November 29, 2006

Filosofian ja filosofoimisen vaikeudesta

(Oikoluettu kunnolla klo:22.05)

Kunpa osaisin kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävin vertauskuvin, koska filosofia on parhaimmillaan tässä ja nyt - jokapäiväisten arvojemme tai arvotyhjiömme pohdintaa - ei pelkästään akateemista ammattijargonia (siansaksaa), josta ei ota tolkkua ennenkuin se "transponoidaan" ikäänkuin toiseen - käytännön läheisempään sävellajiin.

Kant on hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa loistavan terävää ajattelua on ymmärtää filosofin omintakeisen ja siten hämärän kielen "takaa".

Mutta jotta sen voisi ymmärtää ja ilmaista arkisemmin, täytyy ensin kyetä kohtaamaan ja "läpäisemään" abstraktiotason usein niin sietämättömän paksu muuri.

Kirjoitin jossain, että Nietzschen vallantahdon ajatus tulisi yrittää ymmärtää - ei ainoastaan psykologisesti, vaikka se sitäkin on - vaan myös metafyysisesti, ja juuri tässä vaaditaan tuota abstraktiotason siirtymää terveen järjen psykologiasta metafyysiseen.

Vasta sen jälkeen ongelma voidaan käsitellä ja ymmärtää uudestaan arkikielen tasolla.

Metafysiikka on kuin "hallusinatorinen matka" ajattelun äärirajoille (jopa kauas rajan yli) - ja takaisin, mutta se on tehtävä, jotta mieletön voitaisiin erottaa siitä, mikä ihmisen on mahdollista tajuta.

Runous opettaa meille paljon tällaisesta siirtymästä, sillä sen kieli on useinkin niin keinotekoista ja vieraannutettua arjesta että ihminen, joka puhuisi vain runouden kieltä toimitettaisiin nopeasti psykiatrin vastaanotolle - ja silti runoilija puhuu kieltä, joka ilmaisee ihmisen olemisen kaikkein autenttisimmin.

*
Nietzschen vallantahtoa, yli-ihmistä, ikuista puluuta tai Jumalan kuolemaa ei metafyysisinä kohteina voi palauttaa suoraan psykologiseen, koska niiden kattama alue käsittää sekä transsendentaalin (tässä: käsitteellisen) että kosmisen (fysikaalisen) todellisuuden (mikäli nämä kaksi ovat aina edes erotettavissa).

Niitä ei siis voi todentaa kokeellisen havainnon kautta, vaan ne on yritettävä ymmärtää analogiana siitä, mikä todellisuutta pitää liikkeessä.

Tässä mielessä filosofia on joskus todella vaikeaa.

Arrogantit fyysikot pitävät filosofiaa usein tyhjänä käsiterunoutena, mutta eivät hekään pysty omia äärettömyyksiään ilmaisemaan ilman käsitteellistä ja mallinnettua abstraktiotasoa, joka ei aukene kaikista kokeista ja matemaattisista kaavoista huolimatta kuin käyttämällä näennäisesti ymmärrettäviä kielikuvia, joiden sisältö on kuitenkin lähes täysin järjellisen kuvittelykyvyn rajoilla tai jopa sen ylittävää.

Mitä muuta tällainen selitystapa on kuin metafysikkaa?!

Albert Camus on kuvannut kirjassaan Kapinoiva ihminen oivallisesti tilanteen, johon tavallinen ihminen joutuu odottaessaan innoissaan vastauksia fyysikoilta maailmakaikkeuden suuriin kysymyksiin.
Camus toteaa hämmästyneenä ja osin pettyneenä, että hän odotti selkeitä selityksiä, olkoonkin sitten vaikeasti ymmärrettäviä, mutta ei - hänelle tullaankin esittelemään kaikenlaisia malleja ja kuvioita.

Camus kirjoittaa: "Te selitätte minulle kuvan avulla tämän maailman - en siis koskaan tule tietämään".

Fyysikot tekevät kokeitaan ja laskevat tarkoin, tukevatko havainnot uusia hypoteeseja vai aiempia teorioita, mutta kyetäkseen ilmaisemaan ymmärrettävästi, mitä ovat löytäneet ja mihin päätyneet, heidän on turvauduttava kuvalliseen malliin, joka on metafora todellisuudesta, jonka he ovat kokeillaan ja laskelmillaan hahmottaneet, mutta jota ei ole olemassa kuin matemaattisena kaavana, jota keinotekoinen malli pyrkii kuvaamaan mahdollisimman "oikein" - ikäänkuin se olisi mahdollista muuten kuin ihmisen mielikuvituksessa.

*
Nietzsche, joka hyödynsi arkielen ja metaforisen eli metafyysisen kielen dialektiikkaa, oli varsin hyvin tietonen siitä, miten kieli voi lumota meidät (Wittgenstein) väärällä tavalla.
Ehkä hän myös senkin vuoksi (Wittgensteinin tavoin) kirjoittaa arkikielellä, ilman akateemisen filosofian koukeroita.

Mutta metafysiikalta ei hänkään välty (Wittgenstein onnistui hiukan paremmin, vaikka Tractatus on omalla tavallaan varsin metafyysinen teos), sillä jos joku haluaa puhua joidenkin - aivan tavanomaisten käsitteitten avulla todellisuudesta, ikuisuudesta, vapaasta tahdosta, välttämättömyydestä tai Jumalasta, niin hän tulee samalla ladanneeksi niihin sellaisen määrän sisältöä, että sitä ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää ilman mainitsemaani ikäänkuin "hallusinatorista matkaa" metafyysiseen todellisuuteen.

Nietzschelle on joka tapauksessa kunniaksi, että hän - kuten Rüdiger Safranski, Nietzschestä (sekä mm. Schopenhauerista ja Heideggerista) erinomaisen filosofisen elämänkerran kirjoittanut saksalainen historioitsija totesi - kykeni liikkumaan fysikaalisen/naturalistisen ja metafyysisen välillä kuin paraskin agentti, ja tämä lähes ainutlaatuinen filosofisen"sukkuloinnin" kyky tekee hänestä myös tältä osin yhden kaikkein merkittävimmistä ajattelijoista filosofian historiassa.

Nietzsche was a virtuoso of this leap from physics to metaphysics. He knew how to imbue his physiological disenchantment with a new metaphysical magic. For him everything was ultimately colossal.

Edellinen sitaattipätkä on Safranskilta päreestäni "THE DRAMA OF DISSILLUSIONEMENT"

4 comments:

Etappisika said...

Olen päällisin puolin seuraillut kun täällä olet ottanut vapaapainimatsia jumalien ja Nietzschen kanssa. Varsinkin jälkimmäisen eksegetiikkaan liittyen sallittaneen eräs sivuhuomautus:

Alan nyt olla vakuuttunut siitä että sinä Rauno esiinnyt kuin esiinnytkin "Tuntemattomassa sotilaassa"...! Et ole tästä vaatimattomana miehenä niin viitsinyt täällä meuhkata, mutta rohkenen nyt asian tuoda esiin.
Nimittäin tässä mainiossa teoksessa on sellainenkin kohta, kun miehistön ja alipäällystön edustajat keskustelevat armeijan ruokahuollosta ja varsinkin sen puutteista. Tässä yhteydessä alikersanttti Lahtinen toteaa:
- Ne on laskeneet kalorit, taikka mitä perkeleitä ne on, jota siinä syömisessä pitäis olla. Menes valittaan nälkääs, niin lyödään semmonen rätinki etees, jossa todistetaan, ettei sulla voi olla nälkä.

- Käsitykseni mukaan Suomen tuolloisessakin armeijassa ainoa henkilö joka pystyi tuollaisen rätingin riidattomasti ja vilpittömässä mielessä produsoimaan ja auktorisoimaan, olit Rauno sinä?

Mielenkiinnolla muuten kuulisin, mitä sanoisit Yukio Mishiman tuotoksesta jonka nimi englanniksi on "Sun and Steel" - millaista metaforaa siitä esiin kaivelisit?

Rauno Rasanen said...

Mishimaa en ole lukenut, mutta tiedän tapauksen.
Mishimaa on kai tituleerattu Japanin Nietzscheksi, mutta Nietzsche ei ole samuraimainen itsemurhakandidaatti kuten M.

Kunnia toki merkitsi molemmille paljon, mutta Mishima oli militaristi, Nietzsche ei - ei edes kielikuvissaan, sillä minä en tulkitse häntä kirjaimellisesti tai metaforisesti (naturalistinen-metafyysinen) vaan molemmilla tavoilla (muista Safranski-sitaatti).

Etsimme Nietzscheltä yksiselitteistä tulkintaa, ja kun luulemme sellaisen löytäneemme - Nietzsche nauraa.

Nietzsche nimittäin itse kirjoitti vähän ennen hulluksi tulemistaan kirjallisessa omaelämäkerrassaan "Ecce Homo" suorastaan murskaavan ironisella terävänäköisyydellä (osuu myös meikäläiseen!) jotenkin niin, että ne, jotka sanovat ymmärtävänsä hänet, tekevät hänestä aina oman kuvansa ja ne, jotka eivät ymmärrä, unohtavat hänet.

*
"Aurinko ja teräs". Kysytkö siis, mitä mieli-/kielikuvia tämä Mishiman kirjan otsikko minussa herättää?

Okei - tuosta tulee noin lonkalta vaan: kirkas, kova, selkeä, ylpeä, vaara, kuolema, nauru.

Enempää en jaksa nyt pohtia.

Painun pehkuihin.

Etappisika said...

Oikeastaan tarkoitukseni oli kysyä, jos olisit tuon Mishiman kirjan lukenut ja mitä siitä tuumailisit. Siinä on nimittäin havaittavissa jotain samankaltaisuutta kuinka näitä herroja, tai siis heidän tekstejään, on tulkittu jälkeenpäin.
Jossain kohdin siinä vaiheessa, kun tekstien mahdolliset synnit on pesty ja lingottu veriruskeista valovalkeiksi, ehkä astutaan jo ylitulkinnan alueelle. Ja jos jonkun tulkinnan kohteeksi joutuneen kirjailijan jokaikinen ärtynyt rykäisy onkin ymmärrettävä metaforisesti joksikin muuksi kuin mitä siinä ns. maalaisjärjellä näyttäisi olevan, ollaan itse asiassa kai jo siinä pisteessä, että mikä tahansa "teksti", noin niinkuin semioottisesti, on opera aperta, merkitysten vapaana vellova valtameri, josta voi vetää kukin oman nuottansa täyteen sitä kalaa mitä sattuu isoamaan. Ja tästä voi sitten johtua sekin, että tällaisen "tekstin" ja sen referentiaalisen suhteen tekstinulkoiseen maailmaan voi sulkeistaa ja jäädä sukeltelemaan itse tekstiin, merkitysketjuja ahmien kuin Lofoottien uljas hylje konsanaan.

Sari said...

Kuka Nietszche? Häh?
En muista.