Lisäsin otsikkoon "Kokeileva päre" jo senkin vuoksi, että epäilen lukijan löytävän jutun clueta, pointtia eli/tai punaista lankaa alkuperäisestä tekstistä.
*
Etappisika kirjoitti
"Minun puolestani kristityt saa lykätä omissa nukketaloissaan kansi visusti päälle naulattuna lähimpään hautaan."
*
Etappisika ja muut lukijat. Minulla on kuin onkin myös edellä mainitussa päreessä ihan vakava teema ja perusajatus.
En nyt muista missä dialogissaan Platon kertoo miehestä, joka taistelee sellaista halua vastaan, joka yllyttää häntä menemään taistelukentän liepeille katselemaan kuolleita, silvottuja ruumiita.
Samoin on jokainen meistä varmaankin joskus joutunut inhottavan uteliaisuuden valtaan, jos lähellä on tapahtunut vakava auto-onnettomuus. Epämiellyttävä halu nähdä onnettomuuden uhrit tuntuu merkillisen voimakkaalta.
Jotenkin oudolla tavalla tämä halu houkuttaa ja kiihottaa uteliaisuuttamme.
Platon haluaa näin tehdä erottelun pelkän primitiivisen halun ja järkeen kytköksissä olevan tahdon kanssa.
Tahto on Platonille tietoisuuden käyttövoimaa, kun taas halu velloo satunnaisena ja miltei kokonaan järjen ulottumattomissa.
Tahto on kuitenkin järjen ja halun välissä toimien tämän takia linkkinä tai välittäjänä niiden välillä.
Sen vuoksi tietoisuus/minuus ei ole Platonille mikään eristynyt ja/tai "alemmista ja ylemmistä" psyyken osista täysin eriytynyt ja autonominen osa.
Kuten tunnettua Freud modifioi tietoisuuden struktuurinsa Platonilta, mutta pani sen toimimaan libidoenergialla.
Platon sen sijaan asetti ainakin ihanteekseen järjen hallinnoiman ihmisen, jolla halut ovat "rationaalisen tahdon" kontrollissa.
Freudin mielestä tietoisuus toimii omantunnon eli moraalisen yliminän kontrollissa, koska pelkkä rationaalinen tahto ei pysty kontrolloimaan halua eli tiedostamatonta ja äärimmäisen voimakasta viettienergiaa.
Platon puolestaan ei pitänyt halua näin voimakkaana, tai oikeammin tulkittuna Platonille järki itsessään oli niin vahva ja autonominen, että oikealla tavalla kehittynyt tahto noudatti luontaisesti järjen ohjeita - ilman minkään yliminän eli omantunnon aiheuttamien syyllisyydentunteitten soimausta.
Kreikkalaiselle ja rationaaliselle idealismille ylipäätään olivat vieraita sellaiset juutalaisuudelle tutut emotionaalis-energeettis-moraaliset käsitteet kuin omantunnon soimaus, syyllisyys tai synti.
Tietenkin syyllisyys oli tuttu termi kreikkalaisillekin, mutta se ymmärrettiin varsin muodollisesti ja erityyppisessä kontekstissa kuin juutalaisuudessa.
Tekoihinsa syyllinen joutui kyllä kärsimään häpeää, mutta tuo häpeä liittyi pikemminkin yhteiskunnallisten roolivelvoitteiden rikkomiseen, kun taas juutalaisuudessa (joka sekin kontrolloi vahvasti esim. miehen ja naisen sitoutumista erilaisiin rooleihin ja asemaan avio-/sukulaissuhteissa) syyllisyyden häpeäluonne ikäänkuin "tartutti" ihmiseen pahe-nimisen taudin, josta hänen oli vaikea päästä eroon ilman erityistä uskonnollista rituaalia.
Lopulta kristinusko teki (Nietzscheä mukaellen) omastatunnosta tehokkaan mentaalisen "aseen", jolla "vapaitten miesten" ja ylipäätään hallitsevan luokan käsityksiä hyvästä ja hyveistä murrettiin ja muokattiin psyyken sisäpuolelta käsin.
*
Platon kertoo, miten vaikeaa tarinan miehen on oppia vastustamaan primitiivistä, uteliasta sielunosaansa, ja miten hän kuitenkin lopulta päätyy toimimaan järkensä kontrolloimana välttäen näin satunnaisten halujensa houkutuksen.
Platon opettaa, että meidän on vastustettava järkemme avulla halua, jolla ei ole sen suostumusta - ei niinkään sitä, että on asioita, joita emme "saa nähdä".
Tätä selitystä vasten käynee ymmärrettäväksi, että ruumisarkun etukannen pitäminen auki siihen asti kunnes vainaja lasketaan hautaan, on paitsi elävien viimeinen vainajalle suoma kunnianosoitus myös vainajan viimeinen "kontakti" elossaoleviin.
Tällainen hautajaistraditio siis toteuttaa tahtomme (ja uskomme) rationaalisesti hyväksymää tapaa.
8 comments:
Kyllä Rauno käsittääkseni olin tuon "vakavan teeman ja perusajatuksen" aiemmasta kirjoituksesta haarukoinut.
Itseäni siinä kiinnosti tuo Rakel-tädiltä peräisin ollut pohdinta ihmisruumiin muokkaamisesta/muokkaamattomuudesta suhteessa sen seksuaaliseen tai muuhun houkuttelevuuteen tai esteettiisiisn kvalfikaatioihin. Tässä yhteydessä aloit jo lupaavasti vinssata ämpäriäsi alas kaivoon, jossa ollaan groteskiuden ja voyeuristisien herkkujen kanssa tekemisissä. Mutta ämpärisi kolahtikin sitten jonkun kirkkoisän päähän ja hommma jäi siihen.
Mitä taas kristittyjen (ja muidenkin) hautaamiseen edelleen tulee, on sellainenkin näkökulma, että jos joitakin kristittyjä (tai muita)naamoja on saanut katsella tarpeekseen jo niiden ollessa elossa, ei välttämättä enää viitsi kun ei ole pakko... - Tiedäthän: "Haluan muistaa hänets sellaisena kuin hän oli eläessään" ja pitkä nyyhkäisy - tällähän siitä selviää.
Ja sitten on sellaisiakin kristittyjä, joiden naamoja ei viitsisi katsella edes elävänä.
Ja muista Rauno tämä Antiikin viisaus (en muista keneltä peräisin, joku kreeku, sinä ehkä tiedät): Perillisten itku on naamioitua naurua.
En usko, että ihmisellä on mitään luontaista taipumusta perversioon tai rakkautta groteskiin, kuolemaan,kammottavaan.
Uskon, että ihmisellä on taipumus kehittää taipumuksia vaikka mihin suuntaan, myös perverssiin suuntaan.
Olen kuitenkin samaa mieltä siitä käytännöstä, että kuollutta ei pidä piilotella. Mutta minun syyni on ihan silkkoa keittiöpsykologiaa; itse olen uskonut ihmisen kuolleeksi vasta todella silloin, kun olen sen omin silmin nähnyt. Mutta kun on nähnyt yhden kuolleen, on nähnyt ne kaikki. Kun on nähnyt yhden kuolleen, uskoo kuolemaan, joten sen jälkeen on yks' ja sama onko arkussa ketään tai uurnassa kukkamultaa vai jonkun jäännökset.
Mutta kuollutta ei pidä piilotella.
"Kuollutta ei pidä piilotella"
Tämähän on kuin Hammettin kirjan nimi.
Tai Paavo Haavikolta: kuollutta ei pidä piilotella, ne tekevät sen itse.
Taisi olla niin, että halusin itseasiassa kirjoittaa 'kuolemaa ei pidä piilotella'. Mutta kuollut tunki tuohon kuin väkisin.
Kuollut piilotteli
Iltasanomien otsikko.
Missähän RR taas piileksiikään. Ei kai vain kukaan ole naulannut kantta kiinni.
Luotan kyllä Raunoon. Kun aloimme kaapia lapioillamme maata laatikon päälle,ensimmäisen sora- ja sepelikerroksen alta vielä kuulimme hänen voitonriemuisen äänensä:
- Nimeni ei ole Rauno "Houdini" Räsänen, ellen tästä selviä ja pääse Guinnessin kirjaan ja Guinnessin ääreen!
Anonyymi loanheitto on mahdotonta - koneet tekevät sen itse.
Etappisika
Kuka perk... heitti multaa niskaani?!
Post a Comment