September 7, 2008

Miksi en rakastaisi sinua?

(Kielimafiosolaiset kävivät aamupäiväkahvilla klo: 11.10)
I
Mitään en ole pelännyt niin paljon kuin rakastumista ja rakastamista.

Mikään muu ei ole saanut mieltäni niin sijoiltaan kuin pelko siitä, että rakastettu toinen turhentaa minun itsetuntoni ja narsistisen autonomiani - tunteitteni ja ajatteluni itsenäisyyden, tehden minusta ikäänkuin orjan ja narrin - toista tottelevan tahdottoman marionetin.

Mitään muuta en ole pelännyt niin pajon kuin sitä, että minua rakastetaan ilman ehtoja - sellaisena kuin olen - ilkeänä, jääräpäisen analyyttisenä, emotionaalisesti ekshibitionistisena, omien tunteitteni ilmaisua kaihtamattomana ja toisen tunteita säälimättömänä - psyykkistä skalpeerausveistä käyttävänä, psykofyysisen obduktion suorittavana sanamaagikkona, joka yrittää häätää vaikutuspiiristään juuri sen, joka kaikesta tästä - jopa henkistä väkivaltaa muistuttavista psykologisista provokaatioistani huolimatta, lähestyy minua ilman mitään ehtoja sanoen suoraan ja negatiivisuudestani (joka on kurja fasadi herkän minäni suojaamiseksi) välittämättä:

Rauno - minä rakastan sinua. Sinä olet syvä ihminen, sinä kirjoitat sydänverelläsi, etkä rehellisyyden ja totuuden nimissä säästä ketään tai mitään - vähiten ehkä itseäsi. Sinun henkesi on verta, joka sinussa virtaa. Sinun veresi on henkeä, jolla sinä kirjoitat.

Minä rakastan sinua, sillä jos joku ihminen, niin sinä olet kykenevä totuudellisuudessasi sellaiseen rakkauteen, joka saattaa pystyä hävittämään pois valheet, joita suurin osa ihmisten välisistä tunnesuhteista on täynnään kuin mainoksia: korulauseet, vannomiset, pakonomaiset sitoutumiset ja väärän kohteliaisuuden, joka on itse asiassa teennäisyyden kaapu, jonka piiloon ihmiset liian epävarmoina sisimmät hellyydentunteensa kätkevät.

Minä rakastan sinua, koska sinä et pelkää mitään etkä ketään, arvostelet - minuakin - perustellen, yrittämättä miellyttää asiallisesti ja mitäänsanomattomasti, koska se merkitsisi totuuden kiertämistä.

Miksi en siis rakastaisi sinua, koska olet ihminen, jonka rakkaudessa narsismi kumoutuu itseironialla ja itsensä nöyryyttämisellä - jopa itsensä häpäisemisellä ja naurunalaiseksi tekemisellä? Herätät ja säilytät toisen kunnioituksen tekemällä hänestä kohtalotoverisi - löytämällä hänestä sukulaissielusi poistamalla väliltänne jatkuvasti sitä kuonaa, jota valheelliset imago- ja trenditekniikat ovat siihen jatkuvasti kasaamassa.

Rakastan sinua, koska annat minulle mahdollisuuden tyynnyttää pelkosi minua kohtaan - viimein jopa pelkosi rakastaa, koska olet valmis avautumaan ja siten antamaan minulle voimaa, lävistävällä huumorintajullasi minua riisuen, karkottaa väliltämme kaikki valheet, kaikki klisheet, banaliteetit ja tökeröt, petosta pauloittavat kiertoilmaisut.

Rakastan sinua, koska en muuta voi. Olet tehnyt minulle mahdottomaksi jättää tai unohtaa sinut.

II
Mitään en ole pelännyt niin paljon kuin rakastumista ja rakastamista.

Mikään muu ei ole saanut mieltäni niin sijoiltaan kuin pelko siitä, että rakastettu toinen turhentaa minun itsetuntoni ja narsistisen autonomiani - tunteitteni ja ajatteluni itsenäisyyden, tehden minusta ikäänkuin orjan ja narrin - toista tottelevan tahdottoman marionetin.
*
Olen ollut typerä. Olen ollut väärässä. Olen ollut oikeasti ja todellisesti juuri se valehtelija, jota olen yrittänyt esittää kirjoituksissani. Valehtelija sekä pelkuri.

Sillä on totta, ettei mikään muu ei ole koskaan tarjonnut pelastusta elämäni tarkoituksettomuuden, kadotuksen ja tyhjyyden itseensä käpertyneestä solipsismista sekä itseinhosta siinä määrin kuin sinun aseista riisuva hymysi ja suloisuutesi - sinun kaiken kattava, kaiken ottava ja kaiken antava rakkautesi.

Miksi en siis rakastaisi sinua? Miksi en antaisi periksi ja avautuisi sinulle kokonaan - ilman ehtolauseita ja sanktiopykäliä? Mitä minä muka voisin hävitä rakastamalla sinua? - - - - En mitään. Mikä voisi olla minulta pois, jos antaisin itseni rakastaa sinua? - - - - - Ei mikään. Päinvastoin. Voittaisin kaiken. Voittaisin sinut itselleni ja sinä saisit minun kaiken luottamukseni ja rakkauteni. Sellaisessa 'häviämisessä' ei voi olla kuin voittajia.

Kun kadottaa itsensä rakkaudessa, löytää itsensä uutena ja uudesti syntyneenä.

Sen vuoksi minä rakastan sinua enkä pelkää enää. Kaikki on nyt hyvin, koska en enää kavahda sinua. Katseesi, hymysi ja kätesi eivät enää muserra minua vaan antavat minulle anteeksi, armahtavat minut - ja vielä enemmän: ne saavat sinut itsesi näyttämään elävämmältä, iloisemmalta ja onnellisemmalta kuin koskaan aiemmin.

Rakastan sinua enemmän kuin olen kirjoittanut fiktiivisiä valheita koko elämäni aikana. Rakastan sinua, koska pystyn viimeinkin kirjoittamaan totuuden: olet minulle enemmän kuin elämä - olet kuin taide: yhtä lumoava, yhtä pinnallinen, yhtä syvällinen, yhtä ehdoton, yhtä lahjomaton - - - ja yhtä pettävä.

Miksi en siis rakastaisi sinua? Siksi, ettei minulle ole jäänyt enää muutakaan vaihtoehtoa. Juuri siksi. Nyt olen täysin vapaa rakastamaan. Ilman ehtoja.

6 comments:

mikis said...

Rakastuneet puberteetti-ikäiset ovat pieniä hurrikaaneja kaikki, tekevät hölmöyksiä liukuhihnalta. Samoin tosin aikuiset. Ja keski-ikäiset rakastuneet ne vasta hölmöjä ovat... kävelevät ovien ohi, hymyilevät omituisesti, sytyttävät tupakan väärästä päästä, etc. Rakastuneista eläkeläisistä en uskalla edes puhua - ainakaan punastumatta! Elämä on niin suloista, ja lähellä, että suurin uhka (saada jotain päähänsä) on taivaalta putoava tähti.

Joita kutsutaan meteoriiteiksi.

Onnea, onnea!

Homo Garrulus said...

Kun alkaa oikeasti tajuamaan, ettei haave ole päämäärä vaan matka itsessään on, niin aikusen rakkaus suo haaveille tilaisuutta päästä esiin. Näinollen rakkaus on molempiin vastaus; kyse oli oivalluksesta.

Homo Garrulus said...

RR: Kun lukee sinun tekstiä tulee hetken paha olo, siksi, että se on niin rationaalista plus ja miinus -orientoituvaa ikäänkuin olisi kyse laadun arvioinnista:

"Miksi en siis rakastaisi sinua? Miksi en antaisi periksi ja avautuisi sinulle kokonaan - ilman ehtolauseita ja sanktiopykäliä? Mitä minä muka voisin hävitä rakastamalla sinua? - - - - En mitään. Mikä voisi olla minulta pois, jos antaisin itseni rakastaa sinua? - - - - - Ei mikään."

Rauno Rasanen said...

HG

Oivallinen havainto. Se on mun kirottu analyyttis-filosofinen - ns. toinen luontoni, josta yritän päästä eroon.

Argumentatiivisesta älystä/luonnosta on kyllä paljon hyötyä, mutta rakastamiseen vaadittavan avoimuuden kannalta tällainen rationaalisuus on pelkkä defenssi.

Kyse on siis puolustusmekanismista, jolla torjutaan affektien ja emootioitten aiheuttamaa ahdistusta, joka uhkaa tiettyyn toiminta- ja reagointimalliin jämähnyttä psyykeä.

Voisi sanoa, että kyseessä on ainakin osittain foobinen, paniikkihäiriöinen ja paranoidinen reaktio, joka selittäessään samalla torjuu kaoottiselta tuntuvan/vaikuttavan impulssin.

Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että koko filosofointi on paranoidisten äijien torjuntareaktio feminiinisen uhkaa vastaan (sata hymiötä). Tämä ei ollut pelkkä vitsi.

Anonymous said...

Minulle ei tule paha olo kun luen naita asiat vaan menee .oikeille hyllyille mm
harvoin loydat runoilijan ja xn analyytikon samassa
minulla on ollut oikein hauskaa helsingissa ja asiatkin toimivat niin ja nama kirjoitukset pus o kram
prepei na figo

Homo Garrulus said...

Kuka on tuo prepreina figo? Minä RR olen myös analyyttinen ensisijaisesti (ja sen takia moni uskoo, etteikö olisi empaattinen mutta sitä olen todella paljon ja naisena kun on altavastaaja miehiin nähden sitä todella oppii mitä olla "alla" tai ei-mitään. Siitä tosin pyrin pois - jos voit ja haluat auttaa olisin siitä niin onnellinen sillä minun elämään ei voi tulla lisää feministejä vaan oikeasti toinen yhtä analyyttinen. Sitä kaipaan enemmän kuin sääliä/empatiaa.

Kumma maailma.