Myötäkärsimisestä eli "Nietzschekö sosiopaatti?" osa 1

(Esseen 1. osa on hieman keskeneräinen, päivitetään jatkuvasti; vilkaise myös muita, vireillä olevia osia 2, 3 ja 4).

Lovelacen testi osa Putki ja kuutio (Huom! Oma tulokseni löytyy seuraavasta blogista Ettei "totuus" unohtuisi! )

Sociopath

You are 100% Rational, 0% Extroverted, 71% Brutal, and 71% Arrogant.

***
Ei ole selvinnyt "Linda Lovelacekaan" (Ilkka Kokkarinen) testimaniasta. Päätin käyttää tätä sosiopaatin luonnekuvausta introna vastaukselleni Sven Laakson oivaltaviin kommentteihin Confessiones blogistani.

********************

Johdantoa Nietzschen moraalifilosofiaan

1.6
Tuskin filosofian piirissä on mitään niin väärinymmärrettyä ja provosoitua teemaa kuin Nietzschen ajattelun focus - hänen moraalifilosofiansa.
Tämä seikka johtuu sekä siitä, että Nietzsche itse tahtoi provosoida ja - mikä merkillisempää, mutta ei kovin tiedostettua, että myös hän itse sekä tietoisesti että tiedostamattaan halusi "väärinymmärtää" itsensä - oman todellisen luontonsa ja omat todelliset intentionsa suhteessaan myötäkärsimiseen ja sääliin (Mitleid, compassion).
Analyyttisemmin pohtien myötäkärsiminen ei tarkkaan ottaen kuulu nietzscheläisittäinkään kokonaan säälin piiriin, koska Nietzsche - tosin ironisesti - kyllä hyväksyy lähimmäisenrakkauden sympatiana "lähintä tai lähimpiä ihmisiä" kohtaan. Siten hän itse asiassa joutuu hyväksymään myös myötäkärsimisen, koska "siellä, missä on eniten rakkautta, on myös eniten kärsimystä" sanoo vanha viisaus.

Mutta säälin Nietzsche niputtaa emotionaaliseksi sairaudeksi, joka on pahanlaatuinen mixed emotion eli siihen sisältyy myötätunnon ohella samanaikaisesti - usein tiedostamatonta - halveksuntaa tai kaunaa.
Nietzschelle kauna, kostonhalu ja kateus olivat juutalais-kristillis-kantilaistyyppisen imperatiivisen (deontologisen) moraalin alkuperä, ja hänen mielestään henkisesti perin juurin sairasta. Heti perään lisään jo tässä vaiheessa, ettei Nietzsche halveksinut juutalaisia rotuna tai ihmisinä - päinvastoin: hän EI ollut antisemitisti.

Moraalin orjakapina oli papillisen "heimon tai rodun" aikaansaannos, joka Nietzschen mukaan syntyi varsinaisesti niin sanotun toisen maastakarkotuksen (exile) eli Babylonian vankeuden jälkeen, jolloin papisto "kaappasi" sekä maallisen että uskonnolisen mandaatin ja legitimoi moraalioppinsa virallisen järjestyksen perustaksi.
Tätä ennen vallinneen Mooseksen lain juutalaisuuden Nietzsche lienee ymmärtänyt sangen toimivaksi, sillä se integroi pienehkön, aloilleen asettuneen, paimentolaisheimon sosiaalipsykologisesti mitä toimivimmalla tavalla.

Voidaanko historiallisista tosiasioista vetää Nietzschen tekemiä muutoksia moraalisessa eetoksessa ei ole - vaikka hän siihen pyrkiikin - suoranaisesti mikään empiirisen tutkimuksen avulla todennettavissa oleva fakta.
Kyse on spekulatiivisen ja empiirisen aineksen sinänsä mestarillisesta yhteensovittamisesta, jota Nietzsche perustelee vaihteeksi (mikä on aika harvinaista hänen kirjoituksilleen) tekemällä juuri sitä työtä, mihin hänet oli perin pohjin koulutettu: filologista tutkimusta (käsitteiden hyvä, paha ja huono analyysi Nietzsche: Genealogy of Morals, Good and Evil, Good and Bad).

Nietzschen kuuluisa termi kaunalle - Ressentimentti, on tämän - länsimaisessa ajattelussa valta-aseman saaneen moraalin lähtökohta. resentment - definition from Biology-Online.org , ressentiment., Ressentiment - Wikipedia.

Israel-Diaspora Relations - The Post-Second Temple Period

Tiivistysti sanotuna kyse on siitä, että alistetut ja tilanteessaan ressentimentin henkisesti sisäistämät orjat tuomitsevat alistajansa (herrat) saaden lopulta heidätkin tuntemaan omantunnontuskia välinpitämättömyydestään ja julmuudestaan. Tällä tavoin - sisäisen metanoian eli mielenmuutoksen kautta, syyllisyydentunto, jota siis kutsutaan tehokkaammin synnintunnoksi - leviää myös hallitsijoiden, alistajien ja ylipäätään ylhäisten ja jalojen ihmisten eetokseksi.
Ylhäiset ja jalot (vapaat) eivät itse asiassa alunperin tunteneet lainkaan käsitettä moraalinen paha. Hyvää edustivat tietysti he itse. Tavallinen, ikeen alla elävä orja-ja työläisrahvas ei sekään edustanut varsinaisesti pahaa vaan sitä pidettiin moukkamaisena, heikompana ja enennmuuta huonompana ylhäisiin verrattuna.

Sen sijaan alistetut "keksivät" pahan, ja pahoja olivat heidän ylhäiset alistajansa. On - aivan oikein - havaittu, että Nietzschen ja Marxin suhtautuminen moraaliin oli hyvin paljossa samanlainen - nietzscheläisittäin perspektiivinen, marxilaisittain luokkasidonnainen.
Ikäänkuin sloganina on heitetty, että kun Marxin sanojen mukaan moraali on rikkaiden/hallitsijoiden juoni köyhien huijaamiseksi ja heidän vastarintansa rauhoittamiseksi, niin Nietzschellä tilanne on tasan päinvastoin: moraalin on alitettujen (orjien) juoni alistajiaan (herroja) vastaan.

"The slave revolt in morality begins when ressentiment becomes creative and gives birth to values....While every noble morality develops from a triumphant affirmation of itself...." http://www.everything2.com/index.pl?node_id=1026360
Friedrich Nietzsche—Genealogy of Morals. Seuraavassa hiukan tarkempi kooste: Nietzsche: Genealogy of Morals. Kts. myös mm.Kiiltomato.net - Keskustelu.

Nyt on vaarana se, että Nietzschestä tehdään tällä tavoin yhteiskuntafilosofinen konservatiivi, äärilibertaristi, rasisti ja jopa diktatuurin kannattaja - siten natsismin prototyyppi. Tämä on täydellinen väärinkäsitys, joskin Nietzscheä voi kyllä perustellusti syyttää siitä, että eräät hänen kommenttinsa ja nimenomaan tyylinsä/tapansa ilmaista ajatuksiaan ovat todella "rankkoja."
Nietzsche tosin - ainakin osittain - tiedosti väärinkäsitysten mahdollisuuden kirjoittaessaan jotenkin seuraavasti: Historian suuri virta (mm. suuret ajattelijat) vetää mukanaan kaikenlaista pikkuroinaa (muistinvarainen siteeraus).

Toisaalta on olemassa kirjallisia todisteita siitä, että esimerkiksi saksalainen antisemiitittien ryhmä olisi halunnut "omia" Zarathustran omien tarkoitusperiensä käyttöön jo Nietzschen elinaikana, mistä tämä lähes raivostui ja kielsi ehdottomasti sotkemasta kirjaansa antisemitistisiin pyrkimyksiin.
Myös yksi monista syistä välirikkoon Wagnerin kanssa oli tämän antisemitismi.

Nietzsche ei ollut laizzes-faire libertarismin kannattaja eikä utilitaristi. Utilitarismia hän piti naivina, koska hänen mielestään on mahdotonta pitemmän päälle yhdistää tekojen seuraukset ja niiden hyödyllisyys. Hyödystä on tällä tavoin tehty metafyysinen käsite (ennakkoluulo, pelkkä uskon asia, jonka legitoidaan tieteen auktoriteetilla).
Eikä Nietzsche kannattanut edes liberaali-demokrattisia aatteita sosialismista nyt puhumattakaan. Mutta eipä hän ollut myöskään nationalisti - ja tämä on tärkeä pointti.

Ensimmäinen kirjallisuustieteilijä ja kulttuurivaikuttaja Georg Brandes, joka ryhtyi luennoimaan hänestä noin vuotta ennen henkistä luhistumista sai Nietzschen hyväksynnän kysyessään kirjeitse tämän mielipidettä määritelmälleen filosofin ajattelija-luonteesta.
Radikaali aristokraatti on edelleen käypä määritelmä, joskin Nietzscheä ei voi lokeroida mihinkään määritelmään.
Michel Foucault`n mukaan Nietzsche on filosofian historian ainoa suuri ajattelija, joka pystyi kritisoimaan kaikkia ajatusjärjestelmiä sitoutumatta itse mihinkään niistä.

Mitä tulee natsismi-rinnastuksiin, ne ovat valtaosaltaan seurausta hänen antisemististisen sisarensa Elisabethin harjoittamasta tekstimanipulaatiosta ja jopa tietyistä kirjeitten tekstiväärennöksistä.
Elisabeth "kaappasi" vuonna1893 Overbeckiltä ja Köselitziltä/Peter Gast veljensä kirjallisen perinnön omaan hallintaansa. "Kuka teidät on nimittänyt toimittajiksi?- tokaisi sisukas E.") The Nietzsche Channel: Nietzsche: Correspondents.

Natsismi-rinnastuksen kumoan joka tapauksessa kertalaakista seuraavalla sitaatilla.
"Ernst Krieck, the influental National Socialist philosopher remarked ironically: "All in all, Nietzsche was an opponent of socialism, an opponent of nationalism and an opponent of racial thinking. Apart these three bents of mind, he might have made an outstanding Nazi."

"Rüdiger Safranski: " NIETZSCHE" A philosophical biography, originally published in Germany, 2000, english translation, 2002), p. 340

*******
Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen: Nietzschen moraalifilosofian perustaan eli myötäkärsimisen tunteen ongelmaan, on sanottava varsin vakavalla naamalla seuraavaa. Itse asiassa totesin sen jo alussa.
Lähes koko Nietzschen tunnetuin tuotanto - ainakin vuodesta 1878 lähtien, jolloin hän irtautui Wagnerin romanttisesta nihilismistä ja Schopenhauerin romanttisesta pessimistä, oli hellittämätöntä taistelua kristinuskoa - hänen isiensä, luterilaisten pappien (ainakin kolmessa sukupolvessa!) uskoa vastaan.
Samalla hän onnistui päätymään niin pitkälle nihilismissä ja sen analyysissä, ettei sinne liene Ivan Karamazovin ohella päätynyt kukaan muu kuin sittemmin ranskalaiset - 1900-luvun lopun - hyvin nietzsheläisvaikutteiset filosofit.
Toki meillä on esimerkkejä nihilistisestä epistemologiasta ja nihilistisestä voluntarismista eli psykologisesta egoismista jo Platonin dialogeissa: Gorgias ja Trashymakos).

Mutta vaikka Nietzsche julistautuikin säälin ja myötäkärsimisen vastustajaksi sekä relativismiin johtavan perspektivismin edustajaksi, ei hänen taisteluhuutonsa: Jumala on kuollut, jonka korollaari (Dostojevskilta): kaikki on siis sallittua, ole mikään ilosanoma - uusi evankeliumi, vaikka hän useimminen niin haluaakin meidän asian ymmärtävän.
Syvällä sisimmässään Nietzsche kuitenkin samalla kammoksui nihilismiä Modern History Sourcebook: Nietzsche: Parable of the Madman, Nietzsche's Madman.

"Hullun ihmisen" kaltaisia "tunnustuksia" ei Nietzscheltä kuitenkaan monia löydy, mutta hänen ajattelunsa ja luonteensa sisäisen kahtiajakoisuuden voi löytää muualtakin - esim. Nietzschen ristiriitainen ja epämääräinen hyve-luettelo. Mutta etenkin rivien välistä huokuu vahvan moraalisen järjestyksen kaipuu - aivan toisenlainen Nietzsche, mitä tekstien pinnallinen, esimerkiksi analyyttis-deduktiivinen lukutapa, ei tavoita koskaan.

Väitteeni perustelemiseksi voimme vedota myös biografisiin faktoihin.
Nietzsche nimittäin taisteli moraalifilosofiassaan paitsi tiettyä moraalista diskurssia vastaan, myös ja nimenomaan omaa, äärimmäisen herkkää ja myötätunnon kokemiseen altista mielenlaatuaan vastaan!
Ja juuri tämä on ja on ollut siitä lähtien, kun se alkoi minulle pikku hiljaa vuosien mittaan valjeta - kaikkein kiinnostavin Nietzscheen liittyvä ongelma ja tutkimusteema.

Valmistellakseni itse ydinasiaa: miksi Nietzsche kirjoittaa ikäänkuin itseään vastaan, esitän ensin Robert C. Solomonin(1) Nietzschen teksteistä konstruoiman hyvelistan. Se antaa meille käyttökelpoisen vertailukohdan hänen hyve-etiikkaan päin kallellaan olevan moraalifilosofiansa eräänlaisesta "halkeamasta."
En sanoisi Nietzschen (moraali-) filosofiaa sekaannukseksi kuten Eero Ojanen vaan systemaattisen metafysiikan romahdukseksi, josta seuraa paluu alkuun eli vastakohtaisten intressien väliseen taisteluun.
Nietzschen ajattelusta huokuu "epätoivoisen iloinen" mutta varma näky siitä, mihin länsimaisen kulttuurin tie henkisesti eli eetokseltaan on johtamassa: - nihilismiin.

Nietzsche teki omasta itsestään - vanhan kristillis-papillisen suvun ja kulttuurin arvoihin kasvaneesta jälkeläisestä - ikäänkuin koekaniin, case-studyn, joka eli jo edeltä käsin tulevaisuuden sivilisaation ontologisen ja moraalisen "Entzauberungin", (Max Weberin ilmaisu) eli jumallallis-metafyysisen"lumouksen haihtumisen" (disenchantment) tilanteessa/tilassa.

Ja tämä oli Nietzschen tragedia niin yleisellä kuin yksityiselläkin kuin yleiselläkin tasolla.

"Harvoin on ihminen saanut maksaa neroudestaan niin kovan hinnan (Will Durant)."

Jatkuu osassa 2 ja 3.

(1) Solomonilta - juutalaiselta - kysyttiin kerran, millainen on hänen uskonsa tai uskontonsa. Solomon vastasi: Uskon Peter Panteistiin.