September 17, 2008

Kun mielen akku tyhjenee: Hamlet ja Blogistan

Kielimafian jengi (etenkin typografian dosentti) paheksui naurettavan synkkää ja jyrkkää patetiaani, mutta antoi minun vielä pitää ilmaisullisen vastuuvapauden. No - antoi tai ei - minkäs se mulle lopulta mahtaa. Minä kirjoitan ihan mitä minua huvittaa.
*
I
Tiedän ma: rauha on mulle mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.

*
Tämä päre on pikemminkin ajatuskoe kuin päätös, joka toteutuu. Joka tapauksessa jatkan kyseisen viestin julkaistessani linjaa, jota olen joskus miltei hypomaanisesti yrittänyt noudattaa viimeisten kolmen kuukauden aikana: kirjoittaa ensisijaisesti pikemminkin emootioitten kuin ajattelun inspiroimana.

Toteuttaa maksiimia, jossa pyritään mahdollisimman välittömään tunteitten ja sanojen väliseen dialogiin ja/tai kommunikaatioon, on ollut erittäin antoisaa luovuuden kannalta - joskus jopa täysin yllätyksellistä, mutta samalla se saattaa varoittamatta johtaa mielen arvaamattomille harhapoluille, joiden päässä aivan konkreettisesti odottaa aavemainen tuntemattomuus, yksinäisyys ja jopa paniikkireaktio - lähes itsetuho.

Olen päästänyt psyykeni ajoittain sellaisille, ambivalentin, oikukkaan ja ailahtelevan mieleni aiemmin läpikäymättömille affektialueille, joita en olekaan kyennyt hallitsemaan pelkän itseilmaisun mutten myöskään älyni varassa.

Kaikkein yllättävimmältä vaikuttaa, että se stoalainen 'pelastusrengas' eli kokemuksia kontrolloiva, muka neutraali, analyyttinen järki, joka minussa toimii pahimmillaan tunteitani jäädyttävällä ja kivettävällä tavalla, on yhtäkkiä kohdannut emootioiden invaasiossa ja vapaassa liikkeessä uhkan, joka ajaa mieleni paniikkiin - puolustusreaktioon, jossa tunteet nihiloidaan ja siten myös oikeastaan koko oma persoonallisuus - muut ihmiset mukaan lukien.

Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?


Kaikesta emotiivisesta rohkeudesta huolimatta lienen yhä silti pelkuri. En halua ajautua lillumaan apaattisessa melankoliassa, jonka vieressä kasvaa vankka hirsipuu - miten suuresti ja oikein kyseinen olotila sitten tämänhetkistä mielialaani kuvaisikin.

Sillä eikö ihminen, joka odottaa vain kuolemaa, ole eräänlainen zombie - elävältä kuollut, jonka tyhjä sielu on myrkyttynyt, ja joka myrkyttää myös kaikkien muiden ihmisten - varsinkin lähimpiensä - psyyken..?

Eikö sellaisen synkistelijän pitäisi kadota jonnekin kauas pois ihmisten ilmoilta, Impivaaran pimeimpään kolkkaan - koloksi komeroon korven..?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.

Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.


II
Ilmoitusluontoisesti todettakoon siis, että tämä blogi alkaa tulla tiensä päähän tai ehkä on jo siellä. Yritän kehitellä tilalle jotain muuta.
Entinen konteksti on vain jotenkin yritettävä niin sanotusti heittää helvettiin tai yritettävä jättää taakse, koska tällä hetkellä se toimii pikemminkin ajatteluani jarruttavana ja ahdistavana kuin sitä inspiroivana tekijänä/elementtinä.

En tiedä vielä miten tämänkaltainen 'lastinpurku' eli irtautuminen onnistuu, jos se ylipäätään onnistuu - ainakaan totaalisti. Mutta selvää on, että nykyinen mielialani ei innosta minua kirjoittamaan eikä julkaisemaan enää yhtään mitään omissa nimissäni.

Joskus on tultava loppuun päästäkseen alkuun, ja jos tämän realiteetin ja päätöksen saavuttaminen tuntuu vaikealta, niin sen toteuttamiseksi pitää kai toimia vasten tahtoaan - runnomalla mielensä pois ahdistusta ja tuskaa aiheuttavasta 'maastosta', johon on tahtoen ja tahtomattaan harhautunut.

Muussa tapauksessa myöntyy siihen, että todellisuus lyö ikäänkuin jatkuvasti vasten kasvoja. Tämäkin situaatio ja tila on tietysti yksi voimakas tapa kokea ja tuntea kaikkein tärkein eli yksilöllinen olemassaolemisensa, mutta kuka voisi nauttia jatkuvasti piiskan sivalluksista menettämättä itsekunnioitustaan lopullisesti?

Kuka voisi rakastaa loppuun asti sellaista todellisuutta, joka ei voi antaa muuta 'nautintoa' kuin loputtoman epävarmuuden ja pitkitetyn kitumisen ennen lopullista luovuttamista kuolemassa?

Ihminen on tällainen otus - - - se voi rakastaa elämää vain valehtelemalla itselleen tai elämällä koko ajan kuolemaa silmällä pitäen. Silti kumpikin vaihtoehto tuhoaa perspektiivin, joka vaaditaan, jotta elämästä voisi todella nauttia ilman kyynisyyttä.

Hamletin tragedia ei ollut siinä, että hän tiesi liian vähän. Hamlet tiesi liikaa kyetäkseen tekemään oikeastaan yhtään mitään - elämisestä nyt puhumattakaan...

Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

16 comments:

Mummo said...

Ah, blogi-itsemurha, jonka vaikutuksia pääsee itse seuraamaan!

Minä kaipaisin sinua. Kävisin täällä monta viikkoa katsomassa, heräisitkö eloon. Sitten ehkä löytäisin uuden blogin, johon vaivihkaisesti loisin tunnesuhteen. Talven pimeinä iltoina muistaisin äkkiä, mitä kaikkea se Rauno muinoin sanoikaan.

Jollakin lailla luulen, että sinun pitää saada juuri nyt muutos johonkin. Jos blogin kuolema on se muutos, jonka tarvitset, tee se. Mutta synny kuitenkin johonkin uudestaan, kun taas kykenet.

meri said...
This comment has been removed by the author.
Rauno Rasanen said...

mummo, meri

Luulin, että tässä maailmassa ei paista enää kuin kuu, mutta erehdyin. Täällähän paistaa peräti kaksi aurinkoa.

Kiva jos sais valita molemmat...

Homo Garrulus said...

Sinun hipiä ei kestä kahta aurinkoa rakas RR; palat tuhkaksi.
;) kuun kylmä valo on sinulle aivan riittävä - (ja taidatkin olla ihmissusi, koska valvot niin myöhään)
ja silloin minä menen koisii; en siis ole kuuhullu kuten itse taidat olla.

komposti said...
This comment has been removed by the author.
Homo Garrulus said...

Ärrärr, ei elämä noin synkkä ole. On vähän valoa jos mennään Hamletiin juomaan parit kaljat. (onko sellaista kapakkaa enää Hesassa?). No, sinne kuitenkin parantamaan maailmaa, ei se ole noin synkkä kun sanot. Se on näet niin, että jos sinä nyt ostat uudet kengät niin minä vien! Tangossa siis.
Minulla on hyvät klobot; ne chaben.
Ollaanko vaikö eikö olla? No, eiku Nå.

catulux said...

Tsemppiä eteenpäin Rane ja valoa ja voimia sille tielle, jonka valitset.

Pahoittelen sontaisia harhalyöntejäni edellisen jutun kommenteissa.

Syksyä ja Taistelhaan!

Elisa said...

Mummo jo sanoi kaiken mitä olisin itsekin halunnut sanoa. Hän sanoi sen lisäksi paljon kauniimmin kuin itse osaisin. :)

Jos tämän blogin on aika loppua, olkoon niin. Toivottavasti kuitenkin kirjoitat taas jonnekin, kun aika on oikea. Ja toivottavasti minä sinut silloin taas löydän.

Homo Garrulus said...

Bai bai beibi: bai bai.
See you in heaven.
Väsyttää tämä taistelu - mistä - hmm ehkä olemisesta. Hamletin maailma on kiehtova mutta ikävä kyllä representaatiot eivät lähde pois sen jälkeen kun niitä ensin on sinne halunnut.

Ollaan vaan ja hengaillaan?! I'll drink, therefore I am.

I think.

Homo Garrulus said...

Jos häiritsen voin lähteä täältä teidän sivuiltanne kokonaan: ei voi siis sanoa, että minun takia väsyy. Minä nostan katsojalukuja aivan huikeasti; ei pidä siis valittaa. Jos valittaa, saa sitten olla yksin viisauksineen tai nuo muutamat liisat tulevat varovaisesti kehumaan.

Anteeksi jos häiritsen, ei ole enää mitään mieltä osallistua yhteiskuntaan koska se on jotain muuta kuin "yhteis"-kunta: se on sairaskunta tai narsiskunta.
Pitäkööt siis omansa; minä näen jo trendit ja se on pahempi kuin 30-luvun mutta sotaa siitä ei tällä kertaa seuraa: juju ei stemmaakaan sitten kun pitäisi: jätkät jäävät ilman jack-pottia tällä kertaa.

Hallatar said...

Tulin kurkistamaan,
kuka laittoi lempikappaleeni soimaan. =)

Homo Garrulus said...

http://www.youtube.com/watch?v=7O7zZDNBKks

A-K.H said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

kITUMISTA? paniikki on hyvasta, ainakin joskus minulle
aurinko paistaa Helsingissa ja huomenna tulee intialainensahkomies. kämpin edessa mustiin pukuihin sopivat tuolit
houkuttelee ties mihin
kalliossa taas ihmiset kertoo omaa. tama maa kylla sopii

Anonymous said...

uka Sinua on lyonyt

Homo Garrulus said...

Elisa ja mummot ja muut; jos löydätte sitten rr:n niin kertokaa minulle.