September 2, 2008

Medusan pää, joka jähmettää tunteen kiveksi

Kommentti takkiraudalle päreessä Uskontotyhjiö täyttyy.
(Kielimafiosot työssään klo: 23.10)
*
matruuna
'Kun tyhjästä memeettisestä lokerosta kilpaillaan, aluksi kilpailijoita on valtava määrä. Kilpailun edetessä suurin osa lopulta karsiutuu ja vain muutama menestyksekkäin jää jäljelle.'
*
Puhut kuin uskonto olisi kaupan tiskiltä ostettavissa olevan trendi-brändi.

Okei. Se voi olla sitäkin, mutta tällainen tarkastelu ei vielä selitä muuta kuin uskonnon tilastollistyyppisen esiintymisen sosio-biologisena ilmiönä, ja on sellaisenaan pelkkä deskriptiivinen tuoteseloste jostain, joka ei kuitenkaan palaudu enää biologiaan kuin pelkästään ulkoisen morfologian puitteissa ja siinäkin melko keinotekoisesti.

Nimittäin - jos se palautuisi - voisimme samalla unohtaa täysin ne kokemisulottuvuudet, joita uskoon emotionaalisesti sisältyy.

Mennä selittämään uskossa olevalle, että täytät nyt erästä biologisesti määräytynyttä memeettistä lokeroa, on hiukan samaa kuin yrittäisi ymmärtää rakastuneen ihmisen tunne-elämää hänen veriarvojensa tai kengännumeronsa perusteella.

Tai yrittää ylipäätään määritellä ihmisen motiiveja sekä intentioita pelkästään hänen eleitään tarkkaillen.

Mutta näinhän sinä reduktionisti-behavioristi-sosiobiologi teet - ja uskot sanoneesi jotain perin syvällistä. Erehdyt.
*
Mitä moderointiuhkaan tulee, niin julkaisen tämän tekstin varmuuden vuoksi myös omassa blogissani. Sen verran kuitenkin nostan omaa häntääni, että jos sinulla on vara menettää verbaalivirtuoosi kommentaattoriporukoistasi, niin käyttäydyt hieman samalla tavalla kuin Hitler juutalaisia kohtaan.

Sitäpaitsi minussahan on juutalaista verta - Aatamin kautta. Joten - take it or leave it but don't be in conflict with yourself. To be in such a position is my priviledge.

4 comments:

Anne-Elisa said...

Tämä nyt ei liity millään tavalla kirjoitukseesi.

Ajattelin vain kertoa, että jostain kumman syystä käyn lukemassa blogiasi. En minä lukemastani paljon mitään ymmärrä, mutta jokin kirjoituksissasi vetää tänne yhä uudestaan. Ehkä se on huumorintajusi.

Rauno Rasanen said...

elisa

So be my guest, you got nothin’ to lose, won’t you let me take you on a sea cruise?

Artist: Fogerty John
Song: Sea Cruise
Album: John Fogerty

dudivie said...

well ive been soo wet* because of teh rain that sea course wd be ..something else *?

Anonymous said...

but happy bee here agan