Herrakansa Räsäsen kommenttilootassa

(Viimeisin editointi klo: 13.00)

Almodovar: Taisi olla pyhä henki.
Nietzsche: Eikös me oltu ateisteja?
(Kiitos Sarille käännösavusta)

Kirjoitettu "Eksistentialismia ja absurdia humanismia" päreeni kommenttien kommentiksi.

*
Sorry nyt vain syvästi rekomposti, mutta minä olen lukenut Nietzschen tähän asti suomennetun tuotannon likimain kolmeen kertaan!, hieman myös englanniksi. Olen tutustunut myös läjään lähinnä englanninkielisiä Nietzsche-esittelyjä ja -tutkimuksia (suomenkielellä ei ole kuin muutama), tenttinyt myös erinomaisen Nietzsche-luentokurssin (Kannisto), kirjoittanut esseitä ja seminaaritöitä Nietzschestä jne.

Mikä sinä olet minulle sanomaan, että lue ensin joku hemmetin journalistinen kohuläpyskä, jonka tarkoitus ei edes ole käsitellä juuri Nietzscheä (ja eräitä muita) ja häntäkin (kuten muita) enemmän tai vähemmän vain natsina.

Minä tunnen kyllä Nietzschen sisaren touhut. Hän ei ymmärtänyt filosofiasta mitään, ja George Steiner!, joka hänelle yritti filosofiaa opettaa, jotta olisi ymmärtänyt paremmin veljensä jälkeenjääneitten papereitten toimitustyötä, erosi, kun havaitsi mikä tolvana ja vallanatahtoinen "narsistikana" Elisabeth oli.

Elisabeth väärensi lähinnä joitain veljensä hänelle lähettämiä kirjeitä (jotta jälkimaailma luulisi, että heidän välinsä olivat lämpimät - hah), ja valikoi tiettyä materiaalia "Tahto valtaan" kirjaan.

Elisabeth ei siis kirjoittanut sitä (miten ihmeessä Tamminen voi väittää tällaista!?) mutta pyrki markkinoimaan teosta antamalla veljestään aivan toisenlaisen kuvan kuin, mikä on totuus sekä Nietzschen muille lähettämien kirjeitten, hänen kirjojensa että elämänsä valossa.

"Tahto valtaan" (joka on Elisabethin valitsema nimi) ei myöskään ole Nietzschen valmiiksi kirjoittama, julkaisematon kirja (toki hänellä kerran oli tällainen otsikko mielessään, mutta vakavammin otettavana otsikkoehdokkaana voi pitää nimeä "Kaikkien arvojen uudelleenarviointi"), tai että hän olisi hylännyt siihen sittemmin kootut ajatukset vaan epämääräinen kooste muistiinpanoja, joita hän ei vain ollut julkaissut muualla.

Ne olivat siis odottamassa julkaisua jossain yhteydessä ja varmaankin myös korjauksien ja täydennyksien kera.

*
S. liuhto selvästikin tuntee asiaa paremmin myös, mitä historiankirjoituksen metodiikkaan tulee.

Itse en ole "Herrakansaa" lukenut, mutta ymmärtääkseni minulla on siinä esitetyt, Nietzschen osalta oleelliset tiedot saatu jo muualta (kirjoista, artikkeleista, televisiodokumentista jne.) Toki kyseessä on aukko sivistyksessä, mikäli pitää itseään Nietzsche-tuntijana ;-/.

Jonathan Gloverin "Ihmisyys" on arvovaltaisimpia, tuoreimpia ja samalla räikeimpiä esimerkkejä siitä, miten Nietzschestä voi tehdä moraalisen hirviön, kun lukee häntä valikoiden.

Myös Glover sortuu tendenssimäisyyteen: hän yrittää tehdä Nietzschestä tiettyjen, tarkoin valikoitujen sitaattien perusteella väenväkisin natsi-militantin ja sumeilemattoman väkivallan ihailijan.
Kun Glover sitten suorastaan mässäilee erilaisilla hirveyksillä, joita 1900-luvulla on tehty, käy selväksi, mikä hänen perimmäinen motiivinsa on - ei humaanisuus vaan pohjaton kauna - ressentimentti.

Gloverilla on tarve kostaa, ja sen hän tekee, mutta tällainen valikoivuus sekä verellä ja suolenpätkillä roiskiminen on johdattelevassa shokeeraavuudessaan (kuten myös Foucault`lla) lähinnä sosiaalipornoa, joka osoittaa, että humaani tiedemies tarvitsee (hänkin - ja etenkin hän) aina "hyvän vihollisen", ja sellainen Nietzsche on ollut monelle humanistina itseään mainostavalle hienoperseelle, - jos kohta myös vastakkaisen leirin edustajille (esim. Foucault ;-) - oman, kyseenalaisen, "fasisminsa" idoli.

*
Gc:n kritiikki Tarmo Kunnaksen esittämästä tulkinnasta, joka "henkistää" Nietzschen sodan ihannoinnin, on erinomainen esimerkki siitä, miten vaikea meidän on joskus ymmärtää Nietzscheä oikein.

Nietzsche nimittäin tietoisesti ja tahallisesti käytti sotaisia ja samalla muitakin provosoivia kielikuvia, joista ei oikein ota tolkkua, miten vakavissaan hän niiden suhteen oli - toisin sanoen mitä tarkoitusta ne hänellä palvelivat.

En kuitenkaan kysy nyt Nietzschen alkuperäistä intentiota tässä asiassa, koska niitä oli varmasti useita ja ristiriitaisia (muuten hän olisi kai johdonmukaisesti kirjoittanut militaristisen "ohjelmanjulistuksen") vaan nimenomaan "tehtävää", jonka N. "lähetti" kielikuvat ja aforismit lukijoittensa mielissä "suorittamaan".

Tuota tehtävää voisi kuvata kansantaiteilija Jope Ruonansuun elokuvarepliikillä: "Aatteleppa ite!" Kerrankin...

Sen verran kuitenkin on selvää, että konkreettisella sodan ihannoimisella ei N:n kielikuvaan ole niin suurta yhteyttä kuin vastustajat antavat olettaa.

On kyllä aivan selvää, että sotilasuraa arvostettiin esim. antiikin Kreikassa ja Roomassa erittäin paljon, ja N. klassisten kielten (kreikka ja latina) sekä kirjallisuuden professorina tunsi tämän kulttuurialueen läpikotaisin, ja se on vaikuttanut syvästi hänen ajatteluunsa.

Mutta Nietzsche ei ihaile sodan väkivaltaa sen itsensä vuoksi, vaan sotaa sotimisen suoman glorian, sankaruuden ja kunnian vuoksi!
Toki edellinen kuulostaa ristiriitaiselta, mutta Nietzsche etsii tässä lähinnä maskuliinistyyppistä hyvettä - itsensä toteuttamisen rohkeutta - joka hänen mielestään jo 1800-luvulla oli latistumassa laumahenkiseksi populismiksi ja lehdistön pseudosivistykseksi.

Antiikin ajan sodankäynnissä yksilön taidot saattoivat vielä ratkaista hänen ja muidenkin eloonjäämisen, mutta sodankäynti muuttui vuosisatojen aikana aseitten kehittyessä.
Vaikka Rokka onkin meille suuri sankari ja miltei Suomen Odysseus kuten Kemppinen pohtii, niin sotaa ei käydä enää antiikin henkilökohtaisen taidon ja kyvykkyyden vaan pelkän teknologisen kapasiteetin ehdoilla.

Nietzschen käyttämä sodankäynnin metafora rohkeuden ja henkisen kamppailun kuvaajana on mielestämme ehkä hieman epäonnistunut, mutta miksi sotaelokuvia sitten tehdään jatkuvasti?

Siksi, että haluamme kohdata ylivoimaisen vaaran, josta meidät pelastaa joku yksinäinen ratsastaja tai agentti.
Kaikkein suurin sankari (tietenkin ironisesti) on lopulta antisankari Jeesus, joka voittaa jopa itse kuoleman ja pelastaa samalla meidätkin siltä - aina ja ikuisesti!

(Nietzsche arvosti Jeesusta henkilönä ja antoi tälle eräistä - hyvin valikoiduista - ajattelijoista ja julistajista käyttämänsä "korkeimman" arvonimen - vapaa henki -, mutta sankarina hän ei Jeesusta Carlylen tavoin pitänyt lainkaan.)

Gc vie minut kuitenkin sen kritiikin äärelle, jonka eräät antisemitismistä ja natsismista N:lle synninpäästön antaneet juutalaiset! tutkijat silti vielä esittävät - ja tämä on tärkeä kommentti.

Nietzsche kirjoittaa, että suuret virrat ottavat aina mukaansa pieniä kiviä ja roinaa. No jaa - riittääkö tämä puolustukseksi/oikeutukseksi sille, että hänellä on lupa provosoida kielikuvilla sellaisissa asioissa, jotka tietää äärimmäisen tulenaroiksi ja tulkinnanvaraisiksi?
(Miten N. suhtautuisikaan nykyään Islamiin?)

Tähän on vastattava heti myöntävästi, koska ei kai kirjailija/filosofi voi olla jotenkin etukäteen vastuussa tekstiensä idiottimaisista tulkinnoista!
Sellainenkin periaate kuin sananvapaus pitää muistaa tässä yhteydessä.

Toisaalta - vaikkei Nietzscheä voikaan asettaa vastuuseen natsismista - pikemminkin päinvastoin, niin kummallisen paljon häneltä tosiaan löytyy näitä sotaisia ja jopa juutalaisuutta kritisoivia lausuntoja.

Mutta kuten Nietzsche-tuntija ja Nietzscheä (mm. Foucault´n ja Derridan ohella) hyödyntänyt Gilles Deleuze toteaa, juutalaisuutta arvostellessaan Nietzsche kritisoi lähinnä sen papistoa, jonka katsoi kaapanneen vallan Babylonian orjuuden jälkeisessä Israelissa.

Tämä N:n tekemä oletus/tulkinta historiallisen kehityksen kulusta taas merkitsi tietyn - myös kristinuskoon periytyneen moraalisen eetoksen kehittymistä, mitä hän terävästi mutta samalla erittäin tylysti analysoi ja arvioi.

Eli N. ei kritisoi juutalaisuutta rotuna vaan juutalaisen papiston kehittämää, ressentimenttiin perustuvaa moraalia.

On kuitenkin pakko myöntää, että juutalainen Nietzsche-fani Jacques Derrida kiteyttää Nietzschen aforismien, kärjistysten ja kielikuvien ongelman varsin osuvasti sanoessaan, että vaikka Nietzsche vastusti tulevan natsismin perusperiaatteita (edellä mainitsemani sosialismi, antisemitismi ja nationalismi), niin eivät natsitkaan ihan mitä tahansa alkaneet vääristellä - eli Nietzscheltä löytyi "sopivia", yleensä kuitenkin asiayhteydestään irroitettuja sitaatteja tai sitaatinpätkiä, jotka sitten ympättiin natsi-propagandaan.

Toisin sanoen noitten sotaisten kielikuvien ja ajatusten siirtäminen natsi-militarismiin onnistui ilman muuta helpommin kuin vaikkapa Nietzschen suuresti arvostamien Heinen tai Goethen tekstien manipuloiminen.

*
Siteeraan tähän ulkomuistista erästä kohtaa Will Durantin oivallisesta kirjasta "Suuria ajattelijoita" (suom. 1956 - edelleenkin kohtuullisen pätevä johdanto filosofian historiaan) .

Vaikka Nietzsche Durantin mukaan olisikin syytön natsismin syntyyn, niin hän katsoo N:n tekstin olevan sillä tavoin kiihottavaa, että saksalainen sotilas tulee aina tekemään kunniaa tämän kuvan edessä.
(Hehheh - osuvasti lohkaistu, vaikka ilmiselvästi toisen maailmansodan jälkimainingeissa kirjoitettu).

*
"Siunatuksi" lopuksi rekomposti omantunnon kysymys. Toivotaan, että huumorintajusi riittää.

Koska tunnut niin varmasti ja paatoksella tietävän ja ymmärtävän, mitkä olivat natsismin juuret ja lähtökohdat luettuasi "Pahuuden viehätyksen" (joka muuten on loppunmyyty, varasin sen kirjastosta kuten Herrakansan viidakossakin), niin arvaapa kumpaa sinä minun mielestäni muistutat enemmän tässä "fanaattisessa" tietävyydessäsi: Bertrand Russellia vai Joseph Göbbelsiä..?

Ystävällisin terveisin fanaatikkotoverisi Rauno Räsänen

*
PS.

Ja mitä n.n:n mainitsemaan satanismiin tulee, niin mieluummin Nietzsche olisi rakentanut kirkkoja kuin polttanut niitä pelkästään jo oman kulttuuriestetisminsä takia.
Olkoonkin, että Nietzsche piti itseään ateistina, hän samalla vihjaisi, miten vaikea eräitten on ymmärtää, että joku (eli hän itse) voi olla ateisti olematta materialisti.

Kerrotaan, että Nietzsche olisi purskahtanut itkuun kuultuaan (sittemmin vääräksi osoittautuneen) huhun, jonka mukaan Pariisin kommuunin (keväällä 1871) aiheuttaman anarkian aikana väkijoukko oli sytyttänyt taidemuseo Louvren palamaan...

Ei, ei tällainen mies ole mikään militantti, vaikka toki natseissakin oli useita vilpittömiä taiteen ystäviä (esim. Göring, joka varasti arvokkaita taide-esineitä kaikkialta Saksan valtaamilta alueilta).

Viimeistään oltuaan reilun kuukauden verran vapaaehtoisena (kunnes sairastui punatautiin) lääkintäjoukoissa Preussin-Ranskan sodassa 1871, kärräämässä silpoutuneita ruumiita, Nietzsche lienee tajunnut kantapään kautta, mitä sota todella oli.
Hän kertoi kestäneensä tuon kuukauden (ja sairausaikansa) pohtimalla Tragedian synnyn synopsista(!?) ja yrittämällä siten olla ajatuksissaan aivan muualla kuin kuolevien keskellä.

Richard Wagnerin toinen vaimo Cosima, joka oli vain 7 vuotta Nietzscheä vanhempi (Wagner oli 31 vuotta vanhempi eli Nietzschen isän ikäinen), kirjoitti hänelle saatuaan Nietzschestä otetun kuvan (tämä oli jo professorina Baselissa) ja kirjeen, jossa N. ilmoitti lähtevänsä vapaaehtoisena Ranskan sotaan, että sotilasasu miekkoineen oli täysin N:n oman luonteen vastainen, ja että ajatus sotaanlähdöstä omituinen.

Mutta Nietzschellä oli kaksi luontoa - yliherkkä esteetikko ja "sotaisa" esteetikko.

Will Durant osuu ainakin osittain oikeaan kärjistäessään, että (naisten kasvattama N. - perhepiirissä vaikutti äiti, sisar, isoäti, kaksi tätiä eikä yhtään miestä, koska isäkin oli kuollut Nietzschen ollessa 4,5 vuotias) Nietzschen persoonassa tytön sielua peitti ritarin panssarihaarniska (muistinvarainen sitaatti).

*
Heitetään nyt ikäänkuin täkynä loppuun eräs Nietzschen arvoituksellinen kommentti Moraalin alkuperästä. Sen mukaan minua ei häiritse itse kirkko (instituutiona) vaan sen oppi (lähes suoraan Voltairelta), ja että "minulla on näissä asioissa paljon vaiettavaa..."

No - ei Nietzsche kyllä vaiennut, mutta minun mielestäni (tämä on omaa "eksegeesiäni") hän viittaa tässä omaan sukuunsa, josta löytyi pappeja kummaltakin puolelta - jopa eräs piispaan verrattava setä sekä äitiinsä, joka oli syvästi hurskas ihminen.

Sisarhan oli antisemiitti ja antisemiitin kanssa naimisiin mennyt voimakastahtoinen haihattelija. Nietzsche kirjoitti kerran ystävälleen ja pääasialliselle oikolukijalleen (sihteerilleen) Peter Gastille, että tuo kirottu antisemitismi on suurin syy minun ja sisareni välirikkoon.

*
Kommentti rekompostin kommentiin

*
Hyvä ettet itse polttanut päreitäsi.

Minä melkein poltin, mutta syy oli kyllä se, että tajusin joutuneeni helkkarin vaikeitten kysymysten eteen Nietzschen suhteen - minä, joka pidän itseäni muka Nietzsche-tuntijana!

Nietzschen kirjoitusten ydinprobleema on se, mitä niiden rivien välistä voi lukea tai miten aforistista tyyliä ylipäätään tulee lukea.Tästä ongelmasta Nietzsche itse huomauttaa "Moraalin alkuperästä" pamflettinsa esipuheessa.

Toisin sanoen - N:n teksteistä löytyy kyllä koherenssia, mutta se täytyy etsiä. Kuitenkin jossain tulee raja, jolloin yksimielisyys ulkoisesta - sanoisko vaikka argumentatiivisesta koherenssista loppuu, ja se voi tietysti loppua nopeasti, mutta väitän, että Nietzsche-tutkimus, joka oli toisen maailmasodan jälkeen "lamassa" 15-20 vuotta, on viimeisten 3o:n vuoden ajan jauhanut täysillä, joten tietyistä yleisesti tunnustetuista faktoista Nietzschen suhteen aletaan jo olla yksimielisiä.

Nyt myös anglosaksinen maailma ymmärtää Nietzschestä jotain. Aiemminhan siellä - analyyttisen filosofian kulta-aikoina - ohitettiin Nietzsche pelkällä toteamuksella - hullu.

Mutta yksimielisyys pelkästään muutamista perusteemoista ei vielä riitä, koska aforismit on rakennettu metaforien ja paradoksien varaan. Tällöin niitä täytyy lukea kuin kirjallisuutta - miltei kuin runoutta, ja epäilemättä tällainen lukutapa ei täytä argumentatiivisen tai propositionaalisen (eli että jokainen ajatus voidaan ilmaista kaksiarvoloogisen väittämän muodossa) filosofian "muoto- tai sisältökriteerejä".

Tälle asialle me emme kuitenkaan voi mitään, koska kirjoittaja on jo poistunut näyttämöltä.
Nietzscheä on pakko tulkita, koska hänestä ei voi esittää vain yhtä tulkintaa.

Foucault totesi oivallisesti, että Nietzsche on filosofian historiassa ainoa ajattelija, joka onnistuu kritisoimaan kaikkia ajattelujärjestelmiä siotutumatta itse yhteenkään niistä.

Nietzsche itse taas on todennut, että "Käärme, joka ei voi luoda nahkaansa, tuhoutuu. Samoin henget, joita estetään vaihtamasta mielipiteitä; ne lakkaavat olemasta henkiä."

(Aamurusko, 1881)

*
http://www.bacanalnica.com/foros/viewtopic.php?t=18201&start=32&sid=bdd4e3d0311c7af7b652b4fe857a5c31.