(Viimeisin editointi klo: 12.55)
Näiden kahden esityksen välillä on 37 tai 38 vuotta. Ensimmäinen on ymmärtääkseni 1967 lopulta, toinen Creamin Reunion keikalta Lontoosta toukokuussa 2005 (Keikkoja oli yhteensä neljä).
Kappale on basisti Jack Brucen ja pop-runoilija Pete Brownin käsialaa. Teksti on kirjoitettu Homeroksen Odysseuksen eräitten säkeitten pohjalta.
Hieno biisi. Ihmettelen vain, miksi sitä ei ole kelpuutettu Reunion CD:lle tai DVD:lle. Jack Brucen ääni ei ole entisensä, mutta jo kappale itsessään on niin vahva, että luulisi ainakin yhden version (neljästä) onnistuneen julkaisemiseen asti.
Kumpikaan video ei ole huippulaatua - toinen ikänsä, toinen luultavasti piratisminsa vuoksi, mutta linkitän molemmat, koska kyseessä on mielestäni populaarikulttuurin historiaan jäävä musiikkinäyte ja -vertailu.
Creamista olen kirjoittanut blogissani monesti jo aiemmin, joten tyydyn tässä vain kolmeen linkkiviittaukseen - "Tarinaa The Cream yhtyeestä", "The Cream live at Royal Albert Hall 2005", "Music-TV".
*
Triviaa wikipediasta: "Tales of Brave Ulysses" was the first song to use the guitar effect known as the wah-wah pedal. Clapton supposedly bought this while recording in New York at Manny's Music. Some may argue that Jimi Hendrix was first to use the effect on "Burning of the Midnight Lamp" but in reality it was only released before "Tales of Brave Ulysses".
*
Cream "Tales Of Brave Ulysses" (1967)
03:40
Cream - Tales Of Brave Ulysses (2005)
04:15
*
Cream
*
Muistakaapa tsekata tänään perjantaina klo: 21.00 Yle-Teemalta tuleva elokuva-dokumentti (uusinta su 26.11 klo: 22.55) Blues: Punavalkosinistä bluesia siitä, miten amerikkalainen mustien esittämä blues valloitti englantilaisen nuorison ja sen lahjakkaimman rock-muusikkosukupolven, joka puolestaan valloitti tämän musiikin innoittamana USA:n musiikkimarkkinat -60-luvun puolesta välistä -70-luvun alkuun.
Amerikkalaisille siis myytiin heidän omaa tuotettaan - nyt kuitenkin valkoihoisten suodattamana, mikä fuusioprosessi ei välttämättä aina ollut hyväksi itse alkuperäisen bluesin kannalta.
Toki valkoinen bluesinvaasio lisäsi merkittävästi mustan musiikin tekijöiden arvostusta ja elintasoa.
Muistutan asiasta senkin vuoksi, että juuri Cream ja Eric Clapton kuuluvat olennaisesti tämän merkittävän populaarimusiikillisen muutoksen tekijöihin - sen laadukkaimpaan päähän.
5 comments:
Vanhemmassa versiossa Brucella on komea vompatinnahkahattu. Nykyisin se varmaan spreiattaisiin alta aikayksikön, ellei sitten ole tekovompattia.
Ginger Bakerin taonta on kultivoitunut ja ekonomisoitunut vuosien saatossa, onko kyseessä sitten miksaustekninen kehitys vai miehen rauhoittuminen.
Mitä Bakerin nykyiseen rumpujen soittoon tulee, niin vastaus on varmasti sekä että.
Kerrotaan,että Baker soitti joillain Creamin keikoilla itsensä täysin puhki - sekä oman soittotapansa että huonojen rumpuvahvistimien vuoksi - siis tullakseen kuulluksi.
Mutta Bakerin kuntopohja oli hyvä - toisin kuin Whon Keith Moonin ja Zeppelinin John Bonhamin heidän kosteimpina aikoinaan.
Kumpikin pyörtyi uupumuksesta parilla kolmella keikalla kesken esityksen.
Poisjäämisen syy lienee laulussa - ei mene sinne päinkään. Loppuun en pystynyt kuuntelemaan, teki niin pahaa...
Päätin lähteä katsomaan, miten täällä menee, ja kyllä menee, rajusti yli hilseen. Ymmärtämättömyydessäni en onneksi käsitä, mistä kaikesta hyvästä olen jäänyt elämässäni paitsi. Se lohduttaa. Jee jee!
kervå
Asia taitaa olla niinkuin sanot. Soitannollisesti homma kyllä toimii.
Huomasin kyllä kuunnellessani aiemmin muutamia DVD-versioita, että Brucen ääneen tottui, eikä se tuntunut lainkaan niin oudolta/pahalta kuin ensikuulemalta.
Hän laulaa niillä ehdoilla kuin nykyisin pystyy, mutta tässä biisissä ero alkuperäiseen on ehkä liian suuri.
Post a Comment