November 29, 2010

Täydellinen vapaus johtaa kaaokseen ja sensuuriin

Kuva: WikiLeaks kävi täällä
*
Päivän kärjistys

Täydellinen läpinäkyvyys tiedonvälityksessä tekee poliittiset neuvottelut ja lopulta itse politiikan mahdottomaksi.

Näin tapahtuu sen vuoksi [paradoksaalisen seuraannon logiikalla], että ulra-demokraattinen ultra-liberalismi nihiloi omat arvonsa eli vapaan kommunikaation, koska äärimmäinen läpinäkyvyys on yhtä kuin mielipiteiden anarkistinen kaaos, joka mahdollistaa ilman kontrollia sekä diskriminoivan uhkailun että toisia osapuolia harkitsevasti kuuntelevan keskustelun.

Nillä, jotka uskovat jonkin mystis-emansipatorisen transparenssin kaikkivaltiaaseen hyvyyteen, onkin paljon selittämistä siinä, miksi WikiLeaksin toiminta johtaa eri maiden hallitusten lisääntyvään varovaisuuteen ja jopa yhä suurempaan eristyneisyyteen suhteessa tiedonvälitykseen [esim. politiikan ja diplomatian (koodi)kielen hämärtyminen ja metaforistuminen entisestään],  vaikka sen tekemien paljastusten tarkoituksena lienee ollut täysin päinvastaisten informaatio-käytäntöjen edistäminen.

Tämä [sinänsä yksinkertainen] ongelma ei ole ymmärrettävissä pelkästään deskriptiivisesti ja kausaalisesti [empiirisenä ilmiönä] vaan sen sisäistä logiikkaa hahmottaakseen ja tajutakseen tulee välttämättömäksi ajatella myös filosofisen ja psykoanalyyttisen kysymyksenasettelun kautta [miksi poliittisen tiedonvälityksen täydellinen läpinäkyvyys ja äärimmäinen vapaus kääntyvät niitä itseään vastaan?].
*
http://en.wikipedia.org/wiki/WikiLeaks
http://my.opera.com/farisse/albums/showpic.dml?album=220615&picture=8471763

9 comments:

HG said...

Kun ihmistä pakottaa koko ajan olemaan ns. totuudenmukainen ei voi enää varsinaisesti olla mitään mieltä, jos joku auktoriteetti (ks. Kemppisen eilinen ja tämänpäiväinen päre) on vakavissaan päättänyt nitistää ihmisen (ja jo nuorena koska se sopii korruptoituneeseen systeemiin missä ns. vaara poistetaan nimeämällä ihmiset ja heidän jälkeläiset riittävän varhain ja sitten kivenkovasti pidetään oma uskottavuus jankuttamalla uudelleen ja uudelleen kunnes ihmisen maine on tapettu: syytä tai ei: 10-20-30 vuotta ei riitä korjaamaan koska jo se, että olisivat joskus päästäneet suustaan v-mäistä arviointia lähes huumorimielessä ja sen seuraus on ollut katastrofaalista - ongelma menee kaaokseksi koska jos ei laita kissaa pöydälle joku opportunisti sen tarinavyyhdin silti keksii ja laukoo ja onnistuu poimimaan irtopisteitä itselleen siitä (wittgensteinin kuuluisa tilanteen kotiin voitto) eli se ei toimi. Jos peittää ja yrittää olla kuin ei mitään olisi muut ryhtyvät jotka myös ovat saatanalliset tarinat saaneet kuulla heti käyttämään sitä puolta omasta lässynlässyn mukamas tietämisestä sen, että pitävät toista vain ns. sairaana: voi voi se on sairas -tokauksilla joka on yhtä saatanallista sellaiselle joka ei pääse eteenpäin eikä taaksepäin eikä ulos eikä sosiaaliseen olemiseen mitenkään eikä voi tienata omaa eläkettään edes - kaikki siksi, että nämä v-mäiset ovat saaneet päähän kartuttaa omaa uskottavuuttaa toisen kustannuksella. Sellaista ei ole edes laissa: kaikki käy kunhan joittenkin arvovalta ei joudu vaakaan.

Mutta kuten Ruotsissakin (Stickan Andersson) ruotsalainen oikeusjärjestelmä on täysin korrupti.

Poliittisuus on siis yksilönkin oikeus: mutta ei meillä. Koska täällä väännetään sadistisesti kunnes on saatu "voitto kotiin" ja siinä sossarit eivät ole olleet yhtään huonompia kilpailemaan eli laupias samariitti tai hyvä ihminen -teema ei varsinaisesti ainakaan kuulu vasemmistolle tai vihreille mielestäni (maan myynti, ihmisten myynti).
En syytä, kyse on nyt suurista linjoista; en siis ole näitten vihollinen mutta haluan sanoa, ettei suora bisnis ole aina mitenkään niin rumaa kun alkaa ymmärtämään mitä niiden muiden taustalla voi olla.

Eljas Verve said...

Raaps, raaps Rauno! Täydellinen vapaus johtaa yleensä melkoisen täydelliseen kyvyttömyyteen. Hmmm.... miksei wikileaksin itsetarkoitus olisi jokin toinen kuin se NÄYTTÄÄ olevan, vai onko kaikki mikä on painettu edelleen totta? Onko?

Rauno Rasanen said...

EV, en suoraan sanottuna ymmärrä wikileaksin filosofiaa. Mikä on se instanssi, joka sille/heille maksaa tai joita heidän tietokaappauksensa hyödyttää?

Pelkkä avoimuus- ja vapaus-idealismi wikileaksin toiminnan motiivina olisi kyllä 'ylevä' ja sopivin varauksin toimivakin peruste demokratian kannalta, mutta se kääntyy itseään vastaan, mikäli pyritään vaikutukseen, joka valtioiden hallinnoissa aletaan kokea yksimielisesti rikollisena.

Nimittäin - vastavaikutus, joka noin härskistä tietojen varastamisesta seuraa - jos ei nyt mitätöi niin ainakin saa aikaan samantyyppisen efektin, joka on syntynyt reaktiona terrori-iskujen pelkoon esim. lentokenttien turvatarkastusten muodossa.

Miten se Pelle Miljoona lauloikaan: vapaus on suuri vankila. Minä hiukan muutan sanoja: vapaus synnyttää suuren poliisivaltion [globaalin kapitalistisen systeemin vääjäämätön kohtalo = anarkismi + poliisi].

Yksilöiden lisääntyneet vapausoikeudet ja heidän turvallisuutensa takaaminen ilmeisesti ajautuvat väistämättä aina jossain vaiheessa törmäyskurssille - ilman mitään terrorismiuhkaakin.

Wikileaks'mäinen 'avoimuus' tulee kaiken lisäksi aiheuttamaan sen, että poliittinen tiedustelu ja poliittinen kielenkäyttö muuttuvat entistä vaikeammin hahmotettaviksi ja ymmärrettäviksi, mikä osaltaan lisää politiikan muuttumista yhä suuremmaksi sirkukseksi, jossa ehdokkaat entistä vähemmän sanovat mitään sellaista [aidosti ja rehellisesti vain politiikkaan liittyvää], mikä vähänkään vaarantaisi heidän menestymistään vaalikampanjassa [frankness - well lost].

HG said...

En ole samaa mieltä vapaudesta mutta kylläkin siitä, ettei kansa tiedä miten asiat lasketaan kulissien takana ja miten huijaus huijauksen perään on kuin tämän päivän tieto Ruotsissakin: tuomioistuimet, oikeus jne varsin omaperäisesti korruptoituneita ja se ei ole ollut tahallista vaan "tuntunut" oikealta. Tunnehan on jokaisella oma oikeuden mittari. Myös silloin kun muut päättävät mitä sylky suuhun tuo ja se pätee.

Se on mielestäni vanhan feodaliyhteiskunnan jälkeläisten tapa suoriutua: kun ei ollut logiikkaa niin ei sitä olla opittu pohtiakaan. Se on vapauden vastakohtaa: alistunutta ideologiaa joka puetaan yhteistoimintaan. Yhtä sekaisin sekin.

Anonymous said...

t´ñäydellinen. mutta vapaus on hyvästä vaikka sitten vähitellen, kaikille
venäläinen ei ymmärrä miten supermarketissa voi itse kerätä tavroita

Chris said...

Chris Kylander Ongelmaa voi ajatella historiassa pelkistettynä abstraktiona niin, että mitä vanhempi kulttuuri (ei viittaa taiteeseen vaan antropologiaan) sitä enemmän pelkoa menettää ja sitä enemmän vain defenssiivistä politiikkaa. Mitä nuorempi kulttuuri sitä enemmän proaktiivisuutta. Näitten keskitie on se, mihin EU:n tulisi pyrkiä koska ei voi mennä Vatikaanin pillin mukaan mutta ei myöskään uuden median tai hörhöhattujen uskomusten mukaan. Euroopan vanha kulttuuri on luonut Kristinuskon ytimen eli se, ettei kaveria jätetä. Tätä ei ole Aasiassa missä kaikki on massaa, massaa ja massaa.
Euroopan korkea ihmiskulttuuri on siis meillä itsestäänselvä mutta sen taustalla on tuo samalla inhottu kirkko. Nykyään ei voida enää vetää suoraa viivaa koska papisto ja kirkon ns. intelligentia eivät tajua enää missä maailmassa elämme ja miten pitäisi antaa aikansa olla rauhassa kirkon osalta ja heidän pitäisi vaalia että se sana, mitä sanovat vaalivansa on sanan vaalimista eikä vanhojen merkitysten vaalimista. Sana on siis ihmistenvälinen asia joka ei ole eläimillä. Niillä on vain sympatia mutta ihmsellä on myös empatia. Ihminen tajuaa kuolevansa sitä elukat ei. Kuitenkin, koska kirkko on sitonut valtaa itseensä noin muuten vaan koska on kiva tuntea itsensä tärkeäksi he ovat edesauttaneet että minuuden tunne ja minän merkitys on kadotettu koska kirkko auttoi sen ulkoistamisessa. Tästä tajuaa mielestäni Puolimatka, minun ensimmäinen proffa joka suhtautui minuun erittäini positiivisesti kunnes laitoin lehmän leikiksi graduni kanteen. Se lehmä oli lopun alku. Minusta ruvettiin huhuamaan hulluksi mutta se johtui pyrkyrilehtorien tarpeesta nostaa oma minä eli nostaa oma merkitys kuten papit aikoinaan - ja loi väärän kuvan minun pyrkimyksille. Pidin Puolimatkasta ja P ymmärtää miten Minän merkitys liittyy aivan kaikkeen koska ihminen tulkitsee muita itsestään lähtöisin. Nyt vihreillä ei ole enää minuutta, eli heidän mielestä Cogito ergo sum olisi sitä, ettei ole minuutta joka sopii väärään katoliseen näkemykseen missä "minä" on kirosana ja nyt sitä osataan verrata narsismiin mikä on saatanallinen vertaus koska osaavat voidaan heittää alas sen avulla koska tyhmät/psykologisesti untuvikot eivät näe eroa. Tästä johtuu myös että tulevaisuuden tutkimus ja osittain kriittinen korkeakoulukin ovat joutumassa sivuraiteille eli eivät mielestäni ole enää ns. kriittisiä - vain massan mukaan meneviä vihreitä populisteja; uusi voimakas massa kuten sosiaalidemokraatit ennen. Sama jekku, uusi väri.

Rauno Rasanen said...

Nyt riitti taas HG. Mene muualle kirjoittamaan noita tautologisia samaa toistavia yksinpuhelujasi. Lokeroita kyllä löytyy.

gh said...

i hälvete häller

HG said...

En svart man säger till en vit man: När du föddes var du rosa, när du växte upp var du vit, när du solar dig blir du röd, när du fryser blir du blå, när du mår illa blir du grön, när du sen blir gammal blir du grå.
När jag föddes var jag svart, när jag växte upp var jag svart, när jag solar mig blir jag svart, när jag fryser är jag svart, när jag mår illa är jag svart, när jag sen blir gammal är jag svart.

Och du kallar mig för färgad......
stickan andersson (copypaste hänen fb:stä)