Etsi tästä päreestä tosiasioihin perustuva argumentatiivinen kannanotto maahanmuuttajaongelmaan

Suomessa ymmärrettiin jo 20 vuotta sitten, miten maahanmuuttajiin pitää suhtautua. - Tai ainakin Kari Suomalainen 'ymmärsi'. - Vapauden ja orjuuden lippulaiva, USA, tulee siis tällä kertaa jälkijunassa.
*
Los Angeles/Phoenix. Yhdysvalloissa liittovaltion oikeusistuin kyseenalaisti keskiviikkona Arizonan tiukan maahanmuuttolain kiistanalaisimmat osat, minkä seurauksena lain toimeenpano lykkääntyy osittain. Laista väännettäneen kättä maan korkeinta oikeutta myöten.

Tuomari Susan Bolton teki ratkaisunsa vain muutamia tunteja ennen kuin laki olisi astunut voimaan. Laista valitti oikeuteen liittohallitus, koska tähän asti maahanmuuttoon liittyvät rikokset ovat kuuluneet liittovaltion toimialaan.

Oikeus ei hyväksynyt esimerkiksi lainkohtaa, jonka mukaan laiton siirtolainen syyllistyy rikokseen, jos hän hakee tai tekee töitä. Lisäksi siirtolaisen ei voi katsoa syyllistyvän rikokseen vain siksi, ettei hänellä ole oleskelulupaa mukanaan.

Tuomari torppasi myös lainkohdan, joka olisi velvoittanut poliisit varmistamaan, onko jostain muusta rikkeestä tai rikoksesta epäilty ulkomaalainen maassa laillisesti.

Siirtolaislain on määrä astua voimaan torstaina.

Laki antaa poliisille valtuudet kysyä henkilöpapereita kaikilta laittomiksi siirtolaisiksi epäillyiltä. Jos papereita ei löydy, voidaan henkilö pidättää ja myöhemmin karkottaa maasta.

Poliiseja on koulutettu tunnistamaan laittomat siirtolaiset muun muassa huonosta englannin taidosta ja hermostuneesta käytöksestä. Lain kritisoijat pelkäävät, että kaikki etniset ihmisryhmät joutuvat poliisin hampaisiin.

Monissa muissa osavaltioissa kaavaillaan samantyyppisiä lakeja kuin Arizonassa. Osa niistä kieltäisi esimerkiksi asuntojen myymisen tai vuokraamisen laittomasti maassa oleskeleville.
(HS.fi, 28.7)
*
http://kuvaton.com/browse/13147
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Oikeus+torppasi+Arizonan+siirtolaislain+kiistellyimm%C3%A4t+osat/1135258903803

Ippolit Räsäsen ilkeät tunnustukset osa x

Kuva: Populisti kertoo kansalle, mitä se ajattelee.

(K-mafian lisäyksiä: luku 5 - viimeksi klo: 12.15)
1
Tapani kirjoitti Kemppisessä 12.6:

Ei ole kyse Soinista. Hän ei ole mikään Hitler, joka kasvattaa ympärilleen kansanliikkeen. Ei ole kyse edes persuista.
Ihmettelen, ettei eliittimme tajua mistä on kyse: kansan oikeutetusta tuohtumuksesta eliitin harhoittamaan hyysäilyyn, tuhlaukseen, törsäykseen ja hölmöilyyn - todelliseen tai kuviteltuun, sama se.
Soinit ja persut ovat vain se kanava, jota myöten kiukku pääsee purkautumaan.
Demokratian vahvuus on siinä, että kiukulle löytyy varaventtiili. Kun valtapuolueet huomaavat mistä päin tuuli puhaltaa, ne muuttavat kyllä asenteitaan. Muuten ne eivät kauan ole valtapuolueita.
Toinen asia, jossa ihmettelen eliittimme typeryyttä, on se että he kuvittevat yli 60 %:n kansasta vastustavan maahanmuuttoa sinänsä. Sitten he viisastelevat ylimielisyydessään, että fazereita, ahlstromeja ja finnlaysonejako tyhmälistö vastustaa, oi joi...
Ei vastusta. Kansan enemmistö vastustaa sitä tietä, jota me nyt kuljemme ja jonka päässä häämöttävät slummit, mellakat ja terrorismi. Eikö saisi?
Puhumattakaan yhteiskunta- ja työmoraalin rappeutumisesta, jota paraikaa todistamme. Nuoriso kysyy jo vakavissaan, että miksi heidän pitää tehdä työtä, kun muutkaan eivät tee - miksei yhteiskunta elätä heitäkin. Ettekö ole kuulleet? Kohta kuulette.
Joskus kansa on viisaampi kuin päättäjät. Nyt tuntuu olevan sellainen aika.

2
Satiirinen tunnustus asiallisella lopetuksella

Mykistyneenä kauniista sanoistasi ja hyvästä sydämestäsi, luovutan Tapani sinulle, humaanille ihmiselle, 'Vuoden paras populisti'-palkinnon. Kadehdin avoimesti sitä, että osasit puhua nyt koskettavammin ja uskottavammin kuin jopa reippaista ja rehdeistä sympaattisin eli Jyrki Katainen. Itse en yllä moiseen ylevään korkeuteen vaikka miten yrittäisin (no - eihän Danten Infernon viidennestä piiristä karannut voi olla optimisti kuin ehkä pahuuttaan?)

Tietenkin kadehdin myös sanankäytöltään ja informaatiovalmiuksiltaan PC-koneen kanssa tasavertaisesti kilpailevaa Kemppistä sekä catulux-nimistä Kokoomuksen pohjoista valoa. Kadehdin teitä kaikkia. Ja pyydän anteeksi. Mutta ehkä juuri siksi en voi olla vastustamatta teitä, koska kateuksissani rakastan vihata teitä. Olen sillä tavalla vinksahtanut. Kuitenkin juuri sellaisesta vinksallaan olosta saattaa syntyä satiiriksi nimitettyä kieroutunutta filosofiaa. Minun henkilökohtaista ideologiaani.

Olenko sittenkin Ippolit Terentjev, tuo älyllisesti suora mutta niin vastenmielisen paatoksellinen ja juonitteleva, keuhkotautiin kuolemassa oleva pre-eksistentialisti-nulkki Dostojevskin Idiootissa? Jos olen, niin lyön vaikka vetoa, että myös Camus'n Sivullisen Mersault ja Sartren Inhon Roquentin ovat Ippolitin sukulaissieluja.

Mutta kiitos Tapani sinulle vielä kerran. Sinunkaltaistesi ihmisten vuoksi toivo ei ole sentään ihan kokonaan kadonnut tästä maailmasta. Kaikkea hyvää sinulle. Lue Foucault'a ja koettele toivoasi, sillä siitä se vain joko vahvistuu, paatuu tai murtuu:

'Turvallisuus, alue, väestö. Hallinnallisuuden historia. Collège de Francen luennot 1977-1978'. - - 'Foucault tarkastelee luennoillaan turvallisuutta hallinnan tekniikkana, joka eroaa merkittävästi Tarkkailla ja rangaista -teoksessa analysoidusta kurista. Nykyään turvallisuuden keinovalikoimien toiminta näkyy esimerkiksi metropolin tilassa. Luennot pitävät sisällään myös Foucault’n laajimman analyysin paimenvallan teemasta. Hän tarkastelee kristinuskon myötä vakiintunutta paimenen ja lauman suhdetta hallinnan mallina, joka hitaasti syrjäyttää suvereenin vallankäytön ja nousee keskeiseksi vallan muodoksi länsimaissa.'

3
Kommenttini tulee parhaiten - jos ei ymmärrettyä niin ainakin naurettua, kun sen lukee huikeasti oppineen ja viisaan professori Juha Siltalan äänellä. Muistutan, että aina välillä on hyvä vetää itseään alahuulesta oikean äänisoundin löytämiseksi ja säilyttämiseksi.

Asiapointtini Tapenille löytyy kuitenkin, kuten sitaatista voi ehkä päätellä, Foucault'n myöhäisemmistä valta-analyyseista. Se on teema, jota olen jo monesti sivunnut ja jota tulen käsittelemään jatkossakin. Muulta osin jätän tekstini tulkinnan avoimeksi, kuten satiirin tekijän se mielestäni tuleekin jättää.

4 eli PS.

Mikä lopulta on kommenttisi peruspointti? Se ei ole minulle vieläkään valjennut.  Tuntuu siltä kuin kansa, josta puhut, tahtoisi vain kaikkea hyvää, ja että se myös tietäisi, mikä tuo kaikki hyvä on, ja miten se pystytään saavuttamaan/toteuttamaan. Ei kai sentään. Ei niin fiksua kansaa ole olemassakaan. - Mutta sitä en kiellä, etteikö näin toki pitäisi olla!

Toisin sanoen - kun myönnyt populismin suuntaan ja kansan mielen vakavasti ottamiseen, oletkin samalla menettämässä otteen siihen, mitä kaikkea kansa oikein haluaa. Se nimittäin haluaa kaiken, eikä se sitä voi saada, ellemme sitten ajattele (minä en), että maksimaalisesti monipuolinen kuluttaminen on viesti kansan tyytyväisydestä.

Avaat osaltasi (ikäänkuin Kemppisen 'aloitteesta' - jälleen kerran) kiintoisan perspektiivin populismiin, koska kansan tahtoa ei pidä halveksia - ei salaa eikä julkisesti, mikäli aiotaan ylipäätään pysyä demokratian puitteissa.

Mutta näytä minulle, Tapani, yksikin poliitikko, yksikin suurkapitalisti, yksikin vallan kahvaan 'liiaksi' (jotkut paatuvat ja ylpistyvät jo pienistäkin valta-asemista) kiinni päässyt ihminen, joka ei salaa halveksisi suurinta osaa tavallisesta kansasta roskaväkenä kuten edesmennyt matematiikkanero- ja finanssikeinottelija Pentti Kouri? Veikkaan, ettet löydä.

Ei edes Tmo Soini arvosta kansaa sillä tavoin kuin väittää arvostavansa. Kunhan puhua posottaa poleemisesti omalla tavallaan, jotta saisi lisää ääniä puolueelle. Kansa on Soinille lopulta pelkkä valtaan pääsyn väline, aivan samaan tyyliin kuin vennamolaisillekin aikoinaan - - aivan samaan tyyliin kuin se on kaikille poliittisille puolueille (kyynistä puhetta, mutta miksi kaunistella totuutta?). - Muistammeko vielä, miten kyvytöntä sakkia vennamolaiset (isä-Vennamo tosin oli huipputason ammattimies) olivat päästessään hallitukseen (esim. Urpo Leppänen).

Kansan hyväksikäyttäminen ja harhauttaminen on nimenomaan liberaalissa demokratiassa merkillinen ja surullinen asiaintila. Poliitikot ostavat kansalta ääniä lupaamalla sille ties mitä oikeuksia, vapauksia ja vaurautta, vaikka tietävät koko ajan joutuvansa valehtelemaan hyväuskoisille (ja jo siten halveksimaan heitä). - Sitäpaitsi poliitikoista on tullut viime vuosina aika säälittävää ja naurettavaakin porukkaa, joka sätkii median, mainostajien ja bisneksen naruissa kuin marionetti. Mihin ovat kadonneet ne muinaisten vuosien vahvat ja itsenäiset valtiomiehet (mihin on kadonnut entinen maailma?;\). Kokoomuslaisista kaipaan eniten aivan liian varhain kuollutta Juha Rihtniemeä - siinä oli kerrassaan ihailtava 'vihollinen'.

Tiedän, että kapitalismi on edennyt jo niin pitkälle, että sen pysäyttämien lienee mahdotonta, mikä minun katsannossani merkitsee ihmiskunnan tuhon lopullista varmistumista. Silti elän yhä jonkinlaisessa nostalgiassa, mikä ei ole kaipuuta menneeseen kulta-aikaan tai totalitarismiin (olisin anarkistisena satiirikkona ensimmäisiä, jotka teloitettaisiin totalitaristisessa järjestelmässä!), koska yhä tänäkin päivänä minusta näyttää monesti siltä, ettei Platonin Valtio ole mikään hirviömäinen Leviathan, josta kaikki antidemokraattinen paha on saanut alkunsa (kuten Karl Popper ajatteli) vaan äärimmäisen vakavasti otettavaa polittista analyysia - ohittamatonta filosofista antropologaa.

Ongelmaksi nousee kuitenkin myös Platonin kohdalla se, miten paljon kansalle voi puhua totta ja miten paljon valehdella - sen omaksi parhaaksi, ja onko jo täysin ylimitoitetut polliittiset lupaukset luokiteltava valheiksi. - (Platonin on sanottu vaikuttaneen vahvasti niin oikeistokonservatiiveihin, esim. Leo Strauss ja G. W. Buhin hallinto ja (tosin epäsuorasti) nyt jo lähes sukupuuttoon kuolleeseen kommunistiseen järjestelmään ja sen propagandaan).

Kysymys valehtelemisesta kansan omaksi parhaaksi ei kuitenkaan ratkea kuin muodollisesti demokraattisissa (on ymmärtääkseni olemassa syvempääkin demokratiaa mutta en kirjoita siitä nyt) vaaleissa. Kysymys on aidosti filosofinen/metafyysinen eikä voi ratketa kuin huolellisen argumentoinnin jälkeen tehdyllä poliittisella päätöksellä, joka on kuitenkin aina perimmältään, päätöksenä itsessään, jonka tekee 'subjekti' eikä mikään automaatti, riippumaton itse perusteista. 

Päätös, jonka hallintaa ja säätelyä voi pitää politiikan teon ytimenä, on paradoksaalisesti myös ainoa keino murtaa muodollisen poliittisen proseduurin valhetta ylläpitävä (etenkin katteettomat lupaukset poliittisen elämän ad baculum'ina) kehä, joka paljastuu (jos ei välttämättä murru) joka tapauksessa tavalla tai toisella, mutta samalla Päätös (iso alkukirjain, koska nyt kyseessä on eksistentiaalis-metafyysinen käsite) sisältää valtavan riskin, sillä suvereeni kurivalta ei yleensä ole kuunnellut filosofeja eikä välttämättä edes kansaa vaan saattanut käyttäytyä kuin tsunami

Pllaton sai itse tuta vallan oikullisuuden nahoissaan ja suhtautui lopun elämäänsä politiikkaan - edelleenkin intohimoisesti mutta hyvin etäältä ja hyvin konservatiivisesti (sisilialainen diktaattori Dionysos myi uudenlaista valtiota lobanneen neuvonantajansa poliittisen juonittelun seurauksena orjaksi, jonka ystävät sattumalta tunnistivat ja lunastivat vapaaksi: - aristokraatti-Platon orjana - heh).

5
Foucault'n kristillis-pastoraalisesta hallinnan ja huolehtimisen eetoksesta (seurakunnallinen yhteisöllisyys, joka perimmäiseltä ytimeltään on pikemminkin maternaalisen velvoittavaa kuin maskuliinisen käskyttävää, vapauden ja ei-vapauden rajat selvästi merkkaavaa) liberaali-demokraattisiksi aatteiksi ja käytännöiksi muokkaantunut normalisoiva, itsestä huolehtiva (identiteettitekniikat) biovalta on kuitenkin kommunikatiiviselta perustaltaan toisentyyppistä kuin perinteinen suvereenin hallitsijan kurivalta.

Kristillisyydessä (alunperin jo buddhalaisuudessa ja stoalaisten - jopa myös kyynikoitten kosmopoliittisessa ajattelussa) tapahtui, toisin kuin pinnallisimmat sosiologit (kärjistetysti:pragmatismin ja funktionalismin perinne) väittävät (feministien kritiikki on ollut oikeutettua, mutta itseymmärrykseltään sekavaa) väittävät, kulttuuribiologinen siirtymä maskuliinisesta reviiri-, raja-, paikka-, kunnia-, distanssi-, kuri- ja käskyttämispaatoksesta feminiis-tyyppiseen, yhteisölliseen (seurakunta) yhdessä olemiseen universaalin kirkon/uskonnon sisällä ja piirissä.

Kirkko ja kirkon sanoma/ideologia on perheen ja kodin transsendoitu, paikallisuuden/ajallisuuden rajat kumoava ja ylittävä instituutio; uskovien sisäinen ja ulkoinen, jopa keskinäinen (mikä ilmentää maskuliinista pelagiolaisuutta) kilvoittelu kristillisyyden hyveissä; tunnustamisen eli ripin käytännöt; hengellisen inspiraation (hurmos, ekstaasi) merkitys yhteisöllisyyden ja kommunikatiivisuuden sidoksena, hierarkioiden suhteellistaminen enemmän perheen kuin armeijan kaltaisiksi.

Muun muassa nämä piirteet ilmaisevat kristillis-pastoraalisen vallan alkuperää ja perusluonnetta. Ne irtaannuttavat sitä historiallisesta lähtökohdastaan eli juutalaisuuden lakiuskonnollisesta (monoteistisesta), feminiinistä (joka siis on pienen juutalaisen heimon ytimessä) kontrolloivasta patriarkalismista ja kreikkalaisen, myös tiukkojen yhteisöllisten roolihierarkioiden kulttuurista, joka kuitenkin on samalla sekä esteettisesti vapaamielisempää (polyteistinen lähtökohta) että naisten, lasten ja orjien kannalta julmempaa. Mutta kuten jo edellä mainittiin, kyynikoista ja stoalaisuudesta juontuu aatehistoriallinen linkki paikallisuuden rajat universaalissa kirkossa ylittävään kristillisyyteen ja pastoraaliseen hallinnoimiseen

(Jatkan myöhemmin toisissa päreissä, joskin saatan vielä tarkentaa tätä varsin yleistävää ja 'reduktionistista' lukua.)
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/06/elakoon-populismi.html
http://www.askokorpela.fi/lukupiiri/Dostojevski/Dostojevski.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala
http://www.tutkijaliitto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=150&option=com_virtuemart&Itemid=26
http://hiphoprepublican.blogspot.com/2009_03_01_archive.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_baculum

Kaunosielun itsepetos ja tunnontuskat

Kuvassa kaksi tunnontuskiin tullutta kaunosielua rankaisemassa itseään aiemmin vaietusta elämänkielteisen nihilisminsä synnistä.

1
Tuomas Nevanliuna kirjoittaa viimeisimmän Hesa.fi.-kolumninsa lopussa:
Populisti ja kaunosielu karjuvat katsomossa sen joukkueen puolesta, jonka häviöstä ovat lyöneet vetoa (ks. etenkin lihavoidut kappaleet alla).
*
Osui muttei uponnut! Tunni/u/stin itsessäni heti populismia vihaavan kaunosielun, joka tosin, toisin kuin kaunosielut yleensä, varsin hyvin tietää, ettei hän tule koskaan uskomaan todelliseen edistykseen tai menneeseen kulta-aikaan, ja jonka ankarin sisäinen taistelu käydään omaa hillitöntä kyynisyyttä vastaan, jotteivät kaikki elämisen ja ajattelun perspektiivit katoaisi yhteen ja samaan nihilistiseen black hole'een.

Kuulemani mukaan eräs ajoittain paheksuttu kotkalainen ortodoksirovasti n. 15 vuotta sitten sanoi aika härskisti eräälle vammaiselle kristinoppikoululaiselle kahden kesken: 'Jos ei hyväksy itseään, pitää mennä kiikkuun.' Itse en (kuten ei tuo kristinoppilaskaan) aio silti mennä kiikkuun roikkumaan vaan mieluummin jatkan maailman ja itseni vihaamista. Vihaamisessa on nimittäin jotain samaa kuin rakkaudessa: se antaa emotionaalisia kicksejä ja 'vaatii uskollisuutta'.

Entä mistä perspektiivistä filosofi Nevanlinna itse reflektoi maailmaa? Uskooko hän todella edistykseen - ja tieteeseen? Jos kyllä niin miten tällaista optimismia voi oppia, vai onko se vain valittujen synnynnäinen kyky - armolahja?

Pakko myöntää, että huolimatta halveksunnastani kadehdin salaa sellaisia ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskovat optimistisesti siihen, mitä sanovat. Heitä kutsutaan - ei poliitikoiksi (koska poliitikot vain laskelmoivat) vaan tosiuskovaisiksi.

Luulen kuitenkin, että kirjoittaja on tosiuskovaisuuden sijasta omaksunut Sokrateen 'uskonnollisen' asenteen: tiedän, etten tiedä mitään, mutta sen tiedän varmasti ja osaan myös osoittaa briljantisti tämän argumentatiivisen aporian. - Kyseinen päättely johtaa suoraan skeptisismiin ja nihilismiin, mutta silti Sokrates perusti elämänsä hyveen varaan: valehtelu ei ollut sallittua missään tilanteessa (S. olisi ollut surkea liikemies).

Sokrates siis säilytti eettisen optimisminsa (ei kuitenkaan täysin ilman ironiaa), mutta oliko tuo optimismi autenttisimmillaan pikemminkin yksilötasolla toteutuva hyve kuin yleinen, demokraattisen 'yleistahdon' perusta? - Ensimmäinen vaihtoehto tekee Sokrateesta kyynisen tradition perustajan, jälkimmäiseen hän tuskin uskoi itsekään - ei ainakaan, mikäli Platonin Valtioon on uskominen.

Mutta vaikka Sokrates olikin optimisti, niin kaunosieluksi, joka halusi ironisesti ilmaista (ja kätkeä) elämää kohtaan tuntemansa resignaation, hänet tekee juuri ennen kuolemaa esitetty vaatimus uhrata kukko: 'olemme (kuoltuani) kukon velkaa Asklepiokselle'. - Asklepiosta pidettiin antiikin Kreikassa lääkinnän ja terveyden jumalana.

Nevanlinnan oma positio jää arvelujen varaan. Ehkä hän (kuten minä) on itseään ajoittain säälimättömästi  kritisoiva askeettinen kaunosielu (eräänlainen flagellantti filosofina), joka (mikäli ei vielä ole onnistunut) yrittää karistaa mielestään individualistisen nihilismin (paheen) taakan. Tässä yrityksessä tai pikemminkin tällä matkalla vain taivas ja terve järki ovat rajana.
 
Joka tapauksessa itsekritiikistä voi, tiedän sen, nauttia yhtä paljon ellei enemmänkin kuin lujasta uskosta. Itse asiassa nämä kaksi - itsekriitiikki ja ehdoton varmuus - eivät voi lainkaan elää ilman toisiaan muuttumatta (itse-)tuhoavuudeksi.
 
2
Vox populi (Tuomas Nevanlinna)

Elämme demokratiassa. Silti "populismi" on haukkumasana. Tä? Mitä muuta demokraattisen poliitikon pitäisi muka tehdä kuin myötäillä kansan mielialoja?

Sanottaneen, ettei populismi tarkoita mitä tahansa myötäsukaa, vaan kansan halpahintaista kosiskelua. Populisti esittää raflaavia, mutta tosiasiassa täysin epärealistisia poliittisia vaatimuksia.

Eittämättä jotenkin näin. Kuitenkin jäljelle jää pari ongelmaa. Ensinnäkin vastustajan syyttäminen halpahintaisuudesta on periaatteessa aivan yhtä helppoa, ja siksi yhtä halpahintaista, kuin vastustajan otaksuttu populismikin.

Toiseksi epärealistisuus ei ole politiikassa itsestään selvästi kielteinen asia. Suuret poliittiset avaukset ja tapahtumat ovat aina näyttäneet epärealistisilta vain muutamia vuosia, ellei kuukausia, ennen niiden toteutumista. Isällisten pääkirjoittajien ja kaikkitietävien kommentaattorien populismiheristelyt eivät onneksi estäneet Gandhia omaksumasta väkivallatonta vastarintaa, Neuvostoliitoa hajoamasta eikä Obaman valintaa presidenttiehdokkaaksi.

Mikä sitten on populisti? Hän on pikemminkin halpahintainen realisti: poliitikko, joka laskee sen varaan, etteivät hänen vaatimuksensa mene läpi.

Kouluesimerkki populismista on Yhdysvaltojen konservatiivien käymä kulttuurisota moraalin rappiota vastaan. Tätä kamppailua ei totisesti ole tarkoituskaan voittaa. Sen avulla saadaan äänet. Valtaan pääsemisen jälkeen alennetaan rikkaiden veroja.

Demareita syytettiin populismista Kreikka-jupakan yhteydessä. Oliko syytös kohdallinen? Oli. Siitäkin huolimatta, että Sdp esitti monia aivan paikkansapitäviä argumentteja kantansa tueksi, se luultavasti laski vastustuksensa paketin läpimenon varaan.

Menestyäkseen populistipoliitikko vaatii kaunosielun tukea. Kaunosielu on ihminen, joka pitää itseään hyvänä ja maailmaa pahana. Falskin ja vastustettavan kaunosielusta tekee se, ettei hänkään halua maailman muuttuvan paremmaksi. Pahana pysyvä maailma on nimittäin ehto sille, että kaunosielu voi esittäytyä itselleen ja muille hyvänä uhrina.

Populisti ja kaunosielu karjuvat katsomossa sen joukkueen puolesta, jonka häviöstä ovat lyöneet vetoa.

Kirjoittaja on filosofi.
*
http://www.hs.fi/juttusarja/nevanlinna/artikkeli/Vox+populi/1135257266888/?cmp=tm_etu_kolumni
http://fi.wikipedia.org/wiki/Flagellantit
http://en.wikipedia.org/wiki/Flagellant
http://www.chemistrydaily.com/chemistry/Flagellants

Kukkahattusedät, populismi ja kunniallinen politiikka

1
Koska en Bartlebyn hengessä (I would prefer not to) halua osallistua liika-viisaitten ja yli-oppineiden kukkahattusetien (tai -tätien) 'minä-tiedän-paremmin-koska-minulla-on-enemmän-faktoja-peliin' tein alkuperäisestä kommenttiluonnoksestani päreen - vain tähän blogiin.
*
Blogistanin Kingi, immor(t)aliteettioikeuksien yksinäinen sheriffi, Jukka Matrix Kemppinen kirjoitti 13.5 mm.:

'Kuvassa (vas.) Eero Heinäluoma. Mutokuva on hyvin taiteellinen, koska se näyttää kohteen aineksen ja ulottuvuuden (kuva täyttää lievää kohtuullisemman herjauksen tuntomerkit/rr).

Myös Erkki Tuomioja ilmoitti eduskunnassa, että Suomen pitäisi luistaa maksamasta osuutta Kreikan apupaketista, koska muut euromaat sen sitten maksavat. Sitä hän ei näy maininneen, mitä siinä välissä tapahtuisi.

Tuomioja on kunniallinen mies, kuten Marcus Antonius sanoi Brutuksesta Shakespearen mukaan. Siten on pidettävä varmana, ettei hän tuon mielipiteen esittäessään ajattele, miten imelältä tuntuu seuraavissa vaaleissa korostaa, että me vastustimme veronmaksajien varojen haaskamista, vastustimme EU:n sisäistä kehitysapua ja vastustimme väkivaltaisuuksien leviämisen estämistä. Ehkä hän voisi kuitenkin nyt, tuon lausunnon jälkeen, poistaa Sadankomitean merkin varustuksestaan, koska vuosikymmeniä rummutettuja aatteita ei ole enää olemassa.

Mielessäni on siis joukko äänestyksiä ja politiikkaa, vaikka kysymys ei ole minun kakunpalastani.'
*
Jos olisi kysymys Kemppisen omasta kakkupalasta hän tuskin kirjoittaisi siitä ainuttakaan sellaista riviä, jota ei voitaisi oikeudessa tulkita vähintään kolmella eri tavalla. - Ja kun oppii kirjoittamaan moniselitteisesti ('laillisesti'), saattaa viimein jopa itsekin luulla puhuvansa totta.

Nähtävästi Kemppinen on raffinoidusti resignoituneessa, waltarilais-karvajalkaisessa porvaridemari-elitismissään halunnut jälleen kerran todellisuutta inhoten unohtaa, että politiikka todella perimmältään on - jos ei täysin likaista niin ainakin sellaista peliä, jossa toimitaan strategisesti tiettyyn suuntaan, mikä merkitsee, että kompromissien käytölle tai kompromisseista kieltäytymiselle ei ole olemassa ennakkosääntöä.

Joten miksi Eero Heinäluoman (olipa hän sitten miten tyhmä tavis tahansa) tai Erkki Tuomiojan (olipa hän sitten miten kunniallinen, oppinut ja fiksu tahansa) pitäisi mennä hallituksen puolelle asiassa, joka paitsi ihan oikeasti 'haisee' mutta jonka vastustamista voi myös käyttää pragmaattisesti hyödykseen jälkeenpäin? Miksi antaa tilaisuuden tullen tuumaakaan periksi, jos kerran on tosissaan ryhdytty politiikkaa tekemään?

Sillä eiväthän poliittiset valinnat ole faktisesti (kuten fysiikassa) tai edes normatiivisesti (kuten laissa) oikeutettavissa, koska politiikka on taistelua vallasta, eikä vallassa ole perimmältään kyse tosiasioista konsensuksen merkityksessä (kuten Habermas väittää) vaan aluperin jumalalliseksi ilmoitukseksi korotetusta suvereenin päätöksestä (eli transsendoidusta egoismista; vrt. Carl Schmitt).

Tämä aporia tekee politiikasta tietysti vain entistä mahdottomamman lajin. Sopii kysyä, että vaikkeivät voittajat uskokaan sattumaan, niin kuka koskaan voisi täysin vilpittömästi uskoa heidän olevan (faktisesti/normatiivisesti) oikeassa juuri sen takia, että he voittivat?

Perusteluiksi oikeassaolemiselle jää siten 'vain' oma usko eli vakaumus. Niin hyvässä kuin pahassa.

Monineuvo-Kemppiselle (mutta emme nykyiselle oikeistohallitukselle) suomme kuitenkin privilegion tässäkin asiassa: olkoon sen nimi bona fide. - - Ja koska hyvässä uskossa elävän on mahdoton intentoida täyttä valhetta, ei häntä voi myöskään tuomita kovimman kautta. - Toistan, että edellinen pätee vain ennustaja-Kemppiseen, ei hallitukseen ja etenkin ajopuu-Kataiseen, jolla on pasmat sekaisin. Kemppiselle suodaan erioikeus monetarismia puolustavaan mielipiteeseen, mutta Katainen lähetetään London School of Economicsiin jatkokursseille.

2
Erkki Tuomioja kirjoitti blogissaan seuraavana päivänä, että mikäli demarit olisivat olleet hallituksessa, ja päätös olisi ollut heistä kiinni, puolue olisi äänestänyt Kreikan lainan puolesta joskin vaatien paljon selkeämpää päätöstä ehdoista:

'Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd) olisi äänestänyt Kreikan lainan puolesta, jos hänen puolueensa olisi ollut hallituksessa. Tuomioja kertoo kannastaan blogissaan.

Hän kertoo, että sosiaalidemokraattien päätös äänestää eduskunnassa Kreikan tukipakettia vastaan on herättänyt tavallista raivokkaampia reaktioita. "Myös mediassa on kompattu kokoomuksen ja Kataisen kovasanaista sosdem-kritiikkiä vastuuttomuudesta, populismista ja ties mistä. Pohjavireenä on ollut väite, että jos Sdp olisi hallituksessa, tai jos esityksen läpimeno muutoin olisi todella ollut meistä kiinni, niin olisimme äänestäneet paketin puolesta", hän kirjoittaa.

Hän vastaa asiaan.

"Näin varmaan suurella todennäköisyydellä olisi ollutkin."

Hän pohtii myös vaihtoehtoja.

"Mutta tuossa tilanteessa olisi myös ollut mahdollista jo hallituksessa tai todellisissa neuvotteluissa saada hyväksyttyä joitain sellaisia lisiä, joilla suomalaisrahoittajiakin olisi sitoutettu vastuuseen."

Olisiko näillä enempää kuin marginaalinen merkitys on vaikea sanoa, hän kirjoittaa.

"Parhaimmassa tapauksessa olisi, huonoimmassa ne olisivat jääneet vain näennäisiksi eleiksi. Näinhän ministeri Katainen kuvasi Saksassa pankkien hallitukselle antamia lupauksia, joiden epämääräisyys oli vaikuttamassa siihen, etteivät sosialidemokraatit Saksassakaan äänestäneet Kreikan tukipaketin puolesta."

Todellinen vaihtoehto Kreikan kriisin hoitamiseen olisi hänen mielestään ollut Kreikan laskeminen hallittuun velkasaneeraukseen, mutta siihen Euroopan johtajilla ollut valmiutta eikä uskallusta.

Koko Sdp:n ryhmä äänesti eduskunnassa Kreikan lainaa vastaan myöhään keskiviikkona. Yli kymmenen ryhmän jäsentä olisi halunnut äänestää tyhjää, mutta se ei ollut mahdollista.

Koko oppositio äänesti lainaa vastaan.'
*
Tuomiojan laskelmointi on oikeaa politiikkaa. Pitää iskeä silloin, kun on (ehkä ainoa) mahdollisuus. Ja lujaa! Kuten mainittu Brutus teki. Sillä Caesarin oli pakko kuolla. Häntä ei yksi 'kunniallinen' Brutus olisi voinut pelastaa.

Jos politiikassa ei muka voi/saa yhtään laskelmoida ja sopivasti populisoida, niin mitä siitä sitten tämän vähennyksen jälkeen jää jäljelle? Vastaus: Kukkahattusetien puolue (KSP) pääministerinään B. Messerwisser. Siinä puolueessa puhutaan vain totta - veitsenterävästi.

PS.
Kemppinen kirjoitti kommentissaan tarkoittaneensa väkivaltaviittauksellaan lähinnä Balkanin kansojen tapaa ratkoa ongelmiaan esim. 15 vuotta sitten (Bosnian sota) sekä Kreikan levotonta historiaa ja etenkin sen sisällissotaa 1946-49, jolloin vallankaappausta yrittäneet kommunistit kukistettiin Iso-Britannian/USA:n tuella ja Kreikka liitettiin Natoon.

En taida olla täysin valmis ymmärtämään K:n intentiota. Ihanko oikein pasifistisen humanismin ja yhteiskuntarauhan nimissä K. liikkuu mielipiteineen puolustamassa satojen miljardien riskilainoja? - Okei. Parempi siis, että kansa(t) pannaan kyykkyyn demokraattisesti ja lakiin vedoten kuin annetaan sille/niille mahdollisuus aitoon vastarintaan?

Nyt ei puutu enää kuin väite, että avoimesta vastarinnasta syntyneen anarkian voittavat joka tapauksessa ne, joilla on raha sekä armeija takanaan (siis oikeisto), eli on kaikin puolin siistimpää kyykyttää rahalla kuin raakuudella.

Vallitseva yhteiskunnallinen status quo ostetaan siten rahalla, mikä merkitsee - jos ei poikkeustilaa niin ainakin eräänlaisen pääoma-parlamentarismin toteutumista (Alain Badiou'n termi; - vrt. Giorgio Agamben'in käsitys poikkeustilasta).
***
Afterthought

Aiheeseen liittyen kannattaa kuitenkin palauttaa mieliin Camus'n ja Sartren 1940-luvun lopulla käymä paradigmaattinen riita ideologisen valinnan ja ylipäätään politiikan tekemisen luonteesta sekä heidän suhtautumisestaan väkivaltaan ja kuolemanrangaistukseen.

Osittain ristiriidassa edellä kirjoittamani kanssa arvostan nimittäin edelleenkin Camus'n maltillista ja rauhanomaista stoalaisuutta enemmän kuin Sartren poukkoilevaa ja poliittisesti ajoittain melkoisen naivia (joskin myös perusteltua) marxismia.

Hmm x 2

...joku voisi nyt mutkat suoriksi vetäen väittää, että näin ollen minä taidan, mitä poliittiseen analyysiin tulee, sittenkin arvostaa myös enemmän Giorgio Agamben'in benjaminilaista, passiivista pessimismiä (messiaanisen, 'jumalallisen väkivallan =tuomion' odotus) kuin Slavoj Zizek'in aktiivista paavalilaista vallankumouksellisuutta (uutta optimismia vanhassa pessimismissä: Pyhä Henki = uskovien yhteisö = Puolue!) tässä ja nyt.

Kyseiseen hypoteettiseen väitteeseen minulla ei toistaiseksi ole mitään kommentoitavaa. Come what may and let be if possible. Mutta palaan asiaan. Varmasti.
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/05/vahinko-etta-han-on-roisto.html
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuomioja+olisi+%C3%A4%C3%A4nest%C3%A4nyt+hallituksessa+Kreikan+lainan+puolesta/1135256833136
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kukkahattut%C3%A4ti
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63714-rehn-hyokkaa-populisteja-vastaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Giorgio_Agamben
http://en.wikipedia.org/wiki/Bartleby,_the_Scrivener

Puusilmäinen populisti päästi hevonpaskat

'Ja meillä kaikilla oli niin muukaavaa, nyt sunkin taitaa pakko olla muukaanaa!'- http://www.youtube.com/watch?v=UOKzAbN2Kls 
*
Antti Ronkainen nimittää hänen Karl Polanyi-kirja-arvostelustaan kuppaamassani (all rights deserved) sitaatissa Suomen oikeistohallituksen tapaa perustella EU:n ja Suomen antamaa Kreikka-tukea puusilmäiseksi populismiksi eli hevonpaskaksi. - - Kursivoitu osa kuulostaakin melko tarkkaan valtiovarainministeri Jyrki 'reilu-kiva' Kataisen retoriikalta - tai miksei myös pääministeri Matti 'melko hyvin' Vanhaselta.
*
"Käytännössä EU yrittää luoda mekanismia, jolla valmistaudutaan uuteen koko euroaluetta koskevaan kriisiin. Tämä siksi, että lopulta on kyse pankkijärjestelmän ja pääomaa omistavan ja sitä hallitsevan luokan eduista. Jos rahoitusjärjestelmän vain annettaisiin romahtaa, sen seuraukset olisivat varmasti karvaiset, mutta se tarkoittaisi myös veronmaksajien rahansiirtojen loppumista pankkijärjestelmälle.

Korostetaan nyt vielä kerran: Kreikan tukipaketissa ja EU:n vakautusmekanismissa ei ole kyse Kreikan pelastamisesta vaan Kreikalle lainanneiden pankkien pelastamisesta, ts. pankkikriisiltä suojautumisesta! Siten kaikenlaiset puheet - 'että me suomalaiset lainataan Kreikalle, koska Kreikka on hyvä, mutta huolimaton ystävä ja jolla on nyt vähän vaikeampaa, koska tämä kreikkalainen ystävä on lainaillut rahaa huolimattomasti, tehnyt vähemmän töitä, nostannut aiheettomasti palkkaansa' - on heti kättelyssä tulkittava puusilmäiseksi populismiksi eli kansankielellä ilmaistuna hevonpaskaksi."
*
http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=118:saatanallisen-suuri-murrosmylly&catid=35:arvostelut&Itemid=54
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Polanyi
http://hikipedia.info/wiki/Hevonpaska
http://finnsanity.blogspot.com/2008_10_01_archive.html

Hirviömäinen yli-ihminen: populismia Panun tapaan

Kirjoitettu kommentiksi Panun päreeseen PANUhuoneesta: Surussa, ei vihassa.
*
Ihan mielenkiintoinen kirjoitus, mutta olisit nyt hyvä kulttuuri-ihminen yrittänyt lukea Nietzscheltä jotain muutakin kuin Zarathustran, joka minun mielestäni pitäisi lukea kaikkein viimeiseksi - niitä 'eksegeesejä' vasten, joita N. epäsuorasti esittää tästä poeettisen filosofisen runoelman kokeilustaan kirjoissa 'Hyvän ja pahan tuolla puolen' ja 'Moraalin alkuperästä'.

Mitä siis Nietzscheen tulee, niin tekstisi on klisheemäisyydessään yhtä yksipuolista puppua kuin ironmistressin blogissaan esittämät, ääripopulistiset 'minä olen oikeassa-teesit'.

Nyt on niin kovin helppo heristellä sormeaan Nietzschen suuntaan - ikäänkuin esim. Marxia, Engelsiä, Hobbesia tai Rousseauta - Dostojevskia, Gide'tä - jopa Jeesusta, Jumalaa, Allahia jne. - ei voisi syyllistää samoista syistä eli siitä, että he ovat toimineet joittenkin hullujen väkivaltaisuuden inspiroijina!

Pitääkö meidän hävittää kaikkien niiden kirjailijoiden teokset, joiden olemme nähneet aiheuttavan hämminkiä ihmisten henkisessä kehityksessä?

Ja koluta formaalisen logiikan, matematiikan sekä fysiikan politiikalle ja kulttuuriongelmille täysin vieraissa maailmoissa - ikäänkuin sieltä löytyisivät ne rauhanomaiset aatteet, joilla maailma muka pelastuu?

Höpöhöpö. Mene itseesi Panu, äläkä tee Nietzschestä olkiukkoa, jonka voi Jokelan surmien vuoksi polttaa saavuttaakseen naivin itsetyytyväisyyden vallassa hyvän omantunnon kuin tekopyhä ja asioista tietämätön moralisti!

Nietzsche itse kirjoitti mm., että 'suuret virrat vetävät perässään kaikenlaista roinaa', ja minä - niin surullista, ikävää ja ehkä jopa väärin kuin se onkin - määrittelen tuon Jokelan ampujan nimenomaan 'roinaksi', jonka suuremmat virrat veivät mukaan, ja joka ei kyennyt kriittiseen, itsekriittiseen ja avoimen pohdiskelevaan lähestymistapaan esim. Nietzschen ja Linkolan suhteen.

PEA:n kanssa olisi pitänyt keskustella maailmakatsomuksellisista kysymyksistä huomattavasti laajemmin ja kriittisemmin. Nyt hän jäi kehittelemään yksin omaa, mieletöntä kosto- ja ylemmyysvisiotaan, joka esim. Nietzschelle aseellisen toiminnan merkityksessä oli täysin tuomittavaa, mikäli ymmärrämme Nietzschen purevan kritiikin myös anarkismia (eli terrorismia) kohtaan sellaiseksi.

Tuo Nietzschen lausuma ei tietenkään hänen vastuutaan sanomisistaan täysin puhdista, mutta se on toteamus, joka pätee hyvin moneen merkittävään kulttuuripoliittiseen ja ideologiseen vaikuttajaan - kuten edellä viittasin myös Marxiin, joka lienee Panu ainakin joskus ollut myös sinun 'johtotähtesi'.

PS.
Jos Nietzschen tavoin toteaa, että lähestulkoon 'hirviömäisen egoistiset' ihmiset ('vaaleat pedot') ovat hallinneet maailmaa joka puolella kautta historian - myös renessanssin Vatikaanissa (ja myös Nietzschen jälkeen 1900-luvulla), niin ei kai siitä nyt voi vetää johtopäätöstä, että tämä olisi jotenkin äärimmäisen ihailtavaa!

Nietzschen esittämiä aivan ilmeisiä psykologisia ja sosiaalisia tosiasioita ei pidä tulkita moraalisiksi päämääriksi! Ja jos joskus vaikuttaisi, että Nietzsche ehkä itse tuntee viehtymystä ajatella näin (mikä ei ole lainkaan yksiselitteinen ja itsestään selvä asia) - tuomitkaa hänet jyrkästi!

Nietzschen suhteen provokaation ja tosiasioitten erottaminen ei ole helppoa, mutta hän ei halua päästää meitä helpolla, eli ei esitä meille vain yhtä kokonaisprosessia/-näkemystä maailman kehityksen ja ihmisten psyyken tulkintaan kuten esimerkiksiksi Hegel tai Marx - nuo nationalismin ja kommunismin sekä myös antisemitismin (myös juutalainen Marx) surullisenkin kuuluisat filosofit.

Tämä on vähintä, mitä kriittisen Nietzsche-lukijan pitää muistaa tarttuessaan viimein myös Zarathustraan.