(Viimeisin tarkistus/lisäys klo: 11.50)
Chester A. Burnett alias Howlin' Wolf on Muddy Watersin, John Lee Hookerin , Willie Dixonin ja Sonny Boy Williamsonin ohella toisen maailmasodan jälkeisen mustan bluesin kaikkein merkittävimmistä artisteista.
Hänen lauluäänensä tunnistaa heti, ja se lieneekin vahvin ja persoonallisin, mitä blues-maailmassa koskaan on kuultu.
Anekdootti kertoo, että kun eräs sittemmin musiikkimaailmaa paljon kolunnut nuori mies ensimmäistä kertaa tuli uuteen työpaikkaansa eli uuden levy-yhtiönsä äänistysstudioon, jossa Howlin Wolf juuri aloitteli äänenavausta levytystä varten, hän luuli ensin mikrofonien ja piuhojen olevan rikki, sillä ääni tuntui tulevan kuin maan alta, ja sen soundi kuulosti siltä, kuin vahvistin olisi alkanut oudosti säröillä.
Nuori äänitysteknikko ei nimittäin ollut koskaan aiemmin kuullut Wolfia ainakaan studio-olosuhtessa.
*
198 senttinen ja 136 kiloinen Howlin Wolf (suom. Ulvova susi) oli erinomainen eläytyjä. Hänen äänenkäyttönsä ei kuitenkaan perustu pelkkään voimaan vaan on erittäin vivahteikasta. Sama pätee myös hänen minimalistiseen kitaransoittoonsa, sillä siinäkin Wolf saavuttaa live-esiintymisissä grooven, jota monet valkoiset kitaristit ovat ihailleet ja matkineet.
Tiedetään, että John Fogerty oli kuunnellut ja opetellut "raspilaulu"tekniikkaa mm. Wolfilta, minkä uskoo kerta laakista, kun pistää soimaan CCR:n ensimmäisen albumin avausraidan "I put spell on you".
(Tosin Fogertyn oma ääniala (tenori) oli ja on lopulta hyvin erilainen kuin Wolfin kähisevä bassobaritoni. Äänellisesti valkoisista muusikoista/laulajista Wolfia muistuttanee eniten Kent "Omar" Dykes. Tähän ominaisuuteen viittaa myös Omarin yhtyeen nimi Omar and the Howlers.)
Jimmy Page sai varsinkin ensimmäisten Led Zeppelin albumeitten blues-sooloihin lähes suoria vaikutteita Wolfilta (sekä Muddy Watersilta). Rolling Stones, Animals, Cream, Jimi Hendrix jne. ovat myös teheet cover-versioita hänen biiseistään.
Ylitäätään voi sanoa Wolfin ja hänelle useita biisejä kirjoittaneen basisti Willie Dixonin olleen ehkä merkittävin parivaljakko blues-säveltäjien joukossa, ainakin mitä tulee heidän vaikutukseensa 1960-luvun nuoriin englantilaisiin faneihin, jotka alkoivat soittaa bluesia.
(Tulkoon vielä mainittua, että Zeppelinin Whole Lotta Loven (1969) monotonisesti toistuva, raju kitarariffiteema (joka tosin kestää sallitut alle neljä tahtia) ja suuri osa sanoituksesta, on otettu kahdesta Dixonin Wolf-kappaleesta, ja viimein - vasta vuonna 1985, yhtye saatiin maksamaan siitä royalteja Dixonille ja hänen perikunnalleen.)
*
You Tubesta ei löytynyt kaikkein tunnetuimpia Wolfin (tai Dixonin Wolfille tekemiä) sävellyksiä ja esityksiä, mutta näistä tarjolla olevistakin kyllä selviää erinomaisesti, mikä Ulvova susi oikein oli miehiään.
Näytteet ovat enimmäkseen 1960-luvulta.
*
Howlin' Wolf - I´ll be back someday
04:41
(Ne jotka eivät ole Wolfista tai ylipäätään bluesista lainkaan kiinnostuneet - tsekatkaa nyt edes tämä video, niin pelästytte lopullisesti...hähhähhää...)
Howlin Wolf - Love Me Darlin
03:24
Howlin Wolf
05:50
"Down In The Bottom"
(Näyte Wolfin kitaransoiton groovesta. Itse asiassa juuri tämä video ilmaisee kaikkein parhaiten Chester Burnettin nerouden. Kuka valkoperse on koskaan päässyt lähellekään tällaista "magiaa"? Ei kukaan.)
Howlin Wolf - Shake For Me
03:42
(Jos ette kemppiset ole kiltisti, niin Wolf tulee ja laulaa teille - ottaapa ääniä kitarastaankin..! C tuurilla A molliin...)
Howlin' Wolf - I Believe I'll Dust My Broom
03:01
(Robert Johnson- Elmore James - klassikko)
Howlin' Wolf - How Many More Years (1965)
04:12
(Ja ketäpäs tässä videossa näkyy? All the young dudes eli Rolling Stonesin Bryan Jones-vainaa ja Mick Jagger - itse asiassa kaikki rollarit. Rolling Stones oli nimittäin kutsunut Wolfin esiintymään omaan ohjelmaansa Ameriikan promokiertueellaan. Pianossa 19-vuotias Billy Preston(!)
HOWLIN WOLF STORY
03:30
(Wolfin perintöä vaalimassa)
*
Howlin' Wolf - Wikipedia, the free encyclopedia
Howlin' Wolf – Wikipedia (Suomalaisen wikipedian tiedot pituudesta ja painosta ovat pielessä).
Howlin' Wolf AKA Chester Burnett
John Lee Hooker
Willie Dixon
Robert Johnson
Elmore James
Blues - Wikipedia, the free encyclopedia
Blues – Wikipedia
Omar and the Howlers Official Website
10 comments:
You have a double out there somewhere, Rauno?
etappisika
Sorry, nyt en tajunnut.
Viittasin tuohon ekaan kommenttiin tässä - kirjoittajan seikkaperäisyys asiansa kanssa toi mieleen ajoittaisen kirjoitustapasi.
Hyvä muuten tämä blues-sarja!
Heh. Kävi muuten itselläkin mielessä sama asia, kun selasin kommenttia läpi...;~)
Mikä lienee tyyppi. Huumormiehii?
*
You Tube on kyllä "viksu vekotin". En olisi uskonut, että tulen milloinkaan näkemään edes tätä vertaa juuri Sonny Boy Williamsonia tai Howlin' Wolfia.
Olen kai nähnyt kerran tai pari eläissäni televisiosta heidän esiintyvän, joten tällainen videoitten paljous on mulle aivan ruhtinaallista.
Näitä kahta herraa arvostan varmaankin kaikkein eniten bluesin historiassa, vaikka on aivan selvää, että pääosin ennen toista maailmansotaa vaikuttaneet Robert Johnson, Skip James, Blind Willie Johnson, Blind Lemon Jefferson ja eräät muut ovat olleet heidän veroisiaan.
Eivätkä nimet tuohon lopu. En viitsinyt heti mainita Muddy Watersia, jonka valkoperseet ovat soittaneet "pilalle", vaikka toki hän on Johnny Lee Hookerin ohella vaikuttanut valkolaisbluesiin siinä missä Wolf ja Sonny Boy.
Lightin' Hopkins on eräs, joka on tehnyt vaikutuksen - niin minuun kuin Tuomari Nurmioon.
Samoin Elmore James, T-Bone Walker, Mississippi John Hurt ym.
*
Mietin kenet esittelisin seuraavaksi.
Joka tapauksessa Henkalta tulee aikanaan mm. armoton live-versio Johnny B. Goodesta esitettynä 1970 keväällä Berkeleyssä San Fransicossa. Se on HILLITÖN! Kitarakin hirnuu, mikäli joutuu James Marshallin käsittelyyn...
Jaa, olitkin jo tarkentanut tätä hieman:
"(Tulkoon vielä mainittua, että Zeppelinin Whole Lotta Loven (1969) monotonisesti toistuva, raju kitarariffiteema (joka tosin kestää sallitut alle neljä tahtia) ja suuri osa sanoituksesta, on otettu kahdesta Dixonin Wolf-kappaleesta, ja viimein - vasta vuonna 1985, yhtye saatiin maksamaan siitä royalteja Dixonille ja hänen perikunnalleen.)"
Olisin vain sanonut, että olen joskus soittanut sitä kappaletta, jossa sanat JA melodiakin (osittain) muistuttavat tuota Whole lotta lovea. Liekö sitten riffi otettu nimenomaan jostain toisesta kappaleesta. Kommenttiani huonontaa se, että en nyt saa biisin nimeä päähäni, kun hommasta on jo yli 20 vuotta.
Ja: mitään neljän tahdin sääntöä ei ole olemassa. Neljä tahtia voi kestää vaikka neljä minuuttia, joten sääntö olisi järjen vastainen. Kyseessä on legenda. Kyseisessä kappaleessahan jauhetaan riffiä yli sata tahtia eniwei, eli lainattu osa muodostaa suuren/merkittävän osan lopullista kappaletta.
Jos se nyt on edes laina, en ole sitä "alkuperäistä" ikinä itse kuullut. Ja näissä jutuissa en usko kirjoituksiin, termit heittelevät ja varsinkin ei-soittajat kirjoittavat tietämättään/vahingossa asioita ihan pyllylleen.
kervå
Myönnän toki, että neljän tahdin sääntö on pelkkä juridinen kaava. Ei siitä voi tehdä suoria yleistyksiä.
Toisaalta - vaikka riffi jauhaa tässä tapauksessa miltei koko biisin ajan, niin yksittäisesti se tosiaan on alle sen neljä tahtia (eli 2 tahtia; - viittasin "monotonisuudella" hieman kökösti juuri tähän seikkaan), eikä siitä silloin ole oikeutta päätellä, että kyseessä on plagiaatti.
Tietysti joku voi puolittaa nuo kaksi tahtia, ja silloin sadaan neljä, mutta siihen se kyllä jää.
Mutta silti - ota näistä nyt tolkku.
Jos muistat kappaleen, johon viittaat, niin pistä tietoa tulemaan.
Tommonen löyty:
In this case the original song was Willie Dixon's "You Need Love," a single cut by Muddy Waters in 1962, with all four of the group members taking credit for the rewrite. Plant throws in bits from Howlin' Wolf's recordings of Dixon's "Shake for Me" and "Back Door Man" into the mix as well. The problem is that while the band covered Dixon's "You Shook Me," "I Can't Quit You Baby" and "Bring It On Home" on their first two albums, they did not sort out the copyright issues until 1985 after Dixon had brought legal action and ended up getting credit for "Whole Lotta Love. "
Luulisin että tuossa ei pahempia asiavirheitä ole.
http://www.fretplay.com/review/l/led_zeppelin/discography-CD-B000005S70-Whole-Lotta-Love.shtml
Tuon minäkin luin, kun etsin "Whole Lotta Loven" faktoja wikipediasta.
Mutta pääongelma ei siis ollut kyseinen biisi vaan ne kolme muuta, jotka olivat nimenomaan Dixonin tekemiä.
Eli tuon perusteella WLL ei ollut plagiaatti, mutta Dixon tuli merkitä yhdeksi WLL:n tekijäksi bändin jäsenten lisäksi.
Ihmettelen kyllä, ettei niin selvää copyright-oikeuden noudattamista, kuin em. kolme kappaletta olisivat vaatineet, noudatettu ennenkuin lakituvan kautta.
Tää menee kyllä (etenkin) Pagen ja myös Plantin piikkiin(?) Olen kuullut heidän niuhoiluistaan muissakin asioissa.
Tilanne on kuitenkin jo 20-30 vuotta ollut toinen kuin aivan alussa, koska jätkillä on rahaa aivan tolkuttomasti ja sitä tulee edelleen kuin saavista (Zeppelin on steady seller kuten esim. Beatles, Rollarit tai CCR).
Pagehan lahjoitti miljoonia (taisi olla peräti 20-30 mijoonaa) dollareita jonkin lasten oppilaitoksen rakentamiseen Etelä-Amerikassa.
Tämä "luovuushautomo" valmistui vajaa vuosi sitten.
Saa Jimmy vähentää lahjoittamansa rahat verotuksessa ;~)
jos saa toivoa niin esittele joskus mississippi john hurtin syvää sinistä. mikä lataus ja nuotin väänti! erittäin trippinen tunnelmaltaan. mjh:n musiikkiin liittyy minulla suuria tunnelatauksia; tällaista sen ON oltava! tällaista on oikea elämä ja oikea musiikki! you just take your own sweet time - kyllä se siitä. täydellinen. hurmaava jamitävielä.
Lisää juurihoitoa: http://www.juneberry78s.com/sounds/index.htm
Post a Comment