Kirjoitettu kommentiksi catuluxelle edellisessä päreessäni "Yhteisöllisyyttä kaupan - rajoittamattoman kilpailun, huoruuden, tekopyhyyden ja pelon sivilisaatiossa".
*
catulux kirjoitti
'...kapitalismus spiritismus on ainoa jollakin tacvoin toimiva talousjärjestelmä...'
Olen samaa mieltä: 'jollakin tavoin toimiva'. Tarkastipa määrittelit asian ;). Tähän tulee wildemainen, hieman vino ylenkatse - ehkä jopa hymy: I agree with how you said it but not with what you said.
*
Tekstini 'huojuu', on argumentatiivisesti vinoa ja kärsii sisällöllisen koherenssin puutteesta, mutta sen ydinsanomaksi voisi kiteyttää: Totuus asioista ei ole sitä, mitä se vaikuttaa olevan, miten se uutisoidaan ja perustellaan - pikemminkin päinvastoin.
Vasta negaatio, negatiivinen perspektiivi, nurinkääntö, paljastaa asioitten todellista tilaa syvemmin kuin pelkkä positiivinen huolestuneisuus ja hyssyttely, vaikka toki silläkin on ehdottoman tärkeä paikkansa, kun yhteisiä asioita ja yhteiskuntarauhaa pyritään pohtimaan ja ratkomaan.
Yhteisyys vain ei synny pelkästä positiivisuudesta: sen synnyttävät aina dissidentit!
Ja tämä on paradoksi, jota ei viime kädessä siedä niin oikeisto kuin vasemmistokaan, koska kummallakin puolella etsitään poliittisten hyssyttelijöitten konsesusta, jossa lausuntoautomaatit antavat meille kaikille synnintunnustuksen teoista, joita emme vielä ole tehneet, mutta joihin saatamme olla potentiaalisia syyllisiä.
Ei! Mitään synnintunnustusta ei ole eikä tarvita. Olemme kaikki syyllisiä. Kaikkeen. Aina.
Tämä on aidon kriitikon ensimmäinen ja luovuttamattomin periaate, ja siksi hän myös voi kritisoida niin sanotusti hyvällä omallatunnolla ja samalla ikäänkuin 'vastuuttomasti' eli sitoutumatta.
Hän ei siis milloinkaan irtisanoudu ihmisen perimmäisestä syyllisyydestä kuten utooppisten aatteiden unimaailmassa leijuvat vasemmistolaiset hienopersepoliitikot tai oikeistolaiset, lakeihin, oikeuksiin ja vapauksiin vetoavat, rakenteellisen väkivallan oikeuttajat.
*
Miksi muuten minun pitäisi olla tyytyväinen järjestelmään, jossa voi ehkä sanoa mielipiteensä melko avoimesti, mutta jossa tällä mielipiteellä ei ole lopulta mitään merkitystä asioitten pääasiallisen kulun ja päätösten kannalta?
Todelliset päätökset, joilla on laajempaa merkitystä tehdään aina jossain muualla - finanssipankkiirien kabineteissa. Mutta sinne päästäkseen ihmisellä pitää olla rahaa, jonka jälkeen hän vasta saattaa saada todellista poliittista valtaa ja auktoriteettia.
Se on liian pitkä tie tavalliselle pulliaiselle - ja etenkin kyynikolle, jonka mielestä valta politiikkana on jo tuossa vaiheessa kadottanut lopullisesti yhteytensä niihin ihmisiin, joita sen pitäisi mahdollisesti edustaa, ja joiden asioita sen pitäisi mahdollisesti edistää, jotta he optimaalisesti hyödyntäisivät kapitalismin teknokonetta, joka tekee kaikesta - aivan kaikesta - yhtä ja samaa tuotanto- ja kulutusmössöä.
Sillä kuten olemme taas viime aikoina huomanneet, Wall Streetin finanssikone toimii huonosti jopa kapitalismin oman 'reifikaatio-teleologian' kannalta!
Entä jos kaikista meistä tulisi poliittisesti samanlaisia, ammattitaitoisia, koulutettuja sekä suhteellisen keskituloisia ellei peräti köyhiä mutta itsetunnoltaan ja yksilöllisyydeltään vahvoja (?) kokoomuslaisia (kuten sinä catulux opettajan ominaisuudessa) ?
Auttaisiko se tätä järjestelmää tuottamaan parhaan mahdollisen tuloksen sekä itse järjestelmän kannalta (jossa pääomaa kasautetaan tunnetuin seurauksin) että myös meidän/teidän 'ryysykokoomuslaisten' yleisen hyvinvoinnin kannalta?
Arvoista sun muista 'höpötyksistä' en puhu nyt sanaakaan, mutta yleissivistyksestä saattaisin jotain huomauttaakin.
Etkö jo huomaa catulux, että vaikka oletkin kriittinen, kritiikkisi on hampaatonta, koska se on jäänyt tietyn järjestelmän vangiksi?
Järjestelmäsi on suvaitsevainen mutta perimmältään välinpitämätön. Sen puitteissa jokainen voi sanoa mitä tahansa - jopa niin paljossa että millään, mitä sanotaan, ei ole enää vahvaa rationaalista uskottavuutta, vaikka esitetyllä kritiikillä vielä jotain tehoa olisikin.
Mutta kun argumenttien rationaalinen oikeutus ja legitimaatio menettää diskursiivisen ja ylipäätään poliittisen uskottavuutensa, viimeistään siinä vaiheessa dissidentti, joka ei sitoudu mihinkään, sanoo sanottavansa - eikä sanojaan säästele.
Kukaan ei häntä välttämättä kuuntele, koska hän vaikuttaisi olevan a) vain yksi muiden kriitikoiden joukossa, tai sitten kaikki kauhistelevat häntä eivätkä ota vakavasti, koska hän ei b) sitoudu lainkaan sovittuihin strategisiin eikä aina edes argumentatiivisiin pelisääntöhin - ei myöskään jo ennalta sovittuun poliittiseen konsensukseen.
Dissidentti on mahdoton ihminen systeemin kannalta. Ja juuri tämän vuoksi hänen on mahdollista edes hetkellisesti sivuta 'totuutta' - ei vain pintapuolisesti vaan sen 'pimeästä ja vaietusta' ytimestä käsin.
*
Yhä silti voidaan kysyä, miksi kitisen, vaikka kaikki on täällä länsimaissa niin paljon paremmin kuin esimerkiksi Kiinan aikapommissa tai jossain Afrikan postkolonialistisessa klaaniyhteisössä?
Kyse on samasta asiasta - edellä pohtimastani vakaumuksesta, jonka mukaan kritiikillä ja vastarinnalla on aina oltava ainutlaatuinen ja periaatteellinen oikeutuksensa - olipa sitten kyseessä mikä tahansa järjestelmä. Eikä ainoastaan oikeutus vaan suoranainen velvollisuus.
Koska kaikki ihmiset ovat jo antiikin kyynikkojen periaatteen mukaisesti perimmältään tasa-arvoisia maailmankansalaisia ('kosmopoliitteja'), vaikka heidän hyveellisyytensä eli kykyjensä laadussa ja määrässä eroja löytyykin, niin nuo erot ovat yhdentekeviä (adiafora) itse ihmisyyden kannalta.
Myös tämän vuoksi minunkaltaiseni dissidentti - ikuinen toisinajattelija - voi ikäänkuin hyvällä omallatunnolla esittää purevia huomioita suuntaan tai toiseen, koska hänen ihmiskäsityksensä ei perustu piilorasistiseen oletukseen joidenkin kulttuuristen vähemmistöjen tai enemmistöjen suhteelliseen tai jopa fundamentaaliin paremmuuteen tai huonommuuteen suhteessa joihinkin toisiin vähemmistöihin ja enemmistöihin.
Sen vuoksi minun on helpompi arvostaa enemmän Mussolinin - motiiveiltaan mutta ei rationaalisilta perusteiltaan kyseenalaistettavissa olevaa - rehellisyyttä: Me fasistit haluamme vain valtaa! kuin aiemmin mainitsemieni amerikkalaisten uudisasukaskalvinistien tekaistua ja tekopyhää, Jumalan auktoriteetin taakse mystifioitua hegemonia-legitimaatiota.
Tämänkään vuoksi minusta ei koskaan tule nimenomaan yleisoikeistolaista - ei myöskään sitoutunutta vasemmistolaista, koska johdonmukaisesti rehellinen kriitikko ja dissidentti ei voi omaa moraalista integriteettiään ja autarkiaansa (siten itsearvostustaan) kompromettoimatta asettua koskaan valheen ja tekopyhyyden taakse.
Ei koskaan.
*
Slavoj Zizekiltä kysyttiin kerran, eikö häntä nolota kirjoittaa juttuja johonkin keskitason amerikkalaiseen muotimagazineen, joka toimii kaupallisten intressien pohjalta. Vastaus oli zizekmäinen: 'Kärsin enemmän huonosta omastatunnosta luennoidessani USA:n yliopistoissa.'
9 comments:
Intellektuellin riippumattomuus on juuri kiellon mahdollisuudessa. Riippumattomuus syntyy kun pelaamme niin sanotusti "kaikkia vastaan". Kritiikin positio luodaan negatiivisesti. Kritiikkiä ei kuitenkaan voi olla ilman minkäänlaista viittauspistettä. Tällainen viittauspiste voisi olla inhimillisyys. Inhimillisyys siinä merkityksessä joka tulee esille kaikkien inhimillisten potentioiden aktualisoitumisessa ja herruudettomassa sekä kärsimyksestä vapaassa elämässä. Tämä voi olla utooppista, mutta jonkinlainen negatiivisesti konstruoitu utopia onkin kritiikin kannalta välttämätön. Tulee kuitenkin huomata ettei utopiaa voida kuvailla positiivisessa mielessä, vaan se rakentuu aina historiallisesti negaatioiden kautta. (vrt. tässä juutalaisuudesta tuttu jumalan kuvakielto)
"Ei! Mitään synnintunnustusta ei ole eikä tarvita. Olemme kaikki syyllisiä. Kaikkeen. Aina.
Tämä on aidon kriitikon ensimmäinen ja luovuttamattomin periaate, ja siksi hän myös voi kritisoida niin sanotusti hyvällä omallatunnolla ja samalla ikäänkuin 'vastuuttomasti' eli sitoutumatta."
Ihminen on syyllinen olemassaolostaan yhteisölle. Se, että olemme olemassa perustuu maailman enemmistön epäinhimilliselle kohtelulle. Suru on ehdottoman tärkeää kritiikin mahdollisuudelle. Kritiikki on kykyä kieltää vallitseva yhteiskunnallinen todellisuus, ja luoda tällä tavoin 'ero'. Intellektuellinen riippumattomuus tuleekin mahdolliseksi ainoastaan tällaisen kritiikistä syntyneen eron kautta.
"Järjestelmäsi on suvaitsevainen mutta perimmältään välinpitämätön. Sen puitteissa jokainen voi sanoa mitä tahansa - jopa niin paljossa että millään, mitä sanotaan, ei ole enää vahvaa rationaalista uskottavuutta, vaikka esitetyllä kritiikillä vielä jotain tehoa olisikin.
Mutta kun argumenttien rationaalinen oikeutus ja legitimaatio menettää diskursiivisen ja ylipäätään poliittisen uskottavuutensa, viimeistään siinä vaiheessa dissidentti, joka ei sitoudu mihinkään, sanoo sanottavansa - eikä sanojaan säästele.
Kukaan ei häntä välttämättä kuuntele, koska hän vaikuttaisi olevan a) vain yksi muiden kriitikoiden joukossa, tai sitten kaikki kauhistelevat häntä eivätkä ota vakavasti, koska hän ei b) sitoudu lainkaan sovittuihin strategisiin eikä aina edes argumentatiivisiin pelisääntöhin - ei myöskään jo ennalta sovittuun poliittiseen konsensukseen."
Toisaalta on totta, että herruus ei koskaan kuuntele kritiikkiä - sen ei tarvitse: se huutaa omaa erityisyyttään avaruuteen riippumatta siitä, mitä orja ajattelee tilanteesta. Tekeekö tämä kritiikin mahdottomaksi? Ovatko deleuzelaiset oikeassa? Jääkö negatiivinen dialektiikka hampaattomaksi reaktiivisessa kritiikissään? Ovatko ainoat keinot vastustaa kapitalismia itsemurha tai terrorismi - tai itsemurhaterrorismi, kuten eräät situationistit ovat ajatelleet?
Kritiikki tulee olla mahdollista myös negatiivisen dialektiikan mielessä. Emme saa uhrata intellektuellin/filosofin riippumattomuutta (joka on mahdollista juuri kiellon kautta) minkään päämäärän vuoksi. Viime kädessä tämä tarkoittaa ettei kenenkään ihmisen erityisyyttä saa uhrata minkään yliyksilöllisen ja -historiallisen päämäärän vuoksi. Omeletti tulee voida tehdä särkemättä kananmunia.
"Yhä silti voidaan kysyä, miksi kitisen, vaikka kaikki on täällä länsimaissa niin paljon paremmin kuin esimerkiksi Kiinan aikapommissa tai jossain Afrikan postkolonialistisessa klaaniyhteisössä?
Kyse on samasta asiasta - edellä pohtimastani vakaumuksesta, jonka mukaan kritiikillä ja vastarinnalla on aina oltava ainutlaatuinen ja periaatteellinen oikeutuksensa - olipa sitten kyseessä mikä tahansa järjestelmä. Eikä ainoastaan oikeutus vaan suoranainen velvollisuus."
Aivan näin. Se, että ME voimme paremmin kuin jotkut toiset ei poista kritiikin mahdollisuutta. Inhimillisyyden täydellisesti toteuttavaa Utopiaa ei kenties ole muuten kuin teoreettisena kritiikin viittauspisteenä, mutta siihen voidaan pyrkiä - niin kauan kuin ihminen on alistettu ja sorrettu, on kritiikille tehtävä ja filosofeilla velvollisuus kritiikkiin.
+
Voit myos [elata kaikkien puolesta kaikkia vastaan
Olipas täyslaidallinen vilosohvispainoitteisia vasta-argumentteja; nyt jo hieman kaduttaa kun viskeissäni menin riitaa haastamaan.
Päreesi alkuun olit poiminut vain osan lauseestani, joka kuului parempana ja kokonaisempana siis näin:
Blogistin hysteeris/vainoharhaiseen kapitalismikritiikkiin en kuitenkaan lähde, sillä on todettava että kapitalismus spiritismus on ainoa jollakin tavoin toimiva talousjärjestelmä telluksella ja tässä osassa Linnunrataa.
Eksistenssi ruoti hyvin kirjoitustasi. Koska olen noviisi sofisti ja huono filosofian tuntija, vastailen maalaispojan maalaisjärjen mukaan.
Tuo negaatio , negatiivinen perspektiivi, lienee ihan hyvä näkökulma kun katsellaan kapitalsimin hedelmistä vauratunutta yhteiskuntaamme.
Kuitenkin tekstistäsi, Rane, huokuu armoton
kyynisyys, joka alkaa kohta lähestymään nihilismiä.
Olen pyöräillyt töihin edes/takas (40km) ja samalla kuunnellut Kmeppistä ja Teesin naulaajat-ohjelmaa. Jälkimmäisessä ohjelmassa
suutaan pääsi aukomaan parikymppinen lapsinihilisti, E. Rautio, joka (vähän samalla tavoin kuin sinä) julisti nihilismin paljastavan oikean ja ainoan totuuden kun yhteiskuntamme vallitsevat perusarvot revitään
alas.
Kyseinen Rautiohan pääsi julkisuuteen ylistämällä netti sivuillaan Jokelaa ja Pekka-Eerikiä oikeasta teosta, joka avaa ihmisten silmät näkemään yhteiskuntamme (oletetun) sairauden.
(Itse asiassa en tiedä miten lähellä sana dissidentti on nihilistiä, mutta älä kerro tätä kenellekään.)
Olet ominut itsellesi tässä kapitalismikritiikissäsi Putoamisen katumuksentekijä/tuomari-rooliin.
Olet siis syyllinen ja yhtäaikaa tuomari. Existenz kylläkin väitti, että
"Tämä on aidon kriitikon ensimmäinen ja luovuttamattomin periaate, ja siksi hän myös voi kritisoida niin sanotusti hyvällä omallatunnolla ja samalla ikäänkuin 'vastuuttomasti' eli sitoutumatta."
Tämä kuulostaa kummalliselta; hieman jakomieliseltä vai olisko kahdella pallilla istuminen lievempi sana.
Nyt tulee tauko. Pitää lähteä syömään. Palaan vielä. Ikuinen paluu??
Tuo ryysykokoomuslainen on hieno ja kuvaava sana. Ja ehkä kuvaa hyvin meitä oikealla kallistuvia kurjia ja köyhiä virkamiehiä.
Ryysykokoomuslaisen vastapari, (oisiko se negaatio) on sitten työläisruhtinas; ja kun katselet avoimin silmin parinkymmenen viimevuoden kehitystä Suomessa, niin luulenpa, että näitä työläisruhtinaita on Suomessa yhtäpaljon kuin meitä ryysyläisiä.
Olisi hyvä jos kritiikkisi osuisi sinne vasemmallekin,mutta käyt ristiretkeä lähinnä oikeistoa vastaan.
Tuo sana systeemi tuo lähinnä mieleen Matrix-elokuvat, joissa tahdottomat ihmiset oli kytketty keinoälyyn ja jonka vankeina he tietämättään olivat. Ehkä emme kuitenkaan ole kiinni ja kytkettynä jonkinlaiseen systeemiin, vaan meillä lienee sentään jossakin määrin vapaa tahto.
Ja onko yhteiskunnan/ sen talousjärjestelmän vika jos ihminen on mikä on; jotkut haluavat valtaa, mutta kaikki oikeastaan haluavat mammonaa. samalla he pyörittävät kulutuksellaan kapitalismin sampoa, joka jauhaa rahaa myös kurjimmillekin.
Muslimit etc. haukkuvat Eurooppaa materialistisesta pintaliidosta ja paikassa missä mikään ei ole pyhää. Mutta on se kumma, että Marokan ja yleensä Afrikan miehet ovat valmiita uimaan henkensä kaupalla yli Gi´braltarin päästäkseen tänne turmiolaan.
Kaikki urputtavat siitä miten kova ja armoton tämä miedän yhteiskuntamme on. Mistä ne arvot muodostuvat? Meidän omista ajatuksistamme ja ennen kaikkea valinnoistamme ja teoistamme.
Ethän vain Rane lottoa; muuten putoat kriitikon lasitornista suoraan mutaiseen savikuoppaan???
Olen osittain samaa mieltä kanssasi siitä, että Mussolini oli ismineen rehellisempi kuin populistiset suomalaiset politiikot, jotka ovat valmiita myymään äitinsäkin tullakseen valituksi.
Kuitenkin edustuksellinen demokratia on sitten se Linnunradan paras yhteiskuntajärjestelmä. Puutteistaan huolimatta.
Itse pyrin elämään pientä elämääni niin hyvin kuin kykenen; en metsästä utopioita niin kuin sinä. Vaan yritän tyytyä vajavaiseen osaani ja kapeaan leipääni. Siinä useimmiten onnistuen.
Minä ajattelin sitten kun saan inspiksen kirjoittaa ei-olemisesta eli Sartresta ja hänen ei-olemisen muodoista.
Ollaan ei-olla; se vasta nastaa onkin. Sitä pitää opetella; ei ole edes kuolemaa mutta kylläkin juuri negan tajuaminen positiivisessa maailmassa. Pitää kuolla (about) ennenkuin pääsee näkemään sen mitä aivoissa tapahtuu kun saa orgasmin (yhtä paha irtiotto; jälkilöyly ei vaan stemmaa).
Existenz_ said...
'Kritiikkiä ei kuitenkaan voi olla ilman minkäänlaista viittauspistettä. Tällainen viittauspiste voisi olla inhimillisyys.'
Hyvä pointti. Tuo viittauspiste minulta oikeastaan - ja nimenomaan - puuttuukin. Olen päinvastoin ollut heittämässä sitä jorpakkoon koko elämäni ajan.
Dissidentti kun minun mielestäni on vastarannankiiski luontojaan.
Ei se sitoudu mihinkään ideologisiin tai edes yleishumanistisiin viitepisteisiin kuin hetkellisesti - ellei nyt sitten minun kohdallani oteta huomioon sitkeääkin sitkeämpää vasemmistoanarkismia, joka nykyään kohdistuu lopulta yhtä paljon vasemmistoon kuin oikeistoonkin.
Korostan entistä enemmän termejä anarkismi, ironia, itseironia, satiiri, parallaksi, ontologinen ero sekä perinteisiä antiikin kyynisen koulukunnan periaatteita. Siinä mun tämänhetkiset viittauspisteeni.
Slavoj Zizek on elävistä filosofeista ja kulttuurikriitikoista se, jota tällä hetkellä arvostan eniten. Häntä pitäisi vain lukea enemmän (kuten kaikkea muutakin). Tärkeimmät teoreettiset julkaisunsa multa taitaa kyllä löytyä.
En sitäpaitsi ole koskaan ollut minkään ryhmän jäsen - en edes Groucho Marxin stand up-koomikkojen, jonne ilman muuta kuuluisin tai sitten Stephen Fryn Quite Interesting-poppooseen.
Ainoa ismi, johon olen joskus tunnustautunut on eksistentialismi, mutta sekin on jo ikivanha, hieman ehkä elähtänyt rakkaus, joskin Kierkegaard on rautaa edelleen.
No - mistähän mulle saatais tämmonen 'Inhimillisyys siinä merkityksessä joka tulee esille kaikkien inhimillisten potentioiden aktualisoitumisessa ja herruudettomassa sekä kärsimyksestä vapaassa elämässä.' (?)
Tiedätköhän kunnolla oikein itsekään, mitä tuolla huippuabstraktilla määritelmällä käytännössä tarkoitat, tai mihin sillä lähinnä viittaat?
Frankfurtin koulukuntaan ilmeisesti.
Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaan, Marcusen repressiivisen desublimaation kritiikkiin ja ei-repressiivisen sublimaation mahdollisuuteen, Benjaminin messiaaniseen 'utooppisuuteen', Adornon negatiiviseen dialektiikkaan (ei-identtisen logiikka), Horkheimeriin (Välineellisen järjen kritiikki tuli postissa viikko sitten)?
Deleuze itse on huonoimmillaan sekava, hampaaton nomadi, joka vähät välittää mistään ajatuksellisen koherenssin vaatimuksesta - vaikkakin hän sitten parhaimmillaan on häikäisevän alykäs, luova ja virtuoosinen sanakäyttäjä.
Okei. Mä annan yhden vakavasti otettavan (ihan totta) viittauspisteeni: Musilin 'Mies vailla ominaisuuksia'. Revi siitä.
Jos sulla on ylimääräisiä 'inhimillisyyksiä' himassa, niin lähetä mulle yksi. Annan sähköpostissa osoitteeni.
(This was humor. I appreciate your blog very much indeed although I very rarely comment on your posts).
PS.
'Ihminen on syyllinen olemassaolostaan yhteisölle.'
Edellä kirjoitettuun viitaten: olen kyllä syyllinen mutta vain ihmisyyteni takia (joka tarkoittaa kantilaisesti periaatteellista kykyä valita myös paha), en millekään yhteisölle - ainakaan ensisijaisesti.
"Tiedätköhän kunnolla oikein itsekään, mitä tuolla huippuabstraktilla määritelmällä käytännössä tarkoitat, tai mihin sillä lähinnä viittaat?
Frankfurtin koulukuntaan ilmeisesti."
Tiedän kyllä. Inhimillisyyden määrittely tuon tarkemmin johtaisi mielestäni tietynlaiseen essentialismiin tai ainakin ylihistoriallisen ihmisluonnon olettamiseen. Adornoon viitatakseni: herruudeton, kärsimyksestä vapaa tila on moraalin minimi. Moraalifilosofiaa ei mielestäni voida harjoittaa muutoin kuin negatiivisesti. Positiivisia moraalisia väitelauseita puhtaasti rationaalis-propositionaalisella tasolla ei voida tehdä, vaan ne voidaan perustaa ainoastaan somaattisiin responsseihin säälin muodossa. Lihallisena olentona ihminen voi perustaa uskottavan moraalin ainoastaan lihalliseen kärsimykseen ja siihen samaistumiseen. Jotta tällainen olisi mielekästä tarvitaan järjellinen, kärsimyksen poistamiseen pyrkivä kritiikki. (Adornon 'lisäksi tuleva momentti'.) Vain tähän voimme viitata kun kritisoimme vallitsevaa todellisuutta. Adorno viittaa Nietzscheen huomauttaessaan kuinka moraali useinmiten ainoastaan palvelee herruutta ja jättää tämän vuoksi moraalin täsmällisemmän määrittelyn tekemättä. Adorno ei kenties ole nihilisti, vaikka pessimisti onkin.
"(This was humor. I appreciate your blog very much indeed although I very rarely comment on your posts)"
Niin. Teksti harvoin välittää ilmeet ja eleet tarkoituksenmukaisesti vastaanottajalle. Ironia on vaikea laji ja varsinkin tällaisessa ympäristössä se tulee helposti tulkittua väärin.
Post a Comment