Avionrikkojia ja besserwissereitä

Nämä kaksi kommenttia on julkaistu avionrikkojan blogissa. Aiheena oli "Riita vaimon kanssa pettämisestä."
(Käsittämätöntä, että kommentaattoreista kaikki muut paitsi minä ovat anonyymeja. Johtuneeko aiheesta? Noo...minähän en ole pettänyt koskaan ketään...).

sulosuu said...

"Ylläolevista kommenteista on helppo huomata, että kommentoijat eivät itse ole koskaan ajautuneet kunnolla pettämisen tielle.
Olin itse eräässä aiemmassa suhteessani erittäin syvällä pettämisen suossa. Tuolloin ajattelin pettämisestä hyvin samalla tavalla, vaikka olenkin nainen. Totta kai kyseessä voi olla trolli, kuten aina näissä anonyymeissa nettijutuissa, mutta näiden juttujen perusteella en olisi vielä valmis lyömään asiasta vetoa.

Oman kokemukseni perusteella pettäminen muistuttaa extreme-lajien tuomaa 'rush'-kokemusta. Uuden seksiseuran metsästäminen on juovuttava kokemus ja pelko kiinnijäämisestä lisää oikeastaan miellyttävästi jännitystä.
Koska on vaikea hyväksyä tekevänsä mitään väärää tai olevansa huono ihminen, keksii kyllä oikeutuksia omille teoilleen. Tavallaan alkaessaan pettää toista olan takaa ajautuu eräänlaiseen mielenhäiriöön.
Tietyssä mielessä pettäjä haluaa sekä syödä että säilyttää kakkunsa (vai pitäisikö sanoa torttunsa), mutta karu totuus on se, että ennemmin tai myöhemmin homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Joko jää kiinni tai sitten vieraantuu niin pahasti puolisostaan, että tajuaa erota. Voi olla että varsinkin miehet tai lapsia tehneet voivat jatkaa hieman pidempään ilman että kykenevät tekemään eropäätöksen kuin naiset tai ihmiset, joita viralliseen parisuhteeseen ei sido kuin tottumus.

Myöhemmissä suhteissani en ole pettänyt, mutta muutaman kerran olen kaivannut pettämisen tuomaa jännitystä. Nykyään haen sitä kuitenkin hieman rakentavammista ja parisuhteen kannalta suotuisammista lähteistä. Pettäminen on mielestäni väärin, koska se johtaa väistämättä jonkinasteiseen itsepetokseen. Toisaalta ihmiset ovat kautta aikojen tehneet asioita, joiden tietävät olevan itselleen haitalliseksi.

Yhtä näkökulmaa en ole täällä nähnyt (en tosin ole lukenut kaikkia kommenttejakaan). Rakastuminen on tutkitusti kemiallinen 'häiriötila', joka kestää n. 2-3 vuotta. Luonnossa tuossa ajassa pariskunnat ehtivät tehdä jälkeläisiä, jotka pitävät heidät yleensä yhdessä sen aikaa, että jälkeläiset selviävät hengissä.
Länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa yksinhuoltajatkin selviävät jälkeläisineen hengissä tai seksin harrastaminen ei tarkoita automaattisesti raskautta, pariskuntien pitää löytää riittävästi muita yhdessäpitäviä syitä ja rakennettava mahdollisimman voimakas kiintymysside, mikäli he haluavat pysyä yhdessä vielä alkuhuumankin jälkeen.

On selvää, että parisuhde muuttuu toisenlaiseksi sen jälkeen kun alkuhuuma katoaa. Joissain tapauksissa muutos voi kuitenkin tuntua jopa muutokselta parempaan, joten sitä on turha pelätä.
Lisäksi pidän mahdollisena, että lastensaanti muuttaa naisen biokemiaa (psykologiasta nyt puhumattakaan) sellaiseksi, että jälkeläiset kiinnostavat puolisoa enemmän. Ainakin lajin säilymisen näkökulmasta tämä olisi erittäin ymmärrettävää."

*
Oma kommenttini

Sulosuu - (miksei vaikka "Kultasuu", kts. CATHOLIC ENCYCLOPEDIA: St. John Chrysostom) - puhuu asiaa.

Pettäminen on eräänlainen extreme-laji, ikäänkuin mielenhäiriön kaltainen tila, joka motivoituu samalla tavoin kuin mihin tahansa huumeeseen jämähtäminen. Itsepetosta siis. Mutta jännittävää ja sisällökästä!
Mikään ei ole niin kiihottavaa kuin lupaustensa rikkominen eli valehtelu. Pahuus, luovuus ja elämän sisällyksekkyys kulkevat käsi kädessä.

Perspektiivit kestävälle parisuhteelle eivät ole kaksiset nyky-yhteiskunnassa.
Avioliitto kun loppujen lopuksi on aina perustunut kahdelle tai kolmelle asialle: a) seksuaaliseen mieltymykseen b) taloudelliseen sopimukseen ja c) mahdollisesti tuohon kuuluisaan Suureen Rakkauteen, joka kuitenkin yleensä sekoitetaan väljähtyvän seksuaalisuuden kanssa.

On kai siis Wilden Oscarin (Oscar Wilde Homepage) tapaan todettava, että avioliitto tappaa seksuaalisen rakkauden vuorenvarmasti. Jotain positiivista saattaa kyllä jäädä jäljelle. Ehkä se on sitten tuota kuuluisaa Rakkautta isolla R:llä.
Eiväthän kaikki avioliitot purkaudu. Toisaalta näistä jäljelle jääneistä suurin osa perustunee pelkästään käytännön vaatimuksiin ja niihin alistumiseen. "Todellisten" rakkausavioliittojen määrä on siten minimaalinen.

Luulisin, ettei tähän ongelmaan ole parisuhteen kannalta enää kuin huonoja ratkaisuja - ainakaan nykyteknologian vauhdittaman moraalisen relativismin aikana.

Ihminen ON perimmältään biologiansa ehdollistama laji, ja seksuaalisuus siis tarkoitettu ensisijaisesti jälkeläisten tuottamiseen - ja vasta toissijaisesti (joskin havaittavasti) yhteisöllisen kiinteyden ylläpitämiseen. Näin homma toimii esim. simapansseilla.

Mutta kuten tunnettua: nainenhan pikkulapset aina kasvattaa. Mies nyt on siinä hiukan "jaloissa" aina. Pääasia, että rahaa tulee. Ja jos ei tule, niin yhteiskunta - aivan perustellusti - huolehtii asiasta eli korvaa miehen tulolähteenä/yhteisöllisenä turvana.

Tiukkojen moraaliasenteiden höllyttyä ehkäisypillereitten tultua yleiseen käyttöön, pornoteollisuuden räjähdysmäinen kasvu ja pornon kytkeminen joka ikiseen (ainakin kaupattavaan) asiaan sekä viimeisimpänä uusin "lääketieteellinen" (hah - sallikaa mun nauraa!) riemuvoitto: Viagra vahvempine kehitelmineen - tämä kaikki luo pysyvän kasvualustan yhä lisääntyvälle arvojen ja sitä kautta parisuhteittenkin - pirstoutumiselle.

Seksi myy, seksi on jännittävää ja nautinnollista. Siihen ei kyllästy vaikka partneriin kyllästyisi.
Ja länsimainen markkinatalousyhteiskunta eikun entistä syvemmin elää pornosta.

Kovin olen joskus ihmetellyt, miksi Jeesuksesta - tuosta "mahdottomasta" miehestä, joka "ei tehnyt pahalle vastarintaa", mutta joka käytännössä oli yhteisönsä silmissä julkea anarkisti, on tehty ikuisen avioliiton puolestapuhuja.

"Kauniiksi" lopuksi täytyy olla trendikäs ääriliberalisti ja todeta: nussikaa itsenne kuoliaaksi kenen kanssa haluatte. Se on teidän vapaus-/ihmisoikeutenne. Pääasia, että noudatatte lakia...
(Huom! laki ja moraali ovat pohjimmiltaan eri asioita. Lain tulisi perustua moraaliin/oikeudenmukaisuuteen eikä päinvastoin kuten Kimmo Sasi ja muut oikeiston mozzschkowitzschit näyttävät ajattelevan).

Ergo: Goodbye kantilainen käskymoraali! Ihminenkö itseisarvo eikä väline? Onko merkillisempää kuultu?

Rakkaus on "pettäjän mustassa silmässä." (Ehdotus Karri Kokon (View my complete profile) Uusia lauseita sekä myös anonyymin "loisen" Uusia lauseita blogiin).