On temppu hieno tää - vain tyhjä jää

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen Uskontotyhjiö täyttyy.
(Kielimafia koukkasi tätä kautta klo: 20.50)
*
markku kirjoitti
Sinunko mielestäsi on asiallista jatkuvasti kääntää keskustelu mielikuviisi Ruukinmatruunan persoonasta - oli aihe melkein mikä tahansa? Niin sinä olet tehnyt täällä jo varmaan kymmeniä kertoja.
*
I
Hyvä kysymys - ihan oikeasti. Olen sitä miettinyt kyllä - joskus ihan 'avustajan' kanssa. Vastaus on periaatteessa yksinkertainen ja ainakin osittain itsekriittinen.

Minun pitäisi vain olla kirjoittamatta tänne yhtään mitään, koska bloginpitäjän (matruunan - lat. huom.) tapa 'nähdä maailma' on niin kerta kaikkiaan toinen kuin omani.

Minua raivostuttaa etenkin se, mitä matruuna pitää oikeassaolemisena, koska minun mielestäni tällainen sanakirja- sekä kaavaviisastelu, jossa luotetaan mittareihin ja tilastomatematiikkaan, ei ole kuin tietämisen yksi, selkeästi rajattu, osa-alue - sikäli kuin meillä ylipäätään voi olla tietoa siinä mielessä kuin jo Platon asiaa suuresti kiistellyssään Thaietetos-dialogissaan pohtii (Platon jättää harkitusti artikuloimatta, mikä hänen kantansa tiedon luonteen ja mahdollisuuden suhteen lopulta on).

Silti matruuna katsoo tietävänsä jotain aivan olennaista tästä maailmasta.

Mutta ei - se ei ole tietoa vaan pelkästään informaatiota, joka saa tiedollisen arvonsa käyttötarkoituksesta, jonka määrää sekä teknologia itse että omat käytännölliset intressimme.

Jos emme voi itse vaikuttaa teknologian kehitykseen läheskään siinä mielessä kuin kuvittelemme vaikuttavamme (teknodeterminismi) ja/tai jos tietomme ja sovellutuksemme ovat subjektiivisesti hyötysidonnaisia tavalla, jota voi pitää lopulta egoististen intressiemme lähes kausaalisena seurauksena, niin paitsi että me emme todellakaan - argumentatiivisesti määritellen - tiedä lopulta mitään, olemme samalla ajamassa itseämme sellaiseen tilaan suhteessa luontoon ja ekosfääriin, että sen lopputulema on paradoksaalisesti lähtökohtiensa eli luonnon vastainen, mikäli oletetaan, että luonto on pyrkii lisääntymiseen ja säilyttämiseen (mikä tietysti on kyseenalainen oletus sekin).

Ylivoimaisessa kyvyssään hallita ympäröivää luontoa, itsekäs geeni ihmisessä lopulta tuhoaa sen mahdollistaneen evoluution peruselementit, tai - jos haluan olla muka optimistisempi - on ihmisen kautta luomassa maailmasta yhä steriileimmistä luonnonsuojelualueista ja yhä kaoottisimmista urbaanislummeista koostuvaa reservaattia tähän universumiin (asia, joka ei tietysti liikuta muuta universumia vähääkään).

Tämän verran seurauksia on sillä tiedolla, johon matruuna niin kovin luottaa.

Valotin asiaa kuitenkin vain yhdestä näkökulmasta. Olennaisinta lienee kuitenkin se, että liikkuessani kyseisessä blogissa, en pysty havaitsemaan todellakaan muuta hengen paloa kuin sen, minkä tämä yksiulotteisen metodinsa (utilitaristinen tekno-empirismi) rajaama ihminen saa oman, toki erinomaisen laaja-alaisen, faktatietämyksensä esittelystä.

Koen olevani väärässä paikassa - jälleen kerran - olkoonkin, että kyseessä lienee jonkinlainen 'obsessio': olen nimittäin mielelläni väärässä paikassa vastoin tahtoani (I prefer not to). Se on minun tapani ajatella ja tuntea kriittisesti.

Olen kuin profeetta, jolla ei ole tarjota kuin huonoja pelastusvaihtoehtoja niille, jotka pitävät maailmaa ikäänkuin ihmiselle valmiiksi annettuna materiaalina, jota hän voi sitten mielin määrin manipuloida innostuen yliarvostamaan teknologista ja 'hyötyanalyyttista' kyvykkyyttään tiedon ja totuuden saavuttamisen välineenä - ellei peräti sen ilmentymänä.

Olen täysin eri mieltä, koska mitään totuutta ei ole, koska mitään ei perimmältään ole (ainakaan sellaisessa mielessä kuin newtonilainen empiristi maailman ajattelee). Silti myönnän pakottomasti (ja contra Derrida), että jotain (kon)tekstin ulkopuolella vaikuttavaa toki on, joskaan en tiedä, mitä se on, vaikka saatankin tuntea sen äärimmäisen syvästi.

Voin toki hyväksyä sen periabstraktin mutta kokeelliseen havaintoon perustuvan kvanttiteoreettisen formuloinnin, että maailma ei ole edes empiirisesti palautettavissa vain yhteen tasoon - on olemassa aina kaksi havainnon tasoa, joissa 'aine'/todellisuus ilmenee. Tieto on peruuttamattomalla tavalla ontologisen eron (cogiton ja havainnon perimmäinen dialektiikka) määräämää, mitä havaintokykymme parallaksisuus juuri ilmentää.

Emme näe maailmaa koskaan yhtenä ja samana, kokonaisena totaliteettina yhdessä havainnossa - emme edes kaikkein tarkimmassa havainnossa - ja nimenomaan emme siinä. Todellisuus splittautuu sisäiseen ja ulkoiseen ontologisessa erossa (tietoisuuden edellytys), ja viimein se ilmenee meille yhtä aikaa 'kahtena' jopa äärimmäisimmässä havainnossa.

Tiedostan kuitenkin, että minun on turha yrittää muuttaa näiden, empirismin ja realismin keskenään mystifioivalla tavalla sekoittaneitten, luupäiden maailmankatsomusta, koska he pystyvät vetoamaan seikkoihin, jotka eivät ole kumottavissa argumentatiivisesti ja/tai empiirisesti.

Joka tapauksessa tästä seuraa asia, jota ko. ihmiset eivät itse ymmärrä. He eivät viime kädessä juuri itse pysty vakuuttamaan erimielistä osapuolta, koska jäävät 'todistuksineen' antropomorfisten ennakko-oletusten tasolle - sekoittaen keskenään sen, mikä viime kädessä on deskriptiivistä faktaa ja mikä metaforis-preskriptiivistä asennnetta, jonka puitteissa faktat saavat faktaluonteensa kussakin diskurssissa.

Näille todistekielipeli-ihmisille kaavamainen todistus on kuin uskon akti. He ovat kuin hieman höynähtänyt filosofi-loogikko, joka rakennettuaan kuukausikaupalla pätevää jumala-todistusta tulee ihmisten ilmoille julistaen, että hän on nyt sen todistanut - Jumalan olemassaolon.

Mutta tämä raukka (kuten matruunakin) ei ymmärrä sitä, ettei pelkkä todistus vielä riitä sen uskon syntymiseen, jota Jumalaan uskomiseen tarvitaan. Ei pelkästä olemisesta tosiaankaan seuraa automaattisesti pitämistä tässäkään tapauksessa.

Niinpä voin vain pudistella päätäni ja ehkä hymyillä tälle ihmiselle hiukan säälivästi. Hän ei selvästikään ole tajunnut olennaisinta vaan yrittää ikäänkuin kuvan/mallin avulla todistaa minulle, että maailma on olemassa ja että se on juuri tällainen.

Juuri tämän vuoksi minä en tule koskaan tietämään. Kuva ei ole yhtä kuin todellisuus - ellei todellisuus sitten voi näyttäytyä ihmiselle kuin 'pelkkänä' kuvana. Olen tässä kohtaa äärimmäisen valinnan edessä: 1) tyhjä - käsitteellisettävissä mutta ei esitettävissä oleva ei-mikään tai 2) kuvan yhtäaikainen transparenssi ja opaakkisuus.

...ajatustauko...

Ja sittenkin - eikö 'kuva' - siis taide - yhä sittenkin voisi ilmentää todellisuuden perimmäistä luonnetta? Ehkä voi, mutta silloin sen tulisi ikäänkuin kadottaa oma artefaktamainen kuvamaisuutensa ja sulautua maailmaan - todellisuuteen. Miten tämä on mahdollista? Aavistan, että se on mahdollista. En kuitenkaan voi oivaltaa miten. Ehkä minun pitäisi olla ajattelematta koko asiaa 'yhteyden' saavuttamiseksi...

II
Minun 'virheeni' voisi nyt sanoa olleen se, että kun olen jo aikaa sitten tajunnut, mikä on edellä esitetty asiaintila matruunan blogissa, niin minun pitäisi valita: joko a) jatkaa keskustelua bloginpitäjän ontologisten, metodisten ja argumentatiivisten määritysten 'alaisuudessa' eli ne hyväksyen, tai b) katkaista keskusteluyhteys välittömästi, koska minun on täysin mahdotonta paitsi tulla ymmärretyksi myöskään esittää mitään olennaista näkökulman muutosta näiden matruunan edellyttämien diskurssiehtojen puitteissa.

Joten mikäs siinä. Virhe oli minun. Taas kerran.

Paljastetakoon vielä tämä: ad hominem-stretegiani on ollut sekä aivan vakava yritys osoittaa matruunan peruslinjan persoonalliset implikaatiot esimerkiksi ja etenkin, mitä islamiin tulee, myös provosoida hänen perusteitaan siinä määrin 'väärästä' ja yllättävästä perspektiivistä, että hän joutuu väen väkisinkin katsomaan itseään ja maailmaa eri perspektiivistä kuin, mihin on maailmakatsomuksellisesti, yksiulotteisine metodeineen sitoutunut.

Silti minun täytynee nyt - taas kerran - myöntää, että olen tässä asiassa tekemisissä 'itseäni suurempien voimien' kanssa ja osata siten kohteliaasti peräytyä, jotten tekisi itseäni tämän enempää naurettavaksi - mikä seikka ei muuten hätkäytä minua pätkääkään - päinvastoin.

Kun yrittää saada ihmiset pohtimaan itseään ja maailmaa todella syvällisesti ja henkilökohtaisesti, heidän psyykeään pitää järkyttää. Heidät pitää saada tolaltaan, jotta he pystyisivät näkemään maailman ja todellisuuden uudella tavalla - hieman eri kulmasta kuin ennen.

En tarkoita, että ihmisen tulisi silloin välttämättä luopua kokonaan aiemmista vakaumuksistaan vaan pelkästään sitä, että hän siis kykenisi näkemään maailman myös toisin. Koska maailma on aina myös toisin.

PS.
On vielä mainittava olennaisen tärkeä asia. Huumorintaju. Jos siinä ei synkkaa, niin kahden ihmisen välinen kommunikaatio lienee aina erittäin vaikeaa millä tasolla tahansa.