Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Niin lässytti Zarathustra".*
Tekstisi oli ainakin Nietzschen osalta yksipuolisuudessaan populistista roskaa.
Olen itse lukenut hyvin suuren osan Nietzschen tuotannosta kolmeen kertaan ja tunnen hänen elämäkertansa paremmin kuin referaattien perusteella. Tunnen myös joitain tulkintalinjoja Nietzschen ajattelusta, joten väitän tietäväni ja ymmärtäväni hänestä enemmän kuin sinä.
Yritän käydä dialogia Nietzschen kanssa. Se on joskus äärimmäisen vaikeaa, sillä en mitenkään voi hyväksyä hänen tiettyjä ylilyöntejään.
Toisaalta en halua enkä voi uskoa, että ne on kirjoitettu aina ehdottoman vakavassa hengessä vaan pitkälti inspiroituneena ja provokatiisesti.
Jos nimittäin tietäisit, minkälaista kirjeenvaihtoa Nietzsche kävi esimerkiksi parhaan ystävänsä ja Baselin kolleegansa teologi, kirkkohistorioitsija, professori Franz Overbeckin kanssa, suusi saattaisi loksahtaa auki.
Nietzsche jopa ehkä hieman 'hädissään' ja anteeksipyydellen kirjoittaa Overbeckille 'Zarathustran viimeisen osan sekä 'Hyvän ja pahan tuolla puolen' (joka oli N:n sanojen mukaan musta kirja - kuin mustekala) ilmestymisen jälkeen, että hän ei elämänsä aikana ole missään tavannut niin hyveellisiä ihmisiä kuin kristittyjen parissa (jos kohta tuo hyveellisyys perustuu N:n mielestä usein kyseenalaisiin psykologisiin motiiveihin.)
'Epävirallinen' Nietzsche on siis koko lailla eri kuin kirjojen mies. Kun hän julkaisi Ihmimillistä, liian inhimillistä' ensimmäisen osan (1878) ja etenkin Zarathustran (1883-85) sekä 'Hyvän ja pahan tuolla puolen' (1886), hänen läheiset ystävänsä eivät olleet uskoa lukemaansa.
Tämä dionyysinen Jumalan tuhoajako oli se sama kohtelias, hienotunteinen ja kiltti mies, jonka he olivat oppineet tuntemaan?
Nietzsche vastasi osittain kieli poskessa eräälle ystävälleen, joka kritisoi hänen 'uutta, toista luontoaan', että tämä toinen luonto tarvitaan, jotta 'ensimmäisen luonnon' hyveet vahvistuisivat ja tulisivat paremmin esille.
Vaarallista leikkiä omalla psyykellä.
*
Nietzschen strategia on joka tapauksessa selvä. Hän oli pettynyt kristinuskon illusoriseen metafysiikkaan, tekopyhään arvomaailmaan ja 'laumamoraaliin'.
Samalla hän hylkää myös Schopenhauerin romanttisen pessimismin ja Wagnerin auktoriteetin (mikä ei ollut N:lle helppo asia...)
Nietzschelle Dionysos, eli yli-ihmisen myyttinen lähtökohta, on se jumala, jonka hän valitsee Jeesuksen sijaan, joskin antaa silti Jeesukselle samalla korkeimman arvonimen - 'vapaa henki', koska Jeesuksessa ei ollut kaunaa(!).
Vuorisaarna ei kuitenkaan saa N:ltä hyvää arvosanaa, koska se muuttaa moraaliasenteiden suuntaa kieroutuneen säälin ja nöyristelevän alemmuudentunteen suuntaan.
Ainoa todellinen kristitty kuoli ristillä.
Joka tapauksessa Nietzsche ei edes yritä esittää yhtenäistä moraalijärjestelmää, koska sellaista ei ole olemassa muualla kuin eräitten filosofien (esim. Kant) käsitteellisessä ja argumentatiivisessa mielikuvituksessa.
Mutta vaikka tämä onkin osaltaan totta, Nietzsche epäonnistui (kuten myöhemmin Sartre) perustelemaan moraalin uskottavasti vapauteen, estetiikkaan ja luovuuteen pohjautuvaksi projektiksi.
Joka ottaa Foucault'n tosissaan, saattaa tietysti väittää vastaan, mutta voiko Foucault'n esteettistä moraalia pitää moraalina lainkaan?
Eikö siinä ole kyse pikemminkin agonisen hybriksen siirtämisestä yhteisölliseen sapluunaan, jolloin moraalista on tullut pelkkä jälkimodernin markkina- ja kilpailuyhteiskunnan trendi, eli moraalikin olisi tällöin mennyt lopullisesti pörssiin ja menettänyt siten autonomiansa?
Jos myös Nietzsche ajatteli moraalista näin (mikä ei ole lainkaan itsestään selvää) - olen eri mieltä.
*
Mitä Nietzschen syfilis-tartuntaan tulee, kukaan vakavasti otettava tutkija ei ole kyennyt osoittamaan, että se pitäisi varmasti paikkansa.
Thomas Mannin kuuluisassa Nietzsche-esseessä esitetty kuvaus on (kuten Mann itsekin sanoo) pelkkä epäsuoriin olettamuksiin ja lausumiin (myös Nietzschen omiin) perustuva manipuloitu fiktio.
Nietzsche kärsi jo lapsesta asti samantyppisistä oireista kuin aikuisena, ja on esitetty, että mikäli hän olisi saanut tartunnan 20 vuotiaana, kuppa olisi hyvin suurella todennäköisyydellä aiheuttanut aivohalvauksen paljon ennen Torinoa tammikuun kolmantena 1889 - Nietzschen ollessa 44 ikäinen.
Muista myös se, että hänen isänsä kuoli niin sanottuun aivojen pehmennykseen N:n ollessa 4,5 vuotias. Kyseessä saattaa siis olla perinnöllinen sairaus - oli se sitten syfilis tai ei. Myös aivokasvaimesta on puhuttu.
Miten vain - minulle tapaus Nietzsche ei kuitenkaan tyhjene sinun populismiisi.
*
Sitten huomautus, joka ei ole pelkästään retorinen, ja joka osoittaa mielestäni sen, että Nietzschen äly ja itseymmärrys toimi vielä kolme kuukautta ennen romahdusta ainakin ajoittain täysin briljantisti, vaikka oireet alkoivat radikaalisti pahentua juuri syksyllä 1888.
Nietzsche kirjoittaa Ecce Homossa (osittain itse tulkittu vapaa muistuma), että ne jotka olettavat hänet ymmärtäneensä, tekevät hänestä aina oman kuvansa - yleensä varsin idealistisen (hyvässä ja pahassa), ja ne jotka eivät ymmärrä, unohtavat hänet.
Juuri näin. Sama pätee esimerkiksi Nietzschen suuresti ihailemaan Dostojevskiin. Meidän on nimittäin aika vaikea D:n kirjojen perusteella arvioida, oliko hän itse kristitty vai pikemminkin paholaisen asianaja. Elämäkerran mukaan hän oli vakaumuksellinen ortodoksi.
Nietzschen elämäkerta puolestaan paljastaa (kuten edellä todettiin), että tässä meillä on kiltti, äärimmäisen herkkä ja suorastaan ylikohtelias gentleman, jolla on pyhimyksen moraali.
Minun on äärimmäisen vaikea pitää tällaista ihmistä hirviönä - varsinkin, kun hän myös monesti omissa teksteissään korostaa hyveitä, jotka edustavat mitä korkeinta moraalisuutta - moraali siis tulkittuna kaunaisuudesta vapaan, 'itseään luovan' ihmisen 'projektiksi' (mikä toki on hyvin väljä ja problemaattinen määritelmä kuten edellä myös on esitetty).
Mutta yhtä lailla kuin Augustinuksella perisyntioppeineen ja Tertullianuksella kostonpäivästä nautiskelevana tai Dostojevskilla Ivan Karamazoveineen (praktinen ateisti, joka ei kiellä Jumalaa vaan hylkää hänet maailman pahuuden sallijana, mistä seuraa, että kaikki on sallittua!), niin myös Nietzschellä on 'pimeä' puolensa.
Näitä pimeitä puolia meidän tulee vain yrittää ymmärtää, muttei missään tapauksessa tehdä niistä kritiikitöntä ohjenuoraa tai perustaa oman arvomaailmamme rakentamisessa.
Nämä teologien, filosofien, kirjailijoiden ja taiteilijoiden pimeät puolet on 'annettu' meille ikäänkuin koettelemuksiksi, joiden läpi meidän täytyy väistämättä käydä, jotta näkisimme itsemme ja maailman rehellisemmin.
Nietzsche itse kirjoittaa, että hänen ateisminsa on hänen askeettisen elämänsä äärimmäisin ilmentymä - hän kieltää itseltään jopa Jumalan.
Ateismi on Nietzschelle kuin erämaa, jonne kriisissä oleva ihminen menee taistelemaan Itsensä, Jumalansa ja Paholaisensa kanssa (kyseessä on aivan ilmeinen viittaus Jeesuksen kiusauksiin erämaassa).
Tämänkaltaisessa 'hengen itsekurituksessa' on kuitenkin vaaransa.
Kun Nietzsche kirjoittaa, että 'se, mikä ei minua tapa, se vahvistaa minua', hän yliarvioi itsensä, sillä trauma, jonka hän omassa elämässään ja henkisessä että fyysisessä kehityksessään koki, haavoitti hänen sieluaan pysyvästi.
Hänestä tuli kyllä vahva ja sitkeä mutta tavalla, joka lopulta tuhosi hänet.
Olkoon tämä Nietzschen tarinan opetus - ainakin metaforisesti. Opetus, josta Tuusulan surmaaja ei ymmärtänyt mitään. Ymmärrätkö sinä?
*
Sanonkin
Takkiraudan kirjoittaja lopuksi omaan uhoiluusi viitaten vanhan viisauden:
'De te fabula narratur'.
Tulkitsen sanonnan tässä siten, että tehdessäsi lähes täysin kritiikittömästi vouhottaen Nietzschestä hirviön, tulet samalla kirjoittaneeksi - kuten Nietzschekin edellä vihjaa - tarinaa itsestäsi.
Sinusta tarina kertoo. Ja sinä kerrot sen itse.
