3.5. Kuunnelkaa noita Claptonin sooloja! Uskomatonta taituruutta ja jopa hyvää blues-makua. Esim. Sleepy Time Time (säv. Jack Bruce) ja Stormy Monday (säv. T-Bone Walker) kappaleissa.
Kaiken kruunaa ja pitää koossa Ginger Bakerin monipuolinen, kaiken kattava ja huipputarkka polyrytmiikka.
Entä Jack Brucen ääni, jota hieman morkkasin. Höh! Mitä vikaa siinä on? Karismaattista ja edelleenkin tosi vahvaa laulantaa.
Nonniin - nyt olen perunut kaikki epäilyni siitä, etteikö Creamin reunion olisi ollut tämän vuosituhannen huipputapaus rock-maailmassa.
Kyllä äijien naamastakin näkee, että nyt kulkee!
Cream - Royal Albert Hall, London (Tästä linkistä löytyy konsertin arviointia paikan päällä olleilta katsojilta. Hyviä kuvia löytyy myös).
Videot Quick Time muodossa. Loadaus kestää oman aikansa. Mutta joka tapauksessa - tästä löytyy jotakuinkin uusinta Creamia.
Ehkä kundit olivat jopa hivenen paremmassa soittovireessä syksyllä Madison Square Gardenissa, New Yorkissa (eräs molemmissa paikoissa konsertin nähneen arvio), mutta ammattitaidolla hoituu tämä kevään Albert Hall- konserttisarjakin.
Eivät vain ole enää nuoria, vihaisia ja tulisia miehiä nämä ukot. Sen vuoksi joku saattaa kritisoida soittoa lievästä "väsähtäneisyydestä" verrattuna -60-luvun lopun live- esityksiin, mutta kuten sanoin - kuulemme joka tapauksessa instrumenttinsa täydellisesti taitavien ja vuosien varrella kypsyneitten huippuammattilaisten soittoa - ja hienoja biisejä tietenkin.
Äänityksen laatu on erinomainen ja pieni Quick Time ruutu erinomaisen tarkka.
*
Cream – Badge (Live Royal Albert Hall)
Cream – Crossroads (Live Royal Albert Hall)
Cream – Deserted Cities Of The Heart (Live Royal Albert Hall)Cream – I’m So Glad (Live Royal Albert Hall)
Cream – Inside Cream 1966-1969 DVD Trailer
Cream – Politician (Live Royal Albert Hall)
Cream – Sleepy Time Time (Live Royal Albert Hall)
Cream – Stormy Monday (Live Royal Albert Hall)
Cream – Sunshine Of Your Love (Live Royal Albert Hall)
Cream - White Room (Dir. Martyn Atkins)
*
/about_etv/pressroom/highlights/2005/dec/Decemberfest.cfm.
news.bbc.co.uk/. ../html/1.stm.
http://www.very-clever.com/information/xbdddzxwxfxfxsq (arvioita konsertista)
*
http://home.comcast.net/~othastar/Music.html
- Tästä linkistä löytyy ensi hätään Creamin lisäksi "muutama" muukin video.
4 comments:
Kerrassaan mukava löytö!
Pienen kuunnellun näytteen pohjalta oli hauska nähdä ja kuulla että jotain oli - hiipuneenakin - tallella.
Jack Brucen bassossa oli muistuma entisestä mureudesta, ja hän taisi alunperinkin olla herroista ainoa joka osasi laulaa.
Piiiitkästä aikaa oli henkilökohtaisesti kiinnostavinta nähdä Ginger kannujen takana (olihan se hän?). Viimeksi häntä olen kuullut iät ajat sitten yhteislevyllä "Nigerian Zappan" Fela Anikulapon kanssa (joka välillä aina joutui lusimaan eri sotilasjunttien aikoina kotimaassaan - kantasana sotilasjuntti). Sen jälkeen en ole miehestä kuullut ja luulin jo että hän soittelisi pilven päällä kuten Fela.
Kiitokset!
Kyllä se on Ginger Baker, joka soittaa rumpuja.
Huomattakoon, ettei hänen, kuuluakseen muiden soittimien läpi, tarvitse nykytekniikalla kolistella niin helvetinmoisesti kuin aikoinaan Creamissä.
Soitto on myös taloudellistunut ja tiivistynyt.
Toisaalta - Toad oli hieno rumpusoolo - aivan John Bonhamin Moby Dickin luokkaa - ja jopa parempikin.
Jack Brucea on ikä kohdellut rankemmin kuin muita.
Tosin Baker on Bruceakin neljä vuotta vanhempi (s. -39), mutta -43 syntyneeseen Bruceen verrattuna häntä kaksi vuotta nuorempi Clapton vaikuttaa uskomattoman nuorekkaalta kaikkien nuoruutensa ja keski-ikänsä herooini-sekä viina-addiktiotten jälkeen - olkoonkin siis että Clapton on yhtyeen nuorin jäsen (s. -45).
Jack Bruce oli aikoinaan aivan loistava laulaja, joskin myös Claptonilla oli/on oma, tunnistettava laulutapansa.
Bakerin ääni sen sijaan muistutti lähinnä kapakkaörinää.
Voisi väittää, että Claptonin melko hentoinen ääni on vanhemmiten löytänyt uutta vahvuutta, mutta Brucen ääni sen sijaan ei enää kestä niin hyvin kuin vielä 13 vuotta sitten Rock`n Roll Hall of Fame minikonsertissa, jossa hän mm. esitti basistille hankalan laulettavan - Born on the Bad Sign kerrassan suvereenisti.
Basistina Bruce lienee yhä supervireessä (sitäpaitsi hän on perimmältään jazz-mies).
Claptonin kitarointi on teknisesti loistavaa, mutta jo vuosia omiin kaavoihinsa kangistunutta.
Kuuntelin nyt koko tuon sivullasi tarjolla olevan satsin läpi. Ja kylla vaan onkin kuten sanot: Brucen ääni on hoikistunut, ja Claptonilla se todella tuntuu vahventuneen ja parantuneen... kumma juttu.
Ainakin niissä lehdissä yms. joita olen seuraillut, Clapton jostain syystä ollut näistä eniten tapetilla, sen elämän kaikki notkelmat on jossain raportoitu. Noihin juttuihin nähden mies näyttää ja kuulostaa ihmeen hyväkuntoiselta - ellei tarinoiden dramatiikassa ole sitten ollut se pakollinen rock-lisä, tiedä hänestä.
Brucen elkeistä tässä välissä en tiedä, soitti aikoinaan Creamin jälkeen West, Bruce & Laing-kokoonpanossa (on vielä vinyylikin tallella), ja silloin homma kyllä skulasi. Ja vilahtihan se Zappan jollain levyllä myös jammailemassa (Apostrophe taisi olla?).
Kitarointikuninkuudesta oli silloin aikoinaan kuuntelupuolella kaksi koulukuntaa: Clapton vs. Hendrix. Kuuluin jälkimmäiseen, taidanpa kuulua vieläkin.
Post a Comment