Filosofia, taide ja erityistieteet

Kirjoitettu kommentiksi merille (myös petrille) päreeseen beetles and spiders.
(Kielimafia kävi iltakahvilla klo: 20.00)
*
meri kirjoitti:
'tähän tietysti rauno sanoo, että biologia ei voi olla filosofiaa, mutta kyllä se on.'

Biologia on biologiaa. Filosofiaksi se muuttuu 'metaphor-morfologyn' kautta. Toisin sanoen (biologisille) käsitteille annetaan jokin toinen merkitys kuin, mikä niillä biologisen kontekstin puitteissa pitäisi olla.

Biologia on eksakti erityistiede. Filosofia fiktiivis-käsitteellistä 'pallottelua'.

Tai - sitten kaikki kirjoittaminen on - jos ei filosofiaa niin ainakin fiktiivistä leikittelyä sanojen merkityksillä, joita niillä ei alunperin ollut eikä edes myöhemmin tule olemaan (koppakuoriainen ja Luojan 'mentaliteetti'?!).

Filosofia on projekti, joka pyrkii jatkuvasti hävittämään omat kysymyksenasettelunsa kielellisinä tai wittgensteinilaisittain syväkieliopillisina 'harhoina'. Filosofia on itsensä tuhoamista.
(Wittgenstein ja Heidegger käyttävät molemmat filosofisesta asenteestaan käsitettä destruktio, josta tuli osaltaan dekonstruktion lähtökohta).

Se, mitä jää jäljelle, on sitten - tai sen kai pitäisi olla - erityistiedettä an sich.

Älä siis anna koppakuoriaisellesi muita merkityksiä, kuin mitä sillä todella on, mikä haluat olla biologi. Muussa tapauksessa kirjoitat pikemminkin kyseenalaista fiktiivistä tarinaa koppakuoriaisen kehityksestä kuin kuvaat sen elämää siten, kuin se todella tapahtuu.

Mutta pystytkö siihen? Mistä sinä saat kyvyn kirjoittaa asioista niinkuin ne todella tapahtuvat? Et mistään. Jatka siis retkeilyäsi 'metaphor-morfologyn' Narniassa, ja voit fantisoida olevasi yhtä aikaa sekä biologi että filosofi.
*
Sama toisin sanoen: Filosofian ja erityistieteiden 'puurot ja vellit' (kontekstit) on helppo sekoittaa varsinkin taiteen nimissä.

Tosin myönnän kyllä entistä avoimemmin, että taiteilija on ainut ihminen, jolle minä moisen 'sekaannuksen' suon, koskapa juuri tuo luova sekaannus/sekoitus (fakta/metafora, kirjaimellinen/vertauskuvallinen) on hänen luovuutensa perimmäinen ehto ja edellytys.

Juuri tämä on - tällä kertaa näillä sanoilla sanottuna - se viime aikojen suurin myönnytykseni estetiikan ja ennenkaikkea taiteen tekemisen suuntaan, mitä filosofiseen asenteeseeni tulee.

(Tiedät kyllä, mistä sain alkuperäisen idean tähän synteesiyritykseeni, jota olen pyrkinyt pikku hiljaa epämääräisesti kehittelemään).
*
Lopuksi tähän kontekstiin enemmän tai vähemmän sopiva sitaatti Nietzscheltä:

'Elämän pitäisi herättää luottamusta': Näin asetettu tehtävä on valtava. Sen ratkaisemiseksi on oltava luonnostaan valehtelija, on oltava ennenkaikkea taiteilija.'

Omin sanoin aiempaan kontekstiin viitaten:

Ollakseen filosofi, biologin on pystyttävä valehtemaan uskottavasti - jopa itselleen. Sillä se, mitä filosofiasta lopulta jää jäljelle on taide - eli se, mistä filosofia aluperin sai alkunsa/rr.

Entä kuka silloin puhuu: biologi, filosofi vai taiteilija - vai kaikki kolme?

Miten vain: filosofia on sulautumassa erityistieteeksi ja/tai katoamassa taiteen loputtomaan ei-mihinkään. Mitään itsenäistä asemaa sillä ei kuitenkaan enää ole. Annetaan siis tässä asiassa periksi mm. Marxille, Nietzschelle, Freudille, Wittgensteinille, Heideggerille - ja Richard Rortylle.

Ranskalaiset poststrukturalistit 'tappoivat' filosofian lopullisesti. Analyyttiset naturalistit (Dennet, Churchlandit jne.) sekä osaltaan myös filosofian politiikkaan redusoineet: esim. transsendentaalikko Habermas tai kantilainen deontologi-analyytikko/utilitaristinen talousteoreetikko Rawls) teke(i)vät samaa omilla tahoillaan.

Filosofia erityistyy ja erikoistuu erikoistumistaan, kunnes se muuttuu osaksi tieteen metodologiaa: tieteen kielen loogista syntaksia (Carnap) tai ekspressiivisesti vastakkaisessa suunnassa esteettistä performaatiota.

Siten filosofiasta on viimein tullut joko taidetta (fiktiota) tai erityistieteiden palvelija - ei itsenäinen, ikuisten kysymysten kysyjä. Filosofia alkuperäisenä projektina on näin ollen kuollut - ja me olemme sen tappaneet!
*
No - minun puolestani voimme kyllä aivan hyvin kirjoittaa biologian ja teologian aineksista tehtyä 'sekametelisoppaa' ja kutsua sitä vaikka filosofiaksi.

Mutta älkää pakottako minua syömään tätä soppaa muuna kuin taide-keittiön aikaansaannoksena. Silloin se saattaa maistua varsin hyvältäkin. Valitettavasti vain tällä reseptillä saa aikaan sekä huonoa filosofiaa että huonoa biologiaa.

Richard Rorty on kuollut - eläköön filosofia!

Kommentti Järveläisen päreeseen "Filosofian kuolema?".
(Pari lisäystä on tehty ja lisää saattaa tulla.)

*
Richard Rortylle filosofia oli eräs kirjallisuuden/kirjoittamisen laji tai muoto.
Ei yhtään enempää - tai vähempää...

Tietoisuus ei heijasta todellisuutta eikä tiedolla ole mitään objektiivista perustaa, joten totuudesta puhuminen on illuusio.

Hengissä säilyminen on todellakin perimmäisin motiivimme, jota juuri kieli välineenä palvelee - ei mikään ikuinen idea, Jumala tai korkeampi tietoisuus.

Rortylle mitään itsensä kanssa identtistä, metafyysistä subjektia ei tietenkään voi olla olemassa siinä mielessä kuin se Locken ja Kantin perinteissä ymmärretään.

Rorty menee subjektin kritiikissään jopa pitemmälle kuin Nietzsche, jolle sentään vielä itsensä luominen tai itsensä valitseminen ja siten yli-ihmisyys oli ideaali.

Rorty sen sijaan Freudin tavoin olettaa, että edes mitään oikeaa valintaa ei ole, koska subjekti on lopullisen pirstaleinen ja monimielinen eli monikielinen re- ja de-konstruktio.

*
Rortyn poliittiset näkemykset ovat yhtä lailla anarkistisia.
Ideologisesti häneltä ei jää kiveä kiven päälle, ja silti hän haluaa puhua solidaarisuudesta.

Olen samaa mieltä kriitikoiden kanssa.
Rortyn solidaarisuus-hurskastelu ei vakuuta vaan on itse asiassa akateemisesta turvapaikastaan 'lelukranaatteja' ympäristöönsä heittelevän nihilistin mautonta pilaa.

Hänen liberaaliin individualismiin (EI Jumalaan, hyveisiin tai moraalilakiin) tukeutuva 'älkää olko julmia, olkaa kilttejä toisillenne' (vrt. Augustinus - tai Wittgenstein) periaatteella ihmisten välinen sopusointu ei onnistu yhtään sen paremmin kuin, jos eläisimme fundamentaalisemman kannan mukaisesti.

Tuskin kukaan irakilainen haluaisi kuulua Rortyn ironikkojen klubiin, jossa kokoontuvat kaikki samanmieliset - oletetaan nyt vaikka lintubongausta harrastavat luonnonrakastajat - kuten Rorty itse.

Rortyn sinänsä selkeässä ja hyvin artikuloidussa nihilismissä 'haisee' todellakin kummallisella tavalla se sama akateemisuus, josta hän syyttää akateemisia ammattifilosofeja.

Rortyn mukaan nuo ammattifilosofit pyrkivät siis ratkomaan pelkkiä näenäiskysymyksiä, mikä varmasti on osittain täysin oikeaan osuvaa kritiikkiä.

Mutta kun tarkastelemme Rortyn omaa - nihilistis-ironistis-esteettistä ratkaisua, niin hänen luotinsa ovat pikemminkin paukkupatruunoita kuin esim. Nietzscheen verrattavaa dynamiittia.

Rorty ei tuo 'filosofiapeliin' mitään uutta. Sen hän toki itsekin on avoimesti myöntänyt. Hän tekee kompilaatioita.

Rorty vain on ehkä kaikkein selkeimmin kyennyt kritisoimaan analyyttista filosofiaa sen sisältäpäin käsin - itse nimenomaan anglo-amerikkalaisen analyyttisen filosofin koulutuksen saaneena mutta erittäin hyvin myös mannermaisen (eurooppalaisen) filosofian tuntien, mikä on analyyttisille filosofeille peräti harvinaista.

Kaiken lisäksi R:n vaikuttimena oli kritisoida analyyttista filosofiaa paitsi sen omilla - Kantiin pohjautuvilla - aseilla, nimenomaan mannermaisen filosofian muodikkaimmilla nimillä kuten Kierkegaard (saksalaisen idealismin kriitikkona), Nietzsche, Wittgenstein ('½:ksi' mannermainen), Heidegger ja Derrida.

Toisaalta anarko-trotskilaisen perheen lapsi yrittää tavallaan itsekin olla loppuun asti kuin vanhempansa, mutta koko strategia kumisee onttouttaan, koska siitä puuttuu totaalisti arvofilosofia.

Kun seuraava sota maailmassa/länsimaissa syttyy - ja ennenpitkää se syttyy: ilmastonmuutoksen takia - voi vain ihmetellä, miksi Rortyn kaltaiset sivistyneet ja liberaalit ironikot ovat niin mitätön vähemmistö, vaikka heidän pitäisi edustaa edistyneintä tietoisuutta maailmassa.

Ehkä siksi, etteivät he suostuneet ottamaan periaatteellista kantaa mihinkään oleelliseen arvo-ongelmaan maailmassa - 'akateemisen'ja liberaalisen nihilisminsä takia.

Väitän, että Nietzsche ei Rortyn nihilismiä olisi kovin korkealle noteerannut. Hänen filosofiansa perusongelmahan olivat nimenomaan arvot - tai niiden puute ja niiden uudelleen arviointi.

Rorty on toki johdonmukainen - päinvastoin kuin ehkä Nietzsche: kun tiedon perusta ja siten 'Totuus' on 'menetetty', arvoista puhuminen on pelkkä makuasia.

Nietzsche itse kirjoitti likipitäen juuri näin, mutta sisimmässään hän ei koskaan hyväksynyt sanomaansa loppuun asti - hän vain totesi johdonmukaisesti antifoundationalismin ja antirepresentationalismin seuraukset.

Nietzschen intentioihin jäi siten melko ammottava ristiriita, koska hän oli 'hengeltään' uskonnollinen moralisti niin pitkään kuin pysyi järjissään.

Mutta Rorty on täysin - sanoisinko jopa liian - johdonmukainen nihilisti - edelleen siis mitä analyyttisin mies, joka ei haluaisi ottaa ainoatakaan argumentatiivisesti 'väärää' askelta sen jälkeen, kun on heittänyt Kantin likaviemäriin.

Mutta sellainen ihminen ei lopultakaan ole mitään mieltä mistään, missään eikä milloinkaan.
Sellainen ihminen lakkaa kiinnostamasta ketään, koska hän on kuin filosofiansa: ei mitään!

Vain ne, jotka ottavat riskin olla ristiriidassa itsensä kanssa kuten Nietzsche voivat olla mielenkiintoisia ja innovatiivisia.

Rorty on kuitenkin yhtä ja samaa. Me tiedämme jo hänen vastauksensa kaikkeen, eikä se enää kiinnosta meitä.

Kummallista, että mies, joka piti filosofiaa eräänä kirjallisuuden - siis fiktion - lajina hakeutuen lopulta jopa alan professuuriin, onnistui kirjoittamaan sisällöltään - ei tyyliltään - niin perin latteaa 'mielen ylennystä'.

Ehkäpä hän todella onnistui tappamaan filosofian - omalla kohdallaan...

'Nippelitieteen' nerot, filosofian kuolema sekä Jaakko Hintikan tapaus

Kommentti Gc:n kommenttiin päreessäni Siitä mistä ei voi puhua: elämätön elämä.
(LISÄYS - PS. + muuta 10.6. )

'Gc' kirjoitti:

'Jättäisit Rauno jo Hintikan rauhaan. Hänen filosofiallaan ja sinun ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ei edes sen vertaa että ne voisivat olla kilpailijoita.
Ne voivat sitä olla tutkijoiden apurahahakemuksissa - mutta mitä ei-akateemiset filosofit siitä välittäisivät, koska meidän ei tarvitse käydä kamppailua minkään laitoksen resursseista.
Nämä eri filosofiat vaan sattuvat asumaan yliopistossa samassa laitoksessa.
En usko että Hintikka edes pyrkii selittämään mitään muuta kuin matematiikan ja semantiikan perustuksia. Kukaan ei kuvittele selittävänsä "kaikkea".'

***
Kirjoittamasi pitää varmaankin tiettyyn rajaan asti paikkansa, mutta ongelma on laajempi. Paljon laajempi.
En edes osaa kunnolla sanoa, mikä/mitä se on.

Kyse on joka tapauksessa tavasta ymmärtää filosofia ja ajattelu ylipäätään.

Hintikka on oman - varsin kapean - alueensa huippulahjakkuus, mutta yllättävää kyllä myös aika hyvä esseisti.

Silti hänen tapansa ajatella on valovuosien päässä siitä, miten minä ymmärrän filosofian.

Filosofia palautettuna logiikkaan tai redusoituna luonnontieteeksi merkitsee filosofian loppua.

Toki voimme ajatella, ettei filosofialla ole (enää) mitään identiteettiä ajatusjärjestelmänä, ja että se voi pirstoutua lukemattomiin osa-alueisiin, joissa siten 'viilataan pilkkua' oikein tosissaan, mutta joissa 'elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu' kuten 'eräs' Hintikan omalaatuisesti tulkitsema esikuva kirjoitti.

Kyseessä oli tietenkin Wittgenstein, jolle filosofiset (semanttiset) ongelmat olivat kieleen 'kasvanutta' väärinkäsitystä ja kielen meissä aiheuttamaa 'lumoa'.

Nyt tuo 'lumous' on kuitenkin haihtunut ja se pitää hävittää lopullisesti kielen 'syväkieliopillisen' analyysin kautta
(Vrt. myös Max Weberin 'Entzauberung').

Silti Wittgensteinin ajatteluun jäi oudolla tavalla 'ilmaa' eli eräänlainen mahdollisuus olettaa 'ei-mikään/jokin' siinä, missä kieli 'loppuu'.

Tämä 'Tractatuksen' asenne muistuttaa todellakin mystistä asennetta ja on hyvin lähellä Schopenhauerin tulkintaa siitä, mitä jää jäljelle, kun Tahto (W:llä siis kieli) 'lakkaa'.

Mutta Hintikka haluaa tulkita Wittgensteinin myöhemmän filosofian kielipelit (elämänmuodot) nimenomaan loogis-semanttisten variaatioiden muunnelmina, mikä merkitsee, että voimme katsella kieltä ikäänkuin ulkoapäin, analysoida sitä ja siitä erilaisia (mahdollisia) maailmoja - loputtomiin, koska todellisuus (Kantin 'olio sinänsä') ei ole Hintikalle tuntematon ja tässä merkityksessä saavuttamaton vaan tyhjentymätön.

Itse suhtaudun skeptisesti moiseen puuhasteluun...
Mistä Hintikka otti 'valtuudet' laajentaa/supistaa kvanttorien käyttöalaa ja sitovuutta 'tarpeen tullen'?

Luulenpa, että hän rakastaa enemmän puuhastella loogisten tenmppujensa (ne hän kieltämättä osaa) kuin 'ihan oikeitten' ontologisten eli filosofian alkuperäisten 'ihmetysten' parissa.

*
Filosofian voi nimittäin edelleen ymmärtää ontologisesti eräänlaisena 'prima filosofiana' siinä mielessä, että se kysyy niitä ikuisia kysymyksiä, joita olemassaolon ja olemisen ihmettely ihmisessä synnyttää.

Filosofian eri osa-alueet eikä myöskään tiede eivät kuitenkaan enää kysy näitä 'perimmäisiä kysymyksiä' sellaisenaan vaan pyrkivät ratkomaan ne 'empiiris-matemaattisesti' tai loogis-semanttisten 'siirtojen' avulla.

Kumpikaan tapa - tiede tai logikka - ei edusta 'ikuista filosofiaa' (filosofia perennis), joka siis kysyy aina ja edelleen Olemista ja sen mieltä.

Tiede ja logiikka pitävät moista taikauskona ja tällaisia kysmyksiä väärin asetettuina.

Totuus kuitenkin on se, että siellä missä näitä kysymyksiä ei esitetä, annetaan luonnollisesti vastauksia pelkästään johonkin sellaiseen, mikä ei koske 'Olemista itseään vaan Olevaa ja sen Olemassaoloa' - käyttääkseni heideggerilaista jakoa kahteen perustavasti erilaiseen tapaan ymmärtää todellisuus.

*
Lyhyesti: analyyttinen filosofia on erkaantunut filosofian alkuperästä omaksi 'nippelitieteekseen', jota sitten harjoitetaan filosofian laitoksilla.

Todellinen - ikuinen filosofia - elää ihan muualla - mahdollisesti jopa jossain piilossa ja kätkeytyneenä - ehkä tavallaan yhtä aikaa sekä 'karkotettuna että paenneena', niin kaukana nykyisten ajattelun 'valtavirtojen' kaiken repivästä teknologiasta, että sitä on enää kovin vaikea edes löytää, jos ylipäätään sen enää koskaan löydämme...

Mutta tästä kehityksestä on itse asiassa lopulta 'kiittäminen' itse (ammatti-)filosofeja, jotka onnistuivat lopulta tuhoamaan jopa oman 'pesäpuunsa'.

Ovatko he tyytyväisiä nyt?

***
LISÄYS - PS.

Lisäyksenä osa kommentistani 'Androgyynihullumiehen' päreeseen Jargoniako?- 25.5.

'Päivän mietelause "Olemisella ei ole mitään muuta perustaa kuin itse oleminen." (Martin Heidegger)
Onko tuo viisasta puhetta vai tyhjänpäiväistäkin tyhjänpäiväisempää jargonia?'

***
'Heidegger halunnee itsepintaisesti saattaa meidät kysymään itseltämme: mitä oleminen merkitsee meille juuri olemisena eli ikäänkuin 'puhdistettuna' olevan olemassaolon esineellistyneistä 'muodoista' - sekä ajatuksellisisista että materiaalisista.

Heidegger siis tekee fundamentaalisen eron olemisen ja olevan olemassaolon välillä.

Olevan olemassaolon perusta on sen olemisessa - ei olevassa itsessään: väite, jota varsinkin analyyttis-naturalistinen filosofia pitää mielettömänä, koska oleminen ei sen mukaan voi olla olevan 'ominaisuus' tai ominaisuus ylipäätään.

Näin ei toki Heideggerin mukaan olekaan, vaan oleminen on nimenomaan ikäänkuin ominaisuuden aina jo sisältävä muttei koskaan siihen palautuva - ei ominaisuuden kielto vaan ominaisuuden sisäänsä sulkeva todellisuuden aktuaalistuminen - kaikkialla oleva ja kaikkialle tunkeutuva peruselementti, jonka kieltäminen johtaa epäautenttiseen todellisuussuhteeseen ja epäautenttiseen, reifikoituneeseen (esineelliseen) maailmasuhteeseen.

Analogisesti ajatellen Oleminen on Heideggerille 'Jumala vailla Jumalaa': Nietzschen nihilismin ei-mikään, jota ihminen kuitenkin tahtoo yhä ja aina, vaikka kaikki muu olisi osoitettu illuusioksi tai triviaaliksi/banaaliksi.'

***
PS. Voimme tarkentaa edellistä väittäen, että Heideggerille ja Nietzschelle 'Oleminen on pyhyyttä ilman Jumalaa'.
Voin vain kuvitella (puolittain 'sadistisesti' ;), kuinka reduktionistit ja Hintikka kiemurtelevat inhosta lukiessaan tuon lauseen...

Mutta kun heiltä kysyy: 'Mitä on todellisuus?', niin heidän vastauksensa ovat oletettavasti (ja epäilemättä) jopa mielenkiintoisempia kuin esittämäni kysymys!

Tuohon kysymykseen annettuihin vastauksiin sisältyykin yksi osa tulevasta 'tutkimusaiheestani', johon tulen soveltamaan tulkinnallisesti etenkin Nietzscheä ja Schopenhaueria sekä Heideggeria että Hegeliä.

(Filosofisen perustaustan luovat kaksi hyvin erilaista ajattelijaa: Spinoza ja Kant.)

Keskustelun kannalta olennaisia tulevat olemaan myös Wittgenstein ja Quine, vaikken jälkimmäistä kovin hyvin tunnekaan, mutta Quinen merkitys Wienin piirin jälkeisessä analyyttisessa tieteenfilosofiassa on niin merkityksellinen ja hänen tietty - joskin rajattu - sukulaisuutensa Wittgensteinin ajatteluun sen verran kiinnostava, että ainakin häneen täytyy tarkentaen viitata, kun puhutaan naturalismista ja nykylogiikasta.

(Quinen ajatteluhan on sitäpaitsi Hintikan 'vihollinen' numero 1!)

*
Tässä tarkemmin nimiä mainitsematta ja erittelemättä sekä eksistentialismin, kriittisen teorian että ranskalaisen postmodernismin (+ Richard Rorty) perusideat käydään myös aiheen kannalta läpi.