June 2, 2005

Älä törmää "Totuuteen" - saat aivovamman! + Markus Lammenrannan vastaus

Sen verran maailmakatsomukseni on sentään "kehittynyt", että näen nykyään aina punaista, kun törmään truthlikeness-teorian Truthlikeness esittelyyn. Tässä tapauksessa hankkimani juuri julkaistun kirjan Ihmistieteet tänään (Gaudeamus Kirja) esipuheessa.
Sama vanha liturgia jo yli 20 vuotta - tämänkin opuksen teoreettisena pohjustuksena, ja ilman muuta - mukana ovat Karl Popperin en.wikipedia.org/wiki/Karl_Popper ontologinen jaottelu eli kolmen maailman malli sekä Ilkka Niiniluoto totuudenkaltaisuuksineen.

Jo ennen kuin aloin systemaattisemmin opiskella filosofiaa, joskus - 80-luvun lopulla, minulle kävi selväksi, että Tieteellinen realismi, Scientific Realism ei ole minun filosofiani. Vuosien mittaan vakaumukseni on koko ajan voimistunut.

Niiniluodon väitteen mukaan on olemassa kielestä riippumaton maailma, ja että meidän lauseittemme ja tuon maailman välillä on vastaavuus. Ongelmana tässä nyt tietysti on, ettei ole olemassa vain yhtä ja ainoaa oikeaa kieltä a`la Ludwig Wittgensteinin - Tractatus, eli tieteen kieltä, joka kuvaisi tuota todellisuutta kaikkein varmimmin.

Wittgenstein itse kritisoi Tractatustaan myöhemmissä kirjoituksissaan varsin armottomasti (hän totesi sen mielettömäksi!), ja vaikkei muuttanutkaan itse filosofointityyliään, hän päätyi Tracatuksen metodologisesta monismista Kirjasto lingvistiseen pluralismiin, jonka mukaan todellisuus on kuvattavissa täysin toimivasti - ei ainoastaan yhdellä tieteen kielellä vaan useilla elämämuotoihin sidoksissa olevilla kielipeleillä.

Tieteellä on toki kunnianarvoisa asema eri kielipelien joukossa, mutta missään tapauksessa luonnontieteellinen diskurssi ei ollut enää myöhemmälle Wittgensteinille - toisin kuin Popperille ja Niiniluodolle - mikään Jumalan sanaan verrattava - "ilmestyksenomaisesti annettu, dogmaattinen causa sui (cause of itself, its own cause).

Loogisen empirismin järkijaakot ja toisaalta siihen kriittisesti suhtautuvat mutta kuitenkin analyyttis-naturalistista ajattelua edustavat - kuten juuri Karl Popper - eivät tainneet pitää Wittgensteinin ajattelutavan muutoksesta.
Toisaalta ei pitänyt Wittgensteinkaan loogisista empiristeistä - Looginen positivismi ja looginen ..., jotka tosin vannoivat Tractatuksen nimeen - eikä myöskään Karl Popperista.

Wienin piiri, jolla nimellä loogiset empiristit myös tunnettiin, ei erityisemmin Wittgensteinia viehättänyt, sillä hän piti sen filosofiaa lähinnä skientistisenä. Wienin piirin filosofit olivat hänen mielestään ymmärtäneet Tractatuksen väärin.
Ludwigille filosofointi kun ei ollut luonnontiedettä vaan käsitteiden merkitysten analyysia.
Tätä ei tainnut Popper ymmärtää vinoillessaan jollain englantilaisella (Cambridge?) filosofi-klubilla Wittgensteinille sen verran vahvasti, että tämä yritti tempaista Popperia turpaan...
Siinä kaksi Wienin itävaltalaista otti mittaa toisistaan.
No - onneksi Sir Bertrand Russell - an exemplary pacifist you know - tuli väliin ja toimitti Ludwigin pois klubilta.

*
Skeptikko erehtyy...(!?)

Truthlikeness-teorian kannattajan mielestä tiedonkriteerit eivät saa olla liian tiukat, koska se johtaa skeptisismiin. Niiniluoto kutsuu skeptisimiä "kaikki-tai-ei-mitään erheeksi." Tämä puolestaan johtaa "tietämättömyyden erheeseen", jonka mukaan totuusväitteistä on syytä pidättäytyä kokonaan.
Aivan oikein päätelty! Mutta miksi kyseessä olisi erhe? Kierosti kysyen - mihin tietomme sitten perustuu, jos skeptisismi on erhe?
Vastaus: enemmän tai vähemmän tiukkaan fallibilismiin, jonka mukaan teorioita tulee hyväksyä ja hylätä sen perusteella, mikä on niiden todennäköisen varmuuden aste. Nämä väittämät eivät kuitenkaan ole tosia vaan totuudenkaltaisia. (1)

"Profeetan lupaus ja kypäräpakko"

Kun nyt tiedeyhteisö (2) suuressa armossaan ja viisaudessaan "kulloinkin" päättää, mikä tuon totuudenkaltaiseksi julistamisen kriteeri= väittämien varmuuden aste=todennäköisyys on, se sitten myöntää jollekin väittämälle (väliaikaisen) totuuden arvonimen.
Näin jatkuu loputtomiin, koska absoluuttista totuuttahan me emme kognitiivisten kykyjemme rajallisuuden vuoksi pysty koskaan saavuttamaan.

Mutta Niiniluodossa on kuin onkin profeetan vikaa: hän antaa meille lupauksen: tiede/tieto - siis koko ihmiskunta - lähestyy koko ajan Absoluuttista Totuutta totuudenkaltaisuusväittämien varmuusasteen koko ajan kasvaessa eli tietomme (ei siis pelkästään informaation) jatkuvasti lisääntyessä.

Mutta mistä professori N. sen voi tietää? Ei hän tiedäkään, hän uskoo! Ja kaikkein tekopyhintä uskoa on usko todennäköisin perustein. Varmaa on ainoastaan se, ettei Niiniluoto tiedä. Piste.

Olen monesti ajatellut kysyä Niiniluodolta, josko hän 25 vuoden aikana on paljonkin lähestynyt totuutta? Onhan nimittäin vaara - vaikka emme totuutta saavutakaan, että vahingossa (ei siis todennäköisesti!) tulemme siihen törmänneeksi, ja nimenomaan sen takia, koska tietomme ei ole varmaa ja täydellistä vaan todennäköistä.

Silloin on syytä panna kypärä päähän, ettei tulisi kallonmurtumia...Ehdotankin seuraavaa: kaikille teoreettisen filosofian ja erityisesti tieteenfilosofian luennoitsijoille pitää säätää kypäräpakko - ainakin luentojen aikana! (3)

Toivoo: Raymond Rittgenstein

(1) Tarkennukseksi sanottakoon vielä, että Wittgensteinin mielestä a) skeptisimi oli mieletöntä lähinnä sen vuoksi, että me emme voi esittää kysymyksiä, joihin ei olisi vastauksia. Tämä on hieman merkillinen väite, mutta se pohjautuu Tractatuksen metodiseen monismiin ja kielen kuvateoriaan. Mieletöntä kun ei W:n mukaan voi edes ajatella saatikka sitten kysyä.
Mutta kuten tuli todettua, Wittgensteinin ajattelu muuttui tässäkin asiassa, ja hiukan "absurdi" (joskin perusteltu) skeptisismin kielto muuttui arkikielen myöntämiseksi.
Tämä johti pluralismiin, mutta...

b) Wittgenstein ei ollut myöskään relativisti, vaikka olikin myöhemmässä ajattelussaan pluralisti.
Näin siksi, että jokainen kielipeli pohjautuu kielellisiin käytäntöihin, (siis kielen käyttöön, vrt. Martin Heideggerin - käsillä-olo, Zuhanden ), jotka itsessään toimivat kunkin kielipelin (diskurssin) totuusväittämien (legitimoitavan tiedon) pätevänä perustana.

Kieli ja maailma ovat siis Wittgensteinilla erottamattomasti yhteenkietoutuneet. Mutta metafysiikkaa tässä filosofiassa ei tavanomaisessa mielessä ole, päinvastoin kuin truthlikeness-teorian ennakko-oletuksissa.
Wittgensteinilla metafysiikka "kutistuu" solipsismiksi eli tiivistyy "mustan aukon" lailla transsendentaaliseen egoon, joka on kaiken ajattelun ennakkoedellytys.

On kuitenkin helppo päätellä, että Wittgensteinin myöhäisfilosofiasta ei ole pitkää askelta postmoderniin kulttuurirelativismiin, mutta Wittgenstein itse ei sellaista näkemystä edustanut.

(2) Erno Paasilinnalta YLE Arkki kysyttiin aikoinaan televisiohaastattelussa, että miten tiedeyhteisö - tuo historiatutkimuksenkin ylin auktoriteetti - on suhtautunut hänen uuteen ja kehuttuun henkilöhistorialliseen teokseensa. Paasilinna vastasi: "Mikä saatanan tiedeyhteisö? Tavallisia ihmisiä..."

(3) Tässä kohtaa on syytä kiittää Ilkka Niiniluotoa, koska varmasti on ainakin osittain totta, jos sanon, että "pukaroimalla" truthlikeness-teoriaa vastaan olen oppinut tieteenfilosofiasta enemmän kuin mitään kirjaa pänttäämällä.

Jälkisanat (Filosofian "tarpeellisuudesta")

You sound to me as though you don’t believe in free will,” said Billy Pilgrim.

"If I hadn’t spent so much time studying Earthlings,” said the Tralfamadorian, “I wouldn’t have any idea what was meant by free will. I’ve visited thirty-one inhabited planets in the universe, and I have studied reports on one hundred more. Only on Earth is there any talk of free will.”
Kurt Vonnegut, Slaughterhouse–Five

PS.
Markus Lammenranta vastaa lähettämääni mailiin, johon sisällytin edellisen polemiikin.

"Hei Rauno!

Kiitos postista. Kiva, että olet jaksanut lähetellä, vaikka olen vastannut harvakseltaan. Yhdyn pitkälle Niiniluoto-polemiikkiisi.
Jos kaikki yhteytemme todellisuuteen tapahtuu käsitteiden (käsitteellisen ajattelun) kautta (kuten Niiniluoto ajattelee), on vaikea nähdä, miten voisimme mitata sitä, missä määrin käsitteemme vastaavat käsitteellistämätöntä todellisuutta.
Ei ole mitään takeita, että teorioiden korjaaminen silloin, kun ne ovat ristiriidassa havaintojen kanssa, johtaisi lähemmäs totuutta. (Sekä teoriat että havainnot ovat käsitteellisiä tulkintoja todellisuudesta.) Se johtaa korkeintaan yhä koherentimpaan kokonaisnäkemykseen todellisuudesta.
Näkemyksemmehän voi olla systemaattisesti virheellinen. Meillä ei ole mitään keinoa sulkea tätä vaihtoehtoa pois tai edes arvioida sen todennäköisyyttä, koska emme pysty Niiniluodon mukaan vertaamaan näkemystämme suoraan todellisuuteen.

Hyvää kesää myös, ja kestävyyttä polville.

T: Markus"

1 comment:

Anonymous said...

Kyllä Wittgensteinia kannattaa kuunnella, tai ainakin hänen ajatteluunsa perehtyä. Sieltä löytyy yllättävän paljon juuri (tieteellisen) filosofian elitistisyyteen ja sen eettisyyteen liittyviä huomioita, jotka eivät ole lainkaan menettäneet relevanssiaan vuosikymmenten saatossa. Tämä (useimmiten analyyttinen) "tiedefilosofia" on yksinkertaisesti luonteeltaan epäeettistä, mikä luonnollisesti aiheuttaa Wittgensteinissa hänelle ominaisia vastareaktioita.