja Mankeli.

Asuisimme morsiussviitissä. Käyttäisimme ecstasya ja kävisimme muutaman kerran Kaukametsässä eli siellä Taivaan maassa kyläilemässä. Siellä Pilvessä.
*
Hmm. Nyt lienee vapaaehtoisesti syytä lopettaa mieli(ku)vituksen lento (pariksi minuutiksi).

Ajattelin piruuttani ensin kirjoittaa tästä burkhastasi uuden 'Tarpeettoman osan' kirjoituskilpailuumme, mutta kuten jo aiemmin perustelin, ei anonymiteetti pysty minun hulluuttani kätkemään.

Joten se siitä - vaikka hieman kyllä kihisyttäisi vääntäytyä johonkin käsittämättömään rooliin ja ladata tulemaan 'Malmisarjaan' jatkoa otsikolla: 'Elämäni kissanaisena'.

Siitähän ei mua tunnistaa voi kenkään.

Hitto - 'Elämäni kissanaisena' on loistava idea! Taidan nimittäin olla sisimmältäni hiukan naismainen. Hmm x 6. Kukahan olis Batman? - - Vaari? - - Ja sinä Mummo - sinä olet Robin?

Alkusynopsis:
Kissanainen yrittää Malmitalon kahviossa (ns. suuri näyttämö) iskeä Batmanin, mutta päätyykin (koska himon kohtalot ovat tuntemattomia) Robinin kanssa pienelle näyttämölle muhinoimaan.

Pieni näyttämö - kuten hyvin jo tiedetään - on Malmitalon inva-wc - tuo klassisen kiihkeiden kohtausten tunnelmallisen tuoksuva n(t)urkkateatteri - näyttämökolo - joskaan ei vailla verta.

(to be or not to be continued)
*
http://eijatellervo.blogspot.com/2005/06/vagina-dentata.html
http://www.healthcentral.com/drdean/408/13198.html

December 27, 2008

Tangaa stringeillä

Kielimafian kanssa lisättiin pilkutuksia ja tehtiin pari pikku sanamuunnosta (vimeinen säkeistö) tähän kriitikkojen äpäräksi haukkumaan lapseen. Esikoiseeni. PS. lisätty 28.12.
30.12 tehty strateginen muutos, jota harkitsin jo aiemmin. Ensimmäisen ja toisen säkeen paikkaa on vaihdettu. Siksi, että 'kohtaaminen' tapahtuu nimenomaan tässä 'järjestyksessä'.
*
Mummo

Hmm...

Tiedätkö mitä?

Minä aion (ylenkatseellisen asenteesi takia) kirjoittaa kuin kirjoittaakin sinun sukkahousuistasi tangan - tai ehkä jopa stringin. Kun sinä sitä japanilaisuutta niin kovasti kerran kaipaat.
*
Vetoketjuni jumittui
sukkahousujesi silmäpakoa
odotellessa.
Sen hampaat laukesivat auki
vastoin tahtoaan.

Haarakiilasi venyi
tiukan stretsin antaessa periksi.
Et pomppinut enää,
hyppelit,
kunnes osuit kohdalle.

Ennenkuin ehdin hyvästellä,
otsasi uurteet jättivät minut
muistelemaan sanojani,
joita et enää koskaan olisi
tunnustanut omaksesi.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tanka

PS.
Teki mieleni langeta mauttomuuksiin ja kirjoittaa kolmas rivi 'muistelemaan panojani', mutta joku tolkku se on tyylitajullakin.

September 22, 2008

Fiktiivinen tarina hulluudesta ja aaveista

Tämä pohdiskelu on omistettu Hamletille ja hänen isänsä haamulle.
I
Kausi Helvetissä on käyty läpi.

Selvisin siitä hengissä, mutta en ehkä ilman pysyviä traumoja. Pudotus manalaan oli kuitenkin niin raju, että sitä voi tosiaankin verrata kuolemaan. Henkiseen ja emotionaaliseen kuolemaan ainakin. Eikä siitä kuolemasta ollut hulluus kaukana.

Pakko myöntää, että kadun nyt syvästi joitain 'helvettireissullani' ääneen lausumiani ajatuksia, joitain kirjoittamiani sanoja sekä lauseita, mutta anteeksi en pyydä keneltäkään julkisesti, koska en ole ainoa asianosainen enkä siten myöskään ainoa syypää tässä emotionaalisessa kaaoksessa, johon tahtomattani ajauduin yhä syvemmälle vimeksi kuluneitten kuukausien aikana.

Yksityisesti voin toki pyytää anteeksi ja niin teenkin. Mutta siitä huolimatta kysyn heti perään: mitä järkeä ja merkitystä on pyytää keneltäkään anteeksi näitten emotionaalisten rauniotten keskellä, joiden varaan minun pitäisi rakentaa uusi elämä - taas kerran?

Kuka voisikaan antaa minulle anteeksi, ja mitä se lopulta hyödyttäisi? Olinhan itse mennyt tekemään klassisista klassisimman virheen - todellisen kardinaalimunauksen, koska rakastuin ihmiseen, jonka oli lopulta mahdoton rakastaa minua, ja jota minä en voinut koskaan rakastaa vilpittömästi ja täysin avoimesti.

Läpikäymästäni episodista löytyy lähes kaikki ainekset perinteiseen tragediaan, mikä siis merkitsee tässä, että ketään päähenkilöistä ei voi nimetä näytelmän konnaksi. Kukaan ei yksistään aiheuttanut tilanteen hajoamista, vaan kaikki olivat ikäänkuin yhtä aikaa ja vuoronperään edesauttamassa totaalia romahdusta.

Eräs tragedian perusteemoista on yleensä se, että sen henkilöt eivät ymmärrä - ainakaan tarpeeksi ajoissa, että he eivät hallitse omaa tai muiden tilannetta - että he eivät selviä vastuistaan ilman, että koko asetelma muuttuu perusteellisesti. Ei ainoastaan yhden tai kahden vaan mahdollisimman monen henkilön osalta.

Jos ja kun joku heistä viimein yrittää ratkaista ristitiitatilanteen ikäänkuin riuhtaistakseen itsensä turvaan ja kuitenkin yhä samalla pelastaakseen vallinneesta asetelmasta edes sen (lähinnä itselleen) perustavimman osan, niin hän tulee mitä todennäköisimmin tuhoamaan ainakin yhden päähenkilön psyykkisen ja joskus jopa ulkoisen tilanteen.

Tragediassa kukaan ei voita, koska kukaan ei saa lopultakaan sitä, mitä alunperin halusi. Tragediassa on vain häviäjiä - ei syyllisiä eikä sankareita.

II
Mutta koska kaikki edellä kirjoitettu on minulle nyt käynyt selväksi, niin miksi tosiaankaan pyytäisin anteeksi keneltäkään muulta kuin itseltäni - niin ehkä mielettömältä kuin tällainen tunnustus jonkun korviin kuulostaakin.

Minä tein itseni suhteen perimmäisen virheen, ja olen sillä tavoin syypää - itselleni. Ja jos joltain pitää pyytää anteeksi, niin sen kohde olen minä itse. Siten minun on myös kyettävä antamaan itselleni anteeksi - armahtamaan itseni, koska muiden syyttäminen tai armon aneleminen heiltä vain jatkaa koston kierrettä.

Todellinen vapaus merkitsee riippumattomuutta, ja siihen minä pyrin. Täydelliseen riippumattomuuteen.
*
Kausi Helvetissä maksoi/maksaa minulle oman psyykeni horjumisen hinnan.

Oli emotionaalinen arviointivirhe mennä ja ajautua yhden ihmisen mielen ja alitajunnan syvyyksiin pitemmälle kuin se olisi milloinkaan ollut psyykkisesti mielekästä ja rationaalisesti järkevää, koska kohtaamani traumat, jotka läpielin, ja joita kosketin, satuttivat minua itseäni aivan liikaa.

Tätä kahden ihmisen välillä tapahtuvaa - usein tahatonta! - satuttamista nimitetään joskus rakkaudeksi. Suurin rakkauteen sisältyvä vaara kuitenkin on, että kääntyessään jostain syystä vihaksi rakkaudesta saattaa kehittyä henkisen väkivallan kauhistuttavin muoto.

Tämän satuttavuutensa vuoksi suuri rakkaus ei voi enää muuttua ystävyydeksi, kun taas ystävyydestä on mahdollista kasvaa rakkaus. Rakkaus ei luovu mistään, kun taas suuri ystävyys sen sijaan antaa toisen olla, ja tekee tällä tavoin tilaa rakkaudelle.

Mutta ehkä olen taas erehtynyt tunteitten tulkinnoissa. Ehkä vain retorisoin jälleen kerran. Ehkä olisi oikeampaa kutsua tuota aikaa helvetissä nimellä folie a deux - hulluudeksi kahden kesken: kaikkien affektiivisten elementtien, voimien ja perspektiivien emotionaaliseksi kaaokseksi - psyykkiseksi turbulenssiksi, joka käänsi niin mieleni kuin sisuskalunikin ylösalaisin.

Kyse ei siis ollut rakkaudesta, ei vihasta eikä ystävyydestä vaan nimenomaan hulluudesta, joka sai valtaansa molemmat - niin totaalisti ja ehdottomasti, että sellaisen tunteen kanssa ei yksinkertaisesti voi elää tässä maailmassa. Siitä on luovuttava tai se muuttuu ennenpitkää tuhoavaksi.
*
Niinpä luovun kyseisestä hulluudesta. Unohdan sen enkä toivo mitään tilalle. Koko episodi ja kokemus muistuttakoon minua siitä, että elämä todellakin oli/on erehdys. Kauhistuttavin erehdys - hirvittävin painajaisuni, johon olen koskaan joutunut.

Vain oman luonteeni heikkous estää minua toistaiseksi lähtemästä tästä maailmasta oman käden kautta.

Jotkut hurskasteleviin näkyihinsä (itsesuggestioonsa) seonneet ovat ryhtyneet kutsumaan tuollaista heikkoutta uskoksi, mutta eikö ole kunniakkaampaa kuolla ilman ainoatakaan tekopyhää klisheetä kuin jäädä kitumaan jonkun typerän, illusorisen rakkaudentunteen varassa - kutsuttiinpa tuota rakkautta sitten Jumalaksi tai toiseksi ihmiseksi.

Molemmat, sekä Ihminen että Jumala, pettävät. Saman asian kääntöpuolia kun ovat. Sen verran on varmaa. Myös tämän vuoksi Uskoa, Toivoa ja Rakkautta voi pitää mielikuvituksellisimpina valheina ja aaveina, jotka maan päällä koskaan ovat liikkuneet.
*
http://litorina.org.hosting.domaindirect.com/hamlet.html

September 8, 2008

Tunnustuskia erotessa

Tämän kirjeen tyylilaji on tuntematon, joskin se lienee hyvin lähellä naivia realismia ainakin silloin, kun ei tahtoen tai tahtomattaan käänny farssiksi ja/tai satiiriksi.
*
EILA

Jos haluat tässä ja edellisessä postauksessa esitettyjen ajatuskokeiden jälkeen katkaista välit kanssani, toimit täysin vastoin periaatteitasi todistaen minulle kuitenkin samalla paradoksaalisesti sen, että rakastat minua tavalla, jota olen odottanut jo pitkään.
*
Et vastaa puhelimeen. Onko minun ymmärrettävä, että haluat panna välit poikki? Jos näin on, niin en voi – tuohon aiemman postaukseni sitaattiin viitaten – muuta kuin toistaa, että silloin sinä vihdoinkin rakastat minua tavalla, joka sekä reflektoiden että myös tunteella huomioi ne minun miehiseen itsekunnioitukseeni erottamattomasti kuuluvat itseymmärrykseni piirteet, jotka määrittävät käsityksiäni siitä, mitä miehen ja naisen välinen rakkaus ja keskinäinen arvostus toteutuakseen välttämättä vaatii.

Vielä kerran ja tätä koko ajan seuraavassa toistaen – koska et halua jatkaa samaan tyyliin kuin ennen vaan mieluummin jätät minut, viestit minulle, että rakastat minua ehkä enemmän tai ainakin ylivoimaisesti eri tavalla enemmän kuin ketään muuta juuri nyt tuntemaasi miestä.

Kahdessa edellisessä postauksessa esittämäni ajatuskoe on siten tuottanut tuloksen, johon saatan olla enemmän kuin tyytyväinen: sinä rakastat minua - - - koska jätät minut, etkä suostu elämään enää tuossa vanhassa suhteessamme, jossa haavoitit minun miehistä itsekunnioitustani, ja joka aiheutti minussa itsehalveksuntaa.

Rakastan sinua nyt ehkä enemmän kuin koskaan; – olenhan juuri saanut sinulta, minut jättäessäsi, sellaisen rakkaudentunnustuksen, josta haaveilin sisimmässäni jo skype-hulluutemme alusta lähtien.

En siis erehtynyt sinun suhteesi. En myöskään omien tunteitteni suhteen. Olet minulle rakkain ihminen tässä maailmassa.

Olisin kuitenkin halunnut, että sinusta tulisi minulle rakkain ihminen koko elämässäni – koko ihmissuhteitteni kokemushistoriassa. Mutta jos olen vilpittömän rehellinen itselleni – vielä kerran: sellainen sinusta tuli juuri sinä hetkenä, kun jätit minut. Kiitos siitä rakas. Olen onnellinen, että vihdoin saan kokea rakkautesi, joka täyttää kaikki ne vastavuoroisuuden elementit, jotka tarvitaan meidän välillämme vallitsevaan, elämää suurempaan hellyyden- ja läheisyydentunteeseen.

Muistele minua joskus rakas. Minäkin muistelen sinua. Parhain muistolahja, jonka voit minua varten valmistaa, on ikioma muistolipas, jossa lukee: Raunon lipas. Sen voit sitten jättää johonkin tuntemattomaan paikkaan ja toivoa, että sen löytää joku nainen, joka ihastuu siihen, vie kotiinsa, asettaa takan päälle ja katselee sitä hellästi haaveillen ja rakkaimpia muistojaan läpieläen. Silloin – tuossa muistolippaassa - me kaksi olemme ikuisesti yhtä kuolemankin jälkeen.

Miksi en siis rakastaisi sinua enemmän kuin ketään koskaan? Pystyithän sinä viimein rakastamaan minua niinkuin minä tuota rakkautta miehenä syvimmiltään tarvitsin, toivoin ja halusin.

Bye bye kulta. Hellä muistosi ei unohdu milloinkaan. Olemme aina yhtä – erossa.

Rauno

PS.
Eila kulta. Tämä teksti – farssimaisuudestaan ja satiirisuudestaan huolimatta tai juuri niiden takia - on ehkä raastavin ja syvin sinulle koskaan kirjoittamani rakkaudentunnustus. En voi elää ilman sinua, ja suuressa rakkaudessasi sinä viimein tajusit sen.

PPS.

Liittomme sai lopulta Korkeimman siunauksen.

Pappi kysyi meiltä: Tahdotko sinä Rauno erota tästä Eilasta? Minä nyökkäsin hämmentyneen varmasti: Tahdon. Pappi jatkoi: Tahdotko sinä Eila erota tästä Raunosta? Sinä vastasit pontevasti: No ihan varm...tahdon. Pappi lopetti kysymällä: Tahdotteko te olla erossa toisistanne aina sekä myötä- ja vastoinkäymisissä? Yhteen ääneen kajautimme niin lujaa, että kaksi todistajaa oli lentää ahtereilleen: Tahdomme!

Ja tällä tavoin meistä tuli ei-aviopari, joka ei elänyt yhdessä vaan erossa keskenään - onnellisena elämänsä loppuun saakka.

(Tämä tarina on tosi.)