Kuka keksi todellisuuden?

Kommentti Eufemian päreeseen "Kätevä keino".

*
Kuten niin monesti filosofisessa debatissa, tässäkin oletetaan saavutettavan tuloksia esittämällä ongelma, johon halutaan vastaus, perimmältään absurdin kysymyksen muodossa.

Onko todellisuus sosiaalisesti konstruoitu?

Mistä ihmeen Arkhimedeen pisteestä tai Jumalan näkökulmasta käsin me voisimme antaa vastauksen tähän?

Jos luulemme siihen kykenevämme, olemme aina jo tehneet alkuoletuksen, jonka mukaan pystyessämme esittämään näennäisesti järkevältä kuulostavan kysymyksen, siihen on myös olemassa vastaus.

Ikäänkuin rationaalisuuden kaapuun verhoutuneita mielettömyyksiä ei olisi olemassa?

Vastauksen saaminen kysymykseen todellisuuden sosiaalisesta konstruoituvuudesta edellyttäisi dialogin toista osapuolta, mutta juuri sitä ei ole.
(Toinen osapuoli ei siis tässä ole toinen ihminen, koska hän on yhteisen diskurssin eräs osapuoli - näin ollen saman kielipelin sisällä kuin kysyjä, joka on "vain" hänen peilikuvansa.)

Kysymme kuten Camus´n kapinoiva ihminen, mutta taivas on hiljaa - ainakin mitä tulee semanttiseen totuuteen.
Meidän on siis vastattava itse itsellemme eli tulkittava itse omia havaintojamme. Kierrämme siten argumentatiivista kehää.

Kehäpäättelymme itsessään tietenkin merkitsee, että todellisuus/temme on sosiaalisesti konstruoitua, mutta - huom! - se ei ollut vastaus kysymykseen: 'onko todellisuus sosiaalisesti konstruoitua?', vaan kertoo pikemminkin umpikujastamme - epistemologisesta (tiedon oikeutukseen liittyvästä), semanttisesta (käsitteen merkitykseen liittyvästä) ja metafyysisestä (todellisuuden luonteeseen liittyvästä) kyvyttömyydestämme käyttää kieltä ajattelun välineenä 'oikein' eli ilman käsitteellisiä mystifikaatioita (esim. Kantin antinomiat) ja kielen itseensä viittaavuutta ("nyt minä valehtelen").

Asian voisi ilmaista niinkin, että että emme pysty erottamaan ontologisen/metafyysisen tason kysymyksissä de re ja de dicto tasoja.

Kysymme ongelman aina de dicto-muodossa, vaikka se perimmältään on de re. Näin ollen "oikeaa" vastaustakaan ei voi antaa kuin de re.

Vastaus de dicto nimittäin on pelkkää retoriikkaa - siis konstruktionismia, mutta vielä kerran - ongelma (konstruktivismin universalisoitavuus), johon haluttiin vastaus, ei ole ontologiselta tasoltaan tai käsitteelliseltä merkitykseltään sama kuin kysymys, jonka 'puitteissa' (vrt. Heideggerin "Gestell") se on esitetty.

Tämä on siis umpikuja, jota ei voi ratkaista kysymällä 'sama asia' toisin, sillä kysyessämme todellisuudelta/sta jotain kysymme aina de dicto eli propositiomme sisältöä, emme de re eli uskomme/tietomme varmuutta - vaikka juuri jälkimmäisestä on kysymys...

Lienee siis parempi, että emme edes kysy(?)

Kirjoitti skeptikko - muttei relativisti.