Humanismi tänään lievässä laskussa, moraali pysynyt ennallaan

Kommentti Eufemian päreeseen"Kehotettua kirjoittamista".

*
Humanismi on kuollut aate. Siitä on tullut aave - varsinainen vampyyri.

Humanismista luennoidaan ja keskustellaan enää vain yliopistojen filosofian laitoksilla. Terveisiä vaan humanisti Sami Pihlströmille, joka on kiltti mies.

*
Foucault`n ajattelu on von Wrightin kliseemäisyyteen (humanismista puhuttaessa) verrattuna raakaa ja kyynistä, mutta yhtä kaikki - se ainakin pyrkii sellaiseen rehellisyyteen, jota suuret käsitteet eivät hämärrä tai mystifioi.

Silti Foucault jätti minun mielestäni edesvastuuttomasti painottamatta, että vaikka humanismi lopulta riutui verenhukkaan (siltä loppui uskottavuus), niin silti se yhä vielä on kovaa valuuttaa - siis konkreettisesti: valuuttaa.

Humanismi nimittäin jätti kuollessaan perinnön, jonka antihumanistit edesvastuuttomasti sallivat päätyä sijoittajien mukana pörssiin.

Ja raha teki "orwellit" ihmisyydelle - niinkuin se aina tekee.

Investointipankkiirit tahkoavat nyt rahaa humanismin nimissä. Vapaus, tasa-arvo, turvallisuus, demokratia, liberalismi, ihmisoikeudet ja muut "mukavat" aatteet, jotka on yleensä aina liitetty humanismiin - niistä on nyt tullut kannustimia kaikelle epähumaanille - humanismin nimissä.
Esimerkiksi terrorisminvastaistaisuudesta on tullut pahempaa kuin se, mitä sillä on vastustettu.

Foucault kyllä tiesi, että pääomien tukemassa strategisessa toiminnassa näin käy, mutta kritisoin häntä siitä, ettei hän pysynyt johdonmukaisesti kyynisyydessään, jonka mukaan moraali ja humanismi ovat strategisen laskelmoinnin ideologisia savuverhoja.

Sillä - vaikka Foucault`a voikin moraalin ja humanismin suhteen pitää kyynikkona, hän käyttäytyi samalla kuin olisi itse ollut matkalla kohti päämääriä, jotka antoivat olettaa, että hän toimi jopa pyyteettömästi - siis ei-laskelmoidusti eikä yksinomaan strategisesti.

Annan pari esimerkkiä.

Kun Foucault`a kysyttiin kerran, miksi hän menee osoittamaan mieltään vähemmistöjen puolesta, jos häneltä puuttuu perimmäinen usko aatteelliseen (eettiseen) vaikuttamiseen juuri instituutioitten suhteen, hän vastasi vain: Miksi en menisi?

Kehno vastaus niin fiksulta mieheltä.

Sitäpaitsi hän alkoi - vastoin alkuperäisiä suunnitelmiaan - kirjoittaa seksuaalisuuden historiassaan identiteettitekniikoista ja itsensä huolehtimisesta moraalisena toimintana.

Kissan viikset! Kaikki tällainen itsestä huolehtiminen tapahtuu nykyään muodin, trendien eli rahan - ei ihmisen omien yksilöllisten ja autonomisten pyrkimysten ehdoilla.

Minun mielestäni Foucault`n ajattelu ja hänen käyttäytymisensä ilmentävät relativismin fataalia umpikujaa.
Foucault saattoi ehkä itse elää tämän ristiriitatilanteen/umpikujan kanssa, mutta se ei vielä vakuuta niitä, joiden mielestä ihminen, joka pyrkii itseään suurempiin aatteellisiin päämääriin, vaikka julistaa moraalirelativismia ja laskelmoitua toimintaa, on joko "jakomielitautinen" tai kyvytön argumentoimaan johdonmukaisesti.

Foucault`sta tuli siis lopulta autonomisen yksilöllisyyden/individualismin asianajaja (kts. hänen vähän ennen kuolemaansa kirjoittama kommentaari Kantista) tilanteessa, jossa yksilöllisyyden takaavat aatteet olivat sulautumassa ehkä lopullisesti pörssikursseihin, mikä merkitsee, että silloin instituutiot eivät varmasti muutu jotenkin humaanimmiksi, koska niitä manipuloidaan poliittisen päätöksenteon ulkopuolelta strategisesti - rahalla/vallalla/pakkovallalla/väkivallalla.

Humanismin perusedellytys on aina ihmisen yksilöllisten valmiuksien takaaminen, mutta se ei onnistu ilman yhteisöllisiä arvoja (yksilöllisyys vailla arvopohjaa on suunnatonta eli vailla suuntaa), mutta kun tällaisia arvoja aletaan mitata rahassa, myös yksilöllisyydesta tulee pelkkä valuutta.

*
Jos Foucault päätyi ajattelemaan, että humanismin ja antihumanismin ristiriita olisi voitettavissa "kasvattamalla" kantilainen, autonominen moraalisubjekti, olen yhtä lailla "äimän käkenä" kuin Jürgen Habermas luettuaan edellä mainitun Foucault`n tekstin.

Miten todellakaan saattoi olla mahdollista, että strategisen toiminnan (contra kommunikatiivinen toiminta) ja kyynisen relativismin puolestapuhuja (filosofinen terroristi par excellence) yhtäkkiä ryhtyi kirjoittamaan suopeasti Kantin autonomisesta moraaliagentista?

Oliko hän kokenut uskonnollistyyppisen "herätyksen" vai yksinkertaisesti luopunut jostain aiemman ajattelunsa perimmäisestä periaatteesta?

Tätä emme saa koskaan tietää, mutta vaikka selvää ajattelulinjan muutosta voisikin pitää tosiasiana, niin yhtään helpommalla Foucault ei humanismin ja moraalin haasteesta olisi päässyt verrattuna entisiin näkemyksiinsä.

Hänhän oli jo ehtinyt luovuttaa Ihmisyyden Paholaiselle, joka pitää majaansa Wall Streetin pilvenpiirtäjissä...