Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen kommenttiin päreessään "Kirkassilmät".
(Viimeisin editointi klo: 11.10 - viimeinen virke)
*
Kemppisen esittelemän psykoterapialistan pituus osoittaa jo itsessään sen, että psykologia ei ole mikään tiede vaan markkinatori - etten sanoisi kirpputori tai kierrätyskeskus.
Onko se hyvä vai huono asia, siihen en ota kantaa.
Mutta jos kuka tahansa voi nykyään saada itselleen sopivan ja räätälöidyn psykoterapian - jopa sellaisen, jonka hän itse haluaa niin, mikä erottaa tällaisen käytännön vaatekaupasta? Kysyn vaan.
Entä sitten? Eikö ole vain hyvä, että kukin saa, mitä haluaa?
Jaa - minun mielestäni psykoterapiaan hakeutuneen pitäisi saada, mitä hän tarvitsee, ei nimenomaan sitä, mitä hän haluaa, mutta ehkä olen taas vanhanaikainen, enkä ymmärrä nykyajan elämänhallinnan "olemusta" - siis kysynnän ja tarjonnan lakia.
Nykypsykologioissa on entistä enemmän ja selvemmin kyse identiteetti- tai imagotekniikoista (Foucault). Toisin sanoen psykoterapiat pyrkivät kehittämään sinusta sellaisen kuin sinun halutaan olevan - haluttavan, myyvän ja kadehditun.
Mutta sitähän sinä itsekin haluat? Olla Idoli!
Foucault, joka oli haka pessimismissä (kuten Richard Rorty letkautti) ja kyynisyydessä, ja joka halveksi (myös) psykologiaa, tuskin odotti psykoterapioilta mitään tämän syvällisempää.
Itsestä huolehtimiseksi hän tätä trendiä myös positiivisempaan sävyyn kutsui, mikä minua mustan huumorin nimissä hiukan hymyillyttää, kun muistan Miihkalin omat loppumetrit.
Foucault`n identiteettitekniikoiden lähtökohta oli mm. Nietzschen toteamuksessa - "Luoda tyyliä luonteeseensa - suuri ja harvinainen taide", mutta en kerta kaikkiaan voi uskoa, että Nietzsche ajatteli/toivoi tästä "taiteesta" tulevan psykologisten "muodinluojien" trendikäs slogan, jonka perään jokainen huonosta itsetunnosta kärsivä ja naapureitaan kadehtiva kuluttaja ammuu kuin idioottimainen nauta rehuannostaan.
Kyllä Nietzsche viittasi pikemminkin Goetheen ja tämän pyrkimykseen kehittää itseään ihmisenä ja taiteilijana haluamaansa suuntaan. Siihen ei tarvita idols-kisoja eikä elämänhallintapsykologioita vaan oman lahjakkuuden määrätietoista ja sitkeää työstämistä - sellaista itseluottamusta, jota psykologisen muodinluojan laskelmoitu, "pintaliitämistä" varten kehitelty positiivisen ajattelun "kosmetiikka" ei koskaan voi korvata.
List of psychotherapies
16 comments:
Tämä teksti jotenkin iski minuun, vaikka en tiedäkään psykoterapiasta mitään, enkä niin muotoa pysty kommentoimaan näkemystäsi, jonka mukaan siinä liitetään ihmiseen ominaisuuksia, jotka jonkun muun mielestä ovat toivottavia. Tai ehkä niitä ei edes liitetä, ehkä ne ovat painotuksia. Ehkä meissä kaikissa on kaikki ominaisuudet, ja sopivanlaisella brändäyksellä saadaan kenestä tahansa millainen tahansa. Onko tämä sitten se minuus, joka jokaisen pitäisi löytää, se onkin toinen juttu. Ja onko edes yhtä minuutta. Ehkä kaikki on vain postmodernia soppaa, warholilainen maailma, jossa olet tasan sitä, minkä annat näkyä ikkunasta ulospäin. Voit peittää sen, minkä et halua näkyvän. Vai voitko? Kiinnostava kirjoitus joka tapauksessa.
On vaikea tilanne, kun yrittää sopeuttaa itsensä siihen, mikä sairastuttaa, mutta sopeuttaminen minusta mahdollista on, joskaan ei välttämättä tervehdyttävää.
Lisää sana "kyllä".
Niin, ongelma ei välttämättä ole se, etteikö löytäisi itseään vaan se, että oppisi sietämään itseään sitten kun on ensin sen löytänyt.
Ongelma voi olla myös se, että kun on "löytänyt" itsensä, ei enää siedä mitä tahansa.
Onko tuo ensimmäisen kappaleesi lause, todistustapa jonkin epätieteellisyydestä aina totta, vaiko vain psykologian suhteen?
Meinaan vaan että:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_filosofisista_koulukunnista_ja_opeista
Jos uskot psykologiisi, uskot samalla hulluuteesi. Joku sanoi näin joskus.
On tietenkin hieno asia, että ihmisille tarjotaan apua, kuuntelua ja sitä laajaa sanaa, terapiaa, kun yksilöä vaivaa ahdistus, hätä ja tuska. Kiittelihän viimeisessä Hesarin kk.liitteessä mielenterveytensä menettänyt älykkö suomalaista tehokasta mielenterveyspalvelua. Mies ei ollut tappanut itseään; jota ilmeisesti oli suunnattomasti halunnut?
Mutta jotenkin Kemppisen listaa (huom. ei Tiitisen) katsellessa tuntuu ,että mopo on hieman karannut käsistä.
Joukossa on varmasti sellaista huuhaata, jonka sujuvalärviset markkinamiehet ovat nostaneet hoitomuodoksi ja sopulit tietenkin juoksevat perässä.
Ja miten paljon se oletettu oikea psykologikaan oikealla terapialla voi auttaa ihmistä elämän vaikeuksissa? Ei paljoakaan, vaan jokaisen on itse löydettävä tiensä. Ja itsensä.
Samoin mielestäni nämä nykyiset suurten kriisien jälkeiset "kriisiavut" ovat mielestäni täyttä huuhaata. Surun polku on myös itse kuljettava loppuun asti. Gibran taisi sanoa sen jotenkin, että aamun voi löytää vain kulkemalla yön polun kautta..
Ja elämää ei pysty hallitsemaan. Emme elä elämäämme, vaan sehän oikeastaan elää meitä. Tämä on tietty kamala ajatus nykyajan sos.dem. suojayhteiskunnassa eläville kansalaisille, joiden mielestä yhteiskunnan pitäisi jopa kieltää kuolema.
Ei perkele ole ihme , että oloni on usein kuin istuisi yksin sillä tyhjällä takariville; katselemassa ohi kulkevaa elämääni ja sitä, kuinka 30 vuotiaat (!!) työkaverit suunnittelevat mitä tekevät niillä ylimääräisillä työeläkesäästämisrahoilla. Siis eläkkeelle päästyään!
Voikos sitä tuntea itseään enempää vieraantuneeksi ??
Kiinnostava tämä blogisi.
Anoppini meni joskus männä vuosina terapeutille, joka vähän aikaa kuunneltuaan totesi:
"Oikeastaan te tarvitsisitte vain enemmän rahaa".
Ei kaikki terapautit siis ole ihan huijareita.
nimim. tämä tarina on tosi
p.s.Sattumalta juuri postasin aihetta sivuten, kun katsoin juuri viikonloppuna elokuvan lacanialaisesta psykoanalyysista ja elokuvasta, siis yksinkertaisemmin ilmaistuna
"Perverssin elokuvaopas", jossa Zizek luennoi.
Catulux, oletko koskaan osallistunut kriisiapuun? Oletko nähnyt jonkun tilan kriisiavun jälkeen?
Minusta hiukan tuntuu(sic!) että lausut mielipiteesi ilman muuta tukea kuin jonkinlainen väsynyt, kyyninen "jokainen meistä kärsii" sädekehä pääsi päällä.
Kummaa, että tuo käsitys kaiken terapian huuhaudesta on niin laajalti levinnyt.
"Minusta hiukan tuntuu(sic!) että lausut mielipiteesi ilman muuta tukea kuin jonkinlainen väsynyt, kyyninen "jokainen meistä kärsii" sädekehä pääsi päällä"
Sari-hyvä! Nyt olet kyllä lukenut väärin rivien välistä. Jotenkin vain vuosien karttuessa mielipiteet suoristuvat ja kärjistyvät entisestään. Itsesäälissä ja kärsimyksessä piehtarointia vierastan.
"Meidän tulee rakastaa elämän pitkiä sairaudentunteja ja ahtaita kaipauksen vuosia
niin kuin niitä lyhyitä hetkiä, jolloin erämaa kukkii." (E. Södegran
Kriisiavusta on tullut eräänlainen muoti-ilmiö. Tsunamin iskiessä ja koko maapallon vavahdellessa se ehkä (!) oli jossain määrin tarpeen. Nykyään ruvetaan järjestämään kriisiapua, jos naapurin kissa sattuu kuolemaan järkyttävissä olosuhteissa.
Kriisiapu on nyt in niin kuin on myös esim. yhteisöllisyys, josta on tullut eräänlainen muodikas hokema, joka ei tarkoita mitään. Lisäksi tietysti jokainen punavihreä vannoo myös monikulttuurisuuden nimiin, joka ei oikeasti myöskään tarkoita mitään.
Näiden sanojen ympärille on liitetty eräänlainen positiivisuuden pyhä kehä ja näitä sanoja on hyvä toistella juhlapuheissa tai sitten silloin kun yksilö haluaa osoittaa olevansa "hyvä ihminen."
Kriisiapuun en ole osallistunut; mutta ko. käsitteen perimmäiseen syyhyn; yksilön kipuun ja suruun niin hyvin, että koen kirjoittavani asiasta, jonka tunnen.
Palataan asiaan ;)
Catulux kirjoitti:
"Kriisiapu on nyt in niin kuin on myös esim. yhteisöllisyys, josta on tullut eräänlainen muodikas hokema, joka ei tarkoita mitään."
Yhteisöllisyys muodikas hokema, joka ei tarkoita mitään? Selitä vähän. Täysin päätön väite.
Yhteisöllisyys on se, joka yhteiskunnasta tällä hetkellä puuttuu. Sen puuttuminen aiheuttaa juurettomuuden, turhuuden ja merkityksettömyyden tunteita tuhansille ihmisille. Miten voit sanoa, että se on muotihokema?
Tuollainen edustamasi kyyninen asenne yhteiskunnallisessa keskustelussa on juuri nimenomaan syrjäyttänyt koko ajatuksen siitä, että yhteisöllisyyttä tarvittaisiin johonkin. Kyyninen asenne ja sen kanssa käsi kädessä kulkeva yksilönpalvonta. Ne voivat pyörittää yhteiskunnan taloutta, mutta ihmiset ne ajavat hulluiksi, epätoivoisina haparoimaan pimeässä.
Tulee väkisin sellainen olo, että et ole nähnyt elämää juurikaan. Kenties olen väärässä, kenties käsitin jotain väärin. Jos tuntuu siltä ja jos on aikaa, niin todista kaikin mokomin, että olen väärässä. Fill my mind with knowledge. Ei pahalla, vaan vastaustasi kiinnostuksella odottaen.
Juhalle lyhyesti. Koska kuitenkaan emme ole vaihtamassa maailmankatsomuksia.
"Yhteisöllisyys on se, joka yhteiskunnasta tällä hetkellä puuttuu. Sen puuttuminen aiheuttaa juurettomuuden, turhuuden ja merkityksettömyyden tunteita tuhansille ihmisille. Miten voit sanoa, että se on muotihokema?"
Eiköhän juurettomuuden ja merkityksettömyyden tunteet johdu laajemmasta asiasta; suurin syy lienee koko yhteiskunnan läpi käyvä nopea murros, joka tuntuu yhteiskunnan rakenteissa, instituutioissa (esim.perhe) ja sitä kautta heijastuu myös yksilöihin.
Pieni asia ei ole myöskään se, että lisääntyneen tiedon myötä myös uskontojen rakenteet murtuvat. Meihin elämänvaeltajiin on ilmeisesti rakennettu sisälle kaipuu johnkin absoluuttiseen, jota nimitämme jumalaksi. Meidän Jumalamme on hiipumassa (sama asia oli kait Rooman valtakunnan loppuvuosina) ja samalla poistuu korkeemman kären turva.
Yhteisöllisyyden hokeminen on sellaista lapsen omaista tarvetta juosta menneisyyteen. Toiveena lienee muuttaa kaupunkiympäristö eräänlaiseksi agraariyhteiskunnan ajan kyläyhteisöksi, jossa kaikki tunsivat toisensa ja joka puhkui yhteistä kylä henkeä.
En missään nimessä väheksy kirkon ja muiden organisaatioiden yrityksiä koota esim. yksinäisiä ihmisiä , vanhuksia ja ehkä myös syrjääntyneitä yhteen. Ja sitä kautta, organisaationsa turvin, luoda jonkinlaista turvaverkkoa, nimitettäköön sitä nýt siksi yhteisöllisyydeksi, yksinäisille ihmisille.
Sitä vastoin tavalliselle keskiluokkaiselle kansalaiselle yhteisöllisyyden tyrkyttäminen mm. pyrkimällä luomaan "meidän kaupunginosia", johon kuuluu makkarapaistot ja teennäiset keskustelut naapureiden kanssa, (joihin et halua oikeasti SYvällisemmin tutustua) ovat mielestäni huuhaata useimmille meistä.
Tietenkin osa meistä haluaa olla kovasti "yhteisöllisiä" , etenkin poliitikot joiden motiivit lienevät muualla.
Olisiko näin, että uskonnon hiipuessa monet siirtävät uskonnolliset tunteensa maailman parantamiseen, monikulttuurisuuden ja yhteisöllisyyden alttarille ?
Idealismi on hieno asia ja mutta olisi hienoa, jos realismi toimisi kuitenkin isäntänä.
Nopea vastaus. Mutta ehkä jotain jää...
catulux ja korento
Mitä mieltä olette niin sanotusta "uusheimoisuus"-ideasta, jonka eräs kuuluisimmista edustajista on ollut Michel Maffesoli (wikipediatietoja ei löydy enää englanniksi(!?)?
http://en.wikipedia.org/wiki/Neo-Tribalism
Tuossa on wikipediatiedot Neo-Tribalismista.
Jos ehditte lukea, niin se voisi toimia jonkinlaisena keskustelun lähtökohtana tälle yhtä aikaa menetetyn, kaivatun että "valheellisenkin" yhteisöllisyysajatuksen pohdinnalle.
Muodostavatko esim. bloggaajat yhteisön, tai onko Blogistanin sisällä "yhteisöjä", vai pitäisikö puhua vain bloggareitten chattaus- ja biletysseuroista?
Toisin sanoen - mikä on yhteisö ja mikä on yhteisöllisyyttä aikana, jolloin urbanisoituminen, modernismi ja teknologian kehitys ovat murtaneet esimerkiksi agraarikulttuurin, nationalismin ja uskonnon merkityksen yhteisöllisyyden tunnusmerkkeinä.
Lätkämatseja seuraavien "yhteisöllisyys" ei täyttäne edes väljimmän uusyhteisöllisyyden kriteerejä...
Urheiluseurat (ja raittiuseurat) ovat ehkä jo hiukan lähempänä yhteisöllisyyttä - olivat ainakin ennen vanhaan.
*
Mielenkiintoista on ollut seurata myös liberalismi-kommunitarismi-keskustelua, jossa kommunitarismi vaatii, että yhteiskuntien tulisi sitoututua selkeästi artikuloituun ja legalisoituun arvopohjaan sen sijaan, että sekin asia jätetään uusliberalistisen markkinatalouden suhdanteitten armoille.
Soveltuuko kommunitaristinen ajattelutapa uusheimo-ideaan tai sen eri versioihin?
Catulux: Kiintoisia ajatuksia.
Rauno: Tutustun tuohon neotribalismiin tänään myöhemmin. Juuri nyt en kerkiä.
Nopeasti vielä yhteisöllisyydestä:
Ihminen X muuttaa Kainuusta Helsinkiin töiden perässä. Hän asuu Merihaan torneissa. Hän tekee hyvää tiliä, tapaa työkavereita, käy baarissa, käy kirjastossa, kuuluu siihen ja siihen kerhoon/yhdistykseen tms. Silti hän tuntee usein omituista irrallisuuden ja elämän merkityksettömyyden tunnetta.
Minä tarkoitin yhteisöllä ryhmää, johon ihminen kuuluu itsestäänselvästi, sisäänrakennetusti, ilman, että tarvitsee miettiä, kuuluuko hän siihen vai ei.
Kuten Catulux viittasit, on haikailua entiseen ajatella, että ihmiset voisivat elää synnyinseuduillaan elämänsä, mutta silloin kun näin oli, ihmiset eivät tunteneet samanlaisia irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunteita kuin nykyään, väittäisin, niiden dokumenttien perusteella joita menneestä maailmasta on käsillämme.
Elämme nyt eri maailmassa, se on selvä. Elämme nimenomaan MAAILMASSA, kun ennen elimme kylissä. Elinpiirit ovat laajentuneet, huoneista on ikään kuin tullut niin suuria että ihmiset eivät enää tunne seiniä ympärillään.
Elämme murrosta, nimenomaan. Elämme sitä, koska "oikeat" yhteisöt ovat kadonneet. Ihmiset ovat pohjimmiltaan enemmän yksin kuin ennen (huono ilmaus, koska kaikkihan ovat aina yksin, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan).
Tähän puutteeseen pitäisi löytää ratkaisu, niin ihmisten henkinen hyvinvointi kasvaisi, luulen. Vastaus ei ole kirkko, ainakaan nykyisellään, eikä ainakaan kaikille, koska niin monelle kirkko jo sanana aiheuttaa negatiivisia mielikuvia.
Vastaus eivät todellakaan ole kyläyhteisöt ja niiden väkinäismakkaranpaistotuokiot, paitsi ehkä jollekin.
Mikä vastaus on? Jos sen tietäisi, siitä puhuttaisiin jatkuvasti jokaisessa mediassa.
Ratkaisu ei ole se, että alamme morkata menneitä arvoja, tai yhteisöllisyyttä ajatuksena. Yhteisöllisyyden (=itsestäänselvän johonkin kuulumisen) merkityksen kiistäminen on itsepetosta, sitä että ei pureskele asioita loppuun asti. Tämä oli keskeinen viestini, Catulux, kun sinulle eilen lähdin saarnaamaan :)
juhan ongelma onkib merihaan arkkitehtuuri
wau!
Post a Comment