Hamlet - Act V Scene II (sadness) - Kenneth Branagh

Horatio:  If something is telling you not to play, listen to it. I’ll say you’re not feeling well.

Hamlet: You’ll do no such thing. I thumb my nose at superstitions. God controls everything—even something as trivial as a sparrow’s death. Everything will work out as it is destined. If something is supposed to happen now, it will. If it’s supposed to happen later, it won’t happen now. What’s important is to be prepared. Since nobody knows anything about what he leaves behind, then what does it mean to leave early? Let it be.'
.

http://nfs.sparknotes.com/hamlet/page_304.html

Hauta, haamu ja Hamlet

Hamlet and his father's Ghost

.

Hautajaiset kutsuvat aina haudan äärellä seisovia puntaroimaan, mihin he uskovat, jos mihinkään. Mutta oman lapsen hautajaiset pakottavat vanhemmat pohtimaan Jumalan olemassaoloa ja koettelemaan uskoaan. Shakespearen on täytynyt osallistua protestanttisen seurakuntansa säännöllisiin jumalanpalveluksiin, sillä muussa tapauksessa hänen nimensä esiintyisi niskuroivien kieltäytyjien luetteloissa. Mutta uskoiko hän siihen, mitä kuuli ja itse lausui? Hänen teoksensa viittaavat siihen, että hänellä oli jonkinlainen usko, mutta se ei millään lailla selvästi ankkuroitunut sen enempää katolilaisuuteen kuin anglikaanisen kirkon oppeihinkaan. 1590-luvun loppupuolella, jos hänen uskoaan ylipäätään saattoi sijoittaa mihinkään laitokseen, se oli teatteri, eikä ainoastaan siksi, että teatteri oli hänen työnsä ja toimeentulonsa.

. 

Shakespeare ymmärsi, että keskeiset kuoleman rituaalit oli hänen kulttuurissaan hajotettu. Hän koki sen kenties hirvittävänä tuskana poikansa haudan äärellä. Samalla hän kuitenkin uskoi myös, että teatteri – ja erityisesti hänen oma dramaturgintaitonsa – pystyi ammentamaan näistä intohimoisten tunteitten valtavista varannoista, joille hän ja hänen aikalaisensa eivät enää voineet löytää muuta tyydyttävää ulospääsyä.

. 

Itse asiassa uskonpuhdistus ojensi hänelle hienon lahjan – ennen niin uljaan ja moniosaisen rakennelman sortuneet jäännökset – ja hän tiesi täsmälleen, kuinka ottaa lahja vastaan ja käyttää sitä. Hän tuskin suhtautui välinpitämättömästi omaan henkilökohtaiseen menestykseensä, mutta hän ei ajatellut ainoastaan rahassa mitattavaa menetystä. Shakespearen maailmassa [niin kuin paljolti meidänkin maailmassamme] rituaalit on tuhottu. Mutta teatterissa hän saattoi ammentaa kuolemaan kohdistuvasta myötätunnosta, epätietoisuudesta ja pelosta, tunteista, jotka hän myös itse koki syvällä sisimmässään. Hän koki ne vuonna 1596 lapsensa kuoleman äärellä ja vielä uudelleen valmistautuessaan isänsä kuolemaan. Hän ei vastannut rukouksin, vaan koko olemuksensa syvimmältä: kirjoittamalla Hamletin.

. 

Kun tutkija ja elämäkerturi Nicholas Rowe yritti kahdeksannentoista vuosisadan lopulla löytää tietoja Shakespearen urasta näyttelijänä, muistot olivat jo haalenneet. ‘En kuullut koskaan mitään enempää tällä saralla’, Rowe totesi, ‘kuin että hnen näyttelijäuransa huippuja oli se, kun hän esitti Haamua omassa Hamletissaan’. Näytellessään kiirastulesta tullutta henkeä, joka vaatii eläviä kuuntelemaan tarkasti hänen sanojaan ‘hartaasti vaan kuule/Mit’ ilmoitan [1.5.5-6] – Shakespearen on täytynyt manata itsestään ulos kuolleen poikansa ääni ja kenties myös oma äänensä sellaisena, miltä se kuulostaisi, kun se tulisi haudan takaa. Se oli eittämättä hänen paras roolinsa. [s. 342-343].

*

Sitaatti on Stephen Greenblattin loistavasta kirjasta ‘Shakespeare: Kuinka Williamista tuli Shakespeare?’ - Will in the world: How Shakespeare became Shakespeare, 2004. Suom. Kaisa Sivenius. Helsingissä: Otava, 2008 .

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/08/shakespeare.html

http://actuspurunen.blogspot.fi/2009/06/shakespeare-sonetti-nro-18.html

http://shakespeare.mit.edu/hamlet/full.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Ghost_%28Hamlet%29

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Henry_Fuseli_rendering_of_Hamlet_and_his_father%27s_Ghost.JPG

Something is rotten in the United States of America

.

.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Kaikki+Connecticutin+joukkomurhassa+kuolleet+lapset+67-vuotiaita/a1305628542651

http://www.enotes.com/shakespeare-quotes/something-rotten-state-denmark

http://en.wiktionary.org/wiki/something_is_rotten_in_the_state_of_Denmark

http://www.cbsnews.com/htdocs/guns_in_america/html/framesource_schoolmap.html

http://www.squidoo.com/school-shooting-statistics-by-state

Get thee to a nunn'ry, why woulds't thou be a breeder of sinners?

Hamlet:
I did love you once.
Ophelia:
Indeed, my lord, you made me believe so.
Hamlet:
You should not have believ'd me, for virtue cannot so
inoculate our old stock but we shall relish of it. I lov'd you not.
Ophelia:
I was the more deceiv'd.
Hamlet:
Get thee to a nunn'ry, why woulds't thou be a breeder of
sinners?     

.

      POLONIUS [Aside.]
     How say you by that? Still harping on my daughter:
    yet he knew me not at first; 'a said I was a fishmonger.
    'A is far gone, far gone: and truly in my youth I
    suffered much extremity for love—very near this. I'll
    speak to him again. [to Hamlet]—What do you read, my lord?       
      HAMLET
   Words, words, words.
      POLONIUS
   What is the matter, my lord?
      HAMLET
   Between who?
      POLONIUS
   I mean, the matter that you read, my lord.
.
I

‘Keskenkasvuinen’ Hamlet isän tahtoa toteuttamassa. Eräitä huomioita Shakespearen Hamletin juonesta.

*

Kemppinen kirjoittaa päreessään Vanhempieni tuttavat: ”Kuka minä olen” on keskenkasvuisen ihmisen päiväkirjan tekstiä. ”Kuka isäni oli”, on ankara kysymys. Siihen on löydettävä vastaus.’

.

1

Hamlet joutuu kysymään molemmat kysymykset, koska on jäädä isänsä haudan takaa hänelle delegoiman kostokäskyn ansaan. Kuka minä olen tai ylipäätään edes voin olla, jos minun täytyy toteuttaa isäni tahto ja pakottaa tällä tavoin itseni enemmän tai vähemmän orjallisesti palvomaan häntä? Mutta viimeisessä näytöksessä aiemmin verbaalisesti liki nerokkaan pirullinen, ilkeä ja jopa hysteerinen Hamlet ei enää kysy kumpaakaan kysymystä vaan jättää asian silleen ja tappaa lopulta syistä, jotka ovat aivan liian ilmeisiä ja pakottavia saadakseen motivaationsa vain isän käskystä. 

 .

Paradoksaalista tässä on kuitenkin se, että Hamlet ajautuu vihon viimein tekemään lopullisen – ‘oikean’ - päätöksen tekemättä varsinaisesti mitään päätöstä [paitsi päätöksen luopua päätöksestä eli kostosta ja uhmasta: ‘let be’ on sekä viisas ajatus että henkisesti väsyneen ihmisen huokaus.]. 

 .

Muut [Claudius ja syytön Laertios, jonka Claudius kietoo saatanalliseen juoneensa] tekevät päätöksen ikään kuin Hamletin puolesta ja vasta silloin hän toimii niin kuin pitää toimia [silti yhä vielä joutuen tai ajautuen toimintaan, jota ei nimenomaan valitse itse/vapaasti] – ei väliä, vaikka kuolee myös itse, sillä teko, johon ‘päätös’ johtaa, on kuten sanottu oikea. Claudius on pahuuden ruumiillistuma. Hänen pitää kuolla. Tragedian oikeudenmukaisuus vaatii sitä.

 .

2

Hamlet on ‘keskenkasvuinen’ vain niin kauan kuin oli pakotettu kysymään rakastamansa isän kohtaloa tämän haamun velvoittamana. Kostosta luopuminen [viimeisen näytöksen alku] sen sijaan on askel stoalaisen mielentyyneyden tai kristillisen anteeksiannon suuntaan [kuka nyt mitenkin haluaa sen tulkita], mutta ilman viimeisen näytöksen verikekkereitä, Hamletin tragedia ei olisi saavuttanut ‘täyttymystään’, jonka lopullinen ratkaisu jättää meidät näytelmän dramaturgian aikaansaaman esteettis-eettisen ihmetyksen tilaan, jossa keskenkasvuinen’ mutta ‘ankaran kysymyksen’ piinaamaksi joutunut Hamlet saa meiltä anteeksi peräti kolme tappoa [Polonius, Claudius, Laertios/+ Osricin kuolettavasti? haavoittaminen], kaksi varmaa kuolemantuomion järjestämistä [Rosengranz ja Gyldenstern] sekä syyllisyyden Ofelian oletettuun itsemurhaan, jonka tämä tekee Hamletin ilkeitten sanojen ja käyttäytymisen vuoksi tämän surmattua kaiken lisäksi vahingossa Ofelian isän Poloniuksen Claudiuksena.

 .

3

Ofelian tapausta pidän kaikkein vakavimpana syytöksenä Hamletia kohtaan. Hamlet nimittäin rakasti Ofeliaa ihan ‘oikeasti’ eikä kenenkään pitäisi [vaikka Hamletilla oli osittain pätevät syyt] ryhtyä käyttämään rakastamansa ihmisen tunteita pelinappulana omassa ‘projektissaan’. 

 .

On syytä muistaa, että Hamlet arvioi Ofelian rakkauden petokseksi [rakastunut Ofelia palautti Poloniuksen käskystä Hamletille tämän rakkauskirjeet], vaikka tämä oli tahtomattaan [miten nuori tyttö olisi siihen aikaan voinutkaan asettua isäänsä vastaan] joutunut Poloniuksen sekä Hamletin isän eli veljensä murhaajan ja veljen vaimon [eli Hamletin äidin] naineen Claudiuksen Hamletia kohtaan viritetyn juonen välineeksi. 

 .

Vaikka Claudius onkin näytelmän saatana ja Polonius käyttää tytärtään vastuuttomalla tavalla hyväkseen Hamletin rakkauden testaamiseksi, niin silti suurin syy Ofelian mielen järkkymisen voidaan ehkä silti yhä langettaa Hamletin kontolle. Hamlet itse valitsi hulluksi tekeytymisellään taktiikan, jota ei voinut edes Ofelialle paljastaa ja joka toisaalta paitsi Hamletin murhaavien sanojen takia ‘[Mene luostariin! Miksi synnyttäisit lisää syntisiä tähän maailmaan?’] myös liki hysteerisine ylilyönteineen [Poloniuksen kuolema] ajoi Ofelian konkreettisesti hulluksi.

 .

Juuri Hamletin hulluuden, jonka testausvälineeksi Ofelia tahtomattaan joutuu, piti olla asemaansa hovissa vahvistamaan pyrkivälle ja aikansa ‘valittujen palojen’ viisauksia viljelevälle Poloniukselle merkki siitä, että Hamlet on rakastunut Ofeliaan, joka sen sijaan kokee asian täysin päinvastoin eikä suinkaan syyttä, sillä Hamlet kohdistaa häneen kaiken vihansa, jonka lähtökohta on paitsi Poloniuksen onneton naiivius myös Hamletin paranoidiksi muuttunut ajatusmaailma. Hamlet nimittäin erehtyy luulemaan, että Polonius on liittoutunut Claudiuksen kanssa, jota Hamlet vihaa ja joka [vaikka alunperin pragmaattisesti hyväksyykin Ofelian ja Hamletin suhteen] haluaa päästä Hamletista eroon.

 .

Claudiuksen motiivit Hamletin suhteen eivät siis ole perimmältään samat kuin Poloniuksella ja ainakin ne muuttuvat radikaalisti Hamletin alkaessa hulluudessaan vihjailla, että hänen isänsä kuolemaan liittyy rikos. Tätä epäilyä Hamlet ei voisi sanoa ääneen, mikäli ei olisi ‘hullu’ eli hulluksi tekeytyminen on keino saada Claudius paljastamaan itsensä ja saattaa hänet näin tuomittavaksi entisen kuninkaan eli veljensä ja Hamletin isän murhasta sekä kuninkaan vaimon eli Hamletin äidin naimisesta lähes välittömästi aviomiehen/isän kuoleman jälkeen. Tällä tavoin Hamlet olisi vienyt päätökseen isänsä haamun hänelle delegoiman käskyn kostaa Claudiukselle tämän teot.

 .

4

Tragedian lopussa Hamlet toki vie kostokäskyn päätökseen, mutta ei omasta tahdostaan vaan paradoksaalisesti Claudiuksen tahdosta tai – miten nerokasta Shakespearelta! – Gertruden ‘tahdosta’ tämän juodessa tietämättään Hamletille tarkoitetusta myrkkyviinimaljasta Claudiuksen ehtimättä sitä estää. Näin siis entisen kuninkaan entinen vaimo, hänen murhaajaveljensä nykyinen vaimo ja poikansa rakastava äiti, joka on ollut koko jupakan perimmäinen kiistakapula, saa kohtalon oikusta rangaistuksen, vaikkei Shakespeare missään paljastakaan, mikä Gertruden osuus entisen miehensä eli entisen kuninkaan murhaan on ollut. Voimme toki jokainen päätellä tykönämme, mitä Hamletille tarkoitetusta myrkkymaljasta juominen saattaisi vihjata. 

 .

Joka tapauksessa kuoleva Gertrude avaa Claudiuksen juonittelujen vyyhden ja ne vahvistaa lopulta Laertios saatuaan viillon Hamletille tarkoitetusta myrkkymiekasta, jolla on kuitenkin ehtinyt jo pistää Hamletia ennen kuin tämä sattumalta nappaa sen itselleen taisteluksi elämästä ja kuolemasta muuttuneessa kilpamiekkailuottelussa. Tämän jälkeen Hamletin ei tarvitse enää pohtia päätöstään. Hän tappaa Claudiuksen ja kuolee lopulta itse Laertioksen miekan kärjestä saamaansa myrkkyyn. Parasta ystäväänsä Horatiusta Hamlet ehtii kuitenkin ennen kuolemaansa pyytää kertomaan jälkipolville tarinansa, jotteivät ihmiset yksipuolisesti tuomitsisi vain häntä syylliseksi Elsinoren linnan tragediaan.

 .

5

Minkä dramaturgisen hämähäkinverkon Shakespeare kutookaan! Agatha Christien yllättävät mutta lopulta psykologisesti latteat ja kuin rautalangasta väännetyt juonenkulut alkavat lähinnä säälittää ja huvittaa Hamletiin verrattuna. Vain Dostojevskilla on mahdollisuuksia yltää Hamletin monitasoisen ihmissuhdeverkon kaltaisiin syvyyksiin ilman, että ne muuttuvat ajan mittaan banaaleiksi.

 .

II

Words, words, words, tokaisee hulluksi tekeytynyt Hamlet ärtyneen turhautuneesti Poloniukselle tämän kysyessä, mitä Hamlet lukee. Juuri siinä piilee vastaus myös Kemppisen isänetsimiskampanjaan: words, words, words. Turhaa sukumikrohistoriatouhuilua. Ei ole mitään etsittävää, koska ei ole mitään löydettävää – loputtomia ja taas loputtomia yksityiskohtia lukuun ottamatta. Siis words, words, words.

 .

Turha väittää, että kukaan voisi koskaan tietää, mikä tai kuka hänen isänsä oli tietääkseen sen, mikä tai kuka hän itse mahtaa olla. ‘Ratkaisu’ löytyy vasta kuolemassa, minkä jälkeen mitään vastausta ei enää tarvita. Sitä ennen on vain words, words, words. - - Mutta ne [sanat/asiat] Kemppinen toki hallitsee. Tyyli, koherenssi ja paatos [hyperbolaa lukuun ottamatta] sen sijaan jäävät Kemppisenkin hallinnan ulkopuolelle. Jospa todellinen tyyliniekka olikin isä Kullervo, jota nyt ollaan ankarasti etsimässä. Veikö isä mennessään poikansa identiteetin?

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2012/12/vanhempien-tuttavat.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Hamlet_%281996_film%29

http://en.wikipedia.org/wiki/Hamlet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hamlet

http://www.enotes.com/shakespeare-quotes/get-thee-nunn-ry

http://www.shakespeare-navigators.com/hamlet/H22.html

Kommentti

Kirjoitettu Ironmistressin kommentteihin päreessäni Kasvot larppaajan peilissä.

1

Ironmistress kirjoitti: [..] Olet todella naiivi, jos kuvittelet erilaisia kulttuureita ja keskenään vastakkaisia arvomaailmoita edustavien ihmisten kykenevän tulemaan keskenään toimeen tuosta vain. Samoin ole todella naiivi, jos kuvittelet kaikkien ihmisryhmien, varsinkin meille vieraista kulttuureista tulevien, tottelevan sellaista poliisia ja noudattavan sellaista lakia, jonka he kokevat itselleen uskontonsa ja kulttuurinsa sekä arvomaailmansa vastaiseksi ja jonka he haluavat korvata uskonnollisella poliisilla ja uskonnollisella lailla. - Kemppisen ongelma on se täsmälleen sama naiivius, joka vaivaa norsunluutorneissa eläviä ihmisiä [..].

*

En minä mitään kuvittele tässä asiassa. Sinulla sen sijaan uhkakuvat elävät kuin ennustajaeukon mielikuvitus. Minä vain en pidä Suomen oloissa realistisena enkä siis hyväksy samanlaista ‘liikekannallepanoa’ islamin suhteen kuin sinä. En myöskään ymmärrä, millä valtuuksilla sinä tulet poleemisesti [olkoonkin epäsuorasti] vaatimaan minua, Kemppistä tai ketä tahansa demokraattisesta humanismista viimeiseen asti kiinni pitävää ja/eli kaikenlaisen barbarian [niin ääri-islamilaisen kuin fasistisenkin] vastustajaa liittymään Muhammedin vastaisiin nationalisti-militaristeihin.

Pidän sellaista vaatimusta paitsi poliittisena virheenä [joka vahvistaa vihamielisiä asenteita entisestään] myös mauttomana ja poleemisimmillaan jopa hävyttömänä kuten pidän Halla-ahonkin ‘älykästä sarkastisuuttakin’, josta valitettavasti puuttuu niin huumori kuin syvä poliittinen äly. Siitä jää jäljelle pelkkä rasistinen ressentimenttisyys, joka vertautuu psykologisesti paranoidisuuteen, kateuteen, mustasukkaisuuteen, itsetunnon heikkouteen, halveksuntaan ja lopulta silkkaan pahantahtoisuuteen.

Luultavasti olen itse suorasanaisuudessani ja provosoivuudessani aika vittumainen mies, mutta näköjään en osaa ökykapitalisteja lukuunottamatta vihata ja halveksia edes muslimeja ainakaan niin syvän vakaumuksen vallassa kuin uuskonservatiivit. Niinpä olenkin heidän mielestään naivi.

En kuitenkaan voi kuin kiittää luojaa tästä naiviudesta, koska se osaltaan on antanut minulle järkeä pysyä fanaattisimpien poliittisten ja uskonnollisten liikkeiden ulkopuolella ja tehnyt [ironisen hämmästyksen vallassa] mahdolliseksi seurata, miten esim. höyrypäisimmät kommunistit käänsivät verenpunaisen takkinsa nurin ja alkoivat näyttää sinivalkoisilta jupeilta.

2

Mitä tarkoitat norsunluutornilla? Kuka tai ketkä sellaisessa elävät? Eikö norsunluutorni ole yksityinen tai ainakin vain puoli-julkinen intellektuaalinen alue, josta ihminen tarkastelee ja pohtii maailmaa, ihmisiä ja omaa suhdettaan niihin? Mitä pahaa, huonoa tai naivia sellaisessa voisi olla – myöskään tässä käsiteltyjen asioiden kannalta?

Korostan, että kriittisen demokraattisen humanistin ‘norsunluutorni’ ei ole mikään lintukoto, kuten on uuskonservatiivisten umpi-nationalistinen utopia-maa vaan eräänlainen Panoptikon, josta nähdään kaikki muu ympärillä oleva paremmin kuin mistään muualta. Sen sijaan sillä, joka asuu paikallisessa lintukodossa, ei ole kuin yksi perspektiivi maailmaan. Eikö siis juuri uuskonservatiivi elä kirjaimellisesti sellaisessa norsunluutornissa, johon viittaat? Oman paranoidisen fantasia-napansa ympärillä.

3

Annan asioitten tapahtua niin kuin ne tapahtuvat. En alistuen vaan kuin viidennen näytöksen Hamlet, joka lähes fanaattisen hysteerisessä mutta moraalisesti perin epävarmassa ja häilyvässä kostonhimossaan oli siihen mennessä saanut aikaan vain  viattomia ruumiita [myös Ofelian itsemurhan]. Mutta Hamlet muuttuu sisäisesti neljännen ja viidennen näytöksen välillä. Emme ole enää tuntea häntä samaksi mieheksi kuin ennen. Ehkä hänestä tulee jonkinlainen fatalisti, joka ei enää taistele tutkainta vastaan, mutta joka ei myöskään kieltäydy kohtalostaan [petollinen miekkailuottelu], vaikka paras ystävä Horatius niin pyytää ja neuvoo. 

Horatio:
If your mind dislike any thing, obey it. I will forestall their
repair hither, and say you are not fit. 

Hamlet:
Not a whit, we defy augury. There is special providence in
the fall of a sparrow. If it be now, 'tis not to come; if it be not to
come, it will be now; if it be not now, yet it will come—the
readiness is all. Since no man, of aught he leaves, knows what is't
to leave betimes, let be. 

Hamlet Act 5, scene 2, 217–224

*

http://www.youtube.com/watch?v=EHUZ1_cxdyw
http://www.enotes.com/shakespeare-quotes/there-special-providence-fall-sparrow

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/07/kasvot-larppaajan-peilissa.html

Manus animam pinxit - 'käsi piirsi sielun'

Lavalla keikkuu aikansa ja häipyy myös Hamlet.

I

Kun näytelmän henkilö puhkeaa yksin puhumaan, hän on tajunnut jotain olennaista, hänen kohtalonsa on ehkä vaakalaudalla, olemuksensa järkkymässä; tai hänet on yhtäkkiä 'valittu näkemään', hän on lähellä viisautta ja kuolemaa eikä kummallakaan ole suurta merkitystä. [Tuomas Anhava].

*

De Aegypto

- Minä, juuri minä olen hän joka tuntee tiet

läpi taivaan, ja sen tuuli on ruumiini

- Olen silmin nähnyt Elämän Valtiattaren,

minä, juuri minä, joka lennän pääskyjen myötä

- Hänen vaatteittensa harmaa ja vihreä

tuulessa hulmuava

- Minä, juuri minä olen hän, joka tuntee tiet

läpi taivaan, ja sen tuuli on ruumiini

- Manus animam pinxit

kynä on kädessäni

- Kirjoittaa otollinen sana. - - -

Suuni aueta puhtaaseen lauluun!

- Kenellä on suu ottaa se vastaan,

laulu Kumin Lootuksesta?

- Minä, juuri minä olen hän joka tuntee tiet

läpi taivaan, ja sen tuuli on ruumiini

- Olen liekki nouseva auringossa,

minä, juuri minä, joka lennän pääskyjen myötä.

- Kuu on otsallani,

tuulet huulteni alla.

- Kuu on iso helmi vesissä safiirisissa

viileät sormilleni virtaavat vedet

- Minä, juuri minä olen hän joka tuntee tiet

läpi taivaan, ja sen tuuli on ruumiini.

Ezra Pound 

II

'Persona', rooliruno

[.....]

[Ezra Pound]
'Omaa minää, 'vilpitöntä itseilmaisua' etsiessä sitä haparoi, sitä löytää jotain näköjään todellista. Sitä sanoo 'minä olen' tämä, tuo tai joku muu, ja tuskin sanat on lausuttu, kun sitä lakkaa olemasta se. - - Minä aloin etsiä tätä todellista kirjassa nimeltä Personae, ikään kuin heitin yltäni oman itsen täydellisen naamion joka runossa. Jatkoin pitkässä sarjassa käännöksiä, jotka olivat vain yhä yksityiskohtaisemmin kehiteltyjä naamioita.'

[....]

[Tuomas Anhava]

Tyypillisimmillään rooliruno on likeistä sukua draamamonologille. Draamamonologin perikuva on Hamletin 'To be or not to be...', esimerkillinen myös sikäli, että sen alkava kysymys ilmentää monologien ja myös roolirunojen perimmäisen lähtökohdan. Ollako vai ei - kun näytelmän henkilö puhkeaa yksin puhumaan, hän on tajunnut jotain olennaista, hänen kohtalonsa on ehkä vaakalaudalla, olemuksensa järkkymässä; tai hänet on yhtäkkiä 'valittu näkemään', hän on lähellä viisautta ja kuolemaa eikä kummallakaan ole suurta merkitystä.

Sitaatit kirjasta Ezra Pound Personae, Valitut runot, suomentanut Tuomas Anhava [1976] - s. 9 ja Anhavan Jälkilause s. 136.

*

http://www.poemhunter.com/poem/de-gypto/

http://en.wikipedia.org/wiki/Ezra_Pound

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ezra_Pound

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Anhava

http://www.jestersreviews.com/reviews/454

Elämän tarkoitus on murheen karkoitus

DNA, the substance containing the genetic instructions for the development and functioning of all known living organisms.
*
'Ollako vai ei olla, siinä pulma: jalompaa onko hengen kärsiä kaikk’ inhan onnen iskut sekä nuolet vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan, lopettain kaikki? – kuolla, – nukkua, ei muuta; – luulla, uness’ että päättyy tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat, nuo lihan perinnöt, – se loppu hartaast’ ois halattava.' - [Hamlet näytelmässä Hamlet (suom. Paavo Cajander, 1879)].
*
´[M]eistä tuntuu, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin olisikin vastattu, elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu' - [Wittgenstein: Tractatus 6.52].
*
[Kielimafian kuten tämän blogin kirjoittajankin salaisena joskin hieman perverssinä haaveena on olla luova kone, joka ei koskaan tee virheitä vaan kirjoittaa kertapierasulla kielellisesti täysin valmista tekstiä, jota ei tarvitse jälkeenpäin korjailla. Mutta [onneksi] se on mahdotonta, joten nytkin on jouduttu vähän viilailemaan, jotta luettavuus paranisi ja kirjoitusvirheet tuomittaisiin jyrkästi - klo: 14.10].

I
1
Etsi yläkuvasta elämän tarkoitus. Tiedemiehet [etenkin biologit ja fyysikot] eivät luonnollisestikaan voi tai ainakaan heidän ei ehkä kannattaisi osallistua 'kilpailuuni', koska löytäessään kuvasta elämän tarkoituksen, he tulevat samalla kumonneeksi oman tieteensä, sillä tarkoitus, merkitys ja arvo eivät ole 'luonnollisia' ominaisuuksia, vaikka ne luontoon sisältyvätkin [vrt. naturalistinen virhepäätelmä].

Mikäli tiedemiehet kuitenkin yhä sitkeästi väittävät, että jo DNA itsessään on elämän tarkoitus, he esittävät vain tyhjän tautologian [DNA=elämän tarkoitus=DNA jne.], joka väistämättä saa psykologisen innoituksensa ja 'oikeutuksensa' jostain aivan muualta kuin absoluuttisen formaalista ja siten myös ei-semanttisesta DNA-informaatiosta sellaisenaan - nimittäin heidän omista [esim. esteettis-tyyppisistä] fantasioistaan [hyvä esimerkki tällaisen innoituksen valtaamasta puoli-hörhöstä on Esko Valtaoja scifi-robotti-romantiikkoineen].

Kaiken kaikkiaan etenkin biologien on syytä olla tarkkana, etteivät he huomaamattaan implikoi funktionaalisiin selityksiin intentionaalista tarkoitteita ja pyrkimyksiä. Infomaation siirtymisen turvaaminen luonnonvalintana on funktionaalinen prosessi eikä lisääntyvän organismin oma reflektiivinen eli harkittu päämäärä.

Kun sanotaan, että biologinen organismi [ihmistä lukuunottamatta] pyrkii turvaamaan lisääntymisensä, kieltä käytetään antropomorfisesti väärin, koska organismin subjektius antaa aivan liian helposti ymmärtää, että sen toimijuus [agenttius] olisi tietoista ja siten itsenäistä kuten ihmisellä eikä täysin determinoitua eli luonnonlakien ja mahdollisesti vaistojen määräämää.

2
Hamlet sen sijaan esittää elämän tarkoituksen ongelman dramaattis-teatraalisen intuition vallassa eikä siitä olisi muulla tavalla edes mahdollista puhua 'järkevästi'. Uskonto ja teatteri - taide ylipäätään - pystyy ilmaisemaan eksistentiaalisen ahdistuksen mielekkäästi, mutta luonnontieteelle tämä kysymys sen sijaan jää täysin vieraaksi, ja/tai jonka tiede sitä tutkiessaan voi ainoastaan kadottaa väittäen luultavasti, ettei sitä ole olemassakaan.

Silti - ja tämä on minulle olennaisen tärkeää - Hamletin ongelma on todellinen ja ikuinen olematta välttämättä tippaakaan metafyysinen. Ellei sitten tiedemies onnistu tekemään ihmisestä täydellistä konetta, joka on ikivanhan metafyysis-gnostilaisen henki-olion tekninen 'sovellutus tai mallinnus'. Täydellisen ja virheettömän kun ei tarvitse kysyä tarkoitustaan - ei edes tiedostaa epätäydellisen olemassaoloa.

II
Kommentti, joka on alunperin kirjoitettu Ironmistressin päreeseen Mitä mahayanabuddhalaisuus ei ole.
*
'Tiedemies' kirjoitti kommentissaan: 'Itse en koskaan kärsinyt pahemmin teiniahdistuksesta, mutta sekin vähä karisi lukemalla Wittgensteinia.'
*
Hmm. Outoa. Minulle ei käynyt noin [en vapautunut eksistentiaalisesta angstista], vaikka tunnen Wittgensteinin perusideat mielestäni kohtuullisen hyvin - esim. Wittgensteinista väitöskirjansa tehneen Heikki Kanniston erinomaisen selventävistä W-luennoista löytyy tarkat muistiinpanot - [en kuitenkaan ole missään tapauksessa Wittgenstein-asiantuntija].

No - olinhan jo nelikymmppinen enkä mikään teini-ikäinen, kun aloin perehtyä tosissani myös Wittgensteiniin.

Teini-iässä tai vähän sen jälkeen minut tyrmäsi ensin Nietzsche ja heti perään Dostojevski, nopeasti tämän jälkeen mm. Camus ja Sartre, joten ahdistus, joka on ollut [ehkei tosin enää] minun persoonallisuuden dynamiikalleni hyvin luonteenomaista, saattoi ehkä vain lisääntyä näiden herrojen eksistentiaalis-nihilistisistä näkemyksistä ;|].

Siirsin tähän sitaatin koskien Wittgensteinin perimmäistä intentiota Tractatuksen suhteen. Wittgensteinhan piti Russellin kirjoittamaa esipuhetta kirjaan epäonnistuneena, mikä hänen mielestään todisti, ettei Russell ollut Tractatusta lopultakaan ymmärtänyt - paitsi väärin.

Mutta rauhoittaako tämä sinänsä tärkeä joskin hieman paradoksaalinen selvennys sellaisen ihmisen sielua, joka kysyy elämänsä tarkoitusta - kysymystä, joka on kategorisesti toisella tasolla kuin rajattu, subjektiivinen mielipide siitä, onko esim. jäätelö hyvää vai ei ja tuntuuko elämä saavan lisää tarkoitusta, kun syö hyvää jäätelöä ;].

Jos minulta sitä kysytään, niin tiedemiehen sinänsä johdonmukainen common sense-rationalismi ei tavoita olemassaolon tarkoitus-kysmyksen niitä ulottuvuuksia, joista siinä todella on kyse.

Eivät Jumala tai olemassaolo ole selitettävissä jollain funktionaalisesti rajatun käyttötarkoituksen selventämisellä [Jumala ja olemassaoloko välineitä johonkin - haha]. Joka niin tekee, on vaihtanut keskustelunaihetta, ikäänkuin hän voisi uskottavasti sen tehdä päätymättä kategoriseen viheeseen kuten tuo jäätelön syöjä väittämällä, että kaikki hyvä on pelkästään aistein koettua mielihyvää.

Wittgenstein sen sijaan ei vaihda puheenaihetta vaan vaikenee näistä asioista, koska niistä ei todellakaan voi puhua luonnontieteen ideaalikieleen palauttamalla, ja kaikkea muuta puhetta etiikasta, uskonnosta ja estetiikasta voi täydellä syyllä pitää laverteluna [mitä se ei tietenkään ole kuin Tractatuksen 'tiede-solipsistiselle autistille' ;\].

Tunnetusti Wittgenstein kuitenkin hieman muutti käsitystään em. 'vaiettujen' kielipelien/diskurssien semanttisesta luonteesta myöhemmässä tuotannossaan.
*
'Kirjani [Tractatus] tavoite on eettinen. Tarkoitukseni oli kerran sisällyttää esipuheeseen lause, joka tosiasiassa ei ole siinä tällä hetkellä, mutta jonka kirjoitan Teille nyt, koska se saattaisi olla Teille avaimena teokseen. Ajattelin kirjoittaa näin:

Teokseni koostuu kahdesta osasta: siitä, joka on tässä esitetty, sekä kaikesta siitä, mitä en ole kirjoittanut. Ja juuri tämä jälkimmäinen osa on tärkeä. Kirjani rajoittaa eettisen ikään kuin sisältäpäin, ja olen vakuuttunut, että AINOASTAAN näin se on täsmälleen rajoitettavissa. Lyhyesti sanottuna: uskon, että kaikelle sille, mistä monet muut nykyisin pelkästään lavertelevat, olen onnistunut osoittamaan oikean paikkansa vaikenemalla siitä.'

[Ludwig Wittgensteinin kirjeestä vuodelta 1929].

III
http://www.youtube.com/watch?v=1TLWpmIKayc
Eppu Normaali - Elämän tarkoitus
*
Heräsin, katsoin aurinkoon
juuri mailleen laskevaan
hetken mietin kuka oon
ja mistä herätä mä saan
Kuka tietää kuinka eilen lensinkään
nyt päätä särkee miksi join ensinkään
Järki sanoo "kotiis meet!"
on juhlat loppuneet

Mä nousin ylös, astuin sekaan peikkojen
mä muistan kuinka viime yönä kanssa veikkojen
päättelimme, että elämämme tarkoitus
lienee murheen karkoitus

Kas, huomenta P.
Onko pääsi kipee
Vieläkö muistat eilisen
Katso peiliin, alien
On ilta tullut ja vieraat poistuneet
niin monet kerrat on
nää aamut toistuneet

Me ikävämme karkoitimme kauas Gruusiaan
On vanha riimi "muusiaan" siis joku muu sijaan
Me möyrimme ja kierimme ja kättä väänsimme
ja ikävänkarkoitusloitsun äänsimme

Kas, huomenta Ä.
ei maistu ilman ystävää
aamukahvit, hyvä kun jäit
pahaako unta näit?
On aika sen nyt mennyt minkä muistoihini paan
maailmamme pyörii, antaa pyöriä sen vaan

Heräsin, katsoin aurinkoon
juuri mailleen laskevaan
hetken mietin, kuka oon
ja mistä herätä mä saan
Ei riitä edes olon vaikeus
mieleni valtaa outo haikeus
mutta minkäs sille teet
on juhlat loppuneet

Huomenta siis Pauno,
joko päästiin järjestämme
vaiko vielä yhdet
kaunojuhlat järjestämme
niin monet kerrat on
nää aamut toistuneet
nyt vieraat ovat poistuneet

Kas, huomenta Ä.
ei maistu ilman ystävää
aamukahvit, hyvä kun jäit
pahaako unta näit
On aika sen nyt mennyt minkä muistoihini paan
maailmamme pyörii, antaa pyöriä sen vaan
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Meaning_of_life
http://takkirauta.blogspot.com/2011/11/mita-mahayanabuddhalaisuus-ei-ole_29.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naturalistinen_virhep%C3%A4%C3%A4telm%C3%A4
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/kayta/vk/tukiainen/1luku.html
http://vccslitonline.cc.va.us/vcstills.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/DNA

Haloo - onko ketään kotona?

Kuinka paljon onkaan ihmisen täytynyt kärsiä, että hän ryhtyy julkisesti narriksi?

*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuningas_Lear
http://shakespeare-art-museum.com/Prints/wc13.html
http://en.wikipedia.org/wiki/King_Lear
http://en.wikipedia.org/wiki/Hamlet
http://underassault.blogspot.com/2007_12_01_archive.html
http://jackasscritics.com/movie.php?movie_key=263

Words without thoughts never to heaven go

Kommentti Kemppisen päreeseen Kahta kauheampana.
*
Lisäys (PS.) ja korjaus - viimeksi klo: 09.00.
*
Kemppinen kirjoitti:
'Natsismin uuskantilaisia juuria ei liene tunnustettu. Olisi aika.'
*
Kyllähän nuo uuskantilaiset juuret tiedetään (Marburgin yliopisto sylttytehtaana). Mutta että vielä tunnustamistakin vaaditaan?

Termin 'tunnustettu' käyttö on em. asiayhteydessään minulle sen verran epäselvää, että tulkitsen tunnustamista nyt tahallani niinkuin itse haluan.

Lähtöhta: 'Tunnustaminen on siis puheakti. Tunnustaminen on performatiivista, eli se ikään kuin tuottaa puhumansa asiaintilan.'

Ilmeisesti Kemppinen kuitenkin tarkoittaa tunnustamisella tässä ensisijaisesti - vastoin yleistä intuitiotamme - natsismin uuskantilaisten juurten tieteellisen legitimoinnin vaatimusta.

Tunnustamis-käsitteen etymologia ja käyttö ylipäätään on kuitenkin sekä käsitteellisesti että psykologisesti hankalaa pursuten mixed emotions.
*
Alla määritelty uskonnollis-ideologinen 'tunnustaminen' on vain yksi monista tämän termin käyttötavoista suomen kielessä.

confess c.1378, from O.Fr. confesser, from L. confessus, pp. of confiteri "to acknowledge," from com- "together" + fatus, pp. of fateri "to admit," akin to fari "speak" (see fame). Its original religious sense was of one who avows his religion in spite of persecution but does not suffer martyrdom (cf. Edward the Confessor, canonized 1161).
*
Kysyn seuraavasti:

Kuka on syyllinen puheena olevassa tapauksessa (uuskantilaiset protonatseina)? Kenelle hän tunnustaa? Ja miksi? Pitääkö hänen katua tunnustaessaan?

Sillä jos hän ei kadu, ei tunnustuksesta 'tule moraalista hyötyä' ('helpotusta') kenellekään - ei vaikka miten tieteellisiä ollaan. Itse asiassa sitä vähemmän, mitä 'tieteellisemmiksi' pyritään (ks. kuitenkin PS.)

Tieteessä ei tunnusteta mitään. Niin tehdään vain tietyntyyppisessä puheaktissa, eikä se akti ole redusoitavissa tieteeseen/tieteeksi. Tieteellinen todistaminen ja syyllisyyden tunnustaminen toimivat ontologisesti eri kategorioissa.

Tiede on kuin tunnontuskiin tulleen veljensä murhaajan, kuningas Claudiuksen, moraalis-semanttisesti tyhjää puhetta Jumalalle (minkä Claudius sitaatissa itsekin myöntää):

'My words fly up, my thoughts remain below: Words without thoughts never to heaven go' (Hamlet III,3).

Tunnustamiseen liittyvä 'helpotus' ei tule tieteestä vaan katumuksen ja uskon - 'sisäistetyn' vallan - merkillisestä voimasta. Mutta juuri uskoa ja katumusta Claudiukselta puuttui.
***
Harmi että Foucault meni kuolemaan ennenkuin sai viimeisteltyä seksuaalisuuden historian neljännen osan, jossa hän ilmeisesti olisi syventänyt ja laajentanut käsitystään tunnustamisen diskurssista (tunnustamisen puheaktihan on institutionaalinen käytänne) kristillisessä kulttuurikontekstissaan.
*
PS.
On paradoksaalista tai ikäänkuin dialektinen 'siirtymä' (väittäisi Zizek Hegeliin vedoten), että mitä objektiivisempaa tiede väittää olevansa, sitä vahvemmin se on aina ottanut ja/tai sille on annettu ideologisessa mielessä normatiivinen status (tietenkin talouteen ja politiikkaan liitettynä) - olipa sitten kyseessä katolisen kirkon periaatteisiin sitoutunut 1200-luvun skolastiikka, joka oli aikansa edistyksellisin diskurssi loogisen tieteen alalla tai esimerkiksi (muka) vain empiirisiin faktoihin sitoutunut moderni evoluutiobiologia nykyään (Richard Dawkins nostamassa Darwinia kulttuurimme 'paaviksi').

Tieteen ja vallan - siten myös tieteen ja tunnustamisen suhde on kuitenkin paljon komplisoidumpi kuin pelkkä tiedeyhteisöjen toimintaan liittyvä arvostuskysymys, kuten edellä olen päreessäni yrittänyt vihjata.

Foucault'n etenkin Nietzschen vallantahdon määrittelyistä modifioima idea biovallasta, joihin siis tunnustamisen käytänteet myös kuuluvat, on vuosien mittaan osoittautunut kestäväksi oivallukseksi siitä, mitä voi pitää modernin kulttuurin dominoivimpana epistemenä eli yhteiskuntapoliittisena ja -filosofisena eetoksena, jonka mukaan ihmisten elämän hallinnointia legitimoidaan.

Vain Slavoj Zizek on onnistunut tuomaan jotain kriittisesti uutta Foucault'n rakentaman ajatusmallin rinnalle viime vuosina.
*
Johdantoluento II Tunnustamisen kulttuuri
http://www.etymonline.com/
http://hamletaudubon.blogspot.com/

Kun kaikki kuolevat ikäänkuin vahingossa

(Kielimafian lisäys Shakespearen suuriin tragedioihin - 27.7 - klo:22.45)

*

Gertrude kuolee, Hamlet kostaa - - tietämättä, että äiti kuolee Hamletille tarkoitetusta myrkystä. - - Onko kostolla enää mitään merkitystä, kun kaikki muut paitsi pääsyyllinen - Claudius - ovat kuolleet. - - Onko mitään merkitystä on tappaa paholaista, jos kaikki sen satuttamat ovat jo kuolleet..? Kuka sen koston lunastaa? Kenelle sillä on väliä...

*

Näin loppuu Hamlet. En selittele enempää (enkö - haha).

Jollette ole - ettekä ehkä haluakaan pysyä mukana, mitä aiempiin jaksoihin tulee, se on täysin teidän asianne. - - Mutta tässä on siis loppuratkaisu, joka alkaa siitä, että kuningatar Gertrude juo vahingossa ('do not drink Gertrude!', huutaa Claudius - mutta Gertude ei usko - eikä Hamlet halua vielä juoda) Hamletille tarkoitetusta myrkkymaljasta.

Hamletin tarkoittamattaan tappaman Poloniuksen (piti olla Claudius; myöhemmin Claudius halusi pimittää murhan, koska pelkäsi valtansa puolesta - kansa rakasti Hamletia kuten hänen äitinsä - ja Hamlet äitiään ('viha-rakkaus'? - no ehkei sentään), mutta lähetti Hamletin kuitenkin varmuuden vuoksi tapettavaksi Englantiin - (ja epäonnistui Hamletin neuvokkuuden sekä kylmäverisyyden takia).

Isänsä oudoille hautajaisille ja oudolle hautaukselle vastausta haluava, hulluksi tulleen sisarensa (Hamletin rakastetun - kyllä - sittenkin) Ofelian veli, Laertes, yrittää lopulta tappaa Hamletin perinteisessä miekkailukilpailussa (Claudiuksen Laerteen kanssa sopima juoni).

Myrkkymaljan oli tarkoitus olla varmistus, mikäli miekkaan sivellyn myrkyn pisto epäonnistuu, mutta tulokset ovat katastrofaaliset - kaikki neljä kuolevat jo muiden kahden ohella + pari muuta.

Eikä ketään (aiemmin tai nyt) kuolevista ollut tarkoitettu murhattavaksi juuri tällä tavoin. Tämä on yksi Hamletin paradokseja tai mielettömyyksiä.

Niin monen oli tarkoitus kuolla, mutta silti kukaan ei kuollut suunnitelmien mukaan vaan tavallaan vahingossa! - - Tai ei ainakaan niistä syistä, joilla heidän kuolemaansa suunnittelevat motivoivat mahdollista, tulevaa tekoaan - ei edes Laertes - ei myöskään pääkonna Claudius, joka sai, mitä ansaitsi - väkivaltaisen kuoleman.

Entä ansaitsiko Hamlet kuoleman? Hänhän oli Poloniuksen tapon suorittaja, vaikkei nimenomaan juuri tämän murhaa intentoinut mies, joka tosin (niinpä) lähetti täysin kylmäverisesti (joskin itsensä pelastaakseen, sillä muutoin hänet olisi murhattu) lapsuuden ja nuoruuden ystävänsä (Claudiusta nuoleskelevat vakoojat) Gyldensternin ja Rosencranzin varmaan kuolemaan, aiheutti (?) Ofelian hulluuden ja oletetun itsemurhan hylkäämällä hänet (ei tosin ihan ilman perusteluja; - - (vrt. muka viaton Ofelia ja muka Othellon viaton Desdemona: - tästä lisää vielä: ei pitäisi olla tyhmän tottelevainen ja tyhmän hyväuskoinen!) sekä viimein Laerteen ja Claudiuksen kuoleman.

Mutta me emme tuomitse Hamletia. Me -- ainakin minä - painan pääni ja mieluummin itken hänen vuokseen kuin tuomitsen hänet. - - Minä en ymmärrä Hamletia. Minä en ymmärrä maailmaa, jossa tällaista voi tapahtua. Minä en siis ehkä ymmärrä elämää...

Sitäpaitsi viimeisen, viidennen näytöksen, Hamlet on aivan jotain muuta kuin neljännen näytöksen lopun nietzschläinen soturi-ritari, jonka ajatuksilla ja teoilla on merkitystä vain, mikäli hän tekee niistä veristä totta kuten (ironisesti) kadehtimansa Norjan prinssi Fortinbras.

Viidennen näytöksen Hamlet on ihanteellisen rauhallinen, vailla kostonhalua retorisoiva - merkillisellä tavalla pragmaattinen stoalainen. Häntä minä arvostan.

Hamlet Act V Scene II (Kenneth Branagh)
*
Hamlet - Act V Scene II (sadness) - Kenneth Branagh
Hamlet ja Horatio vähän ennen ottelua Laerteen kanssa. - - Onko prinssi muuttunut uudelleen melankoliseksi? - Ei - hän on nyt se, mikä hänestä oli tuleva. - - Tämä on Hamletin suulla lausuttu Shakespearen 'uskontunnustus': '- - - The readiness is all. Since no man, of aught he leaves, knows aught, what is't to leave betimes? Let be'.
*
Tämän jälkeen keskityn Othelloon, sen jälkeen Macbethiin ja ainakin jossain määrin myös Antoniukseen ja Kleopatraan. Näin tulisivat kaikki Shakespearen suuret tragediat käytyä läpi. - - - Loppukevennykseksi olen suunnitellut Richardt III:ta - Shakespearen kuningasnäytelmien ehkä suurinta/pahinta sankari-konnaa (hymiö).

PS.
Saattaa olla, että palaan vielä Ofelian hautaamiskohtaukseen ja sitä ennen tapahtuvaan vielä kuuluisampaan Hamletin ja haudankaivajan dialogiin, josta pääkallopuhe on peräisin. Se ei siis kuulu 'ollako vai ei olla'-monologiin.
*
http://www.shakespeare-literature.com/Hamlet/20.html

What does Hamlet mean by "readiness is all"(5.2.218)?

http://www.iwatchstuff.com/2008/09/28-week/
http://www.geraldinemcewan.com/shakespeare.html
http://media.photobucket.com/image/hamlet%20battle%20act%20V%20branagh/alexwh12/KennethBranagh.jpg

http://litofwar.wordpress.com/2008/09/22/the-readiness-is-all/

Tubi vai ei? Mutta paha tauti kumminkin...

Kielimafialle tarjosin myöhäiset iltakaffet. Vähän yrmistelivät, etten ollut suoraa päätä kirjoittanut pelkästään tunteistani vaan menin filosofeeraamaan - taas kerran. - - - Totta. Oikeaan osunutta kritiikkiä. - - - Nyt olen yksin (en ollut päivällä, mikä oli minulle 'epäluonollista'), - - kaikki on nyt hiljaa, mikään ei liiku - Klo: 22.00 - Lieviä tarkennuksia 13.6).

Yläkuvassa Hamlet pornoilee - anteeksi muhinoi - Ofeliansa kanssa maallisten himojen valtakunnassa. - - Alakuvassa Hamlet sen sijaan on viimeinkin löytänyt ikuisen rakkautensa eli kuoleman maallisen personifikaation. - (Huom. Kyseessä ei ole kuitenkaan Ofelian pääkallo, eikä Hamlet ole nekrofili (vaikka läheltä kyllä joskus liippaa...).

Muutama rivi epäkeskoja sekasikiöitä eli venähtäneitä elliptejä (kirj. Prince Of Fallhill).

I
Ad Dicti

Vetääkö pää täyteen taas kerran ja päästä jonnekin sfääreihin? Miten tylsää. Pitäisikö pikemminkin käyttää kovia huumeita - siis heroiinia ja fundamentalistista kristinuskoa. Viina on litkua minulle niiden rinnalla. Viinasta tulee vain surulliseksi ja pahalle päälle. Skål. - - Krapulat pahenevat vuosi vuodelta. Pitäisi juoda vähemmän kerralla...

II
Fil O' Sophi

Lukeako Nietzscheä, Dostojevskia ja Shakespearea, lumoutuako jälleen Hamletista? Viimein väsyä ja turtua tähän raskaaseen nauruun - kaikkeen elämäntuskaan, kyyniseen huumoriin ja karmeaan traagisuuteen? - - Mutta en saa mistään muualta kirjallisuudesta niin kovia kicksejä kuin näiltä kolmelta. James Joycekin on heidän rinnallaan 'vain' skitsofreeni pelleilijä - 'vastuuton' mies, joka hajoitti kielen syntaksin ja semantiikan eikä jättänyt jäljelle kuin fragmentaarisia kuvia.

Finnegan's Wake ei enää puhu - se sopertelee pimeässä, piirtelee kuvia, näkee näkyjä kuten Hamlet, mutta päinvastoin kuin Tanskan hullu prinssi, Joycelle maailmasta on lopullisesti tullut kieli ja kielestä maailma. Joycella ei ole mitään syvempää sanottavaa - vain viittauksia ja alluusioita. Siksi hänen kielensä voi sanoa ihan mitä vain - kaiken. Ja sitä, joka sanoo kaiken ei voi kukaan ymmärtää. Itse asiassa hän ei silloin myöskään sano yhtään mitään. Vain 'words words words' kuten Hamlet niin ironisen ja itseironisen syvästi oivalsi.

Vain epätäydellinen voi tietää ja kommunikoida. Vain epätäydellisellä on Tahto, ja vain tahtova voi asettaa kysymyksen oikeasta ja väärästä.

Verbaalinero ja intellektuelli - samalla kuitenkin syvästi tahtova - ei ainoastaan kiimainen - Hamlet kuitenkin astui rajan yli ja esitti itselleen - sekä näytellyssä että aidossa hulluudessaan - täydellisiä kysymyksiä. Myös hänen oli siis mentävä hulluuteen asti 'läpinäkyvän olemisen muurin' nähdäkseen, sillä psyykkisesti terve välttää täydellisiä kysymyksiä, täydellisistä vastauksista puhumattakaan. Psyykkisesti täysin terve ei koskaan ole syvä. Hänellä ei ole siihen tarvetta eikä hän sitäpaitsi edes uskalla.

Tällainen varovaisuus on tietysti positiivinen puolustusmekanismi psyykkisen eheyden säilyttämiseksi. Olkaa siis varovaisia! Ajatelkaa siivosti ja hienosti hyvä herrasväki. Välttäkää 'pimeitä paikkoja'. Käyttäkää puuteria ja muuta kosmetiikkaa. Menkää kutsuille ja keskustelkaa uusimmasta idols-tähdestä. Kas siinä teille peili, joka vääristää teidät ja koko olemisen(ne) ah niin kauniiksi. Tuoksukoon ruumisarkkunnekin vain ruusuilta.

Mutta kyetäkseen vastaamaan mielettömän täydellisiin/täydellisen mielettömiin kysymyksiin (sitäpaitsi: miksi ihmeessä ihminen elävänä organismina, tuo Hamletin Tomu, ylipäätään kysyy olemisen mieltä; eikö se ole itsestään selvä juttu: lisääntyä ja kuolla pois!?), kyetäkseen edes vähän rauhoittumaan ja rauhoittamaan itseään, Hamlet tuli takaisin hulluudestaan, jonne Joyce sen sijaan jäi.

Olkoon Joyce minun puolestani nero, mutta odotan itse yhä mieluummin Hamletia ja Godot'a kuin Bloomia ja Odysseusta takaisin kotiin matkaltaan hulluuteen, sillä tiedän, että jopa 'absurdissa' piilee vastaus, koska se implikoi itseensä (kuin rivien väliin) mielekkäitä kysymyksiä, kun taas palindromit ja muut pelkästään kieleen itseensä viittaavat sanaleikit eivät merkitse yhtään mitään!

Tyhjä nauru on aina tyhjää - autistista ja kammottavaa, 'itseään syövää' naurua. - Sen vuoksi dadaismi tyylisuuntana on - käyttääkseni itseironisesti lähes dadaistista ilmaisua - idiootiksi taantuneen nihilistin perverssiä itkua - ei suinkaan hersyvää iloa, joka tunnistaa ja tunnustaa absurdin traagisuutensa sekä siihen annetut mielettömät vastaukset, joiden on kuin onkin tarkoitus lohduttaa sielun yksinäisyyttä!

Ylevä ei vaadi mitään muuta kuin kaiken. - Onko dadaismi siis sittenkin ylevyyden eräs 'laji' (hehheh - kaiken voi kääntää perustellusti ylösalaisin).

*
Kielen ulkopuolella on jotain. On pakko olla, jotta kieli voisi merkitä yhtään mitään. Se jokin on - ei suinkaan (empiristien suureksi hämmästykseksi!;]) jokin objektiivinen havainto ulkomaailmasta vaan yksilöllinen emootio, joka muuttuu tahdoksi, siitä ajatukseksi, viimein puheeksi ja kirjoitukseksi. - Joyce yrittää päästä mielekkyyden ja merkityksen kokemuksiin väärästä päästä - ikäänkuin latvasta tyveen: kirjoituksesta kohti tunnetta, vaikka mielekkään ajattelun operaatio voi toimia vain päinvastaisessa järjestyksessä (tiedän: epistemologisesti tämä on kyseenalainen oletus kielen synnystä, mutta okei - todistakoot muut paremmin, toisin - ehkä; - mutta en usko, että pystyvät - en minäkään...).

III
Lord Mas Tur-Bation (suom. R. Inssi Unkku; - Caavo Pajanderin käännös)

Runkatako itsensä kuiviin? Pannako jalatonta hiirtä joka päivä perseeseen? Lilluako irstaudessa kuin kuoriainen sontaläjässä - nautiskellen ja sorminystyröitään nuoleskellen? Olla ihan tosissaan - mutta vain yksilönä, itsekseen, omassa kopissaan kuin Raskolnikov - sitä Saarikosken kaipaamaa 'yhtä eläintä'? Nam. Eikä häpeän häivääkään. - Mutta Saarikoski toivoi hiukan pieleen:- yhteiskunnasta ei tällaiseen, täydelliseen, eläimellisyyteen ole. Ja jos on - se romahtaa omaan sikailuunsa kuten aikoinaan Rooma.- - Se on jo romahtamassa.

Yksilö sen sijaan voi jatkaa, ja hänen täytyykin jatkaa sinuiksi tulemista oman kiimansa kanssa. - - En usko askeesiin, sillä kenenkään fantasiat eivät voi 'pidättäytyä' himosta väkisin. Ja varsinkaan kirkkoisien fantasiat eivät voineet pidättäytyä himosta, niin paljon kuin he askeesia julistivatkin - tai sitten juuri ja nimenomaan tuon pidättäytymisen takia! - Koen olevani Pyhän Augustinuksen rinnalla varsin vähäinen olento - myös perversiivisten mielikuvien 'alalla'. - - Jos/kun himo - Eros - kielletään, se myrkyttää sielun ja muuttuu kalvinistiksi. - - - Mutta minä panen kuin panenkin sinua jalaton hiiri. Vingu siinä sitten. Sekä nautinnosta että tuskasta. Sinä vielä sinä rakastat minua...sano minun sanoneen...

IV
The Hole's Spirit

Mä suuren ilon ilmoitan, maan kansoille nyt tulevan. On Herramme Kristus meille nyt tänään tänne syntynyt.

Jos tämä julistus ei ole hulluuden ja absurdiuden huipentuma, niin ei sitten mikään. - Mutta pitää ehdottomasti huomata, että se on vastaus tarkoin ja harkitusti asetettuun kysymykseen. Kyse ei siis ole mistään palindromista tai muustakaan dadaismista. Hulluudessa on järkeä, mikäli se paremmin mahdollistaa pohdinnat perimmältään tunteen ja tahdon asettamiin ongelmiin eikä lankea leikkimään yksinomaan kokemusta hahmottavan kielellisen logiikan sisäisillä ristiriidoilla ja tautologioilla. - Siten absurdi (kuten uskonnollinen usko) ei ole väärä ja valheellinen ratkaisu olemisen ongelmaan tai pakotie siitä vaan täysin pätevä vastaus, joka sellaisen mielettömyyden kysymiseen ylipäätään voidaan antaa.

Tai - mikäli kokee uskonnon itselleen vieraaksi, on vastattava kuten Hamlet Wittenbergin opiskelutoverilleen ja ainoalle todelliselle ystävälleen Horatiolle juuri ennen kuolleen Ofelian veljen, Laerteen, kanssa käytävää kohtalokasta miekkailumatsia. Tässä lausumassa Hamlet tavallaan yhdistää 'käytännöllisesti' toisiinsa stoalaisen apatian (Seneca) ja 'silleen jättämisen' mystiikan (Mestari Eckhard):

'Valmiina oleminen on pääasia. Koska ei kenellekään jää hyötyä siitä, mitä hän jälkeensä jättää, niin mitäpä siitä, vaikka hän sen ennen aikojaankin jättää: Antaa olla. Tulkoon mitä tulee.'
*
http://eng251.blogspot.com/2007/04/bardcore.html
http://ladderonwheels.blogspot.com/2008_04_01_archive.html

En hullu ole - kunhan vain juonittelen ma

Kuvan Hamlet alkaa juuri tuijottaa lasittunein silmin isänsä haamua. Poikaansa palvova äiti, kuningatar Gertrude, on kauhuissaan. Jälkikasvulta näyttää menneen nuppi sekaisin. - - Mutta tarkastelkaamme äidin ja pojan keskustelua hieman tarkemmin noin viisi minuuttia tämän kuvan jälkeen. Hamlet on puheissaan todella outo - ja juuri silloin, kun hän nimenomaan vakuuttaa olevansa järjissään!

*

(Sitaatti Stephen Greenblattilta)

Isän kuolema ja äidin hätäisesti solmima uusi avioliitto, eli julkiset tapahtumat, eivätkä mitkään sisäiset paljastukset, ovat ajaneet hänet [Hamletin] ajattelemaan itsemurhaa.

Hamletin ilmihulluus näyttääkin siis olevan naamio jollekin todellista hulluutta muistuttavalle. Itse asiassa hän ei koskaan vaikuta niin selvästi mielisairaalta kuin sillä hetkellä, kun hän äitinsä makuuhuoneessa inttää olevansa täysin terve ja vaatii äitiä pitämään hänen juonensa salassa.

'Mitä tehdä?', parahtaa kauhistunut kuningatar. 'Ei millään lailla sitä, mitä pyysin', vastaa Hamlet ja höystää kieltonsa pakkomielteisillä fantasioillaan:

Teit' antakaa tuon tursaan kuninkaan
Taas viekoitella, poskeen titittää,
Nimittää hiirekseen ja, riettain muiskuin
Ja sormens' irstaat kaulahanne kietoin, ett' en todest'
Olekaan hullu, mut vaan kavaltelen.

http://www.youtube.com/watch?v=gtHk2WEuWaA
Päreen säkeet löytyvät videopätkän kohdasta 4.55-5.20.

QUEEN
180 What shall I do?

HAMLET
Not this, by no means, that I bid you do:
182 Let the bloat king tempt you again to bed;
183 Pinch wanton on your cheek; call you his mouse;
184 And let him, for a pair of reechy kisses,
185 Or paddling in your neck with his damn'd fingers,
186 Make you to ravel all this matter out,
187 That I essentially am not in madness,
188 But mad in craft

Puhuessaan hetkeä myöhemmin Claudiuksen kanssa Gertrude sanoo ehkä täsmälleen, mitä hän ajattelee: Hamlet 'riehuu niinkuin meri ja kuin myrsky/ Kun vallast' ottelee ne'.
*
Stephen Greenblat: Shakespeare, s. 327-328. (Swans Commentary: Stephen Greenblatt's "Will in the World," by ...,)
*
Olen aivan samaa mieltä Greenblattin kanssa. Sain hänen kommentistaan tukea omalle ihmetykselleni tämän näytelmän erään merkillisimmän kohdan tulkintaan.
*
http://www.clicknotes.com/hamlet/H34.html
http://www.moviemail-online.co.uk/film/50999/Hamlet-(Branagh,-1996)/

Iineksestä, Ofeliasta - - ja Hamletista

Kuvassa ylempänä: rysä; - alempana: Hamlet ja Ofelia - Kenneth Branagh ja Kate Winslet

*

Kommentti Iineksen päreeseen Käsikynkkää.

(Kielimafia tutkailee iltapäiväkahvilla ja myöhemminkin oikeinkirjoitusvirheitä ynnä muita erheitä. - Huomattavia lisäyksiä ja muutoksia koskien Hamletia, Ofeliaa ja Poloniusta - viimeksi 6.6 klo: 17.25 - mm. Greenblatt-kappale meni rakenteellisesti uusiksi pariinkin kertaan).

I
Iines kirjoitti:
RR:lle lausun vielä ihmetykseni rysäilysyytöksestä, enkä osaa päätellä, mistä se juontuu tämän päreen kohdalla. Minusta sinun kannattaisi unohtaa tuo Kompostin ja Homo garruluksen lanseeraama käsite, sillä se on loukkaava ja vähättelee minua kirjoittajana. Mutta se kai on tarkoituksesi, painaa minua, jotta oma loisto nousisi. Katin kontit, ymmärrän kyllä arvoni!
*
Käytän 'rysää' esteettisistä, en moraalisista, syistä - en ainakaan mitenkään vakavasti närkästellen.

Rysä on niin suussa sulava sana. Se rrssuhisee kivasti. Ja minulla on sitäpaitsi hyviä lapsuusmuistoja rysiin ja yleensä kalastusvälineisiin liittyen mummolasta - Päijänteen rannalta (kuvan rysä on myös kaunis).
*
No - olkoon. Tulen vain joskus pahalle päälle käydessäni blogissasi. - - Miehen ja naisen välisestä suhteesta keskusteleminen voi - ja sen lienee myös syytä - ainakin minun mielestäni - tapahtua julkisesti sitä ikäänkuin dramatisoiden - lähinnä satiirina ja farssina.

Mutta jospa kirjoitat Iines itse nimenomaan farssia, enkä minä vain (vieläkään) kunnolla älyä sitä asiaa?

Minusta kuitenkin tuntuu usein siltä, että kaikki muka-avoin julkinen muka-vakavuus tai pikemminkin lörpöttely (Heideggerin Gerede) tekee nais- ja miesasiasta typerää jaarittelua. - - Loppupeleissä asiat ratkotaan joka tapauksessa kotona riitelemällä ja/tai mykkäkoulua pitämällä. - - Blogit ovat pelkkää huvitusta siihen totuuteen verrattuna.

Jokaisella avioliitolla ja parisuhteella on oma sisäinen logiikkansa ja omat 'pelisääntönsä', joita muut eivät välttämättä koskaan voi täysin ymmärtää (muun muassa Mummo on todennut tämän saman asian).

Loogisesti edellisestä väittämästä kuitenkin seuraa äärimmillään, että tällöin kaikki parisuhdeterapia on jotakuinkin hyödytöntä, koska suhteen ongelmat vain ratkeavat niinkuin ratkeavat ilman, että pari itse tai kukaan muukaan voisi niille oikeastaan mitään. Tämä lienee kuitenkin vastoin naisten yleistä intentiota ja asennoitumista - he kun ovat niin mieluusti menossa pariterapiaan, kun taas miehet pitäisivät 'mölyt mahassaan'.

(Muun muassa tästä syystä linkkasin tuohon viimekesäiseen päreeseeni - http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/psykiatrilla.html)

Hm. En nyt tarkoita edellisellä 'päästöllä' - siis kriittisellä muminalla - välttämättä sinua Iines, jolla on onneksi se niin sanottu ketunhäntä aika usein kainalossa näissä päreissä, mutta mutta - silti...

Keskustella blogeissa täysin vakavalla mielellä naimisesta tai miehen ja naisen välisestä suhteesta ylipäätään herättää minussa samanlaisia varauksellisuuden tunteita kuin puhe suvaitsevaisuudesta ja rasismista Zizekissä (ja itsessäni).

Sellaisen puheen takana piilee yleensä jokin ideologinen eli näennäisen vakuuttavasti muka faktoihin naamioitu/kätketty/mystifioitu ja samalla varsin tiedostamaton oma intressi/fantasia/pelko, jota on tarkoitus indoktrinoida yleisenä totuutena (tämä on mm. Takkiraudan strategia).

II
Minä puhun miehen ja naisen välisestä suhteesta mieluummin vaikka Hamletin kautta kuin olemalla jotain muka 'omaa mieltä'.

Täytyy tunnustaa jopa hieman yllättyneenä, että Hamlet on sielua vavahduttavine isä- ja äitisuhteineen ottanut minut täysin valtoihinsa. Ja siten koko Shakespeare. Tarvittiin 55 vuotta, että tajusin olevani Hamlet ;]).

Aavistelen myös, että Falstaffista tulee (on tullut jo) Hamletille 'kaveri' minun identifikaatiogalleriassani. Onhan Falstaff jos kuka Shakespearen rabelaismaisin hahmo - tosin kaikessa härskissä ja ylitsevuotavan elinvoimaisessa sekä älyllisesti terävässä koomisuudessaan paljon traagisempi kuin Rabelais'n sinänsä irvokkaat hahmot.

Mutta Hamlet - tuo melankolinen ajattelija, mustasukkainen Oidipus (Oidipus muuten ei ollut mustasukkainen; eihän hän tiennyt, että nai äitinsä; ei tiennyt äitikään pojastaan), isänsä haamun kiirastulessa (jossa haamu sanoo elävänsä) palava (siis puhdistuva?: - purgatio) rääkätty sielu ja intohimoinen näyttelijä - runoilija - koomikko.

Olen - vielä kerran ja yhä uudestaan - ihmeissäni tuon monikerroksisen hahmon edessä. Ja varsinkin Kenneth Branaghin esittämänä sekä ohjaamana (Mel Gibson ei ollut huono Hamlet, mutta ei häntä voi edes verrata Branaghin virtuoosisuuteen).
*
Olen jättänyt tietoisesti käsittelemättä Ofelian kohtalon. Ja kun palaan siihen, saat Iines sinäkin 'nais- ja miesasiaa' yllin kyllin.

Hamletille emme kuitenkaan voi antaa puhtaita papereita Ofelian tapauksessa - ei vaikka Ofelia itse suostuu isänsä ja veljensä juonitteluihin Hamletin suhteen ja saa siten Hamletin polttamaan päreensä ja katkaisemaan välit muka lopullisesti.

Mutta sehän ei pidä paikkaansa. Strange enough: Hamlet flirttailee raivoilunsa jälkeen vinoilevasti Ofelialle - ja samanaikaisesti jopa äidilleen (Ofelia on kuulemma 'parempi' - ikäänkuin Hamlet voisi/saisi valita heistä kumman tahansa!?) ennen Rotanloukun - Claudiuksen omantunnon kärventämiseksi kirjoittamansa näytelmän - alkua.

Kumpikin osapuoli - Hamlet ja Ofelia - siis rakastaa toistaan joskin oudosti ja epätoivoisesti - vanhempien ja läheisten ihmisten liian syvien petosten ja juonittelujen sekä Hamletin kostoa vaativan - joskin entisen, 'tekosiveän' (seeming-virtuous) vaimonsa Gertruden suhteen oudon ristiriitaisen - isän haamun vuoksi (*). - - Tämän vilpittömän rakkauden Shakespeare tekee selväksi myös Hamletin suulla Ofelian hautauskohtauksessa, vaikka häntä usein onkin syytetty tunteettomuudesta Ofelian suhteen.

(*) Vastaavasti Polonius delegoi Hamletia kontrolloidessaan isää rakastavalle, lojaalille tyttärelleen tehtäviä, jotka eivät kuuluisi tälle lainkaan. Mutta Ofelia tottelee - kuten Hamlet yrittää totella isänsä haamua.

Onkin sanottu, että Ofelian ongelmat, jotka päätyvät mielisairauteen ja (ilmeisesti) itsemurhaan ovat etenkin systeemisen perheterapian lähtökohdista - jos ei sentään symmetrinen peilikuva niin yllättävän läheinen vastine Hamletin hulluudelle.

Ofelian on kuitenkin mahdotonta enää rakastaa (vaikka rakastaakin) miestä, joka - joskin tarkoittamattaan - on tappanut hänen isänsä (ja karkotettu kuolemaan Englantiin).

Hamlet kyllä ymmärtää tekonsa seurauksen Ofelian tilanteen kannalta, vaikka on kaiken kaikkiaan samanaikaisesti niin pihalla äitinsä uudesta avioliitosta isänsä (veljen-)murhaajan kanssa, että hoippuu ajoittain jopa oikeasti hulluuden partaalla ja ylireagoi (raivostuu) Ofelian palauttaessa aiemmin - to be or not to be-monologin jälkeisessä kohtauksessa - isänsä Poloniuksen vaatimuksesta - Hamletin hänelle kirjoittamat runot.

Poloniuksen motiiveja Hamletin suhteen en oikein ymmärrä, vaikka ne kyllä tuodaan (epäsuorasti) esiin. Kyseessä lienee osaltaan reaktio Hamletin käytökseen ja puheisiin - etenkin tämän ylimielisesltä vaikuttavaan asenteeseen. Hamlet on Poloniuksen mielestä kai ylittänyt oman, hovietikettiin sidotun roolinsa rajat - ja nimenomaan lähentyessään Ofeliaa varsin avoimesti.

(Toistan silti, että Polonius ei ole ihan niin typerä kuin, miksi Hamlet hänet - tosin kieltämättä jossain määrin myös oikeutetusti - suutuspäissään ja narrimaisessa pelleilyssään tekee.)

Mutta eikö tällainen kyräily ole - kuten voimme Poloniuksen puheista päätellä - 'vain' mustasukkaisen ja patriarkaalisen isän sekä vanhan, jo antiikista periytyvän, säätyä, sukua ja yhteisöä kasvatuksessa, avioliitossa ja moraalikysymyksissä painottavan koulukunnan edustajan omaa vallan- ja omistamisen halua suhteessa tyttäreensä?

Ofelia tottelee orjamaisesti ajautuen lojaliteettiristiriitaan - Hamlet vai isä ja veli? (isänsä tavoin myös Laertes on mustasukkainen Hamletille) - toivoen kai Hamletin ratkaisevan tilanteen julkistamalla ja siten virallistamalla rakkautensa häneen - - mutta sen sijaan Hamlet kuten sanottu hämmästyykin tavattomasti saadessaan takaisin Ofelialle aiemmin antamansa kirjoitukset - Ha ha! Are you honest? - Itse asiassa Hamlet raivostuu lopulta Poloniukseen ja koko hovin juonitteluihin.

Jos Ofelia tottelee isäänsä kuin tämän käskyläinen, vaikkei sisimmältään haluaisikaan, niin Hamletin on jo huomattavasti vaikeampi toteuttaa isänsä antamaa 'tehtävää', joka ei siis mielestäni hänelle lainkaan kuulu - kuten ei Poloniuksen Ofeliallekaan 'määräämä tehtävä', varsinkin kun se ajaa Ofelian mahdottomaan tilanteeseen ihmissuhteissa (kaksoissidokseen). Ofeliasta tulee siten viaton uhri, jonka mieli murtuu traagisessa ja - näin haluan sanoa - skitsofreenisessa vuorovaikutusverkostossa.

Hamlet ei ole soturiluonne kuten isänsä - hän on lukenut filosofiaa Wittenbergissä - hän on humanisti, runoilija sekä teatteri-ihminen (siis itse Shakespeare, joka tosin itse ei ollut käynyt yliopistoa johtuen siitä, että hänen isänsä aiempi yhteisöllinen status ja taloudellinen tilanne heikkeni jyrkästi juuri niinä aikoina, kun Williamin olisi pitänyt päästä Cambridgeen tai Oxfordiin).

Hamletin on sanottu olevan siirtymäkauden ihminen. Erotuksena feodaalisiin soturihyveisiin hän edustaa oppineisuutta, humanistista sivistystä ja taiteiden harrastusta. Hän on myöhäiskeskiaikana ensimmäistä kertaa moderniksi nimetyn ajattelun (nominalismi, voluntaristinen päätösteoria, protestantismi) edustaja päätyen keikkumaan montaignelaisen, yksilöllistä epäilyä, valintaa ja maltillista suvaitsevuutta korostavan kulturistisen ja filosofisen skeptisismin sekä relativismin ja uskonsotien fanaattisen fundamentalismin välille.

Toistan edelleen, että Hamlet on mielestäni ensimmäinen - mikäli ei oteta sopivin muutoksin lukuun joitain fideistikristittyjä kuten Pascal - individualistis-eksistentialistinen hahmo eurooppalaisen kirjallisuuden ja jopa koko eurooppalaisen kulttuurin historiassa. Myös ja juuri tästä syystä hän ajautuu äärimmäiseen sisäiseen konfliktiin aiemman, traditionaalisen ja autoritatiivista järkeä painottavan kollektiivisen eetoksen kanssa, joka elää erilaisesta kunniakäsitteestä kuin hän ja edellä esitettyyn viitaten delegoi hänelle tehtäviä ja rooleja, joita hänen tietyn säädyn edustajana tulisi noudattaa.

Hamletin individualistinen, skeptinen humanismi on jotain perin uutta eurooppalaisen kulttuurin eetoksessa (väittää etenkin Harold Bloom hieman kiistellyssä 'tiiliskiviesittelyssään' (noin 800 s.) - Shakespeare: The Invention of the Human.

Yhdistämällä Shakespearen tuotantoa vaikuttavasti hänen pääteltyyn (koska Shakespearen elämästä tiedetään niin kovin vähän vuosisatojen tutkimuksista huolimatta) arkitodellisuuteensa ja oletettavasti tuntemiinsa ihmisiin, kirjallisuustieteilijä sekä aate- kulttuuri- ja sosiaalihistorioitsija Stephen Greenblatt osoittaa häikäisevää kerronnallis-tyylillistä mestaruutta best seller-teoksessaan Will in the World: How Shakespeare Became Shakespeare (suomeksi: Shakespeare). - - Palkitussa kirjassaan Hamlet in Purgatory Greenblatt esittää Hamletin yhä elävän myöhäiskeskiajan ja renessanssin maailman fantasian tasolla eräänlaisessa mielen kiirastulessa (Hamletin isän haamuhan sanoo palaavansa Purgatorioon aamunkoitteessa).

III
To a nunnery, go. - huutaa Hamlet Ofelialle. 'Älä rupea synnyttämään lisää syntisiä tähän maailmaan' (Huom. nunnery merkitsi tuohon aikaan nunnalan ohella myös porttolaa).
*
'O what a noble mind is here o'erthrown...O, woe is me, t' have seen what I have seen, see what I seen', itkee Ofelia Hamletin poistuttua pitäen tämän käytöstä ja puheita hulluutena: - 'Mikä jalo mieli onkaan tuossa pirstaleina'.

http://www.youtube.com/watch?v=EvNFjc5YE88&feature=related

Hamlet and Ophelia - Left outside alone
Löysin toistaiseksi (toki tämä kohtaus löytyy alkuperäisenä ensimmäisen Hamlet-päreeni On aatos vallassamme, päätös ei toisen linkin lopusta) 'vain' saksankielisen jälkiäänityksen tästä kohtauksesta (heti videon alussa), mutta sehän sopii hyvin sinulle Iines - onhan sisaresi naimisissa saksalaisen kanssa.

- Yksinpuhelun jälkeisessä kuvassa näemme Ofelian isän - Poloniuksen - vaatimassa tätä etääntymään Hamletista. Mies, jota Ofelia suutelee ennen Hamletin kohtaamista, on hänen veljensä Laertes.

Oh, what a noble mind is here o'erthrown!—

The courtier's, soldier's, scholar's, eye, tongue, sword,

Th' expectancy and rose of the fair state,

The glass of fashion and the mould of form,

Th' observed of all observers, quite, quite down!

And I, of ladies most deject and wretched,

That sucked the honey of his music vows,

Now see that noble and most sovereign reason

Like sweet bells jangled, out of tune and harsh;

That unmatched form and feature of blown youth

Blasted with ecstasy. Oh, woe is me,

T' have seen what I have seen, see what I see!

...............
...............

'I loved Ofelia. Forty thousand brothers could not, with all their quantity of love, make up my sum.'

Tämä ei ole vähäistä rakkautta, mitä Hamlet - liian myöhään ja osittain itse syyllisenä tilanteeseen - tunnustaa Ofelian haudalla.
*
Kas siinä m/s/inulle 'melkein enemmän kuin tarpeeksi' miehen ja naisen välisen suhteen tuskaa.
*
http://nfs.sparknotes.com/hamlet/page_146.html

http://www.iltalehti.fi/teevee/200905159596399_tv.shtml