December 7, 2010

Adventtilahja Ironmistressille: Räsänen goes mad and racist

Meehä sie sivummalle ton prihan taakse ni mie rupeen jututtaan sitä nii ettei se huomaa sinnuu. Sit sie nappaat lompakon sen kassist ja häippäset vaik tuuletusaukost taivaalleee. Tavataan sit siin Käpylän asemal. Kohtha se jo tulleekiii. Meehä nyt äkkii. Mie rupian höpisee prihale omiain.
*
Pyydän anteeksi romani-heimolaisilta eräitä tässä tekstissä käytettyjä ilmaisuja sekä 'ehdotuksia'.

Kritiikkini kohdistuu vain sellaisiin romani-henkilöihin, jotka ovat ottaneet oikeudekseen olla piittaamatta muiden ihmisten henkilökohtaisesta omaisuudesta ajatellen jopa, että heillä itsellään on oikeus sen omavaltaiseen käyttöön.

Tällaiset henkilöt pitäisi hirttää munistaan tai asettaa jalkapuuhun alasti jalat levällään.

Mutta koska univeraali vapaus ja tasa-arvo on minunkin lähtökohtani eettisesti, laajennan tuon rangaistusmenelmän koskemaan myös valkoperseitä, mutiaisia, maksoittuneen kellertäviä, epäillyttävän ruskeita, punanaamoja sekä vihreitä [ihonväriin katsomatta].

1
Muistan, kun noin 7 vuotta sitten eräässä Hesan lähijunassa kaksi mustalaismannea onnistui varastamaan lompakkoni hieman auki jääneestä, jalkani viereen lattialle asettamastani kassista [toisessa kädessäni oli muovikassi, toisella pidin kiinni tolpasta, jotten horjahtaisi; muovikassi olisi kaatunut lattialla, mutta pikkukassini ei].

Kyseessä taisi olla monesti harjoiteltu, yksinkertainen mutta toimiva temppu. Toinen tuli jututtamaan minua, toinen kumartui taakseni ja nappasi lompsan kassistani. Se oli tosi nopeaa toimintaa.

Osittain aavistin ja tajusin, mitä tapahtui, koska yritin pitää kassia silmällä. Ilmoitin asiasta heti kuin tilauksesta paikalle tulleelle konduktöörille [hän sanoi myös kiinnittäneensä huomiota tilanteeseen] ja osoitin tyyppiä, jotka juuri häippäsi ulos seuraavalle pysäkille pysähtyneestä junasta [se toinen oli juossut edellisen uloskäynnin eteen].

Koko episodi tapahtui kahden pysäkin välillä - alle kahdessa minuutissa.

En lähtenyt antisosiaalien perään enkä olisi klenkkaavalla jalalla/polvella kunnolla päässytkään, mutta konnari meni ulos ja pani jonkinlaiset tuntomerkit mieleensä. Itse ajattelin lompakon papereineen katoavan sen siliän tien, mutta onneksi rahaa lompsassa oli silloin vain muutama euro. Muistaakseni olin käynyt jossain virastossa ja palaamassa ruokakaupan kautta kotiin.

Konduktööri sanoi minulle nähneensä pari kertaa aiemminkin nämä tyypit junassa, ja että hän soittaa asiasta sekä miehistä rautatieaseman poliisille, vaikkei siitä välttämättä apua olisikaan.

2
Minua puhutellut manne [luultavasti molemmat] oli kuitenkin lompakon tseattuaan hölkännyt nopeasti junan alkupäähän. Hän oli ilmeisesti huomannut, että konduktööri tunnisti heidät [tiesi kai kokemuksesta, että siitä saattaa seurata vaikeuksia poliisin kanssa] ja toisaalta lompakon avattuaan nähnyt, ettei sieltä löytynyt muuta rahaa kuin läjä kolikoita.

Aloin junan nytkähdettyä pysäkiltä Hesan suuntaan klenkata vihaisena ensimmäisen vaunun läpi tarkistaakseni, ehtikö jompi kumpi mahdollisesti nousta kyytiin etuovesta samalla pysäkillä [Käpylä}, millä he junasta poistuivatkin, kun harhauttaja-tyyppi yhtäkkiä käveli vastaani etuosasta.

Hän hymyili maireasti kuin paraskin hyväntekijä kertoen lipevän ystävällisesti, että oli lähtenyt varkaan perään, saanut riistettyä lompakkoni tämän käsistä ja tuli heti palauttamaan sen minulle. 'Katsokaa nyt, onko mitään hävinnyt', hän kehtasi vielä teeskennellen lirkuttaa.

Jos minulla silloin olisi ollut kädessäni puukko, niin en olisi mennyt takuuseen itsestäni. Ei ollut, joten ilmeisesti vältyin tapposyytteeltä ;/].

3
Selvennyksen vuoksi kerrattakoon, että olin jo alunperinkin havainnut, miten nuo kaksi mannea [molemmat lievästi päissään, viskipullo muovikassissa] vinkkalivat toisilleen kassini suuntaan laskettuani sen kädestäni junan lattialle.

Toinen ryhtyi siis jututtamaan minua selvästikin tyhjänpäiväisistä asioista toisen siirtyessä sivummalle taakseni. Tämä kaikki tapahtui erittäin nopeasti. Olin juuri ottamassa kassin käteeni, kun taakseni kumartunut kaveri häipyi junan takaosan suuntaan edessäni olleen ihmettellessä, mistä oikein olin niin kiintynyt.

Kun ärähdin, että lompakkoni on viety ja ihan turhan takia, koska ei siellä ole kuin kolikoita ja kortteja, äijä lähti muutaman hetken kuluttua ulos juuri pysähtyneestä junasta hihkaisten muistaakseni, että hän etsii sen varkaan.

Puhuessani konnarin kanssa havaitsimme molemmat, miten nämä kaksi ammattivarasta juoksivat junan etupäätä kohti. Temppu on täytynyt olla usein harjoiteltu - loppunäytöstään myöten. Mitä nyt lievä kännipäisyys antoi lisää rohkeutta näille sinänsä melko arkajalan tuntuiseille uho-manneille [sitähän mannet tosipaikan tullen yleensä ovat: vellihousuisia pelkureita].

4
Kanssani jotain joutavan päiväistä juttua varas-kaveristaan huomioni pois kääntämisen vuoksi lässyttänyt junarosvo tuli siis nyt vastaani suureen ääneen lompakkoani kädessään heiluttaen.

Katsoin häntä raivoissani suoraan silmiin ja viimein hymy hyytyi miehen kasvoilla, kun otettuani lompakon huusin kovaan ääneen keskellä vaunua päin mustalais-varas-paskiaisen naamaa:

HAISTA VITTU!

Tuijotin moraali-hylkiötä silmiin vielä ehkä noin kymmenen sekunnin ajan. Sitten käännyin ja palasin uloskäynti-käytävälle.

Tyyppi hämääntyi, pyöritteli käsiään ja mullisteli silmiään. Hänhän oli vain auttanut minua. Sika. Sitten hän palasi päinvastaiseen suuntaan etuvaunun uloskäynnin puolelle.

5
Tajuan kyllä, ettei noitten hylkiöitten olisi tarvinnut tuoda lompakkoani takaisin, ja että motiivi jo alunperinkin tyhjän lompakon palauttamiseen saattoi olla ikäänkuin vilpitön, mutta yksi on kuitenkin varmaa: nämä mustalaismannet varastivat sen lompakon aivan tarkoituksellisesti, eikä sitä tosiasiaa muuta yhtään mikään miksikään.

Pääni pelaa [todistetusti] yllättävissä vaaratilanteissa kuin partaveitsi ja pystyn toimimaan kylmän harkitusti, kuten siinä ainoassa auto-onnettomuudessa, johon olen joutunut elämäni aikana keväällä 1994. Niinpä tajusin nytkin koko kupletin juonen silmänräpäyksessä, mutten ehtinyt tehdä mitään enkä edes voinut kipeän jalkani takia juosta perään. Mitäpä se toisaalta olisi hyödyttänyt.

Mutta miten helvetissä sillä pussihousulla sittenkään ja ylipäätään oli kanttia sanoa, että hän sai varkaan kiinni ja että nyt hän palauttaa lompakon minulle. Minähän olin tajunnut prikulleen, mitä he tekivät. Pitikö hän minua jonain dementtinä vai - siis pilkkanaan? - tana!

Tuollaiset ihmiset pitäisi lähettää takaisin sinne, minne ne kuuluvat: Romanian soille marjoja poimimaan. En sääli tippaakaan! Päinvastoin. Nautin siitä, että nämä kusipäät pannaan elämään siihen ainoaan oikeaan paikkaan, missä he eivät häiritse järjestynyttä yhteiskuntaa sekä edes pääpiirteissään lakia ja moraalia noudattavia ihmisiä. - Toisin sanoen kauas pois ihmisten ilmoilta - johonkin uuteen Australiaan, jossa ei ole kuitenkaan edes aboriginaaleja, joita he voisivat riistää ja kusettaa. Vain mammutteja sekä alkueläimiä jne.

6
Kas niin. Miltäs kuulostaa matruuna? Eikä tämä ollut mitään dramaturgisoitua [eikö?] provokaatiota vaan tositapaus ja ihan aito tunnereaktio siihen - yhä tänä päivänä, vaikka tapaus sattui muistaakseni 2003 tai 2004.

Olen pahimmillani saatanallisen tiukka ja fasistinen luonne - ainakin jos minut suutetetaan. Armoa ei tipu! Kahdeksankaan vuoden jälkeen.

Nonniin. Ja nyt on sitten aika hirttää vuorostaan kaikki rasistit - - .

Ei ei - olette käsittäneet väärin! En minä itse aio mennä kiikkuun. Enhän minä ole rasisti vaan sadomasokistinen satiirikko, joka tunnustaa ja sallii itselleen ilman mitään muka legitimoitavissa olevia perusteluja sen, minkä 'asialliset kansalaiset' oikeuttavat universaalisti [tekopyhästi] lakiensa ja intressiensä valepukuun vedoten - hyvällä omallatunnolla.

Mutta juuri hyvä omatunto on satiirikon näkökulmasta valheen äiti. Ja auktoriteetti - esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti - sen isä.
*
http://takkirauta.blogspot.com/
http://videowap.tv/manneet/

11 comments:

kehitys kehitt said...

juu tässä jää niin
ku päällimmäiseksi että sinä lompakkoinesi olet muuttumaton yhtälö

Ironmistress said...

Niin. Nyt ymmärtänet varmaan, jos joillakuilla ihmisillä on antipatioita ns. destruktiivista maahanmuuttoa kohtaan.

Rauno Rasanen said...

Minä vihaan paskoja ihmisiä. En maahanmuuttoa. - - Vaikea yhtälö. Jopa katoliselle.

hg said...

Minä vihaan saatanallista kompetenssia, joka ensin tekee virheitä, aiheuttaa valtavasti surua jota kukaan ei kohtaa, lyö lisää lyötyä, jatkaa sadismiaan eikä ulospääsyä ole....ja sitten

...kaiken uhriproblematiikan jälkeen nousee jälleen kuin raatoeläin pystyyn uudesta verestä, jota pääsi imemään uhreiltaan (tätä avitti typeryys ja naiset vailla moraalia toisia naisia kohtaan)

Eli saa vielä rahatkin siitä taposta.

....

Mies siis saa panetella, ahdistaa, raiskata naista ja naiselle jää maine hankalasta akasta joka käy vieraissa? Kas kun ei vielä sairastu sukupuolitautiin ja kuole? Lällyt miehet nostavat aina osakkeita, oli niin tai näin? Kuka hittolainen on tuonut tätä ns. oikeusajattelua Suomeen???? Mediako??? Mikä media???

Rauno Rasanen said...

Tule tänne kymmenen kilometrin päähän. Ruvetaan pohtimaan sinun vapautumistasi...

Hg said...

Minä olen vapaa mutta huumoriheikit eivät ja heitä siis riittää.....


....Mr Bean on minä heidän mielestä tai muu vastaava hyökytys ja tätä rataa jatkuu sillä infantti ei elä ilman sadismia sillä mamma on sanonut että on melkein nero ja sitä pitää heidän elättää mielessään --- esteet pitää saada pois ja häpeää ei voi tuntea koska sitä ovat taitavasti jo 1000 v sitten ulkoistaneet...all for the fun fun fun - tappavat ja syövät ja imevät verta toisistaan ja sitten jumalauta pitävät itseään laupiaina tai södeinä tai syyttöminä : ovat raatoeläimiä koko muovipaskasakki

HG said...

Söin mustikoita aamujugutissa mutta laitoin 15 sek mikroon, että sulaisi: siellä räiskyi kuin olisi ollut metallia mukana; kolmessa marjassa kymmenestä oli jotain, joka aiheutti pitkän ajan kipinää ja suurta ääntä mikrossa. Mitä näissä marjoissa on? Nyt olo tuntuu vielä kaiken lisäksi sairaalta (tunne kuin krapula vaikka en ole juonut). Olen syönyt näitä marjoja pitkin syksyä..

Soitanko valmistajalle? Näinhän lapset saavat metallia suoraan sisäänsä jota ei voi poistaa jos marjat eivät ole puhtaalta alueelta: hälyttävää Suomen elintarvikestandareissa.

Ironmistress said...

Minä vihaan paskoja ihmisiä. En maahanmuuttoa. - - Vaikea yhtälö. Jopa katoliselle.

Niin. Meitä on sitten kaksi. Ruukinmatruunakin vihaa p*skoja ihmisiä, ei maahanmuuttoa.

Kuitenkin on truismi, että gramma ongelman ennaltaehkäisyä vastaa kiloa hoitoa. Eli p*skojen ihmisten aiheuttama riesa hoidetaan parhaimmin estämällä koko riesan syntyminen.

Maahanmuutossa on olemassa konstruktiivista maahanmuuttoa ja destruktiivista maahanmuuttoa. Tuo jälkimmäinen on sitä, että ulkomaiden p*skat ihmiset tulevat tänne riesaksemme.

Miten tämä riesa ennaltaehkäistään? Tietysti sillä, että a) ei päästetä p*skoja ihmisiä ulkomailta tänne alkuunkaan - natiiveissammekin on jo riittävästi riesaa ja b) jos joku maahanmuuttaja osoittautuu p*skaksi ihmiseksi, hänet heivataan sinne mistä on tullutkin ja julistetaan persona non grataksi.

Ei sen kummempaa. Ihonvärillä, kielellä, suvulla tai lähtömaalla ei ole asiassa merkitystä.

HG said...

Ihmisillä ei ole oikeutta käyttää oman käden oikeutta eikä myöskään siivota toiset pois kuin pikkulapsi joka kieltäytyy aamupuurosta -- meidän lait kertovat mitä saa ja mitä ei ja se, joka on paska yhden mielestä ei ole sitä toisen. Kellä on oikeus sanoa mitä on mitä?
Minä pelkään tuollaisia itsevaltiaita kuin Matruuna jos tulee eteen koska heidän oma sisäinen ylimieli sanelee jo ennen tapaamista, että kyseessä on kuulemma idiootti ja sellainen kuulemma-on-jotain on myös tyhmää ja paskaa ja pitää poistaa non grata -tyyppeinä koska eivät osaa puhua, kohdata ja kysyä vaan ovat mukamas tietävinään.

Mikä on siis oikeus ja kohtuus? Lait. Toleranssi ja lait Mitään muuta ei voi yksilö päättää eikä heimo.

Anonymous said...

Räsänenkin on sitten kääntänyt kelkkansa ja yrittää klenkata voittajien vankkurien persuuksissa.

Hoh hoijaa, tällaista kansanryhmää leimaavaa puppua on hommalaisten foorumit täynnä. Olisit edes yrittänyt leikkiä suvaitsevaista ja puhunut "kahdesta nuoresta" tai "parista suomalaismiehestä".

Tänään romani, huomenna homo somali.

Rauno Rasanen said...

Mutta *kakalla* on merkítystä? - - Oh fuck mitä kalvinismia...