November 29, 2006

"Jumalan varjo on pitkä"

Kommentti Sarin kommenttiin päreessäni "Mull' on tästä asti aikaa...".

*
Mitä tarkoittaa Jumalan kuolema? Mitä tarkoittaa nihilismi?

Mikäli kyse on "ajallisesta ja paikallisesta tapahtumasta", joka jää taakse kuten kaikki kronoksen (kuluvan, mitattavan ajan alainen) niin okei, mutta jos kyse on ajasta ikuisuutena (kairos) ja siten olemisen perimmäisenä kysymyksenä, niin Jumalan kuolema ymmärrettynä länsimaisen metafysiikan heikkenemiseksi (Gianni Vattimo ) ei totisesti ole mikään ohitettu vaihe.

Nietzsche itse kirjoittaa, että "Jumalan varjo on pitkä".

Me emme voi nopeuttaa tätä prosessia tieten tahtoen kuin ehkä omalla kohdallamme, jos ylipäätään siinäkään, koska ongelma olemme me itse!

Jos aiemmin olimme Jumalan kuvia - vaikkapa vain itse mieltämämme ja projisoimamme Jumalan, ja Jumala nyt on kuollut, jäljelle jää - kaiken teknologisen romunsa keskelle - olento, joka eli/oli ennen minkäänlaisten jumalakäsitysten syntyä - siis eläin.

Näin ympyrä sulkeutuu, ja palaamme alkuun, mutta siinä missä eläin, joka vasta oli aloittamassa tiensä kohti kairosta ja siten metafyysisen ajattelunsa alkutaipaleella, onkin nyt - kairoksensa kadottaneena - kohdannut nihilistisen tyhjyyden koko älynsä voimalla.

Joka tätä asiaintilaa ei enää havaitse (jos koskaan on havainnutkaan), on nähtävästi saavuttanut nihilismin "korkeimman asteen", jota kutsun Schillerin termillä "sivilisoitunut barbaria".

Täydellinen nihilismi merkitsee minulle ihmisen luovuuden banalisoitumista ja hänen ajattelunsa kyynistymistä hedelmättömäksi ivaksi.

Nietzsche ei sanonut tätä ihan näin suoraan, mutta pelkäsi, että niin käy.

Luovuus on eräänlaista uskonnollisuutta, jossa ihminen pyrkii aina transsendoimaan (selkokielellä: ylittämään) äärellisen, ja kun kun tämä transsendointi metafysiikan romahdettua käy epäuskottavaksi (ihminen menettää uskonsa transsendenttiin (Jumalaan) ikäänkuin kyse olisi ollut uskosta joulupukkiin), ei myöskään luovalle toiminnalle löydy enää kaikkein syvällisintä motivaatiota.

Ylevä kuolee. Jäljelle jää kaksi "tyylisuuntaa" - banaali ja kyyninen, joista kummastakaan ei ole luovan toiminnan perustaksi.

*
Jumalan kuolema ja nihilismi eivät siis - ainakaan minulle - ole mitään muoti-ilmiöitä tai trendejä, jotka vanhentuvat ajan myötä ja korvautuvat jollain olennaisesti uudella problematiikalla.

Huomaan myös, etten ole itse vielä täysin sisäistänyt teknologisoituvan Mad Max-maailmamme perimmäisiä arvoja - banaalia luovuutta ja väsähtäneen kyynistä ajattelua...

Toivottavasti kuolen ennenkuin niin käy...

PS.
Nietzschen ajatus ajattelun ja luovuuden uudesta alusta valheellisen ja autoritaarisen Jumalan kuoleman jälkeen on mielestäni haihattelua, joskin Nietzsche itse tuskaili kyseisen optimismin kanssa koko ikänsä ja varsin ankarasti.

Minun mielestäni tuo optimismi on lähinnä metodista eli pyrkimystä vastustaa Schopenhauerin askeettista tahdon kieltämistä ja manifestia pessimismiä.
Toisaalta se on myös Nietzschen psykologinen ohjelmanjulistus - tapa kestää elämä ja oma sairaus.

Nietzsche itse asiassa "paljasti" Schopenhauerin optimistiksi, koska kieltäessään itsensä ja elämän tahto kuitenkin samalla tulee myöntäneeksi itsensä kieltäjänä, eli tällä tavoin sen olemassaolo on siis pelastettu.

3 comments:

सारी said...

Jumalan varjo on pitkä (ja tumma), siinä N oli oikeassa. Mutta se, että jumalan kuolemasta puhuminen on anakronistista on nimenomaan henkilökohtainen näkökulma(kuten tähdensin kommentissani); minusta filosofeja ei voi tarkastella muuten kuin subjektiivisesti. Ajattelu ja sen kohteet voi nähdä jonkinlaisina globaaleina tendesseinä (joissa usein mennään virtauksina äärestä toiseen) mutta loppujen lopuksi Kuolleitten Ukkeleitten horinoita voi pitää tärkeinä vain, jos niillä on henkilökohtaista merkitystä.


Mitä tulee jumaliin,olen agnostikko, sanottakoon.
Siis tarkoitan sitä, että en kiellä jumalan tai jumaluuden olemassaoloa, olen vain eri mieltä uskontojen kanssa siitä, mitä se sitten tarkoittaa. (Pitää olla tarkkana näiden termien kanssa, joten päätin tarkentaa mitä tarkoitan agnostikkoudella)

En usko jumaluuteen siksi, että haluan, vaan siksi, että se on määrittelystä kiinni; itselleni jumalallista on se, mitä ei ihmisjärki yletä selittämään.
Laita ihminen jäälautalle ja se alkaa onkia hylkeitä avannoista sen sijaan että kuolisi kylmään; laita se sademetsään ja jo kohta se on puhalluskepillään metsästänyt puunlatvasta syötävää; eikö tämä jo herran tähden osoita, että elämänhalu on voimakkaampi kuin järki sanoo?
Puhumattakaan nyt kaikenmaaliman organismeistä jotka kukkivat mitä vaikeimmissa olosuhteissa.

Ehkä olenkin animisti tai pakana, mutta ateismi on minusta vanhanaikaista. Piste.

सारी said...

Siis nyt harhailin tuossa kommentissa pois aiheesta.

Oli tarkoitus sanomani, että minusta jumalan olemassaolo oli hyvinkin ajankohtaista N aikoina, mutta nyt ei. Kun meille on väläytetty sitä mahdollisuutta, että emme olekaan jumalan kuvia, olemme ylittäneet sen keksimällä, että jumala onkin meidän kuvamme ja siten mekin olemme jumalan kuvia ja heps, ongelma ratkaistu.

Leonoora said...

Mielenkiintoista mielestäni on se, että vaikka kaikki versiot ihmisten luomasta Jumalkuvasta olisivat/ovat vääriä,
(minulla kaikki on kaikkeudessa Jumalaa ilman uskonnollisia harhakuvia, siksi tuo turhaanlausuttu nimi on oikeastaan väärä tässä kohtaa, tähän tarkoitukseen)
ihminen tarvitsee tämän mystisen vaihtoehdon edelleenkin, eräänlaisen "informaatioparadoxin".
Niin kauan kuin kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen Jumala pysyy tieteellisesti tunnistamisen ulkopuolella - "salassa", niin kauan voi olettaa, -todistella toivoakin olevan ikuisesta elämästä. Mitä minä henkilökohtaisesti en halua omalle kohdalleni.