September 6, 2008

Kun puhdas aistihavainto alkaa ja ymmärrys loppuu

(Tekstiin on lisätty laaja jälkikirjoitus 6.9 + kielimafian editointeja viimeksi klo: 21.25)
*
On asioita, joita minä en ymmärrä, vaikka niin kovin haluaisin. Tämä on yksi niistä. 'Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää', minulle sanotaan - kuuntele. Ei riitä, vastaan. Jos en voi ymmärtää taide-esineen tai -performaation luonnetta (aesthetics), se katoaa ajattelussani empirian kaaokseen jättämättä mitään jälkeä ajatteluuni tai ehkä edes kokemushistoriaani. Filosofin kirous.
*
http://www.youtube.com/watch?v=13D1YY_BvWU
Karlheinz Stockhausen: Helicopter String Quartet
('Helikopteri' esitettynä neljässä lentävässä helikopterissa.)

http://www.youtube.com/watch?v=jBBY7B3gerk&NR=1
KARLHEINZ STOCKHAUSEN: Helicopter String Quartet-Arditti Quar
(Stockhausen selittää teoksensa lähtökohtia ja motiiveja ennen esitysnäytettä.)
*
JÄLKIKIRJOITUS:

Se jokin, mistä ei voi puhua, mutta josta ei voi kuitenkaan lopullisesti vaieta - matka estetiikasta filosofiaan ja takaisin

I
Itse asiassa sympatiseeraan aika lailla Sockhausenin 'selitystä' ja kuvausta 'Helikopterinsa' taustoista. Tällainen on taiteilija. Vapaa. Täysin vapaa. Ainakin unelmoimaan vapaudesta.

Filosofista en tiedä. Ehkä filosofi haluaisi pikemminkin siihen ikkunoilla varustetuun häkkiin, josta ei pääse ulos, mutta josta voi nähdä maailman ja todellisuuden sellaisena kuin se on. Itse asiassa filosofi tietää jo olevansa siinä häkissä. Hänen pitäisi vain oppia rakastamaan sitä.

Mutta joskus saattaa tapahtua eriskummallisin, kiihottavin ja samalla ehkä pelottavin asia, minkä filosofi eläessään kohtaa: hän rakastuu taiteeseen - ja rakastuu siihen sydänjuuriaan myöten. Kuten rakastui sittemmin filosofiksi 'kääntynyt' näytelmäkirjailija Platon, joka tuli kuitenkin lopulta niin tuskaiseksi taiteen suhteen, että karkotti - sekä vakavissaan että puoli-ironisesti - jopa runoilijat pois ihannevaltiostaan, koska koki nämä ikuisia ideoita epätäydellisesti toistavan aistimaailman epätäydellisiksi väärentäjiksi.

Platonin mielestä taiteilijan tuotos oli epätäydellinen ja epätodellinen kopio epätäydellisestä kopiosta - siis kaksinkertainen valhe. Vain järki saattoi anamnesiksessa (rationaalisessa 'muistamisessa') viedä meidät takaisin alkuperäämme - ikuisten ideoiden - Hyvyys, Totuus, Kauneus - luo.

Platon ei ajatellut, että taide voisi näyttää positiivisen tien eteenpäin - toisin sanoen antaa filosofisesti tyydyttävää, pysyvää tietoa, maailmasta. Mutta hän on tässä asiassa (ilmeisen tietoisesti) epäoikeudenmukainen ja ristiriitainen - sekä lukijoitaan että itseään kohtaan. Platon käytti itse fiktioita (myyttejä, tarinoita, vertauksia, vitsejä jne.) filosofiansa ilmaisuvälineinä, koska tajusi vallan hyvin, ettei argumentatiivinen järki riitä kuvaamaan ihmisen ja todellisuuden olemusta - mitä se sitten ikinä lieneekään.

Järki ei omassa sapluunassaan (puitteissaan) yksinkertaisesti kykene todellisuuden täysin avoimeen havainnointiin. Se on sidottu Käsitteeseen (käsitteisiin), joka hallitsee kaikkea ajattelua. Maailma kiteytyy käsitteessä kuin Jumala tullessaan ihmiseksi Logoksen muodossa/hahmossa Johanneksen evankeliumin alussa.

Näin siis uskonnon ja mystiikan ovi on filosofialle aina auki. Tämä on kovin paradoksaalista, koska filosofia syntyi juuri kritiikkinä uskonnollisille selitykselle (Olympoksen jumalat) ja runolliselle ilmaisutavalle (Homeros). Silti - kaikesta kriittisyydestään huolimatta filosofia pystytti itselleen uuden jumalan, uuden valtiattaren ja uuden alkuperän - Totuuden.

Jo antiikin luonnonfilosofit (Thales, Anaksimandros, Anaksagoras jne.) kritisoivat myyttistä selitystä, mutta olivat siihen kuitenkin itse yhä sidoksissa. Heitä seuranneet sofistit (sen ajan postmodernistit) käänsivät katseensä luonnosta ihmiseen ja Protagoraan tavoin relativoivat kaiken tiedon väittämällä, että ihminen on kaiken mitta. Viimein Platon teki valtaisan urakan ja yhdisti muutaman filosofisen perusteeman omaan dualistiseen ontologiaansa, joka ei ollut enää luonnon mytologisointia muttei myöskään tyhjää relativismia.

Nietzsche on oivallisesti tunnistanut Platonissa samanaikaisesti sekä läheisen sukulaissielun että suurimman vastustajansa filosofian historiassa - taiteeseen (ja politiikkaan) ikäänkuin romanttisesti pettyneen ja yhä silti taidetta rakastavan ajattelijan ja totuuden rakastajan.

Platon on systemaattisen filosofisen ajattelun alku, ja Platonilla kitetyvät jo lähes kaikki myöhemmät filosofian teemat ja ongelmat. Ikuisen totuuden ja tiedon etsinnän hinta vain on ehkä liian kova - ainakin ajoittain.

Aistihavainto ja -kokemus saa toissijaisen roolin, vaikka Platon myöntääkin kaksitasomallissaan (ontologinen dualismi, joka muuten ei ole kirjaimellisesti ja tietoteoreettisesti sama asia kuin ontologinen ero, joskin läheltä liippaa), että tieto kyllä ilmenee havainnossa ja kokemuksessa. Silti hän ei pidä materiaalista ja aistillista maailmaa tiedon alkuperänä vaan ikäänkuin sen mimeettisenä kantajana - kuin näyttelijänä, joka 'vain' esittää rooliaan eikä siten voi olla lopulta muuta kuin roolinsa kontingentti kopio (mutta onhan hän edes sitä! - lat. huom.).

'Runoilijat valehtelevat liikaa', kirjoitti myös Nietzsche, joka sentään rakasti (jos ylipäätään jotain rakasti) taidetta yli kaiken. Nietzschelle taide ilmensi samaa ajattelun ja kokemisen ambivalenssia kuin, minkä Platonkin siihen koki sisältyvän.

Alunperin - Schopenhauerin filosofian ja Wagnerin musiikin romanttisessa hengessä - taide oli Nietzschelle lunastava ja pelastava maailman sekä aistihavainnon sekä kaaokselta että rationaalisen filosofian kaiken jähmettävältä medusan päältä tai molokin kidalta, jonne elämykset kuoleentuvat tultuaan definitiivisesti selitetyiksi.

Mutta Nietzschekin muuttui ja alkoi etsiä totuutta taiteen ulkopuolelta - luonnontieteistä. Hän ei kuitenkaan löytänyt sitä tieteestä vaan palasi sittemmin 1½ askelta takaisin esteettisempään asenteeseen aivan kuten myöhäinen Platon, jonka Timaios-dialogi on myyttinen kertomus/teoria maailman synnystä.

Platon ja Nietzsche lähentyivät siis kumpikin eri tahoiltaan ja erilaisessa kontekstissa uskonnollis-esteettistä asennetta myöhäiskausillaan. 'Myymättä' kuitenkaan filosofiaa(nsa) uskonnolle. Sen tekivät sitten Platonin tapauksessa kristilliset apologeetit ja ennenkaikkea uusplatonismista vaikutteita ottaneet kirkkoisät (etenkin Augustinus, mutta jo Origeneen platonismi antaa viitteitä tulevasta, enkä malta olla sijoittamatta mystiikasta kirjoittanutta Gregorios Nyssalaista uusplatonismin kanssa flirttailevaksi teologiksi).

Nietzschen merkitys on ollut vaikutukseltaan samalla tavoin laajaa kuin Platonin, joskin väistämättä Platonin perillisenä - tosin Platonin metafysiikan päälaelleen kääntäneenä - Nietzsche joutuu kohtaamaan ja toistamaan niitä samoja ongelmia, jotka Platon systemaattisesti indusoi filosofiaan ja filosofiaksi.

Platon oli rautaisen, dualistisen metafysiikan ja Nietzsche täysin modernin, naturalistisen ja relativismin 'hapottaman' perspektivismin lähtökohdista ajatteleva filosofi. Silti he molemmat päätyivät ainakin osittain takaisin alkuun - taiteeseen, myyttiin, esteettiseen.

Kärjistäen voisi sanoa, että jos kristinusko väärensi platonismin ideologiaksi, niin sitä tekivät natsit ja myöhemmin postmodernismi Nietzschelle. Kehnoin seurauksin.

II
Kun nyt toiseen kertaan videon katsoneena ajattelen Stockhausenin unelmia ja unia lentämisestä, jotka taatusti ovat varsin universaaleja, kollektiivisen piilotajunnalisia symboleja, niin mieleni valtaa tietty tyytyväisyys, jonka hieman epäsuorasti koin jo ensimmäisellä katselukerralla.

Vaikka Stockhausen ehdottomasti kieltääkin, että hänen selityksensä sisältäisivät mitään filosofiaa teoksesta, hän tulee kuitenkin ilmaisseeksi siitä kielellisesti jotain, mikä lähentää minua sen komposition omaksumiseen ja vastaanottamiseen. Pelkät aistihavainnot ja -kokemukset kun eivät minulle riitä. Tarvitsen sanoja niitten tueksi. Mutta en dominoimaan aistihavaintoa vaan ikäänkuin mahdollistamaan sen kohtaamisen - antamalla sen tulla jos/kun se on tullakseen.

Tällaisen asenteellisen ilmapiirin sisäistämisessä ja hyväksymisessä minulla on tehtävää loppuiäkseni. Tiedän, ettei se suinkaan tuota aina pelkkää hyvää oloa. Elämysten kontrolloimattomuus on aina ahdistavaa, mutta kun ymmärtää ja myöntää loppuun asti, että nimenomaan järki, joka kokoaa maailman käsitteellisesti, samalla kahlitsee mielikuvituksen, voi älyllisesti hyvällä omallatunnolla antaa periksi ja päästää taiteen vaikuttamaan itseensä vapaammin - sekä tietoiseen tajuntaansa että siihen johonkin, mitä on kutsuttu intuitioksi tai mystiseksi - joksikin, mistä ei voi puhua, mutta josta ei kuitenkaan voi lopullisesti vaieta.

Kyseessä on leikkauspiste, jossa ulkoinen ja sisäinen kohtavaavat uudestaan, uudella tasolla - ehkä lopullisesti. Näin ainakin toivoo se, jolla on taipumusta utooppiseen ja romantiikan sävyttämään ajatteluun...

6 comments:

Anonymous said...

Kuuntele ensin tuhat kertaa niin kuin Tapani Länsiö,niin ehkä alat ymmärtää :)

Homo Garrulus said...

Ymmärrys on kylläkin sitä mitä näet: näet, jotain kummallista jota muut tekevät. Mutta mitä he (!) haluavat tai toivovat ja yrittävät saada sinut ymmärtämään on siis ihan toinen juttu.

Se ei ole sitä että aistihavainto ja ymmärrys eikö olisi yht.aikainen: on se sillä kognitiivinen tai emotionaalinen kutitus on heiltä subjektiivinen tahto, joka ei ole luonnon tahto eli ymmärrät luonnon mukaan, et heidän käsikirjoituksen mukaan.

Vika on siinä heidän päässä, ei sinun.

Minulle sanoi kerran b-luokan mainospelle, joka keksi idean (joka oli idea 1000 idean muun seassa) että minä olin "väärä" kun en löytänyt samaa ideaa kun hän ja olin rehellinen ja sanoin, etten olisi tuota tullut ajatelleekskaan. Hän piti minua samalla ammattitaidottomana koska hänen idea tuhansien ideoiden seasta oli hänellle ikään kuin "oikea vastaus".

Voi tätä maailmaa ja sen opitut harhat.

Homo Garrulus said...

Toisaalta sanotan viestinnän alkeiskurssissa, että viestinnästä vastaa lähettäjä. Ei vastaanottaja. Mutta se koskee nuolien liikettä: viestihän on viesti: kapula siirtyy jonnekin joltakin. Mutta tässä on toinenkin tärkeä asia, jota jo tiedät, ja arvaan sen. :)

ninii said...

kuka helvetti

ninni said...

so im here either yu sais no
..elamysten kontrolloimattomuus .eiii, vaan kontrolli,paitsi silloin talloin on nostimointa
nostimo..mitahan tanaan piti oppia

Anonymous said...

mina tapasin jo Melkein ei me olla smaa kaliiberia