Tarinaa The Cream yhtyeestä

Tässä kommenttia Etappisialle hänen edellisen päreeni kommenttien johdosta.
(Tarkennus 1.5, linkkilisäys - Songs for a Tailor)
*
Ehkäpä Eric Clapton Creamin kitaristina ja myöhemmin on aina saanut sitä rock-legendalisää kuten kaikki supertähdet.

Mutta Jack Brucea pidän tämän bändin lahjakkaimpana muusikkona/säveltäjänä, olkoonkin, että hän nykyään alkaa näyttää uhkaavan rapistuneelta. Mutta mitä sen on väliä, kun sormet vaan pelaa (1.5).
Ja ehkei mies bassonsoitonkaan suhteen sentään ihan parhaimpien päiviensä supervireessä ole, vaikka sitä termiä ehdin jo käyttää (Kyllä on! - väittää RR 1.5 viiden kuuntelukerran jälkeen.)

Mutta sellaiset kappaleet kuin "White Room" ja Creamille alunperin tarkoitettu, mutta bändin hajoamisen vuoksi Brucen ensimmäiselle soololevylle Songs for a Tailor päätynyt "Theme for an Imaginary Western" ovat pop-rock-balladien aatelia.

West, Bruce & Laing lienee esittänyt jälkimmäistä biisiä ja itse Westhän teki siitä hitin aiemmassa bändissään Mountain, jossa soitti bassoa Creamin Disraeli Gears albumin tuottanut ja osittain sen säveltäjänäkin toiminut Felix Pappalardi.

En tiedä kumpi tuon biisin WBL: ssä lauloi, sillä myös Westin ääni sopi aivan erinomaisesti kappaleeseen.

Bruce teki muuten sivuhomminaan levyllisen silkkaa free-jazzia Creamin loppuaikoina (ei luokitella varsinaiseksi soololevyksi(?) ja jatkoi West, Bruce & Laingin jälkeen Tony Williamsin Lifetimessa jazzin sarkaa sekä käväisi siinä sivussa soittamassa, laulamassa ja säveltämässä Frank Zappan Apostrophella kuten mainitsit (1974).

Zappa totesi, että Jack Brucen kanssa oli hankalaa jammata, koska hän soittaa niin nopeasti basistiksi. Frank ei oikein päässyt perille Brucen aivoituksista, mutta jäihän meille "Stinkfoot" - sekä LP:n nimikappale Apostrophe - Zappan ja Brucen yhteinen biisi!

*
Seuraavassa anekdootteja etenkin Brucen ja Bakerin keskinäisestä vihanpidosta.

Multi-instrumentalisti Jack Bruce oli saanut klassisen koulutuksen mm. sellossa sekä kontrabassossa ja soittanut sittemmin jazzia Graham Bond Organisationissa, jossa myös Ginger Baker soitti rumpuja.

Gingerin ja Jackin välit olivat aina olleet vähintäinkin huonot.
Kun Graham Bond ratkesi taas vaihteeksi heroiiniin, otti Baker bändin johdon käsiinsä ja erotti Brucen, koska tämä soitti Gingerin mielestä väärin.
Jack ei lähtenyt minnekään sanoen Gingerille, että sinä et ole tämän bändin pomo.

Niin tiukaksi meni kiista, että eräällä live-keikalla Baker taas kerran suuttui, kun Jack soitti muka liian kovaa ja heitti tätä rumpukapuloilla. Jack uhkasi lyödä Bakeria bassolla ja Ginger alkoi ajaa häntä takaa pitkin lavaa - kesken keikan!

Se oli muuten alunperin Ginger Baker, joka halusi soittaa Claptonin kanssa ja perustaa bändin. Eric oli valmis, mutta sillä ehdolla, että Jack Bruce otetaan basistiksi.
Baker taisi vähän nieleskellä siinä paikassa, muttei kertonut asioita tietämättömälle Erkille, minkälaiset välit hänellä Brucen kanssa oli.

Asia tietysti selvisi myöhemmin ja Clapton on jälkeenpäin todennut, että jos olisi tiennyt, hän ei välttämättä olisi ainakaan heti suostunut siihen kokoonpanoon.

Eric kertoi Creamin alkuajoista, kun bändi oli keikkamatkalla Skandinaviassa ja herrat muusikot istuivat kolmistaan auton takapenkillä - Eric itse keskellä.
Tunnelma siellä takapenkillä oli Erkin mukaan kaamea. Hän sanoi tunteneensa aivan fyysisesti sen vihan ja katkeruuden, mikä noitten kahden bändikaverin välillä taas kerran vallitsi ja oli purskahtanut itkuun.

"Ajatelkaa nyt - minä olin parikymppinen, melko viaton kundi ja yhtäkkiä tahtomattani joutunut ihmissuhdehelvettiin." (RR:n retorinen muistuma E.C:n kertomasta.)

Clapton yritti tietysti sovitella näiden kahden itsepäisen skotin välillä - hän oli erityisen hyvissä väleissä Bakerin kanssa, mutta mikä on lopullisesti rikki, se ei enää korjaannu täydellisesti...vai?
Sitäpaitsi Claptonhan oli bändin kitaristitähti eikä mikään ihmissuhdeterapeutti...

Bakerin ja Brucen vihanpidosta nousee kuitenkin yksi rock-maailman suurista paradokseista. Miten on mahdollista, että nämä kaksi toisiaan vihaavaa skottia - pitkä ja pätkä - soittivat lavalla paremmin yhteen kuin ehkä mikään rytmiryhmä maailmassa siihen aikaan ja ylipäätään kautta aikain?

*
Jack kertoi kerran pilke silmäkulmassa, että itse asiassa Cream improvisoi periaatteessa samaan tapaan kuin jazz-trio eli siten kuin hän ja Ginger olivat jo aiemmin oppineet soittamaan.

"Mutta tätä me emme tietenkään kertoneet Ericille" - (joka oli alunperin vannoutunut bluespuristi).

Heheh! - tuo juttu on minua usein naurattanut...Tietenkin se on vain huuli, mutta vihjaa mainiosti Creamin musiikillisen kehityksen taustoihin - varsinkin livebändinä.

Tiesitkö muuten, että Creamin hajoamisen yhteydessä Jack Bruce oli Jimmy Pagen ensimmäinen basistivalinta Led Zeppeliniin?
Bruce itse sanoo, ettei hän kadu sitä, että kieltäytyi.