November 17, 2006

Auktoriteetin ja kurin soveltuvuus häiriköinnin ja "sietämättömän tyhmyyden" ehkäisemisessä

Kommentti Ikkunaiineksen päreeseen "Opettajien pakkolomista (paasaus)" ja sen kommentteihin.

*
Iines said...

Mitäkö on opettajan synnynnäinen auktoriteetti?Jos opettajaksi aikovalta puuttuu myötäsyntyinen kyky (haluta) kohdata ihminen, kyky rakastaa lähimmäistään ja pyrkiä lähelle, vuorovaikutukseen, johon hänellä on likoonpantavana oma itsensä, häneltä puuttuu auktoriteetti.
Opettajan auktoriteetti on minulle siis persoonallisuuteen syvästi liittyvä piirre, ei toimintamalli, joka otetaan käyttöön valtasyistä.
...
Kuria ei kouluissa pidä pitää, sillä ei kuri pitämällä tule eikä pysy.

***
Tuo viimeinen väite ei voi pitää paikkaansa esim. koulukiusaajien ja "kroonisten" häiriköiden kohdalla. Kun ongelmat ovat päässeet/päästetty siihen pisteeseen, etteivät kauniit puheet enää auta, on pakko käyttää kurinpidollisia toimenpiteitä.

On sitten toinen juttu, missä määrin ja missä vaiheessa tällaisten - jopa väkivaltaisesti "oirehtivien" oppilaitten käytökseen pitää puuttua nimenomaan selkeän kurinpidollisesti.

Olen tapuvainen asettumaan Panun mielipiteitten kannalle näissä asioissa. Eivät puheet ja lievät sanktiot auta, jos kouluun on päässyt syntymään esim. kiusaajaklikki, joka viis veisaa opettajien nimellisestä auktoriteetista.

Toisista piittaamattomaan väkivaltaan - niin henkiseen kuin fyysiseenkiin - on puututtuva äärimmäisin toimenpitein tai muussa tapauksessa "terapiakeskeinen" valistus- ja kasvatusidealismi pahimmillaan vain antaa häriköitten jatkaa tihutöitään uudessa ja ovelammassa muodossa.

Mutta entä auktoriteetti? Jos kaikilta opettajilta löytyisi tarpeeksi aitoa auktoriteettia oppilasryhmiinsä, niin riittäisikö se itsessään ehkäisemään häiriköintiä?

Auktoriteettiin vetoaminen saattaa kuitenkin olla eräänlaista pään pensaaseen piilottamista, koska silloin vedotaan tekijöihin, joita ei yleensä "enää" voi ottaa käyttöön, koska ne joko ovat jo käytössä tai sitten eivät ole - eivät koskaan ole olleet eivätkä koskaan edes tule käyttöön, koska kyseiset ominaisuudet puuttuvat suurimmalta osalta opettajakuntaa.

Jo tämän tosiasian vuoksi selkeä kurinpidollinen ohjeistus häriköitten suhteen lienee ainut järkevä toimintamalli kouluissa.

Haluan kuitenkin vielä pohtia alussa siteeraamiani Iineksen kommentteja auktoriteetin ja persoonallisuuden suhteesta noin yleisemmällä tasolla.

*
Otetaan Kemppisen tavoin esimerkki Linnan "Tuntemattomasta".

Lammio piti auktoriteettia kurin (ohjesäännön) avulla, mutta miehet tottelivat häntä vain pakosta - eivät siis kunnioittaneet Lammiota esimiehenään.
Koskela sen sijaan ei korostanut ohjesäännön mukaista asemaansa hierarkiassa vaan eli alaistensa joukossa varsin tasavertaisena. Silti hänellä oli ehdoton mutta hyväksytty, ikäänkuin luonnollinen auktoriteetti heihin.

Auktoriteettia ei tässäkään tapauksessa näyttäisi voivan saavuttaa vetoamalla muodolliseen asemaan, mikäli henkilön persoonallisuus on ristiriidassa tähän asemaansa tarvittavien ominaisuuksien kanssa.

Mutta onko auktoriteetti sitten aina ikäänkuin karisma, "jumalallinen" lahja, joka/jota jollain on, jollain taas ei. Eikö ihmistä voi opettaa tässä asiassa?

Toisaalta - kun ihmisiä valitaan auktoriteettia vaativaan koulutukseen/tehtävään, onko mahdollista testata todella pätevästi, löytyykö heiltä aitoon auktoriteettiin vaadittavia ominaisuuksia?

Olen hieman skeptinen tuon testattavuuden suhteen.

Eihän J. H. Erkkoakaan pidetty edes koulutuksen jälkeen sopivana opettajaksi, ja silti hän lienee sitä ollut.

Seuraavassa varsin merkillinen ja tragikoominen esimerkki/anekdootti auktoriteetin ja kurinpidon käytöstä oppilaitten oppimisvaikeuksien "ratkaisemiseksi".

*
Ludwig Wittgensteinia ei kai olisi koskaan pitänyt päästää läpi opettajankoulutuskursseista, joihin hän hakeutui Itävallassa julkaistuaan sitä ennen Tractatuksen ja ratkaistuaan siinä omien sanojensa mukaan "kaikki filosofian ongelmat" - ( sillä erää ;~).

Pienessä itävaltalaisessa maalaiskylässä Wittgensteinia nimittäin pidettiin ajoittain miltei hirviönä opettajaksi. Hänen pinnansa paloi aivan liian herkästi heikompitasoisten oppilaitten oppimisvaikeuksien vuoksi.
Varsinkin matematiikkaa olisi kaikkien pitänyt osata aivan erityisen hyvin.

Tukkapölly ja karttakepin läimäykset eivät silloinkaan sopineet ainakaan itsestään selvyyksinä asiallisen opettajan toimenkuvaan, vaikka niitä ei tuomittukaan yhtä selvästi kuin ruumiillisen rangaistuksen käyttö nykypedagogiikassa.

Kyläläiset tosin ihmettelivät suuresti, kun tämä omituinen kansakoulunopettaja kerran - tuosta vaan - korjasi heidän rikki menneen höyrykoneensa. Kylässä ei ollut ketään koneasiantuntijaa.

Ihmiset eivät kuitenkaan tienneet, että Wittgenstein oli sekä koneinsinööri että Cambridgessa opiskellut ja luennoinut filosofisen logiikan nero.

No - olipa W. sitten miten nero tahansa, niin tarpeeksi kärsivällistä kansakoulunopettajaa hänestä ei tullut.
Wittgenstein sai pahimmasta läimäytyksestään erottamisuhkauksen, mutta mikään sadisti hän ei sisimmältään ollut, koska esim. hänen päiväkirjansa todistaa filosofin kärsineen tekonsa johdosta piinaavia omantunnon tuskia.

Juuri stoalainen itsehillintä nimittäin oli asia, jota Wittgenstein sisimmässään arvosti - ilmeisesti sekä oman aristokraattisen asemansa (isä oli Itävallan ja yksi maailman rikkaimpia miehiä) mutta myös ja etenkin oman kärsimättömän ja impulsiivisen luonteensa takia.

Tosin aivan samanlaista kärsimättömyyttä Wittgenstein osoitti myös myöhemmin Cambridgeen palattuaan, jossa jo sekä kuuluisat "konkarit" (Russell ja Moore) että nuoret ja huippulahjakkaat, etenkin filosofian tulevat kuuluisuudet (mm. G. H. von Wright) saivat luennoilla kuulla Ludwigin tuomion hänen haroessaan kiukkuisena tukkaansa, kun ei ollut saanut mieleisiään palautteita filosofisen "talk-shownsa" kommenteiksi.

"Te olette sietämättömän tyhmiä! Jos joskus joudutte teille täysin vieraan heimon pariin, jonka tapoja ette lainkaan ymmärrä, tajuatte tilanteeni vaikeuden..."

15 comments:

catulux said...

Hyviä lastuja kirjoittelit Räsänen. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

Valitettavaa vain on, että nykyisissä opettajanhuoneissa on akkavalta, ja niiden kasvatuksellinen ilmapiiri on lepertelevän yli-idealistinen. Päätä silitetään ja lässytetään, vaikka rehellinen ja ankara oikeudenmukaisuus olisi parempi vaihtoehto.

Lisäksi ei opettajien tehtävä ole tarjota rakkautta ja lämpöä, vaan, herranen aika, se on kotien ja vanhempien tehtävä !! Opettajan tehtävä on opettaa.

Peruskoulun Akilleen kantapää on eräänlainen maailmankatsomuksellinen taittovirhe; kaikki oppivat kaiken.

Ja tämähän on täyttä soopaa. Tilanne on johtanut siihen, että erityisopetuksen määrärahat räjähtävät käsistä ja lahjakkaat oppilaat ovat täysin heitteillä ja kyllästyvät haasteiden puuttuessa.

Kyllä meidän joukossamme on edelleen lahjattomia=tyhmiä; paljon keskinkertaisia ja vähän lahjakkaita. Eivätkä kaikki opi kaikkea vaikka eräs puolue on varmaan laatimassa lakia, jolla tämä totuus kiellettäisiin...

Lisäksi Iinekselle terveisiä: "Ne, jotka osaa, ne tekee mitä vaan.
Ne, jotka ei, ne ryhtyy opettamaan." ;)

A-K.H said...

Sanokamme, että Wittgenstein ei ollut hullu, mutta sinäkin lienet koulutuksesi ja kokemuksesi nojalla sitä mieltä, että epävakaa persoonallisuus hän oli - tai ainakin vakaasti sellainen kuin oli. Voisin pitää häntä esimerkkinä hänenkaltaisestaan kansakoulunopettajasta, mutta pitemmälle en yleistämisessä menisi. Iines tuntuisi paremmin yleistämiskelpoiselta edistyksellisyydestään huolimatta.
Professorina Wittgensteinille annettiin oikeus pitää luentonsa haluamallaan tavalla katederisalin ulkopuolella.

kafkaesque said...

filosofi ludwig wittgenstein, taloustieteilijä j.m.keynes ja keynesin puoliso, ballerina lydia lopokova kävelivät puistossa cambridgen yliopistokaupungissa. kevätpäivä oli kaunis ja aurinko paistoi lämpimästi. puut olivat juuri puhkeamassa lehteen. "voi miten kauniita puut ovatkaan" , sirkutti lopokova onnellisena. wittgenstein mulkaisi ballerinaa ärtyneesti ja kivahti: "in vot sens, missä mielessä?" herkkätunteinen lopokova järkyttyi ja soperteli hädissään: "no minä vain ajattelin, että nuo vaahterat ovat kovin sieviä..." "nainen, älä puhu roskaa minun aikanani" , komensi tyly filosofi. ( lähde: eero hämeenniemi )

Etappisika said...

Eiköhän jokaisen vähänkin kouluja käyskennelleen muistissa ole monen sortin tallaajaa opettajana - itse muistan pari hullujenhuoneellekin asti kiusattua tapausta.

Lammio-Koskela esimerkki ehkä hieman ontuu tässä, homman luonne ja porukan ikä (ja ikäerot) olivat ja ovat armeijassa siksi erilaisia kuin koulussa.

Wittgensteinista muistan von Wrightin jossain kertoman anekdootin, että kun tullut puhe lastenkasvatuksen ongelmista (von Wrihgteillä oli lapsi tai lapsia) niin Ludu oli kovasti korostanut Diziplinin merkitystä...

Näitä Wittgenstein-tyyppejä ainakin aikoinaan oli opettajina, siis henkilöitä joille se ei ollut varsinainen "päätyö", vaan milloin mistäkin syystä hommattu sivutoimi. Eivätkä pedagogiset valmiudet juuri päässet näillä esiin, jos sellaisia olikaan. Niistä nuuskittiin nopeasti esiin heikot kohdat...

Sari said...

Ne jotka osaavat kaiken, eivät osaa opettaa.

Rauno Rasanen said...

catulux

Aika lailla samoin ajattelen kuin sinäkin.

a-k.h

Käytin Wittgensteinia esimerkkinä mahdollisimman ongelmallisesta kansa- eli peruskoulun opettajasta.

En tiedä opettiko W. ala-astetta, mutta kuvitelkaa itse - Ludwig Wittgenstein opettamassa ekaluokkalaisille lukemista ja kirjoittamista - ja ennenkaikkea matematiikkaa!
Luulenpa, että lapsiparat olisivat/ovat nähneet ensimmäisten laskuopin tuntien jälkeen painajaisunia nollasta.

Mutta ei siksi, että nolla on yhtä kuin ei-mitään vaan siksi, että Wittgenstein olisi nollan yhteydessä opettanut lapsille kokonaisen ontologian Platonin tyyliin.

(Nolla oli lukumystikko Platonille paitsi tarpeeton myös "valheellisuudessaan tuomittava" numero, sillä maailmassa ei Platonille ollut mitään sellaista kuin ei-mitään.)

*
Kafkaesque

Muistan lukeneeni tuosta tapauksesta.
Aikamoinen fakki-idiootti tämä Ludwig.
Hänelle kun estetiikasta (kuten ei uskonnosta ja etiikasta) ei Tractatuksen mukaan voinut puhua mitään, joten oli selvää?, ettei esim. puiden kauneudesta esitetty mitään väitteitä. (Huhhuh - ballerina parka.)

Myöhemmässä filosofiassaan Wittgenstein sentään jo "soi" estetiikallekin itsenäisen kielipelin roolin.

Etappisika

Tämänkertainen päreeni on kirjoitettu aika nopeasti, ja sen alkuperäinen motiivi oli pohtia Iineksen blogissa käsitellyn, luonnollisen auktoriteetin olemusta ja mahdollisuutta, eli kirjoitin Lammio-Koskela vertailun ensimmäiseksi ja pelkästään esimerkin vuoksi.

Mutta sitten aloin assosioida lukumuistojani Wittgensteinin kansakoulunopettaja-ajalta, enkä lopulta voinut olla aloittamatta juttua esittämättä kantaani suhtautumisesta kouluhäiriköintiin.

Eli onko häriköintiin järkevämpää suhtautua kurinpidollisesti vai jotenkin kuin ihmeen kautta opettajan omaa auktoriteettia käyttäen.

Nimittäin - jos sitä auktoriteettia ei ole tai se ei nyt yksinkrtaisesti satu "riittämään", on pakko toimia "Disipliinin" pohjalta.

Sari

Aivan. Vaikka jollain olisi opetettavasta aineesta liki täydelliset tiedot, se ei vielä takaa, että hän osaisi opettaa noita tietoja.

Ja tämä pätee jopa yliopistoluentoihin, vaikka kyseessä on monesti äärimmäisen abstrakti tiedon taso, jonka opettamiseen ei pedagogisten taitojen luulisi vaikuttavan.

Sitäpaitsi yliopisto-opettajien ei edes tarvitse suorittaa arvosanaa pedagogiikasta saadakseen luennointioikeuden.

Kasvatustieteilijät ovat tietysti asia erikseen, koska heidän koulutukseensa pedagogiikka kuuluu automaattisesti, mikä ei välttämättä vielä takaa sekään yhtään mitään - onhan Timo Airaksinenkin ymmärtääkseni suorittanut ainakin laudaturin myös kasvatustieteestä.

Olen maininnut jonkun kerran teoreettisen filosofian dosentin, Heikki Kanniston, jolle minun on ollut ilo suorittaa neljä luentokurssia.

Kannistolla on pedagoginen "vaisto", joka esim. Timo Airaksisen kaltaiselta - parhaimmillaan erinomainen luennoitsija hänkin - opettajalta puuttuu.

Ei ihme, että Kannisto on ollut jatkuvasti erittäin suosittu opiskelijoitten keskuudessa. Airaksista sen sijaan moni opiskelija melkein pelkää.

Enpä suosittelisi esim. Saaralle Airaksisen tyyppistä luennoitsijaa...

No - tosiasia tässäkin asiassa on, että prof. Airaksinen on ihan huumorintajuinen heppu, kun hänet oppii edes hieman paremmin tuntemaan, mutta luennoitsijana hän kyllä antaa itsestään melko kyynisen vaikutelman.

Joku onkin letkauttanut, että Airaksisen johtamassa, käytännöllisen filosofian laitoksessa vallitsee timokratia ;~) (vrt. oligarkia)

Iines said...

Kuria ei kouluissa pidä pitää, sillä ei kuri pitämällä tule eikä pysy.(Iines)

***
Tuo viimeinen väite ei voi pitää paikkaansa esim. koulukiusaajien ja "kroonisten" häiriköiden kohdalla. Kun ongelmat ovat päässeet/päästetty siihen pisteeseen, etteivät kauniit puheet enää auta, on pakko käyttää kurinpidollisia toimenpiteitä.(Rauno Räsänen)

Yhtäkään koulukiusausongelmaa ei ole autettu kurilla. Yhtäkään ongelmaa ei ole koskaan poistettu kurilla. Kuri tukahduttaa ongelman, joka pulpahtaa uudelleen pintaan kurin mentyä ohitse.

Ainoa keino on pitkällinen ja paneutuva neuvonpito, keskustelut ja hoitoonohjaukset.

Catulux, terveiset minulle kulkeutuvat parhaiten oman blogini opetuskeskustelun kautta.

jarvelainen said...

bjbErittäin hyviä päreitä, lueskelen mielelläni. Wittgensteinin myöhemmin toimitetut huomautuskokoelmat ovat oppituntimateriaalia, josta näkökulmasta ne saavat kiinnostavaa valaisua liittyen siihen, mitä kerrot. Mainittakoon kuriositeettina, että konepuolta tuntenut "Luki" - sillä nimellä perhe häntä kutsui - suunnitteli Manchesterissä potkurin, jota myöhemmin käytettiin helikoptereissa. Kannisto muuten on todella hyvä Wittgenstein-tutkija. Hänen taitonsa liittyy siihen, että ei opettajana muistuta Lukia vaan on säilyttänyt identiteettinsä mikä Wittgenstein-kultin yhteydessä on harvinaista. Kerran LW vieraili Malcolmin luona ja M:n oppilaat eivät tunnistaneet tätä. Olivat kysyneet, että kuka tuo setä takapenkissä on, joka matkii Malcolmia. Kultin ylipapitar Alice Anscombe alkoi puhua itävaltalaisittain murtaen englantia. Koko porukalla oli tweedtakit ja ylänapit auki.

Rauno Rasanen said...

catulux

Iines kyllä lukee minun blogiani säännöllisesti - niinkuin minä hänen - joten...;~)

Rauno Rasanen said...

jarvelainen

Alla pätkä eräästä sähköpostistani.

"Yläkuvasta (seisomassa - toinen oikealta) löytyy Heikki Kannisto ruutupaidassaan viime tammikuulta.

On kasvattanut tukkaa hieman pitemmäksi siitä, kun viimeksi nähtiin 2003.
Sanoisin, että ihan on selvästi filosofin näköinen mies. Hän luennoi nuorten filosofiapäivillä viime tammikussa aiheesta "Mitä stoalainen haluaa?"

Kuvalinkin osoite

http://www.feto.fi/ajankohtaista/sokrates06.html

Kyllä tuosta kuvasta ehkä hieman Wittgenstein-lookiakin löytyy..;~)

*
Tästä päreosoitteestani löytyy "erittäin vakavaa hassuttelua" mm. teologiasta.

Tsekkaa linkeistä "Kirje Matti Myllykoskelle" (kahdessa päreessä).

http://actuspurunen.blogspot.com/2005/05/pivityksist-kirjoista-ja.html

Rauno Rasanen said...

jarvelainen

Tyylini linkittää oli vielä 1½ vuotta sitten oudosti "epätaloudellinen", muttei se lukijaa haittaa.

Siirryin muistaakseni heinäkuussa 2005 siirtämään kuvia päreisiini Bloggerin uuden kuvansiirron kautta, mutta se - ajoittain varsin mukava "villitys" - laantui kestettyään ehkä vuoden - tosin myös yhä useammin toistuvien siirto-ongelmien takia.

Pitänee tsekata, siirtääkö Blogger beta yhtään sen paremmin kuvamateriaalia.
Joskus nimittäin kuva olisi ihan paikallaan blogin "ideaa" täydentämässä tai selventämässä.

*
Seuraavassa pätkä von Wrightin haastattelua (Niin&Näin 3/98). Olet varmaankin joskus lukenut tämän.

...."Yksi teos, joka tulkoon myös mainituksi, on Heikki Kanniston erinomaisen hyvä väitöskirja Thoughts and Their Subject: A Study of Wittgenstein's Tractatus (Acta Philosophica Fennica 1986).

Valitettavasti Kannisto on niin vaatimaton, ettei hän tyrkytä teostaan muille, vaikka se on aivan ensiluokkainen ja osoittaa, miten jännittävä ja tavallaan syvästi metafyysinen Tractatuksen ajatusmaailma on."

*
Ystäväni Markus Lammenranta sanoi, että tämä sinänsä ansaittu kehu tuli kyllä liian myöhään.

Wrightin olisi hänen mielestään pitänyt julkaista arvio vaikka heti väitöskirjan ilmestymisvuonna 1986, jotta Kannisto olisi saanut siitä kansainvälisesti merkittävän informaatiohyödyn Wittgenstein-tutkijana (yhdeltä arvostetuimmalta Wittgenstein-asiantuntijalta).

Saattaa hyvinkin pitää paikkansa, mutta ovathan ainakin Hesan yliopiston filosofian opiskelijat saaneet nauttia loistavista luennoista Kanniston keskityttyä opettajauralle.

Timo said...

En tiedä liittyykö tämä Kanniston vaatimattomuuteen. mutta jostain syystä en ole koskaan tajunnut hakeutua hänen kursseilleen, vaikka Wittgenstein on ensimmäinen ja suurin filosofinen idolini, jonka tekstien tutkijoihin olen tuntenut vankkaa hengenheimolaisuutta.

(Viimeksi muistan seuranneeni Alberto Emilianin ja Oskari Kuuselan LW-luentoja.)

Luen täältä mielelläni vinkkejä vastaista filosofista aktivoitumista silmällä pitäen...

[abtlesuw - sana, joka jotenkin näyttää englannilta, mutta osoittautuu mahdottomaksi lausua.]

Rauno Rasanen said...

Timo

Alla von Wrightin haastattelun nettiosoite. Ihan kiinostava yleiskatsaus 8 vuoden takaa.

http://www.netn.fi/398/398_netn_witt1.html

Olen suorittanut Kannistolle tenttejä seuraavista aiheista.

Etiikan aineopinnot (luento+kirjat 5ov), syventäviä kursseja: Wittgenstein/Heidegger (luento+kirjat 5ov), Nietzsche (luento+kirja 2ov), Schopenhauer (luento+kirja 2ov).

Lisäksi minun piti mennä kuuntelemaan Kanniston luentoja (2ov) ranskalaisesta postmodernismista (strukturalismi, dekonstruktio jne.), mutta se sitten jäi, vaikka olin jo henk. koht. lähes ilmoittautunut kysellessäni häneltä kussin lähdemateriaalia.

HK itse on sanonut, ettei ranskalainen filosofia ole hänen ominta aluettaan.
Tällaiset asiat kuitenkin selviävät vasta sitten, kun niihin tutustuu, mikä oli osaltaan myös Kanniston motiivi näitten luentojen valmistamisessa (aihetta oli muistaakseni kai toivottu L:rannan opiskelijoitten taholta).

Kanniston Wittgenstein-luentojen muistiinpanot säilytän kuitenkin tallessa niin kauan kuin elän. Ne ovat "aarre".
Kun joku ymmärtää asiansa täydellisesti, sen voi myös ilmaista yksinkertaisesti ja selvästi kuten Kannisto tässä tapauksessa.

Mutta toisaalta - jos sama mies pystyy luennoimaan syventäviä kursseja Schopenhauerista, Wittgensteinista, Heideggerista ja Nietzschestä, niin jo tämä on osoitus varsin laajasta filosofian eri tekniikoiden hallinnasta.

Kannisto luennoi säännöllisesti myös filosofian historiasta.

Mainitsemistani kursseista muut paitsi Schopenhauer (Hesassa) luennoitiin ja suoritettiin -97,-98,-99 kesällä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa,- yksi paikka, jossa Helsingin yliopisto järjestää avoimen yliopiston kursseja.

*
(Lappeenrannan teknillisessä Kemppinenkin on tällä hetkellä proffana, mutta tuskinpa JK siellä seuraavanlaisia väitöskirjoja ohjaa:
Väitöskirjan aihe: Torque Vibration Model of Axial-Flux Surface-Mounted Permanent Magnet Synchronous Machine (Vääntömomenttivärähtelymalli aksiaalivuokestomagneettitahtikoneelle) ;~).

*
Schopenhauer on Kanniston ensimmäinen ja pysyvä filosofisen kiinnostuksen kohde.
Hän tutki väitöskirjassaan yhtenä aiheena myös Wittgensteinin Tractatuksen Schopenhauer-kytkentöjä.

Kytkentöjä (parissa kohtaa jopa lauseplagiaatteja) nimittäin löytyy, vaikka Jaakko Hintikan mielestä niiden merkitys Wittgensteinin ajatteluun ei ole lainkaan niin merkittävä kuin joskus on annettu ymmärtää.

Tämä lienee kuitenkin (jälleen) eräs Wittgenstein-tutkimuksen ikuisuuskysymyksiä.

Hintikka tulkitsee Wittgensteinia miltei "peliteoreettisesti" (ikäänkuin W:n kielipeliteoria voitaisiin kalkyloida tai palauttaa logikkaan).

Kanniston lähestymistapa myöhäisempään Wittgensteiniin on hiukan toisentyyppinen.
Ymmärtääksemme kielipelien olemusta meidän on ensin selvitettävä, mitä W. tarkoittaa säännön seuraamisella.

Jos säännön seuraamisen voi redusoida loogiseksi peliksi ilman, että tämä vääristää Wittgensteinin perusajatusta niin okei.

Itse en omaksuisi sellaista ratkaisua.

Mitä syytä Wittgensteinilla olisi ollut hylätä Tractatuksen kuvateoria/totuuden semanttinen verifikaatio, jos hän edelleen myöhemmässäkin ajattelussaan preferoi jonkinlaista totuuden reduktiomallia - olkoonkin, että se Hintikan mielestä voisi olla IF-logiikkojen kaltaista?

Mutta mutta...minä en ole asiantuntija (en ainakaan oppiarvojen kautta) näissä asioissa - jos nyt asiantuntevuutta filosofiassa ylipäätään voidaan määritellä.

On nimittäin lähes huvittavaa ajatella, että pelkkä tiedon yletön määrä tekisi ihmisestä filosofisen asiantuntijan.

Asiantuntijuutta voidaan määritellä tällä tavoin esim. historiassa ja fysiikassa, mutta ei eri ajattelujärjestelmien ymmärtämisen suhteen.

*
Muistan, kun Timo Airaksinen, joka luennoi Mikkelissä kesällä -94 moraalifilosofian approa (mitä hän ei silloin professorina kovin usein tehnyt) silmäili luentojensa jälkeen käytävän seinällä näkyviä appron arvosanalistoja.

Hänen Hesan tuttunsa dos. Arto Siitonen oli nimittäin antanut minulle peräti kahdesta tentistä 3+ (maksimi oli 3), mitä Airaksinen ei omien arviointiperiaatteittensa lähtökohdista voinut ilmeisesti käsittää.

"Mitähän se Arto nyt oikein on meinannut", hän jupisi.

Kun Airaksiselle selvisi, että minä olin nuo arvosanat saanut, hän isona miehenä (meitä oli siinä siis kaksi isoa miestä) taivutti kasvonsa melkein ohimooni ja kysyi minulta salamannopeasti, tiukka ilme kasvoillaan, jonkun peliteoreettis/tilastollisen tvs. kysymyksen, johon olisi pitänyt laskea vastaus muutamassa sekunnissa - ihan vain päässälaskuna.

Vastausvaihtoehtoja sentään oli kaksi.

Melkein säikähdin moista öykkärimäisyyttä ja pikkumaisuutta.
Sain sentään hämmästykseltäni kysyttyä: "Voiko valita jommankumman?"

No - siitä "trivia-kyynikko" jo hieman "lauhtumaan". Hän sanoi hymyillen, että ei voi ja "paljasti" oikean vastauksen.

Kirjoitan tämän tapauksen esimerkkinä siitä, miten käy, jos asiantuntevuus myös filosofiassa ymmärretään ikäänkuin trivial-pursuit-tiedon suvereeniksi hallinnaksi.

Mutta ei - ei se niin ole, ja vaikka Timo A. luennoitsijana painottaakin didaktisesti tietojen laajuutta ja laajaa oppineisuutta, hän kyllä varsin hyvin itse tietää, että merkittävät uudet ideat filosofian alueella ovat olleet useimmiten hyvin yksinkertaisia, eli niitä ei voi saavuttaa ikäänkuin luonnontieteellistä tiedon kasatumismallia soveltaen - pänttäämällä päähänsä kaikki aiemmin kirjoitettu filosofia.

Noo...en halua morkata Airaksista liikaa?, sillä toisaalta arvostan hänen tietojaan ja ajattelunsa terävyyttä hyvinkin korkealle.

Sitäpaitsi hän ei itsekään ota filosofiaa aina niin kuolemanvakavasti.
(Tämä vaikuttaa kieltämättä ristiriitaiselta, kun tietää hänen tiukat tenttikriteerinsä).

Joittenkin mielestä Airaksisen kyynisyys ("välinpitämättömyys")myös itse filosofiaa kohtaan ilmenee nimittäin hänen eräitten kirjojensa väitettynä populismina, mutta esim. "Markiisi de Saden filosofia" ja "Tekniikan suuret kertomukset" ovat minun mielestäni mielenkiintoisia "paketteja" sekä filosofisesti että käsittelemänsä aihealueen kannalta.

Timo A:n "Moraalifilosofia" ei ole huono kirja sekään, mutta jos etiikasta/moraalifilosofiasta kirjoitetaan kokonaisvaltainen perusteos, niin eikö sen pitäisi olla todella perusteellinen sekä teoreettisesti että historiallisesti?

Vai onko niin, että koska filosofiaa ei voi metodologisesti palauttaa mihinkään perustavampaan malliin ja selittää sitä sieltä käsin, myös johdantokirjat esittelevät joko pelkästään kirjoittajan näkökulman tai ovat liian yleisluontoisia "klishee-luetteloita"?

Rauno Rasanen said...

Kanniston erikoisalueista vielä.

Jäi erikseen "ylöspanematta", mutta kun on mainittu Schopenhauer ja Wittgenstein, niin jo tämä seikka lähes väistämättä implikoi Immanuel Kantin, jonka erityisasiantuntijoihin Kannisto Suomessa myös kuuluu.

Rami E said...

Se joka vitsaa säästää se lastansa vihaa

Sen sijaan, että pohtisimme kuolleiden filosofien loputtomia jaarituksia, voisimme tutkia koulujen kuriongelmaa tieteellisin menetelmin ja tieteelliseen tietoon perustuen.

Ihminen oppii yhteisön normit ja säännöt ehdollistumisrefleksin kautta. Mitä nuorempana lapsi oppii käyttäytymään, sitä vähemmän vitsaa tarvitaan (tai muuta ehdotonta ärsykettä so. kuripalautetta).

On tosin olemassa joukko ihmisiä, joilla tuo ehdollistumisrefleksi on erityisen heikko. Nämä erityistapaukset voidaan tunnistaa varhain ja ohjata erityisopetukseen, jossa käytetään voimakkaampaa ärsykettä lyhyemmällä vasteajalla.

On jopa mahdollista, että nämä erityistapaukset - tai merkittävä osa heistä - voivat myöhemmin palata takaisin normaaliopetuksen piiriin edellyttäen, että kuri saadaan lapseen ehdollistumaan.

On aika heittää pois filosofisiin päiväuniin perustunut Roussealais-Marxilainen kasvatusidealismi ja pelastaa koulujärjestelmämme.


Omatunto on ehdollinen refleksi - H.J.Eysenck